>>Semper.F..."/> >>Semper.F..."/>

Mitä tarkoitat, Semper?

greeeeen

Luin Semperin avaamaa, "Uskoontulo ja uskossa vaeltaminen" -otsikolla kulkevaa keskustelua, ja yksi asia ihmetytti minua siellä erityisesti ->

>>Semper.Fidelis
1.12.2012 20:59

Jumala on kuitenkin suunnattoman armollinen. Hän antaa ihmisen kulkea oman tahdon tietä, mutta ei silti hylkää sellaista ihmistä, jonka sydämessä on rakkautta Totuuteen ja evankeliumin sanaan.

33

74

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • greeeeen

      Semperin viesti jatkuu näin:

      >>Jumalalla on aikansa jokaisen ihmisen kohdalla ja saamme kiittää Hänen suurta armoaan ja rakkauttaan, että meillä on tänä päivänä mahdollisuus ottaa vastaan pelastussanoma sydämeemme kokonaisvaltaisemmin kuin koskaan ennen.

      • Mene sinne

        Semperin aloittamaan ketjuun kyselemään.

        Miksi uusi aloitus samasta aiheesta?

      • greeeeen

        Alla olevassa lainauksessa Semper toteaa, että ihminen, jolta puuttuu kokonaan kilvoittelu ja pyhityselämä, saattaa silti olla uudestisyntynyt ->

        >>Noinhan asia on tunneperäisten kaatuilujien kohdalla, samoin kuin niillä, joilta "puuttuu kokonaan kilvoittelu ja pyhityselämä".

        SILTI heillä saattaa olla takanaan aito uskonratkaisu ja uudestisyntymisen ihme, uuden luomuksen alku. Heille vain on käynyt se, mistä Jeesus kertoo kylväjävertauksessa: he ottivat sanan vastaan, mutta heissä ei ollut hyvää maaperää kasvulle.

      • greeeeen
        greeeeen kirjoitti:

        Harmikseni joudun toteamaan, että Semper on taas kerran solmussa omien sanojensa kanssa.

        Noista edellä mainitsemistaan 'tunneperäisistä kaatulijoista' ja niistä, joilta puuttuu kokonaan kilvoittelu ja pyhityselämä, Semper toteaa samassa viestissään näin:

        >>Ratkaisevaa heidän kohdallaan on se, tapahtuuko heissä vielä Jumalan armosta muutos niin, että heidän sydämensä maaperä tulee otolliseksi uuden luomuksen kasvulle.>Uudestisyntyminen merkitsee siis Jeesuksen vastaanottamista ja elämän luovuttamista Hänen täydelliseen johtoonsa. Kysymys ei voi olla mistään osittaisesta ratkaisusta, 'osa-aikaisesta' Jeesuksen seuraamisesta, 'puoli- tai vartti-uskovaisuudesta'.

      • bluebitrd.

        Kyllä greeeni on täysin oikeassa huomatessaan semperin tietämättömyyden uskon asioissa.

      • greeeeen
        bluebitrd. kirjoitti:

        Kyllä greeeni on täysin oikeassa huomatessaan semperin tietämättömyyden uskon asioissa.

        Kovin ristiriitaisia ovat Semperin opinkappaleet suhteessa toisiinsa.

      • kalliala
        greeeeen kirjoitti:

        Alla olevassa lainauksessa Semper toteaa, että ihminen, jolta puuttuu kokonaan kilvoittelu ja pyhityselämä, saattaa silti olla uudestisyntynyt ->

        >>Noinhan asia on tunneperäisten kaatuilujien kohdalla, samoin kuin niillä, joilta "puuttuu kokonaan kilvoittelu ja pyhityselämä".

        SILTI heillä saattaa olla takanaan aito uskonratkaisu ja uudestisyntymisen ihme, uuden luomuksen alku. Heille vain on käynyt se, mistä Jeesus kertoo kylväjävertauksessa: he ottivat sanan vastaan, mutta heissä ei ollut hyvää maaperää kasvulle.

        Tuo on kyllä niin täysin semperin oppia, että ei enempää voi olla. Semper ei käsitä uskon elämästä, mutta silti yrittää muita opettaa. Harvapa niitä opetuksia ottaa vastaan, mutta aina joku samanmielinen löytyy.

    • miksi aina muut

      Löytyykö sulta sen verran omia ajatuksia, että osaisit tehdä edes joskus ihan mielipiteiltäsi oman avauksen?

