Maallista kirjallisuutta

Tottakai voi.

Eikös ihminen tee juuri sitä, mikä hänelle on tärkeintä. Siis mitä sydämentila/alitajunta ohjaa. Sydämestähän lähtee loppujenlopuksi kaikki mitä ihmisen käyttäytymiseen (esim. mihin lukemiseen mieltyy) tulee.

Jos taas ihminen painostetaan /pakotetaan tekemään sitä, mitä sydämentila ei tue, niin näyttelemistähän koko elämä/eläminen on. Jos jotain muutoksia ihminen haluaa, niin tämä tulee ensiksi tapahtua sydämentilassa. (Pestä se malja ensin sisäpuolelta).

Kaikki kirjallisuudet ovat täällä maallisia, sillä me elämme täällä ajassa ja kukin lukekoot sitä mistä nauttivat,sillä usko/uskovaisuus ei ole orjuutta.

Siis, saa lukea mitä vaan kirjallisuutta uskovainenkin.

Saako helluntailaisten lapset lukea maallista nuortenkirjallisuutta?
Voiko aikuiset lukea Ilkka Remeksen ym. kirjoja.

Elämme maailamassa, mutta emme maailmasta. Synnin kohtaa kirjoissa, mutta sitä vastaan on taisteltava.

Minä luen Raamatun ja hengellisen hartaus- ja opetuskirjallisuuden lisäksi ammattiin liittyvää kirjallisuutta. Luen myös tietokirjallisuutta ja teologista kirjallisuutta sekä maailman kirjallisuuden klassikkoteoksia. Uudemmista romaaneista luen enimmäkseen käännöskirjallisuutta.

Suomalaisten naiskirjailijoiden (anteeksi naiset) tuotokset ovat mielestäni enimmäkseen tyhjää höpinää. Jopa Sofi Oksasen teos "Puhdistus", joka sai vuonna 2008 kirjallisuuden
Finlandia-palkinnon ja aiheutti valtavan suosion ja mediamylläkän, ja joka on sovitettu näytelmäksikin, saa minulta melko tylyn tuomion. Aihe sinänsä on hyvä, mutta sisältö sekava. Sanoisin, että paljon melua tyhjästä tai totean, ettei "keisarilla ole vaatteita". Eivät nykyisten suomalaisten mieskirjailijoidenkaan teokset häävejä ole, Tervot sun muut.
Nämä ovat makuasioita enkä ala toisten makutuomariksi.

Uskonnollista hölynpölyä en lue lainkaan. Sellaisiksi lasken mm. hengellisinä pidetyt romaanit, joista en ole saanut sisäistä elämää ruokkivaa ja aitoa ihmiselämää kuvaavaa antia nimeksikään. Olen hylännyt myös uskovaisten "isien" elämäkerrat, koska niiden kirjoittajilla (usein haamukirjoittajien tekemiä) on vain harvoin niin hyvää kirjallista taitoa, että viitsisin vaivautua. Niissä on enimmäkseen omaa kehua ja pelkkää tapahtumien kronologista kirjaamista. En pidä sellaista kirjallisuutena lainkaan. Niillä on hengellisyyden kaapu, koska kustantajat ovat tunnettuja uskonnollisia kustantamoja, mutta todellista hengellisyyttä niistä ei juuri löydy.

Monista ns. maallisista kirjoista hengellisyyttäkin sen sijaan löytyy vaikka millä mitalla, moniulotteisena, aivoja virkistävänä ja sydäntä koskettavana. Kirjakaupat ja kirjastot ovat täynnä mielenkiintoisia kirjoja, avartavia ja ihmiselämää kuvaavia teoksia.

Lähes kaikki lukemani kirjallisuus on siis suurimmalle osalle uskovista maallista ja joillekin täysin hylättävää ja uskovalle sopimatonta. Minä en välitä muiden mielipiteistä, vaan luen, mitä haluan. Kioski- ym. roskakirjallisuutta en lue lainkaan.

Olen ollut intohimoinen lukija, mutta kyllä minulla meni esim. venäläisiä klassikoita lukiessani hiukan enemmän aikaa kuin eräällä poliitikolla, joka kehui lukeneensa ne yhden viikonlopun aikana.

Mitä Dekkariina tarkoittaa? Millä tavalla pitää taistella.

Itse luen paljon pornokirjallisuutta.

Minä en lue muuta kuin 80-luvun Pahkasika-lehtiä.

Saako uskova pitää seinällä maallisia tauluja, esim. maisematauluja? Vai saako uskova pitää seinällä vain hengellisiä tauluja, esim. Jeesus-tauluja?

"Voiko uskossa oleva lukea maallista kirjallisuutta. Minä olen lukenut vähän mutta tiedän sellaisia jotka lukevat tosi paljon."

Voi, ja tuleekin lukea. Kirjojen kautta löydät erilaisia maailmoja, erilaista ja avaraa ajattelutapaa, opit näkemään laajemmalle, lukeminen sivistää. Lukeminen rikastuttaa.

Itse pidän vanhemmasta kirjallisuudesta, en juuri nykykirjallisuudesta, joka on paljolti roskaa. Kirjastoista löydät nimenomaan näitä vanhempia kirjailijoita, samoin muutamalla eurolla voit ostaa näitä antikvariaateista, eli divareista, eli vanhojen kirjojen myymälöistä.

Voit makusi mukaan heittäytyä esim. vanhojen tervehenkisten lasten ja nuorten seikkailukirjojen pariin, lukea ns. klassikoita, vanhoja salapoliisiromaneita, ns. puhdashenkisiä tyttö-, tai poikakirjoja. Maailmassa on miljoonia, lukemattomia kirjoja! Ei kaikki, jos suurinkaan osa, uskovaisen näkökulmasta ns. maailmallinen kirjallisuus ole pahasta. Vaikka olisitkin hengellisesti jossain määrin eri mieltä kirjan tarinasta, tai kirjailijan ajattelutavasta, kuitenkin muiden näkökulmien ymmärtäminen kasvattaa ja kehittää omaa persoonaasi.

Vanhoista venäläisistä kirjailijoista pidän mm. Anton Tsehovin ja Nikolai Gogolin humoristista tsaarinaikaisista novelleista, Aleksis Kiven, sekä esim. Veikko Huovisen lämminhenkisistä kirjoista.