Kihloissa, mutta epävarma olotila.

Kihlat ja naimisiinmeno on aivan sivuseikka yhdessä pysymisen kantilta. Se on epäoleellista. Oleellista on se että haluatte olla yhdessä (?) ja tykkäätte/rakastatte toisianne (?), ei siihen tartte sotkea sormuksia ja seremonioita.

Koskaan ei kuitenkaan ole varmaa kuinka kauan se pari pysyy elämässä, olemme täällä vain lainassa toisillamme. Pitäisi olla kiitollinen siitä että on se mahtava tyyppi vierellä, ja yhteisistä vietetyistä hetkistä/vuosista.

Puhu omista ajatuksistasi näistä, tyttö joko arvostaa enemmän sitä oleellista, eli parisuhdetta, ja vähemmän kihloja.

Mun mielestä jos haluaa naimisiin tai kihlat ostaa, ja ajatus on selvä kuin pläkki, ei taka-ajatuksia, epäilyksiä enää ole eikä tule.

Olen joskus pohtinu sellasta asiaa, että jos ihmiset pistäis saman verran energiaa sen oman parisuhteen hoitamiseen kuin mitä ne pistää siihen, että ne hakee uusia- tai kakkossuhteita ja piilottelee niitä kakkossuhteita ni suhteet vois aikast hyvin :).

Jokasessa pitkässä suhteessa tulee niitä kausia kun toinen tuntuu siltä samalta vanhalta eikä oikein jaksa kiinnostaa. Sitte on taas niitä hetkiä ku ikäänkuin rakastuu uudestaan. Mutta työtä se vaatii, siitä ei pääse mihinkään..

Onhan tuolla kaupungilla tietysti aina sellasia ketkä on niitä kauniimpia tai komeampia. Mutta mitä jos kuitenkin antasit naiselles lahjakortin kosmetogille, kampaajalle, hierontaan ja hemmotteluun. Sen hieronnan voit hoitaa iteki ;). Panosta siihen, vie se uimaan, salille ja lenkille. Itse mukaan tietysti. Osta sille kivoja alusvaatteita, rakastele sitä. Ihaile sitä, saa se nauramaan, tuota sille iloa. Vie yksi punanen ruusu ja sano sille miten paljon rakastat.

Kun sä toimit näin, takaan että sä tavallaan saat sen uuden naisen. Etkä enää ees huomaa niitä muita siellä kaupungilla. Sillee se vaan menee :D

Hyvä jos jorinoistani oli apua :)

Olen varma, että tekokuherruskuukausi ruusuineen päivineen, mitä joku ehdotti, ei muuta tilannetta kuin hetkellisesti, jotta se arki unohtuu. Ja yllätys, se arki palaa ennemmin tai myöhemmin. Kysymys kuuluu, mitä sinä tällä hetkellä olet ja mitkä ovat sinun tunteesi, ei toisen kemikaalivarastot tai pikkuhousuarsenaalista innostuminen tai ruusumaljakkojen täytteet? Mikä tilanne suhteessa on, jotta tuollaiset ajatukset nousevat esiin. Ovatko todelliset tunteesi ja epävarmuutesi tukahdutettavissa ruusujen ostoilla, toisen kaunistautumisella, panostamisella, ja hänen innostumisellaan, jäävätkö sinun aidot tunteesi pinnalloisen hötön alle ja sivuun tuohon muuhun keskittymällä?

Olet ollut nuori aloittaessasi suhteen. Et tietenkään ole enää sama ihminen kuin parikymppisenä, ei ole parisikaan. Kun kihloihin tai naimisiin tai yhteen mennään, mennään sinä ihmisenä, ja niillä mietteillä, jotka ovat nyt. Ei niilläkään, mitkä olivat ehkä suhdetta solmiessa, ei niilläkään, mitkä on toisen uudelleenstailaamisen ja hemmottelun jälkeen, kun ensin ollaan epävarmoja. Kysyt, oletko kokenut tarpeeksi ja kysyt, onko kumppani oikea.

Eli varmaa on vain se, että varmuutta siitä, että olisi kokenut tarpeeksi ei ole ja varmuutta kumppanin oikeana olemisesta ei ole. Toiset sanovat, että sen tietää, kun siitä varmistuu. Sinäkin varmistut asioista, mutta ajallaan.

