AA
A A A
Opastus ja palaute
liity jäseneksi!

 /   /  /  / lapsiasiavaltuutettu?

lapsiasiavaltuutettu?

48 Vastausta 165 Lukukertaa
Lapsiasiavaltuutettu jakaa kirjelmää, että häirtsevää pelaamista ei saa talon pihassa kieltää. Viittaa kiinteistöliittoon ja oikeusministeriöön. Mihin moinen voi perustua, että häiritsevä meluaminen ja vaarallinen pallon potkiminen ei ole kiellettävissä?
Kun kiellettiin peluu tuli asumisrauha ja turvallinen liikkuminen pihalle. Nyt vedotaan lapsiasiamiehen kirjelmään, ettei häiriöttömään asumiseen ole oikeutta, eikä turvalliseen liikkumiseen pihateillä.
Mitä vaaraa se pelaaminen aiheuttaa?

Lasten leikkien äänet (päiväsaikaan, illallakin) kuuluvat normaaleihin elämisen ääniin eikä niitä voi kieltää. Ylipäätänsä taloyhtiöillä ei ole oikeutta kieltää mitään muuta kuin pihalla pysäköinti ja sekin vain siksi että siihen on erikseen annettu lailla valtuus.
Potkastu kaksivuotiasta pallolla. Onnea, että vakava loukkaantuminen säästy. Huidottu mailalla ohikulkevia ja potkittu pallolla. Kyllä muovipalo asfaltilla pitää helvetinmoisen äänen, siihen lauman möly päälle.
Henkensä kaupalla hiekkakakuja hiekkalaatikolla, kun isot kollit potkii palloa siinä.
Kyse mistä se lapsiasiavaltuutettu moisen tuhoon repii oikeutetuksen? Pitäisi olla turvallinen liikkuminen ja asumisrauha?
Se on poliisiasia eikä mikään muu jos mailalla lyödään. Mutta kyllähän tässä paistaa läpi että kyse on lasten äänistä eikä muusta. Ne nyt vaan on sallittuja ja se siitä.

Kysy itseltäsi: mistä saatte valtuudet mihinkään kieltoon? Vastaus on: ei mistään.

Jos tunnet turvallisuutenne uhatuksi on syytä kääntyä poliisin puoleen.
Viimekädessä yhtiö voi ottaa osakehuoneiston yhtiön hallintaan, jos osakehuoneistossa asuva ei noudata sitä, mitä järjestyksen säilymiseksi on tarpeen.
Häädön paikka, jos ei kersojaan pidä kurissa.
Täältä aloittajakin voi lukea lapsiasiavaltuutetun kannanoton perusteluineen.

http://www.lapsiasia.fi/nyt/tiedotteet/tiedote/-/view/1823736
En vaan löydä hänen mainitsemilleen perusteluille katetta. En sanut oikeusministeriöstä vahvistusta hänen väitteelleen. Mihin sen perustaa? Minusta vaarallisen ja erittäin häiritsevän peluun pihalla on voitava kieltää..
Lukeehan se siinä paperissa: Kysymys on asunto-osakeyhtiölain tulkinnasta, joka on minustakin yksiselitteinen: taloyhtiön isännöitsija, hallitus tai yhtiökokouksen enemmistö eivät voi antaa YLEISTÄ lasten puuhaleikkien kieltoa. Sellaista valtuutta em. toimielimillä ei lain nojalla yksinkertaisesti ole. Järkeenkäyvät ohjeet ja rajoitukset ovat sitten eri asia.
Eritäin meluavasta pelaamisesta ikkunan alla ja kapeilla kulkuväylillä. Hiekkalaatikolla vaarannetaan pikkuisten kakun teko palloa potkimalla, samoin liikkuminen kulkuväylillä. Mistä tämä lapsiasiavaltuutettu saa päähänsä ajaa pihoille tapaturmavaaraa ja asumishäiriköintiä?
Kun pihassa ei ole pelaamiseen sopivaa aluetta, niin ei ole ja peluukielto ainoa järkevä ratkaisu.
Kait riippuu pihasta. Joihinkin sopii, toisiin ei. Ko. tapauksessa tuskin kannattaa lapsiasiainvaltuutetusta välittää, jos pihassa on esimerkiksi autopaikkoja. Aina voi vedota perustuslain takaamaan omaisuuden suojaan.
Lapsen aiheuttama omaisuusvahinko ei ole juridisesti mitenkään yksiselitteinen sen suhteen, kuka vahingon korvaa.
Vahingon aiheuttaja aina korvaa. Lasten tapauksessa vanhemmat.
Väärin meni. Lasten vanhemmat eivät ole yksiselitteisesti vastuussa lastensa aiheuttamista vahingoista. Sellainen vastuu voi tulla vain, jos voidaan osoittaa vanhempien laiminlyöneen valvontavastuunsa.
Nimenomaan näin. Jos vaikkapa 12-vuotias leikkii tulitikuilla ja polttaa vahingossa naapurin miljoonan euron navetan, niin korvausvastuussa on lapsi itse, eivät vanhemmat. Lapsi alkaa maksaa korvauksia kunhan kasvaa ja menee töihin.

