Miehen kylkiluu ja Κέρβερος

sumeri

Lukiessaan toista luomiskertomusta ihmiset saattavat ihmetellä, jotkut tosissaan, jotkut ivaillen, miten tämä homma nyt oikein menee.

"Oliko Adamilla napaa?" ja muuta sellaista, ikuisuuskysymyksiä

JH kohtasi saman ongelman ja olisi voinut ratkaista miehen ja naisen suhteen toisellakin tavalla - hän olisi voinut kertoa, että Herra Jumala loi miehen ja naisen tasa-arvoisesti maan tomusta, ja puhalsi heidän sieraimiinsa elämän hengen.

Näin itse asiassa useimmat kristityt oikeasti ajattelevat - että luominen on tasa-arvoista ja ettei miehen ja naisen tekemisessä ole eroa.

JH otti sumerilaisesta kertomuksesta kuitenkin tuon merkillisen yksityiskohdan, että niinkuin Ninhursag teki naisen Enkin kylkiluusta, niin Herra Jumala teki naisen Adamin kylkiluusta.

JH:ssa lienee ollut lääkärin vikaa, koska hän niin tarkasti kertoo, että kylkiluu otettiin nukutuksessa (tardema on yhä nykyhepreassa anestesia) ja että luun kohta täytettiin lihalla - ei jäänyt reikää.

Vielä keskiajan Euroopassa oli yleinen käsitys, että miehellä on yksi kylkiluu vähemmän kuin naisella.

19

101

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • sumeri

      Yhteys Ninhursag ja Enki myytin ja toisen luomiskertomuksen välillä on ilman muuta selvä.

      Asia on niin vakuuttava, että amerikkalaisten fundamentalistien parissa opetetaan suhde toisinpäin - sumerilaiset oppivat Raamatusta Edenin puutarhasta, ja tekivät siitä oman väännöksensä.

      Mutta totuus on toinen - Jahvisti nojaa luomiskertomuksen alussa ikivanhaan lähteeseen, ja ottaa sieltä tärkeitä aineksia ja hylkää monia muita toimien suodattimena sumerilaisen pakanuuden ja heprealaisen monoteismin välillä.

      Nykyajan ihminen on oppinut lukemaan sumerilaisia, assyrialaisia, babylonialalaisia ja persialaisia tekstejä ja Raamattu on saanut niistä huikeaa uutta syvyyttä ja taustaa.

      Samalla kuin syvät yhteydet näkyvät, esiin tulee myös olennaisia eroavuuksia, joiden tähden Raamatun luomiskertomus on muokannut koko ihmiskunnan historiaa ja sumerilaisten kertomus vaipunut historian unohduksiin.

      Veikkaan että yksi ja toinen tämän palstan lukija ei ole Ninhursagiin ja Enkiin aiemmin törmännyt.

      ihan hyvä niin.

      • sumeri

        Tässä on nyt siis pieni johdanto aiheeseen, jonka herätti mielessäni teu ja Κέρβερος

        olisi arvokasta kuulla, mitä ajattelette esittämästäni aineistosta ja väitteistä

        varmuuden vuoksi sanon, että ei ole mitään tietoa siitä, että Jerusalemissa olisi tuollaista kirjastoa ollut. Hasorin kaupungista on kyllä löydetty kappale Gilgamesh eposta kertoen, että siellä on kanaanilaisaikana voinut olla temppelin luona kirjasto.

        varmuuden vuoksi totean, että kuvittelamani JH suora lainaus ja sumerilaisen tekstin työstäminen ei edusta yhdenkään tiedemiehen julkaisemaa näkemystä ja näin yksioikoinen suhde varmaan tuntuu monesta liian yksinkertaiselta.

        Saaralle vielä haasteena, että löydät teemasta kyllä Internetistä keskustelua.

