Kirkot karsastavat vainajan tuhkaamista

zyrt

Katoliselta kirkolta kommentti:

"Normaalisti kirkossa tai hautausmaalla vietettäviä riittejä voidaan poikkeustapauksissa viettää myös krematoriossa, ja on toivottavaa, että arkku saatetaan sinne. Huomattavaa on, että “kremaatiotoimenpiteen katsotaan päättyvän vasta sitten, kun uurna on laskettu hautaan”. Tämä on suora ohje sitä vastaan, että vainajan tuhkan annettaisiin levitä maahan tai johonkin muuhun paikkaan kuin hautausmaalle. “Sellaiset käytännöt herättävät vahvan epäilyksen, ovatko ne enää yhteensopivia kristinuskon kanssa, varsinkin jos niihin liittyy panteistisia tai naturalistisia uskomuksia.”

http://katolinen.net/?p=4227

- Luthersäätiön lähetysteologi Matti Vaahtoranta pohdiskelee asiaa näin:

"Arkkuhautaus alleviivaa uskoa ruumiin ylösnousemukseen.

Pakanallinen polttohautaus on usein liittynyt ruumiin ja ruumiillisuuden halveksimiseen ja ajatukseen siitä "sielun vankilana". Tai sitten se on vain tapa päästä äkkiä eroon siitä ahdistavasta tunteesta, joka syntyy, kun itselle rakas ihminen on elottomana ruumiina arkussa - ahdistavasta, jos ei ole uskoa ylösnousseeseen Kristuksen! Sille, joka uskoo, tämän rakkaan kätkeminen hautaan merkitsee kuitenkin lohduttavaa ajatusta ruumiin hiljaisesta levosta sen odottaessa ylösnousemuksen suurta päivää."

http://www.kotimaa24.fi/uutiset/ulkomaat/7920-vatikaani-karsastaa-tuhkaamista

- Myöskään ortodoksit eivät hyväksy tuhkausta, kuin vain poikkeustapauksissa. Mikä sellainen siten on, en jaksanut hakea tietoa.

Kai nuo tosissaan ovat, mutta miksi. Kuitenkin Suomessa yhtä lukuunottamatta kaikki krematoriot ovat ev.lut.kirkon omistuksessa.

Minulla kun ei ole taivasluuloja, niin aivan varmasti minut tuhkataan. Siitä on paperit todistajien allekirjoittamana tehty.

36

706

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kunhan aattelen

      Itse olen tuhakauksen kannalla. Mutta en ymmärrä miksi siihen pitää vielää ostaa kallis arkku. Eikö siihen kelpaisi pahvilaatikko joka ei maksaisi kun muutaman kympin?
      Haluaisin että omaiset voisivat hoitaa hautauksen mahdollisimman vähillä varoilla sillä elävät niitä rahoja tarvitsee, ei kuollut.

      • zyrt

        Pahviarkku ei varmaan käy siitä syystä, että sen polttaminen vaatii liikaa öljyä. Näin olen jostain lukenut. Tässä paremmin selitetty.

        "Krematoriouuni on pitkälle kehitetty ja varta vasten tarkoitukseensa rakennettu. Uuni esilämmitetään korkeaan lämpötilaan. Hietaniemen krematoriossa tähän käytetään maakaasua, muualla Suomessa kevyttä polttoöljyä.

        Lämmityspoltin sammutetaan ennen kuin vainaja viedään arkussaan uuniin. Ajatuksena on että liekkiä ei suunnata vainajaan, vaan uunin kuumuudessa syttyy arkku palamaan itsestään ja nostaa lämpötilaa edelleen. Ainoastaan ilmaa puhalletaan uuniin. Tämän vuoksi ei puhuta enää ruumiin polttamisesta vaan tuhkaamisesta. Ruumista ei polteta aktiivisesti vaan vainaja palaa arkun kanssa tunnista puoleentoista tuntiin.

        http://www.krematorio.com/index.php?/tuhkaus.html

        Arkkua ei tarvitse ostaa hautaustoimistosta. Voi sen itsekin tehdä tai pyytää jotain käsistään kätevää sellaisen tekemään. Mitään muuta vaatimusta ei ole kuin että se on puuta. En tiedä lautatavaran hintoja, mutta ei ne ainakaan kalliimmaksi tule, kuin hautaustoimiston arkut.

