Kanki Kaikkosesta Kontiolahteen kunnanjohtaja.Kyvyt esitellään mediassa hyvinkin tarkasti.
Puoltavia lausuntoja antoi Keskustapuolueen puheenjohtaja Juha Sipilä,todeten miehen oleva oikea mies ja syytön.
Nyt on aika rauhoittaa tilanne ja aloittakaamme hyssyttely.
Varsinkaan linnaan ei näin kyvykästä miestä saisi viedä.
Korkeintain kepulaisen ladon lukoksi.
Juha Sipilän toimet ihmetyttävät asiassa odotin,että Kaikkonen lentäisi eduskunnasta vauhdilla.Sipilä on valmis puolustamaan rikollista,onhan oma mies ojassa.
Sutki
3
171
Vastaukset
- sorjonen 1
Muutenhan se tulisikin mutta kun kepu ei ole enää suurin puolue Kontiolahdella. Jäseniäkin kuuluu poistuneen riveistä. Toivottavasti pätevin valitaan kuitenkin puoluekannasta riippumatta. Voihan se olla tietysti kepulainenkin se pätevin. Valiojoukko lienee haastattelemassa.
Eiköhän puhelimet ole jo kuumana kun valtuuutetuja pehmitetään..:) - poikkiteloin
mISSÄ TÄÄLLÄ ON KÖYHILLE RUUANJAKO PISTE. Suapiko sitä hevostakin,niin
tykkeisin.. - Aivan vastuutonta
No näinhän se kepun hyvävelijärjestelmä toimii. Puoluekaveria ei jätetä.
Mutta hyvänä esimerkkinä kävisi keskustan vanhvasti hallinnoiman maastohiihdon kohdalla dopingsotku. Silloin kyllä laitettiin hiihtäjistä muutama tikun nokkaan ja annettiin medialle ja muille haaskaksi.
Kaikki tiesi, Esko Ahokin johtajana, se oli yleinen käytäntö mutta tässäpä piti syntipukkia rangaista.
Kaikkosen kohdalla taas olisi aivan väärin että joku yksittäinen joutuu kärsimään noudatettuaan yleistäkäytäntöä... sniif sniif...
Rikolliseksi tuomittu ulos kansanedustajan tehtävistä ja sillä siisti. Ajaahan moni ylinopeutta mutta vaintutkaan ajaessa saa rangaistuksen ja korttikin lähtee jos ajaa liian lujaa vai kelpaisiko syyksi että sehän on yleinen käytäntö?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää
jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole202222Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä
ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi742163Belfastissa käynnissä kunnon persuilu
Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä342020Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen
Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma471416- 741356
Onko kaivattusi rohkeampi kuin sinä?
Vai oletko sinä rohkeampia? Mikä on rohkea teko, minkä sinä tai kaivattusi on tehnyt? Mitä siitä seurasi?46893Kaunein nimi
Mikä on mielestäsi kaunein miehen ja naisen nimi? Haluaisitko itse olla joku toisen niminen?56832Farmi-Amski ja Jucci Hellström - Sydämiä satelee - Onko tässä jotain enemmän?
Amskidamski Anne-Mari Tarkkio ja Jucci Hellström olivat samaan aikaan Farmi Suomi -realityssä. Nyt somessa on nähty mat8761- 52743
Rakastan sinua hiljaisuudessa
Rakastan sinua hiljaisuudessa. Olisit minun tai et, olen odottanut sinua vuosisatojen ajan. Ilman sinua sydämeni on yksi33734