        Mutta epäilen, että et mistään maailmasta löydä näin yksityiskohtaista vertailua Raamatun ja Ninhursag Enki tekstin välillä. Todista väitteeni vääräksi, olen aivan iloinen jos löydät jostain samanlaisen vertaiilun!

      • Κέρβερος
        sumeri kirjoitti:

        Vastasinkin osittain tuolla avauksessa " Edenin puutarha ja Ninhursag ", koska se sopi mielestäni sinne.
        lainaa: "...minä laittaisin kerberokselle asiat Raamatun kanssa kohdalleen, jos sallitaan ja jos hän haluaa väitellä...."
        -Olet jo osittain onnistunutkin; 1.Moos2:24-25 lukemisen ymmärrän jo niin, että aikamuoto on futuuri ja passiivi, olisi tästäkin jossain saanut kiistakapulan kysymällä, että oliskos Adamilla ja Eevalla siis jo isä ja äiti, mistä luopuivat? (näissä paljastuu opponentin asiaan uskomisen tai ymmärtämisen ero).
        Jatka ihmeessä! toivon lukeneeni kaikki kommentit. Nuo numerot avauksen perässä helpottavat seuraamista, kun johonkin avaukseen vastaillaan ja joitain vaan lueskellaan. Nyt alussa olen lähinnä kuuntelijana, mutta heti kyllä kritisoin, kun aihetta löydän. (ja ajan kanssa on pikku ongelmia).

      • teu.

        ""sumeri ""18:20""

        Sanoit että olisit saanuut vihjeen , mun täytyy sanoa että , niin Ninhuursakin
        kuin Eekiin ,ei kuulu tuttavapiiriin , eikä sen Raamatun piiriin mitä minä luen ..

        Ethän ole unohtasnut että vasta Nooakin poon pojn pojista ,on sumerit syntyneet
        olisisi toinenkin tärkeä huomio , kun Raamattu selitää että että Aadami oli 130, v.
        kun vaimonsa synnyttää SETin (eihän Eeva enää voinue synnyttää ? vai voiko?
        vai Naiko Aadami tyttönsä synnyttäjäksi.? ) .

        Minä en kysy tätä siksi etten usko Luomiskeretomukseen , vaan siksi että tässä
        on pieni ristiriitä ? kuinka kauan Eevaoli synnytys kuntoinen kun eli 910. ?

      • sumeri
        teu. kirjoitti:

        hei teu, Eeva synnytyskuntoin 910 vuotiaana?

        Mitäs sanot tähän selitykseen, jonka toisinaan saamme kuulla

        Kun Herra Jumala loi maailman, Hän erotti vedet taivaanvahvuuden alla ja päällä (1 Ms 1:7). Tämä tarkoittaa sitä, että maapallolla oli meret ja järvet alhaalla, mutta ylhäällä maata kiersi vesikehä.

        Tämä vesikehä suojeli ihmisiä avaruussäiteilyltä, ja näin ihmiset elivät pitkään, satoja vuosia. Se piti kasvihuoneen lämpötilat niin että maapallolla oli paratiisimaiset olosuhteet.

        Vedenpaisumuksessa tämä ylhäällä ollut maapalloa suojellut vesikesä syöksyi maahan "taivaan akkunat aukenivat" ja hukutti kaikki ihmiset ja eläimet paitsi Nooan arkissa olleet.

        Sinä vuonna, jona Nooa täytti kuusisataa vuotta, vuoden toisen kuukauden seitsemäntenätoista päivänä, puhkesivat kaikki syvyyden lähteet ja taivaan ikkunat aukenivat. Maan päällä satoi rankasti nel- jäkymmentä päivää ja neljäkymmentä yötä. (1 Ms 11:11-12)

        Vedenpaisumuksen jälkeen avaruussäiteliy oli paljon voimakkaampaa, ja Raamatussa näkyy että ihmisten elinikä laskee nopeasti kunnes tullaan tähän 70 tai parhaimmillaan 80 vuoteen.

