Tuttavapiirssäni on eräs nuori nainen, joka saa pelkällä läsnäolollaan meikäläisen sukat pyörimään jaloissa ja pulssin kiihtymään. Ongelmana on vain se, että olen naisten iskemisen suhteen vieläkin lähes täysi untuvikko (ne pari hassua suhdettakin jotka on tullut koettua on alkaneet lähinnä puolivahingossa). Emme ole niin hyviä kavereita että olisi tullut numeroita vaihdettua ja vaikka näemme kyllä ihan säännöllisesti, niin se tapahtuu aina isommassa porukassa jossa olis vähän noloa ruveta tekemään lähempää tuttavuutta tai ehdottelemaan. Feisbuukkavereita kyllä ollaan, pitäiskö sitten siellä? Toisaalta pakkien saaminenkin ahdistaa, kun tulemme kuitenkin joka tapauksessa pakostakin näkemään jatkossakin.
Miten lähestyä tuttua naista?
1
447
Vastaukset
- 13 + 17
Etene rauhallisesti. Koeta hakeutua ihan rennosti pikku jutusille useampaan otteeseen, ilman sen kummempää etukäteistavotettta, paitsi tutustu häneen pikku hiljaa kerta keralta hieman lisää, tyliin oli mukava nähdä ja jutella, nähdään taas jne. Huomaat kyllä hänen reaktioistaan ja muutenkin jos alkaa synkata. Toimi kuitenkin niin, että asiassa on kummallekin helppo edetä tai olla etenemättä.
Jos synkkaa mukavasti, niin spontaani ehdotus kahvilla käynnistä tai jos sattuu olemaan jokin yhteinen mielenkiinnon kohde, harastus, elokuva, tapatuma, näyttely ymv. niin ehdottaa tehdä / käydä yhdessä. Loppu menekin sitten melkein itsestään jos on mennäkseen.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää
jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole432478Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä
ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi742457Belfastissa käynnissä kunnon persuilu
Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä732362Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus
jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.512112Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään
Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl321857Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen
Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma821681Martina Aitolehti läpäisi Erikoisjoukot - Tilittää umpirehellisenä kuvauksista
Martina Aitolehti selvisi Erikoisjoukot koulutuksesta. Hän myös malttoi pääosin pitää mölyt mahassaan, vaikka saikin ko211123Riikka runnoo! sähkön hinta +25 %, bensan hina +16 %
Euron bensa! Tuo legendaarinen persujen vaalilupaus. Sannan hallitus pudotti sähköenergan alv:n 10 prosenttiin, Riikka r71014Rakastan sinua hiljaisuudessa
Rakastan sinua hiljaisuudessa. Olisit minun tai et, olen odottanut sinua vuosisatojen ajan. Ilman sinua sydämeni on yksi41985Eläköön kuningas, kuningas on kuollut
Heikki Nivala kaatui kuin mies. Kavaltaja käveli juuri edelliseen toukokuun kokoukseen hankkimansa puku päällä. Eläköön55874