Maahanmuutto ja ministeritason korruptio

bisnesisbisnes

Suomi ottaa päivittäin askeleen kohti kieroutunutta oligarkiaa, jossa valtio muuttuu lähinnä järjestelmäksi, jonka tarkoituksena on siirtää varallisuutta pois kansalaisilta hallitsevan eliitin ja heidän lähipiirinsä taskuun. Tapa, miten oligarkia pyritään saamaan aikaiseksi, on tuttu. Siihen kuuluu julkisen vallan painostusta, hämäriä sopimuksia ja korruptiota. Kaikki tämä pyritään piilottamaan valheiden alle. Valheet eivät ole kuitenkaan järin hyvä piilopaikka, sillä kun niitä vähän päältä rapsuttaa, paljastuu alta kasa sontaa.

Seuraavassa on pieni ote Kokoomuksen sisäministeri Anne Holmlundin Etelä-Suomen päällystöpäivillä Espoossa pitämästä puheesta; "Turvapaikanhakijoiden määrä on viime vuosina noussut voimakkaasti ja turvapaikkahakemusten käsittelyajat ovat pidentyneet. Turvallisuusviranomaisten kannalta keskeinen haaste on maahanmuuttovastaisuuden vähentäminen ja rasismirikosten ennaltaehkäisy."

Maahanmuutto on poliittisten päättäjien tekemä tietoinen valinta. Maahanmuuttaja on ihminen, joka on tullut maahan. Sana "maahanmuuttovastaisuuden" on tämän vuoksi äärimmäisen olennainen. Maahanmuuttovastaisuus ei nimittäin eroa esimerkiksi "ydinvoimavastaisuudesta" tai "veronkorotusvastaisuudesta". Ministeri Holmlund kehottaa puheessaan viranomaisia eksplisiittisesti toimimaan hallituksen ajaman politiikan vastustuksen vähentämiseksi. Asiaa ei edes yritetä peitellä tai kierrellä puhumalla "maahanmuuttajavastaisuudesta", vaan Holmlund toteaa yksiselitteisesti asiassa olevan kyse maahanmuuton vastaisuudesta. Ihmisten mielipiteiden kaitseminen ei luonnollisestikaan kuulu poliisien toimenkuvaan, mutta tämä ei Anne Holmlundia estä.

Nykyisessä humanitaarisen maahanmuuton politiikassa ei ole todellisuudessa kyse hädänalaisten auttamisesta, minkä voi huomata yksinkertaisella laskutoimituksella. Sisäasiainministeriön maahanmuuttojohtajan Sirkku Päivärinteen mukaan yhden alaikäiseksi ilmoittautuneen turvapaikka maksaa valtiolle noin 57 000 euroa. Kirkon ulkomaanavun mukaan yhden kehitysmaalaisen lukutaito maksaa 100 euroa. Yhden turvapaikan hinnalla voidaan siis opettaa 570 ihmistä lukemaan. Lukutaito kestää läpi koko elämän, mutta turvapaikka ainoastaan yhden vuoden. Lukutaito myös auttaa suoraan maata, jossa ihmiset kärsivät. Maahanmuutto tuosta maasta pois ei.

9

119

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Jatkoa...

      Unicefin mukaan poliorokote maksaa 1,3 euroa kymmentä lasta kohti. Yhden alaikäiseksi ilmoittautuneen turvapaikan kustannuksilla saadaan siis 438 460 lasta rokotettua poliota vastaan. Tuhkarokkoa vastaan samalla rahalla saadaan rokotettua 285 000 lasta. Puhtaasti hinnan ja hyödyn suhteita vertailemalla huomaa, että humanitaarinen maahanmuutto on äärimmäisen kustannustehoton tapa auttaa yhtään ketään, ja että samalla rahalla voidaan saada aikaiseksi paljon enemmän hyvää kuin nykyisillä metodeilla.

      Tästä herää luonnollisesti kysymys, että minkä vuoksi koko humanitaarista maahanmuuttoa sitten ylipäätään harrastetaan, kun se ei tosiasiallisesti juurikaan auta ihmisiä. Jos ei ole varma, miksi jotain tehdään, on hyvä katsoa, ketkä siitä hyötyvät. MTV3:n mukaan Anne Holmlundilla oli vuoden 2008 helmikuussa yli 700 000 euroa velkaa. Jopa ministerin palkkatasoon verrattuna tämä on erittäin paljon. Ministeri Holmlundin veli on kiinteistöyrittäjä Ilkka Holmlund. Satakunnan kansa uutisoi viime huhtikuussa, miten Ilkka Holmlundin sijoittajaryhmä pyrkii perustamaan yhden Suomen suurimmista vastaanottokeskuksista Harjavaltaan lähelle Satakuntaa.

