Olen ollut yhdessä 30-vuotiaan poikaystäväni kanssa onnellisesti kolmisen vuotta, mutta koko suhteen ajan onneamme on varjostanut poikaystävän hankala veli. Hän on erittäin vahva persoonallisuus (narsistinen persoonallisuushäiriö todettu), ja ainakin näin sivustakatsojan silmin hän käyttää usein poikaystävääni häikäilemättömästi hyväkseen. Hän osaa kuitenkin olla halutessaan todella hurmaava, ja täyttää poikaystäväni pään täyteen "me veljet teemme aina toistemme vuoksi mitä vain" -puhetta, joka valitettavasti toimii ainoastaan niin päin että poikaystäväni tekee mitä vain miellyttääkseen veljeään :/ Jos poikaystäväni puolestaan tarvitsee apua tai palveluksen, ei hän usein edes raaski vaivata veljeään, koska tietää että apu on hirveän valituksen takana ja koitoksen jälkeen muistuttelee veli viikkoja, ellei kuukausia tästä suunnattomasta palveluksesta jonka hän on "hyväsydämisesti" tehnyt.
Monet kerrat tämä hankala veli on syyttänyt poikaystävääni itse aiheuttamistaan ongelmistaan, tehnyt hänelle tosi paskamaisia temppuja, hylännyt vaikeina hetkinä ja jopa jokapäiväinen puhetapa häntä kohtaan sisältää alentuvia nimityksiä (jotka ovat mukamas huumorilla sanottuja).
Veli tulee ainakin kerran viikossa kotiimme ja olettaa saavansa passauttaa poikaystävääni tarkoilemaan hänen lempioluttansa niin monta pulloa kuin napa vetää, jättäen vain sotkut jälkeensä. Kun he päättävät yhdessä ajaa autolla jonnekin, ei kukaan edes kysy kuka on kuski, kenen autolla ja kuka maksaa bensat, sillä se on aina poikaystäväni. Hän ottaa lojaalisti kaiken paskan niskaansa ja myötäilee veljeänsä.
Heillä on monia yhteisiä vihamiehiä, jotka veli on tappeluillaan aiheuttanut, ja joista on tullut myös poikaystäväni vihollisia, kun veli on pakottanut tämän "puolelleen", vaikkei riidoilla ole alunperin ollut mitään tekemistä poikaystäväni kanssa.
Jos heillä joskus harvoin on riita, poikaystäväni on koko elämänsä ajan ollut se, joka pyytää anteeksi, oli vika kenen hyvänsä. Hän sanoo, että niin täytyy tehdä, koska muuten riita ei ikinä loppuisi, ja koska veli on hänen veriveljensä, eikä voi mitään narsistiselle persoonallisuushäiriölleen.
Kaikesta huolimatta he ovat hyvin tärkeitä ihmisiä toisilleen. Veljekset soittelevat toisilleen monia kertoja päivässä ja näkevät toisensa noin pari kolme kertaa viikossa, eli ovat hyvin läheisiä. Näyttää siltä, että poikaystäväni on oppinut pienestä pitäen sietämään tätä epäreilua käytöstä veljeltään, mutta minua se häiritsee.
Mitä minun pitäisi tehdä? Voinko jotenkin auttaa tilannetta vai pitäisikö vain antaa olla ja katsella vierestä? Sattuu kun joku kohtelee rakasta ihmistä tällä tavoin :(
Ps. Tekstistä saa ehkä sellaisen kuvan, että seurustelen jonkun toivottoman nyhverön kanssa, mutta hän käyttäytyy näin vain ja ainoastaan veljeään kohti! Muita ihmisiä vastaan hän osaa kyllä pitää puolensa.
Poikaystävän hankala veli
Sivustakatsoja
0
358
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä
ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi772548On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää
jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole492546Belfastissa käynnissä kunnon persuilu
Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä732412Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus
jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.672200Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään
Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl331915Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen
Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma1051749Martina Aitolehti läpäisi Erikoisjoukot - Tilittää umpirehellisenä kuvauksista
Martina Aitolehti selvisi Erikoisjoukot koulutuksesta. Hän myös malttoi pääosin pitää mölyt mahassaan, vaikka saikin ko251234Riikka runnoo! sähkön hinta +25 %, bensan hina +16 %
Euron bensa! Tuo legendaarinen persujen vaalilupaus. Sannan hallitus pudotti sähköenergan alv:n 10 prosenttiin, Riikka r71054Rakastan sinua hiljaisuudessa
Rakastan sinua hiljaisuudessa. Olisit minun tai et, olen odottanut sinua vuosisatojen ajan. Ilman sinua sydämeni on yksi411045Eläköön kuningas, kuningas on kuollut
Heikki Nivala kaatui kuin mies. Kavaltaja käveli juuri edelliseen toukokuun kokoukseen hankkimansa puku päällä. Eläköön59965