Rippi-isän täytyy aina ilmoittaa rikokset poliisille

Rikokset täytyy ilmoittaa aina poliisille. Myös rippi-isä on velvollinen ilmoittamaan poliisille hänelle ripissä kerrotuista rikoksista. Näin opettaa Raamattu, omatunto ja Pyhä Henki.

Room. 13:
1 Jokainen olkoon esivallalle, jolla valta on, alamainen; sillä ei esivalta ole muutoin kuin Jumalalta: ne vallat, jotka ovat, Jumalalta ne säädetyt ovat.
2 Sentähden jokainen, joka itsensä esivaltaa vastaan asettaa, se on Jumalan säätyä vastaan; mutta ne, jotka vastaan ovat, saavat tuomion päällensä.
3 Sillä ne, jotka vallan päällä ovat, ei ole hyvintekiöille, vaan pahoille pelvoksi. Ellet tahdo esivaltaa peljätä, niin tee hyvää, ja sinä saat häneltä kiitoksen.
4 Sillä hän on Jumalan palvelia sinun hyväkses. Vaan jos sinä pahaa teet, niin pelkää; sillä ei hän miekkaa hukkaan kanna; sillä hän on Jumalan palvelia ja kostaja sille rangaistukseksi, joka pahaa tekee.
5 Sentähden tulee alamainen olla, ei ainoastaan vihan tähden, vaan myös omantunnon tähden.

Ef. 5:11
Älkäät olko osalliset pimeyden hedelmättömissä töissä, vaan paremmin nuhdelkaat.

2. Kor. 4:2
Vaan vältämme salaiset häpiät ja emme vaella kavaluudella, emmekä petoksella Jumalan sanaa turmele, vaan me ilmoitamme totuuden ja meitämme julkisesti kaikkein ihmisten omaatuntoa kohtaan Jumalan edessä osoitamme.

Rippi-isän tulee myös siksi ilmoittaa aina vakavat rikokset poliisille, koska hän on velvollinen noudattamaan kultaista sääntöä rikoksen uhria kohtaan. Rippisalaisuudesta Raamatussa ei puhuta mitään, niin on todettu myös SRK:n uusimmassa vuosikirjassa 2012 sivulla 90.

Kultainen sääntö on Kristuksen määräämä:
Luuk. 6:31
"Niin kuin te tahdotte ihmisten tekevän teille, niin tehkää te heille. [Matt. 7:12]

Herättäjämme Lars Lewi Laestadius salaripistä ja siinä kerrottujen asioiden salaamisesta:

"Lutherus tosin poisti salaripin käytännöstä, mutta se on vielä jälellä kirkkolaissa salaisen synnintunnustuksen nimellä, waikka maallinen laki waatii julkista synnintunnustusta rikolliselta. Tuomarin ahkeroiminen tarkoittaa juuri sitä, että hän saisi taiwutetuksi rikollisen rehelliseen tunnustukseen. Minkätähden on siis kirkkolaissa suotu kunnianperkeleelle suurempia oikeuksia, niin että syntisellä on sekin oikeus, että saapi wastaanottaa wakuutuksen syntein anteeksisaamisesta salaisen tunnustuksen nojalla, waikka hän on wielä perkeleen wallassa ja ehdolliseessa synnissä? Hän ei suinkaan ole luopunut perkeleestä ja kaikesta hänen menostansa, kun ei tahdo tunnustaa syntejänsä julkisesti, waan waan salaisesti papille, joka on henkensä uhalla welwollinwn salaamaan rikosta, waikka totuus waatii, että rikos on tulewa ilmi armon ajassa, kun se kaikessa tapauksessa täytyy tulla julki ijankaikkisuudessa. Yleinen laki on tässä kohden lähempänä ijankaikkisen oikeuden waatimuksia, kun se säätää, että se, joka salaa toisen rikoksen, hän on osallinen siinä. Mutta kirkkolain mukaan pappi on welwoitettu salaamaan toisen rikosta. Tämä ei ole mitään johdonmukaisuutta lain laadinnassa. "
Lars Lewi Laestadius (Lähteet: Dårhushjonet, § 932. Ens Ropandes Röst i Öknen 1854, 7—9)

1. Tim. 5:
20 Nuhtele niitä, jotka syntiä tekevät, kaikkein kuullen, että muutkin pelkäisivät.
21 Minä rukoilen Jumalan ja Herran Jesuksen Kristuksen ja valittuin enkelien edessä, ettäs nämät pidät ilman valitsemista, ja älä mitään tee toisen puolta pitäin.
22 Älä pikaisesti jonkun päälle käsiäs pane, ja älä ole muiden synneistä osallinen: pidä itses puhtaana.

Silloin kun asioiden kertomisesta (jollekin) ei ole hyötyä rikosten uhreille, niin kultaista sääntöä tulee noudattaa ripittäytyjää kohtaan, eli siinä tapauksessa ja siinä mielessä on Raamatun mukaista soveltaa rippisalaisuutta, vaikka rippisalaisuudesta ei sinänsä Raamatussa mitään puhutakaan. Raamatussa kielletään ainoastaan sellainen lähimmäisen salaisuuksien paljastaminen, joka tehdään panettelutarkoituksessa. Esimerkiksi rikosten poliisille ilmoittaminen tai varastamisesta varkauden uhrille kertominen eivät ole panettelua, vaan kultaisen säännön noudattamista.