Onko Suomen lain mukaan Roskisdyykkaaminen rikos vai ei?
Joku kysyy "Olen juuri muuttanut xxx ja harrastan roskisten dyykkausta. Kysyisin mistäpäin llöytyy parhaimmat roskikset, lähes kaikki kelpaa. Roskalavojen tonkiminen on mukavaa puuhaa hajuja lukuunottamatta, siihenkin tottuu Ei kai pois heitetyllä tavaralla ja ruualla voi olla omistajaa."
Asiassa on epäselvää, syyllistyykö dyykkaaja johonkin rikokseen penkoessaan roskiksia? Jos se on rikos, niin ketä vastaan dyykkaaja rikkoo lakia eli kuka on asianomistaja?
"lain mukaan kun kauppias luopuu jätteesta roskikseen se eim ole enää kauppiaan omaisuutta vaan jätteenkerääjän ja en usko että kukaan roskakuski siitä pahastuu.dyykata saa lailliseti jos roskikset eivät ole lukkojen takana"
"jäte on myös omaisuutta. jätteen keruuseen asti se on jäteastian omistajan omaisuutta, sen jälkeen jätteen laillisen kerääjän omaisuutta. jäte ei ole arvotonta, siitä saadaan kierrätettyä materiaaleja ja tehtyä energiaa."
"Tavaran kaivaminen roska-astiasta ja sen ottaminen omaan käyttöön ei ole varkaus, kun taas esimerkiksi tavaran ottaminen keräyslaatikosta on rikos. Toisinaan dyykkaus voidaan mieltää varastamiseksi, koska kaupat pitävät roskiksien sisältöä omaisuutenaan ja koska liikkeet saattavat menettää myös asiakkaita dyykkaamisen seurauksena. Jos roskasäiliöt kuuluvat jätehuoltoyhtiölle ovat jätteet kuitenkin sen omaisuutta, ei kaupan. Jätehuoltoyhtiöt ovatkin joskus vedonneet kannanotoissaan jätteen omistusoikeuteen ja tulojen menetykseen."
Poliisi on ilmestynyt usein ruokansa roskiksista hankkivien suosimille jäteastioille ja kerännyt henkilötietoja ylös.
– Vaikka yleisesti luullaan, ettei tavaran ottaminen roskiksesta ole rikos, niin se on. Jos vaikka ottaa kaupan roskiksesta tavaraa, siihen pitäisi olla joko kaupan tai jäteyhtiön lupa. Jos me tavataan joku sieltä kaupan takapihalta penkomasta, niin otamme henkilötiedot ylös siltä varalta että asianomistaja haluaa tehdä toiminnasta rikosilmoituksen, sanoo Varsinais-Suomen poliisin kenttäjohtaja Antti Tamminen. Tammisen mukaan dyykkaaja syyllistyy tavaran arvon mukaan näpistykseen tai varkauteen, käytännössä yleensä näpistykseen.
Toisaalta poliisin virallinen kanta on aina ennen ollut että dyykkaaminen on täysin laillista, demarilehti kertoo asiasta näin:
"Ylikomisario Ari Taipale Helsingin keskustan poliisipiiristä vakuuttaa, että hylätyn tavaran korjaaminen parempaan käyttöön ei ole rikos."
ja
"Monet kaupat ovat syytelleet jäteastioistaan vanhentuneita elintarvikkeita dyykkaavia varastamisesta. Taipaleen mielestä tällaiset syytteet ovat vailla pohjaa.
- Jos kauppias innostuu tekemään varkaudesta rikosilmoituksen, niin lähden siitä, että poliisin näkemyksen mukaan tavara on hylättyä, kun se on viety roskasäiliöön, Taipale selittää."
Onko joku jossain päin Suomea saanut tuomion roskis dyykkaamisesta?
Roskisdyykkaaminen rikos?
10
2470
Vastaukset 10
- PoliisiResurssit
Vihdoinkin tuli esille Poliisin järjetön resurssin käyttö, eivät saa selvitettyä oikeita rikoksia tai varkauksia, mutta jäteastioilla riittää aika hillua!?
- Sama palkka kuitenki
"Onko tämä nyt sitä tehokasta poliisien resurssien käyttöä?? Pian varmaan pikku Paatero on taas parkumassa lisää varoja poliisin loputtomiin kuluihin.
Ymmärtäisin jos nahkaliivisiä setämiehiä ja Itämafian poikia jahdattaisiin, mutta tämä alkaa mennä jo liian älyttömäksi"
Poliisille on ihan sama mitä se päivät pitkät tekee, koska se saa täsmälleen saman palkan! Tottakai se mielummin vainoo köyhiä roskisdyykkareita, kun oikeita rikollisia jotka saattais jopa olla vaarallisia. - kkkååkk
Juu, aina pitäisi olla vähintään murha tai raiskaus, turha sitä on muita lakeja valvoa. . Kerrassaan nerokasta....
- Ennakkopäätös
"turussa on tehty ennakkopäätös roskiksien omistusoikeuksista kun joku yritys kävi penkomassa talousroskiksia, tuolloin selvitettiin että yrityksellä oli oikeus viedä osa roskeista mukanaan, ei yritys ei ollut pyytänyt lupia mistään."
Onko jollain tarkempaa tietoa tästä ennakkopäätöksestä?- 7+20
Tuota, onhan Helsingin käräjäoikeudessa ollut tapauksia, jolloin kaupan oma myyjä on tuomittu varkaudesta/näpistyksestä, kun hän on käynyt töistä poislähtiessään hakemassa luvatta roskikseen vietyjä omaan kauppansa elintarvikkeita.
- Hyvää tavaraa roskii
7+20 kirjoitti:
Tuota, onhan Helsingin käräjäoikeudessa ollut tapauksia, jolloin kaupan oma myyjä on tuomittu varkaudesta/näpistyksestä, kun hän on käynyt töistä poislähtiessään hakemassa luvatta roskikseen vietyjä omaan kauppansa elintarvikkeita.
No mut jos se oli vieny ne sinne vartavasten vaikkei ne oikeesti olis ees ollu roskia? Eikai se tuomio roskien varastamisesta tullu?
- 7+20
Hyvää tavaraa roskii kirjoitti:
No mut jos se oli vieny ne sinne vartavasten vaikkei ne oikeesti olis ees ollu roskia? Eikai se tuomio roskien varastamisesta tullu?
Varkausrikoksen yksi tekomuoto se voi olla tuokin, mutta kyse oli kyllä elintarvikkeista, joissa viimeinen myyntipäivä oli yllittynyt.
Roskalaatikkoon/jäteastiaan viety tavara ei ole ns. isännätöntä tavaraa, jonka kuka hyvänsä saisi ottaa. Sen omistaa esim. kauppias/taloyhtiö niin kauan, kunnes roskien/jätteenkuljetusfirma sen noutaa. Sen jälkeen omistusoikeus siirtyy sille, joka tavaran/jätteen noutaa kauppiaan/taloyhtiön maksamaa rahaa vastaan ja tekee sillä ehkä itsekin rahaa, esim. jätepaperin muodossa.
Jos roskiksen vieressä olisi lappu, missä lukisi, - saa ottaa, niin silloin roskisdyykkarikaan ei rikokseen syyllistyisi. - 18+4
7+20 kirjoitti:
Varkausrikoksen yksi tekomuoto se voi olla tuokin, mutta kyse oli kyllä elintarvikkeista, joissa viimeinen myyntipäivä oli yllittynyt.
Roskalaatikkoon/jäteastiaan viety tavara ei ole ns. isännätöntä tavaraa, jonka kuka hyvänsä saisi ottaa. Sen omistaa esim. kauppias/taloyhtiö niin kauan, kunnes roskien/jätteenkuljetusfirma sen noutaa. Sen jälkeen omistusoikeus siirtyy sille, joka tavaran/jätteen noutaa kauppiaan/taloyhtiön maksamaa rahaa vastaan ja tekee sillä ehkä itsekin rahaa, esim. jätepaperin muodossa.
Jos roskiksen vieressä olisi lappu, missä lukisi, - saa ottaa, niin silloin roskisdyykkarikaan ei rikokseen syyllistyisi.Näin se varmaan viimekädessä on, ja kun roskiin voi joutua puolivahingossa semmoistakin, mikä ei ole alunperin sinne tarkoitettu. Toisaalta varmasti arvioitaisiin maantapana, jos joku kiusallaan alkaisi syyttämään varkaudesta. Täytyyhän noissa pitää joku tolkku.
- dyykkaa vaan
18+4 kirjoitti:
Näin se varmaan viimekädessä on, ja kun roskiin voi joutua puolivahingossa semmoistakin, mikä ei ole alunperin sinne tarkoitettu. Toisaalta varmasti arvioitaisiin maantapana, jos joku kiusallaan alkaisi syyttämään varkaudesta. Täytyyhän noissa pitää joku tolkku.
Roskikseen laitettu tavara on hylättyä tavaraa, jonka arvo on nolla euroa. Kunhan paikkoja ei sotke, ei laista taida löytyä kohtaa johon syyttäjä voisi vedota. Oikeusväki taas ei tuomitse jos lakikohtaa ei ole.
- 666333
dyykkaa vaan kirjoitti:
Roskikseen laitettu tavara on hylättyä tavaraa, jonka arvo on nolla euroa. Kunhan paikkoja ei sotke, ei laista taida löytyä kohtaa johon syyttäjä voisi vedota. Oikeusväki taas ei tuomitse jos lakikohtaa ei ole.
Eikö palstan jonkun säännön mukaan rikokseen yllyttäminen ole kiellettyä.
***– Vaikka yleisesti luullaan, ettei tavaran ottaminen roskiksesta ole rikos, niin se on. Jos vaikka ottaa kaupan roskiksesta tavaraa, siihen pitäisi olla joko kaupan tai jäteyhtiön lupa. Jos me tavataan joku sieltä kaupan takapihalta penkomasta, niin otamme henkilötiedot ylös siltä varalta että asianomistaja haluaa tehdä toiminnasta rikosilmoituksen, sanoo Varsinais-Suomen poliisin kenttäjohtaja Antti Tamminen. Tammisen mukaan dyykkaaja syyllistyy tavaran arvon mukaan näpistykseen tai varkauteen, käytännössä yleensä näpistykseen***
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kuinkahan monen
Naisen puolisoa olet nainen vikitellyt ja eron aiheuttanut? Toivottavasti karma on ku*sut muroihisi useamman kuin kerran99939Mies, kumman ottaisit mieluummin
176 cm vai 154 cm naisen, jos molemmat muuten yhtä viehättäviä? Mikä on oma pituutesi?156879- 64730
Pettymys TTK-parketilla! Anna Hanski tippui - Sami-opelta erikoinen heitto: "Nyt sä pääset..."
Toisena parina Tanssii Tähtien Kanssa -kisasta tippuivat Anna Hanski ja Sami Helenius. Pettymys oli käsinkosketeltava y26692Anteeksi mies
En jaksa tätä…, en halua, että sinulla on paha mieli tämän takia. Viestiä Sinulle.47684Tekisi mieli vetäistä kunnon jurrit sinun kanssasi
Ja keskustella asiat, ei tästä tule hevonvttua.46654- 49623
Poliisi etsii kadonnutta henkilöä Lapualla
Henkilö on kadonnut 18-19.9.2026 välisenä yönä. Henkilö on hoikka,n 185 cm pitkä. Kadonneella on ollut katoamishetkellä31562Mieti oikeasti
Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.30557Olen nainen pahoillani, että tykkään sinusta niin paljon, että
Haluaisin panna sua. Tuntuu vaan siltä, että olet sen suhteen ihan haluton. Ei minulle riitä pelkkä ystävyyssuhde.37536Oot komea
etkä näytä vanhenevan. Mieskarkki. Mä en yritä mitään, mä oon sulle liian vanha. Olis kuitenkin kiva tutustua suhun. n20533- 31531
Venäjä häviämässä 30 vuoden sodan
Ukraina vapautti kolme aluetta, operaatio Vivaldi laajenee450518- 6496
Se oli molemminpuolinen limerenssi
Limerenssi myös sinulla kun näin pitkän ajan jälkeen päivystää palstaa. 🤭81489- 43473
- 44471
- 30456
Rydman, herätys!
"Veikkauksen toimitusjohtaja Olli Sarekoski tienasi kiinteää palkkaa 445 891 euroa ja lisiä 72 157. Kuukausipalkka oli 364437En laita sulle viestiä
Toivottavasti ymmärrät jo mies hyvä, että en tule koskaan laittamaan sulle viestiä enkä soittamaan sulle. Minusta ei sii39424