        Hyvä selitys Eevan ja muiden pitkälle iälle, eikö olekin? Vai mitä arvelet.

      • sumeri
        Κέρβερος kirjoitti:

        Vastasinkin osittain tuolla avauksessa " Edenin puutarha ja Ninhursag ", koska se sopi mielestäni sinne.
        lainaa: "...minä laittaisin kerberokselle asiat Raamatun kanssa kohdalleen, jos sallitaan ja jos hän haluaa väitellä...."
        -Olet jo osittain onnistunutkin; 1.Moos2:24-25 lukemisen ymmärrän jo niin, että aikamuoto on futuuri ja passiivi, olisi tästäkin jossain saanut kiistakapulan kysymällä, että oliskos Adamilla ja Eevalla siis jo isä ja äiti, mistä luopuivat? (näissä paljastuu opponentin asiaan uskomisen tai ymmärtämisen ero).
        Jatka ihmeessä! toivon lukeneeni kaikki kommentit. Nuo numerot avauksen perässä helpottavat seuraamista, kun johonkin avaukseen vastaillaan ja joitain vaan lueskellaan. Nyt alussa olen lähinnä kuuntelijana, mutta heti kyllä kritisoin, kun aihetta löydän. (ja ajan kanssa on pikku ongelmia).

        Joo, tämä on iso aihe, ei mitään kiirusta!

      • teu.
        sumeri kirjoitti:

        hei teu, Eeva synnytyskuntoin 910 vuotiaana?

        Mitäs sanot tähän selitykseen, jonka toisinaan saamme kuulla

        Kun Herra Jumala loi maailman, Hän erotti vedet taivaanvahvuuden alla ja päällä (1 Ms 1:7). Tämä tarkoittaa sitä, että maapallolla oli meret ja järvet alhaalla, mutta ylhäällä maata kiersi vesikehä.

        Tämä vesikehä suojeli ihmisiä avaruussäiteilyltä, ja näin ihmiset elivät pitkään, satoja vuosia. Se piti kasvihuoneen lämpötilat niin että maapallolla oli paratiisimaiset olosuhteet.

        Vedenpaisumuksessa tämä ylhäällä ollut maapalloa suojellut vesikesä syöksyi maahan "taivaan akkunat aukenivat" ja hukutti kaikki ihmiset ja eläimet paitsi Nooan arkissa olleet.

        Sinä vuonna, jona Nooa täytti kuusisataa vuotta, vuoden toisen kuukauden seitsemäntenätoista päivänä, puhkesivat kaikki syvyyden lähteet ja taivaan ikkunat aukenivat. Maan päällä satoi rankasti nel- jäkymmentä päivää ja neljäkymmentä yötä. (1 Ms 11:11-12)

        Vedenpaisumuksen jälkeen avaruussäiteliy oli paljon voimakkaampaa, ja Raamatussa näkyy että ihmisten elinikä laskee nopeasti kunnes tullaan tähän 70 tai parhaimmillaan 80 vuoteen.

        Hyvä selitys Eevan ja muiden pitkälle iälle, eikö olekin? Vai mitä arvelet.

        ""sumeri""
        sinä halusit vain heti ymmärtää väärin ,,minähän kysyin kun Eeva eli 910
        vutta, ja sinä vastaat mitä sattuu,, minähän tiedustelin vain kuka synnytti
        Aadamin Esikoisen SEET :hin. Koska Isokirja sanoo 135. (siis Aadam oli 135.
        Kaipa Eeva oli sinneasti sukukypsä .

        Olihan Saarakin jo 90 kun synnytti Iisakin Aikaa oli kulunut 5642-2067= 3575.
        tämä 3575 kauenpaa oli vuosia eKr. ( ja ehkäpä hommat hoitui silloin vielä

        Se sana joka meni ohi ,,eli ,, 910 vanhaksia et halunnut tunnistaa ,,eli ..

