Raamattu puhuu Jaakobin ahdistuksesta

Raamatun profetioita tarkasteltaessa on erotettava, milloin
puhutaan Pakanakansoista, milloin Israelista, milloin Seurakunnasta.
Meri tarkoittaa Raamatun kuvakielessä Pakanakansoja, maa Israelia.
Vastaavasti Viikunapuu Israelia, muut puut Pakanakansoja.
Seurakunta (ekklesia) on näistä kahdesta ryhmästä uloskutsuttujen joukko.

Raamattu ei tunne käsitteitä hengellinen Israel / lihallinen Israel.
Mutta kun ihminen syntyy uudesti ylhäältä Hengestä Jumalan lapseksi,
hänestä on tullut hengellinen ihminen.
Hän voi esimerkiksi ymmärtää asioita, joita luonnollinen ihminen ei voi,
koska hengelliset asiat täytyy tutkistella hengellisesti. (1 Kor 2)
Mutta hengellinen ihminen on valitettavasti aina myös jossain määrin lihallinen.
Tämä lihallisuus ilmenee muun muassa kateutena ja riitana. (1 Kor 3)

Sama uudestisyntymisen ihme, joka voi tapahtua ihmisyksilössä,
tulee tapahtumaan Jaakobin kohdalla koko kansaa koskien.
Jaakobista (Pettäjä) tulee tuon ihmeen myötä Israel (Jumalan Ruhtinas).

Tällä hetkellä Jaakob on lihallinen. Se ei vielä tunne Jumalan Voimaa.
Viikunapuun ihme on jo tapahtunut, Israelin Valtio on uudestisyntynyt.
Myös kuolleitten luitten ihme (Hes 37) on alkanut tapahtua.
Kuolleet luut ovat lähentyneet toisiansa eri puolilta ympäri maailmaa.
Ja nahkaakin on alkanut kasvaa luitten ympärille.
Mutta Henkeä tuossa syntyvässä ihmeessä ei vielä ole.
Siihen tarvitaan uudestisyntymisen ihme.

Jeesuksen kuvaamien synnytystuskien alkua (Matt 24)
ei voi enää olla huomaamatta. Jeesus puhui tuossa luvussa
myös niin suuresta ahdistuksesta, ettei sellaista vielä koskaan ole ollut,
eikä sitten koskaan enää tule. Jaakob on oleva synnytystuskissa:

"Minä kuulen huudon, niinkuin synnyttäjän tuskanhuudon, vaivan,
niinkuin ensisynnyttäjän vaivan, tytär Siionin huudon;
hän vaikeroitsee, levittää kätensä:
'Voi minua, minun sieluni menehtyy murhamiesten käsiin!'
'Pelon huudon me kuulemme: on hirmu, ei rauha!
Kysykää ja katsokaa: synnyttääkö miehenpuoli?
Miksi näen kaikkien miesten pitelevän käsin lanteitansa synnyttäväisten tavalla,
ja miksi ovat kaikki kasvot käyneet valjuiksi?
Voi! Suuri on se päivä, ei ole sen kaltaista.
Se on Jaakobille ahdistuksen aika, mutta hän on pelastuva siitä.
Ja sinä päivänä, sanoo Herra Sebaot,
minä särjen ikeen sinun kaulastasi ja katkaisen sinun siteesi.
Eivät tee enää muukalaiset heitä palvelijoikseen,
vaan he saavat palvella Herraa, Jumalaansa,
ja Daavidia, kuningastansa, jonka minä heille herätän." (Jer 30)

Mutta juuri kun tuo kansa, joka synnyttää,
on lähestymässä synnytyskipujensa huippua, se vapautuu niistä:
"Ennenkuin Siion kipuja tuntee, hän synnyttää;
ennenkuin hänelle tuskat tulevat, hän saa poikalapsen.
Kuka on sellaista kuullut, kuka senkaltaista nähnyt?
Syntyykö maa yhden päivän kivulla,
tahi synnytetäänkö kansa yhdellä haavaa?
Siionhan tunsi kipuja ja samalla jo synnytti lapsensa.
Minäkö avaisin kohdun sallimatta synnyttää, sanoo Herra,
tahi minäkö, joka saatan synnyttämään, sulkisin kohdun?" (Jes 66)

Siion siis synnyttää poikalapsen.
Lihasta syntyy liha, Hengestä henki, ja nyt kansasta on syntyy kansa.
Synteihinsä kuollut Jaakob on silloin uudestisyntynyt Israeliksi.
Yhden päivän kivulla. Tuo päivä on Herran päivä, vihan ja synkeyden päivä.