Käytännössä näitä tietysti sovitellaan niin että koko miljoonaa ei tarvitse vakuutusyhtiölle maksaa.

Jos taas viisivuotias pyörii yksinään pihalla tulitikkujen kanssa ja aiheuttaa vahingon, vanhemmat voivat kyllä joutua korvausvastuuseen. Kaikki riippuu siitä voidaanko katsoa että ovat laiminlyöneet lapsen valvonnan.
Talon parkkipaikalla naarmuttaa autoa. Vanhemmat maksaa.
Kummallisen sitkeä mutta väärä käsitys tuo "vanhemmat maksaa". "Asfaltti Erkki" ja "Lapsi itse maksaa" ovat oikeassa. Näin säädetään alaikäisen vastuusta vahingonkorvauslain 2 luvussa (Vahingon aiheuttajan korvausvastuu).

"2 §

Jos vahingon on aiheuttanut kahdeksaatoista vuotta nuorempi, on hän velvollinen korvaamaan siitä määrän, joka hänen ikäänsä ja kehitystasoonsa, teon laatuun, vahingon aiheuttajan ja vahingon kärsineen varallisuusoloihin sekä muihin olosuhteisiin katsoen harkitaan kohtuulliseksi."

Ja kuten edellä on todettu, vanhemmat voivat joutua korvausvastuuseen vain vahingokorvauslain saman luvun 1 § pääperiaaatteen nojalla : "Joka tahallisesti tai tuottamuksesta aiheuttaa toiselle vahingon, on velvollinen korvaamaan sen, jollei siitä, mitä tässä laissa säädetään, muuta johdu."

Ja tuottamuksena voidaan pitää pikkulapsen valvonnan laiminlyöntiä. Oikeuskäytännössä on katsottu, että jo 7-vuotias lapsi on itse korvausvelvollinen aiheuttamastaan vahingosta.
Että voi lähettää pikkukersan raapii parkkipaikan autot, ilman korvausvastuuta? Sanoo,että ominpäinhän se?

Potkii aina autonovet auki, lommottaen naapurien kyljet?
Jos vanhempi on todellakin lähettänyt naarmuttamaan, niin tilanne on tietenkin eri. Silloin kyse on jo tahallisesta teosta ja vanhemman voidaan katsoa olevan osallinen tekoon, aivan kuin olisi itse ollut naarmuttamassa.
Avainkaulaeskarilainen vain huvitteele raapimalla avaimella autoja? Sinusta omistajien vika?
Täällä on näitä kovakalloisia, joille ei mene päähän, että vahingonkorvausvelvollisuus edellyttää (harvinaisia poikkeuksia lukuunottamatta) tuottamusta. Tästä muutama kuukausi sitten oli kovaa vääntöä, mutta vaikka kuinka rautalankaa väänsin, niin samaa vain intettiin kuin edellinen: "sinusta omistajien vika?".

