Miksi yht,äkkiä Helluntailaiset naiset

Asiaa seurannut

Ovat alkaneet meikata voimakkaasti ja käyttää koruja runsaasti niinkuin jokin olisi heitä siihen kehoittanut.En tarkoita että nuttura-aika pitäisi palata mutta se on jotenkin silmiinpistävää ja on tullut aivan näinä vuosina esiin.Onko tämä jokin vapautumisen aalto ja tullut kehoitus tällaiseen vai kuinka.

77

1979

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • helluntaimuotia

      Helluntailaiset ovat koko historiansa ajan Suomessa hienostelleet. Silloin kun vielä oltiin säädyllisesti nutturassa, niin nutturan mallista ja hiussoljista kilpailtiin. Myös siitä, kuka ja kenen vaimo vaikutti hurskaimman näköseltä. Siihen aikaan kun isä lampun osti, ei säädyllinen hellarivaimo leikkauttanut hiuksiaan tai ottanut permanenttia. Jos joku toinen sen teki, niin alettiin heti epäillä, onko uskossakaan.

      Mutta jumalattomuus hiipi hurskaaseenkin sydämeen. Ensin tilattiin tukusta laatikoittain porkkanaöljyjä, sitten siirryttiin vahvempiin aineisiin. Nykyään monilla heistä näyttää olevan muotia maalata itsensä jopa paksummalla pakkelilla kuin jumalattomat. Hellarimiehillä on paksut kanta- ja kultasormukset, sekä ketjut ja he tuoksuvat orvokille, jopa viiden metrin päähän. Kymmenmetriset Caddyt vain puuttuvat. Tosin tällainen muoti voi vihjata myös saarnamiehen menneisyyteen. Mutta se onkin jo toinen tarina.

    • body

      Hellarinaiset joutuivat elämään vuosikymmeniä pakanuuden pimeydessä jossa meikkaus ja kaunistelu oli herätysliikkeen johdon taholta julistettu synniksi.

      Nainen tai osa heistä haluaa kuintenkin koristautua ja nyt se onnistuu, sillä itsenäinen ajattelu on jo tätä päivää.

      • Jeesus elää

        Bodylle, nykyaikaan kuuluu ylpeily ja itsensä koristelu, mutta ei Jumalan valtakunnan asulkkaille, meille joita Jumalan lapsiksi kutsutaan.

        1. Piet. 3:3-8 Älköön teidän kaunistuksenne olko ulkonaista, ei hiusten palmikoimista eikä kultien ympärillenne ripustamista eikä koreihin vaatteisiin pukeutumista, vaan se olkoon salassa oleva sydämen ihminen, hiljaisen ja rauhaisan hengen katoamattomuudessa; tämä on Jumalan silmissä kallis.
        Sillä näin myös muinoin pyhät vaimot, jotka panivat toivonsa Jumalaan, kaunistivat itsensä ja olivat miehillensä alamaiset;
        niin oli Saara kuuliainen Aabrahamille, kutsuen häntä herraksi; ja hänen lapsikseen te olette tulleet, kun teette sitä, mikä hyvää on, ettekä anna minkään itseänne peljättää.

        Samoin te, miehet, eläkää taidollisesti kukin vaimonne kanssa, niinkuin heikomman astian kanssa, ja osoittakaa heille kunnioitusta, koska he ovat elämän armon perillisiä niinkuin tekin; etteivät teidän rukouksenne estyisi.

        Ja lopuksi: olkaa kaikki yksimielisiä, helläsydämisiä, veljiä kohtaan rakkaita, armahtavaisia, nöyriä.

    • .

      Onko se mikään ihme? käyttäähän Helluntalaisnaiset kansallishameita ja isoja korvakorjukain.

    • body

      Pitäisikö helluntainaisen elää vielä primitiivisen ja pakanallisen uskonnon orjuudessa, jossa miehet määräävät miten nainen saa pukeutua tai mitä syödä, kenen kanssa jutella.??

      Eli herätysliikkeen miehet haluaisivat vielä omistaa naisensa, kuten juutalaisuudessa ja pakottaa hänet hellan ja nyrkin väliin..? noinko ?

      • Jeesus on Herra

        Luulitko olevasi nokkela? Sinä body elät pakanuuden pimeydessä.
        Älä enää koskaan kauppaa neuvojasi meille!

        Me Kristytyt elämme Jumalassamme, Jeesuksen Kristuksen kautta.
        Jumalan sana on sama vuosituhansista toiseen. Onnellinen hän joka uskoo ja onneton hän joka kadotukseen matkustaa epäuskoisena.

      • body
        Jeesus on Herra kirjoitti:

        " Jeesus on Herra"

        sanopa minulle miten sinä elät Jumalassa Jeesuksen Kristuksen kautta, sano ??

        Tuo on sellaista sanahölinää, fraseologiaa ja illuusioitten pyörittämistä jolla ei ole mitään tekemistä realielämän kanssa.

        Miksi Jumala loi ihmiselle kauneustajun, hymyhuulet, silmät, aistit jos niitä ei saa uskonnon takia käyttää.??

        Uskontoa käytetään vieläkin sadistiseen alistamiseen ja sitä ei tarvitse kaukaa etsiä.

        Ihminen on uskonnon orjuuttamana ahdettu sadistiseen elämänmalliin, vaikka
        Luojan luoma elämä on kaunista, rikasta ja se on monipuolista.

        Joten aistit esiin ja nauttimaan.

      • ...
        body kirjoitti:

        Body, sinä olet monta kertaa tuonut esille sen mitä mieltä olet naisista. Jokaisessa ketjussa jossa käsitellään aviorikkomusta syntinä siellä sinä olet puolustamassa kaikkien oikeutta siihen.

        Tiesin sinusta että sinä olet vanha mies, se tuli esiin erään nuoren naisen ketjussa, jossa olit mukana ihmettelemässä erästä kuvaa jossa näkyi nainen ja hänen pikkuhousunsa. Iästäsi päättelin jotta sinun täytyy olla naimisissa. Ja siksi lakkasin kunnioittamasta sinua. Sinun pitäisi pitää vaimostasi huolta. Vaikka hänkin on jo vanha, se ei oikeuta sinua katselemaan toisia naisia.

        Olet luvannut avioliittolupauksessa rakastaa häntä myötä-ja vastamäessä, vai etkö ole? Olet luvannut olla uskollinen, Jumalan kasvojen edessä. Valehtilitko? Nytkö olet valmis pettämään Jumalan, seurakunnan ja vaimosi. nyt kun hän sinua eniten tarvitsee?

