Minun on kai pyydettävä tätä kirjoitusta anteeksi jo

joopa joo.

etukäteen, eli anteeksi nyt, ja toisaalta en kyllä halua ketään loukata.

Mutta tänään siis oli hesarissa juttu siitä miten vakavasti sairastuneen lapsen vanhempi oli irtisanoutunut työstään, ilmeisesti jollakin tavalla sitten kuitenkin onnistunut saamaan päivärahaa työttömyyden takia. No, nyt sitten hänelle on tarjottu työtä te-toimistosta ja omien sanojensa mukaan uhattu (mutta te-toimisto nyt artikkelissa sanoo, että oli vain kerrottu mahdollisuudesta) karenssilla, jos ei ota tarjottua työtä vastaan.
No, nyt sitten ilmeisesti HS ja kaikki ovat sitä mieltä, että onpa törkeää, kun karenssi tulee vaikka lapsi on vakavasti sairas.

Mutta sepä se, miksi on te-toimistossa työnhakijana jos ei pysty työtä ottamaan vastaan. Sillä lehtijutun perusteella ilmeisesti mikään työaikamuoto ei varmasti sovi?
Niin, jostainhan sitä on rahaa saatava, mutta ....
Onhan tässä muitakin, jotka omasta mielestään ovat pätevästä syystä irtisanoutuneet, mutta karenssi siltä HS:n uutisessa mainitulta asiantuntijaelimeltä aina tulee!
Niin, mitenkähän tuossa sitten vanhempi elantonsa hankkisi muuten, enpä tiedä, ilmeisesti sossun kautta ja Kelan hoitotuilla.

22

176

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Sossupummi

      Sosiaalitoimisto vaatii että olet työttömänä työnhakijana (jos siis toimeentulotukea haluaa). Tuo on itseasiassa tyypillinen esimerkki miten köyhiä ja sairaita sorretaan Suomessa. Mitä ihmettelemistä on siinä että on työttömänä työnhakijana vaikka ei pitäisi? Vastaus on harvinaisen yksinkertainen, koska on pakko.

      • Bolse

        Lain mukaan jos on työnhakijana niin on myös pakko sanktioiden uhalla ottaa työtä vastaan. Ja laki on se mikä asiassa määrää eikä mikään muu. Ko. naisen kohdalla sairasloma olisi ollut asiallinen toimenpide. Siinä on turhaa lähteä uhoamaan työkkärin kyykyttämisestä.

      • Sossupummi
        Bolse kirjoitti:

        Jos on selkeää että kyseisen henkilön elämäntilanne/sairaus estää työn vastaanottamisen niin siinä vaiheessa ei ole asiallista tarjota työtä ja kyse on selkeästä kyykytyksestä.

      • Systeemi :(
        Bolse kirjoitti:

        Lain mukaan jos on työnhakijana niin on myös pakko sanktioiden uhalla ottaa työtä vastaan. Ja laki on se mikä asiassa määrää eikä mikään muu. Ko. naisen kohdalla sairasloma olisi ollut asiallinen toimenpide. Siinä on turhaa lähteä uhoamaan työkkärin kyykyttämisestä.

        Sairauslomaa saa vain, jos on sairas. Ap:n kuvaamassa tapauksessa ymmärtääkseni lapsi oli sairas, ei äiti (ainakaan vielä), joten mistäs se äiti sairauslomaa olisi saanut?!

        Systeemi ei tunne armoa eikä empatiaa :(

    • tosiniin..--

      Aloituksessa mainittiin,että henkilö sai työttömyyspäivärahaa,tällöin henkilön on oltava työttömänä työnhakijana TVtoimistossa,tällöin on myös otettava vastaan tarjottu työ.
      TVtoimiston tehtävä on nimenomaan tarjota työtä.
      Ellei pysty ottamaan työtä vastaan ei kuulu työkkäriin!!!!
      Tässä tapauksessa lääkärintodistus lapsesta ja KELAaan ja/tai sossuun.

