Hei, koululaisen vanhemmat tai opettajat, kuinka hyvin tunnette alla olevan Opetushallituksen ohjeen? Sen mukaan kouluissa pitäisi aina järjestää "muuta toimintaa", vaihtoehtoista ohjelmaa, jos koulu organisoi uskonnon harjoittamista, kuten koululaisjumalanpalveluksen tai seurakunnan pitämän uskonnollisen päivänavauksen. Alla siis lainaus:
"5. Koulun uskonnolliset tilaisuudet
Koulu voi edelleen järjestää uskonnollisia tilaisuuksia kuten jumalanpalveluksia ja uskonnollisia päivänavauksia. Tällaiset tilaisuudet katsotaan uskonnon harjoittamiseksi. Perustuslain 11 §:n 2 momentin mukaan ketään ei voida velvoittaa osallistumaan omantuntonsa vastaisesti uskonnon harjoittamiseen. Tämän perusteella oppilasta ei voida velvoittaa osallistumaan jumalanpalvelukseen, uskonnolliseen päivänavaukseen tai muuhun uskonnolliseen tilaisuuteen.
Oppilaan huoltaja ilmoittaa, jos oppilas ei osallistu uskonnon harjoittamiseen. Ilmoituksen voi tehdä kertaluontoisesti esimerkiksi kouluun ilmoittauduttaessa tai tapauskohtaisesti. Ilmoituksen muodon päättää opetuksen järjestäjä. Ilmoituksen jälkeen koulu huolehtii siitä, että oppilas ei osallistu kyseisiin tilaisuuksiin. Koululla on vastuu oppilaan turvallisuudesta myös silloin, kun oppilas ei osallistu koulun järjestämään uskonnolliseen tilaisuuteen. Koulu järjestää oppilaalle tilaisuuden ajaksi muuta toimintaa.
Perustuslain 11§:n 2 momentin tarkoituksena ei ole estää muiden positiivista uskonnon harjoittamisen vapautta. Sen tarkoituksena on ensisijassa suojata henkilöä omantuntonsa vastaiselta uskonnon harjoittamiselta. Huoltajan ilmoituksesta oppilas vapautetaan omantunnon syistä uskonnon harjoittamisesta. Koulutyön sujuvuuden kannalta ilmoitus on hyvä tehdä mahdollisimman ajoissa etukäteen, esimerkiksi lukukauden alussa.
Opetuksen järjestäjällä ja koululla on velvollisuus tiedottaa huoltajille koulun toiminnasta. Koska oppilaalla on huoltajan ilmoituksesta perustuslain 11 §:n 2 momentin mukaan mahdollisuus kieltäytyä uskonnon harjoittamisesta, niin tiedotteista on käytävä ilmi koulun järjestämät uskonnolliset tilaisuudet. Opetuksen järjestäjä päättää ilmoitusmenettelystä."
Ei-kirkollisten huomioonotto kouluissa
11
134
Vastaukset
- ?
Miksi koulu järjestää jumalanpalveluksia, vaikka väitetään, ettei opetus ole tunnustuksellista?
- Et-opelta
Hyvä kysymys. Ohjeiden mukaan koulu vain VOI edelleen järjestää uskonnollisia tilaisuuksia. Jumalanpalvelusten ja uskonnollisten päivänavausten järjestäminen ei siis ole mitenkään välttämätöntä, ne eivät kuulu koulun lakisääteisiin tehtäviin. Edelleen-sanan voitaisiinkin katsoa viittaavan eräänlaiseen siirtymäkauteen eikä pysyvään tilanteeseen uusien perusoikeussäädösten aikana.
Uskonnon harjoittaminen ei ole välttämätöntä esimerkiksi enemmistön ”oman uskonnon opetuksen” vuoksi. Tämä ilmenee myös Opetushallituksen muistion luvusta 3, Uskonnon opetuksen luonne. Opetussuunnitelman perusteiden mukaisesti järjestetty uskonnon opetus ei ole uskonnon harjoittamista.
Vaikka uskontoon perehtymiseen kuuluu myös tutustumista uskonnonharjoittamisen muotoihin ja tapoihin, kuten tutustumista rukouksiin, virsiin ja uskonnollisiin toimituksiin, kaiken opetuksen ja muun toiminnan tulee olla pedagogisesti perusteltua ja opetussuunnitelman mukaista.