        Ei ihmistä ole luotu bodyn aistinautintoja varten, kuvottava ajatuskin. Tuollaiset setäihmiset pysyköön poissa ainakin minun tyttärieni luota, jotka ovat sieluja, rakastettavia omia persooniaan.
        Sinä katsoisit heitä vain omat tarpeesi mielessä. Vastenmielistä.
        Välittäisitkö edes turvaikärajoista, vai alkaisitko niistä huolimatta hommiin, jos tilaisuus tulisi.. anteex, tuli vain mieleen..
        Lueppa huolella vielä tuo mitä Nm.Jeesus elää sinulle kirjoitti. "Sanoin te miehet eläkää taidollisesti kukin oman vaimonne kanssa...jne"

        Ps. Tiedän että sinulla on vaikeaa. Asiat eivät kuitenkaan sillä parane että lakaiset ne maton alle,ja yrität unohtaa. Siunausta!

        http://keskustelu.suomi24.fi/node/10564349

    • ...

      Helluntailaisuuteen kuuluu se että naiset koristautuvat, käyttävät meikkiä ja kireitä farkkuja, minareita ym. ja siksi koska heidän asemansa on vain näyttää kauniilta.

      Ylistyskuoroon ei huolita ylipainoista, liian vanhaa naista. Sellainen on ylijäämäkamaa.
      Heidän miehensä sitten ovat vanhemmistoissa päättämässä asioista, ja miettimässä seuraavaa miespuhujaa.

      Nuorten naisten tehtävä on laulaa ja viekoitella, vanhat naiset kansoittavat alttarin kun on rukouspalvelun aika. Miehiä siinä ei näy, muuten kuin lavalla huutamassa Jeesusta hätiin kun naiset rukoilevat huolineen.

      Näin aina.

      Kokouksien ulkopuolella kapinoivaa naista ojennetaan Raamatulla, sieltä löytyy paljon naista alistavia kohtia mm.Paavalin kuulu"nainen vaietkoon seurakunnassa", ja näitä kohtia myös noudatetaan.

      Armo näille naisille sillä heillä ei ole muuta vaihtoehtoa kuin alistua tähän.

      • 4+8

        >>> Armo näille naisille sillä heillä ei ole muuta vaihtoehtoa kuin alistua tähän

      • Jestas sentään !

        Sinä nimim. 3pistettä se varsinainen helluntailaisten tuntija olet !

      • ...
        Jestas sentään ! kirjoitti:

        Sinä nimim. 3pistettä se varsinainen helluntailaisten tuntija olet !

        Et ole tainnut käydä itse koskaan kokouksessa?

        Kysyn sinulta: eikö hellareita saisi mielestäsi kritisoida??

      • Saa kritisoida
        ... kirjoitti:

        Et ole tainnut käydä itse koskaan kokouksessa?

        Kysyn sinulta: eikö hellareita saisi mielestäsi kritisoida??

        mutta kerropas, koska itse olet viimeksi käynyt hellarien
        kokouksissa, niin vastaan sinulle sitten uudestaan.

      • Jaa-a...
        Saa kritisoida kirjoitti:

        mutta kerropas, koska itse olet viimeksi käynyt hellarien
        kokouksissa, niin vastaan sinulle sitten uudestaan.

        et sitten koe tarpeelliseksi vastata minulle, 3pistettä..?

        Ei se mitään - itse en ole ainoastaan helluntailainen,
        vaan uskovainen, joka Raamatun sanan perusteella
        uskon Jeesukseen ja tiedän, että on muitakin uskovia
        jotka eivät kuulu ainoastaan helluntaiseurakuntiin.

      • ...
        Jaa-a... kirjoitti:

        Menin nukkumaan aikaisin,siksi en vastannut.

        Kävin naisten solussa viimeksi, kotikokous. Olen käynyt yhdyskunnassa, joka koostuu meistä entisistä hellareista.

        Porukka on hajaantunut siten että rahakkaammat jäävät yhdyskuntaan, ja me loput olemme palaamassa takaisin sinne mistä kaikki tavallaan alkoi: helluntaiseurakuntaan.

        Ensi sunnuntaina on kokous siellä. Olen mukana tukemassa heitä jotka tämän muutoksen halusivat," hiljaisena kuunteluoppilaana".

    • ...

      Aivan, olet oikeassa. Yksi vaihtoehto on ottaa avioero niin kuin minä tein. Mutta mahdollisimman pikaisesti, vuosia ei kannata tuhlata fundiksen kanssa.

      Minun miehelleni ei mennyt "kaapin paikka"jakeluun, elikkä hän ei ymmärtänyt ettei saanut lyödä.

      Hän syytti omista virheistään saatanaa. Hih.

      • 4+8

        Oikein teit.

      • Meitä on moneksi

        mutta kokemuksesi perusteella et voi syyttää kaikkia,
        nimim. 3pistettä. Pahalta tuntuu kokemuksesi, enkä
        olisi puuttunut edelliseen kirjoitukseesi, jos olisin tuon
        tiennyt.

      • ...
        Meitä on moneksi kirjoitti:

        mutta kokemuksesi perusteella et voi syyttää kaikkia,
        nimim. 3pistettä. Pahalta tuntuu kokemuksesi, enkä
        olisi puuttunut edelliseen kirjoitukseesi, jos olisin tuon
        tiennyt.

        Kiitos tuesta.

    • pala taivasta

      Esim. ortodoksiset uskovaiset ovat erittäin vaatimattoman näköisiä. He eivät koristaudu, eivätkä koreile vaatteilla ja koruilla. He tulevat Herran eteen pyhyydessä ja puhtaudessa ja ovat kuin enkeleitä sielultaan.

      Jumalanpalvelus ja itse kirkko on kuin taivaan sali, enkelikuoron laulaessa pyhiä rukouksia.

      Tätä helluntailainen ei voi edes ymmärtää. Se on kaukana, toisella puolen avaruutta, tästä ajattelusta.

      • kathemerikos

        >> (ortodoksit) tulevat Herran eteen pyhyydessä ja puhtaudessa ja ovat kuin enkeleitä sielultaan. >>

        Älä naurata!! Tuntemani ortodoksit ovat muotojumalisia, joille uskontoon kuuluvien rituaalien suorittaminen korvaa aidon uskon ja Jeesuksen seuraamisen. He ovat juuri niitä valkoisiksi kalkittuja hautoja, kuten Jeesus kuvasi aikansa fariseuksia. Kirkonmenoihin osallistuminen ja uskonnollisten riittien toteuttaminen on heille tärkeää, koska luulevat ne pelastumisen ehdoiksi - oman sydämen tilasta ja Kristuksen-kaltaisuudesta ei huolta kanneta!
        "jumalanpalvelukset" muistuttavat enemmän pakanallisia rituaaleja, joissa pappi kaavussaan kiertää pöytää ja löyhyttää uhrisavua. Palvelusten sisältö on enimmäkseen muinaisten 'pyhien' ihmisten muistelua, ei Jumalan ylistystä. Joka päivälle riittää oma pyhimyksensä, useampikin.