    • sumeri

      Yhteenvetoa

      ei vielä mitään, ei maata viljellä
      vettä nousee runsaasti, ei sadetta
      Edenin puutarha (bit Idinu) idässä
      Paratiisin joet
      Arvokasta kultaa ja jalokiveä
      hyviä hedelmiä, runsasta satoa
      ensimmäiset ihmiset, yksinkertaista rakastelua, ei häpeän tunnetta
      lankeamus, pahoin tekeminen
      kirous pahan teon tähden
      syö hedelmiä ja alkaa tietää, ymmärtää
      viisas kettu, viisas käärme
      nainen miehen kylkiluusta

      • sumeri

        ja kuitenkin näiden kahden kertomuksen välillä on eroa kuin yöllä ja päivällä.

        suhde -
        sumerilainen myytti on kuin luonnontuote, vihantaa kasvua ihmisten mielissä sen ajan ympäristön innoittamana ja mielikuvituksen lentoa

        on kuin JH ottaisi heprealaisena aineksia, värejä, teemoja maailman alusta, mutta maalaa sitten niitä käyttäen aivan toisenlaisen kuvan, jossa Jumalan ja ihmisen suhde on persoonallinen

        tätä suhdetta pitäisi osata verrata johonkin tutumpaan, mutta se on vaikeaa. nerokas kirjailija voi käyttää tapahtumia ja kuvia tutusta teoksesta aivan toisenlaisen teoksen ja sanoman laatimiseen.

        mihin sitä vertaisi...

    • sumeri

      Havaintoja vielä
      JH ei tiennyt Eufratin ja Tigriksen alkujuoksua. Nykyään tiedämme, että nämä suuret joet saavat alkunsa Turkin lumihuippuisilta vuorilta. Niillä ei ole yhteistä alkulähdettä Edenissä.
      Kahta muuta Edenin jokea ei ole varmuudelaa tunnistettu, ei myöskään Havilaa ja Nobin maata, ehkä itä-afrikan suuntaa?

      Uuden testamentin aikaan Paratiisin puutarha on kuoleman rajan takana. Jeesuksen samat ristillä ryövärille. Paavali käy Paratiisissa, ei tiedä onko ruumiissa vai ei.

      Odotamme paratiisia kuoleman j.lkeen, samoin juutalaiset ja muslimit.

      • sumeri

        Edelleen

        Edenin puutarha on hamassa muinaisuudessa, paratiisi on siellä jossain kuoleman rajan takana, yhdistyy mielissäämme onnelliseen ikuisuuteen taivaassa Jumalan luona.
        On
        Miltonin kadotettu paratiisi, on työväen unelma maanpäällisestä paratiisista, jossa toinen ei riistä ja sorra toista.

        Mutta on myös edenin puutarha omassa kokemuksessamme, lapsuuden viattomuus, lapsen vilpitön kirkassilmäinen usko Taivaan Isään ja Jeesukseen.

        On synnin kiusaus, itse kukin kohtaa käärmeen, on kavereita viekottelemassa rikkomaan selvästi sanotun Jumalan tahdon, on valintoja, ratkaisuja, on omantunnon kolkutus, syyllisyys kun Jumala tavoittaa, on rikkomuksen tuoma kirous ja rangaistus tässä ja nyt.

        Tämä on myyttisen kielen hurjaa ilmaisuvoimaa, paratiisi joka oli on ja tuleva on, kadotettu, sieltä karkoitettu, uudelleen tie avattu Jeesuksessa, tulevan ihanuuden odotusta, huokaavan luomakunnan odotus ja toivo.

        Naisen asema
        Miehen kylkiluu on sen verran oyto kuva, että se jää taka-alalle

        Kristillisissä hautajaisissa viitataan toiseen luomiskertomukseen .,. Adam, maasta olet sinä tullut ja maaksi tuleva, Jeesus Kristus on sinut viimeisenä päivänä herättävä.

        Toiset menevät isnkaikkiseen iloon, toiset iankaikkiseen rangaistukseen.