Omistajien vikahan se, jos jää korvausta paitsi, kun ei ole ottanut ilkivaltavakuutusta. Ei nimittäin ole lapsen vanhempienkaan vika, jos heidän syykseen ei voida katsoa tuottamusta lapsensa valvonnassa - kuten yllä jo on osoitettu. (Eri asia on, että vanhemmat usein vapaaehtoisesti korvaavat lapsensa aiheuttaman vahingon, jotta lapsella aikuistuttuaan ei ole taakkanaan korvausvelvollisuutta huomattavine viivästyskorkoineen.)

Aiemmassa debatissa oli esimerkkinä, että pyöräilijä liukastuu asfaltilla olevaan öljyyn ja kaatuessaan vahingoittaa autoa. Inttäjien mukaan pyöräilijän tuli korvata vahinko, koska se ei ollut auton omistajan vika. "Ja kun vahinkoa ei ilman pyöräilijää olisi sattunut."
Olen kateellinen naapurin autolle. Liukastun aina sen kohdalla ,narmutan/ lomottan sen auton. En tahallaan, maksakoon itse. Uusin aina, kun korjaa. Näin väität? Et ole täyspäinen. Voisi lapsetkin mielin määrin raapia autoja missä vaan ilman vastuata. Ihme väitteitä..
Tuskin on uskottavaa, että aina liukastut siinä kohdalla - yhden kerran jälkeen sinun pitäisi osata jo olla varovainen siinä kohtaa. Ja jos piha on ollut huonosti hiekoitettu kuten liukastuminen antaisi olettaa, vahingonkorvausvastuu on kiinteistön omistajalla, joka ei ole huolehtinut liukkauden torjunnasta.
Juuri tällaisille kovakalloille koetin lainoppia takoa päähän aikaisemmassa vastaavassa debatissa - turhaan. Tälle tuoreelle kerron, että jos menettelet kertomallasi tavalla ("uusin aina kun korjaa"), niin menettelysi on tahallista ja aiheuttaa sinulle korvausvelvollisuuden.
Täällä on jo selkeästi todettu että korvausvastuu syntyy lapselle itselleen, paitsi jos voidaan osoittaa että vanhemmat ovt laiminlyöneet lapsen valvonnan.

Käytännössähän nuo useimmiten menevät lapsen vanhempien kotivakuutuksesta; harva vanhempi kuitenkin haluaa että lapsi aloittaa täysi-ikäisyytensä tuhansien eurojen velat niskassaan (velathan kasvavat korkoa koko ajan).

Mutta jos kotivakuutusta ei ole eivätkä vanhemmat halua vapaaehtoisesti maksaa, eivätkä ole laiminlyöneet lapsen valvontaa, niin korvaukset haetaan vuosien kuluttua lapselta.
Lapsen aiheuttama vahinko taitaa jäädä käytännössä vahingon kärsineen itsensä maksettavaksi. Jos lapsen teko on tahallinen, niin rikosperusteinen ulosotto vanhenee lievissä rikoksissa 15 vuodessa.
Mutta, jos teko on tuottamus, eli ei rikos, niin ulosotto vanhenee 3 vuodessa, ellei vanhenemista katkaista. Ehkä jokainen vahingon kärsinyt kärsii silloin vahingon itse, ennen kuin lähtee kymmeniä vuosia kestävään ruljanssiin, joka kenties jää vielä perikunnan rasitteeksi.
"Mutta, jos teko on tuottamus, eli ei rikos, niin ulosotto vanhenee 3 vuodessa, ellei vanhenemista katkaista."

