Lehtikirjoittelusta kantelu, 8-vuotiaan surman jutussa!

Yksityisyyden suoja?

http://www.mtv3.fi/uutiset/kotimaa.shtml/2012/09/1613192/8-vuotiaan-surman-lehtikirjoittelusta-tehtiin-kantelu
"_8-vuotiaan surman lehtikirjoittelusta tehtiin kantelu



Julkisen sanan neuvosto (JSN) on saanut kantelun lehtijutusta, jossa 8-vuotiaan tytön murhasta epäillyn isän nimi ja kuva julkaistiin.

7 päivää -lehti julkaisi viime viikon kansinumerossaan murhasta epäillyn isän nimen ja kuvan. Kannessa oli myös mainittu perheenjäsenen kommenttiin viitaten, että "isä oli juoppo pedofiili".

JS:n puheenjohtaja Risto Uimonen ei voi kuitenkaan vielä ottaa kantaa, tuleeko juttu JSN:n käsiteltäväksi. Hän mainitsee kuitenkin sitä, että näin arassa asiassa median on toimittava vastuullisesti.

– Voi olla, että kanteluita tulee lisääkin. Sosiaalisessa mediassa nimi ja kuva ovat levinneet. Journalistin ohjeet kertovat, että vastuullisia täytyy olla ja suurin osa mediasta on ollutkin, Uimonen totesi Huomenta Suomen lähetyksessä.

Hänen mukaansa lehdellä täytyy olla yhteiskunnallinen peruste, jos se on jutun tässä vaiheessa julkaissut isän nimen ja kuvan.

– Mikä se on? Toivottavasti lehdessä on pohdittu sitä irtonumeroiden myynnin lisäksi, Uimonen toteaa.

8-vuotiaan tytön isää ja tämän naisystävää epäillään murhasta.

Katso Julkisen sanan neuvoston puheenjohtaja Risto Uimosen haastattelu: (Huomenta Suomi 10.9.2012) "_

15

244

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Tasaraha!

      Tällaiset pedofiili-sadistit eivät tarvitse mitää yksityisyyden suojaa. Kaikesta turhasta sitä väännetäänkin.

      Kuvat ja nimet lehteen ja joka päivä turpaan vankilassa.

      • sairas asenne ?

        Kumpi on pahempi pedofilius vai sadistinen murha ??


      • Raakuutta molemmat
        sairas asenne ? kirjoitti:

        Kumpi on pahempi pedofilius vai sadistinen murha ??

        Onko niillä jotain eroa ?


      • rixu rulettaa

        tulee olemaan hyvin yksinäistä siellä pelkääjien osastolla...


      • MIkä v-tun
        Raakuutta molemmat kirjoitti:

        Onko niillä jotain eroa ?

        pedofiili, kun lähes 16v ämmä tyrkyttää itseään. Sinä olet todellinen pedofiili, kun noin kateellinen olet.


    • Humanisti.

      Jokainen tarvitsee yksityisyydensuojaa. Rauhaa ja rakkautta, älkää vihatko.

      • syyttävä sormi

        Kissa turpa kiinni nyt viimeinkin! PerkeIeen huIIu pedofiilikiduttajan puolustelija! Mikä sinut ajaa tuollaiseen? Oletko ehkä osallinen? Mitä muuta lapselle on mahdettu tehdä kuin kiduttaa ja tappaa? Oletko ehkä "rakastanut" lasta?


    • R2fb

      Pikkutyttöjen tappaminen kuuluu kotirauhan piiriin.

    • Miksi totuutta ei sa
      • Tiedetään jo

        että olet pedofiili. Laita vaan rohkeasti kuvasi tännekin.


    • Tuomari varalla

      Jos mies on juoppo, tuomittu pedofiili ja tunnustanut tappaneensa oman tyttärensä hirvittävällä kauan jatkuneella kiduttamisella, niin minusta kansalla on oikeus tietää minkä näköinen tyyppi on kysymyksessä, koska Suomen oikeuslaitoksen tietäen tuo kävelee yllättävän pian vapaana.

      http://www.iltalehti.fi/uutiset/2011061513894676_uu.shtml

      Noita riittää pari jokaiseen Suomen kaupunkiin. Uusia murhia tehdään harva se päivä ja toisen pään kautta päästetään valjakkaloita vapaaksi samaa tahtia.

      Mukavaa iltalenkkiä vain kaikille. Ei tässä nyt mitään pelättävää ole?

      • Yksityisyys ei julki

        Ei ole oikeutta enempään kuin omasta elämästäsikään julkisemmin!

        Suomessa on yksityisyyden suoja laki jota mm. konsta-aapeli mässäilijä Rautaheimo kumppaneinen on loukanut moinesti ennenkin, - eikä vaan tässä kotikuvien ja muiden mässäilyn riepottamisella lehdille!

        Meille riittää mormaali uutisointi aiheesta, ei mikään julkisuus henkilöiden itsensä takia ja koko elämän riepottelu ja myllääminen julkisesti - kuten nyt on jo käynyt tässäkin!

        Tyhmät juoruakat ja ukot!


      • Näin se meni

        Ei ole tuomittu pedofiili vaan pannut ravintolassa tavannutta 15-vuotiasta pikkuhuoraa, ei se tee miehestä pedofiiliä. Suomessa on poikkeuksellisen korkea suojaikäraja seksin suhteen eli 16 vuotta. Kyllä 15 vuotias katsotaan monissa maissa nuoreksi naiseksi jota saa panna.


      • Paljon mätää perhees
        Näin se meni kirjoitti:

        Ei ole tuomittu pedofiili vaan pannut ravintolassa tavannutta 15-vuotiasta pikkuhuoraa, ei se tee miehestä pedofiiliä. Suomessa on poikkeuksellisen korkea suojaikäraja seksin suhteen eli 16 vuotta. Kyllä 15 vuotias katsotaan monissa maissa nuoreksi naiseksi jota saa panna.

        Niin oma tyttöhöhän ei enään ole kertomassa omista seksikokemuksistaan "isin" kanssa.


      • eteenpäin lähti....
        Näin se meni kirjoitti:

        Ei ole tuomittu pedofiili vaan pannut ravintolassa tavannutta 15-vuotiasta pikkuhuoraa, ei se tee miehestä pedofiiliä. Suomessa on poikkeuksellisen korkea suojaikäraja seksin suhteen eli 16 vuotta. Kyllä 15 vuotias katsotaan monissa maissa nuoreksi naiseksi jota saa panna.

        Mikäs sinä olet täällä huorittelemaan Tarkin alaikäistä uhria??? Nyt kannattaisi tytyön itsensä tai hänen omaistensa nostaa herjaussyyte. Huorittelet täällä uhria! Tarkin tuomio on ollut lainvoimainen, niin mitä helvettiä sinä lässytät joka palstalla tuota naisvihaasi?


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      45
      5100
    2. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      115
      1616
    3. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      48
      1319
    4. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      12
      1314
    5. Aleksi Rytilä

      Räppäri saa haluamaansa julkisuutta.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      13
      1153
    6. 81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."

      Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome
      Suomalaiset julkkikset
      17
      1027
    7. Kulukusuunnat

      Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v
      Kuhmo
      4
      990
    8. Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan

      Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy
      Maailman menoa
      76
      989
    9. Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti

      Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah
      Ähtäri
      59
      795
    10. Junan alle

      Kuka päätti tai yritti päättää päivänsä jäämällä junan alle ja aiheutti sen takia veturikuskille ja muille traumat..?
      Kajaani
      27
      783
    Aihe