Sinä joka olet aidosti uskova, ylhäältä uudestisyntynyt, oikeassa hengessä vaeltava, älä kirjoittele tälle palstalle, jossa pakanat ja bublikaanit ynnä fariseukset ja muut tämän mailman ruhtinasta, perkelettä elämänmenollaan palvelevat sinua ja sinun uskoasi pilkkaavat.
Jeesus on Matteuksen mukaan sanonut: "Seuraa sinä minua, ja anna kuolleiden haudata kuolleensa", anna myös sinä aidosti uskova pilkkajien tällä palstalla kaikessa rauhassa pilkata ja rienaajien rienata; älä osallistu keskusteluun, sillä onhan kirjoitettu: "Herrra on koston Jumala, hän maksaa tarkoin". (Jer. 51:56).
Muista, että ilmestyskirjan kirjoittaja kirjoittaa tulevasta lopusta: "Minä näin kuolleet, suuret ja pienet, seisomassa valtaistuimen edessä, ja kirjat avattiin; ja avattiin toinen kirja, joka on elämän kirja; ja kuolleet tuomittiin sen perusteella, mitä kirjoihin oli kirjoitettu, tekojensa mukaan. - - - Joka ei ollut elämän kirjaan kirjoitettu, se heitettiin tuliseen järveen." (Joh. ilm. 20: 12-15).
Sinä aidostiuskova, uudsti syntynyt älä osallistu näitten tuliseen järveen menossa olevien pilkkajien pilkkakirjoitusten kommentointiin, älä lue heidän kirjoituksiaan, sillä heidän (siis pilkkajien) loppu on tulisessa järvessä, ikuisessa kadotuksessa, josta Matteus kirjoittaa: "siellä on oleva itku ja hammasten kiristys". (Matt. 13.42).
Sinä aidosti uskova: älä kirjoittele tälle palstalle!
91
1101
Vastaukset
- tosi eiuskova
Voi jösse kuinka olet varma sielusi puhtaudesta ja taivaaseen menosta.
Aidosti uskova ken sen tietää. Kuka näkee kenkin sisimpään.
Suosittelen seuraavaksi kirjaksi lakikirjaa.
Raamattu on jo aikaa sitten todettu monen ajan historian kirjaksi,
Monta kirjoittajaa ja yhtä monta tulkitsijaa. Lue mitä luet mutta nuhteessa on sinunkin elettävä. Sinä et päätä kuka menee kadotukseen. Ken itsensä ylentää se alennetaan eikös niinkin sanota. Et ole tosiuskova tiedät sen sydämessäsi kaiken kohun jälkeen vielä jaksat puolustaa vääryyttä'. - Ideanikkari.
Jos sinä olet aidosti uskova, niin miksi sitten itse erehdyit tänne kirjoittamaan.
Olen vahvasti sitä mieltä, että uskovaisille pitää sallia vapaus täällä kirjoittelemiseen. Tämähän on nykyaikaa. On todella vaikeaa ja haastavaa lähteä setvimään asioita uskovaisten seurakuntapäiville ja nuorteniltoihin, kun tänne kirjoitettaessa asioiden käsittely on enemmän kuin helppoa.
Miksi pitää uskonasioista keskustelusta tehdä niin hiivatin vaikeaa. Miksi ei esim. kysymyslaatikkoa ole näkynyt nuortenilloissa, jolloin akrkajalkana voisi häpeilemättä esittää asiansa nimettömänä. Minun rippileiriaikana saattoi arat kysymykset kirjoittaa lapulle ja pudottaa vaivihkaa laatikkoon, josta sitten vastaaja poimi ne lukien ääneen.
Kyllähän sinne oli piruilumielessä kirjoitettu vaikka mitä, mutta sillä kertaa vastaaja osasi itsekkin kääntää rienaavat kysymykset kysyjää itseään vastaan.
Uskovaisten ja uskovaisten johtomiesten pitäisi alkaa elää nykypäivää, eikä pysyä vanhoissa metodeissa. Konstikos tuo nyt olisi järjestää seurakuntapäivät tai nuortenilta nettiin. Olen täysin vakuuttunut, että nuortenilta netissä olisi menestys. Siitä voitaisiin ilmottaa Päivämiehessä, jolloin nettiin perustetaan uskovaisten nuorteilta, jolloin koko suomen siionin nuoret voisivat yhden kerran vaikkapa kokeilumielessä osallistua netti-illanviettoon.
Koska asiasta ilmoitettaisiin vain Päivämiehessä tai uskovaisten omissa julkaisuissa, ei olisi sitä vaaraa, että kaikenmaailman törpöt tulisi sinne rienaamaan. SRK:n päättäjien on vastattava haasteeseen, ettei kiellot pure roikkua täällä keskustelupalstoilla, vaan ottaa vastaan haaste alkaa itsekkin järjestää omalle yhteisölleen netti-keskusteluja. Monet uskovaiset ovatkin perustaneet tänne omia kanaviaan. SRK voi syyttää itseään, kun ei ole tätä hoksannut, vaan kampanjoi nettiä vastaan sanomalla, että on syntiä uskovaisten kirjoitella täällä.
Miten herkullista oliskaan saada keskustella toisten uskovaisten kanssa nimettömänä, silloin nähtäisiin, millaisia ihmisiä me nk.uskovaiset oikein olemme pohjimmiltamme.
Kuten jo totesin, SRK voisi kokeilumielessä järjestää koko suomen siionin nuorille yhteisen netti-illan. Sinne voisi tulla päänaatikat SRK:sta vastailemaan ja kommentoimaan kysymyksiä.
Eikö oliskin veljet ja sisaret mahtava ajatus.
Jotta toimitalot eivät kävisi tarpeettomiksi, kerran kuukaudessa perjantai-iltana voisi tällainen netti-ilta toteutua.- vl-foorumilta jt
"Uskovaisten ja uskovaisten johtomiesten pitäisi alkaa elää nykypäivää, eikä pysyä vanhoissa metodeissa. Konstikos tuo nyt olisi järjestää seurakuntapäivät tai nuortenilta nettiin. Olen täysin vakuuttunut, että nuortenilta netissä olisi menestys. Siitä voitaisiin ilmottaa Päivämiehessä, jolloin nettiin perustetaan uskovaisten nuorteilta, jolloin koko suomen siionin nuoret voisivat yhden kerran vaikkapa kokeilumielessä osallistua netti-illanviettoon"
Niitä foorumeita kokoontua on jo olemassa, mutta niihin on liittynyt epäilyksiä, että ilmeisesti SRK seuraa niitä ja yrittää saada selvitettyä henkilöllisyyden "vääriä mielipiteitä omaavan" keskustelijan taustalla.
Nuo oikeitten uskovaisten palstat on hyvin valvottuja, ei saa esittää muita eksyttäviä mietteitä eli hyvin virallista linjaa pitää vetää. Nettiin kirjoittelu ei siis itsessään ole syntiä, mutta suomi24:n palstalle on.
- 12,75
Noo noo, kyllähän vahva usko tämänkin houkutuksen kestää. Minusta tämä ei oo väärin lukia näitä kirjoituksia.
- jo aikoinaan Pietari
Pietari on jo aikoinaan profetoinut näistä lopun ajoista: "Ja ennen kaikkea tietäkää se, että viimeisinä päivinä tulee pilkkapuheinensa pilkkaajia, jotka vaeltavat omien himojensa mukaan". (Piet. 3:3)
Mitä mieltä on kommentoida niiden pilkkajien pilkkakirjoituksia, "joiden omatunto on poltinraudalla merkitty", kuten Paavali Timoteukselle kirjoittaa. - 12,75
jo aikoinaan Pietari kirjoitti:
Pietari on jo aikoinaan profetoinut näistä lopun ajoista: "Ja ennen kaikkea tietäkää se, että viimeisinä päivinä tulee pilkkapuheinensa pilkkaajia, jotka vaeltavat omien himojensa mukaan". (Piet. 3:3)
Mitä mieltä on kommentoida niiden pilkkajien pilkkakirjoituksia, "joiden omatunto on poltinraudalla merkitty", kuten Paavali Timoteukselle kirjoittaa.En minä jaksa aatella, että tänne kijottaminen syntiä olis. Jos yrittää omaa näkemystään puolustaa.
Kyllähän ne seuroissa varottavat, mutta kaikki täälä kuitenkin käy. Tai muualla netissä.
Eikä ne kaikki pilkkaa. - 13.4pii
12,75 kirjoitti:
En minä jaksa aatella, että tänne kijottaminen syntiä olis. Jos yrittää omaa näkemystään puolustaa.
