Luotettavan tuntuinen profeetta: 3.maailmansota ei syty nyt.

Huom!

Kuinkas tässä näin kävi..taas yhden kerran?
Eikö maailmansota siis alakaan ja eikö edes Venäjän jokavuotinen hyökkäys Suomeen?
No, kunhan jaksetaan odottaa niin eiköhän se sieltä vielä tulene, ja näkemäni unen sekä herralta tulleen ilmoituksen mukaan aika olisi vuonna 21.12.2112 joka sattuu olemaan syntymäpäiväni ja saavutan melko lunnioitettavan ihmisiän!
Tosin taivaallisissa toimeenpanolautakunnissa ei vielä toistaiseksi ole tuotakaan alkamisajankohtaa lyöty lopuölisesti lukkoon.


Päivitys 11.10.2012: Luotettavan tuntuinen profeetta sanoo, että KOLMAS MAAILMANSOTA EI OLE SYTTYMÄSSÄ LOKAKUUSSA!!! Koska kolmannen maailmansodan pitäisi norjalaisnäyn 1968 mukaan syttyä täysin odottamattomalla ja yllätyksellisellä tavalla, ja Syyrian ja Iranin tilanne eivät ole yllätyksellisiä Verkkomedian lukijoiden mukaan, niin tämä tarkoittaa että profeetan ennustuksen mukaan kolmas maailmansota EI siis ole syttymässä!!!

Yleistilanne ei kuitenkaan ollut keväällä länsivalloille ja sen liittolaisille suosiollinen suurhyökkäyksen käynnistämiseksi, joten varoiteltujen päivämäärien lähestyessä uudesta aikaikkunasta vuodettiin tietoa, ja helmikuun lopussa ilmestyikin ensikertaa otsikoihin mystinen viittaus "lokakuun yllätykseen". Nykyinen tilanne on siis kaikkea muuta kuin "yllättävä", jonka Verkkomedian lukijat ovat oppineetkin huomaamaan.

Norjalaisnäky 1968 puolestaan sanoo näin:
Kolmas maailmansota syttyy tavalla, jota kukaan ei ole odottanut ja odottamattomalta suunnalta, ja me olemme yhtä valmistautumattomia kuin olimme 9. huhtikuuta 1940.

Syyria ja Iran eivät tosin ole mitään yllätyksellisiä suuntia sodan aloittamiseen.

Tällä hetkellä tosin tilanne on muutenkin sellainen, että maailman salasilla johtajilla on paljon muita kiireitä eivätkä he ehtisikään juuri nyt aloittaa kolmatta maailmansotaa. Onhan nimittäin Obaman Nibiru-ilmoitus estetty jo KAHTENA viikonloppuna peräkkäin ja se varmasti uhkaa vielä ensi viikonloppunakin! Nyt netissä jo mietitään, miksei Obama esimerkiksi lipsauta jonkin muun puheen joukkoon Ilmoitusta "Nibiru tulee - valmistautukaa napasiirtymään!". Eihän presidenttiä sentään voi aina estää pitämästä puheita live-yleisölle, jolloin ne eivät voisi edes poistaa lähetyksestä Ilmoitusta.
http://www.ilmatar.net/~np/misc/maailmanloppu.html

30

728

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ei tullunna!

      Tämä on todellakin veret seisauttava ja varmaa erittäin luotettava profetia!!!!!!

      Ja nyt jos koskaan kolmatta maailmansotaa vesi kielellä odottaneet vippaspovarit ja muut vastaavat joutuvat taas,osa ilmeisesti sen suosikkijärjestönsä eli siis al-Qaidan,
      varjossa pähkäilemään ennustuksiaan uusiksi.

      Sitä paitsi ja melko varmasti alkaa myös kiivas Raamatun selailu,merkkien etsiminen
      sekä tietysti myös numerologiset laskelmat.

