Haikeus päälimmäisenä

Pakko avautua. Niin siis siinä se 18 vuotta pärähti ohi. Nyt tuntuu kuin viimevuodet olisin heittänyt roskakoppaan ja tarkoitan sitä, voi perkele miten muotoilisin. Aikaisimmat muistot ovat itsellä
n. -97 tai -96.

Eli alaasteella kaikki mainiota.

Yläasteelle mentiin 7-8 lk hienoa. 9lk 2 hyvää ystävääni petti minut mutta jäljelle jäi yksi kuitenkin (tähän tutustuin vasta 6lk, kun muihin jo 1lk, liikuttavaa, eli kyllä harmittaa, tuntuu että siitä lähtien olen ollut eri ihminen enkä enää sama). Muutenkin yläaste ei ollut mukavaa niinsanotun vittuilun takia. Koko entinen luokka ilmeisesti mielessään "aikuistui" eikä minulle luokkalaiset alaasteelta paljoa puhuneet, tiedä miksi?

Lukiossa syrjäydyin kun paineet kotona ja koulussa kasvoivat liiaksi. Masennuin. Iloinen reilu poika, ei nykyään enää edes tunne tunteita ei iloa eikä surua. Olen ollut liian kiltti muille sanoisin.

Eli juuri paha juttu on se että tuntuu ettei muistoja enää ole ja että olen muuttunut myös ihmisenä ja että myös koko suku on mennyt huonompaan päin.

Johtuuko tämä rikkinäisyys juuri näistä kahdesta menetetystä ennen tosi hyvästä ystävästä?

Ihmettelen vain että minne ne 6 vuotta katosi? Kirjoitan masennuksen takia päin persettä keväällä? Onko kellään muulla haikeutta yläasteaikaa kohtaa? Minne suuntaan lukion jälkeen: aion pitää välivuoden, eroavatko muutkin ystävät pikkuhiljaa minusta? ELI MITÄ vittua JUURI ÄSKEN TAPAHTUI.com