NÄKY MAAMME

Näin lukuisia maamme seurakuntia ja kirkkoja ja kauhistuin sitä mitä näin. Oli seurakuntia jossa kuulijat makasivat arkuissa ja saarnaajat olivat pukeutuneet haudankaivajiksi. Seurakunnan lattialla matelivat käärmeet ja skorppionit ja virsiä ja lauluja säestävät olivat käsissään luiset välineet jotka kyllä muistuttivat soittimia, mutta ne olivat äänettömiä ja niistä lähti vain savua joka leijaili noiden arkkujen päälle.

Sitten näin seurakuntia joissa kansa oli pukeutuneena nahkatakkeihin ja nahkahousuihin ja naiset olivat maalattu mitä rivoimmannäköisiksi ja miehet olivat kuin kuralätäköstä nousseet ja hiukset oli rasvattu niin paksulla rasvalla että sitä valui kaikkialle ja kun he lauloivat ylistyslauluja niin heidän sydämensä irvisti ja kasvot vääntelehtivät muodottomasti ja heidän ruumiinsa hytkyivät kuin jossain seksuaalisessa orgiassa.
Kyseisen seurakuntien saarnaajat olivat pukeutuneet kaikenlaisiin erittäin koristeellisiin ja kimaltavin koristein kirjailtuihin takkeihin ja housuihin ja he heiluttivat käsissään Raamatun näköistä kirjaa jossa ei ollut kuin kannet.

Sitten näin seurakuntia jossa syötiin ja mässäiltiin ja naurettiin ulkona oleville nälkää kärsiville ihmisille ja hyväiltiin omia vatsojaan ja kehuttiin toinen toisille kuinka maittvaa ruokaa oli pastorit taas valmistaneet että ihan napa oli revetä. He olivat lopulta niin päihdyksissään syömingeistään että konttasivat lattialla kuin siat ja ilkkua röhkivät jokaiselle nälkäiselle jonka näkivät. Pastorit olivat lihavia kuion valtaisat kaljatynnyrit ja he hyllyivät liikkuessaan, ja kukaan heistä ei välittänyt kenestäkään toisesta.

Sitten näin seurakuntia joissa oli heikkoja ihmisiä, täysin voimattomia ja ne vapisivat ja tutisivat ja yrittivät imeä itseensä voimaa saarnaajistaan, mutta ei niilläkään ollut mitään annettavaa, sillä kun he itse olivat syöneet oman ravintonsa ei heillä ollut jakaa muille.

Sitten oli erikoisia seurakuntia, he kokoontuivat vihreillä niityillä kirkkaan virran äärellä ja jakoivat janoisille juotavaa ja nälkäisille syötävää ja he olivat kirkkauden opettamia, sillä heihin valui ylhäältä koko ajan kirkas valo joka vahvisti heitä. Näitä ei ollut montaakaan, koska nuo muut seurakunnat pitivät heitä höynähtäneinä ja väärin vaeltavina ja heitä vierastettiin.

Sitten näin kuinka taivaalta lähestyi suuri pilvi heinäsirkkoja muistuttavia eläimiä ja ne hyökkäsivät noiden kimppuun jotka olivat ulkona ja muut seurakunnat nauroivat ja pilkkasivat heitä, mutta vaikka nuo heinäsirkat tekivätkin tuhoaan, niin kirkkaus korvasi moninkertaisesti kaiken sen mitä nuo heinäsirkat olivat tuhonneet.

Sitten nuo kaikki seurakunnat, ne jotka kokoontuivat sisätiloissa ryhtyivät rakentamaan suurta aitausta kaikkien omien rakennustensa ympärille estääkseen noiden ulkona olevien pääsyn heidän tiloihinsa, mutta juuri kun ne olivat saaneet sen valmiiksi nousi suuri peto joka polki nuo seurakunnat maahan ja nieli sisäänsä niissä olevat, ja kääntyi sitten kohti noita ulkona olevia ja ne lähtivät pakoon luoliin ja onkaloihin jonne tuo peto ei päässyt ja näin suuri osa heistä säästyi pedon hyökkäykseltä. Ja vaikka peto oksensi suustaan ulos noita nielemiään seurakuntalaisia niin niistäkään yksikään ei voinut käydä noihin luoliin ja silloin taivaalla nähtiin suuri kirkkaus ja luolissa olevat astuivat esille ja he kävivät petoa vastaan ja taivaalta laskeutui valtaisa pilvi joka peitti nuo luolissa olevat ja kun pilvi katosi, niin heistä ei ollut ketään maanpäällä ja tuo suuri peto oli kahleilla sidottu ja sotilasenkelit raahasivat pedon pois.