    • greeen= typerys!

      greeen tekee näitä typeriä aloituksia sen takia että saisi jollain konstilla osoitetttua että on muka itse parempi toista..
      Hän kuuluu tähän porukkaan joka haluaa nostaa itsensä jalustalle ja päteä sillä että olisi itse kaikessa oikeassa..Hän on säälittävä tapaus..

      Typerä ihminen!

      • Jatketaan

        greeeeen on ihminen, joka uskaltaa oikaista vääryyksiä. Häneltä ei puutu voimaa, eikä voitelua, kuten muutamilta vääriltä opettajiltä tällä palstalla puuttuu.

      • älä syytä muita
        Jatketaan kirjoitti:

        greeeeen on ihminen, joka uskaltaa oikaista vääryyksiä. Häneltä ei puutu voimaa, eikä voitelua, kuten muutamilta vääriltä opettajiltä tällä palstalla puuttuu.

        Kun kerran sinä aloitit muiden syyttelemisen, niin sano sitten KETKÄ täällä ovat vääriä opettajia joilla ei voimaa, ei voitelua? Siis sinun mukaan?

        Täsmennöksiä, kii i i i i i iitos.

    • niin että miten

      Voi hyvä ihminen sinäkö mukamas täytät kaiken Jumalan tahdon elämässäsi !

      luuletko että tämä aloitus oli olevinaan JUmalan tahto ?

    • greeeeen

      Riidanhaastajille totean vain, että en lähde kommentoimaan henkilööni käyviä kommenttejanne. Keskustelen ainoastaan esille ottamistani ASIOISTA.

    • riitaajumalisuuden k

      Olet itse se riidanhaastaja, ja koko aloitus osoittaa suurta hengellistä kasvun puutetta, eli ole ihan rauhassa ihmetyksesi kanssa ja kasva aikuiseksi.

    • 1+14

      Ja lopeta tämä jatkuva toisten ihmisten "alentaminen" ihan kuin itse olisit täydellinen! Sinä haastat jatkuvasti riitaa täällä ja kyseen alaistat sekä toisten MIELIPITEET että KÄSITYKSET!! Häpeäisit edes ja lopettaisit nämä kirjoittelut! Pidä mölyt mahassasi sinä ihmisen irvikuva!

      • greeeeen

        Ymmärrätkö ollenkaan, mitä on asioista keskustelu? Kenenkään mielipiteitä en kyseenalaista, mielipide kun on aina vain mielipide ja sellaisena oikea, mutta toisten käsityksiä Raamatun sanomasta kyseenalaistan kyllä, ja niin jokaisen tulisi tehdä. Mitä tahansa ei pidä niellä 'Jumalan sanana'.

    • greeeeen

      On harmillista, että ketju täytetään asian sijasta henkilööni käyvillä kommenteilla. Se kertoo myös paljon. Kertoo siitä, onko Semperin opin tueksi esittää argumentteja.

      • Lopeta jo!

        miksi sinä greeeen olet noin vastarannan kiiski. Etkö ymmärrä ettei sinun kaltaisia ihmisiä haluta tänne palstalle? Sinä jatkuvasti haastat riitaa ja ärsytät tahallasi toisia ihmisiä! Mene takaisin nukkumaan vaikka!

      • Pysy vahvana

        Kai sinä greeeen tiedät nuo hyökkääjät. He eivät osaa kirjoittaa ilosanomaa, vaan kirjoittavat sellaista, minkä luulevat olevan ilosanomaa ja oikeaa uskoa. Ei heistä tarvi välittää. Totuus tulee esille, eikä pala tulessakaan. Sinä olet yksi heistä, jotka Jumala on valinnut tuomaan totuutta. Väärät opetukset tulevat poltetuksi ja poistetuksi Jumalan huoneesta. Puhdistus on alkanu, eikä sitä voi kukaan keskeyttää.

    • 6+4

      Mene kyselemään siitä asiasta siihen ketjuun äläkä aloita täällä turhia ketjuja. Annat itsestäsi todella typerän kuvan jatkuvalla toisten ihmisten halveksimisella..!