      • Sossupummi

        Koita nyt puupää käsittää että kyseinen henkilö ei sen jälkeen saa riittävästi rahaa pärjätäkseen. Huonolla tuurilla sossu ei ota asian laitaa huomioon ja pienentää toimeentulotukea.

      • Tomppeleille tiedoks
        Sossupummi kirjoitti:

        Koita nyt puupää käsittää että kyseinen henkilö ei sen jälkeen saa riittävästi rahaa pärjätäkseen. Huonolla tuurilla sossu ei ota asian laitaa huomioon ja pienentää toimeentulotukea.

        Ja koita sinä puupää tajuta että laki on niinkuin se luetaan. Tässä tapauksessa työkkäri ei ole syypää vaan ennemminkin se lakia säätävä porukka. Sympatia on täysin mainitun äidin kannalla mutta järkikin kertoo sen, että asiassa on edettävä lain määrittelemällä tavalla. Lain muuttamiseksi on valittava eduskuntaan sellaiset edustajat jotka muuttavat lakia halutunlaiseksi.

      • joo....
        Tomppeleille tiedoks kirjoitti:

        Niin, no mutta laki on oltava sama kaikille.

        Niin tulee karenssia muillekin jos joutuvat lähtemään töistänsä, oli syy mikä tahansa! Ihan sama! Töitten vastaanottamisen suhteen sitten taas - no, jos työtä on vasta tarjottu ko. ihmiselle työvoimatoimistosta, niin se ei tarkoita että hänet on valittu. Sinänsä miksi ruveta lehteen laittamaan juttua työvoimatoimiston uhkailuista, kun asioista päätetään vasta haastatteluissa, ja siellä voi työnantajalle kertoa tilanteestaan, tuskin mikään työnantaja väkisin haluaa pestata ketään!

        Että sillä lailla!

        LAKI LAKI. Kumma että se HS:kään ei tätä tajunnut, että ei te-toimisto pestaa ketään työnantajan puolesta, vaan työnantaja tekee itse päätökset ja vasta sen jälkeen kun on työnhakijan kanssa keskustellut!

      • joo....
        joo.... kirjoitti:

        aloittajana, edelleenkin pyydän anteeksi, enkä tosiaankaan halua tässä ketään loukata.
        Kelan tuista linkki:
        http://www.kela.fi/in/internet/suomi.nsf/NET/170701142601EH

        Eli kyllä vaihtoehtoja varmaan löytyy työttömyyspäivärahan tilalle!

        Oot sinäkin lammas ja tomppeli jos uskot että eduskuntaan "oikeita" edustajia saataisiin.

      • Sossupummi
        joo.... kirjoitti:

        aloittajana, edelleenkin pyydän anteeksi, enkä tosiaankaan halua tässä ketään loukata.
        Kelan tuista linkki:
        http://www.kela.fi/in/internet/suomi.nsf/NET/170701142601EH

        Eli kyllä vaihtoehtoja varmaan löytyy työttömyyspäivärahan tilalle!

        Virkailija luonnollisesti kyselee miksi ei häntä valittu töihin. Työnantaja sanoo kun hänelle oli lapsi sairas ja karenssi paukahtaa.

      • ootko tosiaan!
        Sossupummi kirjoitti:

        Virkailija luonnollisesti kyselee miksi ei häntä valittu töihin. Työnantaja sanoo kun hänelle oli lapsi sairas ja karenssi paukahtaa.

        Voi herranen aika, jos ei valittu töihin, niin silloin on joku muu ollut parempi. Sillä, niin se on, että valinnan tekee työnantaja. Ja vaikka olis annettu yhdelle joku työpaikkainfo, niin se info on varmaan annettu muillekin, ja lisäksi paikka voi olla avoimessa haussa eli työtä hakevat muutkin kuin te-toimistosta infon saaneet tai sitten firmalla voi olla oma työhönotto jossa on muutenkin ilmoittauneita hakijoita.

        Mksi te olette noin ......!

      • Sossupummi
        ootko tosiaan! kirjoitti:

        Se ei estä virkailijaa tulkitsemasta että työnsaanti on estynyt omasta syystä.