        Ei sano pappi naispuolista vainajaa siunattaessa haudan lepoon muuta kuin mitä miespuolisellekin. Ei sano Eeva, miehen kylkiluusta olet tullut...

        Ajatus jää menneisyyteen, Edenin puutarhaan, miehestä otettu, tehty. Mutta elää toki ajatuksissamme Raamatun kertomuksen välittämänä, juurensa ihmiskunnan aamun hämärissä, ihmeellisen lajakkaiden sumerilaisten kulttuurissa.

        "...Ei sano pappi naispuolista vainajaa siunattaessa haudan lepoon muuta kuin mitä miespuolisellekin. Ei sano Eeva, miehen kylkiluusta olet tullut....."

        -Mietin joskus naisen asemaa Raam. kirjoittamisen jälkeen ja tarinasi matkassa kulkien tulee mieleen kysymys, että onko Raamatunkirjoittajan sanavalinnoilla ollut seurauksena jälkeenpäin mahdollistaa naisten alistaminen (siis koko setissä; juut. krist. mus.) vai onko jo kirjoittajallaan ollut paineita tai viehtymystä moiseen? Tätä aihetta en ole löytänyt (kun en ole juuri etsinyt) lähdemateriaalista, mutta eikö sumerilainen kulttuuri ollut koko tasa-arvoista ilman burkia tai sananjulistusrajoituksia?

        Ninhursag Enki myytti ei todellakaan sisällä naisten vastaista ilmapiiriä lainkaan. Sumerilainen Adam, Enki, on aivan innoissaan kaunottariata, joiiden kanssa hän rakastelee ilman miespuolisia kilpailijoita. Teksti päättyy Ylistetty olkoon isä Enki.

        Kuten sanot, tämä yksi esimerkki jo kertoo yhteisöstä, jossa naisen suloja ja persoonaa ei pelätä, demonisoida, kätketä burkan piiloon. Seksi on välitöntä ja estotonta ilman häpeilyä.

        JH luki ymmärtääkseni juuri tätä samaa tekstiä, se oli hänenkin aikanaan jo vanha, yli 1000 vuotta, ja kiinnittää tuohon miehen ja naisen luontevaan yhteisen alastomuuteen huomiota, mikä näkyy Raamatun tekstissä. "He olivat molemmat alasti ..."

        Myöhemmin Edenin puutarha myytti sai juutalaisuudessa naiskielteisen painotuksen, joka näkyy esim apostoli Paavalin kirjeissä hänen puhuessaan naisen asemasta.

        Islamissa miehen ja naisen suhde ei rakennu Koraaniin eikä Raamattuun, joka sielläkin on pyhä kirja, vaan omistukseen. Nainen on isän turvissa kunnes hänestä tulee miehen omaisuutta, jonka vartalo ja kasvot eivät saa näkyä. Tästä sitten hurskaus, jota nainen suloillaan uhkaa.

        Tässä vain joitain ajatuksia nostamastasi teemasta.

        Amerikkalaiset radikaalit feministi sanovat, että neoliittisena aikana naista palvottiin jumalattarena, samoin sumerissa, mykenessäkin vielä. Vaan sitten tulivat machot sotaiset indoeurooppalaiset ja tuhosivat naisen aseman

        "...hurskaus, jota nainen suloillaan uhkaa...."

        -Notredamen kellonsoittajaa (piirretty) katsoessani lasten kanssa koin vastaavan tunteen naisten "suloilla" uhkaamisesta ja kovat aseet sitten otettiin miehisten tunteiden salassa pitämiseen, poltetaan tuo ämmä, niin eikö porukka jo usko etten hänestä seksuaalisesti kiihottunut. Luullakseni juuri uskontosuunnat aivan väärin tulkitessaan (erityisesti nämä 3 viim. mainittua) ovat poimineet oppikirjastaan sopivia kappaleita ja aiheuttaneet vakavia vaurioita ihmisten mielenterveydelle seksuaalisesta kanssakäymisestä. Sekoitetaan politiikkaa ja moraalioppia ihan kukin haluamallaan tavalla tulkiten. Oleellisempaa on kuitenkin ehkä se, että miksi näin on toimittu ja jossakin vielä toimitaan, kuin se että miten toimitaan tai on toimittu. Tämä kiinnostaisi.

