Stalinistit / Taistolaiset - kuinka paljon heitä on Suomessa?

Kuinka paljon näitä maansa vieraalle maalle myyneitä oli ja on yhä maassamme?

Toiselta nimeltään maanpettureita, desantteja jota ryhtyivät palvomaan Neuvostoliittoa jo ennen toista maailman sotaa ja sodan jälkeen luvut nousi pilviin.

Eiköhän nämä olleet oman aikansa luusereita ja piste vaikka 70-luvulla heiluivatkin. Nallekin tajusi että kyseessä oli vain ohi menevä muoti-ilmiö...

Nämä reppanat eivät edes tienneet eikä edes tänä päivänä tiedä mistä oli kysymys.

Osa kommareiden lapsista ihmettelee tänä päivänäkin miksi siellä Neuvostoliitossa vietettiin kesälomat ja marssittiin Helsingissä Vappuaattona vanhempien kanssa. Kotona ei saanut järkevää vastausta eikä vielä tänä päivänäkään.

Huolestuttavinta on se, että näitä aivopestyjä lapsia - nyt aikuisia mellastaa pää punaisena vaikka missä ja pahiten virkakoneistossa. Joukkoaika psykiatrille olisi varmasti tarpeen - veronmaksajien piikkiin. Olemme sentään kaikki Suomalaisia ja meidän pitäisi ajaa maamme yhteistä etua. .
29146
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 29

Vanhimmat

Monelle lapselle on tänä päivänäkin vaikeata jutella vanhempien kanssa asiasta. Vanhemmat olivat niin aivopestyjä ja laittoivat politiikan lapsen edelle perhe-elämässään.

Eipä meidän perhe käynyt kyselemässä 1990 jälkeen Venäjällä mitä mieltä olivat systeemistä. Monen vanhemmat hautasivat Leninin lukemattomat teokset suoraan roskikseen hissun kissun. Minulla oli kavereita jotka pakotettiin Kannelmeän Venäläiseen kouluun pelkästään aatten vuoksi kysymättä lapselta!

Olen samaa mieltä aloittajan kanssa että psykiatrille kaikki meidän vanhemmat ja osa lapsista jotka jatkaa samaa valhetta.

Ei enää minun lapsilleni, se on varma.

Äänestä
  • "Olen samaa mieltä aloittajan kanssa että psykiatrille kaikki meidän vanhemmat ja osa lapsista jotka jatkaa samaa valhetta."

    Mitäs jos se psykiatrikin on punikki, mikä on hyvinkin mahdollista. Julkinen sektori on täynnä punaisia psykiatreja.

    Äänestä

Elät kyllä nyt jossain viime vuosituhannella, maa on myyty länteen jo aikaa sitten, itsenäisyyskin meni EU:ssa.

Isänmaalliset voisivat avata silmänsä ja katsoa mikä tällä hetkellä, juuri tässä ja nyt, pahiten uhkaa isänmaan etua.

Se on amerikkalaistuminen. Suomi on amerikkalaisomistuksessa - suurin osa pörssinoteeratuista yhtiöistämme on ulkomaalaisomistuksessa - ja kulttuurimme on amerikkalaisen väkivaltaviihteen läpitunkema.

"Koiviston aikana Suomi myytiin Amerikalle. Tänne tuotiin laivalasteittain dollareita, synnytettiin arvo- ja velkakuplia, joihin maan talous sitten romahti. Lama alkoi siitä että tavallisetkin kotitaloudet olivat ottaneet velkaa niin paljon että kulutuskysyntä romahti. Jos joku on kiinnostunut laman synnystä ja siitä miten huonosti Ahon-Viinasen talkouspolitiikalla lamaa hoidettiin, kannattaa tutustua Suomen Akatemian lamatutkimuksiin. (www.aka.fi)"

Tällä hetkellä on turha edes puhua Suomesta itsenäisenä valtiona. Jokseenkin kaikki täällä tehty työ menee hyötynä amerikkalaisille sijoittajille. Heidän etuaan valvoo IMF, jolle valtiovarainministeriömme raportoi säännöllisesti. Vaikka tekisimme töitä miten kovasti, emme esim. voi päättää että valtiomme hoitaa yhteisiä asioita - koulutusta, terveydenhoitoa, maanpuolustusta, tms - yhtään paremmin, koska valtion menoille on IMF:n toimesta asetettu menokatto. Olemme matkalla kohti loppuunhyödyntämistä ja kansallista kuolemaa.