Jotenkin kuulostat epävarmalta, sanot kumppanisi rakastavan ja olevan hyvä. Silti, mitkä ovat sinun tunteesi, etkö luota itseesi kun tarvitset jonkun ikäänkuin varalta rakastamaan, jos uutta ei tulisikaan tai pelkäät, ettei muita hyviä olisi. Epävarmuus tuosta kuultaa suhteessa itseesi. Eli pelkäätkö, ettet tule rakastetuksi enää muulta taholta, kun olet tottunut suhteeseesi?

Suoria neuvoja ei saisi koskaan antaa, mutta sinuna ottaisin aikalisän. Mitä tekisit, jos suhdetta ei olisi, olisit vapaa tekemään mitä hyvänsä, valitsisitko tuon suhteen juuri tuollaisenaan vai tekisitkö jotakin muuta? Kihloihin meno ei sinänsä muuta suhdetta, et ole sen onnellisempi ennen kuin jälkeenkään, arki ei muutu sormusten myötä ruusuisemmaksi, omat haaveet tai suunnitelmat eivät kihloilla toteudu. Ei välttämättä kannata odottaa merkkiä varmuudesta, voitko ajatella, että epävarmuus voi olla myös merkki. Pohdit oletko onnellinen, miettisikö tuollaista, jos kokisit olevasi onnellinen? Oletko onnen hetkiä tuntiessasi koskaan epäillyt itseäsi, että olenkohan oikeasti nyt onnellinen?

Älä ajattele tunteistasi, että nyt kun olen kihloissa, sinun kuuluu jotenkin tuntea jollakin tietyllä tavalla, tai kun suhdetta on jo takana tietty aika, kuuluisi tuntea tietyllä tavalla tai kun kumppani on tietynlainen niin sinun pitäisi tuntea jotenkin. Kuuntele aidosti itseäsi, ei sitä itseäsi, joka on aloittanut suhteen tai mennyt kihloihin vaan sitä, joka olet tänään. Rehellisyys itselle on vaikea laji, mutta sitä kautta tulet onnelliseksi, olit sitten suhteessa tai et.

Tarkastele rauhassa tunteitasi ja epävarmuuttasi, kiire ei ole eikä tule. Vastausta et saa ehkä heti, mutta se ei jää koskaan tulemattakaan. Asiat ratkeavat aina.

Kyllä. Tuollainen arki koittaa aina joskus. Rakastua voi vain kerran, sen jälkeen ollaan "vain" rakastuneita.

Niinhän se tekee.. arki tulee. Mutta kysymys on nimenomaan toisen huomioimisesta. Onko se sitten niin, että on se rakastumisvaihe ja sen jälkeen suhdetta ei enää lainkaan tarvitse hoitaa?? Toista ei tarvitse huomioida. Ja sitten voidaankin ihmetellä, että "kuka on tuo vieras ihminen kenen kanssa asun ja olen". Ja sitten vieraisiin tai ero.

En tarkoittanut lahjakortteja ym. kirjaimellisesti. Eihän siinä olisi mitään järkeä jos yhtäkkiä vain ukko toisi nipun kortteja ja patistaisi lenkille. Kysymys on siitä, että huomaa sen toisen, antaa aikaansa hänelle ja ajattelee häntä, naisena. Uskon että ap ymmärsi pointin, häntä halusin hieman "ravistella" huomaamaan että suhde, yllätys yllätys, paranee hoitamalla. Ei tekokuherruskuukausilla vaan sillä että välittää tarpeeksi kumppanistaan huomioidakseen häntä.

Silloin jos huomaa itsessään, että tuollainen huomiointi tuntuu työltä eikä mukavalta itsestä on todellakin syytä pohtia, onko rakennusaineita riittävästi pysyvään parisuhteeseen sen oman kumppanin kanssa. Niin.. ja tarkoitan sitä huomioimista, en pikkuhousujen ostoa. Se voi aivan hyvin olla vaikka tiskaamista tai sen kakkavaipan vaihtoa.

Jokainen tyylillään :). Minä nyt mistään mitään tiedä, olenhan vain 20-vuotisen parisuhteen läpikäynyt ja eroon päätynyt, uudenkin parisuhteen luonut neljän lapsen äitee ja mummi :).