esikoulun aloittaminen

m,eee

Onko kokemusta esikoulun aloittamisesta. Miten on sujunut

7

641

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • näääääin

      Hyvin sujui ensimmäisen ja toisen kohdalla, kolmannen kohdalla oli taitamaton, lapseton, tuore ope, eikä sujunut oikein kuinkaan.

      Näin ensimmäisen kerran senkin ihmeen, että eskariope voi olla "koulukiusaaja" ja otin muksun pois loppuajaksi (n.5 kk).

    • meillä näin

      Tällä viikolla alkanut ja ainakin toistaseks tyttö lähtee mielellään vaikka lähes kaikki kaverit siellä uusia eikä ole koskaan ollut päiväkodissa..näyttää olevan kuitenkin myös rankkaa kun nukahtaa myös päiväunille pk:ssa vaikka ollut jo useamman vuoden niitä nukkumatta :O

      Toivottavasti jatkuu yhtä hyvissä merkeissä, vanhempien vartteja odotellessa..

    • sdfjhsklfhjsdk

      Hyvin menee. Kaverit selvästi tärkeämpiä kuin aiemmin.

    • mä vaan...

      Se yleensä sujuu niin kauan tosi mukavasti, kunnes vastaan tulee sinua nuorempi koulutettu opettaja, joka uskaltaa sanoa asioita suoraan.

      Sen jälkeen alkaa yleensä itkupotkuraivari vanhempien osalta, että "miks mun lasta komennetaan?!". Sitten ei enää menekään kellään kivasti.

      • äiti kahdelle

        No tota joo ei voi yleistää..meidän eskaritädeillä näkyy olevan asenne et pojat on poikia ja tytöt tyttöjä..ja ne just on mua nuorempia..toisessa ryhmässä taas kuria pitää vanhempi naishlö ja kunnioitan häntä suuresti.Ikävä kyllä poikani on eri ryhmässä.Niin ja poikani ei ole häirikkö.Vaan ihan oikeesti se kiltti.Hän ei vaan tunnu eskaritädeille kelpaavan omana itsenään,joten häntä on saanut koulia.Olen asioista sanonut mutta minua ei ole kuunneltu,miten sitten poikaani kuunnellaan? En tiedä.Nyt on enää vaihtoehtona se että mieheni vie ja hakee pojan,minä pysyn kotona.


    • viidenipananmama

      ensimmäisen kohdalla meni hyvin, toinen aloitti tänä syksynä ja ihan hyvin on tälläkin näyttänyt menevän, hehkutti ensimmäisinä päivinä uusista kavereista koko ajan niin että isosisko jo hermostui :D

    • myös vanhempana

      isosiskot hermostuu aina :)

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      2
      14871
    2. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      3069
    3. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      3065
    4. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      3064
    5. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      3056
    6. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      3055
    7. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      3055
    8. Nancy Taylor

      😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍 ❤️ ­­­N­­­y­m­­­f­o­m­­­a­­­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl01560856#NancyTaylor 🔞💋❤️💋❤️💋
      Kauris
      0
      3054
    9. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      3054
    10. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      3050
    Aihe