http://keskustelu.suomi24.fi/node/1126132

Äänestä
  • Suomi on itsenäisempi nyt kuin koskaan aikaisemmin. Ei ryyssä enää määräile. Aikaisemmin määräili kaiken NL:n hajoamiseen asti. Yhä nyt osa poliitikoista pelkää mitä sanoa koska ryyssä yrittää isotella.

    Suomi amerikkalaistunut? Sanoisin että läntiset sivistysvaltiot ovat kehittyneet ja elintaso on noussut, sinunkin vaikka et sitä tajua lämpimässä kodissasi olut kädessäsi.

    Sinunkaltaisia vasemmisto piipittäjiä riittää tässä maassa eikä teitä kaivata. Tekisit kerrankin jotain hyödyllistä maamme eteen. Sinusta ei tullut kirjailijaa, ei vasemmiston politiikkoa eikä mitään ihmeellistä - elä sen kanssa ja yritä edes pitää perheesi kasassa.

    Äänestä

  • telakkamies MasaYard kirjoitti:

    Suomi on itsenäisempi nyt kuin koskaan aikaisemmin. Ei ryyssä enää määräile. Aikaisemmin määräili kaiken NL:n hajoamiseen asti. Yhä nyt osa poliitikoista pelkää mitä sanoa koska ryyssä yrittää isotella.

    "Suomi on itsenäisempi nyt kuin koskaan aikaisemmin."

    Toitotat vanhaa valtamedian ja halituksen propagandaa, jolle on naqurettu jo vuosia ;-)

    "Itsenäinen" maa, jonka laeista tulee jo 80 prosenttia euvostoliitosta, Suomi oli itsenäisempi jopa ollessaan autonomisena Venäjän suuruhtinaskuntana.

    Lue ja opi.

    http://www.neuvostoliitto.eu/

    IPU:a kannattavana en tietenkään äänestä vasemmistoa, vaan itsenäisyyttä.

    Äänestä

  • Amerikkalaisuudessa pärjää vain tekemällä rutosti bisnestä,mitään työntekoa ei vaadita,ainoastaan tekemään rahaa ja tulemaan mijonääriksi,kaikkien varalle on tämä suunnitelma,loppupeleissä valtio ei hoida enää mitään yksityisten asioita,ja koneet tekee pakolliset työt.
    Alkuun päästäkseen on useimpien,jos ei ole perinnönperijä tai lottovoittaja, kuitenkin tehtävä palkkatyötä,kunnes sijoitukset alkaa vetämään ja rikastuu.
    Mutta jos et pysty jollain laillisella tavalla rikastumaan olet ns. luuseri,ja katoat maailmasta pois.
    Tämä on se catch,jota suurin osa kommunisteista inhoaa.Ja vaatimus koskee myös valtioita.

    Äänestä

  • telakkamies MasaYard kirjoitti:

    Suomi on itsenäisempi nyt kuin koskaan aikaisemmin. Ei ryyssä enää määräile. Aikaisemmin määräili kaiken NL:n hajoamiseen asti. Yhä nyt osa poliitikoista pelkää mitä sanoa koska ryyssä yrittää isotella.

    Suomi amerikkalaistunut? Sanoisin että läntiset sivistysvaltiot ovat kehittyneet ja elintaso on noussut, sinunkin vaikka et sitä tajua lämpimässä kodissasi olut kädessäsi.

    Sinunkaltaisia vasemmisto piipittäjiä riittää tässä maassa eikä teitä kaivata. Tekisit kerrankin jotain hyödyllistä maamme eteen. Sinusta ei tullut kirjailijaa, ei vasemmiston politiikkoa eikä mitään ihmeellistä - elä sen kanssa ja yritä edes pitää perheesi kasassa.

    Oikeasti isänmallisille.

