Rasismin Juuret - Tuliko Hallituksestamma Syöpä?

Pahuuden Anatomiaa

USA:n itsenäisyyspäivä ja vapaamuurareiden "syntyvuosi" ovat identtisiä. Itse asiassa USA on demonisten satanistien aloittama tyrannia, joka haluaa nielaista koko maailman.

Koko USA:n "menestystarina" pohjustettiin joukkomurhaamalla raakalaismaisesti "epäsosiaaliset, isänmaalliset ja rasistiset" Intiaanirodut pois "häiritsemästä uuden maailman rakentamista". Intiaanien ruoka hävitettiin, eli puhvelien miljoonalaumat lahdattiin.

Lopullinen tuho, lukemattomien aseellisten selkkauksien lisäksi, saatiin aikaan bio-aseilla. Taudit joihin alku-asukkailla ei ollut vastustuskykyä, tuhosi heimon toisensa jälkeen.

Sitten tuotiin sinne tummaihoisia orjia "rakentamaan hyvinvointia" valkoihoisille kristityille orja-isännille. Äärimmäistä rasismia harjoitettiin avoimesti koska "kristityt hyveelliset ihmiset" tarvitsivat enemmän aikaa seurusteluun ja raamatun "oikeudenmukaisuuden ja armon viestin" tutkimiseen.

Sitten alettiin joukkomurhata ihmisiä lukuisissa eri maissa "jotta rauhaa tuova demokratia" saataisiin lain voimaan. Monet kansan valitsemat patriootit tuhottiin kautta maailman, ja suurpääomalle uskollinen (usein sekarotuinen) nukkehallitus asetettiin valtaan. Usein näihin vallansiirtoihin liitettiin ulkomaisen työvoiman tai rodun tuomista valloitettuun maahan.

USA:n todelliset perustajatahot ottivat ylivallan 1800-luvun lopulla, ja koko liittovaltion rahanluonti siirrettiin kongressilta, jolle se maan perustuslain mukaisesti kuuluu, ja otettiin yksityisomisteisen FED-pankkijärjestemän käsiin 1900-luvun alussa.

Kun USA:n liittovaltio ja kansalaiset saatiin suurpääoman rahoittajiksi korkovelka-aseella, eskaloituivat finanssiroistojen valloitusretket kautta maailman

Samaan aikaan Warburg, Rotschild, Shiff ja muut FED-pankin omistajat, finanssiroistot, rahoittivat valtavilla summilla mm. Venäjän "vallankumousta",.

Käytännössä tämä, käyttäen sionisti ja vapaamuurari Trotskin sanoja, tarkoitti "isänmaallisten, epäsosiaalisten rasistien" (siis valkoihoisten kristittyjen ihmisten) massamurhaamista, ja heidän rikkauksien siirtämistä ulkomaille sionistipankkiirien holveihin.

He rahoittivat myös laajan rappion. Mm. Saksassa perustettiin "tieteen laitoksia jotka tutkivat seksiä eri näkökulmista". Nämä tutkijat olivat poikkeuksetta juutalaisia.

"Iwan Bloch and Magnus Hirschfeld were also the real representatives of sexual research camouflaged as science, that was really nothing but mere pornography and degradation of marriage and family. Their collaborators were Felix Abraham and Lewy-Lenz. However one looks in vain for any known non-Jewish “sexual scientist”!

http://knud.eriksen.adr.dk/germany_jewish_question.htm#Immorality

Toisessa maailmansodassa pankkikommunistien huijaukset jatkuivat Neuvostoliitossa. He kutsuivat satoja tuhansia työntekijöitä mm. USA:sta Venäjälle, ja kun he saapuivat, joutuivat he murhaavaan työtahtiin nälkäpalkalla kommunistityrannian rattaisiin.

Bolsheviikit eivät tuhonneet Neuvostoliiton tehtaita. Ensimmäisessä 5-vuotis-suunnitelmassa nämä tehtaat jaettiin eri USA:n yhtiöille tuotantolaitoksiksi orjatyövoimalla.

Niille venäläisille jotka kutsuttiin takaisin maanpaosta, luvattiin että nyt asiat olisivat paremmin. He joutuivat myös työleireille, ja "uppiniskaiset isänmaalliset epäsosiaaliset rasistit" kapinoitsijat tapettiin siihen paikkaan jos vähänkin nousi vastakarvaan.

Trotski ja Stalin sanoivat että haluavat sekoittaa rodut niin hyvin että syntyy yksi ainoa alhainen rotu jota juutalais-herrat voivat hallita helposti.

Siksi puhe "isänmaasta" ja oman kansan oikeuksista omassa kotimaassaan, oli myrkkyä tyranneille.

Tässä mentiin niin pitkälle että Trotsky julisti kauniit ja komeat yksilöt vihollisiksi, ja aloitti näiden joukkoteurastukset. (!!!)

Toisen maailmansodan aikoihin Englannin, USA:n ja Venäjän finanssiroistot näkivät miten Hitler uhmasi heidän despoottista tyranniaansa.

Päinvastoin kuin juutalaiset bolsjeviikit, ja heidän taustavoimina toimivat sionistipankkiirit, Hitler halusi jalostaa valkoihoista länsimaista rotua ja sen parhaita ominaisuuksia, ei sekoittaa sitä tunnistamattomaksi sekarotuiseksi puoliapinaksi.

Tämä oli kuin punainen vaate juutalais-herroille, sillä tähän asti heillä oli monopoli rodun jalostamisessa, siis oman rotunsa. Juutalaisilla on yhä käytössä monimutkaiset avioitumis- säännöt, sekä vähemmän "onnistuneen" jälkipolven lisääntymisen estävät pykälät käytössään.

He hyökkäsivat Hitlerin uhmaa vastaan sekä sisältä päin että ulkoa päin, ja vaihtoivat omat miehensä määräämään asioista...

2

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      45
      4970
    2. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      112
      1560
    3. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      48
      1069
    4. Aleksi Rytilä

      Räppäri saa haluamaansa julkisuutta.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      13
      1033
    5. 81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."

      Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome
      Suomalaiset julkkikset
      17
      977
    6. Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan

      Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy
      Maailman menoa
      75
      940
    7. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      8
      867
    8. Kulukusuunnat

      Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v
      Kuhmo
      2
      822
    9. Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti

      Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah
      Ähtäri
      55
      742
    10. Junan alle

      Kuka päätti tai yritti päättää päivänsä jäämällä junan alle ja aiheutti sen takia veturikuskille ja muille traumat..?
      Kajaani
      27
      703
    Aihe