        Niin että suo siellä, vetelä täällä. Vieläkö Jumala armahtaa paatuneita...

      • pala taivasta
        kathemerikos kirjoitti:

        Ortodoksiset jumalanpalvelukset muistuttavat just suoraan vanhoja juutalaisia jumalanpalvelusmenoja. Näytät halveksivan niitä.

        Helluntailaisuus taas ei pelkästään muistuta, vaan ON täysin pakanallista ja jumalatonta: tanssi, savukoneet (vert. helvetin savu), okkulttinen toiminta kaatuiluineen ja sätkimisineen, todellisine taikojen tekemisineen, muka Pyhän Hengen nimissä, mikä on jumalanpilkkaa.

        Se on mitä muotojumalisinta, sillä he puhuvat uudestisyntymisestä, mutta ovat pääosin vain maailmallisia käännynnäisiä, minkä heidän kaikki tekonsa ja ulkomuotonsakin todistavat.

        Jumalan pyhiä he halveksivat.

    • 34t34y

      ehkä kyse oli uskovaaisten vanhempien lapsesta, tosin jo aikuisesta sellaisesta? Tunnen näitä, "tekouskovia" joiden vanhemmat on uskossa, mutta itse ne teeskentelee. Voivat jopa minihameessa kulkea.

      • Minäkin tunnen

        uskovien kotien lapsia, jotka rikkovat rajoja, joita heille on
        pienenä asetettu..nämä lellilapset ovat pahempia, kuin ne,
        jotka ovat kasvaneet jumalattomissa tai sellaisissa kodeissa
        joissa Jumalasta ei ole juurikaan mainittu !

        Nämä halveksivat toisia, jotka ensimmäistä kertaa ovat
        uskovien kokouksissa tai leireillä ja luulevat omistavansa
        koko seurakunnan - valitettavasti helluntailaislasten
        keskuudessa tuollainen on kaikkein yleisintä ja olen
        miettinyt miten lapsensa kasvattavat, kun heistä tulee
        noin ylpeitä ja omahyväisiä ???

    • Jumalan lapsi

      Eiköhän Jumala kaso ensin sydämen tilaa minne päin se on kääntynyt.
      Tuskinpa Jumalan mielenmukaista on ruveta arvostelemaan ketään uskovaa, jokainen on vastuussa omista teoistaan ja sanoistaan.
      Ei kukaan muu voi muuttaa toista eikä itseään, kuin Jumala.
      Jokaisella on jotain, joka ei ole toisten mielestä oikein.
      Joten jätetään toistemme arvostelu pois, nimittäin sekin on syntiä.
      Tuli vaan tässä mieleen, miten kokouksessa voi kuunnella puheita, jos katselee toisten pukeutumista, meikkiä ja koruja.
      Emme me siksi mene kokoukseen vaan tarkoitus on mennä kuulemaan Jumalan sanaa.
      Sehän on kaikkein tärkein ja kaikki muu pois mielestä ja ajatuksista.
      Siunaako Jumala tällaisia uskovia joille ei kelpaa Jumalan sana ja armo vaan kaiken maailman joutavat asiat, joilla ei ole mitään tekemistä Jumalan sanan kanssa.
      Jeesus jokaista Jumalan omaa siunatkoon ja varjelkoon toisista pahaa puhumasta.
      Koska meissä jokaisessa on omat vikamme eikä meistä yhdestäkään tule täydellistä tässä ajassa.
      Vai Jeesus oli täydellinen täällä maanpäällä vaeltaessaan, emme me.
      Eikä Jeesus tuominnut ketään joten emme mekään saa tuomita.
      Mistä me toisia tuomitsemme olemme itse syypäitä samaan syntiin ja suurin synti on epäusko.
      Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut samoin sinun perhekuntasi.
      Joten katselkaamme Jeesusta, niin muutumme yhä enemmän Jeesuksen kaltaiseksi.
      Emme me muutu miksikään, jos katselemme toisia uskovia, vaan meistä tulee vaan toistemme arvostelijoita ja se vie meidät yhä kauemmaksi Jumalasta.
      Ei se ole Jumalan tarkoitus, että muutumme toistemme kaltaisiksi vaan se, että meistä tulee yhä enemmän Jeesuksen kaltaisia.Amen. siunausta

      • ...

        Eiköhän Jumala niin?

        Tällä tavoin se naisia alistava kulttitouhu saa jatkua. Onko vallassa olevalle käytännölle, jota kutsutaan karismaattisuudeksi, raamatullisia perusteita?

        Missä lukee että ylistyskuorossa kuuluu olla kauniita naisia?

        Onko missään tietoa siitä miten ne yleisössä istuvat vanhemmat naiset sen kokevat?

        Olen joskus pyytänyt miehiä seurakuntaan, ja minulta on kysytty"onko siellä naisia?"

        Eivät ne sieltä Jumalaa etsi, että sikäli... sinun kirjoituksesi meni hukkaan. Jumala tulee kaupanpääliseksi, mutta Hänet ohitetaan jos se ei omiin pyrkimyksiin sovi.

        Vanhemmat naiset sopivat pullien leipojiksi, ja yleisöön, ja rukousjonoihin. Rukousjonoissa harvoin miehiä näkyy, mistä se sinun mielestä kertoo?

      • kaikki kuultu

        Mihin seurakuntaan sinä niitä miehiä olet pyytänyt? Onko sinulla joku ihan ikioma yksityinen lahko?

      • ...
        kaikki kuultu kirjoitti:

        Mihin seurakuntaan sinä niitä miehiä olet pyytänyt? Onko sinulla joku ihan ikioma yksityinen lahko?

        Joskus hellarikirkkoon, esim.kun ovelta ovelle kierrettiin Miksi noin ilkeä?

      • ... kirjoitti:

        Eiköhän Jumala niin?

        Tällä tavoin se naisia alistava kulttitouhu saa jatkua. Onko vallassa olevalle käytännölle, jota kutsutaan karismaattisuudeksi, raamatullisia perusteita?

        Missä lukee että ylistyskuorossa kuuluu olla kauniita naisia?

        Onko missään tietoa siitä miten ne yleisössä istuvat vanhemmat naiset sen kokevat?

        Olen joskus pyytänyt miehiä seurakuntaan, ja minulta on kysytty"onko siellä naisia?"