    Kilpeen Suomen Puolesta - 'ken kutsun kuulee?'

    Yleistilanne Suomessa on luisunut sietämättömään ahneuden ja taloudellisen ahdingon arkipäivään. Olemme olleet jo pitkään kansainvälisen pankkirismin ja globalisti-asiamiesten hyökkäyksen kohteena. Raha on valtaa ja rahan hallitsijat toimivat kaukana Suomen rajojen ulkopuolella, mutta he ovat viekkaasti ulottaneet lonkeronsa syvälle Suomen päätöksentekoon ja -tekijöihin.

    Suomen hivutus kohti EU-liittovaltiota näännytyksen ja taloussodan keinoin ei ole sattumaa vaan oleellinen osa kansainvälistä hallintosuunnitelmaa, jonka tarkoituksena on kaapata itsenäiset valtiot harvainvallan omistukseen...>

    http://www.verkkomedia.org/news.asp?mode=1&id=4707

    Äänestä

  • American ideologi kirjoitti:

    Amerikkalaisuudessa pärjää vain tekemällä rutosti bisnestä,mitään työntekoa ei vaadita,ainoastaan tekemään rahaa ja tulemaan mijonääriksi,kaikkien varalle on tämä suunnitelma,loppupeleissä valtio ei hoida enää mitään yksityisten asioita,ja koneet tekee pakolliset työt.
    Alkuun päästäkseen on useimpien,jos ei ole perinnönperijä tai lottovoittaja, kuitenkin tehtävä palkkatyötä,kunnes sijoitukset alkaa vetämään ja rikastuu.
    Mutta jos et pysty jollain laillisella tavalla rikastumaan olet ns. luuseri,ja katoat maailmasta pois.
    Tämä on se catch,jota suurin osa kommunisteista inhoaa.Ja vaatimus koskee myös valtioita.

    USA:laisesi kun ovat alkaneet loisimaan jo toisten maiden rahoilla, kuvitellen, että muut maat ja niiden talouselämä elättäisi nämä amerikan joutilaat.

    Nyt Euroopassa ollaan parhaillaan tekemässä sitä samaa mitä Venäjä teki jo aiemmin, romauttamassa taloutensa, eli Euroopassa Washingtonin konsensus on käytäntö kaikissa euromaissa, näinhän se Suomikin hyväksyi jo aikaa sitten, nyt sitten tämä käytäntö ja valuvikainen euro siihen vielä päälle, niin ei tarvitse ihmetellä kun Euroopassa erilaisia tukihimmeleitä ja velkapelleilyitä rakennellaan ja metsään menee.

    Washingtonin konsensus oli alunperin Yhdysvalloista (totta kai), sen tarkoituksena oli, että maailman kaikki työläiset elättäisivät Yhdysvaltojen talouseliittiä. Kalle Isokallio kirjoitti aiheesta kuvaavasti jo 2008 kolumneissaan Iltalehdessä otsikolla "Peli Kovenee".

    Myös Kiinalainen 200 miljadin dollarin investointirahaston johtaja Gao Xiqing totesi vastaavaa 2008.

    "– Ihmiset, etenkin amerikkalaiset, alkoivat yhä voimakkaammin uskoa, että he voivat elää toisten rahoilla. Ensin omasta maasta saaduilla toisten rahoilla. Sitten säästämisaste laskee, ja he alkavat elää ulkomailta saaduilla toisten rahoilla, Gao sanoi."

    Gao myös nauroi Euroopassakin kovassa kurssissa olleille johdannaisille ja kertoi, mitä ne ovat.

    "Gaon käsitys johdannaisista on murskaava: ne ovat "hevonpaskaa", joiden tarkoituksena on ihmisten huijaaminen."

    http://www.taloussanomat.fi/talouskriisi/2011/09/15/talouskriisi-nain-kiina-auttoi-amerikan-itsepetosta/201113057/294

    "Amerikkalaisuudessa pärjää vain tekemällä rutosti bisnestä,mitään työntekoa ei vaadita"

    Urpo on sekopää pahvi! Mene oikeasti hoitoon!

    Äänestä

  • Ne.. kirjoitti:

    karkasko taas mopo käsistä?

