Kysely: Ensi maaliskuussa työttömiä jo yli 200 000

Tämämpä takia on työmarkkinajärjestöjen suostuttava palkan alennuksiin monella alalla. Tämä on ainoa lääke pärjätä vientimarkkinoilla. Tälle hetkellä työvoimakustannukset ovat Suomessa euroopan korkeimmalla tasolla. Yritykset ovat karsineen jo turhit kulut sekä tuotanto on hiottu huippuunsa.

keskimäärin 20% palkan alennuksilla saataisiin vienti vetämään sekä töitä muutamalle kymmenelle tuhannelle työttömälle.

Toinen vaihtoehto on tehdä ei mitään, ja jatkossa sos avustukset pienenevät reippaasti jos sama meno jatkuu. Verorasite on jo huipussaan eli verotusta ei voi enää nostaa.

-------------------------------------------------------------------------------------------------------------

YLE 11.11.2012 klo 15:51
http://yle.fi/uutiset/kysely_ensi_maaliskuussa_tyottomia_jo_yli_200_000/6372002?origin=rss

Työttömyysasteen odotetaan nousevan jopa yli yhdeksän prosentin alkuvuoden aikana. Ylen kyselyyn vastanneiden suomalaisekonomistien mukaan suurin syy työllisyyden heikkenemiseen on odotetusti vientiteollisuuden ongelmat.
24143
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 24

Vanhimmat

http://www.kauppalehti.fi/etusivu/suomi parjaa palkkavertailussa/20110993587?ref=

.. ai ovat? Suomessa on tuon artikkelin mukaan samansuuruiset palkat kuin USAssa, jossa verotus on puolet kevyempää. Joten: olemmeko muka hyvätuloisia Euroopan keskipalkkaisina, mutta lähes eniten verotettuina! (muut pohjoismaat kyllä voittavat Suomen verotuksessa)

PS: Tuottaako totuuden puhuminen sinulle TODELLA noin suurta tuskaa, ettei se onnistu EI sitten millään?!?

Äänestä
  • Mitä oikein haet?

    Työvoimakustannus yritykselle on eri asia kuin työntekijän palkka. Nyrkkisääntönä Suomessa voidaan pitää kerrointa 1.4. Eli jos bruttopalkkasi 3.000e, maksaa työnantajasi sinusta 4.200 euroa kuukaudessa. Yrityksillä on muitakin velvollisuuksia työntekijää kohtaan Suomessa, joita ei ole muualla.

    Suomen vientiä rasittaa osittain myös maantieteellinen sijainti. Verotus yleensäkin lisää roimasti kuluja kilpailijoihin verrattuna.

    Äänestä

Ja miten niin verorasite on huipussaan?!? EIKÄ OLE!

"Kokonaisveroaste, mukaan lukien sosiaaliturvamaksut, oli vuonna 2010 Suomessa 42,1 %, mikä oli EU-maiden kuudenneksi korkein. Korkeimmat kokonaisveroasteet, sosiaaliturvamaksut mukaan lukien, olivat Tanskassa 47,6 %, Ruotsissa 45,8 %, Belgiassa 43,9 %, Ranskassa 42,5 % ja Italiassa 42,3 %. Matalimmat kokonaisveroasteet olivat Latviassa 27,1 %, Romaniassa 27,2 %, Bulgariassa 27,4 %, Slovakiassa 28,1 % ja Irlannissa 28,2 %. EU-maiden keskiarvo oli 35,6 %."

Eli Suomessa voitaisiin aivan hyvin nostaa veroastetta vielä useammalla prosentilla vaikka 5,5 %, niin päästäisiin vasta Tanskan kanssa tasoihin! Tämä tekee jo reilun pari miljardia lisää verotuottoa Valtiolle.

Äänestä
  • Tanska pelaa eri kentällä. Tanskalaiset ovat olleet todellista kauppakansaa jo vuosisatoja. Maailmassa on satoja menestyneitä tuotebrändejä joita moni ei edes miellä Tanskalaisiksi. Suunnittelu tapahtuu tanskassa, valmistus usein aasiassa ja myynti EU:ssa, USA jne.