        Eivät ne sieltä Jumalaa etsi, että sikäli... sinun kirjoituksesi meni hukkaan. Jumala tulee kaupanpääliseksi, mutta Hänet ohitetaan jos se ei omiin pyrkimyksiin sovi.

        Vanhemmat naiset sopivat pullien leipojiksi, ja yleisöön, ja rukousjonoihin. Rukousjonoissa harvoin miehiä näkyy, mistä se sinun mielestä kertoo?

        "Vanhemmat naiset sopivat pullien leipojiksi, ja yleisöön, ja rukousjonoihin."

        On se niin väärin olla nainen. Mies, jos on heikkolahjainen ja muutenkin pösilö kelpaa kyllä vanhimmistoon, mutta nainen jolla on sana ja henki hallussa, niin eikös vain laitetata pullaa vääntämään köökkiin.

        tiedätkös kuka on maailman sorretuin nainen?

      • ...
        pakis__ kirjoitti:

        No, kuka?

      • ...
        ... kirjoitti:

        No, kuka?

        ps. jaha, vastausta kysymykseen ei tullut. Tulipahan pakikselta oma aloitus jossa ilmoitti ryhtyneensä hankkeisiin palstan lopettamiseksi.

        Mielenkiintoinen ketju kaikilta muilta osin. Kiitosta.

      • kaikki kuultu
        ... kirjoitti:

        Joskus hellarikirkkoon, esim.kun ovelta ovelle kierrettiin Miksi noin ilkeä?

        Ajattelin vain, kun tunnen joitakin helluntailaisia henkilökohtaisesti, vaikka en itse kuulu niihin piireihin. Jokin sinussa ei oikein täsmää minun käsitykseeni helluntailaisista.

      • ...
        kaikki kuultu kirjoitti:

        Ajattelin vain, kun tunnen joitakin helluntailaisia henkilökohtaisesti, vaikka en itse kuulu niihin piireihin. Jokin sinussa ei oikein täsmää minun käsitykseeni helluntailaisista.

        "Jokin sinussa ei oikein täsmää minun käsitykseeni helluntailaisista."

        Mihin kaavaan olet minua tunkemassa? Millainen helluntailaisen mielestäsi pitäisi olla? Arvosteleva?

      • kaikki kuultu
        ... kirjoitti:

        "Jokin sinussa ei oikein täsmää minun käsitykseeni helluntailaisista."

        Mihin kaavaan olet minua tunkemassa? Millainen helluntailaisen mielestäsi pitäisi olla? Arvosteleva?

        Ei arvosteleva, muutenhan sinä voisit yhtä hyvin olla helluntailainen silloin.

        Tarkoitan, heissä näkyy hengen hedelmät. Heissä, jotka tunnen. Kaikkiahan minun on mahdoton tuntea.

      • ... kirjoitti:

        No, kuka?

        "No, kuka? "

        Sorry hitaat piuhat. Maailman sorretuin nainen on mustaihoinen nainen.

      • ...
        kaikki kuultu kirjoitti:

        Ei arvosteleva, muutenhan sinä voisit yhtä hyvin olla helluntailainen silloin.

        Tarkoitan, heissä näkyy hengen hedelmät. Heissä, jotka tunnen. Kaikkiahan minun on mahdoton tuntea.

        Heippa, kaikki kuultu. En tahdo riidellä. Riitele yksinäsi.

      • etten sanos
        pakis__ kirjoitti:

        "Vanhemmat naiset sopivat pullien leipojiksi, ja yleisöön, ja rukousjonoihin."

        On se niin väärin olla nainen. Mies, jos on heikkolahjainen ja muutenkin pösilö kelpaa kyllä vanhimmistoon, mutta nainen jolla on sana ja henki hallussa, niin eikös vain laitetata pullaa vääntämään köökkiin.

        tiedätkös kuka on maailman sorretuin nainen?

        Vanhemmat naiset jotka ovat vielä sexuaalisesti herkkiä, ovat taatusti parhaita ja uskollisimpia elämän kumppaneita. Kokemusta on.

    • Ahtaat muotit

      Ihminen on luotu Jumalan kuvaksi. Jumalan kuva ei ole mikään stereotypia, Jumalan kuva on yhtä monimuotoinen kuin on Jumalan teotkin.

    • kletos apostolos

      Mutta miten on, saako hellarinainen meikata?

      Mitä me siis tähän sanomme?

      • ...

        Entä hellarimies? Jos on vaikka salaa transvestiitti?

      • Hellarimiehissä
        ... kirjoitti:

        Entä hellarimies? Jos on vaikka salaa transvestiitti?

        voi olla mitävain, samoinkuin muissakin seurakunnissa,
        mutta uskova mies ei ole transvestiitti.

        Eri seurakunnissa voi olla josjonkinlaisia ihmisiä, mutta
        ei se tarkoita, että jos hellareissa on joku transvestiitti,
        että kaikki olisivat sellaisia-siis joka seurakunnasta
        löytyy joitakin yksilöitä, joista muut eivät välttämättä
        tiedä, mitä he todellisuudessa ovat !

      • Lisään vielä
        Hellarimiehissä kirjoitti:

        että jos seurakunnissa on homoja ja transvestiitteja taimitälie
        itsessään hukkaan menneitä ihmisiä, niin eiväthän muut
        seurakunnissa olevat heistä välttämättä tiedä.

        Suomi24:lta löytyy palsta, jossa kirjoittavat uskovat lesbot
        ja homot - mitä he ovat ??? Raamattu ei tunne sellaisia !!!

        Ottakaa ihmiset järki käteenne ja lopettakaa jo tuollainen
        uskovien arvostelu joidenkin yksittäisten harhaanmenneiden
        yksilöihmisten p..jauhamisen vuoksi - uskovana naisena en
        kaihda sanomasta suoraan miten asia on.

        Olen elänyt elämäni alkoholistiperheessä - isäni oli
        alkoholisti, jonka takia kärsin vuosia ja kun Jumala
        kutsui minua yhteyteensä - en olisi ikipäivänä uskonut,
        että myöskin isäni olisi Hänen kutsussaan ja tulisi
        uskoon.

        Olen kokenut Jumalan muuttavan voiman niin omassa,
        kuin isäni elämässä ja sen tiedän, ettei sitä kokemusta
        olisi olemassakaan, ellei Jumalaa olisi olemassa.

        Ihmiset, jotka eivät halua kohdata Jumalaa ja haluavat
        elää "omaa vapaata elämäänsä" eivät HALUA USKOA ja
        kapinoivat näillä palstoilla Häntä vastaan-koska osa heistä
        pelkää..osa on hukassa lukiessaan kirjoituksia..täällä on
        niin paljon sekavaa ja totuutta sotkevaa kirjoitusta..he eivät
        uskalla uskoa - eli heittäytyä jonkin "jumalan varaan", joka
        heidän juuri tulisi tehdä eli Raamatun mukaan : Avuksesi
        huuda Minua hädän päivänä, niin Minä tahdon auttaa
        sinua, mutta sinun tulee kunnioittaa Minua.

