IMF Soinin linjoille: "Kreikalta letkut irti"

EU-tukihelvetinLoppu

Timo Soini sanoi tämän "letkut irti" asian jo 2010. Mutta nyt 2 vuoden veivauksen jälkeen myös IMF on lopulta kääntymässä Kreikan osalta samalle kannalle, letkuruokinta lopetetaan.

Viimeinen niitti oli Kreikalta tullut viesti uudesta tarvittavasta 50 miljardin euron tukipaketista.
http://www.rte.ie/news/2012/0723/imf-reacts-to-reports-of-extra-50bn-for-greece-business.html

Huomenna 24. päivä on vielä kosmeettinen viime hetken neuvonpito Kreikan ja IMF:n välillä. Mutta se tuskin tuo mitään uutta asiaan.

Kreikka joutunee ilmoittamaan ensi syyskussa velkojilleen, että se ei enää pysty maksamaan velkojensa lyhennyksiä eikä korkoja. Maa ajautuu velkajärjestelyyn, joka tarkoittaa velanmaksun laiminlyöntiä ja sen perästä joidenkin aikojen kuluttua sovittava velkojen osittaista anteeksiantoa.

Samalla Kreikan lienee mahdotonta jatkaa Eurossa.

Euroalueen 2.5 vuotta kestänyt hedelmätön taistelu tukipakettiensa kanssa alkaa kääntyä ehtoopuolelle. EU-tukipakettien aikakausi saattaa alkaa olla lopuillaan. Tähän saakka harjoitettu politiikka joudutaan toteamaan huonoksi ja toimimattomaksi.

Nyt aletaan katsella miten tästä päästään eteenpäin, millään keinoin, suhteellisesti pienimmillä vaurioilla.

26

327

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Hopealle päästään

      Suomi siis pääsee taistelemaan vain hopeasijasta. Kuka kakkosena pääsee lopullisesti irti Eurosodan operatiiviselta toiminta-alueelta.

    • Ehei eroa!

      Älkää unta nähkö.
      Eu ja Suomi pitää kiinni kynsin hampain kreikasta.
      Suomi pitää kiinni kysyn hampain EeUusta

    • von Münchausen

      Saksan pankit ovat kaiketi saaneet omansa ja kuiviin imetty Kreikka saa mennä.

      • Tosi on

        Espanjan valtionlainojen korko nyt 7,57 %.


      • me-262

        Aikas hyvä pointti, Espanjassahan sitä "omaa lehmää" riittää viellä yllinkyllin:
        -Schaeuble also stressed that Spain -- the latest beneficiary of emergency EU aid worth up to 100 billion euros for its ailing bank sector -- was in a much healthier state than Greece.
        -"Spain's economy is much more effective and has a different structure. The country can turn around very quickly," he said.

        Eli Kreikalta letkut irti ja keskitytään seuraavaksi Espanjan tilanteen "kääntämiseen".


    • Petosjytky haisee

      Soini=Katainen, pelkkä äärioikeistolainen porvaripopulisti, Espoolainen katolinen, jonka isoisä on suomenruotsalainen Kokoomuslainen.

      Ruohonen-Lerner kuuluu Rotchildien pankkiirisukuun.

      • Kerro sinä vain

        Mihin sukuun itse kuulut !

        PerusSuomalaiset sentään ovat puhuneet PÄIVÄNSAELVÄÄ JÄRKEÄ KOKO AJAN, mutta sinnkin sukusi(puolueesi) on kannattanu pelkkää rappiota ja vastustanu JÄRKEÄ jatkuvasti !!!


    • Paavon laina

      >>Ruohonen-Lerner kuuluu Rotchildien pankkiirisukuun.

      Mihinkäs pankkiirisukuun se teidän puheenjohtaja Arhinmäki mahtoikaan kuulua? Ainakin se kovin hövelisti jakoi Espanjan ökypankeille 3.6 miljardia köyhien suomalaisten verorahoja.