      • Herää kysymys

        syttyykö sota profeettain kesken jossa osapuolina ovat kaikkein luotettavimman tuntuiset profeetat (KLTP), joilla on vastassa millilleen, piirulleen, sekunnilleen ja timantintarkasti oikeassa olevat profeetat (MPSTOOP).
        Lopputuloksesta tekee erittäin mielenkiintoisen se, että molemmilla on jumala puolellaan ja kumpikin kuulee päässäänääniä jotka on varmasti jumalasta kotoisin eivätkä mielisairauden aiheuttamia..
        Odottelemme minkalaisen liukuma-ajan tarkkaakin tarkempi -jarmo- antaa maailmansodan syttymiselle, ja kuinka Meller reagoi tähän uskomattoman negatiiviseen uutiseen, kuin myös mitä lappeen Rannan Veijonen juonii luotettavan tuntuisen profeetan ilmoitukseen ettei maailmansota ala tällä kuulla.


    • Ingenjör_81

      Kun katsoo taloustilannetta, lähi-idän tilannetta, Venäjän varustautumista ja muita lopun ajan merkkejä (http://keskustelu.suomi24.fi/node/10962219), niin on ilmeistä että kohta jotakin tapahtuu. Näin sanoo jo talous analyytikotkin.

      Olkaa onnellisia, että Herra on armollinen teitä kohtaan eikä ole vielä valuttanut ivhan maljojansa maan päälle täydellä voimalla, vaan pikkusen varoitellut...
      "Ei Herra viivytä lupauksensa täyttämistä, niinkuin muutamat pitävät sitä viivyttelemisenä, vaan hän on pitkämielinen teitä kohtaan, sillä hän ei tahdo, että kukaan hukkuu, vaan että kaikki tulevat parannukseen." - 2. Piet. 3:9

      • Ja vitut.

        Tuota samaa paskaa olette jauhaneet vuosikymmenet samoilla perusteilla, ja aina on "juuri nyt" ollut se aika joka tuo tullessaan kaikki kuviteltavissa olevat kauheudet.
        Luulisi aikuisilla ihmisillä olevan edes jonkunlaista itsekritiikkiä, mutta näyttää olevan niin että vaikka fyysisesti onkin ehtinyt täysi-ikäiseksi niin henkinen puoli on jäänyt vajavaiseksi lapsenasteelle,ja joka kaiken muun kehittymättömyyden lisäksi on huomionkipeä ja haluaa olla suuri johtaja. Sitä himoa yrität sinä ja muut kaltaisesi tyydyttää tällekin palstalle lähettämillänne viesteillä.
        Turhaan väität vastaan millään erilaisilla tekosyillä, sillä totuus ei miksikään muutu.
        Loppu.


      • Abcd....
        Ja vitut. kirjoitti:

        Tuota samaa paskaa olette jauhaneet vuosikymmenet samoilla perusteilla, ja aina on "juuri nyt" ollut se aika joka tuo tullessaan kaikki kuviteltavissa olevat kauheudet.
        Luulisi aikuisilla ihmisillä olevan edes jonkunlaista itsekritiikkiä, mutta näyttää olevan niin että vaikka fyysisesti onkin ehtinyt täysi-ikäiseksi niin henkinen puoli on jäänyt vajavaiseksi lapsenasteelle,ja joka kaiken muun kehittymättömyyden lisäksi on huomionkipeä ja haluaa olla suuri johtaja. Sitä himoa yrität sinä ja muut kaltaisesi tyydyttää tällekin palstalle lähettämillänne viesteillä.
        Turhaan väität vastaan millään erilaisilla tekosyillä, sillä totuus ei miksikään muutu.
        Loppu.

        Jep näin on että sitä samaa vanhaa jaskaa eräät ovat jo vuosikymmenien ajan jauhaneet ja aina myös maailmantilanteisiin sopivilla tavalla.

        Tällä hetkellähän se kaava on:

        A) Etsitään maailmantilanteista joku sopiva kohde,kuten vaikka maailmantalous tai joku muu aktuelli aihe kuten esim.Venäjän varustautuminen.

        B) Sitten lisätään se aina tehoava lause,että kohta jotain tapahtuu.

        C) Sitten siihen sekametelisoppaan lisätään jokin kohta niistä paimentolaiskansan legendoista.

        D) Profetia on valmis julkaistavaksi.

        Hmm..outoa on muuten se,ettei nimimerkki Ingenjör_81muistanut,tai sitten ei halunnut,omaan sekametelisoppaansa lisätä ufoja,demoneita,s-tanoita ja muita öttiäisiä.