        Silloinkun Paavi erosi niin tuli mieleeni, että ahaa - nyt on paavi ihastunut oikeaan aikuiseen naiseen ja vain tuollainen seksuaalinen käyttäytyminen on ollut kiellettyä. (P.S. pyydän silti anteeksi tuikitarpeetonta kommenttia jos se jotakuta loukkasi)

        Victor Hugo on Ranskan kansan sielun tulkki ja kuvaa väkevästi kansansa kärsimykisiä kuninkaan ja kirkon vallan alla. Modernia sekulaaria ranskaa ei oikein voi ymmärtää ilman häntä. Hugo ei niinkään ollut uskonnon vastainen, hän uskoi kyllä Jumalaan. Hän oli kauhuissaan kirkonmiesten välinpitämättömyydestä Pariisin katulapsia kohtaan, kirkon taikauskoisesta noitien vainosta... Ja syytä olikin.

        Jatkan toisella palstall keskustelua uskonnosta ja naisista.

    • sumeri

      Ihmisiä ja ihmisiä

      No olikos niitä ensimmäisen luomiskertomuksen ihmisiä sitten vähän jokapuolella, ja toinen kertoo erityisestä porukasta jonka koti on Edenin puutarha, bit Idinu, jossain Turkin ja Syyrian rajoilla? Eedenistä itään sitten lähtivät ja Kainia eivät tappaneet vastaantulijat.

      Itse ajattelen tähän suuntaan. Adam on maanviljelijä, takiaan kirotun maan auraaja ja kylväjä, ohdakkeista satoa hallan jälkeisenä aamuna korjaava.

      Nyt näet on niin, että uusimman tuoreen arkeologisen tutkimuksen mikaan bit idinun seutu on msailman ensimmäisen maanviljelyn koti. Sieltä alkoi kivikauden lopulla joskus 11000 vuotta sitten maanviljelys, neoliittinen vallankumous, joka sitten muutti ihmiskunnan historian ja alkoi kulttuurin huikea nousu.

      Vaan tämä on juonne... Erikoisella tavalla tiede tänään katsoo juuri siihen suuntaan, jonne monen herjaama Raamattu on aina osoittanut... Sumeristanlänteen.

      • sumeri

        Niin Saara, paljon monologia, totta on. Tee sinäkin töstä dialogia, etsi ja löydä aiheesta tietoa ja esitä oma näkemyksesi Edenistä, Ninhursagista ja miehen kylkiluusta.

        Sinähän sanoit, että tiedät jo kaiken, mitä aion kertoa. Sanoit myös, että et uskovaisena tarvitse mitään tällaista tietoa.

        Mutta entä jos Pyhä Henki olisikin antanut Kristuksen ruumiiseen myös sellaisia palvelijoita, joille on annettu armosta tiedon sanat? Entä, jos
        Pyhä Henki olisi antanut seurakunnille luotettavia ja koeteltuja Raamatun opettajia, että meidän ilomme olisi täydellinen ja että sudet pakenisivat lauman luota.?

        Eikö silloin olisi selvääkin selvempi, että Herra toivoo meidän jatkuvasti viihtyvän Jumalan Sanan seurassa, ja että Hän on siellä, missä kaksi tai kolme on koolla Hänen nimessään... Jopa Suomi24 forumeilla?

    • sumeri

      Mistä tuntee rakkauden totuutee?

      Sellainen kristitty, joka on ottanut Jumalalta vastaan rakkauden totuuteen kestää arvostelua ja sietää ajatuksia jotka ovat uusia ta erilaisia. Jalosti Berean juutalaisten tavoin hän tutkii Sanasta, onko asia niin.

