Minä niinkuin useimmat muutkin suomenkieliset uskomme, että meidän suomalaisten kielitaito on meidän oma asiamme ja yhteiskunnan kannalta olisi hyödyllistä, että mahdollisimman monet kansalaiset osaisivat ainakin kahta vierasta kieltä (EU:n suositus) oman äidinkielensä lisäksi.
Nyt Suomessa pieni 4%:n vähemmistö määrittelee, mikä on suomalaisen kannalta kielitaitoa. Suomen tai jonkun vieraan kielen osaaminen ei olisikaan kielitaitoa ellei se toinen kieli ole suomenruotsia.
Kenen tehtävä on päättää suomenkielisen kielitaidosta, onko se hänen itsensä vai tähän pikkuvähemmistöön kuuluvan asia?
Kenen hyödyksi suomalaisten kielitaitoa pitäisi kehittää?
7
109
Vastaukset
- 4%:n tähden
"Kenen tehtävä on päättää suomenkielisen kielitaidosta, onko se hänen itsensä vai tähän pikkuvähemmistöön kuuluvan asia?"
Pikkuvähemmistö nyt on ainakin täysin jäävi päättämään ainoastaan enemmistöä koskevasta asiasta. - Nyt mä hokasin
Olisiko järkevämpää lisätä ja aikaistaa ruotsinkielisten suomenkielen opintoja. Ei kai Ruotsissakaan ole pakkosuomea, vaikka siellä on kolme (3) kertaa enemmän suomenkielisiä kuin Suomessa ruotsinkielisiä.
- pakkoruotsipois
Olen kohta päättämässä 9. lk, osaan tuskin sanoo oman nimeni ruotsiksi ja se ainoastaan laskee keskiarvoani. Oon ihan tietoinen, että tästäkin kielitaidosta olis hyötyä työelämässä, mut eikö yks kansainvälinen kieli riittäis, jota kaikki osaisi? Panostettaisiin koulussa mielummin englantiin eikä ruotsiin, jota kukaan ei edes kunnolla osaa. Mulla ei ole mitään motivaatiota pakkoruotsin opiskeluun ja kokeista tulee 4-5. Vittu mitä paskaa ihan oikeesti.
- natsafakta
parempi olis jos suomi ja ruotsi heivattais kokonaan pois ja englanti otettais viralliseks kieleks.
- sgfrrh
Kiinnostaako ilmainen?
http://tc.tradetracker.net/?c=3080&m=104431&a=81475&r=&u= - Oma asiamme
Sen vielä ymmärtää, että suomalaiset määrittelevät sen, mitä kieliä täällä on pakko opiskella, mutta...M U T T A...
se menee jo yli ymmärryksen, että Ruotsin valtio määrää, mitä täällä pakko-opiskellaan: esim. Svenska.nu :n rahoittajana toimii Ruotsin valtio.
Kaiken kukkuraksi Ruotsin valtio yritti ujuttaa OMAN VIRKAMIEHENSÄ Suomen opetusministeriöön valvomaan SUOMENKIELISTEN koululaisten pakkoruotsin opiskelua ja sen tehostamista, aikaistamista ja lisäämistä !! - Muutostuuulet
Hallituksen ajama pakkoruotsi ja keinotekoinen sekä erittäin kallis virallinen kaksikielisyys eivät toimi Suomessa, joka on yksi maailman yksikielisimmistä maista.
Suomenkielisille peruskoulusta yliopistotutkintoihin asti säädetty pakkoruotsi ei ole eikä voi olla ruotsinkielisten perusoikeus. Eivätkä ruotsinkielisten oikeudet ole suomenkielisten velvollisuuksia, vaikka rkp kumppaneineen haluaa sellaista käsitystä ylläpitää.
Vapaaseen maahan kuuluu myös vapaus valita ne vieraat kielet, joita haluaa opiskella.
.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää
jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole202252Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä
ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi772200Belfastissa käynnissä kunnon persuilu
Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä412069Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen
Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma531449- 741376
Onko kaivattusi rohkeampi kuin sinä?
Vai oletko sinä rohkeampia? Mikä on rohkea teko, minkä sinä tai kaivattusi on tehnyt? Mitä siitä seurasi?46893Kaunein nimi
Mikä on mielestäsi kaunein miehen ja naisen nimi? Haluaisitko itse olla joku toisen niminen?63892Farmi-Amski ja Jucci Hellström - Sydämiä satelee - Onko tässä jotain enemmän?
Amskidamski Anne-Mari Tarkkio ja Jucci Hellström olivat samaan aikaan Farmi Suomi -realityssä. Nyt somessa on nähty mat8791Rakastan sinua hiljaisuudessa
Rakastan sinua hiljaisuudessa. Olisit minun tai et, olen odottanut sinua vuosisatojen ajan. Ilman sinua sydämeni on yksi33754- 52753