      • xvmkxf

        Ensolla oli aikoinaan joku halpa-arkku, mutta se ei syystä tai toisesta menestynyt. Onko se sitten kehtaamiskysymys, tiedä häntä. "Mitä se hautaustoimistovirkailijakin ajattelee?"

        Tämä on tietysti törkeää panettelua, mutta kävisköhän koskaan niin, että kallis arkku vaihdettaisiin krematoriossa halvempaan, ja kallis uudelleen myyntiin?

      • zyrt
        xvmkxf kirjoitti:

        Miksi sen pitäisi olla kallis arkku? Minulle ainakin on ihan sama mitä hautaustoimiston virkailija ajattelee. Arkku joko haudataan tai poltetaan, joten miksi sen pitäisi maksaa tuhansia?

    • gafsdfaasaaff

      Tuhkaus yleistyy koko ajan. Nyt Suomessa tuhkataan 36% vainajista, Helsingissä jopa 78%.

      • Talosaari

        Tuhkaus ei yleisty itsestään, vaan sitä edistetään kaikin keinoin ja yksin kustannussyistä. Tämä on todella surullista. Niiden jotka kevytmielisesti puhuvat siitä ettei ole mitään väliä mitä heille kuoleman jälkeen käy suosittelen käyntiä krematoriossa. Taitaa mieli muuttua. On se sen verran karmea paikka. Minua ei varmasti polteta. Haluan tulla normaalisti arkussa maahan haudatuksi perinteiseen kristilliseen tapaan. Tuhkasta ei nouse ylös muu kuin Feenix-lintu muinaisessa egyptiläisessä mytologiassa. Luterilaisen kirkon teologit ja maisema-arkitehdit voivat virkansa puolesta sanoa mitä tahansa, mutta siihen kannata uskoa.

      • Talosaari kirjoitti:

        Talosaari
        25.4.2012 20:29

        >>>Niiden jotka kevytmielisesti puhuvat siitä ettei ole mitään väliä mitä heille kuoleman jälkeen käy suosittelen käyntiä krematoriossa

      • zyrt
        Talosaari kirjoitti:

        Tuhkaus ei yleisty itsestään, vaan sitä edistetään kaikin keinoin ja yksin kustannussyistä. Tämä on todella surullista. Niiden jotka kevytmielisesti puhuvat siitä ettei ole mitään väliä mitä heille kuoleman jälkeen käy suosittelen käyntiä krematoriossa. Taitaa mieli muuttua. On se sen verran karmea paikka. Minua ei varmasti polteta. Haluan tulla normaalisti arkussa maahan haudatuksi perinteiseen kristilliseen tapaan. Tuhkasta ei nouse ylös muu kuin Feenix-lintu muinaisessa egyptiläisessä mytologiassa. Luterilaisen kirkon teologit ja maisema-arkitehdit voivat virkansa puolesta sanoa mitä tahansa, mutta siihen kannata uskoa.

        Talosaari

        Ei ihmiselle käy kuoleman jälkeen mitään. Ruumis sen sijaan joko haudataan tai tuhkataan. Mitä voihkimista siinä on?

      • xfgkfx
        Talosaari kirjoitti:

        Tuhkaus ei yleisty itsestään, vaan sitä edistetään kaikin keinoin ja yksin kustannussyistä. Tämä on todella surullista. Niiden jotka kevytmielisesti puhuvat siitä ettei ole mitään väliä mitä heille kuoleman jälkeen käy suosittelen käyntiä krematoriossa. Taitaa mieli muuttua. On se sen verran karmea paikka. Minua ei varmasti polteta. Haluan tulla normaalisti arkussa maahan haudatuksi perinteiseen kristilliseen tapaan. Tuhkasta ei nouse ylös muu kuin Feenix-lintu muinaisessa egyptiläisessä mytologiassa. Luterilaisen kirkon teologit ja maisema-arkitehdit voivat virkansa puolesta sanoa mitä tahansa, mutta siihen kannata uskoa.