    Paikallinen verotus Tanskassa ei tätä prosessia ole hirveästi häirisemässä sillä tuotanto ja myynti tqapahtuu pääasiassa muualla.. Yhteisö ja pääomaverotus samalla linjalla kuin Suomessa.

    Maantieteellisesti Tanska on ihanteellisella paikalla, samoin maan koko suhteessa väestölukuun on ideaalinen. Lämpötila maatalouden kannalta hyvä.

    Väestömäärä lähes sama, mutta maan bruttokansantuote peittoaa Suomen mennen tullen vaikka maassa ei ole edes luonnonvaroja.

    Kuten luvut osoittavat, maassa on rahaa reippaasti enemmän kuin Suomessa. (GDP 20.000 usd enemmäm per henkilö/vuosi)!
    Hiukan korkeampi verotus ei kansalaisten arkipävään tunnu, sillä kulutushyödykkeet, ruoka jne aika lailla samoissa hinnoissa kuin Suomessa. Sanoisin että Tanskassa eletään paremmin kuin Suomessa.

    Sanon vielä kerran, nämä ovat todellisia kauppamiehiä, tämän olen saanut todistaa itsekin ed työpaikan kautta. Osaavat luoda tyhjästä tuotteen joka on Suomalaiseen makuun ja jota Suomalaiset sekä muu eurooppa. Voitot valuu Tanskaan. Työt ovat tehneet aasian jannut aasiassa.

    Suomessa tätä ei osata, ikävä kyllä. Tanskalainen on kuin kotonaan missä tahansa päin maailmaa. Suomi ei pysty koskaan päihittämään Tanskaa samalla kentällä. Suomen ainoa toivo on teknologiassa sekä teollisissa tuotteissa joita pitää viedä, usein nämä tuotteet valmistetaan Suomessa ja palkkakustannnukset vaikuttavat suuresti viennin mahdollisuuksiin.

    Tanska:
    Bruttokansantuote $313.825 billion (2010 forecast
    GDP per capita $56,790 (2010 forecast

    Suomi:
    Bruttokansantuote $189.4 billion (2010 est.)
    GDP per capita $36,700 (2011 est.)

    http://en.wikipedia.org/wiki/Economy_of_Finland
    http://en.wikipedia.org/wiki/Economy_of_Denmark

    Äänestä

  • ainoa lääke kirjoitti:

    Tanska pelaa eri kentällä. Tanskalaiset ovat olleet todellista kauppakansaa jo vuosisatoja. Maailmassa on satoja menestyneitä tuotebrändejä joita moni ei edes miellä Tanskalaisiksi. Suunnittelu tapahtuu tanskassa, valmistus usein aasiassa ja myynti EU:ssa, USA jne.

    palkat

    ka Suomi 4202 usd per kk
    ka Tanska 5970 usd per kk

    Voihan tuosta Tanskan palkasta maksaakin muutama % enemmän veroa kuin tuosta Suomi palkasta. Käteen jääpi päälle tonni enemmän kuussa.

    Maailman onnellisimmat ihmiset Tanskassa, gallupin mukaan joka julkaistiin muistaakseni viime vuonna. Työttömyysprosentti 6.2% vs Sumen 7.6%? Työttömätkään ei syrjäydy, kaikki laitetaan työssäoppimiseen tai vastaavaan, sohvalle ei jäädä tässä maassa makoilemaan.

    Äänestä

  • heiks54 kirjoitti:

    "Työttömätkään ei syrjäydy, kaikki laitetaan työssäoppimiseen tai vastaavaan, sohvalle ei jäädä tässä maassa makoilemaan. "

    Verot on Tanskassa suuremmat kuin Suomessa, mutta verotettu raha ei ole pois kansantaloudesta, koska sillä kustannetaan hyvä työttömyysturva. Puhumattakaan siitä, että Tanskassa työttömyyskorvaukset ovat noin 2-3 kertaa suuremmat kuin Suomessa.

    Raha on pois kansantaloudesta vasta sitten kun se poistuu rajan yli jos työttömille antaa rahaa he kuluttavat sen asumiseen ja ruokaan, sekä paikallisiin palveluihin kuten Tanskassa tehdään. Se elävöittää taloutta.