Perehdytyksen luonteesta mainitaan seuraavaa: ”Esimerkiksi opetukseen liittyvä opintokäynti, jossa tutustaan kirkkoon, moskeijaan tai vastaavaan uskonnolliseen rakennukseen tai seurataan uskonnollista toimitusta siihen osallistumatta, ei ole uskonnollinen tilaisuus vaan osa opetusta.”
Selvästi uskonnolliset tilaisuudet kuten jumalanpalvelukset ja uskonnolliset päivänavaukset ovat siis eri asia kuin opintokäynnit. - Kalapagos
Mielestäni tuossa on menty kauniisti sanottuna perse edellä puuhuun.
Lähtökohtaisesti koulu on uskonnosta vapaa-alue.
Tällöin pitäisi toimia seuraavasti. Tämä on minun mielipiteeni.
1. Järjestetään uskonnollinen tilaisuus
2. Oppilaiden vanhemmilta kysytään lupa uskonnolliseen tilaisuuteen osallistumisesta. Ei kysytä lupaa jäädä pois, koska se on kaikkien oikeus. Pitää kysyä lupa osallistumiseen. Ei ole järkeä kysyä haluaako joku kieltätyä vai ei, koska laki tarjoaa kaikille tämän oikeuden. Kenenkään ei erikseen perustella, miksi ei tule.
3. Tilaisuuten osallistuville järjestetään tilaisuus siten, että osallistujat poistuvat luokasta eivätkä ne, jotka eivät halua osallistua.
4. Ne, jotka eivät osallistu voivat jatkaa normaalisti opiskelua tms.
USAssa tällaisesta on käyty oikeusjuttukin:
http://www.youtube.com/watch?v=qzVxHF8T0Hk- Et-opelta
Aivan! Opetushallituksen muistion ilmaisut ”vapauttamisesta” ja ”mahdollisuudesta kieltäytyä” ovat vähintään perusoikeuksiin kuuluvan uskonnon, omantunnon ja vakaumuksen vapauden hengen kannalta ongelmallisia. Muistiossa ohjeistetaan seuraavasti:
”Huoltajan ilmoituksesta oppilas vapautetaan omantunnon syistä uskonnon harjoittamisesta.” ”Koska oppilaalla on huoltajan ilmoituksesta ... mahdollisuus kieltäytyä uskonnon harjoittamisesta...”
Ilmaisut antavat kuvan, että koulun toimintaan liitettyihin jumalanpalveluksiin ja uskonnollisiin päivänavauksiin osallistuminen olisi aina lähtökohtisesti jonkinlainen yleinen peruskäyttäytymismalli, lähes tulkoon velvollisuus, vaikka niihin ei ketään voidakaan suoranaisesti velvoittaa, ja joista kuitenkin on mahdollisuus saada ”vapautus” erityisen ”kieltäytymismenettelyn” kautta, mutta kieltäytymiselle pitää olla jotkin erityiset ”omantunnon syyt”.
Tällainen peruslähtökohta on uskonnollisiin yhdyskuntiin kuulumattomia ja toisiin uskonnollisiin yhdyskuntiin kuuluvia kohtaan epäkunnioittava, epäyhdenvertainen ja syrjivä menettely. Tulisi selvästi ohjeistaa, että koulu ei voi pitää uskonnon harjoittamiseen osallistumista oletusarvoisena lähtökohtana. Tämä koskee sekä ennemmistön uskonnolliseen yhdyskuntan kuuluvia että siihen kuulumattomia. Omantunnon syitä ei tarvitse millään lailla edes ilmaista eikä perustella.
- -
Valehtelu on ihmisen luontainen kyky. Kaikki ihmiset valehtelevat. Parisuhteissa valehdellaan enemmän kuin yksin elettäessä. Ihminen saattaa valehdella 200 kertaa päivässä muille ja vielä enemmän itselleen.
Valehtelusta on hyötyä sekä työelämässä että työelämän ulkopuolella. Monet ammatit kuten markkinointi- ja mainostusala perustuvat valehteluun. Omaa tuotetta markkinoidaan parempana, vaikka se olisi samantasoinen kuin muutkin tai jopa huonompi. Esimerkiksi Applen tuotteet ovat ominaisuuksiltaan huonompia kuin muut mutta valheellisella mainonnalla ja mielikuvilla Apple on saanut ihmiset ostamaan. Uskonnot perustuvat myös valheeseen.