      • greeeeen

        En edelleenkään halveksi ketään. Semper itse korostaa sitä, miten kaikki opetus tulee koetella, ja hän todella koettelee toisten oppeja melkoisin asein... Aina vähän päästä Semper on sanomassa jonkun toisen olevan väärässä ja opettavan harhoja, mutta silti hänen oma oppinsa ei kestä koettelua, vaan hajoaa omaan ristiriitaisuuteensa.

    • raamatusta

      1.Kor.10:1-13

      1. Minä en tahdo, veljet, pitää teitä tietämättöminä siitä, että isämme olivat KAIKKI pilven alla ja kulkivat kaikki meren läpi

      2. ja saivat kaikki kasteen Moosekseen pilvessä ja meressä

      3. ja söivät kaikki samaa hengellistä ruokaa

      4. ja joivat kaikki samaa hengellistä juomaa. Sillä he joivat hengellisestä kalliosta, joka heitä seurasi; ja se KALLIO OLI KRISTUS.

      5. Mutta useimpiin heistä JUMALA EI MIELISTYNYT, koskapa he hukkuivat erämaassa.

      6. Tämä tapahtui VAROITTAVAKSI ESIMERKIKSI MEILLE, että me emme pahaa himoitsisi, niinkuin he himoitsivat.

      7. Älkää myöskään ruvetko epäjumalanpalvelijoiksi kuten muutamat heistä, niinkuin kirjoitettu on: "Kansa istui syömään ja juomaan, ja he nousivat iloa pitämään".

      8. Älkäämmekä harjoittako haureutta, niinkuin muutamat heistä haureutta harjoittivat, ja heitä kaatui yhtenä päivänä kaksikymmentä kolme tuhatta.

      9. Älkäämme myöskään kiusatko Herraa, niinkuin muutamat heistä kiusasivat ja saivat käärmeiltä surmansa.

      10. Älkääkä napisko, niinkuin muutamat heistä napisivat ja saivat surmansa tuhoojalta.

      11. Tämä, mikä tapahtui heille, on ESIKUVALLISTA ja on KIRJOITETTU VAROITUKSEKSI MEILLE, joille MAAILMANAIKOJEN loppuvaiheet on tulleet.

      12. Sentähden, joka luulee seisovansa, katsokoon, ETTEI LANKEA.

      13. Teitä ei ole kohdannut muu kuin INHIMILLINEN KIUSAUS; ja Jumala on uskollinen, hän ei salli teitä kiusattavan yli voimienne, vaan salliessaan kiusauksen hän valmistaa myös pääsyn siitä, niin että voitte sen kestää.

      • raamatusta

        Markuksen evankeliumista

        Luku 16:16

        16. Uskoon tullut ja kastettu on pelastuva, mutta EPÄUSKOISENA pysynyt tuomitaan kadotukseen.

        Juudaan kirjeestä

        5. Vaikka te sen tiedättekin, haluan kuitenkin MUISTUTTAA teitä siitä, että Herra, JOKA OLI PELASTANUT kansan Egyptistä, TOISELLA KERTAA TUHOSI NE
        JOTKA EI VÄT TULLEET USKOVIKSI.

        Matt.7:21

        21. Ei jokainen joka sanoo minulle Herra, Herra!, PÄÄSE taivasten valtakuntaa, vaan se JOKA TEKEE TAIVAASSA OLEVAN ISÄN TAHDON

        Pietarin 2 kirjeestä

        luku 2:20-22

        20. Jos he Herramme ja Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen tuntemisen kautta ovat päässeetkin maailman saastutuksia pakoon, mutta niihin taas kietoutuvat ja tulevat voitetuiksi, niin viimeinen on tullut heille ensimmäistä pahemmaksi.

        21. Parempi olisi heille ollut, etteivät olisi tulleet tuntemaan vanhurskauden tietä, kuin että he, opittuaan sen tuntemaan, kääntyvät pois heille annetusta pyhästä käskystä.

        22. Heille on tapahtunut, mitä tosi sananparsi sanoo: Koira palaa oksennukselleen, ja pesty sika rypee rapakossa.

        Paavalin toisesta kirjeestä Tessalonikalaisille

        Luku 2:11,12

        11.Sen tähden Jumala lähettää heille väkevän eksytyksen, niin että he uskovat valheen,

        12.Että kaikki ne tuomittaisiin, jotka eivät ole uskoneet totuutta, vaan ovat mielistyneet vääryyteen.