      Vastaanottokeskukset ovat tuottavaa bisnestä. Valtio maksaa vastaanottokeskuksista koituvat kulut. Yksityiset kiinteistönomistajat, jotka vuokraavat kiinteistöjään vastaanottokeskuksiksi, ovat käytännössä vailla minkäänlaista pelkoa bisneksensä loppumisesta niin pitkään kuin Suomeen tulee lisää maahanmuuttajia, joilla on tarvetta vastaanottokeskuksille. Vastaanottokeskuksen pyörittäminen on liiketoimintaa, josta ei seuraa sen harjoittajalle minkäänlaisia riskejä niin pitkään kuin poliitikot harjoittavat nykyisenkaltaista maahanmuuttopolitiikkaa.

      "Valtion varat" on itsessään harhaanjohtava termi. Valtion rahoissa on todellisuudessa kyse valtion kansalaisten verovaroista, joita kerätään valtion kansalaisten etujen ajamiseksi. Tämä merkitsee sitä, että valtio ei todellisuudessa käytä omia rahojaan, vaan veronmaksajien rahoja. Kun valtio vuokraa yksityiseltä kiinteistönomistajalta kiinteistön vastaanottokeskusta varten, se tekee tämän veronmaksajien rahoilla. Se, että Anne Holmlund kehottaa poliisia toimiin maahanmuuttovastaisten mielipiteiden kitkemiseksi, merkitsee sitä, että hän kehottaa poliisia toimiin kitkeäkseen vastustusta politiikalle, jonka vuoksi valtio siirtää hänen veljensä omistamalle yritykselle satoja tuhansia euroja veronmaksajien rahoja vuosittain. Joskus hyvä veli -järjestelyt ovat kirjaimellisia.

      Nykyinen poliittinen ilmapiiri on se, että käytännössä vähintään kerran viikossa paljastuu jotain uutta korruptioon viittaavaa. Tästä huolimatta joillakin ihmisillä elää usko, että kun poliitikot väittävät tahtovansa auttaa ihmisiä, poliitikot myös toimivat puheidensa mukaisesti. Yleensä poliitikot eivät kuitenkaan tee näin, vaan kyse on lähinnä retoriikasta - sanoista ja kuumasta ilmasta. Se, että ihmiset uskovat poliitikkoja, ei ole varsinaisesti ihmisten vika, koska suuri osa ihmisistä on sen verran hyviä tyyppejä, että lähimmäisten auttaminen tuntuu heistä luonnolliselta ja normaalilta ajatukselta. Valtaan kuitenkin sisältyy se piirre, että se korruptoi, ja mitä vähemmän sitä valvotaan, sitä likaisemmaksi peli menee.

    • onko...

      Holmlund muka niin pihalla että luulee turvaikanhakijoiden määrän lisääntyneen? Kaikki tietää että se on ollut jo monta vuotta laskussa... eiköhän maahanmuuttovastaisuuskin vähitellen vähene, kun pinnalta vähän rapsuttamalla huomaa sen olevan pelkkää propagandaa ja lapsellisia salaliittoteoriioita.

      • Holmlundien bisnes

        Maahanmuuttajia Suomeen haalii Ilkka Holmlund joka on entisen misterin veli ja puolue on Kokoomus.





        Holmlundit ja bisnestä pakolaisilla

        http://www.youtube.com/watch?v=pnq3uoJ1CmE

        Sisäministeri Anne Holmundin veli Ilkka Holmlund esittelee MTV3:n 45 minuuttia ohjelmassa pakolaiskeskuksiin liittyvää liiketoimintaansa. Holmlund vertaa pakolaiskeskuksia Karjalan evakkojen asuttamiseen. Hän katsoo, että kansalaisille informaatiota jakamalla ja lisäkoulutuksella pakolaisiin liittyvät kielteiset ennakkoluulot voidaan poistaa.

        Oli varmaan fantastista kehitellä ideoita jotka tuottavat omalle pankkitilille kun sisko päätti asioista.


      • harhaanjohtaja!
        Holmlundien bisnes kirjoitti:

        Maahanmuuttajia Suomeen haalii Ilkka Holmlund joka on entisen misterin veli ja puolue on Kokoomus.





        Holmlundit ja bisnestä pakolaisilla

        http://www.youtube.com/watch?v=pnq3uoJ1CmE

        Sisäministeri Anne Holmundin veli Ilkka Holmlund esittelee MTV3:n 45 minuuttia ohjelmassa pakolaiskeskuksiin liittyvää liiketoimintaansa. Holmlund vertaa pakolaiskeskuksia Karjalan evakkojen asuttamiseen. Hän katsoo, että kansalaisille informaatiota jakamalla ja lisäkoulutuksella pakolaisiin liittyvät kielteiset ennakkoluulot voidaan poistaa.