Valehtelu on miljardi bisnes. Suomi hyötyisi selvästi, jos sen tasaväkiseet tuotteet menestyisivät markkinoilla. Toisaalta valehtelun opettaminen saisi ihmiset huomaamaan valehtelun ja valheiden varalle voitaisiin varautua.
Parisuhteessa tarvitaan valehtelua, jota kutsutaan myös myötäilyksi. Nainen kysyy: "Olenko kaunein maailmassa?" Mies valehtelee: "Tietysti olet, rakkaani." Mies kysyy: "Onko tämä paita sinusta komea?" Nainen myötäilee eli sanoo osatotuuden: "Tuo toinen olisi parempi? (Hän ajattelee: ihan hirveä paita.) Myötäilyn eli sujuvien puolitotuuksien opettaminen helpottaisi parisuhteessa elämistä.
Jos valehtelua opeteltaisiin koulussa, ihmiset ymmärtäisivät kuinka suuressa merkityksessä valehtelu on yhteiskunnassamme. Ihminen osaisi silloin päättää elääkö valheessa vai totuudessa. Toisinaan valhe on hyvä, toisinaan totuus. Jos ihminen ei tiedä vaihtoehdoista, hän elää jatkuvasti valheessa.
Sopii siis kysyä: miksi kouluissa ei opeteta valehtelemaan? Jos kouluissa järjestetään yhden uskonnon harjoittamista. On koulu silloin myös velevollinen huolehtimaan myös muiden uskontokuntien palvontamenojen huolehtimisesta. Eikä niin että yksi uskonto menee muiden yli.
Tai sitten jos koulu toimisi fiksusti, se pitäisis uskonnon uskontona eikä olisi järjestäisi mitään tunnustuksellisia menoja. Vaan vain uskontojen opetusta.- Kalapagos
Muutama video aiheeseen liittyen - USA:ssa kansallinen rukouspäivä todettiin perustuslain vastaiseksi.
http://www.youtube.com/watch?v=a0Vqd6N9sOk&feature=related
http://www.youtube.com/watch?v=JO40JtFJlU8&feature=like-suggest&list=UL
Itsenäi ärsyttää se, että uskovat eivät muka huomaa näissä yleisissä rukoushetkissä ja tapahtumissa mitään pahaa. Pyhitetäänpä pari viikko Islamille ja katsotaan sitten onko ihan ok, että kaikkien pitää rukoilla Mekkaan päin.- sdlsdkjaa
Samoin on omien uskovien tuttavieni kanssa. He pitävät uskonnottomien uskonnonvapautta negatiivisena vapautena. Uskonnottomat olkoot hiljaa, kun valtiokirkko jyrää.
Ja jos valtiokirkkoa arvostelee, niin se vasta on suvaitsemattomuutta, herra varjele.
- Kalapagos
Tässä muutaman kristityn käsitys sananvapaudesta. Ateismi on ok, kunhan ovat hiljaa eivätkä puutu kristinuskon julkiseen harjoittamiseen.
Atheists need to shut up! ...Europe is becoming Islamic...because atheism is not strong...
http://www.youtube.com/watch?v=fPHnXrU5JzU - Kalapagos
Samaa tarinaa:
http://www.youtube.com/watch?v=l7xbwAmPXxU&feature=related
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä
ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi772578On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää
jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole512570Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus
jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.682513Belfastissa käynnissä kunnon persuilu
Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä732422Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään
Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl391947Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen
Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma1051769Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille
Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve111277Martina Aitolehti läpäisi Erikoisjoukot - Tilittää umpirehellisenä kuvauksista
Martina Aitolehti selvisi Erikoisjoukot koulutuksesta. Hän myös malttoi pääosin pitää mölyt mahassaan, vaikka saikin ko271267Rakastan sinua hiljaisuudessa
Rakastan sinua hiljaisuudessa. Olisit minun tai et, olen odottanut sinua vuosisatojen ajan. Ilman sinua sydämeni on yksi411065Riikka runnoo! sähkön hinta +25 %, bensan hina +16 %
Euron bensa! Tuo legendaarinen persujen vaalilupaus. Sannan hallitus pudotti sähköenergan alv:n 10 prosenttiin, Riikka r71064