        Sananlaskuista

        Luku 1:20-33

        »Viisaus huutaa kadulla, antaa äänensä kuulua toreilla; meluisten katujen kulmissa se kutsuu, porttien ovilta kaupungissa sanansa sanoo: Kuinka kauan te, yksinkertaiset, rakastatte yksinkertaisuutta, kuinka kauan pilkkaajilla on halu pilkkaan ja tyhmät vihaavat tietoa?

        Kääntykää minun nuhdeltavikseni. Katso, minä vuodatan teille henkeäni, saatan sanani tiedoksenne.

        Kun minä kutsuin ja te estelitte, kun ojensin kättäni eikä kenkään kuunnellut, vaan te vieroksuitte kaikkia minun neuvojani, ette suostuneet minun nuhteisiini, niin minäkin nauran teidän hädällenne, pilkkaan, kun tulee se, mitä te kauhistutte; kun myrskynä tulee se, mitä te kauhistutte, kun hätänne saapuu tuulispäänä, kun päällenne tulee vaiva ja ahdistus.

        Silloin he minua kutsuvat, mutta minä en vastaa, etsivät minua, mutta eivät löydä.»

        loput täsät luvusta

        29.He vihasivat ymmärrystä, eivät valinneet osakseen herran pelkoa

        30.Eivätkä suostuneet minun neuvooni, vaan pitivät halpoina kaikkia varoituksiani.

        31.Sen tähden he saavat syödä oman vaelluksensa hedelmiä ja saavat kyllänsä omista hankkeistaan.

        32.Yksinkertaiset surmaa heideän oma luopumuksensa, ja tyhmät tuhoaa heidän oma suruttomuutensa.

        33.Mutta joka minua kuulee, saa asua turvassa ja olla rauhassa onnettomuuden kauhuilta.

        Markuksen evankeliumista

        luku 1:15

        15. Hän sanoi: aika on täyttynyt, ja Jumalan valtakunta on tullut lähelle.
        Tehkää parannus ja uskokaa evankeliumi.

      • raamatusta
        raamatusta kirjoitti:

        Luukkaan evankeliumista

        Luku 8:11-14

        11. Vertaus on tämä: Siemen on Jumalan sana.

        12. Tien oheen pudonnut siemen tarkoittaa ihmisiä, jotka kuulevat, mutta sitten ******* tulee ja ottaa sanan pois heidän sydämistään,
        etteivät he USKOISI ja PELASTUISI.

        13. Kalliolle pudonnut siemen tarkoittaa niitä, jotka kuullessaan sanan ottavat sen ilolla vastaan, mutta joilla ei ole juurta.
        He USKOVAT vain hetken aikaa, ja KIUSAUKSEN hetkellä he luopuvat

        14. Orjantappuroihin pudonnut siemen tarkoittaa niitä, jotka kuulevat sanan mutta vaeltaessaan TUKEHTUVAT TÄMÄN MAAILMAN ELÄMÄN HUOLIIN, RIKKAUTEEN JA NAUTINTOIHIN, eivätkä tuota kypsää satoa.

        ohanneksen 1 kirjeestä

        Luku 2:1 ja 4

        1. Rakkaat, lapset! Minä kirjoitan tämän teille, ettette tekisi syntiä.
        Jos joku kuitenkin tekee syntiä, meillä on Puolustaja ISÄN luona, Jeesus Kristus, joka on vanhurskas

        4. Joka sanoo: Minä tunnen hänet mutta EI PIDÄ hänen käskyjään on valehtelija, eikä TOTUUS ole hänessä.

        Luku 3:6 ja 7-10

        6. Kukaan Hänessä PYSYVÄ ei jatkuvasti elä synnissä.
        Kukaan SYNTIÄ JATKUVASTI TEKEVÄ ei ole häntä nähnyt eikä tunne häntä.

        8. SYNTIÄ JATKUVASTI TEKEVÄ ON PERKELEESTÄ, sillä ******* on tehnyt syntiä alusta asti.
        Sitä varten Jumalan Poika ilmestyi, että hän tekisi tyhjäksi Perkeleen teot.

        9. Kukaan Jumalasta syntynyt ei tee [jatkuvasti] syntiä, sillä Jumalan SIEMEN pysyy hänessä. Hän ei saata ELÄÄ SYNNIN HARJOITTAJANA, koska on Jumalasta syntynyt.