Kyllähän ne seuroissa varottavat, mutta kaikki täälä kuitenkin käy. Tai muualla netissä.
Eikä ne kaikki pilkkaa.Voi hyvät hyssykät. Mistä kohtaa löytää saarnamies maan netin käytön Raamatussa. Täältähän löytyy kaikenlaista hyvääkin kun etsii.
SEuroissa varoittavat mistä tietävät elleivät itse käy. Uskomattoman löysää sakkia. Antaneet elämänsä saarnamiehille ei edes virallisille jos vaikka antaisivat Jumalalle ymmärtäisin. - ent vl
pas kan jauhantaa
- toisessa näet itses
Itse tälle palstalle kirjoitit. Näet malkan toisten silmissä, muttet omassasi, kuten Jeesus kirjoitti.
- Saara-äiti
Amen
- vasen käsi
"Muista, että ilmestyskirjan kirjoittaja kirjoittaa tulevasta lopusta: "Minä näin kuolleet, suuret ja pienet, seisomassa valtaistuimen edessä, ja kirjat avattiin; ja avattiin toinen kirja, joka on elämän kirja; ja kuolleet tuomittiin sen perusteella, mitä kirjoihin oli kirjoitettu, tekojensa mukaan. - - - Joka ei ollut elämän kirjaan kirjoitettu, se heitettiin tuliseen järveen." (Joh. ilm. 20: 12-15)"
Tämäkin asia viittaa kunkin ihmisyksilön kuolemanjälkeiseen elämään. Älä tukitse sitä kirjaimellisesti. Tai tulkitse se niin kuin haluat.
Ihmisessä oikea ja vasen. Jotkut asiat menevät oikealla, toiset vasemmalle puolelle.- joka ei ollut
"Joka ei ollut elämän kirjaan kirjoitettu, se heitettiin tuliseen järveen." (Joh. ilm. 20:15)
"Siellä on oleva itku ja hammasten kiristys". (Matt. 13.42). - Saaraaamen
joka ei ollut kirjoitti:
"Joka ei ollut elämän kirjaan kirjoitettu, se heitettiin tuliseen järveen." (Joh. ilm. 20:15)
"Siellä on oleva itku ja hammasten kiristys". (Matt. 13.42).Mistäpä sellaisen elämän kirjan saa?
Voiko lapsilla olla enempää hammasten kiristystä kuin teidän piirissänne.
Raamattua osaatte tulkita omaksi mieleksenne mutta ette vääryyttä.
Kas ne lastenraiskaajat ja toisten elämän helvetiksi tekevät tuskin siellä portilla kekkaloivat usko mihin uskot. Aamen myös Saaralle. miksi Saara ei naura:? - matteiksen mukaan
Saaraaamen kirjoitti:
Mistäpä sellaisen elämän kirjan saa?
Voiko lapsilla olla enempää hammasten kiristystä kuin teidän piirissänne.
Raamattua osaatte tulkita omaksi mieleksenne mutta ette vääryyttä.
Kas ne lastenraiskaajat ja toisten elämän helvetiksi tekevät tuskin siellä portilla kekkaloivat usko mihin uskot. Aamen myös Saaralle. miksi Saara ei naura:?" Silloin Kuningas sanoo oikealla puolellaan oleville: 'Tulkaa, minun Isäni siunatut, ja omistakaa se valtakunta, joka on ollut teille valmistettuna maailman perustamisesta asti.
Sillä minun oli nälkä, ja te annoitte minulle syödä; minun oli jano, ja te annoitte minulle juoda; minä olin outo, ja te otitte minut huoneeseenne;
minä olin alaston, ja te vaatetitte minut; minä sairastin, ja te kävitte minua katsomassa; minä olin vankeudessa, ja te tulitte minun tyköni.'
Silloin vanhurskaat vastaavat hänelle sanoen: 'Herra, milloin me näimme sinut nälkäisenä ja ruokimme sinua, tai janoisena ja annoimme sinulle juoda?
Ja milloin me näimme sinut outona ja otimme sinut huoneeseemme, tai alastonna ja vaatetimme sinut?
Ja milloin me näimme sinun sairastavan tai olevan vankeudessa ja tulimme sinun tykösi?'
Niin Kuningas vastaa ja sanoo heille: 'Totisesti minä sanon teille: kaikki, mitä olette tehneet yhdelle näistä minun vähimmistä veljistäni, sen te olette tehneet minulle'.
Sitten hän myös sanoo vasemmalla puolellaan oleville: 'Menkää pois minun tyköäni, te kirotut, siihen iankaikkiseen tuleen, joka on valmistettu perkeleelle ja hänen enkeleillensä.
Sillä minun oli nälkä, ja te ette antaneet minulle syödä; minun oli jano, ja te ette antaneet minulle juoda;
minä olin outo, ja te ette ottaneet minua huoneeseenne; minä olin alaston, ja te ette vaatettaneet minua; sairaana ja vankeudessa, ja te ette käyneet minua katsomassa.'
Silloin hekin vastaavat sanoen: 'Herra, milloin me näimme sinut nälkäisenä tai janoisena tai outona tai alastonna tai sairaana tai vankeudessa, emmekä sinua palvelleet?' Silloin hän vastaa heille ja sanoo: 'Totisesti minä sanon teille: kaiken, minkä olette jättäneet tekemättä yhdelle näistä vähimmistä, sen te olette jättäneet tekemättä minulle'.
Ja nämä menevät pois iankaikkiseen rangaistukseen, mutta vanhurskaat iankaikkiseen elämään." (Matt. 25:34-46) - kärsi ja nousi ylös
joka ei ollut kirjoitti:
"Joka ei ollut elämän kirjaan kirjoitettu, se heitettiin tuliseen järveen." (Joh. ilm. 20:15)
"Siellä on oleva itku ja hammasten kiristys". (Matt. 13.42).Älä siis tulkitse kirjaimellisesti. Voit tulkitakin, jos haluat. Jeesuksellakin ristillä ihmisenä oli varmaan "itkua ja hammasten kiristystä". Tätä ihmiset yleensä sanovat kärsimykseksi.
- jos joku...
kärsi ja nousi ylös kirjoitti:
Älä siis tulkitse kirjaimellisesti. Voit tulkitakin, jos haluat. Jeesuksellakin ristillä ihmisenä oli varmaan "itkua ja hammasten kiristystä". Tätä ihmiset yleensä sanovat kärsimykseksi.
"ja jos joku ottaa pois jotakin tämän profetian kirjan sanoista, niin Jumala on ottava pois sen osan, mikä hänellä on elämän puuhun ja pyhään kaupunkiin, joista tässä kirjassa on kirjoitettu." (Joh. ilm. 22:19).
- ent.vl--
matteiksen mukaan kirjoitti:
" Silloin Kuningas sanoo oikealla puolellaan oleville: 'Tulkaa, minun Isäni siunatut, ja omistakaa se valtakunta, joka on ollut teille valmistettuna maailman perustamisesta asti.
Sillä minun oli nälkä, ja te annoitte minulle syödä; minun oli jano, ja te annoitte minulle juoda; minä olin outo, ja te otitte minut huoneeseenne;
minä olin alaston, ja te vaatetitte minut; minä sairastin, ja te kävitte minua katsomassa; minä olin vankeudessa, ja te tulitte minun tyköni.'
Silloin vanhurskaat vastaavat hänelle sanoen: 'Herra, milloin me näimme sinut nälkäisenä ja ruokimme sinua, tai janoisena ja annoimme sinulle juoda?
Ja milloin me näimme sinut outona ja otimme sinut huoneeseemme, tai alastonna ja vaatetimme sinut?
Ja milloin me näimme sinun sairastavan tai olevan vankeudessa ja tulimme sinun tykösi?'
Niin Kuningas vastaa ja sanoo heille: 'Totisesti minä sanon teille: kaikki, mitä olette tehneet yhdelle näistä minun vähimmistä veljistäni, sen te olette tehneet minulle'.
Sitten hän myös sanoo vasemmalla puolellaan oleville: 'Menkää pois minun tyköäni, te kirotut, siihen iankaikkiseen tuleen, joka on valmistettu perkeleelle ja hänen enkeleillensä.
Sillä minun oli nälkä, ja te ette antaneet minulle syödä; minun oli jano, ja te ette antaneet minulle juoda;
minä olin outo, ja te ette ottaneet minua huoneeseenne; minä olin alaston, ja te ette vaatettaneet minua; sairaana ja vankeudessa, ja te ette käyneet minua katsomassa.'