18+ 4 on nyt sotkenut asioita. Kolmen vuoden katkaistavissa oleva vanhentumisaika koskee aikaa ennen kuin (yksityisoikeudellinen) saatava on ulosotossa eli ennen kuin saatavalle on haettu täytäntöönperuste eli on annettu velkomistuomio tai suoraan ulosottokelpoista saatavaa koskeva maksuunpanopäätös. Sen jälkeen vanhentumisaika on 15 vuotta ja eräissä rikosperusteisissa saatavissa 20 vuotta.

Ja nimimerkille tiedoksi vielä, että tietyt tuottamuksellisetkin teot voivat olla rikoksia. Luepa poliisikoulun oppikirjasi vähän paremmin ja uudelleen ennen kuin vastailet "asiantuntijana" näilla palstoilla.
Kait jokainen tällä palstalla tietää, että on olemassa myös tuottamuksellisia rikoksia, mutta palloa pihamaalla potkivat lapset niihin nyt tuskin syyllistyvät. Muuten, aika moisia kalkkiksia tällä palstalla esiintyy, kun poliisikoulu päättyi Suomenlinnaan v. 1962, kalkkikset muistelevat vielä niitä aikoja.
Nämä pilkunkin miljoonaan osaan halkaisevat ´asiantuntijat´ ovat valmiit viemään käräjille lapsen aiheuttaman vahingon, saadakseen ullosottokelpoisen tuomion ja voidakseen periä lapselta 15-20 vuoden kuluttua saatavaansa.
Perustuslaki jo takaa kotirauhan ja turvallisen liikkumise, myös kerrostalon pihalla ja leikkimisen hiekkalaatikolla. Lapsiasiavaltutetulla ei ole oikeutta kävellä näiden asioiden yli.
Vahingon aina korvaa sen aiheuttaja, vaikka sylivauva. Rikostuomio on eriasia.
Ajat jonkun perään ja väität sen jophtuvan liukkaasta kelistä.. Kokeile..
Sinun osaamisesi rikosasioissa näyttää olevan vielä heikoissa kantimissa. Onhan esim. asfaltti Erkki yrittänyt takoa kovakalloisten kaaliin, että lapsen aiheuttaman vahingon kovaavat vanhemmat, vain jos heidän osoitetaan laiminlyöneen valvontavelvollisuutensa. Raja on veteen piirretty viiva, mutta kulkee jossain seitsemän ikävuoden alapuolella, ellei sitä vahemman lapsen osalta ole joku erityissyy.
Vanhemmat toki saavat korvata, jos haluavat, kuten monessa kirjoituksessa kerrotaan.
Mutta jos väität sen johtuvan äkillisestä ennalta arvaamattomasta sydänkohtauksesta, niin voi mennäkin läpi - puhdas onnettomuus.
Niinkuin tässäkin keskustelulistassa on esitetty: vahingonkorvausvastuu vaatii tuottamuksellisuutta tai tahallisuutta.
Liikenteessä tuottamuksellisuutta on jo se, että liukkaalla ajaa niin kovaa, ettei hallitse ajoneuvoaan.
Tuottamuksellisuutta voi olla myös, jos vaikka pelaa jalkapalloa lasitehtaan varastossa.
Tuottamuksellisuuden ja aidon vahingon erottaminen voi olla vaikeaa ja usein raja onkin veteen piirretty viiva.
Vahingon aiheuttaja on aina korvausvelvollinen. Eikä mikää asiamies voi kumota asumisrauhaa, perustuslakia.
Voi, kun Eduskunnassakin olisi ollut näin viisaita, kuin täällä. Eduskunta, kun on tyhmyyttään säätänyt, että vahingon aiheuttaja on velvollinen korvaamaan aiheuttamansa vahingin vain tahallisena, tai tuottamuksellisena tekona.