        Kustannussyistä. No kirkko on aina ymmärtäny rahan päälle.

      • dghdgh

        Hesassa hautausmaat ei riittäis ilman tuhkausta. Ja täällä ollaan vapaamielisempiä ja avoimempia uudelle.

      • dfyikysi
        Talosaari kirjoitti:

        Tuhkaus ei yleisty itsestään, vaan sitä edistetään kaikin keinoin ja yksin kustannussyistä. Tämä on todella surullista. Niiden jotka kevytmielisesti puhuvat siitä ettei ole mitään väliä mitä heille kuoleman jälkeen käy suosittelen käyntiä krematoriossa. Taitaa mieli muuttua. On se sen verran karmea paikka. Minua ei varmasti polteta. Haluan tulla normaalisti arkussa maahan haudatuksi perinteiseen kristilliseen tapaan. Tuhkasta ei nouse ylös muu kuin Feenix-lintu muinaisessa egyptiläisessä mytologiassa. Luterilaisen kirkon teologit ja maisema-arkitehdit voivat virkansa puolesta sanoa mitä tahansa, mutta siihen kannata uskoa.

        Sinä haluat siis mieluummin madon ja muiden mönkijöiden ruoaksi. Ei siinä sinänsä mitään, luonnonkiertokulkuahan sekin on. Mutta jos jo tuhkaus on sinulle niin vastenmielinen ajatus niin... Ei kannata kiusata itseänsä tuollaisilla ajatuksilla. Kuollut on kuollut. Et sinä kuolleena krematoriota kauhistele. Enkä esim. minä ja moni muu edes elävänä.

    • Suomessapa on sellainen maaperä ja ilmasto jotka hävittävät vainajan luutkin likimain täydellisesti.

      Tähän perustuu hautapaikkojen kierrätyskin. Kun vanhan haudan paikallle kaivetaan uusi, edellisestä asukkaasta ei löydykään juuri mitään.

      • zyrt

        Pointtini oli se, että uskovaiset karsastavat tuhkaamista siksi, että se heidän uskomustensa mukaan vaikeuttaa taivaaseen pääsemistä.

        Hullua. Jos joku on kuollut miljoona vuotta ennen kuin se elävien ja kuolleiden jaottelu niihin taivaaseen menijöihin tapahtuu (ihan totta, joo) niin mitä siitä kuolleen ruumiista muka jäljellä on?

      • zyrt kirjoitti:

        Niin juuri. Tempauspäivänä voi löytyä melko vähän temmattavaa... tätä pelkäävät.

        Siksi kai USA:ssa niin monet vainajat palsamoidaan ja tönkkösuolataan ja haudataan suurinpiirtein teräsarkkuun ettei toukat pääse käsiksi tomumajaan.

    • Alkujaan halusin lahjoittaa ruumiini patologian laitokselle. Mutta nykyisin olen palavan viikinkilaivan kannalla joka työnntään merelle.

      • zyrt

        Sellaiseen ei taatusti lainsäätäjät lupaa anna. Voi sitä tietenkin omaiset jossain saaristossa sellaisen performanssin tehdäkin salassa ja katsoa sitten mitä tuleman pitää.

      • Olen saanut sen käsityksen että patologian laitokset saa ylenmäärin ruumiita, että jos vaikka testamentaa kroppansa sinne, on pieni todennäköisyys, että ruumista patologian laitoksella oikeasti käytetään.

        Silloin ei edes saa niitä ilmaisia hautajaisia, vaan vainaja haudataan normaalisti.

      • zyrt
        kekek-kekek kirjoitti:

        Olen saanut sen käsityksen että patologian laitokset saa ylenmäärin ruumiita, että jos vaikka testamentaa kroppansa sinne, on pieni todennäköisyys, että ruumista patologian laitoksella oikeasti käytetään.