      Vasemmistoliiton äänestys 20.7.2012 Espanjan suurpankkien tukemisesta
      1. Arhinmäki Paavo, vas, JAA
      2. Kontula Anna, vas, JAA
      3. Korhonen Martti, vas, JAA
      4. Kyllönen Merja, vas, JAA
      5. Modig Silvia, vas, JAA
      6. Myllykoski Jari, vas, JAA
      7. Pekonen Aino-Kaisa, vas, JAA
      8. Tiainen Eila, vas, JAA
      9. Uotila Kari, vas, JAA
      10. Virtanen Erkki, vas, JAA

      Saako "köyhien puolustaja" Paavo nyt käydä nostamassa itselleen halvan asuntolainen espanjalaisen Santander-pankin Helsingin konttorilta?

    • 10milj voittoa.heh

      "Katainen: Näin kohuttu Kreikka-laina hoituu!
      Julkaistu: 03.05.2010 21:36
      Kansanedustajat käsittelevät Suomen laina-osuutta Kreikalle tiistaina, kun lisäbudjetin lähetekeskustelu käydään iltapäivän täysistunnossa.
      - Tästä tulee varmasti kova keskustelu, niin kuin pitääkin tulla, valtionvarainministeri Jyrki Katainen ennakoi Ilta-Sanomissa.
      Sen jälkeen laina-asian käsittely jatkuu eduskunnan valtiovarainvaliokunnassa, jolla on noin viikko aikaa valmistella omaa kannanottoaan.
      Eduskunnan ratkaisevat päätökset asiasta tehtäneen viimeistään keskiviikkona 12. toukokuuta.
      Kolmivuotinen 1,6 miljardin euron laina tarkoittaa vuositasolla noin prosenttia Suomen budjetista. Mistä raha on pois?
      - Se ei ole varsinaisesti pois, se otetaan lainana. Suomi saa lainaa 2,5 prosentin korolla ja lainaa sen Kreikalle viiden prosentin korolla. Jos kaikki menee niin kuin pitäisi, saamme muutaman kymmenen miljoonaa voittoa, Katainen sanoo toiveikkaana.
      Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini epäili sunnuntaina Uuden Suomen haastattelussa, ettei Kreikalla ole mitää mahdollisuuksia maksaa euromaiden lainoja takaisin.
      Soini ennakoi, että ne tullaan myöhemmin antamaan anteeksi"

    • Kikka:Syytä Vanhasta

      Noinhan se Katainen tosiaan sanoi, ja aika nopsasti kiisti mitään sanoneensa.

      http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288335695158.html
      Ilta-Sanomat 3.5.2010
      Jyrki Katainen: "Suomi saa lainaa 2,5 prosentin korolla ja lainaa sen Kreikalle viiden prosentin korolla. Jos kaikki menee niin kuin pitäisi, saamme muutaman kymmenen miljoonaa voittoa, Katainen sanoo toiveikkaana."

      http://areena.yle.fi/tv/1551275 (kohdassa 3 min 25 sek)
      YLE 16.5.2012
      Haastattelija: "Sanoitte pari vuotta sitten että Kreikan apupaketti on hyvä sijoitus, oletteko vielä samaa mieltä?"
      Katainen: "Itse asiassa minä en sitä sanonut, se oli Matti Vanhanen. "

    • käsikirjoitus etenee

      Tämä on ollut jo vuosia tiedossa. Kreikka on mission impossible. Tähän asti on vain pelattu aikaa ja siirretty vastuita veronmaksajille.

    • ylös-....

      ylös

    • Hösellys loppuu

      Todennäköisesti seuraava EU-huippukokous 28-29.7 höseltää taaskin uuden "tukipaketn" rakentamista Espanjan pelastamiseksi.
      Hulluja ei saa pysäytettyä. Niillä on edelleen vain se yksi ainoa ajatus päässänsä.

      Mutta tukipakettinen elämän loppu on nyt käsillä. Hösellys loppuu, halusivat Merkel ja Hollande sitä tai ei. EU-tukipakettien aikakausi on nyt ohi.

      EKP painaa uutta setelirahaa sen määrän rekkakuormia mitä katsoo olevan lisärahalle tarvis, "euroalueen vakauttamiseksi".

      Mutta uudet EU-tukipaketit. Ne alkavat nyt olla historiaa.

      • Tosi on

        Minä en tiiä mittään, mutta tulihan jottain päetettyä mistähän me oikein päettettiin??? Huolestuttaa , kun jo Suomen presidenttikin ihmettelee mistä ja mitä ne siellä päättivät.


    • Häpeä media

      Mitäs media nyt sanoo? Heidän vainoamansa puolue eli Perussuomalaiset ovat alusta saakka olleet oikeassa.