        Oli varmaan fantastista kehitellä ideoita jotka tuottavat omalle pankkitilille kun sisko päätti asioista.

        Karjalan evakot olivat suomalaisia, jotka siirtyivät siis Suomesta Suomen toiselle paikkakunnalle.


      • niin kuin sanoin
        Holmlundien bisnes kirjoitti:

        Maahanmuuttajia Suomeen haalii Ilkka Holmlund joka on entisen misterin veli ja puolue on Kokoomus.





        Holmlundit ja bisnestä pakolaisilla

        http://www.youtube.com/watch?v=pnq3uoJ1CmE

        Sisäministeri Anne Holmundin veli Ilkka Holmlund esittelee MTV3:n 45 minuuttia ohjelmassa pakolaiskeskuksiin liittyvää liiketoimintaansa. Holmlund vertaa pakolaiskeskuksia Karjalan evakkojen asuttamiseen. Hän katsoo, että kansalaisille informaatiota jakamalla ja lisäkoulutuksella pakolaisiin liittyvät kielteiset ennakkoluulot voidaan poistaa.

        Oli varmaan fantastista kehitellä ideoita jotka tuottavat omalle pankkitilille kun sisko päätti asioista.

        tilanne on muuttunut monessakin mielessä: turvapaikanhakijoiden määrä on vähentynyt ja sisulaisten valta hiipunut


    • Hätää kärsiviä?

      Maahanmuuttokäytännöt suosivat laitonta toimintaa. Pohjolan maahan pääsee rahalla, laittomia keinoja käyttäen. Tässä kohtaa on hyvä muistaa, mistä oloista laittomia keinoja käyttävät, järjestäytynyttä rikollisuutta tukevat porsastelijat tulevat. Mikäli heillä on varaa tuon 10 000 euron verran, siihen voi käytännössä melkein laittaa pari nollaa perään ja suhteuttaa sen merkitys heidän paikalliseen elintasoon.

      Tuollaisella määrällä riihikuivaa voi elellä aika lailla herroiksi Somalian kaltaisessa maassa. Siellä raha puhuu vielä normaalia enemmän, eli pennosilla voi ostaa myös lakia tarpeen mukaan. Tällaisen rahamäärän omaaminen tarkoittaa yleensä myös jonkinmoista, ainakin alkeellista bisnesvaistoa. Toisin sanoen, tuskinpa sitä matka veisi pohjolaan päin ellei sen laskisi olevan taloudellisesti hyväksi. On hyvin tiedossa, että humanitaariset maahanmuuttajat tietävät prikulleen minkälaisiin oloihin ovat muuttamassa. He tietävät mitä tekevät, minne menevät ja mitkä ovat tavoitteet. Kuten olemme huomanneet, valitettavasti monesti näihin tekemisiin kuuluu järjestäytyneiden rikollisjärjestöjen rakentaminen ja ylläpitäminen.

      Vielä kun muistamme, että nämä henkilöt tekevät tiuhaan matkoja kotimaahansa, voidaan varmaankin heidän toiminta tiivistää lontoon murteella sanoiksi business as usual.

      Lainarahalla?

      Toinen esitetty teoria on, että maahanmuuttajat ottavat laittomia puuhiaan varten lainaa. Kuten todettua, lähtömaissa talous on eri näköistä ja kokoista, joten turha heidän on olettaa pankista tällaisia rahoja saavansa. Rahoittajien pitää siis olla rötöstelijöitä itsekin. Rikolliset eivät ole tyhmiä, vaan he tietävät hyvin miten länsimainen hyvinvointivaltio toimii. Kuten myös on hyvin tiedetty, maahanmuuttajat lähettävät hurjat määrät rahaa takaisin kotimaihinsa. Lopputulos on, että paitaan ja soppaan tarkoitetuilla rahoilla ostetaan militanteille lisää aseita toisella puolen maailmaa.

      EU:ssa olemme huomanneet, että kun rahan jakaminen vähenee ja muuttuu käyttötarpeiksi, maahanmuuttajien määrä vähenee. Jos he todellakin olisivat vaarassa, vailla kattoa pään päälle ja ruokaa syödäkseen, he tulisivat mieluusti jos näitä on tarjolla. Koska kyse on kuitenkin rikollisten rahoittamisesta, siihen ei soppa riitä.