        Mitään muuta nimeä ei ole ihmiselle annettu, kuin JEESUS
        ja tässä nimessä on jokaikisen ihmisen pelastus, niinkuin
        Raamattu sanoo: Ei ole pelastusta yhdessäkään toisessa
        nimessä, ei ole toista nimeä ihmisille annettu, jossa heidän
        on pelastuminen.

        Lukekaa ihmiset Raamattua enemmän, kuin näitä palstoja.

      • Hellarimiehissä kirjoitti:

        Anteeksi tyhmä kysymys: miten transvestisuus ja usko sulkevat toisensa pois? Tunnen useita pappeja, jotka ovat transvestiitteja, muista kirkosskävijöistä puhumattakaan.

        Pari viikkoa sitten olimme yhden transvestiitin hautajaisissa viemässä meidän transvestiittien viimeisen tervehdyksen. Olimme suruasuun pukeutuneina naisina ihan tavallisia hautajaisvieraita.

        Outoja kehäpäätelmiä teillä!

      • munat vai kana?
        Minna-Maaria kirjoitti:

        Anteeksi tärkeä kysymys: kuvasta päätellen et ole mies vaikka profiilisi mukaan olisit mies, kumpi olet, mies vai nainen?

        Jatkokysymys, kumman sukupuolen ulkoiset "pelit" sulla on?

        Ja vielä jokeri, ootko saanu yhteiskunnan varoja stailailuusi?

      • ...
        Lisään vielä kirjoitti:

        Kappas vaan, jos niitä on vain vähän, niin kuinka tähänkin ketjuun yksi tuli? Niitä on enemmän kuin ikinä uskoisit, sinun tuomionhalusi vain pitää siitä huolen etteivät sinulle sitä kerro.

        Anteeksi vain, ei pahalla.

      • ...
        munat vai kana? kirjoitti:

        Anteeksi tärkeä kysymys: kuvasta päätellen et ole mies vaikka profiilisi mukaan olisit mies, kumpi olet, mies vai nainen?

        Jatkokysymys, kumman sukupuolen ulkoiset "pelit" sulla on?

        Ja vielä jokeri, ootko saanu yhteiskunnan varoja stailailuusi?

        Etkö tiedä mikä on transvestiitti? Ota selvää muuten, tuo on seksuaalista ahdistelua. Ei hänkään sinun"peleistäsi"kysele!!

      • pääsiäistä!
        ... kirjoitti:

        Etkö tiedä mikä on transvestiitti? Ota selvää muuten, tuo on seksuaalista ahdistelua. Ei hänkään sinun"peleistäsi"kysele!!

        Näis jutuis menee pää pyörälle, kun näitä versioita on niin monenlaisia. Transu kait on esmes mies, joka tykkää kekkaloida naisten vaatteissa, muttei itse koe olevansa nainen, muutoin kuin silloin kun vetäisee mekon päälle ja hiukset papiljoteille. Osoittaa tietynlaista taiteellista rohkeutta, sanoisin, vaikka kysyn: miksi?

        Sitten on olemassa erikseen he, jotka todella tuntevat olevansa toista sukupuolta ja nämä menevät sitten leikkauksiin. Nämäkin pukeutuvat hameisiin, laittavat puuteria ja poskipunaa, tai laittautuvat muutoin naisen näköisiksi.

        Sit on se metro-porukka, jotka kyllä tuntevat olevansa miehiä, mutta touhuavat perinteisiä naistenjuttuja, niinku pyyhkivät pölyjä, ynnä muuta.

        Homot tuntee jokainen, niitä ei tarvi selittää.

        Minna-Maaria vaikuttaa reippaalta tytöltä, joten onnea elämään. Pysy kohtuudessa, äläkä liioittele naisellisuuttasi, silloin se on uskottavampaa. Sekä kauniimpaa.

      • munat & kanat
        pääsiäistä! kirjoitti:

        Eli kaikkea se saksalainen keksii:). Ollaan sitä ja tätä ja siltä väliltä ja taas toisinpäin, on kimppakivaa ynnä muuta kivaa.

        Ja koko sekoilu pannaan yhteiskunnan piikkiin, antaa niiden maksaa joille moinen sikailu ei kelpaa, niinhän metro-homo-transu-kultu?

        Kaiken päälle ollaan sitte niiii-iin helluntailaisia eeettä, buahaha!!

        Peräruskeet pääsiäiset vaan et silleen ja Suomi nousuun.

      • .
        ... kirjoitti:

        Kappas vaan, jos niitä on vain vähän, niin kuinka tähänkin ketjuun yksi tuli? Niitä on enemmän kuin ikinä uskoisit, sinun tuomionhalusi vain pitää siitä huolen etteivät sinulle sitä kerro.

        Anteeksi vain, ei pahalla.

        Suurin osa maailman homoista ja transvestiiteistä ovat juuri kristittyjä.

        Mikä teitä oikein vaivaa?

      • pääsiäistä! kirjoitti:

        Näis jutuis menee pää pyörälle, kun näitä versioita on niin monenlaisia. Transu kait on esmes mies, joka tykkää kekkaloida naisten vaatteissa, muttei itse koe olevansa nainen, muutoin kuin silloin kun vetäisee mekon päälle ja hiukset papiljoteille. Osoittaa tietynlaista taiteellista rohkeutta, sanoisin, vaikka kysyn: miksi?

        Sitten on olemassa erikseen he, jotka todella tuntevat olevansa toista sukupuolta ja nämä menevät sitten leikkauksiin. Nämäkin pukeutuvat hameisiin, laittavat puuteria ja poskipunaa, tai laittautuvat muutoin naisen näköisiksi.

        Sit on se metro-porukka, jotka kyllä tuntevat olevansa miehiä, mutta touhuavat perinteisiä naistenjuttuja, niinku pyyhkivät pölyjä, ynnä muuta.

        Homot tuntee jokainen, niitä ei tarvi selittää.

        Minna-Maaria vaikuttaa reippaalta tytöltä, joten onnea elämään. Pysy kohtuudessa, äläkä liioittele naisellisuuttasi, silloin se on uskottavampaa. Sekä kauniimpaa.