2 LUKU
Vahingon aiheuttajan korvausvastuu
1 §

Joka tahallisesti tai tuottamuksesta aiheuttaa toiselle vahingon, on velvollinen korvaamaan sen, jollei siitä, mitä tässä laissa säädetään, muuta johdu.
Jos väität, että vahingossa et tarvi korvata.. Kadulla nilkka nyrjähtää aina loistoauton kohalla ja raavit kyljen. Me kokeilee monta raavit, että et joudu korvaa? Tai koira karka pakkisella ja raapii kaikki autot, et muka korvaa. L apsi raapii kadulla mennessän naulalla kaikki autot, ei korvaa, vai...
Avaat oven ja lommo toisen kylkeen , perskeles vahinko, et korvaa. Et täyspäinen..
Luettelemistasi esimerkeistä melkein jokaisessa on hyvin selvää tuottamuksellisuutta pelissä, mikä tarkoittaa sitä, että korvausvelvollisuus syntyy.

Et taida nyt oikein ymmärtää, mitä tarkoittaa tuo tuottamuksellisuus? Tuottamuksellisuuden voisi ehkä suomentaa myös huolimattomuudeksi: jos aukaiset auton oven niin kovaa, että se osuu viereiseen autoon ja aiheuttaa siihen lommon - olet ollut huolimaton ja siten korvausvelvollinen.
Jos lapsi raapii naulalla kaikki autot, niin kyseessä on selvästi tahallinen teko eikä mikään vahinko ja lapselle syntyy siitä korvausvelvollisuus - mutta ei taaskaan välttämättä lapsen vanhemmille.
Miten ihmeessä voi olla nimimerkin "urputatko" ja kaltaistensa noin tolkuttoman vaikeaa ymmärtää jopa moneen kertaan rautakangella väännettyä tekstiä? Jos kyseessä on ihan OIKEASTI tapaturma / vahinko / onnettomuus, ei siihen osallisella ole lain mukaan korvausvastuuta. Jos koira karkaa - pakkasella tai milloin vain - ja aiheuttaa vahinkoa, omistaja on herkästi korvausvastuussa ainakin niillä alueilla tai aikoina, joilla/joilloin koirat on pidettävä kytkettyinä. Sekin arvioidaan tapauskohtaissesti: onko huolimattomuutta tai laiminlyöntiä vai ei. Suoraan sanoen "urputatko" ei ole itse täyspäinen, mutta niitähän Suomessa tuntuu riittävän. Huokaus, syvä sellainen.
Tuo urputtaja on tosiaan aivan mahdoton tapaus, kun ei ymmärrä, niin ei ymmärrä. Turhaa sille on alkaa luennoimaan tuottamuksen eri asteista ja tapaturmasta. Jokainen palstaa seurannut tietysti huomaa, kenestä nyt on kyse.
"NUOREN VASTUU JA SEURAUKSET
Suomessa myös nuoret kantavat itse vastuunsa tekemistään tuhotöistä, ilkivallasta ja muista rikoksista. On
väärin ajatella, että nuoren iän turvin saa tehdä lainvastaisia asioita ilman, että joutuisi itse kantamaan niistä
vastuun. Rikosoikeudellinen vastuu alkaa 15-vuotiaana, mutta vahingonkorvausvastuun joutuvat kantamaan
myös alle 15–vuotiaat.
Vahingonkorvausvastuuseen voi joutua esimerkiksi tulitikkuleikkien aiheuttamasta tulipalosta, jossa tuli tuhoaa
vahingossa tuleen sytytetyn rakennuksen/auton/muun kohteen.
Nuorten on hyvä tiedostaa oma vastuunsa ja niistä aiheutuvat velvollisuudet, ja näin harkita tekemisistään
aiheutuvia, jopa läpi elämän seuraavia, seurauksia/korvauksia etukäteen.
NUOREN HENKILÖN RIKOSOIKEUDELLINEN ASEMA
Suomessa rikosoikeudellinen vastuuikäraja on 15 vuotta. Sitä nuorempien teot jäävät rankaisematta. Alle 15-
vuotias on kuitenkin vahingonkorvausvastuussa teoistaan.
Rikoslainsäädännössä on nuoria koskevia erityissäännöksiä, joista osa koskee alle 18-vuotiaana rikoksensa
tehneitä ja osa alle 21-vuotiaita rikoksentekijöitä. Kriminaalipolitiikan yleisenä periaatteena on ollut, että
nuorille tuomitaan tavallista lievempiä rangaistuksia.
N U O R E N H E N K I L Ö N VA H I N G O N KO RVAU S V E LVO L L I S U U S
Vahingonkorvausvelvollisuus ei riipu siitä, onko rikoksentekijä tuomittu rangaistukseen. Tekijä joutuu
korvaamaan rikoksella aiheuttamansa vahingon. Tämä koskee myös alle 15-vuotiaita. Vahingonkorvausvelvolli
suutta voidaan kuitenkin sovitella, jos olosuhteet ovat sellaiset, että täyden korvauksen määrääminen alaikäisen"
Ja kaiken huipuksi (kun olet jankuttanut tästä jo monta päivää) on selvää että olet alunalkaenkin ymmärtänyt koko asian täysin pieleen!

