Mistä SDP löytää noita keskiikäisiä huonokäytöksisiä suomalaisnaisia.
Pia Viitanen on SDP,n varapuheenjohtaja. Olen seurannut pitemmältä ajalta Pian käytösta televisioiden poliittisissa ohjelmissa. Viitanen muistaa painottaa aina miten heidän SDP nsä on Ihmisen asialla,heikomman puolella,ahneutta vastaan,inhimillisin puolue mitä maailmassa on,suvaitsevaisin jne...Kuitenkin Pian käytös ja puheet ovat aivan muuta mitä hän juuri äsken sanoi. Pia keskeyttää toisille annetut puheenvuorot ottamalla itse puheajan itselleen. Hymy naamassa laskettelee täyttä luikuria muista.Panettelee.Valehtelee.On suvaitsematon.Ei anna toisen puhua loppuun vaan aina keskeyttää.On hermostuneen oloinen. Ja kaiken kukkuraksi han kuvittelee että me tavalliset kansalaiset vielä äänestäisimme hänen puoluettaan. Mistä Demarit aina löytää näitä huonokäytöksisiä suomalaisia naisia.
Pia Viitanen
13
165
Vastaukset
- -professional-
SDP löytää noita Pian kaltaisia miehiä ja naisia ylijäämäihmisistä, jotka ei yksityiselle sektorille kelpaa.
- käytöskukka..,.
Demarit kyllä menettivät ja tulevat menettämäänkin yhä kannatustaan ihan siitä syystä ettei heidän poliitikoilleen opeteta käytöstapoja. Maailma kun Globalisoituu niin äänetäjät tuntevat vastuunsa. Miksi kannattaa jo muutenkin sekavassa maailmassa vielä sellaistakin huonoa käytöstä .
- eikös vain?
Minun muistini mukaan Pia Viitaselle on ollut ikuisena SDP:n varapuheenjohtajauus. En ymmärrä miksi, eihän hän ole mediapersoonana vakuuttava. SDP:n pitäisi nyt mennä itseensä ja miettiä sitä, että miksi nämä sosiaalitantat ovat se ainoa ääni julkisuuteen päin.
Eilen kyllä tuli näistä SDP:n sosiaalitantoista mitta täyteen, kuntauudistusasiassa tämä Felt-Ranta äänessä ja illalla tämä Pia Viitanen. Voi tätä asiantuntijuutta?
Jutta Urpilainen on poikkeus ja hän on osoittautunut persoonaltaan ei niin sosiaalitantaksi. Jutta Urpilainen loistaa osaavuudellaan ja komeudellaan. Hänen sanojaan mielellään kuuntelee, ne ovat tarkoin harkittuja, vakuuttavia ja tietää tasan tarkkaan, että tältä naiselta ei lentele sammakoita.
Miksi yleensä pitää SDP:n lähteä tällaisiin YLE:n järjestämiin ohjelmiin, pitäisi tarkemmin harkita? Nythän on niin, että tämä YLE on Paavo Väyrysestä ja kepusta niin yliotettua ja tämä myös näkyi eilisessä televisio-ohjelmassa Mari Kiviniemen nuoleskeluna. Tämä akka, jos mikä on päällepuhuja ja solkkaaja ja hänen, jos kenenkä pitäisi ottaa sivistävää oppia Pekka Haavistosta. Hieno käytös uppoaa Suomen kansaan!
Ville Niinistö näyttää ottaneet mediakäyttäytymismallia Pekka Haavistosta, rentoa, hillittyä, ei päällesolkkaamista. Vihreiden kannatus takuuvarmasti nousee tämän Ville Itälän johdolla hän osaa olla sympaattinen ja rakastettava Pekka Haaviston tapaan.
Tässä yksi demarikirjoittelija ja niin vihreisiin kallellaan, ellei SDP:ssä ala freshien miesten ääni kuulua ja näkyä. Mikael Jungnerille äkkiä johtotehtäviä tässä puolueessa. Hyvistä miehistä pitää pitää kiinni, he ovat kultapaloja niin kuin on nähty. Ei naisten johdolla saa, kuin isoja riitoja ja sekamelskaa aikaiseksi. - heh heh
Häntäheikki on hyvä mies? heh heh
- töppödemuihin!
Ihan oikea!
- narsisti
"SDP löytää noita Pian kaltaisia miehiä ja naisia ylijäämäihmisistä, jotka ei yksityiselle sektorille kelpaa."
Guzenina peruskoululainen on tyhmyydessään ja persoonallisuushäiriöisenä vielä pahempi. - epämääräinen tyrkky
Vale-yo Guzeninan nimittäminen ministeriksi on häpeällistä. G:n osaaminen ja ymmärrys ovat täysin riittämättömät.
- Punapääoma
Saahan poliitikkokin olla innokas asiansa puolesta. Se tästä nyt enää puuttuisi, että alettaisiin karsia ihmisistä heidän viimeisiä luontevuuden rippeitään vain siksi, että kokoomuslaiset osaavat käyttäytyä hillitysti kameroiden edessä. Aito ihminen näyttää olemuksellaan ja käytöksellään, mitä mieltä hän on. Jostakin syystä Suomessa ihannoidaan poliitikkoja, jotka eivät näytä yhtään mitään. Se ei kuitenkaan viesti oikeasti heidän maltillisuudestaan, luotettavuudestaan tai harkintakyvystään. Kysykää psykologeilta, jos ette usko.
- hellan lettat Pia
Eihän Pia Viitanen ole oikeasti mediapersoona, hän ei kaunosieluna yksinkertaisesti pysy vauhdissa mukana? Siksipä YLE juoksuttaa juuri noita SDP:n kaunosieluja ohjelmiinsa keskustelijaksi, kun tiedossa on, että ei näistä ole tykittäjäksi. Pia Viitanen pystyy Eduskunnassamme paperilta tekemään kysymyksiä, mutta ei hänestä ole keskustelijaksi. Eikö todella SDP:llä ole muita juoksutettavia mediaan, kuin tämä Pia Viitanen?
Kyllä oli asiapitoistaherkkua pitkästä aikaa, kun Eero Heinäluoma oli lauantaiaamuna YLE:n ohjelmassa haastateltavana kolme varttia. Toimittaja yritti kampittaa Eero Heinäluomaa viikon ikävillä asioilla, mutta tyhjän nyhjäs. Totta kait tämän ohjelman tarkoituskin oli, kaataa kaikki viikon mustat uutiset SDP:n ja Eero Heinäluoman kontolle.
Jyrki Katainenhan ei tullut edes Eduskuntamme televisioitavalle kyselytunnille torstaina juuri noiden viikon negatiivisten uutisten ansiosta. Kokoomus yrittää nyt pitää Jyrki Kataisen viattomana pulmusena, että kokoomuksen kannatus ei lähtisi laskuun. Asiantuntijat ovat sanoneen, että negatiiviset uutiset julkisuudessa syövät poliitiikkojen kannatusta, jos niitä lähtee mediassa ruotimaan. - vitunpiaviitanen
Mitä helevettiä SDP:n pitää mennä televisioitaviin ohjelmiin ruotimaan SDP:n alennustilaa? Olisivat kusi sukassa ja ruotisivat omassa piirissään, niinhän tekevät nämä kepulaiset Paavo Väyrystä lukuunottamatta. Eihän kepulaiset hiisku keskustan puoluetoimistossa pesäpaikkaa pitäneen Kehittyvien Maakuntien Suomen rahojen jaostakaan enää yhtään mitään, vaikka tämä jos mikä on ollut likaista touhua?
- niin aivan niin
Nyt pitäisi demaripolitiikkojen kieltäytyä näistä YLE:n haastattelupyynnöistä, koska YLE on osoittautunut kenen asialla sitä ollaan. Eilen oli Lauri Ihalainen pyydetty A-studion haastateltavaksi ja hänen hartijoilleen kaadettiin kaikki negatiiviset mustan päivän uutiset. Jyrki Kataisen poliittista minää suojataan ja häntä ei pistetä vastuuseen mistään, mitä hänen hallituksessaan tapahtuu. Kokoomuksen kannatus lähtisi laskuun negatiivisten uutisten ansioista.
Säälittävää oli tämän Pia Viitasen ulostulo! - joopa joo
Työttömyyskortistostahan ainakin Piia suoraan nousi eduskuntaan aikanaan.
Sieltähän ne pätevimmät ihmiset löytyvät! - neuvon annan
Pia Viitanen on ollut kauan SDP:n kansanedustajana ja luulisi hänellä olevan enemmän iskua, mutta kun ei ole. Eväät ovat vähäiset, mutta silti pitää riekkua julkisuudessa SDP:n äänitorvena. Jostain syystä tämä SDP on naisia pullollaan ja miksi sen nimeä ei voisi muuttaa samalla HÄPYSDP.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää
jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole482509Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä
ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi742497Belfastissa käynnissä kunnon persuilu
Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä732382Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus
jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.612165Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään
Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl321877Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen
Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma1001727Martina Aitolehti läpäisi Erikoisjoukot - Tilittää umpirehellisenä kuvauksista
Martina Aitolehti selvisi Erikoisjoukot koulutuksesta. Hän myös malttoi pääosin pitää mölyt mahassaan, vaikka saikin ko231175Riikka runnoo! sähkön hinta +25 %, bensan hina +16 %
Euron bensa! Tuo legendaarinen persujen vaalilupaus. Sannan hallitus pudotti sähköenergan alv:n 10 prosenttiin, Riikka r71034Rakastan sinua hiljaisuudessa
Rakastan sinua hiljaisuudessa. Olisit minun tai et, olen odottanut sinua vuosisatojen ajan. Ilman sinua sydämeni on yksi411015Eläköön kuningas, kuningas on kuollut
Heikki Nivala kaatui kuin mies. Kavaltaja käveli juuri edelliseen toukokuun kokoukseen hankkimansa puku päällä. Eläköön56906