Sain todisteita tuonpuoleisesta
Perjantai 12.10.2012 klo 05.14
http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2012101216193851_ul.shtml
Neurokirurgi kertoo koomassa kokemistaan asioista tuoreessa Newsweek-lehdessä.
Harwardin yliopistossakin opettanut neurokirurgi Eben Alexander kertoo yhdysvaltalaisen Newsweek-viikkolehden tuoreessa numerossa tapahtumista, jotka saivat hänet uskomaan tuonpuoleiseen elämään.
Mies kertoo olevansa lääkärinä hyvin perillä asioista, joita aivoille tapahtuu lähellä kuolemaa. Hän ei myöskään pitänyt itseään erityisen uskonnollisena.
- Olin aina uskonut, että on olemassa hyviä tieteellisiä selityksiä lähellä kuolemaa käyneiden ihmisten taivaallisille kokemuksille. Pienikin happipitoisuuden pudotus saa aivot reagoimaan.
Vuonna 2008 tapahtui kuitenkin jotain, joka sai kirurgin muuttamaan näkemystään. Hän sairastui äkillisesti harvinaiseen bakteerin aiheuttamaan aivokalvontulehdukseen. Mies vaipui syvään koomaan seitsemäksi päiväksi ja hänen mahdollisuutensa selviytyä olivat hyvin pienet.
- Kaikki aivojeni korkeammat toiminnot olivat täysin sammuneet.
Mies heräsi lääkärien hämmästykseksi koomasta täysin yllättäen. Hän oli myös kokenut jotain, jota ei voinut unohtaa.
- Aivoista vapautunut tietoisuuteni matkusti universumin toiseen, suurempaan ulottuvuuteen. Se mitä näin ja opin siellä on avannut minulle aivan uuden maailman, sellaisen, jossa olemme paljon enemmän kuin aivoja ja ruumiita. Siellä kuolema ei ole tietoisuuden loppu vaan pikemminkin yksi kappale valtavalla ja mittaamattoman positiivisella matkalla. Alexander kuvailee lehdessä.
Todisteita
Lääkäri uskoo keränneensä pitäviä todisteita kuoleman jälkeisestä elämästä. Hänen mukaansa kuolemanjälkeiseen elämään liittyviä kokemuksia on yleensä selitetty aivokuoren osittaisilla häiriöillä.
- En ole ensimmäinen ihminen, joka on löytänyt todisteita siitä, että tietoisuus elää ruumiista huolimatta. Uskon kuitenkin, että kukaan ei ole minua ennen matkustanut tähän ulottuvuuteen samaan aikaan, kun heidän aivokuorensa on ollut täysin kykenemätön toimimaan ja he ovat olleet jatkuvan lääketieteellisen seurannan alla.
Alexanderin mukaan teoriaa tukevat hänen sairastamansa aivokalvontulehduksen vakavuus ja kesto, sekä hänelle tehdyt pään alueen CT-kuvaukset ja muut neurologiset tutkimukset.
- Tämän hetkisen lääketieteellisen tietämyksen mukaan ei ole mitenkään mahdollista, että olisin voinut kokea edes hämärää tai rajallista tietoisuutta koomassa oloni aikana, saati sitten sitä erittäin kirkasta ja johdonmukaista matkaa, jonka tein.
Pilviä ja olentoja
Neurokirurgi kertoo tapahtumien sisäistämisen vaatineen häneltä kuukausia. Oli vaikeaa hyväksyä sekä sitä lääketieteellistä mahdottomuutta, että hänen tietoisuutensa oli säilynyt koomasta huolimatta, mutta myös niitä asioita, joita hän oli kokenut.
- Matkani alussa olin paikassa, joka oli täynnä pilviä. Suuria, pulleita pilviä, jotka piirtyivät terävästi vasten syvän sinimustaa taivasta. Jossain korkealla pilvien yläpuolella läpikuultavien, hohtavien olentojen parvet kaartelivat taivaalla jättäen jälkeensä pitkiä vanoja. Kyse oli korkeammista olennoista.
Kirurgin mukaan hän oli paikassa, jossa aistit toimivat eri tavalla kuin olemme tottuneet. Hän saattoi kuulla hahmojen kauneuden ja nähdä heidän laulunsa.