        Silloin ei edes saa niitä ilmaisia hautajaisia, vaan vainaja haudataan normaalisti.

        Rajoitettua se on.

        "Vaikka ennakkovaatimukset täyttyisivät, kaikkia testamentteja ei voida silti panna täytäntöön. Ongelmia tuottavat yliopistojen rajalliset varastointitilat.

        Kuopiossa tehdään joka vuosi 30-40 testamenttausta. Voimassaolevia testamentteja on yhteensä 800. Opetuskäyttöön otetaan kuitenkin vuosittain vain kuusi ruumista.
        Tampereella ruumiita vastaanotetaan noin kymmenkunta."

        http://suomenkuvalehti.fi/jutut/talous/lahjoitetaan-ruumis-tieteelle

    • ylinopeutta ajava

      Keho on hajoavaa biojätettä?? kaikki " tyypit " vaan maakaasuksi ja ateistikotien lämmitykseen tai autojen polttoaineeksi. jumalaa tuskin on olemassa, tuskin moraaliakaan--sielukasta ylinopeutta voi ajella kun tankissa henkivoimaa ja 2.5% aitoa hevosvoimaa, selitä sitten tuo poliiseille

      • zyrt

        Tai kappelien lämmitykseen. Härskiä, että kirkkoon kuulumattoman vainajan muistotilaisuudesta kappelissa joudutaan maksamaan vuokraa ja silti kirkko lämmittää heidän krematoinnistaan tulevalla lämpöenergialla kappeleita.

        http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Turussa lämmitetään kappelia krematorion lämmöllä/1135249577731

      • ylinopeutta ajava
        zyrt kirjoitti:

        Tai kappelien lämmitykseen. Härskiä, että kirkkoon kuulumattoman vainajan muistotilaisuudesta kappelissa joudutaan maksamaan vuokraa ja silti kirkko lämmittää heidän krematoinnistaan tulevalla lämpöenergialla kappeleita.

        http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Turussa lämmitetään kappelia krematorion lämmöllä/1135249577731

        Kaikki energia on valjastettava hyötykäyttöön. Sekulaarissa yhteiskunnassa ei ole moraalisia velvoitteita.
        Tämä uutinen oli kuitenkin yllättävä ja kuvaa kirkon maallistumista, laman keskellä.
        Oma moraalini ei oikein tue tuota asiaa. Mutta kuoleminen on myös teollista.

      • Tukholmassa krematorion tuottama lämpö tiettävästi käytetään kaupungin kaukolämpöverkossa. Tästä oli joku vuosi sitten lehdissä juttua.

      • zyrt
        ylinopeutta ajava kirjoitti:

        Kaikki energia on valjastettava hyötykäyttöön. Sekulaarissa yhteiskunnassa ei ole moraalisia velvoitteita.
        Tämä uutinen oli kuitenkin yllättävä ja kuvaa kirkon maallistumista, laman keskellä.
        Oma moraalini ei oikein tue tuota asiaa. Mutta kuoleminen on myös teollista.

        "Sekulaarissa yhteiskunnassa ei ole moraalisia velvoitteita."

        - Miksi ei olisi? Miten perustelet tuon?

        "Oma moraalini ei oikein tue tuota asiaa. Mutta kuoleminen on myös teollista."

        - Jos ei teollista, niin kaupallista ainakin. Kuolemisesta hyötyvät niin hautaustoimistot kuin kirkkokin.

    • Kun rupesin pohtimaan asiaa tarkemmin, tajusin että Vaahtorannan perustelu polttohautaukselle ovat TYPERINTÄ PASKAA, mitä olen joutunut vähään aikaan lukemaan. Syy miksi polttohautaus on syntynyt nimittäin napsahti mielessäni melkein heti: esteettisyys.