        10. Siitä käy ILMI, ketkä ova Jumalan lapsia ja ketkä Perkeleen lapsia.
        kuka tahansa ei elä vanhurskauden tekijänä, ei ole Jumalasta, ei myöskään se joka ei rakasta veljeään.

      • Raamatua lukeva

        Kuulehan nimimerkki 'raamatusta'. Sanon tämän vain kerran, ehkä luet, ehkä et. Jos luet niin 'kuulet' tai sitten et.
        Älä milloinkaan lisää sanoja Jumalan Sanaan, ei edes sulkein. Jos raamatunkohtien lainauksesi on jostain käännöksestä, joka ei ole uskollinen alkuteksteille, niin älä silloinkaan kirjoita osaa tekstistä isoin ja osaa pienin kirjaimin.
        Kerrotko mistä käännöksestä lainasit raamatunpaikat? Minulla ei ole tuota Raamatun laitosta jota käytät.

      • raamatusta
        Raamatua lukeva kirjoitti:

        sen takia kirjoitan osan kohdista isolla kun korostan siinä lausessa tätä asiaa, kun tämä suomi 24 kirjoitus juttu on aika huono verrattuna muihin palstoihin joissa kun kirjoittaa niin on samat jutut kun tekstin käsittely ohjelmassa.

        miksiköhän täällä ei ole?

        painokseni on tämän ja tässä kaikki tiedot raamatustani

        33/38 kirkko raamattu

        vanha testamentti XI kirkolliskoukouksen käytäntöön ottama suomennos. 33

        uusi testamentti XII kirkolliskokuoksen ottama suomennos 38

        ISBN 951-619-263-7

        Saarijärven Offset 1993

        kelpaako?

      • greeeeen
        Raamatua lukeva kirjoitti:

        Kuulehan nimimerkki 'raamatusta'. Sanon tämän vain kerran, ehkä luet, ehkä et. Jos luet niin 'kuulet' tai sitten et.
        Älä milloinkaan lisää sanoja Jumalan Sanaan, ei edes sulkein. Jos raamatunkohtien lainauksesi on jostain käännöksestä, joka ei ole uskollinen alkuteksteille, niin älä silloinkaan kirjoita osaa tekstistä isoin ja osaa pienin kirjaimin.
        Kerrotko mistä käännöksestä lainasit raamatunpaikat? Minulla ei ole tuota Raamatun laitosta jota käytät.

        >>Kerrotko mistä käännöksestä lainasit raamatunpaikat?

      • raamatusta
        greeeeen kirjoitti:

        >>Kerrotko mistä käännöksestä lainasit raamatunpaikat?

        painokseni on tämän ja tässä kaikki tiedot raamatustani

        33/38 kirkko raamattu

        vanha testamentti XI kirkolliskoukouksen käytäntöön ottama suomennos. 33

        uusi testamentti XII kirkolliskokuoksen ottama suomennos 38

        ISBN 951-619-263-7

        Saarijärven Offset 1993

        kelpaako?

      • raamattusta
        raamatusta kirjoitti:

        ohanneksen 1 kirjeestä

        Luku 2:1 ja 4

        1. Rakkaat, lapset! Minä kirjoitan tämän teille, ettette tekisi syntiä.
        Jos joku kuitenkin tekee syntiä, meillä on Puolustaja ISÄN luona, Jeesus Kristus, joka on vanhurskas

        4. Joka sanoo: Minä tunnen hänet mutta EI PIDÄ hänen käskyjään on valehtelija, eikä TOTUUS ole hänessä.

        Luku 3:6 ja 7-10

        6. Kukaan Hänessä PYSYVÄ ei jatkuvasti elä synnissä.
        Kukaan SYNTIÄ JATKUVASTI TEKEVÄ ei ole häntä nähnyt eikä tunne häntä.

        8. SYNTIÄ JATKUVASTI TEKEVÄ ON PERKELEESTÄ, sillä ******* on tehnyt syntiä alusta asti.
        Sitä varten Jumalan Poika ilmestyi, että hän tekisi tyhjäksi Perkeleen teot.

        9. Kukaan Jumalasta syntynyt ei tee [jatkuvasti] syntiä, sillä Jumalan SIEMEN pysyy hänessä. Hän ei saata ELÄÄ SYNNIN HARJOITTAJANA, koska on Jumalasta syntynyt.

