Kunnilla on

otis1

Yksiselitteisesti absoluuttinen vastuu kiinteistöjensä kunnosta. Homeista tai muuten epätervettärakennusta ei saa käyttää sellaisiin tarkoituksiin että siitä voi olla terveydellistä haittaa rakennuksen käyttäjille. Tämä pykälä koskee vissiin muita, mutta ei Kontiolahden kuntaa eikä ainakaan Mäntytien päiväkotia ?

2

50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • näin se menee

      Tottakai kunta vastaa rakenuksistaan. Kunnallisessa päätöksenteossa jo vuosikymmeniä sitten ainoa kriteeri niin suunnittelussa kuin toteutuksessa oli hinta, hinta, hinta. Asiantuntijoina toimivat poliitikot.
      Laadusta ja elinkaari-ajattelusta ei puhunut kukaan.
      Hinnoista tingittiin kuin markkinoilla konsanaan.
      Ja valtuutetut olivat tyytyväisiä, kun oli saatu "säästöjä".
      Näin on sitten saatu "laatua" ja halvalla!

      • otis1

        Tuo kaikki on niinkuin kirjoitat. Mutta mikä on viranhaltijoiden, siis heidän jotka valmistelevat ja esittelevät asiat ns. päättäjille, vastuu siitä millaista ja miten rakennetaan ja ennenkaikkea miten rakennuksia huolletaan niiden käyttöiän aikana. Mäntytien päiväkodin kohdalla on vielä yksi ihmeellinen juttu. Kunnanvaltuusto teki, jos en väärin muista joulukuussa 2011 päätöksen uuden päiväkodin suunnittelun aloittamisesta Mäntytien tilalle. Mitä on tapahtunut, onko suunnittelu aloitettu? Tietääkseni ei. Jos joku johtavassa asemassa oleva viranhaltia pystyy ohjailemaan kunnanvaltuustoa ja kunnanhallitusta niin että nämä pyörtävät omat päätöksensä, on tässä systeemissä demokratian mentävä aukko. Eli demokraattinen päätöksenteko jyrätään viranhaltioden toimesta mitättömäksi. Mitä tästä pitäisi päätellä. Ainakin sitä että niillä jotka näin tekevät on päähän noussut jotain sinne kuulumatonta ainetta, jota ennen kutsuttiin kuseksi.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää

      jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole
      Maailman menoa
      43
      2488
    2. Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä

      ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi
      Maailman menoa
      74
      2467
    3. Belfastissa käynnissä kunnon persuilu

      Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä
      Maailman menoa
      73
      2362
    4. Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus

      jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.
      Maailman menoa
      51
      2122
    5. Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään

      Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl
      Maailman menoa
      32
      1867
    6. Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen

      Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma
      Maailman menoa
      84
      1685
    7. Martina Aitolehti läpäisi Erikoisjoukot - Tilittää umpirehellisenä kuvauksista

      Martina Aitolehti selvisi Erikoisjoukot koulutuksesta. Hän myös malttoi pääosin pitää mölyt mahassaan, vaikka saikin ko
      Kotimaiset julkkisjuorut
      21
      1133
    8. Riikka runnoo! sähkön hinta +25 %, bensan hina +16 %

      Euron bensa! Tuo legendaarinen persujen vaalilupaus. Sannan hallitus pudotti sähköenergan alv:n 10 prosenttiin, Riikka r
      Maailman menoa
      7
      1014
    9. Rakastan sinua hiljaisuudessa

      Rakastan sinua hiljaisuudessa. Olisit minun tai et, olen odottanut sinua vuosisatojen ajan. Ilman sinua sydämeni on yksi
      Rakkaus ja rakastaminen
      41
      995
    10. Eläköön kuningas, kuningas on kuollut

      Heikki Nivala kaatui kuin mies. Kavaltaja käveli juuri edelliseen toukokuun kokoukseen hankkimansa puku päällä. Eläköön
      Kemijärvi
      56
      876
    Aihe