    • me naatitaan

      Kyllä perussuomalaiset varmaan myhäilee. eurosekoilun ansiosta, he saavat pyhimyksen renkaan päänsä päälle. Ainoa puolue joka on alusta saakka ollut oikeassa eurokusetuksen suhteen. Tässä pelastetaan Saksan, Ranskan, Brittien ja jopa USA:n pankkeja, ei pulassa olevia asiansa huonosti hoitaneita maita.

      Jytky2 tulee olemaan veret seisauttava kokemus kokoomukselle ja demareille.

    • ne hallitsee kohta

      Hyvä Soini ja Halla-aho!

    • Suomelle -5.5 mrd €

      Saksalaiset ovat jo laskeneet valmiiksi tappionsa paljonko Kreikan irtaantuminen Eurosta tulee maksamaan Saksalle.

      Kreikan tukipaketti-1 ..... 15 mrd
      Kreikan tukipaketti-2 ..... 22 mrd
      Vastuut EKP:n kautta ..... 13 mrd
      Target -järj. tappio .......... 30 mrd
      Tappiot IMF:n kautta ...... 3 mrd
      ___________________________
      YHTEENSÄ ................... 83 mrd €

      Mahtaako Suomen valtionvarainministeriön virkamiehiltä löytyä samanlainen laskelma valmiina?

      Karkein summin laskien Suomen vastaavat Kreikka-tappiot ovat EU-väkiluvun mukaan laskien 1/15 osa Saksan tappioista, eli 5.5 miljardia euroa.

    • Kataisen luvut pitää

      > Suomen vastaavat Kreikka-tappiot ovat EU-väkiluvun mukaan
      > laskien 1/15 osa Saksan tappioista, eli 5.5 miljardia euroa.

      Ei koske Suomea tuollainen laskelma. Meillä on Europan parhaimmaksi Valtiovarainministeriksi 2008 valittu Jyrki Katainen, ja hän on runsas vuosi sitten laskenut todelliset ja oikeat summat. Tässä ne ovat:

      ""Uutiset, 17.5.2011
      Katainen: ”On oikeastaan turha puhua isommista teoreettisista miljardimääristä, koska täysimittaiset vakuudet rajaavat vastuumme tuonne alle kahden miljardin. Se kaksi miljardia on oikeastaan ainoa luku, joka tavallisen suomalaisen kannattaa muistaa”, selvitti valtiovarainministeri.
      Myöskään ko. kahta miljardia ei voi mitenkään laskea menetetyksi, sillä etenkin sen muuttuminen kokonaan tappioksi edellyttäisi lainojen arvon putoamista nollaan, mikä on äärettömän epätodennäköistä."

      Suomen menetykset eivät MITENKÄÄN voi olla 5.5 miljardin luokkaa, vaan uskon palkitun Valtiovarainministerimme antamaan laskelmaan.

      Pistän siitä vaikka Kataisen entisen ja nykyisen ministerivakanssin pantiksi, että Kataisen ilmoittama 1.9 miljardin euron lukema on oikein. Ja kaikki muut sitä suuremmiksi ilmoitetut tappiot ovat virheellistä tietoa.

    • ei kukaan

      Heh, kuka nyt Kataiseen ja Urpilaiseen enää aikoihin on uskonut?