Silloin hekin vastaavat sanoen: 'Herra, milloin me näimme sinut nälkäisenä tai janoisena tai outona tai alastonna tai sairaana tai vankeudessa, emmekä sinua palvelleet?' Silloin hän vastaa heille ja sanoo: 'Totisesti minä sanon teille: kaiken, minkä olette jättäneet tekemättä yhdelle näistä vähimmistä, sen te olette jättäneet tekemättä minulle'.
Ja nämä menevät pois iankaikkiseen rangaistukseen, mutta vanhurskaat iankaikkiseen elämään." (Matt. 25:34-46)Tämä Raamtatun kohta oikein tukittuna tarkoittaa: jos jotain kokonaisuuden osaa(=vähimmäiset veljet) vastustaa, vastustaa Kristusta(kokonaisuus, Kristus, Jumala).
Jeesuksessa syntyi ensimmäsenä Jumalan Poika eli Kristus. "Joka näkee vain historiallisen Jeesuksen tuhoaa myytin ja parannusvoiman. Vain se, joka pystyy sielussaan seuramaan Jeesusta, voi voittaa ajan ja muuttamaan historian nykyhetkeksi. Käärmeen on kohottauduttava jokaisessa sielussa, jotta vastakohtien yhdistyminen voisi toteutua. Silloin alkaa Pääsiäinen ja ikuisuuden aurinko nousee"(T.Detlefsen). - 777688f
Saaraaamen kirjoitti:
Mistäpä sellaisen elämän kirjan saa?
Voiko lapsilla olla enempää hammasten kiristystä kuin teidän piirissänne.
Raamattua osaatte tulkita omaksi mieleksenne mutta ette vääryyttä.
Kas ne lastenraiskaajat ja toisten elämän helvetiksi tekevät tuskin siellä portilla kekkaloivat usko mihin uskot. Aamen myös Saaralle. miksi Saara ei naura:?Eiköhän niitä lastenraiskaajia ja toisten elämän helvetiksi tekeviä oo jokapaikassa oli uskossa tai ei!!!
- VL-rikostensalailua.
777688f kirjoitti:
Eiköhän niitä lastenraiskaajia ja toisten elämän helvetiksi tekeviä oo jokapaikassa oli uskossa tai ei!!!
Ainoastaan vl-uskovaisilla lastenraiskaajilla on suojanaan järjestelmällinen vl-rikosten rippisalailu-oppi. Muut lastenraiskaajat joutuvat turvautumaan muihin rikostensalaamismenetelmiin. Onneksi teillä on tuollainen oppi, niin saatte rauhassa raiskata lapsianne!
- hyihitto2
777688f kirjoitti:
Eiköhän niitä lastenraiskaajia ja toisten elämän helvetiksi tekeviä oo jokapaikassa oli uskossa tai ei!!!
on toki mutta uskon varjolla tejkevät ovat saastaa. Vankiloissakin alinta paskaa.
- bizarre+Weird
Sinä oudosti uskova: kirjoittele tälle palstalle. "Maailma ei tunne meitä", lukee Raamatussa.
- No kunhan kysyn
Tunnettekos te sitten muka maailman?
- miguel 69
körttiläistä paskanjauhantaa....
- Tarjotkaa banaani
Avaaja on vajaamielinen apina. Hän on vanhoillislestadiolainen.
- totuus esiin!
Taisikohan nimim. "armonoppilas" ottaa todesta aloittajan viestin,
kun ei ole esiintynyt palstalla sen jalkeen, kun jäi itse kiinni
valehtelusta? - 9+1
totuus esiin! kirjoitti:
Taisikohan nimim. "armonoppilas" ottaa todesta aloittajan viestin,
kun ei ole esiintynyt palstalla sen jalkeen, kun jäi itse kiinni
valehtelusta?Valehtelu kuuluu vl-liikkeen saavutettuihin etuihin. Oalvikaan ei tiennyt kuin yhden pedo/insestitapauksen.
Vl-motto: epäuskoisia voi k.usettaa, mutta veljiä ei. - YHDEN tapauksen OLLI
9+1 kirjoitti:
Valehtelu kuuluu vl-liikkeen saavutettuihin etuihin. Oalvikaan ei tiennyt kuin yhden pedo/insestitapauksen.
Vl-motto: epäuskoisia voi k.usettaa, mutta veljiä ei.SRK:n puheenjohtaja Olavi Voittonen: "Koko 30-vuotisen SRK:n johtajanurani ajalta tiedän YHDEN vl-pedofiliatapauksen, joka sekin on oikeuslaitoksen hoidossa."
Olli ja muut vl-uskovaiset valehtelevat avan estottomasti ja moni raukka vielä uskoo sen!
"jossa pakanat ja bublikaanit ynnä fariseukset ja muut tämän mailman ruhtinasta, perkelettä elämänmenollaan palvelevat sinua ja sinun uskoasi pilkkaavat."
Tämän päivän fariseukset - nuo itsensä ylentävät ja oikeita uskovaisia "epäuskoisiksi" IVAAVAT ihmiset löytyvät vl-rauhanyhdistyksiltä.
Siellä nämä muita uskovaisia tuomitsevat hengelliset ÖRKIT turpoavat omavanhurskaudestaan ja opettavat olevansa Jumalaa korkeampia (syntien anteeksianto ja sielun pelastuminen).
Mene vl-rauhanyhdistykselle, jos haluat nähdä tämän päivän hengellisiä VALEHTELIJOITA ja Baalin palvojia!
Etkö sinä avaaja tunne pistoa sydämessäsi edes tällaisena Kristikunnan juhla-aikana?
Noh...et varmaankaan tunne, koska aivosi on riittävän kauan pesty SRK:n MYRKKYLIUOKSELLA. Ja sydämesi on kääntynyt palvelemaan valheen isää saatanaa ja sen oppeja, joita kaiutetaan vl-rauhanyhdistyksillä viikosta viikkoon.
PS. Vl-TÖRKYTURVAT ovat itkeneet tästä ketjusta pois 2 minun kommenttia. Mutta TOTUUS ei pala tulessakaan.- Brita Kajsa
...kuka on tällä foorumilla törkysuu, joka tarjoaa myrkkyä???
Sydämen kyllyydestä suu puhuu ja sormi kirjoittaa.
BK
ps. törkysuiden takia ei uskovaisten kannata tätä palstaa jättää, sotahan on vasta alkanut ja siksi: rohkeutta ja Kristuksen mieltä, laupeutta ja rakkautta etenkin nyt pääsiäisaikana(kuten ylläoleva Melperi1 viittaa tähän uskovaisten suureen juha-aikaan)
-sama- - cyberangel
OLetko sitä mieltä kirjoituksesi johtaisi vl-ihmisiä johonkin parempaan oppiin ja käsitykseen Kristuksesta ja Hänen tuntemisensa alkulähteille
VAI
puritko lähinnä pahaa oloasi siten, että kirjoituksesi pahimmillaan voidaan tulkita SINUN itsesi korottamiseksi, koska heitä noin kovasti sanallasi suomit?
JA
ei, en ole vl-jäsen, en ole x-vl, enkä kannata heidän syntien-tunnustus-oppiaan että muka vain heillä olisi sellaiset avaimet. Ymmärrän täysin tuollaisen ylenpalttisen röyhkeyden aloittajan narsistisen mielenlaadun, mutta minua huolestuttaa lampaat:
kuinka katkeraa onkaan olla vl-jäsen - toisaalta..pyhitys on hyväksi kun se oikein ymmärretään eli suomeksi:
pyrkimys on hyvä, mutta rakkaus ja lempeys obat wanhan-johanneksen kaltaista
Voih!
- Kiellätte lukemisen?
Juuri noin sanoi eräs vl-pappi, kun ei lähtenyt kastamaan vl-uskonnosta erotetun ja saatanalle heitetyn lasta: "Antaa kuolleitten haudata kuolleensa."
Tuo kirjoitusten lukemisen kieltäminen kertoo karua kieltään julmasta lakiuskonnostanne. Jos jokainen vl olisi aina noudattanut tuota sensuurikäskyänne, raiskaisitte edelleen lapsianne aivan estottomasti!- koirat ja porsaat
Tällä palstalla kiroittava pääsääntöisesti ne pilkkaajat, joiden tulemisen Pietari on jo 2000-vuotta sitten ennustanut kirjoittaessaan "viimeisinä päivinä tulee pilkkapuheinensa pilkkaajia, jotka vaeltavat omien himojensa mukaan" (Piet. 3:3) ja jotka ovat menossa "siihen iankaikkiseen tuleen, joka on valmistettu perkeleelle ja hänen enkeleillensä". (Matt. 25:40).
