Halla-aho on tuomittu ja hänen eroaan politiikasta on vaadittu, koska hän on nostanut esille kulttuureja joissa lasten ja naisten koskemattomuutta ja perusoikeuksia loukataan räikeästi. Inhossaan rikollisia kohtaan hän on myös pilkannut heitä. Hän on tehnyt parhaansa, jottei mm. uskonnon varjolla tapahtuvaa lasten seksiorjakauppaa suosiva kulttuuri saisi kannatusta ja asemaa Suomessa. Samoin lasten sukuelinten silpomisia hän ei hyväksy, ja on vaatinut päättäjiä tomimaan sellaisen estämiseksi.
Halla-aho arvostelee maahanmuuttopolitiikassa sitä, että laki asettaa alkuperäisväestön useissa oikeuskysymyksissä maahanmuuttajaa heikokompaan asemaan. Koska faktat osoittavat, että tiettyyn kulttuuriin liittyy muita enemmän taipumuksia raiskauksiin ja muihin rikoksiin, ja myös taipumus elää loisena muiden kustannuksella, hän vaatii päättäjiltä toimia jotta suomalaisten oikeuksia polkeva maahnmuuttopolitiikka muutetaan oikeudenmukaiseksi.
Rikos, josta Kimmo Sasi sai vain nimellisen tuomion, oli ihmisen tappaminen. Huippupalkka kansan edustamisesta ei riittänyt, vaan päivärahat, kilometrikorvaukset, ja palkkiot(jotka myös korruptiota muistuttavat) muista kuin päätyöstä, saivat Sasin ajamaan autollaan pahassa univajeessa vakavaa rattijuopumusta muistuttavassa tilassa kerta toisensa jälkeen. Ja vaikka hänen on ollut pakko olla tietoinen vaarantavansa muiden hengen, jatkoi hän riskin ottamista ratissa niin kauan kunnes tappoi.
HALLA-AHON MOTIIVIT rikokseen josta hänet on tuomitu, ovat täydellisen epäitsekkkäät. Hänen toimintaansa on ohjannut halu auttaa rikosten uhreja, varsinkin sellaisia, jotka eivät itse pysty puolustautumaan.
SASIN MOTIIVI rikokseensa puolestaan oli raha. Oman edun tavoittelu oli paljon tärkeämpää kuin jonkun toisen henki. Sasi ei näe vaivaa estääkseen uskontoon liittyvän lasten seksiorjakaupan maailmalla, eikä piittaa näiden lapsiuhrien kohtalosta. Hänelle on ihan sama vaikka em. kulttuuri leviäsi Suomeen. Hän ei ole halunnut puuttua lasten sukuelinten silpomiseen Suomessa ja maailmalla. Häntä ei kiinnosta tehdä päätökisä joilla vähennetään maahanmuuton vuoksi hurjasti kasvaneiden raiskausten ja muiden rikosten määrää. Jne, jne... Tietenkään ei, koska em asioita korjaamalla ei rahaa tule omalle tilille. Mutta kun valtion omaisuutta tuhotaan lahjoittamalla puoli-ilmaiseksi muualle, ja kun mitä todennäköisimmin isot korruptiorahat liikkuvat, niin johan Sasiakin kiinnostaa...
Jokainen joka vertaillee em. herroja ja heidän puolueitaan, voi seuraavissa eduskuntavaaleissa miettiä kahta pääsuuntaa. Antaako äänensä ihmisestä välittämiselle, vaiko rahan palvonnalle ja sen hankinnalle keinoja kaihtamatta...
Sinä päätät, joskus
Halla-aho vs. Sasi, Persut vs. Kokoomus.
Sinä päätät, joskus
3
62
Vastaukset
- Muhammad Sika
Loistava kirjoitus. Palstan parasta antia pitkiin aikoihin. Suurkiitokset!
- Tosiasiassa
Persut voivat viedä ääniä Kepulta ja demareilta, eivät kokoomukselta.
Itse asiassa kunnallisvaaleissa on siis vastakkai Halla Aho ja Päivi Lipponen, PS ja SDP. - Koska...?
Halla-ahosta sävelletään ooppera? Eikö siis Mestarin taustajoukoissa ole yhtään oopperasäveltäjää jos mies on niin nero kuin hompanssit aina kehuvat.
Oopperan tulisi tietysti samalla olla pohjoisen rodun ylistys.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p475465Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "612326Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella181860Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1451761- 171585
No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol331513Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v5137881-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome171117Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy771088Joutuuko Suomi24-palvelu taas oikeuteen ?
Nämä Purraa ja Perussuomalaista johtoa pedofiilian suojeliana pitävän kirjoittajan viestit eivät vain poistu täältä. Se2221008