Ampuja ei ole koskaan normaali

näin se vaan on

Toisin kuin lehdissä kirjoitetaan ihmisten ampujasta. Normaalilta voi nuorikin psykopaatti vaikuttaa, jolla ei ole tunne-elämää.

Joissain ihmisissä on varallinen geenivirhe ilmeisesti, joka estää tunne-elämän kehittymisen.

Sellaiset ihmiset ovat vaarallisia, kun ovat vielä katselleet jotain väkivaltaan, sotiin liittyvää historiaa tai pelaavat jotain räiskintäpelejä. Vihan siemen voi lähteä myös kiusatuksi tulleena tai sellaisen kasvatuksen tuloksena, josta puuttuu koknaan rakkaus, välittäminen.

Eli pipipäiksi kasvetaan kierolla tiellä ja kasvatuksella taikka sitten geeneissä mättää ja näitä kutsutaan psykopaateiksi.

Eli näitä tappamisia voidaan estää kasvatuksella, kovemmilla tuomioilla, jotka vaikuttavat psykopaatteihin, niin että tietävät jonkin todella kurjan asian olevan seurauksena, jos vahingoittavat muita ihmisiä.

Nyt nämä ampujat, psykopaatit saavat omasta mielestään suosionosoituksia, kun saavat julkisuutta ja heitä kohdellaan pehmeästi. Asia on kyllä niin, että tappajien silittely saa loppua tässä maassa.

Uhreista ja heidän läheisten voinneista ei välitetä tässä maassa niin paljon kuin epäonistuneen paskakasatappajan voinnista ja motiiveista.

Oli motiivi mikä tahansa hullu on hullu ja näitä hulluukisen leviämisiä estetään nuoristyöllä eikä syrjäyttämisellä, kuten suomessa suomalaisnuorille tehdään osin.

Tuo kasvatus on yksi olennainen pohja terveelle tunne-elämälle. Nyt se kasvatus puuttuu joiltakin. Ryyppäävät ja meluavat vanhemmat sun muut saisivat mennä peilin eteen miettimään, minkälaista mallia nuorille anetaan. Aina ei syy ole vanhemmissa, mutta surkeita vanhempia tässä maassa riittää, juuri niitä, jotka eivät ota kasvatusvastuuta, vaan ryyppäilevät.

Sellaisia on, joille ei lapsia olisi tarvinnut edes syntyä. Tarkoitan niitä, jotka eivät ole vielä kasvaneet aikuisen vastuutasolle itsekään...perrrrkele.

0

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Kuka paiskasi vauvan betoniin Oulussa?

        Nimi esiin.....
        Oulu
        109
        7197
      2. Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa

        Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h
        Maailman menoa
        96
        5225
      3. Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan

        Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv
        Maailman menoa
        116
        3486
      4. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

        https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
        Maailman menoa
        33
        3392
      5. Anteeksipyyntöni

        Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska
        Järki ja tunteet
        35
        2524
      6. Sydämeni valtiaalle

        En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden
        Ikävä
        119
        1856
      7. Oletko tyytyväinen

        Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?
        Ikävä
        96
        1491
      8. Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..

        ...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam
        Maailman menoa
        341
        1451
      9. Jos oikeasti haluat vielä

        Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚
        Ikävä
        131
        1346
      10. Eihän se tietysti minulle kuulu

        Mies, mutta missä olet? 🤨 😠
        Ikävä
        48
        1114
      Aihe