Sinä ylhältä oikeasti uudestisyntynyt, oikaeassa hengessä vaeltava Kristuksen seuraaja, juo sinä siitä elämän virrasta sitä puhdasta vettä, jonka lähde on pyhä ja anna sikojen juoda kaikessa rauhassa tällä pastalla siitä sikojen kaukalosta, siitä, johon koirat oksentaa ja jossa porsaat rypee.
Anna koirien juosta koirien kanssa ja sikojen elää sikojen karsinassa. Muista, että "korat palaavat oksennukselleen" ja "porsaat lätäkköönsä". (2. Piet. 2:22). - Laur
koirat ja porsaat kirjoitti:
Tällä palstalla kiroittava pääsääntöisesti ne pilkkaajat, joiden tulemisen Pietari on jo 2000-vuotta sitten ennustanut kirjoittaessaan "viimeisinä päivinä tulee pilkkapuheinensa pilkkaajia, jotka vaeltavat omien himojensa mukaan" (Piet. 3:3) ja jotka ovat menossa "siihen iankaikkiseen tuleen, joka on valmistettu perkeleelle ja hänen enkeleillensä". (Matt. 25:40).
Sinä ylhältä oikeasti uudestisyntynyt, oikaeassa hengessä vaeltava Kristuksen seuraaja, juo sinä siitä elämän virrasta sitä puhdasta vettä, jonka lähde on pyhä ja anna sikojen juoda kaikessa rauhassa tällä pastalla siitä sikojen kaukalosta, siitä, johon koirat oksentaa ja jossa porsaat rypee.
Anna koirien juosta koirien kanssa ja sikojen elää sikojen karsinassa. Muista, että "korat palaavat oksennukselleen" ja "porsaat lätäkköönsä". (2. Piet. 2:22).Vastasit siis itsellesi.
Herää jo sinäkin, missä valheessa elät. Jos luulet olevasi oikeasti uskossa, muista että Jumala näkee sydämeesi.
Pilkka pilkkana. Puolin ja toisin. Niinhän sinäkin yleistäen pilkkaat. Oletko tuleen menossa?
- "Vain me"
Sinä aidosti tyhmä vl. Miksi teit tämän avauksen?
- siat ja koirat
Syökööt siat kaikessa rauhassa kaukalostaan ja palatkoon koirat oksennukselleen, sikojen ruokakaukalo ei ole Jumalan lasten ruokapöytä, eikä koirien oksennus Jumalan lasten ruokaa.
siat ja koirat kirjoitti:
Syökööt siat kaikessa rauhassa kaukalostaan ja palatkoon koirat oksennukselleen, sikojen ruokakaukalo ei ole Jumalan lasten ruokapöytä, eikä koirien oksennus Jumalan lasten ruokaa.
Raamattu kuvaa vl-herätysliikkeestä eronneita ja sinne takaisin palanneita henkilöitä:
2.Piet. 2:22
"22. Heille on tapahtunut, mitä tosi sananlasku sanoo: "Koira palaa oksennukselleen", ja: "Pesty sika rypee rapakossa"."- Klo 19:51:17
siat ja koirat kirjoitti:
Syökööt siat kaikessa rauhassa kaukalostaan ja palatkoon koirat oksennukselleen, sikojen ruokakaukalo ei ole Jumalan lasten ruokapöytä, eikä koirien oksennus Jumalan lasten ruokaa.
Näppärästi sanottu. Siksi tuntuu melkein kuin olisi totta. Mutta jos siteeraat Raamattua, laita kyseinen kohta. Muuten älä edes yritä jäljitellä Raamatun partta, tiedäthän kuinka siinä käy.
- VL-jumalan työtä?
siat ja koirat kirjoitti:
Syökööt siat kaikessa rauhassa kaukalostaan ja palatkoon koirat oksennukselleen, sikojen ruokakaukalo ei ole Jumalan lasten ruokapöytä, eikä koirien oksennus Jumalan lasten ruokaa.
Mutta aina anteeksipyytämisen jälkeen vl-lastenraiskaaja palaa jäljilleen -jopa kahdeksan vuoden ajan!
Sekö on vl-jumalan lapsen ruokapöytä?
- 18+12
On se tosiaan kauheita, että teidän salasyntejä insestiä ja muuta Jumalan edessä kauheita asioita paljastetaan.
Kannattaa tosiaan pysyä poissa ja pimitellä edelleen teidän pimeyden töitä.
18 12 - ...
Älkää tehkö niin kuten minä teen, tehkää kuten minä sanon:))
Aloittaja on ainoa oikea uskovainen, hänelle jumala antoi erkoisluvan.- oikea uskovainen
Aloittaja on kyllä OIKEA uskovainen, mutta ei AINOA oikea uskovainen.
- Siionin kuningas
oikea uskovainen kirjoitti:
Aloittaja on kyllä OIKEA uskovainen, mutta ei AINOA oikea uskovainen.
"Minä olen asettanut kuninkaani Siioniin, pyhälle vuorelleni". (Ps. 2:6).
- Osaatko?
Siionin kuningas kirjoitti:
"Minä olen asettanut kuninkaani Siioniin, pyhälle vuorelleni". (Ps. 2:6).
Osaatko lainkaan "keskustella"? Vai osaatko vain kopioida Raamattua?
- palsta on sotatunkio
Osaatko? kirjoitti:
Osaatko lainkaan "keskustella"? Vai osaatko vain kopioida Raamattua?
Tämä palsta on tunkio, johon koirat oksentaa ja josta haskalinnut ruokaansa hakevat, en minä keskustele sontatunkiolla korien oennuksen ja haaskalintujen keskellä.
Minun puolestani koirat voivat kyllä tunkiolleen oksentaa ja haaskalinnut siitä koirien oksennuksesta ruokaansa hakea; minä en syö siitä kaukalosta joka on sioille tarkoitettu sikojen ruuaksi, minä syön siitä pöydästä, mikä on ylhäältä alas laskettu, eikä siinä pöydässä ole sikojen ruokaa, eikä koirien oksennusta. - Olavi Veli
palsta on sotatunkio kirjoitti:
Tämä palsta on tunkio, johon koirat oksentaa ja josta haskalinnut ruokaansa hakevat, en minä keskustele sontatunkiolla korien oennuksen ja haaskalintujen keskellä.
Minun puolestani koirat voivat kyllä tunkiolleen oksentaa ja haaskalinnut siitä koirien oksennuksesta ruokaansa hakea; minä en syö siitä kaukalosta joka on sioille tarkoitettu sikojen ruuaksi, minä syön siitä pöydästä, mikä on ylhäältä alas laskettu, eikä siinä pöydässä ole sikojen ruokaa, eikä koirien oksennusta.Eipä sinussa ole Kristuksen mieltä.
Luuletko solvaamalla voittavasi mitään ? - Maistuuko hyvälle?
palsta on sotatunkio kirjoitti:
Tämä palsta on tunkio, johon koirat oksentaa ja josta haskalinnut ruokaansa hakevat, en minä keskustele sontatunkiolla korien oennuksen ja haaskalintujen keskellä.
Minun puolestani koirat voivat kyllä tunkiolleen oksentaa ja haaskalinnut siitä koirien oksennuksesta ruokaansa hakea; minä en syö siitä kaukalosta joka on sioille tarkoitettu sikojen ruuaksi, minä syön siitä pöydästä, mikä on ylhäältä alas laskettu, eikä siinä pöydässä ole sikojen ruokaa, eikä koirien oksennusta.Vl-rauhanyhdistyksellä ihmisille syötetään myrkyllistä SIKOJEN ruokaa.
Maistuuko hyvälle? - Tuomas kysyy
palsta on sotatunkio kirjoitti:
Tämä palsta on tunkio, johon koirat oksentaa ja josta haskalinnut ruokaansa hakevat, en minä keskustele sontatunkiolla korien oennuksen ja haaskalintujen keskellä.
Minun puolestani koirat voivat kyllä tunkiolleen oksentaa ja haaskalinnut siitä koirien oksennuksesta ruokaansa hakea; minä en syö siitä kaukalosta joka on sioille tarkoitettu sikojen ruuaksi, minä syön siitä pöydästä, mikä on ylhäältä alas laskettu, eikä siinä pöydässä ole sikojen ruokaa, eikä koirien oksennusta.Oletko sinä veli nimimerkillä "palsta on sotatunkio" juovuksissa?
- tuli kirjoitusvirhe
Tuomas kysyy kirjoitti:
Oletko sinä veli nimimerkillä "palsta on sotatunkio" juovuksissa?