    Äänestä

  • Heh.. kirjoitti:

    "Suomi on itsenäisempi nyt kuin koskaan aikaisemmin."

    Toitotat vanhaa valtamedian ja halituksen propagandaa, jolle on naqurettu jo vuosia ;-)

    "Itsenäinen" maa, jonka laeista tulee jo 80 prosenttia euvostoliitosta, Suomi oli itsenäisempi jopa ollessaan autonomisena Venäjän suuruhtinaskuntana.

    Lue ja opi.

    http://www.neuvostoliitto.eu/

    IPU:a kannattavana en tietenkään äänestä vasemmistoa, vaan itsenäisyyttä.

    "Itsenäinen" maa, jonka laeista tulee jo 80 prosenttia euvostoliitosta, Suomi oli itsenäisempi jopa ollessaan autonomisena Venäjän suuruhtinaskuntana."
    ---------------

    80% nykyisistä laeista ei tosiaankaan tule EU;sta. Tosin sieltä on tullut hyvinkin paljon muutoksia lakeihimme. Poistuivat ainakin entiset neuvostoajan vivahteet monesta laista Suomessa.

    "heh heh" miehen on ihan turha puhua mistää laista yhtään mitään. Onneksi olet tietämätön tosiasioista sillä aivosi laahavat 70-luvun kommari jälkiä. Kuten on kirjoitettu, sinä ja muut stalinistit ottivat EU:n silmätikuksi kun rakasta rakkaampi NL katosi. Yksikään teistä ei kumminkaan koskaan käynyt tämän jälkeen tutusmassa nykyiseen venäjään tai ihmisiin siellä, vai mitä?

    Ei taida kantti kestää totuutta, fuckiing luuseri kommari.

    Äänestä

  • telakkamies MasaYard kirjoitti:

    Suomi on itsenäisempi nyt kuin koskaan aikaisemmin. Ei ryyssä enää määräile. Aikaisemmin määräili kaiken NL:n hajoamiseen asti. Yhä nyt osa poliitikoista pelkää mitä sanoa koska ryyssä yrittää isotella.

    Suomi amerikkalaistunut? Sanoisin että läntiset sivistysvaltiot ovat kehittyneet ja elintaso on noussut, sinunkin vaikka et sitä tajua lämpimässä kodissasi olut kädessäsi.

    Sinunkaltaisia vasemmisto piipittäjiä riittää tässä maassa eikä teitä kaivata. Tekisit kerrankin jotain hyödyllistä maamme eteen. Sinusta ei tullut kirjailijaa, ei vasemmiston politiikkoa eikä mitään ihmeellistä - elä sen kanssa ja yritä edes pitää perheesi kasassa.

    Ennen oli itsenäsiyyden ja vapauden esteenä Neuvostoliitto ja nyt Eurostoliitto.

    Äänestä

Minuakin yritettiin pakottaa kommunistiks nuorena,vartuin eräässä pienessä kylässä,jossa pelasimme kylän kentällä jalkapalloa,ja jotenkin puhe kääntyi keskusteluksi amerikasta ja amerikkalaisuudesta.Niin silloiset minua vanhemmat tyypit sanoivat että kannattaa unohtaa vapaa maailma ja ryhtyä hyväks kommunistiks.Minä siihen,että minusta ei ikikuuna päivänä tule kommunistia koska olen ajatusmaailmaltani individuaali eli omilla aivoillaan ajatteleva,ei kollektiivi,kuten nämä tyypit olivat ja tämä sana on pitänyt ja tulee pitämään.
Ei kollektiivisuudelle.
Tämä tapahtui joskus 70-luvulla.

Äänestä

Selvää pässinlihaahan tämä. Pitäisi ottaa opetusohjelmaan koluissa...

Äänestä

Mistäköhän on oppi kotoisin?

"Neuvostopartisaanit tekivät jatkosodan aikana vuosina 1941–1944 yhteensä 45 iskua raiskaten naisia ja tyttöjä, tappaen lapsia jne. "

Nämä neuvosto barbaarit ovat yhä kansallisankareita Venäjällä!