      Ruumis, alkaessaan mädäntyä, haisee karsealle. Tai, haju on sanoinkuvaamaton ja se on hajuja joita ihminen muistaa koko elämänsä ajan. Kun ruumiista halutaan päästä mahdollisimman tehokkaasti eroon, ilman että haju jää kummittelemaan, on parasta polttaa se. Maahan kaivaminen on hidasta ja suomalainen savinen soramaa ei oikein tahdo taipua lapion tieltä.Jos hautapaikkaa oli vaikea löytää, oli helpointa vain polttaa ruumis. On myös muistettava että mätänemään jätetty ruumis on kammottava näky. Polttamalla ihmiset estivät mahdollisten zombien invaasion ja samalla varmistivat, etteivät raadoista kiinnostuneet päässeet häpäisemään hylättyä ruumista. Noin yksinkertaista se on! Ei mitään "sielun vankilaa" tai "ahdistavaa tunnetta arkussa". Arvon Vaahtorannan tulisi viettää yö ruumishuoneella ymmärtääkseen todellisuutta vähän paremmin.

      Itse ajattelin, että olisi hienoa jos omat tuhkat pistettäisiin rukkuun johon pistettäisiin kasvamaan bonsaipuu. Elämän kierto jatkuisi ja joku saisi mukavan koristekasvin itselleen. En usko että Suomen valtio antaa lupaa tähän.

      • zyrt

        "Itse ajattelin, että olisi hienoa jos omat tuhkat pistettäisiin rukkuun johon pistettäisiin kasvamaan bonsaipuu. Elämän kierto jatkuisi ja joku saisi mukavan koristekasvin itselleen. En usko että Suomen valtio antaa lupaa tähän."

        - Ei laki tuota kiellä.

    • vgxjj

      Edesmennyt faijani oli äitini kertoman mukaan sanonut, että häntä eivät madot syö, (en tiedä kuinka vakavissaan hän oli). Eli halusi tulla tuhkatuksi.

    • minulle olisi arvokas asia se, että kun "potkaisen tyhjää" niin tuhkani ja veneeni upotettaisiin meren syvyyteen.

      No laki kieltää purteni upottamisen ja silloin jää vain yksi menettelytapa - tuhkaus ja koillistuulen vallitessa uurna nurin Airiston aalloille.

    • adtju

      Ruumiin ylösnousemus. Eikö se ruumis kristinuskon mukaan maadukaan? Nouseeko ruumis tosiaankin konkreettisesti ylös? Eikö se ole kielikuva?

      • Pii-ka

        Tomumaja maatuu ja sielu lähtee kohtalonsa mukaiselle lennolle, matkalle, josta on esittää maihinnousukortti eletystä elämästä. Vastassa portilla on varmasti kotkan poikii viiksekkäitä tomerasti partiossa pyytämässä lupaa astua valtakuntaan valoisaan.

        Sillä hetkellä katsotaan paperit. Oletko alaikäinen hengellisesti, vai laitetaanko takaisn kasvamaan kuten alamittainen hauki. No kaikki meidät kuitenkin tuomitaan, joko hyvästi tai pahasti. KOhtaloon on uskottava, ei omiin tekoihin.

      • dfgus
        Pii-ka kirjoitti:

        No sillohann on ihan sama tuhkataanko vai haudataanko arkussa.

    • vatipääkaa

      Tapa siis itsesi, jos tuntuu että jäät siltä tuhkaantumiseltasi paitsi. Laki voi muuttua nopeasti ja " tyyppejä" aletaankin hautaamaan.

      Aloittaja on ehdolla vuoden 2012 vatipääksi. Turusta tietenkin. Ei näin dorkaa
      tekstiä voi tulla kuin Turust. Mene Tampereelle. Se on eri maa.

    • tepi

      Miksi turhaan maksaa kirkolle, kun ruumiinsa voi määrätä tuhkattavaksi yksityisen krematoriosäätiön krematoriossa ja tuhkat voi sirotella luontoon. Välimatka tietenkin rajoittaa sitä monien osalla.

    • sdtyuj

      No johan on.

      Vaahtoranta sanoo: "Sille, joka uskoo, tämän rakkaan kätkeminen hautaan merkitsee kuitenkin lohduttavaa ajatusta ruumiin hiljaisesta levosta sen odottaessa ylösnousemuksen suurta päivää."