        10. Siitä käy ILMI, ketkä ova Jumalan lapsia ja ketkä Perkeleen lapsia.
        kuka tahansa ei elä vanhurskauden tekijänä, ei ole Jumalasta, ei myöskään se joka ei rakasta veljeään.

        Johanneksen 1 kirjeestä

        Luku 2:6

        6. Joka sanoo PYSYVÄNSÄ Hänessä, on VELVOLLINEN VAELTAMAAN niin kuin hän vaelsi

        Hebr.10:36

        36. Te tervitsette KESTÄVYYTTÄ tehdäksenne Jumalan TAHDON JA SAADAKSENNE sen, mitä on LUVATTU.

        Matt.24:13

        13. Mutta joka kestää LOPPUUN asti, pelastuu.

    • mites tuo Paavali

      tekisi...sanois terve Jumalan nimissä ja kiittäis JO olevasta uskosta ja sen jälkeen apostolin oikeudella opettaa...
      Jos ei sinulla greeen ole apostolin oikeuksia niin tyydy tervehtimään ja kiittämään Herraa JO olevasta uskosta, itsesi ja muiden kohdalla ja luota siihen että Herra opastaa itsekutakin.
      En itse löydä tapaasi ja tyyliäsi raamatusta....

      • greeeeen

        Ketjun aihe ei ole greeeeen henkilönä. :)

    • jankutustajankuuttaj

      Jankuttaja jankuttaa jankuttamasta jankuuttaantamistaankin.

      Mitä sinulle kuuluu ? Kiitos minulle kuuluu hyvää ! Kiitos niin minulekkin kuuluu hyvää ! Kiitos, niin minullekkin aika hyvää, entä kuuluuko sinulle aika hyvää vaiko melko hyvää hyvää ? minulle kuuluu aiokalailla melkoisen hyvää kiitos, nythän meille kuuluukin sitten aika hyvää molemmillekkin !

      olipa hyvä että jankutettiin ihan jankuttamasta jankuttamastaankinkin.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Moikka rakas

      Oon miettinyt meidän välistä yhteyttä viime aikoina. En ihan osaa pukea sanoiksi, mitä kaikkea tunnen, mutta halusin vaa
      Ikävä
      65
      17363
    2. Mitä tapahtunut

      Poliiseja monta autoa+panssariauto Porista kpäähän päin tänään klo n.20 kuka hurjistunut ?
      Kankaanpää
      43
      5201
    3. HS: Kuka vielä uskaltaa mennä sairaalan ensiapuun?

      https://www.hs.fi/mielipide/art-2000011212025.html Tässä on hyvin ajankohtainen mielipidekirjoitus koskien Malmin sairaa
      Maailman menoa
      303
      2846
    4. Gallup: kaivattusi syntymävuosi

      Minä vuonna kaipaamasi henkilö on syntynyt?
      Ikävä
      156
      2208
    5. Lakea konkurssiin. Asukkaat menettävät asuntonsa

      Kuntarahoitus on tänään jättänyt konkurssihakemuksen lakean kaikista kiinteistö osakeyhtiöistä. Kassa on tyhjä, kaikki
      Seinäjoki
      36
      2115
    6. Missäpäin,,,

      Lapuaa tapettu ihminen viime yönä ? Hurjaa touhua nykymeno täällä...
      Lapua
      24
      1764
    7. Ökyrikas Kurkilahti mussuttaa veroistaan

      Pakeni aikoinaan veroja Portugaliin mutta joutui palaamaan takaisin kun Suomi teki verotussopimuksen Portugalin kanssa.
      Maailman menoa
      140
      1688
    8. Yhdysvalloissa työllisyys paranee, Suomessa työttömyys kasvaa, missä vika?

      Miten tämä on mahdollista että 177 000 uutta työllistä tuli USAssa yhdessä kuukaudessa, vaikka Trump on ruorissa? Orpon
      Maailman menoa
      409
      1606
    9. mahdollista, että olet ollut iltavuorossa

      Ja kotiin päästyäsi tulit palstalle etsimään merkkiä minusta, jos kaipaat yhtään minua niin kuin minä sinua Ei mennyt k
      Ikävä
      11
      1517
    10. Nikkalassa vauhdilla nokka kohti taivasta

      Mitähän Darwin sanoisi näistä 4 suomalaisesta, jotka kävivät Haparandan puolella näyttämässä, kuinka Suomi auto kulkee t
      Tornio ja Haaparanta
      3
      1391
    Aihe