      Mutta erityinen tuntimerkki on se, että totuutta rakastava kristitty viihtyy siellä, missä Sana käy kohti. Missä omantunnon peiliä putsataan, ja todellinen minä alkaa peilistä näkyä.

      Ei kirmaa pakoon, ei etsi valheiden viikunanlehtiä, vaan suostuu olemaan alastomana Jumalan katseen edessä, joka tahtoo totuutta salatuimpaan saakka.

      Rakkaus totuuteen on niin arvokas asia Isälle Jumalalle että Toisen Tessalonikalaiskirjeen mukaan Hän itse lähettää väkevän eksytyksen niille, jotka eivät sirä ole huolineet.

      Totuus polttaa, satuttaa, ei meistä kukaan sitä kestä ilman armoa.

      Siksi meidän Herramme on armo ja totuus yhdessä.

      Se, mitä olen täällä kirjoittanut Edenin puutarhasta on totta.

      Ei tuttua, ei helppoa, mutta totta ja haastavaa. Kuten Jumalan Sana kauttaaltaan on totta ja haastavaa, niin on myös toinen luomiskertomus, Raamatun häkellyttävän kirkas ja tumma helmi.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Moni islamilainen maa on jo kieltänyt burkat ja nigabit

      mm. Marokko, Tunisia ja Turkki. Miksi he ovat sen tehneet? No perusteet ovat selkeät ja yhteneväiset: turvallisuus, yhte
      Maailman menoa
      157
      2849
    2. Vain puolet SDP:n kannattajista luottaa puoluejohtoon häirintäkohussa

      Ja SDP on ilmoittanut, että ainoa rangaistus häirintään syyllistyneille kansanedustajille on puhuttelu - aina sama. Eli
      Maailman menoa
      112
      2226
    3. Persujen vaalilupaus oli euron bensa

      Nyt puhutaan jo kolmen euron bensasta. Kyseessä on Suomen historian törkein vaalipetos.
      Maailman menoa
      58
      1890
    4. Maataloustuet perittävä korkojen kera takaisin

      Yrittäjiltä jotka ovat myyneet tuotantoaan ulkomaille. Veronmaksajan kustantama tuki on tarkoitettu elintarvikkeiden hi
      Maataloustuki
      43
      1668
    5. Kyllä mies pakit kestää

      Herranen aina nyt poijat! 😃 Jos pelkäätte pakkeja noin paljon niin hamekangasta hakemaan. Oon ite saanut useammatkin n
      Ikävä
      62
      1567
    6. Palomestari sytytti tulipalon Kankaanpäässä

      Kankaanpää ei yllätä koskaan. Oukarinkadulla syttyi rivitalossa tulipalo toukokuussa 2024. Nyt sen sytyttäjää syytetään
      Kankaanpää
      31
      1344
    7. Kuka on Farmi Suomi Riiko?

      Farmi Suomi -realityssä Riiko Sakkinen on saanut paljon tv-aikaa. Riikon ajatuksia ja toisten nokittelua sekä lopulta pe
      Tv-sarjat
      14
      1301
    8. Topi osti Askon

      Hieno mies. Pelastaa työpaikkoja. Kiitokset myös emännälleen, joka pitää isännän virkeänä. https://www.is.fi/taloussan
      Maailman menoa
      66
      1225
    9. Vastuuhenkilöt

      Ketkä ovat Lapuan Kotiasunnot-yhtiön tili- ja vastuuhenkilöt? Nimet kehiin, julkista tietoa.
      Lapua
      69
      1189
    10. Kastaa ja upottaa on eri sanat

      Kastaa ja upottaa on eri sanat ja niillä on eri merkitys. Eikä Jeesusta haudattu upottamalla maahan kaivettuun kuoppaan
      Kaste
      191
      922
    Aihe