      Mahtaakohan Vaahtoranta tajuta kuinka nopeasti ruumis maatuu? Eikä se ole mitään "hiljaista lepoa", vaan siinä on kaikenlaiset ötökät ruumiin kimpussa.

    • TuhkaaTuhkaa

      Minut tullaan tuhkaamaan ja tuhkat viedään todellakin muualle kuin kirkon maahan! Mahdollisimman kauas siitä mieluiten.
      En kuulu kirkkoon koska ne asiat eivät kiinnosta minua paskaakaan.
      Olen aina sanonut että kun kuolen ja minut tuhkataan viekää osa tuhkista
      erääseen mulle tärkeään paikkaan, vaikka ilman lupaakin mutta sinne tuhkaani haluan. Loput voi sitte jauhaa vaikka kukkapenkkiin, se on mulle ihan sama.

      • zyrt

        Sellainen outo kohta tuli vuoden 2003 hautauslakiin, että tuhkaa ei saa jakaa. En tiedä mikä sen säännön tarkoitus on, mutta eihän siitä tarvitse välittää. Ei kukaan tule tutkimaan minne ne tuhkat on viety tai onko peräti jätetty uurnaan kirjahyllyyn.

    • O'ou

      Niin kyllä minäkin tuhkauksen valitsen. Pelkästään jo ajatellen sitäkin mahdollisuutta, että jossain vaiheessa jostakin syystä joutuisi puolimätänä zombiena haudastaan ylös kömpimään ihmisiä pelottelemaan. Näinhän olemme kaikki kauhuleffoista oppineet voivan tapahtua milloin vaan.

      Jo pelkästään hajunkin kannalta ajatellen ei olisi miellyttävä kokemus se. Kun ajattelee vielä niitä kaikkia matoja sun muita öttiäisiä, jotka mönkisivät esiin tyhjistä silmäaukoista, suusta ja ties mistä ruumiin koloista ja niitä joutuisi koko ajan syljeskelemään tiensivuun… Ei mukava kokemus olisi semmoinen, ei. En tahdo itselleni sitä.

      Sen sijaan tuhkatun ruumiin en ole missään leffassa nähnyt mädäntyneenä zombiena hipsivän ympäriinsä. Korkeintaan aineettomana kummituksena saattaa liihotella. Mutta onhan sellainen aineettomana liihottelu itsellekin monin verroin mukavampaa, kuin haisevana, mätänä zombiena tallustelu.

      Hauskaa vappua!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää

      jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole
      Maailman menoa
      48
      2509
    2. Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä

      ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi
      Maailman menoa
      74
      2497
    3. Belfastissa käynnissä kunnon persuilu

      Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä
      Maailman menoa
      73
      2382
    4. Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus

      jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.
      Maailman menoa
      61
      2165
    5. Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään

      Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl
      Maailman menoa
      32
      1877
    6. Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen

      Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma
      Maailman menoa
      100
      1727
    7. Martina Aitolehti läpäisi Erikoisjoukot - Tilittää umpirehellisenä kuvauksista

      Martina Aitolehti selvisi Erikoisjoukot koulutuksesta. Hän myös malttoi pääosin pitää mölyt mahassaan, vaikka saikin ko
      Kotimaiset julkkisjuorut
      22
      1170
    8. Riikka runnoo! sähkön hinta +25 %, bensan hina +16 %

      Euron bensa! Tuo legendaarinen persujen vaalilupaus. Sannan hallitus pudotti sähköenergan alv:n 10 prosenttiin, Riikka r
      Maailman menoa
      7
      1034
    9. Rakastan sinua hiljaisuudessa

      Rakastan sinua hiljaisuudessa. Olisit minun tai et, olen odottanut sinua vuosisatojen ajan. Ilman sinua sydämeni on yksi
      Rakkaus ja rakastaminen
      41
      1015
    10. Eläköön kuningas, kuningas on kuollut

      Heikki Nivala kaatui kuin mies. Kavaltaja käveli juuri edelliseen toukokuun kokoukseen hankkimansa puku päällä. Eläköön
      Kemijärvi
      56
      906
    Aihe