    Suomessa taas pidetään huoli siitä, että työttömillä ei ole rahaa ja verot sen verran alempana, että keskiluokka voi pistää saman rahan etelän lomiin ja muihin ulkomailta ostettaviin hyödykkseisiin.

    Äänestä

  • Tanskan malli kirjoitti:

    Tanskassa saa työttömyspäivärahaa nykyään maksimissaan 2 vuotta, aikaisemmin sai 4 vuotta (2007) ja tätä ennen 5 vuotta (1998)

    Tanskassa on enemmän työharjoittelua, työelämänvalmennusta jne. Vastikkeetonta rahaa ei anneta. Yritykset voivat joustavammin irtisanoa työntekijöitä ilman seuraamuksia. Toimenpiteet ovat lisänneet työpaikkoja sekä pitkäaikaistyöttömien työttömyysjaksot ovat lyhentyneet. Tervetullut uudistus myös Suomeen, nyt mennään jälkijunassa.

    Alla ote valtiovarainministerin haastattelusta vuodelta 2010:

    “The cold fact is that the longer you are out of a job, the more difficult it is to get a job,” Claus Hjort Frederiksen, the Danish finance minister, said during an interview. “Four years of unemployment is a luxury we can no longer allow ourselves.”

    But now Denmark, which allows employers to hire and fire at will while relying on an elaborate system of training, subsidies for those between jobs and aggressive measures to press the unemployed into available openings, is facing its own strains. As a result, it is beginning to tighten up.

    A member has a right to unemployment benefits for a maximum of two years.
    In addition to halving the unemployment benefits period, the government is pinning high hopes on job activation programs, one of the three pillars in Denmark’s famed “flexicurity” model. Employers have carte blanche to hire and fire, and in turn, the jobless are guaranteed benefits if they attend retraining and job placement programs tailored to prepare them for work where labor is scarce.

    http://economix.blogs.nytimes.com/2010/08/16/why-denmark-is-shrinking-its-social-safety-net/
    http://www.nytimes.com/2010/08/17/business/global/17denmark.html?_r=0

    Äänestä

  • Pummi on pummi ja useimmiten poikkeuksellisen tyhmä.

    Äänestä

  • ainoa lääke kirjoitti:

    Tanska pelaa eri kentällä. Tanskalaiset ovat olleet todellista kauppakansaa jo vuosisatoja. Maailmassa on satoja menestyneitä tuotebrändejä joita moni ei edes miellä Tanskalaisiksi. Suunnittelu tapahtuu tanskassa, valmistus usein aasiassa ja myynti EU:ssa, USA jne.

    Paikallinen verotus Tanskassa ei tätä prosessia ole hirveästi häirisemässä sillä tuotanto ja myynti tqapahtuu pääasiassa muualla.. Yhteisö ja pääomaverotus samalla linjalla kuin Suomessa.

    Maantieteellisesti Tanska on ihanteellisella paikalla, samoin maan koko suhteessa väestölukuun on ideaalinen. Lämpötila maatalouden kannalta hyvä.

    Väestömäärä lähes sama, mutta maan bruttokansantuote peittoaa Suomen mennen tullen vaikka maassa ei ole edes luonnonvaroja.

    Kuten luvut osoittavat, maassa on rahaa reippaasti enemmän kuin Suomessa. (GDP 20.000 usd enemmäm per henkilö/vuosi)!
    Hiukan korkeampi verotus ei kansalaisten arkipävään tunnu, sillä kulutushyödykkeet, ruoka jne aika lailla samoissa hinnoissa kuin Suomessa. Sanoisin että Tanskassa eletään paremmin kuin Suomessa.

    Sanon vielä kerran, nämä ovat todellisia kauppamiehiä, tämän olen saanut todistaa itsekin ed työpaikan kautta. Osaavat luoda tyhjästä tuotteen joka on Suomalaiseen makuun ja jota Suomalaiset sekä muu eurooppa. Voitot valuu Tanskaan. Työt ovat tehneet aasian jannut aasiassa.

    Suomessa tätä ei osata, ikävä kyllä. Tanskalainen on kuin kotonaan missä tahansa päin maailmaa. Suomi ei pysty koskaan päihittämään Tanskaa samalla kentällä. Suomen ainoa toivo on teknologiassa sekä teollisissa tuotteissa joita pitää viedä, usein nämä tuotteet valmistetaan Suomessa ja palkkakustannnukset vaikuttavat suuresti viennin mahdollisuuksiin.

