Täällä on ollut paljon juttua siitä, että Pauli kuuluisi WC:ssä ns. miljoonatienrikerhoon ja häneltä ei olisi saatu vakuustakavarikkoon mitään. Toki ne voivat olla huhuja ja totuuttahan me ei tiedetä ennenkuin sitten, kun Paulin juttu on käräjillä.
Yksi asia mua kuitenkin ihmetyttää. Miten voi olla mahdollista, että Paulin omaisuuden takavarikoimista kitkuteltiin niin pitään, että hän pystyi myymään jopa omaisuuttaan vielä syksyllä 2008? Jos otetaan vertailuksi Tiina, niin Tiinan tienistit WC:stä olivat luokkaa 160 tuhatta €uroa (siis melko mitätön Pauliin verrattuna). Tiinalta kuitenkin takavarikoitiin nopeasti omaisuutta kattamaan nuo tienistit. Olettasin, että jo kesällä 2008. Samoin poliisi on toiminut nopeasti monen muunkin jäsenen kohdalla. Muutaman kymppitonnin tienistejä vastaavia summia on vakuustakavarikoitu pilvin pimein. Vakuustakavarikothan käynnistyivät jo kevättalvella 2008.
Jos niin on, että Paulilta ei ole takavarikossa mitään, niin olettaa sopii kysyä, jotta mikä mies toi Pauli oikein on, kun se on saanut noin mainion erityiskohtelun poliisilta? Ihan varmasti poliisilla oli jo keväällä dataa MB:stä ja siitä olisi pitänyt huomata, että Pauli on yksi suurempia nettoajia. Miksi siis kitkuteltiin niin pitkään, että rahat menivät mutkaista tietä näkymättömiin?
Ja mitaan ette voi...
Eriarvoisuudesta
4
145
Vastaukset
- uhbjke r
Pauli tuntee henkilökohtaisesti krp:n päällikön Rauno Rannan veljen, joka kuuluu myös poliisipäällystöön.
Voitte tarkistella, millä paikkakunnalla kyseinen herra on aikoinaan virkatointaan harjoittanut.
Siinäpä syy kitkutteluun, ehkäpä on tullut jonkinlaista ohjeistustakin.Siis vähän silleesti, että "kuullaan sua taikakaulin sitten, kun olet saanut akuutit raha-asiasi hoidettua"?
PS. Onko Pauli metsämiehiä? Siis tykkääkö pyytää villisikaa?
Ja mitaan ette voi...
- Turkistania.
--Onko Pauli metsämiehiä? Siis tykkääkö pyytää villisikaa?--
Onkohan ollut turkissa sikametsällä kenun kanssa ?- Paulin ystävä
Pauli on ihan oikea kasvissyöjä, ei hän metsällä käy.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää
jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole202222Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä
ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi742163Belfastissa käynnissä kunnon persuilu
Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä332016Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen
Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma471406- 741356
Onko kaivattusi rohkeampi kuin sinä?
Vai oletko sinä rohkeampia? Mikä on rohkea teko, minkä sinä tai kaivattusi on tehnyt? Mitä siitä seurasi?46893Kaunein nimi
Mikä on mielestäsi kaunein miehen ja naisen nimi? Haluaisitko itse olla joku toisen niminen?56822Farmi-Amski ja Jucci Hellström - Sydämiä satelee - Onko tässä jotain enemmän?
Amskidamski Anne-Mari Tarkkio ja Jucci Hellström olivat samaan aikaan Farmi Suomi -realityssä. Nyt somessa on nähty mat8761- 52743
Rakastan sinua hiljaisuudessa
Rakastan sinua hiljaisuudessa. Olisit minun tai et, olen odottanut sinua vuosisatojen ajan. Ilman sinua sydämeni on yksi33734