Tässä vaiheessa lääkäri kertoo tarinansa muuttuvan vieläkin oudommaksi. Suurimman osan matkasta hänellä oli nimittäin mukanaan seuralainen, nuori nainen.
- Muistan hänestä jokaisen yksityiskohdan. Hän puhui minulle käyttämättä sanoja. Hänen viestissään oli kolme osaa, ja ne kuuluivat jotenkin näin: "Olet rakastettu ja kunnioitettu, rakkaudella, iänkaikkisesti", "Sinulla ei ole mitään pelättävää" ja "Et voi tehdä mitään väärin".
Alexanderin mukaan hän on joutunut kokemaan kohteliasta epäuskoa puhuessaan kokemuksistaan sekä perheelleen että lääkärikollegoilleen.
- Tiedän täysin hyvin, kuinka epätavalliselta ja suoraan sanottuna uskomattomalta tämä kuulostaa. Se mitä koin oli kuitenkin kaukana harhoista. Se oli yhtä todellista tai todellisempaa kuin mikään elämäni aikana tapahtunut, kuten hääpäiväni tai kahden poikani syntymät.
Eben Alexanderin kokemuksistaan kirjoittama kirja, Proof of Heaven: A Neurosurgeon's Journey into the Afterlife, julkaistaan lokakuussa.
IL
Koomassa käynyt neurokirurgi Newsweek-lehdessä
11
112
Vastaukset
- höh, höh.
Matoinahan tämä Jeesus on, mutta olen niin viisas, että TIEDÄN, ettei tuolla puolen ole mitään. Monet kertovat siitä, ja HEIHIN uskon.
Tällaiset jutut on jostain syvältä. Laittaa mielen etsimään lisää todisteita, ettei tähän kannata uskoa.
Muutoinhan se olisi paha paikka herätä väärältä puolen, koska JHWH, oli olemassa.
Auttakaa ateisit minut uudelleen kadotuksen tielle, että nauruni jatkuisi, ettei itku tulisi hulluudestani.- voi minua.
Ateismissahan on kaikki tieto, kaikki viisaus, jossa ymmärryksemme on jumala ja jumalan paikalla.
Siinä me kumarramme ja todistamme toinen toisillemme ihmisen viisaudesta.
Se luo turvallisuutta ja rauhoittaa mielen, kuin aspiriini päänsäryssä.
Jos pelottaan, niin alkaa hekottaa ja naurun pyrskähdyksiä esiin. Se peittää pelkoni ja mielenrauhani, vaikka se vaikuttaa vastapuolella hulludelta, Tottahan se on, ei se viisaalta näytä ja siltä, että mielenterveyteni olisi ok. Se on vain uskonnottoman pakenemista kuin pimeään väestösuojaan, ettei Viisauden tieto tavoita ymmärrystä. Siksi se pitää maalata hulluudeksi ja kaikiella tavalla
harhaksi, sekä juuri se merkitä kahdeeksi.
- pyh!
Noilla jutuilla ei ole mitään tekemistä Jumalan meille Raamatussa opettaman totuuden kanssa. Ne ovat saatanasta lähtevää eksytystä, jolla pelastusoppi halutaan kumota. Paholainen haluaa ihmiset mukaansa helvetin tuleen ja helpoin tapa on saada ihminen uskomaan, että elää miten tahansa, uskoo miten tahansa, aina päätyy johonkin taivaaseen. Se on kuolettavaa myrkkyä, joka vie helvettiin.
- ooh, helpotti.
Kiitos pyh, kadotusta ei ole, eikä tuomiota. Kenellekään ei ole näytetty tuonpuoleisuutta, täältä ajassa elävälle.
Tämähän helpotti. Tuokaan tieto ei siis ole sitä, että jotain varoitusta ihmiselle tuonpuoleisesta annetaan. - pyh!
ooh, helpotti. kirjoitti:
Kiitos pyh, kadotusta ei ole, eikä tuomiota. Kenellekään ei ole näytetty tuonpuoleisuutta, täältä ajassa elävälle.
Tämähän helpotti. Tuokaan tieto ei siis ole sitä, että jotain varoitusta ihmiselle tuonpuoleisesta annetaan.Höpöhöpö.
- Jeesus sanoi:
(pyh: ille)
"Minä olen ylösnousemus ja elämä; joka uskoo minuun, se elää, vaikka olisi kuollut.