    Tanska:
    Bruttokansantuote $313.825 billion (2010 forecast
    GDP per capita $56,790 (2010 forecast

    Suomi:
    Bruttokansantuote $189.4 billion (2010 est.)
    GDP per capita $36,700 (2011 est.)

    http://en.wikipedia.org/wiki/Economy_of_Finland
    http://en.wikipedia.org/wiki/Economy_of_Denmark

    Ai mitkä luvut?!? Wikipedian mukaan 2011:
    Suomi BKT per capita: 36 236
    Tanska: 37 152

    Ei IHAN 20 000 eroa? Eihän? :)

    Äänestä

  • heiks54 kirjoitti:

    palkat

    ka Suomi 4202 usd per kk
    ka Tanska 5970 usd per kk

    Voihan tuosta Tanskan palkasta maksaakin muutama % enemmän veroa kuin tuosta Suomi palkasta. Käteen jääpi päälle tonni enemmän kuussa.

    Maailman onnellisimmat ihmiset Tanskassa, gallupin mukaan joka julkaistiin muistaakseni viime vuonna. Työttömyysprosentti 6.2% vs Sumen 7.6%? Työttömätkään ei syrjäydy, kaikki laitetaan työssäoppimiseen tai vastaavaan, sohvalle ei jäädä tässä maassa makoilemaan.

    Mistäs sä noin ison palkkaeron Suomen ja Tanskan välille sait?!?
    Teollisuuden ja palvelujen ostovoimakorjattu vuosipalkka:
    Suomi: 26 110 (n. 2175 /kk)
    Tanska: 32 410 (n. 2700 / kk)
    (aika vanha tilasto kylläkin jo, kun 2002?)

    Mut ei nyt kuitenkaan järin suuri ero kuitenkaan, eikä likikään sitä luokkaa jota väität!

    (ostovoimakorjaamatonkaan ei muuten tilannetta muuta, siinä luvut ovat: 30 970 ja 41 740)

    Ja jos et ole koskaan huomannut, niin verot maksetaan PROSENTTEINA palkasta, joten jos palkan määrä nousee, niin kyllä verojen määrä nousee samaan tahtiin!

    Äänestä

Eikö se kirvesmies Ihalainen voisi lähteä kävelemään ministerin pallilta kun mokoma ei ole tehnyt mitään työllisyyden parantamiseksi vaan ajanut vain firmoja konkkaan mokoma punaterroristi.

Äänestä
  • On se ainakin hirmuista palkkaa nostellut.

    Äänestä

Lomaltapaluuraha on jäänne jostain muinaisuudesta. Minusta siitä voitaisiin luopua. Jos työntekijä ei tule takaisin töihin ilman sitä, ei se työpaikka tainnut kauheasti kiinnostaa alun perinkään.

Äänestä
  • Hyvin monessa vanhassa EU-maassa on käytössä 13. kuukauden palkka joka yleensä maksetaan joulukuun alussa.

    Äänestä

  • Tietääkseni lomaraha on yleensä puolet loma-ajan palkasta. Tällöin vähiten työssä ollut uusi (usein nuori) työntekijä saa paitsi lyhimmän loman, myös pienimmän lomarahan, mikä lisää työntekijöiden välistä eriarvoisuutta.

    Lomaraha lisää työntekijän sitoutumista työpaikkaan (seuraavana vuonna paremmat edut), mutta toisaalta nostaa kynnystä hakeutua toisenlaiseen, mahdollisesti paremmin sopivaan työhön. Kyselen tässä vähän senkin perään, että onko yhä nopeammin muuttuvassa maailmassa järkevää ylläpitää vielä tällaistakin työmarkkinoita jäykistävää rakennetta. (Loman pidentymisen lisäksi palkkakin nousee ikälisillä samaan työpaikkaan jäävillä.)