Ja osa Suomen väestöstä eli ex- vasemmistiolaiset kieltävät asian!

Äänestä
  • Komuunismin hirmuvallan uhreja on yli 200 miljoonaa maailmassa,alkoivat Stalinin teloituksista,luulis että tästä olisi opittu jotain,systeemi ei toimi kuin hirmuvaltaa ja pelkoa käyttäen,jos vastustat niin olet kuollut.Markkinataloudessa eivät luuserit kyllä pärjää niin hyvin mutta eipä täällä luojan tähden ruveta hirttämään porukkaa niin kuin kaikissa kommari maissa tähän mennessä.Kaikkii nyt eivät vaan voi olla hyvä osaisia missään systeemissä,tajutkaa se raukat jotka haukkuvat Suomen nykytilaa,täällä on asiat HELVETIN hyvin toistaiseksi,olkaamme oneellisia ja vapaita..

    Äänestä

  • 200milj< kirjoitti:

    Komuunismin hirmuvallan uhreja on yli 200 miljoonaa maailmassa,alkoivat Stalinin teloituksista,luulis että tästä olisi opittu jotain,systeemi ei toimi kuin hirmuvaltaa ja pelkoa käyttäen,jos vastustat niin olet kuollut.Markkinataloudessa eivät luuserit kyllä pärjää niin hyvin mutta eipä täällä luojan tähden ruveta hirttämään porukkaa niin kuin kaikissa kommari maissa tähän mennessä.Kaikkii nyt eivät vaan voi olla hyvä osaisia missään systeemissä,tajutkaa se raukat jotka haukkuvat Suomen nykytilaa,täällä on asiat HELVETIN hyvin toistaiseksi,olkaamme oneellisia ja vapaita..

    Puhut kyllä asiaa,valittajat somppujen kanssa laivaan ja suunta kohti afrikan sarvea,One Way :)

    Äänestä

Hei, olen Jaakko Laakso.

Ja vallaankumousta, vallankumousta me halutaan edelleen!

Äänestä
  • Hakekaa punaiset kmeerit avuksi ja vaikka Castro pomoks,kansalle leipää!!!!!

    Äänestä

>>Minä siihen,että minusta ei ikikuuna päivänä tule kommunistia koska olen ajatusmaailmaltani individuaali eli omilla aivoillaan ajatteleva,ei kollektiivi,kuten nämä tyypit olivat ja tämä sana on pitänyt ja tulee pitämään.

Ei kollektiivisuudelle>>

Kritiikitön, mustavalkoinen ja epäterveellä tavalla puolueellinen suhtatuminen johonkin ideologiaan tosiaankin tekee ihmisen usein sokeaksi tosiasioille ja objektiiviselle totuudelle.Kyse on kuitenkin usein älyllisestä epärehellisyydestä, eikä aidosta ja rehellisestä uskosta - ja varmuudesta - esimerkiksi siihen, että ei ole olemassa mitään korkeampia voimia, jumalolentoja ja sieluakaan.

Mustavalkoinen ja epäterveellä tavalla puolueellinen ajattelu johtaa usein myös siihen, että pahuus ulkoistetaan sopiviin kohteisiin. Esim. uskonnoissa saatetaan nähdä paljonkin pahaa ja monenlaisia ongelmia, mutta ateistismaterialistisessa ajattelussa ja maailmankuvassa ei nähdä mitään ongelmia ja mitään pahaa.

Pahinta ihmisessä on usein juuri tuo tietoinen älyllinen epärehellisyys, epäterve puolueellisuus ja aidon totuuden halveksuntakin, mikä ilmenee monin eri tavoin.

Epäterveeseen itsetuntoon liittyy yleensä itsekunniotuksen ja itsearvostuksen puutetta - ja silloin kun ihminen ei osaa arvostaa itseään, niin ei hän yleensä arvosta toisiakaan.

Usein tiedon ja ymmärryksen puutekin ovat mustavalkoisen ja hyvin rajoittuneen maailmankuvan takana. Maailma ja ihmisten kollektiivinen tietoisuus on kuitenkin nyt suuressa muutoksessa, eli uudenlaista - myöskin aiemmin salattuakin - tietoa voivat omaksua kaikki vähitellen (ideologiset ristiriidat vähenevät ja maailmankuva avartuu).

