Ihastumisen tunne tekee heikoksi

Izevel

Ihastumisen tunne on heikkous. Tämä olkoon oma dekreettini!

Ihastuin noin vuosi sitten mieheen, joka on kyllä komea, mutta vähän omituinen. Olihan siinä jotakin molemminpuolista, aika paljonkin, sen verran kiihkeästi lähentelimme ja vaihdoimme katseita. Kohtalon oikusta, sama meno jatkui siis todella kauan, mutta niin ettei kumpikaan tehnyt aloitetta.

Olen nyt päättänyt, että ko. mies on niin sanottu tuijottaja! Mies, jolla ei ole munaa tehdä mitään naisen kanssa, saati, että tekisi aloitteen! Kävellessäni vastaan, jätkä kyllä jäätyi ja tuijotti silmät pyöreinä, mutta ei saanut edes tervehdystä huuliltaan. Hän kenties ajatteli, että tuijottamalla juoksen hänen syliinsä.

Ei pidä kuitenkaan ymmärtää väärin, hän ei ole mikään nynny, vaan hyvinkin suorapuheinen, temperamenttinen ja viileä jätkä, siis niiden kanssa, joille uskaltaa olla. Hän vaikuttaa jopa julmalta sättiessään nuorempia työntekijöitä!

Viis siitä, että mies onkin komea, siis vaikka mieleeni tuli hänestä lähinnä Mooses kipuamassa alas Siinain vuorelta - suoraan sanoen, V***T siitä, komeus on vain ulkokuorta!

Olen kyllästynyt hänen tuijotteluunsa ja tänään ekaa kertaa virnistin hänelle vähän ilkeäluonteisesti, hänen kyylätessään taas minua. En enää jaksa sitä! Sitä leikkiä en enää toista, uudelleen ja uudelleen kuin joku zombi!

Mies on vähän turhautunut, koska ei tiedä, kuinka suhtautuisi minuun ja ei tiedä, miten minä suhtaudun häneen, joten hän virnistelee takaisin.

Vähän aikaa olin itsekin ihan kuumissani ja täpinoissäni, mutta se tunne meni kummasti ohitse tänään..
Mies vaikutti tänään jopa sovinistiselta P*****selta, ohjatessaan minua, minne saan mennä ja koska pitää pysähtyä (Työtilanne). Ilme näytti niin hurmaavan ylimieliseltä, että huhhuh! Kenties hän ajatteli minun ihailevan häntä niin ihanan paljon, että ilmeensä oli kuten kissalla, joka on saanut silakkaa ja kermaa.. Ja myöhemmin mies stekkasi vielä persiitäni, kuin se olisi jokin yleinen omaisuus!

Nyt kun tämä kamala heikkouteni on ohitse, miehen on tultava samalle tasolle ja oltava tasavertainen, jotta edes voisin kuvitella olevani kaveri hänen kanssaan ja tarkoitan kaverilla KAVERIA! En ole edes varma haluaisinko miestä, joka ei kykene aloitteeseen, joka vain odottaa, että minä teen kaiken. Päätyisin sille miehelle kenties vain kammaripalvelijaksi.

3

258

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • snadistiaktiivisempi

      "Ihastuin noin vuosi sitten.."

      "..sama meno jatkui siis todella kauan, mutta niin ettei kumpikaan tehnyt aloitetta"

      "Mies, jolla ei ole munaa tehdä mitään naisen kanssa, saati, että tekisi aloitteen"

      "En ole edes varma haluaisinko miestä, joka ei kykene aloitteeseen, joka vain odottaa, että minä teen kaiken"


      Niin eli mitäs SÄ olet itseasiassa tehnyt? Tuijotellut ja odottanut?

      Boy, oh boy. Reipas nainen.

      • r68ltuiöo

        Sama tuli mieleen :D

        Mies on munaton kun ei tee aloitetta mutta naisella itsellään ei ole munaa sen kummemmin.

        Analysointia kyllä olet harrastanut ihan elämänkerraksi asti.


      • Izevel

        Ei pidä millään lailla paikkaansa! Olen aloittanut keskusteluja ja yrittänyt olla ystävällinen, mutta sillä herra huulla menee niin aivot tilttiin, että se oikeasti jäätyy kirjaimellisesti.

        Toinen juttu on omituisuus ihan vaan yleisesti - Jutellessani jonkun muun miespuolisen kollegan kanssa huomaan usein miehen tuijottavan jostain intensiivisesti ja seuraavan, myöhemmin sitten näyttää omituiselta kohdatessaan mut melkein irvistää...

        Sellasta kuules!!!


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Pride-liputus närästää monissa Suomen kunnissa

      Suomen lipun nostamisesta on laki. Pride‑liputuksesta ei. Kieltäytyviin kuntiin kohdistuu poliittista painostusta kuin k
      Maailman menoa
      37
      3543
    2. On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää

      jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole
      Maailman menoa
      30
      2304
    3. Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä

      ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi
      Maailman menoa
      80
      2243
    4. Belfastissa käynnissä kunnon persuilu

      Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä
      Maailman menoa
      45
      2111
    5. Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen

      Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma
      Maailman menoa
      56
      1484
    6. Mitä kirjainta haluaisit

      Ra kastella mahdottomasti?
      Ikävä
      74
      1396
    7. Kaunein nimi

      Mikä on mielestäsi kaunein miehen ja naisen nimi? Haluaisitko itse olla joku toisen niminen?
      Ikävä
      69
      957
    8. Onko kaivattusi rohkeampi kuin sinä?

      Vai oletko sinä rohkeampia? Mikä on rohkea teko, minkä sinä tai kaivattusi on tehnyt? Mitä siitä seurasi?
      Ikävä
      46
      913
    9. Farmi-Amski ja Jucci Hellström - Sydämiä satelee - Onko tässä jotain enemmän?

      Amskidamski Anne-Mari Tarkkio ja Jucci Hellström olivat samaan aikaan Farmi Suomi -realityssä. Nyt somessa on nähty mat
      Kotimaiset julkkisjuorut
      9
      817
    10. Rakastan sinua hiljaisuudessa

      Rakastan sinua hiljaisuudessa. Olisit minun tai et, olen odottanut sinua vuosisatojen ajan. Ilman sinua sydämeni on yksi
      Rakkaus ja rakastaminen
      37
      813
    Aihe