        "Pysy kohtuudessa, äläkä liioittele naisellisuuttasi, silloin se on uskottavampaa. Sekä kauniimpaa. "

        Tämän totuuden oppimiseen menee kotvanen. Kaapista tulleena "untuvikkona" transvestiitti naisasussa näyttää kieltämättä kävelevältä joulukuuselta, enkä ollut itsekään poikkeus.

        Nykyisin tyyli on muuttunut pelkistetyksi ja kumma kyllä, uskottavuuskin lisääntynyt.

        Ja että miksi? Kun tuntee olevansa osin mies ja osin nainen, on kai aika luonnoliista antaa molempien ulkoasujen näkyä, välillä selkeästi jompanakumpana ja välillä niin välimaastossa, ettei ulkopuolinen ota millään selvää.

        Minna-Maaria on ainakin vielä taiteilijanimi. Kenties jatkossa sen voisi yhdistää miesnimeeni, mutta se prosessi vaatii maistraatin ja lainsäädännön muuttamisen kanssa hemmetin pitkää pinnaa.

      • munat vai kana? kirjoitti:

        Anteeksi tärkeä kysymys: kuvasta päätellen et ole mies vaikka profiilisi mukaan olisit mies, kumpi olet, mies vai nainen?

        Jatkokysymys, kumman sukupuolen ulkoiset "pelit" sulla on?

        Ja vielä jokeri, ootko saanu yhteiskunnan varoja stailailuusi?

        Viimeisetkin mahdollisuudet yhteiskunnan olemattomiin apuihin katosivat vuosi sitten, kun transvestisuus poistui tautiluokituksesta.

        Tosin ei tuo Kela jakkupukuja tai korkosaappaita tai kampauksia ennenkään korvannut!

      • pääsiäistä!
        Minna-Maaria kirjoitti:

        Viimeisetkin mahdollisuudet yhteiskunnan olemattomiin apuihin katosivat vuosi sitten, kun transvestisuus poistui tautiluokituksesta.

        Tosin ei tuo Kela jakkupukuja tai korkosaappaita tai kampauksia ennenkään korvannut!

        Muista, M-M, että tavallinen nainen EI näytä Lenitalta, tai Paulalta, vaan ollaan jokseenkin vaatimattomia tyttöjä. Korkosaappaissa kompastuu ja jakkupuvut ovat vain ns. pyhäkäyttöön, tai muuhun kahvitilaisuuteen.

        Susta oli söpö kuva luistinradalla. Kaunis ja siisti.

        Yhden tulevan televisiosarjan kuvaukseen pyydettiin minua etsimään "vaatimattoman näköinen" transvestiitti. Tehtävä oli vaan mahdoton, koska vain pikkiriikkinen osa kaikista ulkoilee ja sitä osaa ei voi kuvailla sanalla vaatimaton.

        Jokaisella meistä on ihan oma tyylinsä. Oma tyylini on vahvoja värejä, baskeria, linjakasta takkia ja siroa kenkää. Juhlaan laitetaan vähän hienompaa ylle, vahvempi meikki ja hiuksiin muutama lisäke runsautta lisäämään.

        Mutta kun ulkoiupäiviä on Minnana jo neljättäsataa, ei tosiaan johonkin arki-iltaan kehtaa tuntia laittautumiseen käyttää. Kymmenen minuutin meikki, tavallinen asu ja ulos - itse elämä on tärkeämpää!

      • elämä on tärkeämpää!

        Sinä irstailija, kuule Herran sana ja tee parannus:

        1:22 Kehuessaan viisaita olevansa he ovat tyhmiksi tulleet
        1:23 ja ovat katoamattoman Jumalan kirkkauden muuttaneet katoavaisen ihmisen ja lintujen ja nelijalkaisten ja matelevaisten kuvan kaltaiseksi.
        1:24 Sentähden Jumala on heidät, heidän sydämensä himoissa, hyljännyt saastaisuuteen, häpäisemään itse omat ruumiinsa,
        1:25 nuo, jotka ovat vaihtaneet Jumalan totuuden valheeseen ja kunnioittaneet ja palvelleet luotua enemmän kuin Luojaa, joka on ylistetty iankaikkisesti, amen.
        1:26 Sentähden Jumala on hyljännyt heidät häpeällisiin himoihin; sillä heidän naispuolensa ovat vaihtaneet luonnollisen yhteyden luonnonvastaiseen;
        1:27 samoin miespuoletkin, luopuen luonnollisesta yhteydestä naispuolen kanssa, ovat kiimoissaan syttyneet toisiinsa ja harjoittaneet, miespuolet miespuolten kanssa, riettautta ja villiintymisestään saaneet itseensä sen palkan, mikä saada piti.
        1:28 Ja niinkuin heille ei kelvannut pitää kiinni Jumalan tuntemisesta, niin Jumala hylkäsi heidät heidän kelvottoman mielensä valtaan, tekemään sopimattomia.

      • ...
        elämä on tärkeämpää! kirjoitti:

        Oijoi! Elä sie Minna-Maaria välitä!

      • ... kirjoitti:

        Oijoi! Elä sie Minna-Maaria välitä!

        No enhän mie! En anna sivullisten sotkeutua elämääni.

        Olin viitisen vuotta katsomassa teatterikappaletta "Sininen lintu". Vanha käsikirjoitus osui tähän päivään. Esityksen juoni kertoi siitä, että itse kukin saamme taivaslahjana syntyessämme mukaan selkärepun, jossa meillä on tehtäviä elämän varrelle.

        Koen omaan reppuuni laitetun mm. tehtävän, joka vaatii olemaan esimerkkinä täällä maan päällä siitä, että emme ole samanlaisia. Siitä huolimatta itse kullakin meistä on oikeus tasa-arvoiseen elämään ja tasavertaiseen kohteluun kanssaihmistemme taholta.

      • KTS (Ei kirj.)
        pääsiäistä! kirjoitti:

        Näis jutuis menee pää pyörälle, kun näitä versioita on niin monenlaisia. Transu kait on esmes mies, joka tykkää kekkaloida naisten vaatteissa, muttei itse koe olevansa nainen, muutoin kuin silloin kun vetäisee mekon päälle ja hiukset papiljoteille. Osoittaa tietynlaista taiteellista rohkeutta, sanoisin, vaikka kysyn: miksi?

        Sitten on olemassa erikseen he, jotka todella tuntevat olevansa toista sukupuolta ja nämä menevät sitten leikkauksiin. Nämäkin pukeutuvat hameisiin, laittavat puuteria ja poskipunaa, tai laittautuvat muutoin naisen näköisiksi.

        Sit on se metro-porukka, jotka kyllä tuntevat olevansa miehiä, mutta touhuavat perinteisiä naistenjuttuja, niinku pyyhkivät pölyjä, ynnä muuta.