Siihen tuli pieni kirjoitusvirhe, tarkoitukseni oli kirjoittaa "palsta on sontatunkio", eikä "sotatunkio", jäi siis yksi n-kirjain vahingossa pois.
varsinaiseen kysymykseesi, olenko juovuksissa, vastaan, en ole juovuksissa, enkä ole koskaan ollutkaan juovuksissa, koska en käytä enkä ole koskaan käyttänytkään alkoholia. - Jupiter vai Mars
Tuomas kysyy kirjoitti:
Oletko sinä veli nimimerkillä "palsta on sotatunkio" juovuksissa?
Pietari vastaa. Ei ole juovuksissa mutta osaatko kysyä muuta? Osaatko kysyä monta planeettaa on taivaassa?
- Ei asian vierestä
palsta on sotatunkio kirjoitti:
Tämä palsta on tunkio, johon koirat oksentaa ja josta haskalinnut ruokaansa hakevat, en minä keskustele sontatunkiolla korien oennuksen ja haaskalintujen keskellä.
Minun puolestani koirat voivat kyllä tunkiolleen oksentaa ja haaskalinnut siitä koirien oksennuksesta ruokaansa hakea; minä en syö siitä kaukalosta joka on sioille tarkoitettu sikojen ruuaksi, minä syön siitä pöydästä, mikä on ylhäältä alas laskettu, eikä siinä pöydässä ole sikojen ruokaa, eikä koirien oksennusta.Keskity jorinoissasi palstan aiheeseen, älä palstaan! Aloita vaikka vanhoillislestadiolaisuuden pahimmista harhoista.
Mihin Sinä uskot?
Kerrotko sen, että tiedetään, että olet "aito uskovainen"?
Kes- Syyttäjäonsaatana
Raamattu puhuu kovin sanoin pedofiileistä. Kun olette kerran lakiuskovaisia niin miksette kivitä näitä petoja. Vanhan testamentin lait ovat teille maallisia lakeja tärkeämmät.
- Se on jo täytetty!
Ensimmäisessä Mooseksen kirjassa, heti maailman luomisen jälkeen Jumala sanoo kaikille luoduille (joita siis Hän teki vain muutaman lajiaan): "Lisääntykää ja täyttäkää maa."
Tähän Raamatun paikkaan vl-uskonto vetossa vl-naisten pakkosynnyttämistä puolustaessaan.
- Freebird75
"Tuliseen järveen menevien pilkkaajien..." hmm, itse koen jokaisen pilkkaajan olevan potentiaalinen tuleva uskova, kristitty.. Jumala yksin päättää kuka menee helvettiin, kuka ei. Jokaisen ihmisen puolesta -erityisesti kärkevimpien arvostelijoiden- puolesta tulisi rukoilla, että heidän silmänsä aukeaisivat totuudelle tässä väärän isännän johtamassa valheen maailmassa.. eiköös? :)
- voitto oulusta
unohdit belssebuupin ja jalopeurat...
- näin on närhen munat
Ei aloituskaan vaikuta vanhoillislestadiolaiselta, että sikäli ei kuulu palstalle.
VL:t ei käytä uskova-sanaa, vaan uskovainen, uskomassa (ei ikinä uskossa oleva), uskon sisar, uskon veli, taivastien matkalainen/matkaaja. Jotkut vanhat lestadiolaiset ei varmaan edes tiedä olevansa juuri "lestadiolaisia", vaan ovat vain "uskovaisia". Tuota "uudestisyntynyttäkään" en ole kuullut kenenkään vl:n käyttävän, vl-muoto samasta asiasta on "parannuksen tehnyt", parannuksen armon saanut. Hengessä vaeltaminenkaan ei ole lestakieltä, kyllä vl:t tekevät sitä "matkaa kohti kunniantaivasta matkasauvaansa nojaten ja synnin poispanijoina, jotta kerran kunniassa kiitosta veisattaisiin". Heikolla uskolla matkaa tehden enemmänkin kuin oikeassa hengessä vaeltaen.- Freebird75
.. huh.. ja terminologiaakin vielä XD ja oikeita sanan- ja lauseenmuotoja.. sen vaan sanon, että niin paljon on tielleni tullut ihmisiä, jotka itsestään termiä "uskovainen" käyttävät, ja ovat syyttävin katsein, sormin ja selän takana tapahtuvin solvauksin minua alentaneet, että en KOSKAAN tule käyttämään itsestäni muuta kuin uskova, uskossa oleva, kolmiyhteiseen Jumalaan uskova heikko ja erehtyvä ansiotta pyhäksi nostettu lammas :)) .. mutta olenkin varmaan vääräuskoinen enkä monenkaan mielestä ole kutsuttu Taivasten valtakuntaan (
- uskova, uskossa....
"VL:t ei käytä uskova-sanaa, vaan uskovainen, uskomassa (ei ikinä uskossa oleva), uskon sisar, uskon veli, taivastien matkalainen/matkaaja. ...."
Niin kyllä on SELVÄT MERKIT siitä mitkä termit on ne OIKEAN USKOVAISEN, OIKEAN PARANNUKSENTEHNEEN MERKIT!!!
Että jokainen voi vain itseään syyttää jos tai kun sitten joutuu sinne h-vettiin, NIIN SELVÄT ON MERKIT mihin uskoa!
- tänäänkin.
Käsittääksen joskun juuri jotka sanoivat olevansa oikeasti uskossa olivat niitä fariseuksia, voisihan se päteä
- Jäi epäselväksi
>Käsittääksen joskun juuri jotka sanoivat olevansa oikeasti uskossa
Voisitko suomentaa tuon?
- kunta kinte
Mihinkä ne vl-pedofiilit menee ?
- Ne on armahdettu!
VL-lastenraiskaaja saa uskoa itsensä armahdettuna syntisenä keskelle taivasta jokaisen raiskaamiskerran jalkeen!
- älä kirjoittele...
Tämä palsta on koirien oksennuskenttä, sikojen lätäkkö.
Sinä Kristuksen seuraaja, oikealla tavalla aidosti uskovainen, ylhäältä Herran suuresta armosta uudestisyntynyt, jätä tämä palsta, tämä tunkio on näitten helvettiin matkaavien, oksentelevien koirien ja sonnassa viihtyvien villisikojen asuinmaja, josta ne (nuo helvettiin matkaavat) ravintoaan hekevat, älä sinä joka itsesi uudestisyntyneeksi Kristuksen seuraajaksi tiedät, älä lue äläkä kirjoittele tänne tunkiolle.
Jätä tämä koirien oksennuskenttä ja sikojen tunkio.- "Vain me"
Varmaan sinulle, joka syöt ruokanasi sielunvihollisen ja SRK:n yhdessä valmistamaa hengellistä myrkkyä, tämän palstan Raamatun totuudet maistuvat tosi pahalta.
- Dicit
Mitä sinulla on sielullasi kun tuollaisia kirjoitat? Eihän tuollaista voi uskovainen kirjoittaa.
- uskomatonta shittiä
Huh huh mikä sekopää. Mitäs sitte ite täällä teet?
- 37022
Meitä on toisaalta myös kehoitettu kirjoittamaan tänne, jotta täällä näkyisi myös elävä usko.
- ää kirjoittele...
Kuka tänne tänne tunkiolle, tänne koirien oksennuskentälle, tänne sikojen lätäkköön on kehottanut kirjoittamaan, "jotta täällä näkyisi myös elävä usko"?
Tänne sontatunkiolle kirjoittavat ja näitä rienaajien roskajuttuja lukevat vain ne, jotka ovat helvettiin menossa, täältä sikojen ruuhesta ruokansa ammentavat ne, jotka sonnassa haluavat elää, synneissää he helvettii, ikuiseen tulieree sykeltavat.
Tällä palstalla, tällä tunkiolla viihtyät ne, jotka eivät tämän saastatunkion hajua tunne, koska ovat itse osa tämän palstan sontaa, sitä saastaa jossa elävät odottaen sitä lopullista hetkeä, kun heille sanotaan "te kirotut, menkää pois siihen iankaikkiseen tuleen, joka on valmistettu perkeleelle ja hänen enkeleillensä" (Mat. 25:40), ikuiseen kadotukseen menevä ne koirat, jotka tälle tunkiolle oksentavat vielä sen ajan, mikä heillä ennen lopullista tuomiota on jäljellä, helvetistä he eivät sitten enään kirjoittele, "siellä on oleva itku ja hammasten kiristys". (Matt. 13:42). - hauwa
ää kirjoittele... kirjoitti:
Kuka tänne tänne tunkiolle, tänne koirien oksennuskentälle, tänne sikojen lätäkköön on kehottanut kirjoittamaan, "jotta täällä näkyisi myös elävä usko"?