      Sama lopputulos

      Katsoi asiaa mistä tahansa kantista, ylläolevista tai muista, yhtä on vaikea kiistää: nykyisellään maahanmuutto ruokkii järjestäytynyttä rikollisuutta. Tuosta ei pääse yli, väli eikä ympäri. Nykyiset käytäntömme mitä ilmeisemminkin rohkaisevat vilpilliseen toimintaan. Kuten tiedämme, ihmissalakuljettajat tarjoavat koko paketin, sisältäen matkat, tarinat ja toimintaohjeet. Ei liene suinkaan väärin olettaa, että yhdeksän kymmenestä myös Suomeen tulleesta humanitaarisesta muuttelijasta on kertonut valheellisen tarinan ja päässyt maahan vilpillisin keinoin.

      On ihan ymmärrettävää, perusteltua - varauksin jopa välttämätöntä tukea YK:n tuottamien pakolaisten tuontia maahan. Sen sijaan meillä ei ole hetkenkään varaa hymyillä, kun otamme maahan humanitaarisin perustein muita, ei-työperäisiä maahanmuuttajia. Matemaattinen todennäköisyys on, että hätää kärsivän auttamisen sijaan tuemme sotaa, kärsimystä, terrorismia, ihmiskauppaa ja oikeastaan kaikkia niitä asioita, joita vastaan uskomme toimivamme.

      • mikäli Eurooppa

        ei olisi sellainen linnoitus joka yrittää pysäyttää kaikki maailman muslimit ja ryysyläiset rajoilleen, ei ihmiskauppa kannattaisi. Jos haluat taistella mamubisnestä vastaan, taistele vapaan liikkuvuuden puolesta.


      • Jussuf (se sama)
        mikäli Eurooppa kirjoitti:

        ei olisi sellainen linnoitus joka yrittää pysäyttää kaikki maailman muslimit ja ryysyläiset rajoilleen, ei ihmiskauppa kannattaisi. Jos haluat taistella mamubisnestä vastaan, taistele vapaan liikkuvuuden puolesta.

        Erinomainen pointti. Myös suomalaiset hyötyvät vapaista rajoista, vaikka liian harva vieläkään esim. opiskelee ulkomailla.


    • Hyväveli korruptio

      Ja sitten ovat ne suomalaiset, jotka ovat tehneet itselleen bisneksen maahanmuuton ja pakolaisten vastaanoton yhteyteen. Heidän oma bisneksensä kasvaa ainoastaan maahanmuuttajien ja pakolaisten määrän lisääntyessä. Näitä on päättäjissä niin valtiollisella kuin kunnallisellakin tasolla, samoin kuin lastensuojelubisneksessäkin, rukaten lakeja omia bisneksiään suosivaksi.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Rakastan sinua

      Kohta sanon tämän livenä, älä pelästy.
      Ikävä
      131
      1816
    2. Miksköhän mä oon tuolla

      Joskus antanut ymmärtää että olisin sun rinnoista pelkästään kiinnostunut 😂😁🤭 ja sä säikähdit että koskisin ilman lup
      Ikävä
      16
      1662
    3. Heti kun luomisen motiivi tuli esiin - se haisi RAAMATULLISELTA TARINALTA ISOISÄSTÄ, JOLLA ON PARTA

      Pinnalliset käsitykset korkeammasta Todellisuudesta Heti kun luomisen motiivi tuli esiin - se haisi RAAMATULLISELTA TAR
      Hindulaisuus
      329
      1052
    4. Tiedätkö miten pahalta tuntui

      Kun vetäydyit? Ei kuukausiksi vaan vuosiksi.
      Ikävä
      61
      1040
    5. J miehestä oikeaa

      Nimeä ei voi tänne julkaista mutta kannattaa olla varuillaan jos ”aistit” auki t nainen
      Ikävä
      96
      979
    6. Epäiletkö että kaivattusi

      On tai on ollut ihastunut sinuun?
      Ikävä
      66
      901
    7. Vanhemmalle naiselle

      Juhannussauna on lämpiämässä. 🌿🥵💦
      Ikävä
      47
      807
    8. Onko Lahdessa juhannuskokkoa?

      Entä vähän kauempana?
      Lahti
      2
      801
    9. Aamu on aina iltaa viisaampi.

      Hyvää huomenta rakas. Ajattelen sinua taas ja yritän keksiä keinoja luoksesi. Satuttaa, kun unohdan sinua joka päivä ene
      Ikävä
      5
      778
    10. Kysyit firman bileissä..

      .. että tulisinko luoksesi yöksi... Oliko se vain heitto. Mitäs jos olisin tullut? Naiselta
      Ikävä
      9
      721
    Aihe