Kun Israelin kello jälleen heilahtaa liikkeelle, se merkitsee sitä,
että Danielin ennustama viimeinen vuosiviikko on alkanut.
Ja tuo vuosiviikkohan alkaa niin, että
"hän (antikristus) tekee liiton raskaaksi monille yhden vuosiviikon ajaksi,
ja puoleksi vuosiviikoksi hän lakkauttaa teurasuhrin ja ruokauhrin;
ja hävittäjä tulee kauhistuksen siivillä."

Tuon ahdistuksen ajan puolivälissä on siis ratkaiseva taitekohta.
Ja juuri tuohon taitekohtaan sijoittuu Ilmestyskirjan luku 12:

"Ja näkyi suuri merkki taivaassa:
vaimo, vaatetettu auringolla,
ja kuu hänen jalkojensa alla,
ja hänen päässään seppeleenä kaksitoista tähteä.
Hän oli raskaana ja huusi synnytyskivuissaan, ja hänen oli vaikea synnyttää."
________________

Tämä avaus on erityisesti vastauksen alkua nimimerkille KTS,
jolle lupasin yrittää kertoa, mitä Raamattu sanoo Israelista
liittyen tuohon ahdistuksen aikaan, ja nimenomaan siltä pohjalta,
mitä Ilmestyskirjan luku 12 pitää sisällään tähän liittyen
http://keskustelu.suomi24.fi/node/10696441/#comment-55558383

Olen nyt raivannut tien lähtötelineille,
Ilmestyskirjan 12. luvun kahteen ensimmäiseen jakeeseen.

Toivon, että keskustelu pysyy otsikon aiheessa.
Jos se repeilee liikaa, tai sekaan tulee asiattomia kommentteja,
niin minä en pysty vastaamaan KTS:lle niihin kysymyksiin,
joiden olen ymmärtänyt hänen mieltään askarruttavan,
ja joihin olen luvannut yrittää vastata.

21

222

    Vastaukset 21

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • KTS (Ei kirj.)

      Et vastannut kysymykseeni:
      Miten kategorisodaan pedon merkin ottaneet israelilaiset?

      • Jokkantii (Ei kirj.)

        Saatanan synagooga.


      • pyh!

        Joutuvat kadotukseen kuten kaikki pedon merkin ottajat. Ei siinä ole mitään eroa mihin kansaan kuuluu.


    • Puhut paljon. Raamattu sanoo missä on paljon sanoja siinä ei puutuu syntiä.. Kaikki mitä on kirjoitettu Raamatussa on myöskin tarkoitettu jokaiselle ihmisille ja myöskin sinulle... Siinä on sun synti että poistat Raamatusta paljon ja selität ettei se kuuluu sulle eikä pakanoille...

    • Jochanan (Ei kirj.)

      "Puhut paljon. "

      Eiköhän se oo tarkotuskin tällä foorumilla.

    • KTS:
      "Et vastannut kysymykseeni:
      Miten kategorisodaan pedon merkin ottaneet israelilaiset?"

      No, minä raivasin vasta tien lähtötelineille.
      Ilmestyskirjan luvun 12 alkujakeisiin.
      Nyt olisi tarkoitus katsoa, mitä tuossa luvussa tarkkaan ottaen sanotaan.

      Katsohan, pedonmerkki tulee kuvioon mukaan vasta sitten,
      kun luvun 12 tapahtumat ovat jo tapahtuneet.
      Eli tuo luku päättyy. Ja alkaa seuraava luku,
      jossa vasta kerrotaan pedon nousemisesta.

      -----------------------------------------------------------
      17. Ja lohikäärme vihastui vaimoon
      ja lähti käymään sotaa muita hänen jälkeläisiänsä vastaan,
      jotka pitävät Jumalan käskyt ja joilla on Jeesuksen todistus.
      18. Ja se asettui seisomaan meren hiekalle.
      ------------------------------------------------------------
      1. Ja minä näin pedon nousevan merestä ...
      ------------------------------------------------------------

      • KTS (Ei kirj.)