Tänne sontatunkiolle kirjoittavat ja näitä rienaajien roskajuttuja lukevat vain ne, jotka ovat helvettiin menossa, täältä sikojen ruuhesta ruokansa ammentavat ne, jotka sonnassa haluavat elää, synneissää he helvettii, ikuiseen tulieree sykeltavat.
Tällä palstalla, tällä tunkiolla viihtyät ne, jotka eivät tämän saastatunkion hajua tunne, koska ovat itse osa tämän palstan sontaa, sitä saastaa jossa elävät odottaen sitä lopullista hetkeä, kun heille sanotaan "te kirotut, menkää pois siihen iankaikkiseen tuleen, joka on valmistettu perkeleelle ja hänen enkeleillensä" (Mat. 25:40), ikuiseen kadotukseen menevä ne koirat, jotka tälle tunkiolle oksentavat vielä sen ajan, mikä heillä ennen lopullista tuomiota on jäljellä, helvetistä he eivät sitten enään kirjoittele, "siellä on oleva itku ja hammasten kiristys". (Matt. 13:42).Veljesikö pyysit tänne kirjoittamaan, vaiko ihan itse?
- räntäporstualainen
Tämä keskustelupalsta on ollut "siunauksellinen" ainakin minulle ja varmaan monille muillekin entisille vl-uskovaisille. Olemme saaneet purkaa tuntojamme täällä ehkäpä meitä vuosikymmeniäkin vaivanneista asioista ja tapahtumista.
Eihän vl-uskosta ja sen opista tai käytännöistä ole oikein saanut eikä uskaltanut puhuakaan kenellekään, kun meidät on niin hyvästi peloteltu sillä, että ennen "oikein uskomassa" olleet tekevät jopa Pyhän Hengen pilkan jos erehtyvät arvostelevassa ja vl-uskolle negatiivisessa mielessä asioista mitään kertomaan!
Näiden keskustelupalstojen myötähän keskustelu vl-uskosta on vasta avautunut ja monista kipeistäkin asioista voi puhua.
On alettu puhua muistakin vl-uskoon liittyvista asioista kuin suviseurojen kävijämääristä ja siellä syödyistä keittolitroista.. - viestiä vuorille
Niin että kirjoittelu ja keskustelu jatkukoon tälläkin foorumilla.
- Brita Kajsa
Vie vuorille tää viesti,
huuda se kaikkeen maailmaan.
Vie vuorille tää viesti:
Luo Herran joutukaa!
Ei hylkää hän vaan kantaa
ja päästää pahasta.
Hän meille leivän antaa,
on kaikki valmista.
On hänen luonaan juhlaa
myös hetket vaikeat.
Hän lahjojansa tuhlaa,
pois taakat painavat.
Hän tulee meitä vastaan
nyt ehtoollisessaan.
Ei koskaan hylkää lastaan,
vaan kutsuu seuraamaan.
Ja tottakai näiden kaikkien välissä kerto: vie vuorille tää viesti...
BK
- yksi palstalainen
Minulle palsta on ollut tie menneisyyteen, koska koko elämänhistoriani ajottuu ajalle ennen hoitokokouksia ja hoitokokousten jälkeen.
Olen lukenut täältä tietoja hoitokokoukisista ja niistä asioista, joita on tapahtunut ennen hoitokokouksia.
Alitajunnastani on alkanut nouseen muistoja lapsuudestani ja nuoruudestani, mitä silloin tapahtui ja moniin mieltä askarruttaviin kysymyksiin on löytynyt ratkaisu tältä palstalta.
Kiitos palstalaiset, olemme olleet hyvä tiimi, monet asiat ovat selvinneet yhteistyöllä.
Olemme koonnut elämänhistoriaamme kuin palapeliä, pala palalta ja kuva on alkanut muodostuun vähitellen, mitä silloin oikein tapahtui.
Työ jatkuu, pidetään veitset terävinä, koska mitä ei saa salata, sellaisia asioia ei olekaan, mistä ei voi ja saa puhua ja kirjoittaa.- eiuskossa
Hyvät jatkot sulle näillä palstoilla on ihan tavallisia ihmisiä jotka tuskin ovat tienneet, mitä kauheusia tähän lahkoon liittyy. Ja että se on saanut jatkua vuosikymmeniä.Ihmiset ovat tienneet mutta ova kieltäneet asian olemassa olon. Toivon sydämmestäni että syylliset joutuvat tuomituiksi,ja vääryyttä kärsineet saisivat oikeutta.
- Ja varmasti
"Sinä aidosti uskova: älä kirjoittele tälle palstalle!"
Tämä on epätoivoisen hoitajan katkeroitunut rääkäisy - kaikki tulee ilmi! - yksi palstalainen
Minusta on outoa, ettei täällä palstalla saa lukea ja kirjoittaa vl-liikkeestä.
Aloittaja, voisitko selventää, miksi täällä ei saa tutkia vl-uskoon liittyviä asioita?
Minulle tämä palsta on ollut helmi, olen täältä saanut lukea sellaisia asioita vl-liikkeestä, mitä en koskaan kuullut vl-liikkeessä sisällä ollessani.
Miksi SRK kieltää vl-uskovilta täällä kirjoittelemisen?
Jos hoitokokoukset halutaan selvittää, niin kaikkien hoitokokouksissa olleiden pitäisi tulla tänne jakamaan tietoa, joku vl-uskova voi muistaa sellaista, mitä muut ei muista tai tiedä.
Päivämiehessä pitää ilmoittaa, että jokaisen, joka on ollut hoitokokouksissa ja muistaa sen ajan ja ajan sitä ennen, pitäisi mennä lukemaan ja kirjoittamaan suomi24 -palstalle, että saisimme kaikki kokemukset hoitokokouksista ylös.
Minulle on noussut mieleen aika erikoisia muistoja ajalta hoitokokoukset ja sen jälkeen, Kiitos tämän palstan kirjoittajille siitä. - aika kummaa menoa
Ai, et soisi aidon uskon tarttuvan edes tämän palstan kautta?
- Sairaskertomus
Kaikkihan sen asian tietävät... joka toisten tekemisiä, syntejä ja menneiden vuosikymmenten asioita kaivelee, on synnin orja itse ja parantumattomasti syntisairas.
Oireisiin auttaa mm. vihakirjoittelu uskovia vastaan tällä palstalla. Kun hyvä ja paha vaintavat paikkaa, olo helpottuu huomattavasti. Sen oletkin jo huomannut ja toimivaksi reseptiksi todennut.
Hyvää on ainakin se, että olosi helpottuu. Jatka ihmeessä samaa kyynistä toimintaasi, kun kerran noin hyvän ja toimivan lääkkeen vakavaan sairauteesi olet löytänyt.- Oikeus tietää
"Sairaskertomus"
Väkivaltahoitamisiin syyllistyneiden hoitotoimet tulee ehdottomasti selvittää! Sano ja kirjoitti kuka mitä tahansa. Sinä et ole oikea henkilö sanomaan toisen puolesta mikä on oikein ja mikä on väärin. Ei kukaan täälläkään asioita turhaan pidä esillä - sen tietää lapsikin. Asiat eivät korjaannu puhumattomuudella. Jos esim. hoitamisissa on puhuteltavalle jäänyt puhuttelun syy täysin epäselväksi/ts. kysymyksiä, joihin voi vastata vain hoitajana toiminut, niin hoitajalle tulee järjestää tilaisuus asian kertomiseen – julkinen tilaisuus, mikäli asia on levitetty puhuteltavan selän takana laajemmin esim. johtokunnalle. Hoitamisiin liittyy henkistä väkivaltaa mm. puhuttelusyyn salaamista ja vuosien kiusaamista sillä jollakin. Jokaisella on oikeus saada juurta jaksain tietää, mistä häntä on puhuteltu - sitä varten tulee kokoontua isommalla porukalla kuulemaan mistä oli kysymys ja ensimmäinen puheenvuoro on väkivalahoitajalla. - Sairaskertomus
Oikeus tietää kirjoitti:
"Sairaskertomus"
Väkivaltahoitamisiin syyllistyneiden hoitotoimet tulee ehdottomasti selvittää! Sano ja kirjoitti kuka mitä tahansa. Sinä et ole oikea henkilö sanomaan toisen puolesta mikä on oikein ja mikä on väärin. Ei kukaan täälläkään asioita turhaan pidä esillä - sen tietää lapsikin. Asiat eivät korjaannu puhumattomuudella. Jos esim. hoitamisissa on puhuteltavalle jäänyt puhuttelun syy täysin epäselväksi/ts. kysymyksiä, joihin voi vastata vain hoitajana toiminut, niin hoitajalle tulee järjestää tilaisuus asian kertomiseen – julkinen tilaisuus, mikäli asia on levitetty puhuteltavan selän takana laajemmin esim. johtokunnalle. Hoitamisiin liittyy henkistä väkivaltaa mm. puhuttelusyyn salaamista ja vuosien kiusaamista sillä jollakin. Jokaisella on oikeus saada juurta jaksain tietää, mistä häntä on puhuteltu - sitä varten tulee kokoontua isommalla porukalla kuulemaan mistä oli kysymys ja ensimmäinen puheenvuoro on väkivalahoitajalla.Tuohon loputtomaan suohon ja ojasta allikkoon menoon ei pidä kenenkään suostua, saatikka pyrkiä, koska tuollaisia asioita ei voi ratkaista loputtomalla veivaamisella.
Hengellisiä, henkisiä ja fyyssisiäkään väärinkäytöksiä ei voida korjata ja saada takaisin ja korjatuiksi toivomillasi kostotoimenpiteillä. Miten se voisi uskonnon piirissäkään onnistua, kun se ei onnistu missään muuallakaan ?
Itse olet suuri syntivelallinen ja et ole valmis antamaan muille pienimpiäkään rikkomuksia anteeksi, ennenkuin olet hyvityksesi saanut, sen voi päätellä kirjoituksistasi. Koko Jumalan pelastussuunnitelma tähtää nimeomaan tuollaisen asetelman estämiseen ja välttämiseen, tunnetusti usein huonolla menestyksellä.
Nöyryytyksen kokemus tullee poikkeuksetta siitä, ettei asianomainen ole hoitotilanteessa kokenut olleensa väärässä ja asiaa ei olisi tarvinnut korjata, kun se ei ollut syntiä eikä tuottanut synnintuntoa.
Muista, mitä Raamatussa asiasta sanotaan. Siellähän neuvotaan ottamaan itse asia esille, jos siitä tulee uskon este. Jos julkinen nöyryytys on tapahtunut, se voidaan myös julkisesti korjata, se lienee selvää.
Se ei varmasti traumaasi kuitenkaan kokonaan korjaisi, vaan sinulta itseltäsikin edellytetään anteeksiantoa, että voisit saada omat rikkomuksesi anteeksi.
Tämä evankeliumi ei sinulle kuitenkaan kelpaa, koska et näe itsessäsi mitään vääryyttä, etkä tarvitse uskoa. Sen pystyt todistamaan ja perustelemaan itsellesi muiden väärinkäytöksiä käsittelemällä.
Et tarvitse uskoa, joka pelastaisi sielusi. Anteeksianto ja kiitollisuuus puuttuvat, vaikka tuleva ikuinen tuomio uhkaa ja olisi armosta lahjana saatavissa. Monen mielestä se on niin suuri asia, että he voisivat luopua ihan kaikesta, mitä heillä on. Ensijaisesti muiden synneistä, sitten vasta omistaan, koska parannuksen teko ei voi muuten onnistua.
Jos voi saada itse elämän, on sen valmis muillekin antamaan etulahjana. Jumalale ei kelpaa mikään muu menettely, kuten Raamatussa selvästi sanotaan. - Oikeus tietää
Sairaskertomus kirjoitti:
Tuohon loputtomaan suohon ja ojasta allikkoon menoon ei pidä kenenkään suostua, saatikka pyrkiä, koska tuollaisia asioita ei voi ratkaista loputtomalla veivaamisella.

Jos voi saada itse elämän, on sen valmis muillekin antamaan etulahjana. Jumalale ei kelpaa mikään muu menettely, kuten Raamatussa selvästi sanotaan.Kirjoituksesi on pääosin täyttä soopaa ja hölynpölyä, sorry vaan.
- Ei jaksa lukea
Sairaskertomus kirjoitti:
Tuohon loputtomaan suohon ja ojasta allikkoon menoon ei pidä kenenkään suostua, saatikka pyrkiä, koska tuollaisia asioita ei voi ratkaista loputtomalla veivaamisella.
Hengellisiä, henkisiä ja fyyssisiäkään väärinkäytöksiä ei voida korjata ja saada takaisin ja korjatuiksi toivomillasi kostotoimenpiteillä. Miten se voisi uskonnon piirissäkään onnistua, kun se ei onnistu missään muuallakaan ?
Itse olet suuri syntivelallinen ja et ole valmis antamaan muille pienimpiäkään rikkomuksia anteeksi, ennenkuin olet hyvityksesi saanut, sen voi päätellä kirjoituksistasi. Koko Jumalan pelastussuunnitelma tähtää nimeomaan tuollaisen asetelman estämiseen ja välttämiseen, tunnetusti usein huonolla menestyksellä.
Nöyryytyksen kokemus tullee poikkeuksetta siitä, ettei asianomainen ole hoitotilanteessa kokenut olleensa väärässä ja asiaa ei olisi tarvinnut korjata, kun se ei ollut syntiä eikä tuottanut synnintuntoa.
Muista, mitä Raamatussa asiasta sanotaan. Siellähän neuvotaan ottamaan itse asia esille, jos siitä tulee uskon este. Jos julkinen nöyryytys on tapahtunut, se voidaan myös julkisesti korjata, se lienee selvää.
Se ei varmasti traumaasi kuitenkaan kokonaan korjaisi, vaan sinulta itseltäsikin edellytetään anteeksiantoa, että voisit saada omat rikkomuksesi anteeksi.
Tämä evankeliumi ei sinulle kuitenkaan kelpaa, koska et näe itsessäsi mitään vääryyttä, etkä tarvitse uskoa. Sen pystyt todistamaan ja perustelemaan itsellesi muiden väärinkäytöksiä käsittelemällä.
Et tarvitse uskoa, joka pelastaisi sielusi. Anteeksianto ja kiitollisuuus puuttuvat, vaikka tuleva ikuinen tuomio uhkaa ja olisi armosta lahjana saatavissa. Monen mielestä se on niin suuri asia, että he voisivat luopua ihan kaikesta, mitä heillä on. Ensijaisesti muiden synneistä, sitten vasta omistaan, koska parannuksen teko ei voi muuten onnistua.
Jos voi saada itse elämän, on sen valmis muillekin antamaan etulahjana. Jumalale ei kelpaa mikään muu menettely, kuten Raamatussa selvästi sanotaan.Jorinoitko yleensä asioista, joista et tiedä mitään - sellainen on juoruämmien hommaa.
- Täysin syytön
Sairaskertomus kirjoitti:
Tuohon loputtomaan suohon ja ojasta allikkoon menoon ei pidä kenenkään suostua, saatikka pyrkiä, koska tuollaisia asioita ei voi ratkaista loputtomalla veivaamisella.
Hengellisiä, henkisiä ja fyyssisiäkään väärinkäytöksiä ei voida korjata ja saada takaisin ja korjatuiksi toivomillasi kostotoimenpiteillä. Miten se voisi uskonnon piirissäkään onnistua, kun se ei onnistu missään muuallakaan ?
Itse olet suuri syntivelallinen ja et ole valmis antamaan muille pienimpiäkään rikkomuksia anteeksi, ennenkuin olet hyvityksesi saanut, sen voi päätellä kirjoituksistasi. Koko Jumalan pelastussuunnitelma tähtää nimeomaan tuollaisen asetelman estämiseen ja välttämiseen, tunnetusti usein huonolla menestyksellä.
Nöyryytyksen kokemus tullee poikkeuksetta siitä, ettei asianomainen ole hoitotilanteessa kokenut olleensa väärässä ja asiaa ei olisi tarvinnut korjata, kun se ei ollut syntiä eikä tuottanut synnintuntoa.
Muista, mitä Raamatussa asiasta sanotaan. Siellähän neuvotaan ottamaan itse asia esille, jos siitä tulee uskon este. Jos julkinen nöyryytys on tapahtunut, se voidaan myös julkisesti korjata, se lienee selvää.
Se ei varmasti traumaasi kuitenkaan kokonaan korjaisi, vaan sinulta itseltäsikin edellytetään anteeksiantoa, että voisit saada omat rikkomuksesi anteeksi.
Tämä evankeliumi ei sinulle kuitenkaan kelpaa, koska et näe itsessäsi mitään vääryyttä, etkä tarvitse uskoa. Sen pystyt todistamaan ja perustelemaan itsellesi muiden väärinkäytöksiä käsittelemällä.