    Näin työttömän näkökulmasta nämä lisäedut myös hämärtävät työssäkäyvien ymmärrystä työttömän tulotasosta. Helpostihan käy niin, että verrataan vain sitä kuukausipalkkaa työttömyyskorvaukseen ja unohdetaan tällaiset ylimääräiset, vain työssäkäyville annettavat "bonukset". Työterveyshuollosta, liikunta- ja kulttuuriseteleistä, joululahjoista sun muista puhumattakaan.

    Äänestä

  • 987979797 kirjoitti:

    Hyvin monessa vanhassa EU-maassa on käytössä 13. kuukauden palkka joka yleensä maksetaan joulukuun alussa.

    Niin on ja jossain jopa 14. kuukauden palkka. Johtajien ökypalkkoihin pitäisi ensisijaisesti puuttua, joskin myös he huomauttavat, kuinka muualla maksetaan enemmän.

    Suurimmassa osassa maailman maista kuitenkin maksetaan vähemmän sekä johtajille että johdettaville. Pitäisi neuvotella sellaista yhteistä sopimusta suomalaisten kesken.

    Äänestä

  • Ai jaa SENKÖS takia "lomaltapaluurahaa" maksetaankin, että työntekijä PALAISI lomalta?!? :D :D

    ... Päivän paras!! :D

    Äänestä

  • TimoTT kirjoitti:

    Ai jaa SENKÖS takia "lomaltapaluurahaa" maksetaankin, että työntekijä PALAISI lomalta?!? :D :D

    ... Päivän paras!! :D

    Niin juuri. Aiheesta lyhyesti Wikipediassa: http://fi.wikipedia.org/wiki/Lomaraha

    Äänestä

Kilpailu on todella kovaa avoimilla markkinoilla.

Äänestä

Jos ensi maaliskuussa työttömiä on 200 000, niin se merkitsee että työttömyys on laskenut nykyisestä ainakin 39 600 hengellä.

Tem.fi mukaan virallinen työttömien määrä syyskuun lopussa 2012 oli 239 600 henkeä.

Lukuun ei sisälly "toimenpiteisiin" pakotetut tai hakeutuneet joita lienee lähemmäs 100 000 henkeä, eikä siihen myöskään sisälly ne noin 50 000 henkeä jotka ovat valtiovallalta tavallaan hukassa.

"Näin työttömän näkökulmasta nämä lisäedut myös hämärtävät työssäkäyvien ymmärrystä työttömän tulotasosta. Helpostihan käy niin, että verrataan vain sitä kuukausipalkkaa työttömyyskorvaukseen ja unohdetaan tällaiset ylimääräiset, vain työssäkäyville annettavat "bonukset". Työterveyshuollosta, liikunta- ja kulttuuriseteleistä, joululahjoista sun muista puhumattakaan." ;kirjoitti muuan.
Samoin unohtuu verotuksellinen kohtelu. Työtön työttömänä maksaa noin 630 euron kelan päiväraha kuukausituloistaan 20% veroa. Jos joutuu 9-euron pakkotöihin, kiitos sen 9-euron verottomuuden kokonaisverotus laskee 16% kun saman summan (maksimissaan 810 euroa kuussa) palkkana nostavalta verotus olisi vain 3 - 5%.
Siis peräti viisinkertainen verotus naurettavan pienistä tuloistaan.
Ilmeisesti kusetus "palkassa" tyyliin: ottaa antaa kananpaskaa kantaa on oletettu tässä kohtaan olevan kuntouttavaa.

Olen myös ihmetellyt miksi valtio maksaa työttömyyskorvausta sen 630 euroa kuussa ja verottaa sitä sen 20% jolloin käteen tulee 501 euroa. Tämä nimittäin aiheuttaa aiheellista kitinää korvausten pienuudesta. Eikö olisi järkevämpää maksaa sitä työttömyyskorvausta 5000 euroa kuussa ja verottaa siitä 90 %, silloin kaikki olisivat tyytyväisiä, ja yleinen onni ja auvo valtakunnassa vallitsisi.

Äänestä
  • "Työtön työttömänä maksaa noin 630 euron kelan päiväraha kuukausituloistaan 20% veroa."

    Nämä alimmat työttömyyskorvaukset eli peruspäiväraha ja työmarkkinatuki ovat suuruudeltaan keskimäärin 674,24 euroa kuussa ilman lapsikorotuksia. Kuukaudessa korvauspäiviä kertyy keskimäärin 21,5 kpl Kelan laskelmien mukaan, jotka minusta ovat oikein puolen päivän tarkkuudella ilmaistuna.

