Jäähdytys ILP?

riittääkö yksi

Ei ehkä ole ihan täsmälleen oikea paikka puhua ilmalämpöpumpuista, mutta ei taida olla parempaakaan foorumia jos puhutaan jäähdytyskäytöstä.

Itsellä olisi vähän haluja laittaa ILP juurikin kesäisen jäähdytyksen vuoksi. Talossa on paljon ikkunoita ja yläkerrassa tahtoo kesällä lämmöt huidella 26-29 asteen paikkeilla kun ulkona ollaan hellerajoilla, vaikka pidetään sädekaihtimia kiinni, eikä etelän ikkunoihin edes pääse terassin suojassa aurinko paistamaan suoraan.

Yläkerrassa on noin 50 neliön keittiö ruokailutila yhdistelmä sekä neljä vähän reilun 10 neliön makuuhuonetta. Suurin lämpökuorma tulee tuohon oleskelutilaan, joten onko jollakin kokemusta että saako koko yläkerran lämpötilan siedettäväksi eli muutaman asteen alemmaksi, jos ILP on sijoitettuna tuohon keittiötilaan? Vai onko lähdettävä siitä että sisäyksikkö on oltava niissä tiloissa joita halutaan jäähdyttää, eli makuuhuoneissa? Kylmä leviää kuulema huonommin kuin lämmin ja onko mahdollista että se vähäkin valuu portaikosta alakertaan.

Tuli vähän sekava sepostus, mutta ehkä joka ymmärsi yskän ja osaa neuvoa. Myyjiä ja asentajia kun ei voi ihan varauksetta uskoa.

4

318

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Jeppe K

      Saa hyvinkin viilennettyä. Ota joku tehokas ja edullinen invertterimalli esim. Innova X120 tai vastaava. Jäähdytysteho max 4.1KW ja hinta 1390 erkkiä asennuksineen. www.sanyoshop.fi Laita sisäyksikkö sellaiseen paikkaan missä pääsee puhaltamaan laajalle alueelle ja jäähdytys käytössä ylös lähelle kattoa.

    • Sataa neliötä pitäisi viilentää, ja vähintään viisi astetta, että olisi miellyttävä nukkua. Pahinta tuossa vielä se, että eniten viilennystä kaipaisivat makkarit, joihin sillä on vähiten vaikutusta (oleskelutila varmaan saakin olla lämpimämpi).

      Asiaan.

      Viileneekö? Kyllähän se viilenee, kunhan eristeet ovat talossa edes kohtalaiset ja ilma liikkuu makkareiden ja muun tilan välillä. Viileneekö viisi astetta? Tuskin. Valuuko kylmä alaspäin portaikkoa pitkin? Jonkin verran, mutta ei niin paljon kuin luulisi.

      Tärkeää olisi nähdä pohjapiirrustus. Siitä voisi päätellä, voiko yhdellä pumpulla suunnata ilmavirran siten, että siitä kulkeutuu makuuhuoneiden ovista sisään. Meillä keittiö, ruokatila, olohuone ja kolme makkaria viilenevät yhdellä pumpulla, mutta muu kämppä ei...

      Ovathan sälekaihtimet kesäasennossa, eli siten että lämmin ilma kohoaa ylöspäin ikkunan puolelle? Saattaa tuokin laskea asteen tai pari lämpötilaa, jos ovat olleet talviasennossa.

    • riittääkö yksi

      Ilman liike talossa on jäähdyksen kannlta epäedullinen. Tuloilmat ovat perinteiseen tyyliin pääosin makkareissa ja poisto painottuu alakerran pesutiloihin. Ilmavirtaukset taitaisivat viedä kylmän yläkerran oleskelutloista alakertaan. Alakerrassa ei ole nykyisinkään ollut liian kuumaa.

      Sälekaihtimien kesä ja talviasennot? Mitä ne ovat? Sälekahtimet ovat ikkuneiden välissä ja niitä pidetään niin ettei aurinko paista sisään.

      Taitaa sitten olla niin että yhdellä sisäyksiköllä ylläkerran aulassa ei saa makkareista yhtään lämpö alemmksi. Voisihan tuota silti kokeila perutella itselleen että on hankkinut sen lämmityskäyttöön, vaikka jäähdytys on se mitä tässä kaivataan.

    • Jeppe K

      Pohjapiirrustus auttaisi aikalailla asiaan. Laita laite sellaiseen paikkaan josta se puhaltaa makuuhuoneiden suuntaan niin pysyy makuuhuoneet viileänä kunhan pidät väliovia päivällä auki. Kaihtimet tosiaan kiinni niin ei lämpökuormaa tule lisää.
      En tiedä ketään kelllä lämpöpumppu olisi eikä saisi yläkertaa viilennettyä silloin ,kun sisäyksikkö on asennettu yläkertaan sopivaan paikkaan. Tämä siis niin ,että laite on riittävän tehokas ja päivällä pidetään kaihtimia kiinni ja väliovet auki. Jäähdytyskoneeksi kelpaa hivenen halvempikin tehokas invertterityyppinen pumppu hyvin. ON/off pumppua itse en laittaisi koska väliraha edulliseen invertteriin nähden on pieni.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Pride-liputus närästää monissa Suomen kunnissa

      Suomen lipun nostamisesta on laki. Pride‑liputuksesta ei. Kieltäytyviin kuntiin kohdistuu poliittista painostusta kuin k
      Maailman menoa
      58
      3712
    2. On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää

      jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole
      Maailman menoa
      38
      2371
    3. Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä

      ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi
      Maailman menoa
      71
      2328
    4. Belfastissa käynnissä kunnon persuilu

      Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä
      Maailman menoa
      60
      2218
    5. Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus

      jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.
      Maailman menoa
      28
      1648
    6. Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen

      Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma
      Maailman menoa
      71
      1574
    7. Mitä kirjainta haluaisit

      Ra kastella mahdottomasti?
      Ikävä
      76
      1477
    8. Onko kaivattusi rohkeampi kuin sinä?

      Vai oletko sinä rohkeampia? Mikä on rohkea teko, minkä sinä tai kaivattusi on tehnyt? Mitä siitä seurasi?
      Ikävä
      56
      1042
    9. Kaunein nimi

      Mikä on mielestäsi kaunein miehen ja naisen nimi? Haluaisitko itse olla joku toisen niminen?
      Ikävä
      68
      1002
    10. Rakastan sinua hiljaisuudessa

      Rakastan sinua hiljaisuudessa. Olisit minun tai et, olen odottanut sinua vuosisatojen ajan. Ilman sinua sydämeni on yksi
      Rakkaus ja rakastaminen
      40
      899
    Aihe