        Ei mee jakeluun. Minkä takia sitä nyt kierrellään ja kaarrellaan kun muutoin kyllä ladataan niin täysin palkein takki auki ettei mitään rajaa.


      • KTS (Ei kirj.) kirjoitti:

        Ei mee jakeluun. Minkä takia sitä nyt kierrellään ja kaarrellaan kun muutoin kyllä ladataan niin täysin palkein takki auki ettei mitään rajaa.

        Sama uudestisyntymisen ihme, joka voi tapahtua ihmisyksilössä,
        tulee tapahtumaan Jaakobin kohdalla koko kansaa koskien.
        Jaakobista (Pettäjä) tulee tuon ihmeen myötä Israel (Jumalan Ruhtinas).

        Tämä ihme tapahtuu ennenkuin merestä nousee peto jne.
        Eli Jaakobista on tullut uudestisyntynyt Israel,
        ennenkuin pedonmerkin ottamista aletaan vaatia.


      • KTS (Ei kirj.)
        kalamos kirjoitti:

        Sama uudestisyntymisen ihme, joka voi tapahtua ihmisyksilössä,
        tulee tapahtumaan Jaakobin kohdalla koko kansaa koskien.
        Jaakobista (Pettäjä) tulee tuon ihmeen myötä Israel (Jumalan Ruhtinas).

        Tämä ihme tapahtuu ennenkuin merestä nousee peto jne.
        Eli Jaakobista on tullut uudestisyntynyt Israel,
        ennenkuin pedonmerkin ottamista aletaan vaatia.

        heh. Luulit keksineesi näppärän takaportin. Helluntaiherätyksen eskalaatiovippulat ovat kuitenkin sitä mieltä, että kaksi kolmasosaa Israelin kansasta ottaa pedon merkin ja se yksi kolmasosa jää jäljelle. En ota kantaa muuta kuin että jäit vähemmistöön:

        Sak
        13:8 Ja näin on käyvä koko maassa, sanoo Herra: kaksi osaa siitä hävitetään ja saa surmansa, mutta kolmas osa siitä jää jäljelle.
        13:9 Ja sen kolmannen osan minä vien tuleen; minä sulatan heidät, niinkuin hopea sulatetaan, ja koettelen heitä, niinkuin kulta koetellaan. He huutavat avuksi minun nimeäni, ja minä vastaan heille. Minä sanon: "Se on minun kansani", ja se sanoo: "Herra, minun Jumalani." >> Jakeen lisätiedot


      • KTS (Ei kirj.) kirjoitti:

        heh. Luulit keksineesi näppärän takaportin. Helluntaiherätyksen eskalaatiovippulat ovat kuitenkin sitä mieltä, että kaksi kolmasosaa Israelin kansasta ottaa pedon merkin ja se yksi kolmasosa jää jäljelle. En ota kantaa muuta kuin että jäit vähemmistöön:

        Sak
        13:8 Ja näin on käyvä koko maassa, sanoo Herra: kaksi osaa siitä hävitetään ja saa surmansa, mutta kolmas osa siitä jää jäljelle.
        13:9 Ja sen kolmannen osan minä vien tuleen; minä sulatan heidät, niinkuin hopea sulatetaan, ja koettelen heitä, niinkuin kulta koetellaan. He huutavat avuksi minun nimeäni, ja minä vastaan heille. Minä sanon: "Se on minun kansani", ja se sanoo: "Herra, minun Jumalani." >> Jakeen lisätiedot

        Ja tuossa kohdassako puhutaan pedonmerkin ottamisesta?


    • Välikysymys. Kehoittiko Jeesus uskomaan Johanneksen Ilmestykseen?

      • lue Sanaa

        Onkohan "lappix" lukenut koskaan Raamattua?
        Jeesus eli ja kuoli paljon ennen Johanneksen kirjeitä!!

        Mutta Jeesus itse ilmoitti nuo asiat Johannekselle:
        Ilm 1:1
        "Jeesuksen Kristuksen ilmestys, jonka Jumala antoi hänelle, näyttääkseen
        palvelijalleen, mitä pian tapahtuman pitää ja sen Hän lähettämänsä
        enkelin kautta antoi tiedoksi palvelijallensa, Johannekselle."