Äänestä

Nämä Stalinistit kirjoittavat sellaista diiba daata että herran jestas sentään. Aikaisemmin ne tuli puheena ulos mutta ymmärrettävästi eivät enää kehtaa julkisilla paikoilla seistä puhumassa itselleen.

Suurin osahan näistä parani ja pieraisi aatteen kohti taivasta, osa sinnittelee vielä kuten tekstistä yllä näkee. Nämä ovat itseasiassa elämän luusereita ja ainoa mikä näitä pitää hengissä on nimenomaan tämän skeidan levittäminen.

Eiköhän nämä kohta poistu ihan luonnollisesti ja toivottavasti suurin osa heidän lapsistaan saa kasvaa ilman tätä "vallankumous" skeidaa.

Kaikki on lähtöjään ennen itsenäisyydemme aikoja, näiden esi-isät olivat liittämässä Suomea Neuvostoliittoon.

Äänestä
  • Onneksi eivät onnistuneet! Olisimme tänä päivänä samalla tasolla kuin Romania ja usemmalta meistä puuttuisi sukulaisia koska olisivat kuolleet kommari neovostoliiton leireillä.

    Kiitos kuuluu elämänsä antaneille sotilaille. Pahinta oli sodan jälkeen se, että maamme pelastaneet olivat käytännössä rikollisia johtuen punaisesta vallasta.

    Nirri pois näiltä. Kunnon kommari voi aina muuttaa vaikka P-koreaan mutta ei näistä "vallankumous" luusereista ole muuhun kuin olemaan sossupummeina.

    Äänestä

Ihan turhaan jauhatte täällä kommareista ja punaisista, se oli sitä aikaa silloin joskus kauan sitten, mutta nyt on nyt, eikä itsenäisyyttäkään enää ole edes sen vertaa kuin meillä neuvostoliiton olemassaolon aikaan vielä oli.

Ollaan täysin toisten vallan alla ja tilanteeseen tulisi saada muutos.

Tämä ainainen oikeistosta ja vasemmistosta väittely ja siihen keskittyminen ei hyödytä ketään muita kuin orjuuttajiamme. Toisiaan vastaan käyvä kansa on vain heidän etunsa.

Suomi itsenäiseksi ja äänet IPU:lle

Äänestä
  • Ei me kenenkään vallan alla olla, tähän vetoaa vasemmisto aina joka aivan naurettavaa. me OLIMME NL:n vallan alla ja toivottavasti emme enää koskaan ole venäläisten käskettävissä

    Onneksi viimeiset "taistolaiset" ovat kohta haudassa eivätkä enää mesoamassa. Sora äänet eli näiden jälkeläiset löytyvät vasemmiston leiristä. Mediaa seuraillen, uskoisin että Arhinmäkikään ei ole kovin innostunut näistä kiihko luusereiden jälkeläisistä. Sillä on muutenkin kovia paineita saada äänestäjiksi muitakin kuin sossupummeja.

    Äänestä

  • rukiks kirjoitti:

    Ei me kenenkään vallan alla olla, tähän vetoaa vasemmisto aina joka aivan naurettavaa. me OLIMME NL:n vallan alla ja toivottavasti emme enää koskaan ole venäläisten käskettävissä

    Onneksi viimeiset "taistolaiset" ovat kohta haudassa eivätkä enää mesoamassa. Sora äänet eli näiden jälkeläiset löytyvät vasemmiston leiristä. Mediaa seuraillen, uskoisin että Arhinmäkikään ei ole kovin innostunut näistä kiihko luusereiden jälkeläisistä. Sillä on muutenkin kovia paineita saada äänestäjiksi muitakin kuin sossupummeja.

    Valitettavasti olette väärässä.
    Olemme kuin olemmekin näkymättömän valloittajan vallan alla nyt ja tulevaisuudessa aina vain enemmän.

    Olemme jo menettäneet kansallisen suvereeniutemme ja jos tämä nykyinen kehityssuunta saa jatkua ilman että sille laitetaan minkäänlaista stoppia, voimme unohtaa tuntemamme kaltaisen suomen, jonka isovanhempamme meille taistelivat ja rakensivat.