    • Jumala sen aloittaa

      Ei kolmas Maailmansota tulekkaan,ihmisten aiheuttamana,se on sitten kun Jeesus on hakenut omansa ja Jumala julistaa sodan kaikkia niitä vastaan,jotka ovat jääneet Lusiferin joukkoihin,siinä se,joko alatta tajuta? Ari

    • Risti-riitaista.

    • käänteispsykologiaa

      Miksi viitataan johonkin yllätyksellisyyteen?

      Kyllä se aivan varmasti on yllätyksellinen jokaiselle se kolmas maailmansota, tapahtui se miten hyvänsä. Aivan samoin mikä tahansa sota voidaan perustella miten hyvänsä eikä se tällöin ole yllätyksellinen.

      Jos mietitään toista maailmansotaa, salamasotaa ja sitä edeltäneitä kristalliyötä, niin eihän tuo niin yllätyksellinen ollut, mutta silti hyvin yllätyksellinen.

      Jos joku puhuu profeettana olemaan huoleti, tällöin sota on aivan varmasti yllätyksellinen niille jotka alkavat elämään huolettomasti luottaen siihen että sotaa ei tule. Eli jos elätte siinä uskossa että sotaa ei tule, tällöin se tulee yllätyksenä.

    • seuraavaa..

      No arvotaan seuraava maailmanloppu, vajaa kuuskymppisenä tämä tausi olla neljäs tai viides, mennyt laskuissa sekaisin.

      • Huom!

        Vähilläpä maailmanlopuilla olet selvinnyt!
        Itse muistelen olleeni jo muutaman viimeksi kuluneen vuoden aikana vähintäin puolessatusinassa maailmanlopussa mukana, ja tempauksien lukumäärät on kertakaikkiaan uskomaton. Kun edellisestä on ennättänyt kulua muutama päivä, niin eikö vain jo uutta ylösnostoa ole tulossa, ja mikä eniten hämmästyttää niin kaikki ovat varmaakin varmemmin tapahtuvia ja seuraava aina edellisiä varmaakin varmimmista varmemmin.

        Loppuvuosi 2012 on profeettain ilmoittaman virallisen aikataulun mukaan sentään kohtuullisen rauhallinen:

        Antikristus nousee
        (9.11.2012)
        Harmageddonin taistelu alkaa
        (12.12.2012)
        Mayakalenterin loppu
        (21.12.2012)
        Maailmansota ON alkanut
        (31.12.2012)

        Ensivuosi aloitetaankin sitten tutuilla menoilla:

        Tappaja-asteroidi tuhoaa maapallon!
        (15.2.20139)
        Kreikan maanjäristykset
        (10.5.2013)
        Profeetan virallisesti hyväksymä ylöstempaus!
        (1.10.2013)
        Valerauhan TÄYSIN VARMA solmiminen!
        (31.1.2014)

        JA SITTEN..ikään kuin sokerina pohjalla..muutama MAAILMANLOPPU !!!!!!!!!!!!!

        Profetioitu maailmanloppu 11.9.2014

        Varma maailmanloppu (Sana ja ylistys) 31.12.2023

        Varma maailmanloppu nimimerkki TJT2:n mukaan
        (31.12.2028)

        http://www.ilmatar.net/~np/misc/maailmanloppu.html

        -Eikä siinä vielä kaikki, sillä jatkuvasti ilmestyy yhä uusia päivityksiä maailmanloppuun kuin tempauksiin.
        Hirvittävän kiireistä on tämä meidän uskovaisten elämä mikäli aikomus on osallistua niistä jokaiseen!


    • Suunnittelupäällikkö

      Tämä on mainos: Valmistamme ns. Ylöstempaushenkseleitä uskoville. Koska äkillinen ylöstempaus saattaa vaarantaa etenkin vanhempien ihmisten luita ja haurasta olemusta, olemme alkaneet valmistaa ns. Tempaushenkseleitä vanhurskaille ja etenkin Jehovan todistajille sekä Helluntailaisille ja muillekin joita nopea siirtyminen pilven reunalle turvallisuudesta tinkimättä kiinnostaa.
      Tuoteryhmiä on kaikkiaan kolme.
      Edullinen jokauskovaisen kevytmalli jossa on pikalukot ja pyllypehmikkeet jolloin siirtyminen pikalukituksen avulla käy joustavasti ja joutuin ilman narujen kanssa vehtaamista.
      Sitten on ns. Paremman uskovaisen supermalli, sisältäen mm. pehmustetut olkaimet ja turvavyön, ettei nopeass kiidossa ylöspäin pääse mitenkään putoamaan
      Kolmas malli on suunniteltu oikeastaan kirkollisille johtohenkilöille kuten piispoille kirkkoherroille ja suntioille. Siinä on ulkokullatut rensselit ja juomapullotelineet ehtoollisviinille sekä leipälaukku öyläteille. Mallia on saatavilla vain rajoitettu määrä.
      Ja katso, mitkä ovatkaan hintamme: Jokauskovaisen malli vain 1245 euroa sis. alvin
      Paremman uskovaisen malli: vain 2387 eur. sis, alvin
      Luksusmalli ulkokullattuine rensseleineen kaikilla herkuilla, sis myös pullon Karjalaviiniä ja Moilashyvän öylätit coctailpiirakan muodossa (28 kpl), tämä harvinaisempi malli on tietysti kallis, maksaen 4777 euroa mutta nyt syyssesongin vuoksi hinta nopealle tilaajalla VAIN 4666 euroa!
      Nyt siis tilailemaan, jos tilaat kahdet tempaushenkselit saat kolmannet samaan hintaan.
      Tilaukset: Hikiänlinjan seurakunnan työpaja tel. 0034 55687666 ja sihteeri ottaa tilaukset saapumisjärjestyksessä.
      Varmista ylöstempaukjsesi hellävarainen, kivuton ja ehdottoman turvallinen tapahtuma meidän Tempausolkaimillamme!

      • Huom!

      • mopoko karkasi?

      • Ei suinkaan,
        mopoko karkasi? kirjoitti:

        Ny mennee överiks.... olis syytä lopettaa pilailu, siit ei hyvää seuraa.

        vaan ainoat joilla menee todella överiksi on palstalle kirjoittavat hihhulit jotka tuottaneet vuosikausia paskaa palstalle, eli valehtelua ja tyhjänpäiväisiä povauksia joissa ei ole mitään mieltä kenenkään täysjärkisen mielestä, eikä edes normaalin kristityn!
        Niihin verrattuna tuollaiset viisastelut on erittäin viattomia, sillä niitä ei kirjoittajat ole edes vakavasti otettavaksi tarkoittaneet toisin kuin ne todennäköisesti häiriintyneet hihhulit jotka povauksillaan täyttävät tämän palstan päivittäin.
        -Yrittäisit edes ajatella tuon verran, sillä tavallistakin ihmistä loukkaa nuo huuhaa-profetiat eikä huumori.


      • UskovaM1977

        Heh, ennen tempausta Jumala MUUTTAA uskovien kehot sellaisiksi ylösnousemuskehoiksi, jotka kestävät kaiken. Ovat superkehoja. Näin se Raamattu kato sanoo. "KAIKKI ME MUUTUMME". Joten tuo herjalla laitettu viesti on todella naurettava. Osoittaa vaan miten vähän pilkkaajat ja ei-uskovaiset yleensäkään tietävät tai ymmärtävät Raamatusta ja sen teologiasta. Lukekaa ensin Raamattunne ja opiskelkaa, ja tulkaa sitten vasta pilkkaamaan edes rationaalisesti.


      • Kuvitteletko tosiaan
        UskovaM1977 kirjoitti:

        Heh, ennen tempausta Jumala MUUTTAA uskovien kehot sellaisiksi ylösnousemuskehoiksi, jotka kestävät kaiken. Ovat superkehoja. Näin se Raamattu kato sanoo. "KAIKKI ME MUUTUMME". Joten tuo herjalla laitettu viesti on todella naurettava. Osoittaa vaan miten vähän pilkkaajat ja ei-uskovaiset yleensäkään tietävät tai ymmärtävät Raamatusta ja sen teologiasta. Lukekaa ensin Raamattunne ja opiskelkaa, ja tulkaa sitten vasta pilkkaamaan edes rationaalisesti.

        ettei pilkkaajiksi nimittämäsi ole raamattujaan lukeneet ja ole sen sisältämistä saduista selvillä paremmin kuin suurin osa uskovaisista.
        Näinollen voit nauraa omalle typeryydellesi ja yksinkertaisuudellesi.