      • lue Sanaa kirjoitti:

        Onkohan "lappix" lukenut koskaan Raamattua?
        Jeesus eli ja kuoli paljon ennen Johanneksen kirjeitä!!

        Mutta Jeesus itse ilmoitti nuo asiat Johannekselle:
        Ilm 1:1
        "Jeesuksen Kristuksen ilmestys, jonka Jumala antoi hänelle, näyttääkseen
        palvelijalleen, mitä pian tapahtuman pitää ja sen Hän lähettämänsä
        enkelin kautta antoi tiedoksi palvelijallensa, Johannekselle."

        Ilm 1:1
        "Jeesuksen Kristuksen ilmestys, jonka Jumala antoi hänelle, näyttääkseen
        palvelijalleen, mitä pian tapahtuman pitää ja sen Hän lähettämänsä
        ENKELIN kautta antoi tiedoksi palvelijallensa, Johannekselle."

        Se oli enkeli, joka ilmestyi Johannekselle. ei Jeesus itse.


      • lappix kirjoitti:

        Ilm 1:1
        "Jeesuksen Kristuksen ilmestys, jonka Jumala antoi hänelle, näyttääkseen
        palvelijalleen, mitä pian tapahtuman pitää ja sen Hän lähettämänsä
        ENKELIN kautta antoi tiedoksi palvelijallensa, Johannekselle."

        Se oli enkeli, joka ilmestyi Johannekselle. ei Jeesus itse.

        Jeesus itse henkilökohtaisesti on Johanneksen kanssa
        tuon Ilmestyksen antamisen alussa ja lopussa.
        Siinä välissä enkeli kuljettaa häntä tapahtumasta toiseen.


    • Jeesus itse antoi tuon Ilmestyksen Johannekselle
      ja Jeesus itse lopettelee tuon ilmestyksen saatesanoin:

      Ja Hän (Jeesus) sanoi minulle:
      "Nämä sanat ovat vakaat ja todet,
      ja Herra, profeettain henkien Jumala,
      on lähettänyt enkelinsä näyttämään palvelijoilleen,
      mitä pian tapahtuman pitää.
      Ja katso, Minä tulen pian.
      Autuas se, joka ottaa tämän kirjan ennustuksen sanoista vaarin!"

    • Niinpä, minä tulen PIAN!

      • quickly


      • liimatanmies

        Ja sinullehan se ei tiedä hyvää, vai kuinka?


    • pyh!

      Joka uskoo Jeesukseen, on israelilainen ja Aabrahamin jälkeläinen, kuului mihin kansaan tahansa. Dispensationalismi on harhaoppia.

    • Pyh! Kirjoitat huolimattomasti.

      Minä en ole Aabrahamin jälkeläinen, enkä Israelilainen.
      Mutta minä olen Aabrahamin lapsi, ja kuulun Jumalan Israeliin.

      Rikas mies oli kovissa vaivoissa ja huusi "Isä Aabrham".
      Tämä Aabrahamin jälkeläinen pelkäsi,
      että hänen veljensäkin tulisivat samaan vaivan paikkaan, jossa hän itsekin oli.
      Ja hän ehdotti Aabrahamille, joka ei ollut tuossa vaivan paikassa,
      toimenpiteitä, jotka saisivat veljet uskomaan.

      Yhteistä rikkaalle miehelle ja hänen veljilleen siis oli,
      että he eivät olleet uskoneet Moosesta eivätkä profeettoja.
      He olivat hyljänneet Pelastuksen, Hänet,
      josta Mooses ja profeetat ovat kirjoittaneet.

      He eivät siis olleet koskaan tulleet Aabrahamin lapsiksi. Uskosta osallisiksi.
      Aabrahamin lapsia kun ovat vain ne, jotka uskoon perustautuvat.
      He olivat Aabrahamin jälkeläisiä, mutta eivät Aabrahamin lapsia.

    • Aloitukseni johdatti hetkeen, ahdistuksen aikaan,
      jossa Jaakob on kovissa vaivoissa, synnytystuskissa.