Väitteesi: "Lapsiasiavaltuutettu jakaa kirjelmää, että häirtsevää pelaamista ei saa talon pihassa kieltää."

Tuossa kirjelmässä ei MISSÄÄN KOHTAA sanota mitään siihen viittaavaakaan että HÄIRITSEVÄÄ PELAAMISTA ei saisi kieltää.

Sen sijaan siinä sanotaan selvästi:

"Taloyhtiö ei voi säännöillään kieltää lasten normaalia leikkimistä pihalla, muistuttaa lapsiasiavaltuutettu Maria Kaisa Aula."

"Tulkinta on selkeä: isännöitsijä, taloyhtiön hallitus tai yhtiökokouksen enemmistö eivät voi antaa yleistä lasten pihaleikkien kieltoa. "

Siis NORMAALIA leikkimistä ei saa YLEISESTI kieltää. Mikä onkin täysin ymmärrettävää. Lähes kaikki mitä lapset pihalla tekevät on leikkimistä! Jos sen voisivat isännöitsijä, taloyhtiön hallitus tai yhtiökokouksen enemmistö yleisesti kieltää, niin pihalla ei rakennettaisi yhtään lumiukkoa, ei hypättäisi narua, eikä siellä voisi edes olla sitä hiekkalaatikkoa jossa se kovasti mainostamasi kaksivuotias niitä kakkujaan leipoo!

Tuo kirjelmä nimenomaan lisää:

"Leikkiin voidaan antaa toki ohjeita esimerkiksi niin, että tietyn kellonajan jälkeen illalla ei leikkiä saa jatkaa tai että parkkipaikalla ei saa leikkiä. "

Eli teidänkin taloyhtiössänne voidaan antaa OHJE, että pallopelejä ei saa pelata esim. viittä metriä lähempänä lasten hiekkalaatikkoa, eikä kulkuväylää.

Jos pihanne on sellainen että mikään alue ei ole viittä metriä kauempana hiekkalaatikosta tai kulkuväylästä, niin sitten sitä palloa ei pelata ollenkaan. Kyse ei siis ole leikkimisen kieltämisestä kokonaan, vaan leikin OHJEISTAMISESTA.
Hyvä "Ja meni pieleen"! Täsmälleen näin on. Ja onhan tuohon Aulan tiedotteen tekstiin ketjussa aiemminkin viitattu, mutta ei vaan ole mennyt aloittajan ja hengenheimolaistensa kaaliin, ei sitten millään.
Pelikieltokyltit, millä piha oli rauhoitettu ja hiekkalaatikko. EI ole, kuin kulkuväylät ja hiekkalaatiko. Akat pitää tätä jumalansanana, että pelata saa asfaltitiellä, kulkuväylällä ja ikkunan alla, oviin , seiniin potkimalla. Ei pidä jakaa tällästä kannustavaa teidottetta.
Tässä isoilla saappailla mennään kotirauhan yli ja pihan tuvallisuuden.
Tämä on TOSI iso ogkelma monessa paikassa. Tämä tiedote on lain vastainen..
Jaha, että ihan "ogkelma". No, tuota tasoa monet ketjun kirjoittajat valitettavasti ovat.
Olet synynnäinen ongelma, häirikköluuserì?
Kuvittelet kerrostalon pihan omakotitalopihaksisi..
Tolla kirjelmä saadaan aikaan valtavia riitoja. Perustellaan häiriöpelipesäkkeitä siihen vedoten..
Tolla lapsiasiavaltutetun kirjelmällä on peloteltu isänöitsijöiden mahat kuralla ympäri Suomea. Hätäpäissään antaneet pelilupia hiekkalaatikoille ja rappujen eteen. Ottaneet pirulliset vastuut itselleen.
Ei isännöitsijöillä ole mitään oikeutta antaa mitään pelilupia eikä sen puoleen oikeutta kieltääkään sitä pelaamista. Usko nyt vaan jo!