      • Olisikohan
        Huom! kirjoitti:

        Suosittelen PELASTUSVALJAITA!
        Näillä varmistat tempaukseen osallistumisesi, joten LÄHETÄ TILAUKSESI JO TÄNÄÄN!

        LIITY SINÄKIN PELASTUVIEN JOUKKOON NÄILLÄ VALJAILLA:
        http://www.mountainshop.fi/kauppa/product_info.php?products_id=745&language=fi

        nuo ylönottokuvat otettu viimeisimmästä tempauksesta 7.10.2012 kun näyttävät niin tuoreilta. Nostovaijerikin häipyy tyhjyyteen taivaankorkeuksiin jossa vinssinkäyttäjänä....niin kukahan siellä mahtaa ollakaan?
        Onko peräti itse HÄN, vai HÄN, vaiko HÄN, tai sitten vain muita tavallisia taivaallista työläisiä.


    • Ateistiko en!

      Hahaa, Super-Hessu ja Teräsmies ovatkin siis niitä superkehoja jo täällä maan päällä. Kaikki todella muutumme, mutta erilaisiksi, toiset tuhkaksi toiset matojen paskaksi.
      Kannattaisi erottaa sadut oikeasta elämästä ja olla ihminen ihmiselle, eikä roikkua jumalisuudessa tekemättä mitään.
      Kuinka monien elämän onkaan pilannut tai suorastaan päättänyt tuo järjetön uskonto, olipa se uskonto mikä hyvänsä.
      Miettikääpä nyt vaikka itsemurhapommittajia. Kuinka ihmeessä saadaan täysipäinen ihminen uskoman niin vankasti johonkin mielikuvituksen tuottamaan tarinaan, että menee sen puolesta kuolemaan.
      Uskonnot tulis täydellisesti kieltää, sillä ne ovat kaiken pahan alku ja juuri!

      • Niinpä,

        "Kuinka ihmeessä saadaan täysipäinen ihminen uskoman niin vankasti johonkin mielikuvituksen tuottamaan tarinaan"

        uskomattomaltahan se uskovaisuus tuntuu, mutta näyttää olevan kuitenkin niin että tietyllä osalla ihmisistä on jäänyt joku osa kehittymättä henkisessä mielessä aikuisuuteen, ja se mahdollistaa ns.uskoontulon jonkun syyn takia.
        Osa on asioista tietämättömiä ja yksinkertaisia ihmisiä jotka voidaan aivopestä hyvinkin helposti, ja sitten on ne jotka näkevät viimeisenä mahdollisuutena jonkun asian ratkaisemiseksi uskonnon kun muut ajateltavissa olevat konstit on käytetty eikä älyllinen kapasiteetti enää muuhun riitä..
        No, nämä liitty tietysti tuohon ensimmäiseen kohtaan kuin monet muutkin vaikuttimet uskoontuloon.


      • aikuinen_
        Niinpä, kirjoitti:

        "Kuinka ihmeessä saadaan täysipäinen ihminen uskoman niin vankasti johonkin mielikuvituksen tuottamaan tarinaan"

        uskomattomaltahan se uskovaisuus tuntuu, mutta näyttää olevan kuitenkin niin että tietyllä osalla ihmisistä on jäänyt joku osa kehittymättä henkisessä mielessä aikuisuuteen, ja se mahdollistaa ns.uskoontulon jonkun syyn takia.
        Osa on asioista tietämättömiä ja yksinkertaisia ihmisiä jotka voidaan aivopestä hyvinkin helposti, ja sitten on ne jotka näkevät viimeisenä mahdollisuutena jonkun asian ratkaisemiseksi uskonnon kun muut ajateltavissa olevat konstit on käytetty eikä älyllinen kapasiteetti enää muuhun riitä..
        No, nämä liitty tietysti tuohon ensimmäiseen kohtaan kuin monet muutkin vaikuttimet uskoontuloon.

        Jos kertoisin miten minut saatiin aivopestyä.