Et tarvitse uskoa, joka pelastaisi sielusi. Anteeksianto ja kiitollisuuus puuttuvat, vaikka tuleva ikuinen tuomio uhkaa ja olisi armosta lahjana saatavissa. Monen mielestä se on niin suuri asia, että he voisivat luopua ihan kaikesta, mitä heillä on. Ensijaisesti muiden synneistä, sitten vasta omistaan, koska parannuksen teko ei voi muuten onnistua.
Jos voi saada itse elämän, on sen valmis muillekin antamaan etulahjana. Jumalale ei kelpaa mikään muu menettely, kuten Raamatussa selvästi sanotaan."Hengellisiä, henkisiä ja fyyssisiäkään väärinkäytöksiä ei voida korjata ja saada takaisin ja korjatuiksi toivomillasi kostotoimenpiteillä."
Ilmeisesti "Sairaskertomuset" ei ymmärrä mitä "Oikeus tietää" kirjoitti. Jos hoitajana toiminut ei suostu kertomaan puhuttelun syytä, niin onko se mielestäsi kostotoimenpide, jos asian haluaa selvittää. Naurettavaa! Naurettavaa on myös tuo traumakirjoitus. Tällä palstalla on hyvin asiallisesti käsitelty näitä traumaterapian tarvitsijoita - niinpä, niin. Ymmärtänet että puhuteltava on asiakokonaisuuteen täysin syytön. Tämä asiakokonaisuus ei liittyne mitenkään uskovaisuuteen, vaikka hoitajana toiminut onkin asian hengellistänyt - juoruakat käyttävät yleensä uskovaisuutta kateutensa kohteen nujertamiseksi. Asia on ehdottomasti selvitettävä siinä laajuudessa kuin se on tapahtunut. - samsonof74
Sairaskertomus kirjoitti:
Tuohon loputtomaan suohon ja ojasta allikkoon menoon ei pidä kenenkään suostua, saatikka pyrkiä, koska tuollaisia asioita ei voi ratkaista loputtomalla veivaamisella.
Hengellisiä, henkisiä ja fyyssisiäkään väärinkäytöksiä ei voida korjata ja saada takaisin ja korjatuiksi toivomillasi kostotoimenpiteillä. Miten se voisi uskonnon piirissäkään onnistua, kun se ei onnistu missään muuallakaan ?
Itse olet suuri syntivelallinen ja et ole valmis antamaan muille pienimpiäkään rikkomuksia anteeksi, ennenkuin olet hyvityksesi saanut, sen voi päätellä kirjoituksistasi. Koko Jumalan pelastussuunnitelma tähtää nimeomaan tuollaisen asetelman estämiseen ja välttämiseen, tunnetusti usein huonolla menestyksellä.
Nöyryytyksen kokemus tullee poikkeuksetta siitä, ettei asianomainen ole hoitotilanteessa kokenut olleensa väärässä ja asiaa ei olisi tarvinnut korjata, kun se ei ollut syntiä eikä tuottanut synnintuntoa.
Muista, mitä Raamatussa asiasta sanotaan. Siellähän neuvotaan ottamaan itse asia esille, jos siitä tulee uskon este. Jos julkinen nöyryytys on tapahtunut, se voidaan myös julkisesti korjata, se lienee selvää.
Se ei varmasti traumaasi kuitenkaan kokonaan korjaisi, vaan sinulta itseltäsikin edellytetään anteeksiantoa, että voisit saada omat rikkomuksesi anteeksi.
Tämä evankeliumi ei sinulle kuitenkaan kelpaa, koska et näe itsessäsi mitään vääryyttä, etkä tarvitse uskoa. Sen pystyt todistamaan ja perustelemaan itsellesi muiden väärinkäytöksiä käsittelemällä.
Et tarvitse uskoa, joka pelastaisi sielusi. Anteeksianto ja kiitollisuuus puuttuvat, vaikka tuleva ikuinen tuomio uhkaa ja olisi armosta lahjana saatavissa. Monen mielestä se on niin suuri asia, että he voisivat luopua ihan kaikesta, mitä heillä on. Ensijaisesti muiden synneistä, sitten vasta omistaan, koska parannuksen teko ei voi muuten onnistua.
Jos voi saada itse elämän, on sen valmis muillekin antamaan etulahjana. Jumalale ei kelpaa mikään muu menettely, kuten Raamatussa selvästi sanotaan.Perskele, että voi ola sairas ihminen! lopeta jo tämä lässyttäminen ja raamatun kohtien kirjoittelu. Ei muuta kun päät pölkylle koko johtokunnalta ja johto uusiksi. Voittoset ja muut klux-klux klaanilaiset on suoraan 1800- luvulta! Uudistukaa nyt jo hemmetissä koko porukka ja päivittäkää edes uskonne 2000- luvulle. HYVÄ ETTÄ NAIKKOSET ON USKALTANU TULLA JULKISUUTEEN JA ALKANEET KERTOMAAN MIELIPITEITÄÄN! HEITÄ SINNE JOHTOON ROPPAKAUPALLA!
- Ei ole vaikeaa?
samsonof74 kirjoitti:
Perskele, että voi ola sairas ihminen! lopeta jo tämä lässyttäminen ja raamatun kohtien kirjoittelu. Ei muuta kun päät pölkylle koko johtokunnalta ja johto uusiksi. Voittoset ja muut klux-klux klaanilaiset on suoraan 1800- luvulta! Uudistukaa nyt jo hemmetissä koko porukka ja päivittäkää edes uskonne 2000- luvulle. HYVÄ ETTÄ NAIKKOSET ON USKALTANU TULLA JULKISUUTEEN JA ALKANEET KERTOMAAN MIELIPITEITÄÄN! HEITÄ SINNE JOHTOON ROPPAKAUPALLA!
... ALKANEET KERTOMAAN MIELIPITEITÄÄN!
P.o. alkaneet kertoa. Sinähän vääristelet kuin puhuja seuroissa. - 1+2
Ei ole vaikeaa? kirjoitti:
... ALKANEET KERTOMAAN MIELIPITEITÄÄN!
P.o. alkaneet kertoa. Sinähän vääristelet kuin puhuja seuroissa.Vanhanaikainen, koulussa päntätty sääntö.
Nykyisin, yksipersoonaisten verbien yhteydessä käytetään ja on luvallista käyttää myös kolmatta infinitiivia. - Eli molemmat ovat oikeita.
- samaa mieltä
#### HYVÄ ETTÄ NAIKKOSET ON USKALTANU TULLA JULKISUUTEEN JA ALKANEET KERTOMAAN MIELIPITEITÄÄN! ####
- eiuskossa
Tuntuu kovin erikoiselta ettei näistä hirveyksistä saisi puhua,psyykkisesti ihmisen parantuminen alkaa vasta sitten kun hän on saanut nämä asiat tuoda julki.Niistä täytyy saada puhua , muuten se kalvava möykky painaa sisällä .Usein se ajaa ihmisen itsemurhaan.Kuten joku kirjoittaja kaulakiikusta kirjoitti. Ja uhrin syyllistäminen on pahinta mitä voi tehdä. Kuinka pieni lapsi voi olla syyllinen aikuisten tekemille teoille. Sitä olen usein näitä kirjoituksia lukiessa miettynyt ovatko myös näiden lasten äidit ja isät tulleet lapsina hyväksi käytetyiksi,sillä usein tälläisissä asioissa on jatkumo.
- Hemesti
Ihan hyvä ohje. Joskusvain tekee mieli vataailla tiettyihin väitteisiin. Kun luen noita omia viestejänikin , niin ihan tyhmiä ja tarpeettomia , lisäävät vain vastavirtaa. melkeen hävettää. Ei kenellekään mitään iloa eikä hyötyä. Jokseenkin kaduttaa.
- trollface..
huomauttaisin provosoituneille, että aloitus on ilmiselvää sarkasmia... ei kukaan täysijärkinen tommosta kirjottais! :D oikeesti, miettikää viestien tarkoitusta ja sisältöä ENNEN kuin vaivaudutte edes kommentoimaan.....
- 3 + 7
Tälle palstalle ei pidä kenenkään kristityn kirjoittaa mitään, eikä tätä palstaa pidä kenenkään lukea, sillä täällä palstalla on vain koirien oksennusta.
Elä lue, eläkä avaa tätä palstaa enään koskaan.
Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 16912723
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h1525446Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p454750Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv1493689Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska392778Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1201945Oletko tyytyväinen
Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?1101696Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..
...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam3651634Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1071533Jos oikeasti haluat vielä
Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚1361471