Mutta eihän tässä ole ongelmaa. Kun se pelaaminen on kerran niin kauhean vaarallista sekä ihmisille että omaisuudelle niin on varmasti tapahtunut jo useita vahinkoja. Kyllä ne vanhempien rahat kohta loppuvat eikös juu?
Alka pöljä nyt. On tähän asti kielletty, nuija..
Uskomisella ei mitään tekemistä asian kanssa.
Vahingon sattuessa isännöitsijä vastaa.
Niin vastaa, jos on itse sen pallon potkaissut. Muuten isännöitsijällä ei ole vahingon kanssa mitään tekemistä. Mutta taitaa olla turha enää selittää enempää tälle lukuisia eri nimimerkkejä käyttävälle ja kaksikin hupiketjua aikaan saaneelle umpiluualoittajalle.
Olet tosiaan aika pöljä. Mutta minkäs sille voi, kun on lusikalla annettu ei voi kauhalla vaatia :)

"On tähän asti kielletty" joopa joo, ongelma on vaan siinä että tällainen kielto on täysin viraton eikä velvoita ketään. Katsos kun se on lakiin perustumaton.

Mutta kerrohan meille niistä lukuisista tapaturmista joita se pelaaminen onkaan teillä aiheuttanut? Tokihan niitä on ollut kun se pelaaminen on niiiiiin kauhean vaarallista.
"Taloyhtiön pihaan tarvitaan turva-alue. Keinun alla on oltava turvahiekkaa, minkä raekoko on 2-8 millimetriä. Vastaavasti voisi käyttää synteettisiä laattoja. Ketjujen lenkkien maksimikoko saa olla 8,6 millimetriä. Jos se ylitetään, pitää ketjut suojata. Lisäksi rengasistuimet saavat olla maasta vähintään 45 senttimetrin korkeudella ja keinulaudat 38 senttimetrin korkeudella, luettelee Kiljunen.

Leikkipaikalla täytyy olla myös kyltti, mistä näkee, keneen vahinkotapauksissa ottaa yhteyttä. Yhteystieto on yleensä taloyhtiön hallitus tai huoltoyhtiö. Kyltissä on oltava myös leikkipaikan osoite.

--Jos leikkipaikoilla tapahtuu vahinkoja, niistä vastaa taloyhtiön hallitus ja isännöitsijä.

Säännökset ovat tulleet voimaan 1999 ja ne on päivitetty 2008. Tämän vuoden alusta tuli kuluttajaturvalaki, joka määrittelee säännökset sellaisille organisaatioille, jotka tarjoavat leikki- ja skeittipaikkoja"
 /   /  /  / lapsiasiavaltuutettu?

Asiantuntijat

  • SincityNaisille ja pariskunnille sunnattu intiimituotteiden erik...

Keskusteluhaku

Laaja haku



Lisää keskusteluja aiheesta

Facebookissa suositeltua

Tietoa mainosten kohdentamisesta