        Homot tuntee jokainen, niitä ei tarvi selittää.

        Minna-Maaria vaikuttaa reippaalta tytöltä, joten onnea elämään. Pysy kohtuudessa, äläkä liioittele naisellisuuttasi, silloin se on uskottavampaa. Sekä kauniimpaa.

        "...touhuavat perinteisiä naistenjuttuja, niinku pyyhkivät pölyjä,..."

        Ai se on naisten juttu? :D

        No kuule mun on poikamiehenä ihan itte pyyhittävä pölyjä joskaan en nyt kovin usein viitsi mutta sitten jos villakoirat alkavat päälle käymään...:D

      • tulevaa vappua!
        KTS (Ei kirj.) kirjoitti:

        "...touhuavat perinteisiä naistenjuttuja, niinku pyyhkivät pölyjä,..."

        Ai se on naisten juttu? :D

        No kuule mun on poikamiehenä ihan itte pyyhittävä pölyjä joskaan en nyt kovin usein viitsi mutta sitten jos villakoirat alkavat päälle käymään...:D

        Se ol, kootee, semmonen sovinistinen vitsi...

      • armossa elävä
        Hellarimiehissä kirjoitti:

        voi olla mitävain, samoinkuin muissakin seurakunnissa,
        mutta uskova mies ei ole transvestiitti.

        Eri seurakunnissa voi olla josjonkinlaisia ihmisiä, mutta
        ei se tarkoita, että jos hellareissa on joku transvestiitti,
        että kaikki olisivat sellaisia-siis joka seurakunnasta
        löytyy joitakin yksilöitä, joista muut eivät välttämättä
        tiedä, mitä he todellisuudessa ovat !

        Onneksi olen syntynyt heterona ja elän heterona myös sexsi asiat hoidetaan naisen kanssa. Naisissa on kaikenlaisia sexsihäiriöllisiä myös, eikä ainoastaan miehissä.

      • tulevaa vappua!
        Minna-Maaria kirjoitti:

        No enhän mie! En anna sivullisten sotkeutua elämääni.

        Olin viitisen vuotta katsomassa teatterikappaletta "Sininen lintu". Vanha käsikirjoitus osui tähän päivään. Esityksen juoni kertoi siitä, että itse kukin saamme taivaslahjana syntyessämme mukaan selkärepun, jossa meillä on tehtäviä elämän varrelle.

        Koen omaan reppuuni laitetun mm. tehtävän, joka vaatii olemaan esimerkkinä täällä maan päällä siitä, että emme ole samanlaisia. Siitä huolimatta itse kullakin meistä on oikeus tasa-arvoiseen elämään ja tasavertaiseen kohteluun kanssaihmistemme taholta.

        Sinä M-M olet hyvin hoitanut tehtävääsi.
        Teit minusta hetkessä käännynnäisen.
        Pyrin ymmärtämään aitoa ihmistä.

      • Kunnioitan näin
        Minna-Maaria kirjoitti:

        No enhän mie! En anna sivullisten sotkeutua elämääni.

        Olin viitisen vuotta katsomassa teatterikappaletta "Sininen lintu". Vanha käsikirjoitus osui tähän päivään. Esityksen juoni kertoi siitä, että itse kukin saamme taivaslahjana syntyessämme mukaan selkärepun, jossa meillä on tehtäviä elämän varrelle.

        Koen omaan reppuuni laitetun mm. tehtävän, joka vaatii olemaan esimerkkinä täällä maan päällä siitä, että emme ole samanlaisia. Siitä huolimatta itse kullakin meistä on oikeus tasa-arvoiseen elämään ja tasavertaiseen kohteluun kanssaihmistemme taholta.

        Riittää kunhan nainen on puhdas ja siisti sekä osaa käyttäytyä pidättyvästi. Siveellisyys kuuluu naisen hyveisiin.

      • het hero
        Minna-Maaria kirjoitti:

        Anteeksi tyhmä kysymys: miten transvestisuus ja usko sulkevat toisensa pois? Tunnen useita pappeja, jotka ovat transvestiitteja, muista kirkosskävijöistä puhumattakaan.

        Pari viikkoa sitten olimme yhden transvestiitin hautajaisissa viemässä meidän transvestiittien viimeisen tervehdyksen. Olimme suruasuun pukeutuneina naisina ihan tavallisia hautajaisvieraita.

        Outoja kehäpäätelmiä teillä!

        Joopa joo sano tota ei oikein osu rehellisyyden raameihin sano mut tota jooko ja sillee.

    • Kun seitsemän kymmennen luvun jälkeen alkoi tulla enemmän ja enemmän Hicksin ja Niilo Ylivainion karismaattinen henki niin muutos ja ero alkoi nökyvällä tavalla kun karismaattiset alkoi erota avioliitossa ja pukea noin ja laula maratonylistyslaula transsissa... Villitys ja kaos oli melko hysteerinen ja monet muistuttivat mielisairaita mielisairaalassa..

    • Ala kuule kulkemaan kyltti kaulassa:
      Haloo,olen hellari!

      • Jari Kuusman

        Hei Leahim.
        Savonarola ei ole helluntalainen enkä itse pidä häntä edes kristittynä sillä hän on jokin outo itsetulkina lestadiolaisesta.

        Kuten varmaan olette huomanneet että hänen dyseleksiansa(kirjoitusvirheet) eivät seuraa mitään kaavaa niin olen tullut siihen johtopäätökseen että hän huijaa lukijoita muuttuvalla vaivallaan.

    • JosephBell

      Hyvät naiset ja herrat.

      Ei unohdeta että Jeesus meni prostituoidun kanssa naimisiin ja sai hänen kanssaan lapsia.

      Asia on kyllä poistettu raamatusta katolilaisten osalta joskus kauan sitten mutta vanhemmissa raamatunmuodoissa se vielä löytyy.

    • body

      Se on luonnoton tila kun uskolla orjuutetaan ihmisiä määrättyyn muotiin.

      Me elämme ajassa, olemme lihassa ja lihallisia ja jos joku muuta väittää, hän elää pilvissä.

      Jos alkuseurakunta joutui riitaan tavallisten ihmisten takia, kun yrittivät elää pilvissä, yrittivät elää uskonnon haavemaailmassa, ja sehän on absurdi ajatus.

      Tuo paavalilainen höpinä ettei nainen saisi itseään kaunistaa on sitä hikistä ja likaista miesmäistä juoponhörinää., sorry vaan mutta menneet ajat ovat menneitä ja niitä on turha ihailla.

      Nykyuskis saa olla ahne, hän saa olla ilkeä, hän saa olla synkkämielinen, kuin jakoavain, kylmä ja kova, ja aina vaaytimassa toisilta jotain, hän saa olla kuin fariseus, (muotojumalinen ), ilman rakkautta ja oikeaoppinen muka.

