kirkkokansaa katsellessa ja pohtiessa maallista elämää.
Huomasin että naisellapa se on hauskat oltavat.
Miettiessä tuli mieleen sana axios.Sankarimiehet joitten asema on täysin toisenlainen kuin kenenkään naisen.Jäin pohtimaan millaiselle naiselle mies sanoo axios.Eikä tarvitse alkaa saivartelemaan sanan käyttö yhteydestä.
Katseli kaunista naista todella pyöreä mutta kaunis meikkiä pukeutunut tylikkäästi.Mietin että jos hän ei olisi kaunis ja akateeminen niin tuskin kukaan huolisi yh ja eronnutta jolla on pari nakkia liikaa ympärillä.
Ihastelin hentoja klassisen kauniita meikittömiä naisia hoikkia siroja miellyttäviä.Tuli mieleen parisuhteiden muodostus ja mikä arvo (maallinen puite) syrjäyttää minkäkin.Tulin hyvin surulliseksi sen tiedostamisesta.Osin siksikin että itsekkin kuulun tähän rupusakkiin, kansan rivien näkymättömiin tai roskiin.
Surullinen olo myös siksikin että Kristus ehkä tarkoitti jotain muuta olevan ihmisten keskellä.
Nyt kotona itkettää se kuinka kauniin maailman Kristus meille on antanut mutta kuinka me sen aina vain hylkäämme.
Muistaakohan kukaan kiittää siitä mitä heillä on.vaikka se olisi vaatimatontakin ja tuntuisi vähäpätöiseltä.
Mietteitä
1
245
Vastaukset
- maggaraa
http://www.youtube.com/watch?v=AvOzS-shy3I
maha maha)
Siat ja kanat
(maha maha)
Varokaa
(mahaa mahaa)
Olette alkupalat
(maha)
Juoskaa
Ei kastiketta oo
Kuivaa hanhen maksapalleroo
Tuokaa grillivartaat
Sorsat ja porsaat
Kanarisottoa
Hyvää ravintoa
Syön lettuvuoret
(mää mää)
Ja kaikki perunankuoret
Kaalilaatikkoa
Monta kuutiota
Viisi banaania
Gorillan poikasia
Lihapiirakkaa
Ja siskon maksamakkaraa
Kun tihuttaa
Ja Pekka Pouta on lomalla
Silloin on paljon huolia
Sateenvarjottomalla
Mulla ei olis mitään ongelmaa
Jos ei olis ämmää riesanaa
Asiat pahenee aina vaan
Rakastuin näet tyttöön painavaan
Ei oo sontsasta paljon iloa
Kun muija painaa viisisataa kiloa
Et välitä muodoistasi ollenkaan
Niinpä telkesin eilen sinut navettaan
Toiset tytöt kuntoilee ja nostaa rautaa
Vaan sinä söit navetan kaksi nautaa
Ei vertaa ole sinun pinta-alalla
Ei tilaa ole sulle minun sontsan alla (alla alla aa aa aa)
Ei tilaa ole sontsan alla (alla alla aa aa aa)
Ei tilaa ole sontsan alla (alla alla aa aa aa)
Ei tilaa ole sontsan alla (alla alla aa aa aa aa a a aa)
On hassua
Miten paljon sul on massua
Vatsasi saattaa yhä venyä
Kun ahmit taaskin kolme menyä
En voi ottaa kanssasi ruokanokosia
Ei sängyt ole kyllin suurikokosia
Ei kanssasi voi harrastaa muutakaan
Paitsi ehkä sumopainia
Jos tuosta kasvat vielä suuremmaksi
Ei riitä sulle edes tilataksi
Olet vetänyt sen verran nakkia
Ettei löydy sulle sopivaa sadetakkia
Aamupalaksi maistuu sulle hirvenvasa
Olet aivan suunnaton läskikasa
Ahterisi suuri on kuin kaasuhella
Et voi sontsan alla kuivatella (ella ella ee ee ee)
Sontsan alla kuivatella (ella ella ee ee ee)
Sontsan alla kuivatella (ella ella ee ee ee)
Sontsan alla kuivatella (ella ella ee ee ee ee e e ee)
Kun äidistäsi ulos potkaisit
Sä napanuoran hotkaisit
Syöt makkaraa
Kyytipojaksi päivänkakkaraa
Leivälle laitat mursua
Ja käristettyä norsua (aa haa)
Lehteen kirjoitettiin 'ostetaan' -palstalle
Että haluaisimme sontsan hieman lihavammalle
Mutta jos sellaista ei löydy niin
Turvaudumme nahkasohvan irtopäällisiin
Saat vatsasi niin hyvin makkaralle
Että voin tulla sateensuojaan mahasi alle
Vihdoin hyödynnän naiseni suuren koon
Voin hyvin jättää sateenvarjon naulakkoon
Ei tartte enää sontsan alla kuivatella (ella ella ee ee ee)
Sontsan alla kuivatella (ella ella ee ee)
Ei tartte enää sontsan alla värjötellä (ellä ellä ee ee ee ee)
Tulee vettä, vettä
Kuravettä, vettä
Esterin ******
**********
Tulee vettä, vettä
Kuravettä, vettä
Esterin *************
********
Rihanna, Rihanna
Täytyy uuniin pannari panna
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää
jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole472498Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä
ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi742487Belfastissa käynnissä kunnon persuilu
Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä732372Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus
jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.572145Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään
Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl321877Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen
Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma841695Martina Aitolehti läpäisi Erikoisjoukot - Tilittää umpirehellisenä kuvauksista
Martina Aitolehti selvisi Erikoisjoukot koulutuksesta. Hän myös malttoi pääosin pitää mölyt mahassaan, vaikka saikin ko211153Riikka runnoo! sähkön hinta +25 %, bensan hina +16 %
Euron bensa! Tuo legendaarinen persujen vaalilupaus. Sannan hallitus pudotti sähköenergan alv:n 10 prosenttiin, Riikka r71024Rakastan sinua hiljaisuudessa
Rakastan sinua hiljaisuudessa. Olisit minun tai et, olen odottanut sinua vuosisatojen ajan. Ilman sinua sydämeni on yksi411015Eläköön kuningas, kuningas on kuollut
Heikki Nivala kaatui kuin mies. Kavaltaja käveli juuri edelliseen toukokuun kokoukseen hankkimansa puku päällä. Eläköön56886