      • tosiaan, miten voit
        Sossupummi kirjoitti:

        Se ei estä virkailijaa tulkitsemasta että työnsaanti on estynyt omasta syystä.

        Miten voit olla noin tyhmä! Siis työnantaja päättää kenet valitsee, jos on vain yksi paikka auki, niin silloin valitaan vain yksi. Miten te-toimisto muka voisi silloin rankaista niitä jotka eivät tulleet valituiksi?

        MITEN VOI OLLA NOIN TYHMIÄ IHMISIÄ!!!!!

        Silloinhan suurin piirtein jokainen, joka on te-toimiston kirjeen saanut, jossa kerrotaan työpaikasta ja kehoitetaan hakemaan, ja hakemisesta huolimatta ei tule valituksi, joutuisi karenssiin! MITEN VOI OLLA NOIN TYHMIÄ IHMISIÄ?

        TYÖNANTAJA PÄÄTTÄÄ - JA SITÄ JOKA EI OLE TULLUT VALITUKSI EI VOI RANkAISTA!

      • Sossupummi
        tosiaan, miten voit kirjoitti:

        Koita nyt puupää käsittää että jos työvoimatoimisto osoittaa työn sinulle niin virkailija voi varmistaa syyn työnantajalta. Artikkelin henkilö olisi voinut haastattelussa kertoa että lapsi on sairas ja työvoimatoimisto olisi voinut tulkita tuon että olet itse aiheuttanut mahdollisen työpaikan menetyksen. Tarkoitin että voidaan ja näin on joskus tapahtunutkin. Voin sanoa että työvoimatoimiston virkailija soittelee niille työnantajille.Itse kyllä olet se helvetin tyhmä ihminen. Ota asioista selvää ja pidä turpa kiinni jos et asioista tiedä.

      • TUKITYÖSSÄ VARMAAN!

        No, kun se ei ole laillista tuolla perusteella mitään karenssia antaa. Kun työnantaja on kuitenkin valinnut jonkun toisen, eli työnantajalla oli valinnanvaraa! Ja tässä nimenomaisessa tapauksessa ei ole kyse mistään nuorisotyöttömästä, joka nyt voikin olla että sille tarjotaan jotain tukityötä - ja tällöin kyllä voikin tulla karenssi jos ei ole halukas. Tässä on kyse aikuisista ihmisistä!

        Pidä itte turpas kii! MITÄS SEHÄN OLIS IHAN HELPPOO HOITAA TYÖLLISYYTTÄ JA TYÖTTÖMYYSTILASTOJA, KUN VAAN TE-TOIMISTO LÄHETTELIS NIITÄ TYÖPAIKKAINFOJA KAIKILLE JOTKA ON TYÖVOIMATOIMISTON KIRJOILLA; JA JOKA AINOALLE JOKA EI OLE VALITUKSI TULLUT JOSTAIN SYYSTÄ KUN EI OLE SOPINUT TEHTÄVÄÄN, NIIN KARENSSIA VAAN! OLIS KUULE HELPPOO!

        TUKITÖISSÄ VOI OLLA ERI JUTTU, JA ETENKIN NUORTEN KOHDALLA! MUTTA NÄMÄ ON AIKUISTEN JUTTUJA NÄMÄ !

      • Sossupummi
        TUKITYÖSSÄ VARMAAN! kirjoitti:

        On laillista tai ei. Sitä silti tehdään. On se humoristista yrittää selittää idioottille totuuksia. En missään vaiheessa ensinnäkään ole sanonut että kaikille tehdään niin. Mitä vittua sillä on tekemistä asian kanssa onko aikuinen,nuori tai sairas? Aikuisten juttuja? Hoida lääkityksesi kohdalleen.

      • uskoton toivo.

        Miksi sitten kinaat? Väen väkisin toitotat että joo, karenssi tulee, jos vaan saa tietää sitä ja tätä!
        Kyllähän niitä karensseja paukkuisi vaikka kuinka. Minäkin saisin varmaan karenssin tai olisin saanut, jos olisi työnantaja kertonut, etten kelvannut kun oon värisokee hiukka! KARENSSI!