        Se ei tapahtunut sormia napsauttamalla vaan siten että kuuntelin uskovaisten näkemyksiä siitä mihin Raamattu ohjaa. Minusta Raamattu kuulosti monilta osin hyvältä kirjalta ihan vaikka filosofisten periaatteiden kautta. Useilta osin se tuntui tarjoavan hyviä ratkaisuja ihmisten välisiin ongelmiin, mutta toisaalta se edellyttäisi että molemmat osapuolet uskoisivat Raamattuun ja sopisivat asioista Raamatun kautta. Silloin kun itse kuuntelin uskovaisia, sain käsityksen että Uusi testamentti on se mitä tulee nykypäivänä ensisijaisesti noudattaa. En ollut varma saisiko Vanhaa testamenttia lainkaan noudattaa.

        Jos ihminen tutustuu Raamattuun ja pitää sitä hyvänä kirjana, alkaa se ottaa pikkuhiljaa vuosi vuodelta enemmän valtaa ihmisen ajatusmaailmassa jos asioita alkaa pohtimaan siltä kannalta olisiko Jumala olemassa ja tuleeko Jumala tuomitsemaan ne ihmiset jotka eivät toimi tämän kirjan mukaan. Se on siltä osin uskottava kirja että se pitää sisällään monilta osin hyviä filosofisia ajatuksia, vaikka jotkut ajatukset eivät välttämättä olekaan hirveän hyviä. Siinä vaiheessa kun ihminen asettaa luottamuksen Jumalaan ja alkaa noudattamaan Raamattua Jumalan vuoksi tai ikuisen elämän toivossa, ei ihminen enää pyri luomaan parempaa yhteiskuntaa muilla ehdoilla kuin Raamatun ehdoilla. Tällöin ihminen on fundamentalisti, mutta tähän fundamentalismiin kuuluu armollisuus ja asioista sopiminen kunhan sopimus ei riko Raamatun lakeja.

        En tiedä mitä tarkoitit aikuisuudella, mutta mielestäni kinastelu, riitely, valehtelu ja muiden ihmisten vahingoittaminen ei ole hirveän järkevä tapa toimia toisten ihmisten kanssa ellei pyri asettamaan heitä vihollisiksi jotka tulee tuhota. En jaksa uskoa että lapset olisivat kirjoittaneet Raamattua eikä sitä mielestäni ole kirjoitettu lapsille vaan aikuisille. Hitler ja monet muut aikuiset toimivat Raamatun oppien vastaisesti, joten ovatko he niitä aikuisia joista lasten tulisi ottaa mallia? Onko Jeesus huono roolimalli lapsille? Jos rehellisyys ja ystävällisyys on lapsellinen toimintamalli, tulisiko lasten kasvaa aikuisiksi ja alkaa valehtelemaan kuten useat aikuiset tekevät?

        Itse eläisin mieluummin maailmassa missä vältetään riitoja ja sotia, mutta koska lapsille opetetaan historiatunneilla se kuinka aikuiset järjestävät sotia tappaakseen toisensa, on lastenkin kenties syytä aikuistua ja alkaa valmistautumaan sotaan sekä pyrkiä pitämään muita ihmisiä vihollisina jotka tulee tuhota jossain vaiheessa elämää. Ehkä se nyt vain on tyhmää ja lapsellista kuvitella maailman toimivan paremmin jos ihmiset toimisivat rehellisesti. Minäkin kuvittelin että maailma toimisi paremmin ilman sotia, valehtelua ja riitelyä, mutta useat ihmiset haluavat mieluummin riitoja ja sotia kuin sitä että asioista sovittaisiin rauhanomaisesti. Melko lapsellista käytöstä kyllä tuollainen. Tosi kovat miehet kasvavat aikuisiksi ja ryhtyvät kehittämään sotateollisuutta sekä pistävät alaiset rehkimään hiki hatussa silloin kun itse polttelee sikaria toimistohuoneessa. Lapsellisia näkemyksiä sellaiset missä ihmiset olisivat tasa-arvoisia ja kehittäisivät yhdessä tiedettä yhteistä etua hakien.

        Onneksi netistä löytyi hienoja todisteita siitä kuinka ristiriitainen Raamattu on jolloin minäkin tulin vakuuttuneeksi siitä ettei Jumalaa ole olemassa. Jos saisimme tätä ateismin ilosanomaa levitettyä enemmän niin kaikki voisivat ryhtyä samanlaisiksi valehtelijoiksi ja oman edun tavoittelijoiksi kuin ne jotka saivat alunperin minutkin valitsemaan Raamatun mallin. Ilman ateistien itsekkyyttä ja epärehellisyyttä en olisi ikinä valinnut Raamatun mallia elämääni.