      Muistan kun hellarien piti saada tänne puhujaksi Katryn Kuhlman, mutta kun hellaripomoille selvisi että hänhän meikkaa itseään, niin portti meni kiinni.
      Niin farisealaista touhua usko on.

      Jos mies ei siedä kauneutta, niin vetäköön säkin päähänsä.

    • Inhottava realisti

      Pukeutumisella tai meikkaamisella ei ole mitään tekemistä uskonnon tai uskomisen kanssa. Kyseessä on taas kerran vanha tuttu vallankäyttö.

    • body

      Ja minua etoo, minua tympii kun seurakunta, kun jokin hengellinen yhteisö alkaa hallita ja omistaa jäseniään.
      Määräilee raamatulla mitä kukin saa tehdä tai miten olla ja elää.
      Se on sitä valtapolitiikkaa ja raamattu on siinä miehille vain vallanväline.

      Seurakuntien miehet kuvittelevat omistavansa Jumalan juoksupojakseen ja seurakuntalaiset orjikseen.
      Jotain on mennyt pahasti pieleen, sillä evankeliumi ei ole vallanväline.

      Jeesus ei perustanut ainuttakaan seurakuntaa, ei hallitavaksi tai orjuuttaakseen heitä ja hän jätti evankeliumin ELÄMÄÄN AJASSA.

      Soisin että nykyihmiset, seurakuntalaiset, seurakuntien naiset olisivat niin itsenäisiä että heitä ei saa, eikä heitä voi määräillä, sillä evankeliumi ei ole sitä varten.
      Usko ei ole kollektiivista tavaraa, ei ole ja kauneus kuuluu myös tähän aikaan, muutoin kukat ovat hulluutta.

    • tode*

      "Usko ei ole kollektiivista tavaraa, ei ole ja kauneus kuuluu myös tähän aikaan, muutoin kukat ovat hulluutta. "

      Ei kai kukat meikkaa? Miksi siis erityisesti helluntailaisen pitäisi hurjana meikata ollakseen hyväksytty sinun mittapuussasi?

      • nukkenainen.

        Body mukamas arvostelee seurakunnan miehiä, jotka alistaa naista. Hänen omista kirjoituksistaan ei saa pahaa sanoa, vaikka hän juuri alistaa naisen. Muunlainen nainen, mm.hänen oma vaimonsa, ei hänelle kelpaa, täytyy olla kaunis.

        Mistään muusta hän ei naiselle kiitosta anna. Naisten kauneutta ylistää.

      • nukkenaiselle.
        nukkenainen. kirjoitti:

        Body mukamas arvostelee seurakunnan miehiä, jotka alistaa naista. Hänen omista kirjoituksistaan ei saa pahaa sanoa, vaikka hän juuri alistaa naisen. Muunlainen nainen, mm.hänen oma vaimonsa, ei hänelle kelpaa, täytyy olla kaunis.

        Mistään muusta hän ei naiselle kiitosta anna. Naisten kauneutta ylistää.

        http://iltalehti.fi/kauneus/2012040415417775_ka.shtml

        "Liiallinen huomio ulkonäköön voi missä tahansa iässä heikentää ihmisen itsetuntoa ja omanarvontuntoa, sanoo kliinisen psykologian asiantuntija Emma Gray DailyMail-lehdelle.

        Seurauksena voi olla masennusta, ahdistusta jne."

        Miltähän Bodystä itsestään tuntuisi kun joku arvostelisi hänen ulkonäköään jatkuvasti?

    • Nenä poskella

      Raamatussa viitataan monessa kohtaa naisen kauneuteen, kauniit kasvot, kaunis vartalo, tosin viitataan myös miehen vastaaviin ominaisuuksiin.

      Oikeastaan tosi ärsyttävää luettavaa, ihan niinkuin sillä olisi mitään merkitystä onko ihminen kaunis vai ruma, mutta tosiasiassa sillä on paljon merkitystä.

      Ruman tai epämiellyttävän ulkonäön saanut ihminen saa koko ikänsä kärsiä ulkomuodostaan - Luojahan muotoilee miten haluaa ja muotoiltava kärsiköön.

      Toisessa kohden Raamatussa taas viitataan siihen, että "ihminen katsoo ulkomuotoon, Jumala sydämeen". Elikkä joillekin annetaan ulkomuodon takia hirveä taakka kannettavaksi ja sitten vielä tsekataan "sydämen tila", että pysyykö ihminen nöyränä vai ei taakkojensa alla.

      Jos Jumala on halunnut leikitellä näillä ulkonäkökysymyksillä, tehnyt kauniita ja vähemmän kauniita, niin miksi ihminen ei sitten saisi tavoitella kauneutta vaikkapa sitten kauneusleikkauksilla, meikkaamalla, vartaloaan harjoittamalla? Tyhmähän ihminen olisi, jos ei ymmärtäisi kauneuden arvoa, jos Luojakin sen on ymmärtänyt halutessaan luoda kauneutta.

      Jumalan luomisteot ovat ihmeelliset - no niin ovat, mutta väkisinkin sitä välillä miettii, että "talentteja" ei kyllä ole jaettu aivan tasapuolisesti.

      • Eikös tietty huolehtiminen itsestään ole myös lähimmäisten kunnioittamista? Kun vertailee viiskymppisiä toisiinsa, niin jotkut näyttävät freeseiltä kolmikymppisiltä ja toiset raihnaisilta seitsenkymppisiltä.

        Tuskin uskomisen ja meikin määrän välillä on merkitsevää korrelaatiota!

    • oodekologne

      Peskää pakkelinne ja pukeutukaa Kristukseen ! ;)

      Kultakruunu ja valkeat vaattehetkin, jotka Jee.........

    • Kaennuusta kajahti

      Assie se on nyt sillälaella, jotta kun näen kevväällä alakkaa puissa mahla virtaelemmaan, niin naesväellähi se alakaa se kevätkiima herkisteemmään mieltä. Ja jotta naesväki saesi etes yhen kerran elämässään miehen reissiisä vällie nuolemmaan, nii pittäähän sitä laettoa vähä sitä lahonsuojjoa luommiin ja kiiltoa huulliin, jotta sen miehen vokottelu onnistusi. Eikä seksuvaalisen kontaktin puutteessa elävät helluntaelaeset äetit ja tyttäret ou senkummempija asijassa.

    • neitsytt

      jos kerran elämässään sais

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      94
      4293
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      29
      3233
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2350
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      35
      1358
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      969
    6. 141
      948
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      904
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      842
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      786
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      780
    Aihe