    Kommunistit horisevat mitä horisevat, mutta sama vastakkainen horina näyttää jatkuvan osalla itsenäisyysmielisistäkin. Ikäänkuin olisivat jämähtäneet jotenkin täysin siihen ettei maailmassa mitään muita uhkia olekaan kuin Venäjä tai muinainen Neuvostoliitto.
    Älkää kulkeko laput silmillä vaan havahtukaa seuraamaan mitä täällä tapahtuu, tulkaa nyt hemmetissä jo poies sieltä menneisyydestä ja alkakaa nähdä mihin suuntaan olemme matkalla!

    Osa meistä jo näkee ja se näky ei ole itsenäisyysmielisen ihmisen silmissä mitään kaunista katseltavaa...

    Valta on saatava takaisin kansalle ja Suomi itsenäiseksi, suvereeniksi valtioksi.

    Äänestä

  • itsenäisyyttä ei ole kirjoitti:

    Et edes tiedä mitä on vapaus, sinulla on sitä niin paljon että et edes osaa sitä arvostaa. Vuodeksi P-Koreaan tai edes Venäjälle ja palaat sivistyneeseen länteen häntä koipien välissä juosten.

    Emme ole menettäneet kansallista suvereeniuttamme. Neuvostoliiton erosta pyrkineet teloitettiin. EU:sta mahdollisesti lähteviä ei teloiteta jne. Pitää oppia ymmärtämään hyvän ja pahan ero. vai oletko sinä se paha joka yrittää lopettaa hyvän...?

    Entiset varsovan liiton maat ovat nykyään Naton jäseniä o m a s t a halustaan, ei pakosta. Onko sinulla vaikeuksia hahmottaa asioita vai mikä vikä päässäsi on?

    ehkä taistolaisuuden syndrooma??

    Äänestä

Huoh teidän kanssanne.
Viimeaikaisten uutisten perusteella Suomessa voi pärjätä opiskelemalla hyvän ammatin ja tekemällä kovasti töitä.
Kaikissa muissa maissa se on vaikeampaa, mutta kummasti niissäkin vain asuu ja elää ihmisiä.
Mahtavatko ihmiset edes Somaliassa valittaa yhtä paljon?

Äänestä

abc

Äänestä

Entinen stallari näkee uusia vaaroja http://www.iltalehti.fi/uutiset/2012041615416076_uu.shtml
Nalle on aina niin ihanan suorapuheinen. Juuri kukaan ei tykkää, mutta Nalle paskat välittää hyysäriämmien paheksunnasta.
Tuo mies on nero. Ei tyhmä tai edes tavallisen älykäskään menesty kuin Nalle.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

psykiatreja tarvitaa kirjoitti:

Kuinka paljon näitä maansa vieraalle maalle myyneitä oli ja on yhä maassamme?

Toiselta nimeltään maanpettureita, desantteja jota ryhtyivät palvomaan Neuvostoliittoa jo ennen toista maailman sotaa ja sodan jälkeen luvut nousi pilviin.

Eiköhän nämä olleet oman aikansa luusereita ja piste vaikka 70-luvulla heiluivatkin. Nallekin tajusi että kyseessä oli vain ohi menevä muoti-ilmiö...

Nämä reppanat eivät edes tienneet eikä edes tänä päivänä tiedä mistä oli kysymys.

Osa kommareiden lapsista ihmettelee tänä päivänäkin miksi siellä Neuvostoliitossa vietettiin kesälomat ja marssittiin Helsingissä Vappuaattona vanhempien kanssa. Kotona ei saanut järkevää vastausta eikä vielä tänä päivänäkään.

Huolestuttavinta on se, että näitä aivopestyjä lapsia - nyt aikuisia mellastaa pää punaisena vaikka missä ja pahiten virkakoneistossa. Joukkoaika psykiatrille olisi varmasti tarpeen - veronmaksajien piikkiin. Olemme sentään kaikki Suomalaisia ja meidän pitäisi ajaa maamme yhteistä etua. .

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu