Masentunut aikuinen vailla työkokemusta

Laita asiasi kuntoon ja lopeta tekosyiden keksiminen. Huonoa matikkapäätä ei ole olemassa, syy on laiskuus. Ystäviä ei löydy, jos kitiset ja uraudut luuseriksi. Ei kukaan halua tuntea masentuneita luusereita. Ystävät valitaan.

hei tässä on kohtalokaveri sulle haluaisin olla ystäväsi koska olen samassa tilanteessa kun sinä. olen vaan vuoden vanhempi....

Olet hyvää työkuntoisuusväkeä myös 2012

Älä välitä noista idiooteista. Niiiden omat asiat on huonolla jamalla ja tölvivät siksi muita, varsinkin jos huomaavat "herkän" kohteen.

Totuushan on se, että mitä et osaa kysyä', ei sitä sinulle kerrotakaan. Jos kysyt jotain, vastataan vain siihen, ei mihinkään muuhun.
Tämä ei ole minkään erityisen alan tapa, vaan ihmisen itsensä tapa. Pitkän työuran aikana tuli oltua tekemisissä vaikka minkälaisten tapausten kanssa ja tällaiseen valitettavasti törmäsi yllättävän usein.

Sinuna kävisin ihan ensimmäisenä koulun terveudenhoitajan juttusilla. Jos jaksaminen alkaa olla äärirajoilla, se vaikuttaa koulunkäyntiin. Kyllä sieltä pitäisi apua löytyä ja ohjausta minne seuraavaksi voisi hakeutua. Aloita siitä, koska en ainakaan itse näy mitään muuta keinoa käydä nk. käsiksi ongelmiisi.

En ala suosittelemaan mikä sinulle on parasta,mutta väittävät liikunnan auttavan. En tiedä pitääkö paikkansa, mutta eihän se maksa kuin sen vaivan. Jos vaan jaksat. Ei kai sitäkään joka päivä tarvitse, mutta kannattaa varmaan kokeilla.

Kavereita on tosi vaikea saada tänä päivänä, eikä niihinkään voi luottaa ennen kuin tuntee toisen hyvin.
Harrastusten kautta vois ehkä saada, mutta taitaa se olla vähän niin, että suurin osa kavereista on "kavereita" vain netissä :(

No, jostain on aloitettava. Tee listat mikä on rempallaan ja mieti mitä sinä itse voit tehdä asioiden parantamiseksi. Mieti myös kuka/mikä auttaa, jos et itse voi asialle tehdä mitään. Pienikin juttu voi saada isoja aikaan.

Tsemppiä sinulle. Kyllä se päivä vielä paistaa, vaikka synkimpinä aikoina vois luulla ettei täältä enää nousta.

mitenkään erityisen huonosti ole, monella ikäiselläsi ei ole työkokemusta. Itse olen 22-vuotias enkä myöskään omaa kehuttavasti työkokemusta, siivoustyö 4 kk on tähän mennessä ainut "oikea työkokemus" lukuun ottamatta nuorena tehtyjä parin kuukauden kesätöitä kunnalla (oli todella pieni kunta eli vähän hakijoita, melkein kaikki otettiin). Vaikeahan niitä töitä on saada, se on ikuinen noidankehä, että pitäisi olla kokemusta ja milläs kokemusta saa, kun ei pääse ensimmäiseen paikkaan. Nyt olen opiskelija, mutta ei mitään tietoa siitä, että valmistuessa olisi töitä tarjolla ainakaan tällä alalla, ehkä joudun vielä vaihtamaan senkin.

Kehoittaisin myös sinua menemään ensimmäiseksi koulusi terveydenhoitajalle. Hän voi viedä asiaasi eteenpäin ja vaikka henkilökohtaisesti soittaa psykologilta/lääkäriltä ajan sinulle, jos itsellesi se tuottaa vaikeuksia. Tuon tason ongelmilla, joista kerroit, saat todennäköisesti (ja toivottavasti) oikeuden Kelan tukemaan psykoterapiaan, kunhan et vain sorry vähättelemään vaikeuksiasi vaan kerrot ne, kuten tässä. Että opiskelu/työkykysi on vakavasti uhattuna, jollet saa apua. Kun saat henkisen puolen vaikeudet enemmän hallintaan, pystyt käymään koulun loppuun ja sitten sinulla on ainakin jokin tutkinto loppuun suoritettuna, se on jo paljon se :) Jollei vieläkään löydy töitä, voit aina hankkia lisäkoulutusta, mutta asia kerrallaan.

Avun hakemisessa ja oman heikkouden myöntämisessä ei ole mitään häpeällistä, vaan se on ainoastaan hyvä asia ja ainut keino selvitä ulos tuosta tilanteesta. Voimia ja uskallusta sinulle!

Sinä pärjäät kyllä: tämmöiseen laskutaidottomaan nuoreen henkilöön olen törmännyt useasti.¨
Taitaa kertoa noin yleisesti koulumaailmastamme, missä byrokraatit eivät ole voimissaan eli ei ole voimia kertoa tilannekomiikan keinoista.
Itse olen työttömyystoimiston syrjäyttämä ikäihminen, mutta omasta halustani olen syrjäytynyt, en veronmaksajien rahoista maksettujen työttömyyysakkojen syrjäyttämä.
No, nyt tarvitaaan Suomeen sota pitkästä aikaa puhdistamaan ilmapiiri tai sitten ei...

Taidat olla minä. 21-vuotias mielenterveysongelmista kärsivä ikuinen ammattikoululainen ilman mitään työkokemusta tai koulutusta. Miulla on kielipää kunnossa mutta matikka kanssasi samaa tasoa. Huomasin etten tästä mihinkään pääse täällä, kun kouluunkaan en saa itseäni raahattua. Niinpä päätin lähteä Au-pairiksi vuoden päiviksi, opettelemaan olemaan itseni kanssa. Lähtö olis kuukauden päästä. Ja jos nyt tästä hannaan ja pilaan kaiken tällä saamattomuudellani niin vejän kyllä itteni hirteen. Pakko vaan painaa! :)