      "Ja näkyi suuri merkki taivaassa:
      vaimo, vaatetettu auringolla,
      ja kuu hänen jalkojensa alla,
      ja hänen päässään seppeleenä kaksitoista tähteä.
      Hän oli raskaana ja huusi synnytyskivuissaan,
      ja hänen oli vaikea synnyttää." Ilm 12:1-2

      Siis synnytystuskissa on vaimo, joka on vaatetettu auringolla,
      eli on puettu samaan lihakudokseen kuin Jaakob.
      Vaimo eli Jaakob, jonka vierellä on puoliso heijastamassa auringon valoa,
      ja jonka jalkojen alla ovat Jaakobin jälkeläiset eli kaksitoista tähteä.

      Yksi näistä 12 tähdestä näki aikoinaan unen:
      "katso, aurinko ja kuu ja yksitoista tähteä kumarsivat minua."

      Ja kun Joosef kertoi sen isälleen ja veljilleen,
      ymmärsivät he heti, kuka tuossa unessa on aurinko, kuka on kuu,
      ketkä ovat nuo kaksitoista tähteä.
      Ja Joosefin isä nuhteli Joosefia ja sanoi hänelle:
      "Mikä uni se on, jonka sinä olet nähnyt?
      Olisiko minun ja äitisi ja veljiesi tultava kumartumaan sinun eteesi maahan?"

      Joosef kuitenkin nousi hallitsijaksi, jota he tulivat kumartamaan.
      Samoin on koko Jaakobin kohdalla tapahtuva.
      Kovan ahdistuksen keskellä, he tulevat Hänen eteensä,
      jota eivät ensin tunnistaneet.
      Mutta sitten Hän on paljastava Itsensä heille, niinkuin Joosef teki.
      Ja koko Jaakobin suku pelastuu Hänen kauttansa ahdistuksen ajan läpi,
      samoinkuin aikanaan Joosefin kautta silloisen 7 vuotta kestäneen hädän läpi.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä sun salaisuus on,kun näytät niin nuorelta..

      Vaikka oot jo noin vanha!?
      Ikävä
      136
      2281
    2. MiltäKaivattusi

      Näyttää? !
      Ikävä
      51
      1019
    3. Perhoseni (miehelle)

      Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r
      Ikävä
      160
      907
    4. Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi

      Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....
      Ikävä
      50
      776
    5. Mitä meidän välillämme

      On käynyt näiden vuosien aikana?
      Ikävä
      83
      747
    6. Onko Sofia jälleen jätetty?

      Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      159
      653
    7. Olen tavattavissa

      tänään klo 17-02 siinä ravintolassa. Tulethan sinäkin?
      Ikävä
      53
      637
    8. Uskaltaisitko

      Tavata kaivattusi tässä tilanteessa?
      Ikävä
      67
      636
    9. Halaus juuri sinulle

      Kaikki järjestyy kyllä. Luota vain. ❤️🫶
      Ikävä
      59
      626
    10. Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .

      EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuus­ongelmien vuoksi, sanoo alan e
      Kajaani
      142
      595
    11. Kuollut teini Kajaanissa

      Kuulemma sellaista huhua liikkeessä?
      Kajaani
      4
      569
    12. Kuka se on

      Kuhmon komein aikamies?
      Kuhmo
      6
      544
    13. Uskallatko paljastaa

      Millä nimellä löydyn puhelimestasi?
      Ikävä
      52
      533
    14. Mies, näetkö minut myös

      Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?
      Ikävä
      21
      528
    15. Totta on asia. Jeffrey Cohen on jättänyt Sofian.

      Vaimon viesti on paljastanut totuuden.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      158
      508
    16. Voiko se ikinä toimia

      Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het
      Ikävä
      32
      508
    17. Voin tulla

      Sisustamaan sulle 🤭
      Ikävä
      55
      498
    18. Meneekö unohtamis

      Projektisi hyvin??
      Ikävä
      34
      497
    19. Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?

      Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?
      Ikävä
      118
      496
    20. Kuinkahan monen

      Naisen puolisoa olet nainen vikitellyt ja eron aiheuttanut? Toivottavasti karma on ku*sut muroihisi useamman kuin kerran
      Ikävä
      65
      471
    Aihe