Eikä yksikään, joka elää ja uskoo minuun, ikinä kuole. Uskotko sen?"
Joh. 11: 25, 26.
"Uskotko sen", pyh? - kolmas taivas
pyh! kirjoitti:
Höpöhöpö.
Raamatussa kuolema tarkoittaa kahta asiaa:
1. Ruumiillinen kuolema
2. Hengellinen kuolema, eli ero Jumalasta
Paavali kävi kolmannessa taivaassa. Toinen kirje Korinttolaisille 5:8
Tunnen miehen, joka on Kristuksessa, neljätoista vuotta sitten hänet temmattiin kolmanteen taivaaseen – oliko hän ruumiissaan en tiedä, vai pois ruumiistaan, en tiedä, Jumala yksin tietää.
Helvetti VT:ssä Danielin kirjassa
Dan.3:15 Nyt, jos te siinä silmänräpäyksessä, kun kuulette torvien, huilujen, kitarain, harppujen, psalttarien, säkkipillien ja kaikkinaisten muiden soittimien äänen, olette valmiit lankeamaan maahan ja kumartaen rukoilemaan kuvapatsasta, jonka minä olen teettänyt, niin hyvä! Mutta ellette kumarra, niin teidät heti paikalla heitetään tuliseen pätsiin; ja kuka on se jumala, joka pelastaa teidät minun kädestäni?" - kolmas taivas
kolmas taivas kirjoitti:
Raamatussa kuolema tarkoittaa kahta asiaa:
1. Ruumiillinen kuolema
2. Hengellinen kuolema, eli ero Jumalasta
Paavali kävi kolmannessa taivaassa. Toinen kirje Korinttolaisille 5:8
Tunnen miehen, joka on Kristuksessa, neljätoista vuotta sitten hänet temmattiin kolmanteen taivaaseen – oliko hän ruumiissaan en tiedä, vai pois ruumiistaan, en tiedä, Jumala yksin tietää.
Helvetti VT:ssä Danielin kirjassa
Dan.3:15 Nyt, jos te siinä silmänräpäyksessä, kun kuulette torvien, huilujen, kitarain, harppujen, psalttarien, säkkipillien ja kaikkinaisten muiden soittimien äänen, olette valmiit lankeamaan maahan ja kumartaen rukoilemaan kuvapatsasta, jonka minä olen teettänyt, niin hyvä! Mutta ellette kumarra, niin teidät heti paikalla heitetään tuliseen pätsiin; ja kuka on se jumala, joka pelastaa teidät minun kädestäni?"Oikaisu;
Paavali kävi kolmannessa taivaassa. Toinen kirje Korinttolaisille 12:2.
- Totuuden pasuuna
Alustuksessa esiin tuotu kertomus ja neurologin kokemus on täysin ymmärrettävissä.
Sairaanhoitajat olivat näitä hänen ympärillään pörrääviä olentoja ja pilvet joita ko. henkilö koomassaan näki olivat "lepattavat" ikkinaverhot. Koomassa voi siis tehdä ympäristöstään havaintoja, vaikka silmät olisivatkin kiinni.
Tietoisuus vain tekee kepposet ja vääristää olemassaolevan ja ympärillä tapahtuvat asiat. Myös uskonnollinen tausta alkaa värittää henkilön tai potilaan hallusinaatioita.
Ellen White, adventismin perustaja, koki itse koomassaan samoja hallusinaatioita, joista sitten hän kirjoitti morffiinitokkurassaan.- hollusinaattio.
Olikohan Johanneksen näyssä lepattavia verhoja ikkunoissa ja morffiinia henges.
Kiva, kun kaikella lailla voidaan selitellä ongelmansa pois, saadaan nimi.
hallusinaatio.
Mutta lopputuloksesta voi selittäjä kertoa, että selitys oli hullusinaatio minulta, koska menetin elämäni.
On Kirjoitettu: Vieraskielisten ja muukalaisten huulilla minä olen puhuva tälle kansalle, eivätkä he sittenkään kuule minua.. 1 Kor. 14:21.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad1001763- 591160
Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että4411126- 1701043
- 58821
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän130814Naiselle Kuuleppa Tämä
Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä49766- 84753
- 51708
- 57671