    Korvauksia maksetaan pääsääntöisesti tasan neljän viikon syklissä, mikä aiheuttaa harhan, että tuo 20 päivän korvauserä olisi koko kuukauden tulo. Koko vuoden korvausta saavalle niitä tulee kuitenkin 13 kpl (52 viikkoa jaettuna neljällä = 13) eli yksi enemmän kuin on kuukausia vuodessa.

    http://www.kela.fi/in/internet/suomi.nsf/NET/200701132559EH?OpenDocument

    Äänestä

  • Pitkäaikatyötön kirjoitti:

    "Työtön työttömänä maksaa noin 630 euron kelan päiväraha kuukausituloistaan 20% veroa."

    Nämä alimmat työttömyyskorvaukset eli peruspäiväraha ja työmarkkinatuki ovat suuruudeltaan keskimäärin 674,24 euroa kuussa ilman lapsikorotuksia. Kuukaudessa korvauspäiviä kertyy keskimäärin 21,5 kpl Kelan laskelmien mukaan, jotka minusta ovat oikein puolen päivän tarkkuudella ilmaistuna.

    Korvauksia maksetaan pääsääntöisesti tasan neljän viikon syklissä, mikä aiheuttaa harhan, että tuo 20 päivän korvauserä olisi koko kuukauden tulo. Koko vuoden korvausta saavalle niitä tulee kuitenkin 13 kpl (52 viikkoa jaettuna neljällä = 13) eli yksi enemmän kuin on kuukausia vuodessa.

    http://www.kela.fi/in/internet/suomi.nsf/NET/200701132559EH?OpenDocument

    Hänen olisi ehkä tullut huomioida kerran vuodessa oleva 2 viikon omavastuu aikaa työttömyyskorvausten maksamisessa.

    Äänestä

  • Siksi, että kun se on 630 (tai enemmänhän se nykyään on, mutta menköön), niin saadaan Suomen työttömien etuudet näyttämään paremmalta ylkomaisissa rilastoissa kuin ne ovatkaan, jos niissä ei tajuta käyttää nettoa, vaan bruttoa! ;)
    (Sitä en sitten osaakaan sanoa, meneeki muissa maissa moisista miten verot?!?)

    Äänestä

  • 6 + 4 kirjoitti:

    Hänen olisi ehkä tullut huomioida kerran vuodessa oleva 2 viikon omavastuu aikaa työttömyyskorvausten maksamisessa.

    Mikä tällainen omavastuuaika on? Itselläni omavastuuaika oli vain kerran eli työttömyyden alkaessa vuonna 2008, eikä sitä muistaakseni tullut uudestaan edes ansiosidonnaiselta työmarkkinatuelle siirryttäessä v. 2010.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

ainoa lääke kirjoitti:

Tämämpä takia on työmarkkinajärjestöjen suostuttava palkan alennuksiin monella alalla. Tämä on ainoa lääke pärjätä vientimarkkinoilla. Tälle hetkellä työvoimakustannukset ovat Suomessa euroopan korkeimmalla tasolla. Yritykset ovat karsineen jo turhit kulut sekä tuotanto on hiottu huippuunsa.

keskimäärin 20% palkan alennuksilla saataisiin vienti vetämään sekä töitä muutamalle kymmenelle tuhannelle työttömälle.

Toinen vaihtoehto on tehdä ei mitään, ja jatkossa sos avustukset pienenevät reippaasti jos sama meno jatkuu. Verorasite on jo huipussaan eli verotusta ei voi enää nostaa.

-------------------------------------------------------------------------------------------------------------

YLE 11.11.2012 klo 15:51
http://yle.fi/uutiset/kysely_ensi_maaliskuussa_tyottomia_jo_yli_200_000/6372002?origin=rss

Työttömyysasteen odotetaan nousevan jopa yli yhdeksän prosentin alkuvuoden aikana. Ylen kyselyyn vastanneiden suomalaisekonomistien mukaan suurin syy työllisyyden heikkenemiseen on odotetusti vientiteollisuuden ongelmat.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu