Tässäpä Teille pieni tarina

ex työntekijä

Ensimmäinen työpäivä oli ikimuistoinen kun tulin työmaan pihalle ja siellä oli vanha paska ford transit takaovet auki. Jääkaapin kokoinen äijä sano möreällä äänellä että Moro. Sano siihen perään että odotellaan että työnjohtaja tulee paikkalle. Lupasi tulla 7.00 mutta tulinkin vasta 7.15 paikalle tyypilliseen tapaan myöhässä. Siinä sitten esiteltiin itsemme ja sanoi antavansa työvälineet minulle työtehtävään. Hän keräsi autosta pisin lattioita ja ovipahveja myöten valmiiksi paskoina olevia työkaluja valmiiksi rikkinäiseen pakkiin. Ja sanoi että loput tulee sitten myöhemmin.Ei tullut edes vielä 1,5 vuodenkaan päästä.

Jo toisena työpäivänä tämä kusipäinen työnjohtaja sitten rupesi siinä huutamaan että on tässä jo niin kauan töissä oltu että pitäisi tietää kaikki asiat. Tässä kohtaa kävi jo mielessä että lähenkö nostelemaan.

Siinä sitten hetken aikaa töissä oltuani noin 6kk sain sitten vihdoinkin firmalta turvakengät,työhousut ja t-paidan. En niitä pyytänytkään kuin puoli vuotta. Ja näin samalla yrityksen toimitusjohtajan. Esitteli itsensä ja kehui kuinka hienosti hommat on mennyt.

Tässä kohtaa elämää luulin että homma luistaa ja kaikki on okei. Eli minulle oli näytetty mimmoista on tehdä työtä kultapossu kerholaisten kanssa.

Sana KULTAPOSSU KERHO tarkoittaa sitä että olet joko toimitusjohtajan kalakaveri,koulukaveri tai vaikka runkkauskaveri niin päset tähän kerhoon. Etuoikeuksiin kuuluu että saat vuokrata firman mökkikylästä paskaisen valmiiksi purkukunnossa olevan mökin missä ei ole juoksevaa vettä eikä sisävessaa. Tähän mökkikylään ei ole sitten mitään asiaan jos et kuulu kultapossu kerhoon.
Kultapossu kerhon etuihin kuuluu myös se että saat olla kännissä töissä,myöhästellä ja lähteä aikaisemmin kesällä koska iniön lautta on niin tukossa aina. Mutta muut joutuu olemaan 15.30 töissä.

Sitten tähän voisi vielä lisätä että suurimpia osia työntekijöitä ei kiinnosta pätkääkään miten työnsä tekevät. Suojaukset kusee. Alipaineistukset on miten on. Pölyä joka paikka täynnä.

Tänään 8.3.2013 sain puhelun eks työ kaverilta. Olin hakenut taannoin yhteen yritykseen töihin mihin olisin päässyt suoraan. Työmaan mestari lupasi itse vielä suositella minua kyseille tj:lle. Sanoi soittavansa minulle heti huomenna että koska voin aloittaa. Puhelua ei kuulunut soitin takaisin ja lähetin viestiä vastausta ei kuulunut. Ihmettelin että mikä on ko ei puhelimeen vastata. No tähän vanhan työkaverin puheluun palaten sain tietää että entinen pomoni on kiristänyt yritystä niin että vetävät kaikki työntekijät kaikilta työmailta pois ja laittavat velat suoraan perintään jos ottavat minut töihin. Tähän liitän vielä parin työntekijän kommentin mitä laittoivat.

Oon kyllä pahoillani, mutta luulin et tiesit jo tästä... Asia tuli ilmi, kun itse vaihdoin kyseisestä firmasta pois, enne sinua....
Omalta kohdalta voin sanoa että ei Turku riittänyt, kun asianomainen rupes selvittämään mihin oon töihin mennyt...siis kyseinen herra työnantaja soitteli ympäri kyliä ja kyseli onko ne ottanu miut töihin? Ja edelleen kyseinen henkilö sanoi urakoitsien sauna-illassa, että ei välitä työtekijöiden tai asiakkaidemn turvallisuudesta pätkääkään. Muutenkin tollane sauna ilta haiskahtaa kartelli touhulta...

Tähän vielä lisään että kyseiselle henkilölle hankittiin kenkää heti yhdestä firmasta. Mutta pääsi onneksi takaisin kun tiesivät että kuinka hyvä työntekijä hän on. Soitellaan pisin kyliä perään ja mustamaalataan ja elämän työ on selvittää että mihin ex-työntekijä menee töihin että hänelle voidaan järjestää potkut.
Laittelen vielä kun kerkiän blogiin lisää tietoa kyseisestä firmasta. Firman nimeä en missään kohtaan paljasta. Mutta sen verran voin valaista että kyseessä on turkulainen purku yritys.

1

400

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 1++++

      no joo... mökissä ei kuulu ollakkaa juoksevaa vettä ja sisävessaa... se mikään mökki ole jos ne on.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka paiskasi vauvan betoniin Oulussa?

      Nimi esiin.....
      Oulu
      180
      13558
    2. Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa

      Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h
      Maailman menoa
      158
      5483
    3. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      45
      4930
    4. Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan

      Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv
      Maailman menoa
      149
      3709
    5. Anteeksipyyntöni

      Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska
      Järki ja tunteet
      40
      2853
    6. Sydämeni valtiaalle

      En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden
      Ikävä
      128
      2042
    7. Oletko tyytyväinen

      Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?
      Ikävä
      120
      1791
    8. Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..

      ...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam
      Maailman menoa
      372
      1697
    9. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      112
      1560
    10. Jos oikeasti haluat vielä

      Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚
      Ikävä
      137
      1525
    Aihe