      • Taikis!

        Mä tahtoisin muuttua Taikaviitaksi siksi että hän on yli kaiken ihailemani supersankari.

        Taikaviitta eli Taikis on ties miten monta kertaa pelastanut Ankkalinnan,sekä koko maailman,sen ilkeän kauhean kamalan ja laittoman Mustakaavun hirveän kauhean
        kamalilta ilkijuonilta pyrkiä koko maailman hallitsijaksi.

        Toisaalta myös haluaisin myös olla osapuolena sen maailmankaikkeuden parhaan etsiväkaksikon eli Mikki Hiiren&Hessu Hopon kanssa siksi,että myös he selviytyvät aina voittajina toimiessaan sitä laitonta eli Mustakaapua vastaan.


      • juu,
        Taikis! kirjoitti:

        Mä tahtoisin muuttua Taikaviitaksi siksi että hän on yli kaiken ihailemani supersankari.

        Taikaviitta eli Taikis on ties miten monta kertaa pelastanut Ankkalinnan,sekä koko maailman,sen ilkeän kauhean kamalan ja laittoman Mustakaavun hirveän kauhean
        kamalilta ilkijuonilta pyrkiä koko maailman hallitsijaksi.

        Toisaalta myös haluaisin myös olla osapuolena sen maailmankaikkeuden parhaan etsiväkaksikon eli Mikki Hiiren&Hessu Hopon kanssa siksi,että myös he selviytyvät aina voittajina toimiessaan sitä laitonta eli Mustakaapua vastaan.

        samanlainen sankaripelastaja esiintyy monissa tarinoissa vaikkakin eri nimisenä, olkoonpa se sitten jösse tai taikaviitta...mikä hyvänsä.


    • Ahti474

      Olisiko tuo Mustakaapu antikristus?,sillä myös hän pyrkii maailman johtajaksi.Kirottu olkoon suomen hallituksen poliittiset johtajat.Kirotut lahjotut politiikot vapaamuurari taustoineen,vihaan niitä niin paljon että tunnen sen fyysisenä kipuna,kiroan heidät jokaisen.!!!!

      • Yllätys yllätys.

        Hmm..,Mustakaapu saattaa todellakin olla se ihan puskista tuleva profeetat ja Pelästyssanomat yllättävä antikristus.


    • Ei asiallista

      Eikö teillä hulluilla ole jo vapaakävelyt ja lomat pidetty. Ei ole kiva lukea mielipuolten kirjoituksia.

    • ei niin paljon uskoa

      'Osa on asioista tietämättömiä ja yksinkertaisia ihmisiä', jotka

      uskovat, että maailmankaikeus on syntynyt olemattomuudesta eli ei mitään ollut ja sitten yhtäkkiä olikin maailmankaikkeus.

      Siinä tarvitaan todellista uskoa.

      Yksikään tiedemies ei ole vielä kyennyt selittämään alkuräjähdyksen syytä.

      • raimo merim.

        Ja raamatussa lukee, ettaJumalalla on ollut "maapallon tomu kahden litran tilassa.


    • MakeaaMahanTäydeltä

      Erittäin hyvä ellei täydellinen viestiketju on nostettu esille heti viikon ja syyskuun alkuun.

    • odottamaton taho

      Ukrainasta se lähteekin, odottamaton taho.

    • Huom! sanoi :
      Kuinkas tässä näin kävi..taas yhden kerran?
      Eikö maailmansota siis alakaan ja eikö edes Venäjän jokavuotinen hyökkäys Suomeen?
      ___________
      Tuolla Ukrainassa Venäjä on jo esittelemässä mitä se aikoo suomenkin
      kanssa tehdä.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      1
      14846
    2. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      3049
    3. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      3046
    4. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      3045
    5. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      3045
    6. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      3045
    7. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      3044
    8. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      3044
    9. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      3040
    10. Jennifer Mitchell

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 🔞 ­­N­y­­m­­­f­o­­m­­­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl08490246#JenniferMitchell 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Joensuu
      0
      3039
    Aihe