    • soleid

      Koko tukien antaminen on täysin vastuutonta politiikkaa. Nämä velkamaat eivät tee mitään oman maansa eteen. Espanja on halppismaa, jossa verot ovat minimaallisen pienet, mutta he eivät nosta niitä esim. Suomen tasolle, jolloinka heidän ei tarvitsisi olla muiden kukkarolla, mutta tämä lypsäminen ei lopu koskaan, jos joku maa ei pane pistettä tälle ja se voi hyvin olla Suomi, pieni maa, jonka kansalaiset joutuvat kärsimään jopa terveytensä uhalla siitä, että velkamaat saavat pitää nykyisen elintasonsa ja Suomi ei ole tähän mitenkään syyllinen. Kreikka ei koko aikana ole tehnyt vaadittavia säästöjä ja leikkauksia, vaan kohta ovat taas tukipaketin tarpeessa ja luottavat vielä siihen, että kyllä muut maksavat eli veronmaksajat. Jos tässä olisi joku kohtuus, mutta ei ole ja siksi Katainen ja Urpilainen hallituksineen ovat todella maanpettureita, mitä suurimmassa määrin. Suomella ei ole varaa enää jakaa rahojaan muille, kun oma kansa kärsii. Tämä hallitus on kaikkien aikojen huonoin ja epärehellisin, enkä ymmärrä, että tätä porukkaa kukaan viitsisi enää äänestää mihinkään. Meillä on perussuomalaiset ja keskustasta Pekkarinen, Kääriäinen, Väyrynen ym. vanhat konkarit, jotka tarvitsemme puolustamaan suomalaisten hyvinvointia jatkossa ja tekemään tästä eu-teatterista kertakaikkiaan loppu meidän osalta. Miettikää todellakin uudemman kerran, jos äänestitte tätä lammasmaista porukkaa aikaisemmin, jolla ei tunnu olevan edes mitään käsitystä mihin ovat meidät laittaneet. Näinkö haluamme jatkaa tässä eu:ssa, vai kannattaisko meidän todellakin elää ilman euroa ja jopa eu:ta? Haluamme varmasti kaikki, että suomalaisten hyvinvoinnista huolehditaan paremmin jatkossa ja kenenkään ei tarvitse pelätä sitä, että jää ilman hoitoa, niin kuin juuri nyt useat joutuvat pelkäämään, koska eivät pääse hoitoon ja ne ihmiset eivät todellakaan ole parempituloisten porukasta. Jos hylkäämme kaikkein pienempituloisten hyvinvoinnin, teemme hallaa koko kansalle, se on varmaa ja seuraukset voivat olla todella kohtalokkaat, joten ehkäpä kannattaa miettiä parempituloistenkin sitä, mikä seuraus voi olla sillä, että ajetaan vaan omaa asiaa ja napaa, katsomatta kokonaisuutta. Jokaisella suomalaisella on oikeus elää omassa maassaan turvassa, saada tarvitsemaansa hoitoa ja toimeentulon, jos sairauden tai vaan iän vuoksi ei kelpaa töihin. Mitä tälle kansalle on tapahtunut? Olemmeko tosiaan näin välinpitämättömiä omaa kansaamme kohtaan? Hallitus on ajanut meidät aivan kauheaan tilanteeseen näillä toimenpiteillään ja koska äänestämme heitä, meissä täytyy olla jotain pahasti vikaa tai sitten olemme vaan sinisilmäisiä ja liian kilttejä. Nyt koko kansaa maksaa tästä, ikävä kyllä.

    • hupsankeikkaa.

      Saksasta kuuluu kummia. Jopa yleuutisissa haastateltiin saksalaista, joka suosittelee kreikan pikaista eurosta erottamista!
      Mitenkäs tässä nyt näin kävikään?

    • Tosi on

      Ei näytä hyvältä, kun katsoi illalla kympin uutiset luokitus putosi kriisirahastossakin..

    • Uskovat kaiken

      Kuka neuvoisi Urpilaista ja Kataista. Niitä viedään Euroopassa kuin kuoriämpäriä.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa

      Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin
      Maailman menoa
      246
      3342
    2. Miten juhlitte ensi lauantaina?

      Se on kalenteriin merkitty juhlapäiväksi, niin sitä kai kuuluu juhlia.
      Maailman menoa
      363
      2988
    3. Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?

      Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta  – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,
      Maailman menoa
      19
      2005
    4. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

      Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
      Maailman menoa
      82
      1861
    5. Kolme neljästä suomalaisesta kannattaa miljonääriveroa

      Kertoo vasemmistoliiton teettämä kysely. Veron ulkopuolelle jätettäisiin asunto. "Puolet vastaajista oli sitä mieltä, e
      Maailman menoa
      65
      1778
    6. Kumpaan rahat, mummojen vaippoihin vai Nalle WahIroosille?

      JOS siis sinä saisit päättää?
      Maailman menoa
      59
      1652
    7. MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa

      TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,
      Suomalaiset julkkikset
      13
      1553
    8. Voi mies olit taas niin komea

      Olet silmäkarkkia ❤️ Sua vois katsella vaikka koko päivän. ❤️
      Ikävä
      125
      1512
    9. Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa

      Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.
      Luterilaisuus
      484
      1423
    10. Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle

      Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S
      Maailman menoa
      1
      1414
    Aihe