        Ei oo lääkkeisiin tarvetta, sulla ehkä olis ton jukuripäisyytes kanssa!

        Mutta usko sinä mitä uskot, ei mun tartte uskoo!

      • njääh.
        Sossupummi kirjoitti:

        Koita nyt puupää käsittää että jos työvoimatoimisto osoittaa työn sinulle niin virkailija voi varmistaa syyn työnantajalta. Artikkelin henkilö olisi voinut haastattelussa kertoa että lapsi on sairas ja työvoimatoimisto olisi voinut tulkita tuon että olet itse aiheuttanut mahdollisen työpaikan menetyksen. Tarkoitin että voidaan ja näin on joskus tapahtunutkin. Voin sanoa että työvoimatoimiston virkailija soittelee niille työnantajille.Itse kyllä olet se helvetin tyhmä ihminen. Ota asioista selvää ja pidä turpa kiinni jos et asioista tiedä.

        Ihan sulle kuule tiedoksi tämäkin: Itse olen kerran saanut sellaisen infolapun että hae tai jos et hae niin tulee karenssi.

        No, minäpä hain. Ja hakijoita oli työnantajan mukaan 500 - että mä en yhtään ihmettele etten mä tullut valituksi, kun joku oli varmaan parempi eikä ollut edes työvoimatoimiston kirjoilla, mutta en mä siltikään karenssia saanut.

        Näin se menee silloin kun on aikuisista kyse, eikä mistään nuorisotyöllistettävistä, joihin on valtiovallankin mielestä panostettava erityisesti että eivät olisi sitten syrjäytymisvaarassa, siksi varmaan heihin juuri niitä painostustoimia käytetään ja luodaan ihan vaan heitä varten tukipaikkoja, joista kieltäytymiset ja hakematta jättämiset johtavat karenssiin!

      • Sossupummi
        njääh. kirjoitti:

        Ihme tyyppejä taas. En ole missään vaiheessa kieltänyt että se suurimmassa osassa tapauksissa menee niin kuin sinä sanot. Mistä helvetistä te nyt revitte tukityöpaikat,nuoret ja sun muut mukaan? Kyse on ihan yleisellä tasolla että mätiä työvoimatoimistovirkailijoita löytyy. On se kumma kun ei uppoa kovalevylle.

      • Laki ei ole järki
        joo.... kirjoitti:

        Niin, no mutta laki on oltava sama kaikille.

        Niin tulee karenssia muillekin jos joutuvat lähtemään töistänsä, oli syy mikä tahansa! Ihan sama! Töitten vastaanottamisen suhteen sitten taas - no, jos työtä on vasta tarjottu ko. ihmiselle työvoimatoimistosta, niin se ei tarkoita että hänet on valittu. Sinänsä miksi ruveta lehteen laittamaan juttua työvoimatoimiston uhkailuista, kun asioista päätetään vasta haastatteluissa, ja siellä voi työnantajalle kertoa tilanteestaan, tuskin mikään työnantaja väkisin haluaa pestata ketään!

        Että sillä lailla!

        LAKI LAKI. Kumma että se HS:kään ei tätä tajunnut, että ei te-toimisto pestaa ketään työnantajan puolesta, vaan työnantaja tekee itse päätökset ja vasta sen jälkeen kun on työnhakijan kanssa keskustellut!

        Jos laissa sanotaan että banaanit ovat sinisiä, niin sitten ne ovat sinisiä. Turha siinä on pullikoida vastaan että ne ovat keltaisia jos ne näyttävät keltaisilta.

    • turhaan ei

      puhuta siitä, että olisi oltava parin kuukauden palkka säästössä puskurirahastona,
      pankkilainakaan ei ole poissuljettu jos täytyy jäädä hoitamaan sairasta lasta. se on vaan huonoa tuuria vaikka kaikki empatiat perheen puolella,

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      66
      6402
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      27
      4123
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      268
      2543
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      26
      2000
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      30
      1508
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      97
      1367
    7. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      304
      1107
    8. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      54
      1080
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      77
      1026
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      39
      1011
    Aihe