Mulla on sellainen tilanne, että olen saanut ja maksanut asumisoikeusasunnon, joka valmistuu vasta v.2014. Olen kuitenkin edelleen jonossa myös vanhempiin asuntoihin. Entä jos nyt odottaessani tämän uuden asunnon valmistumista saankin kiinnostavan tarjouksen jostain jo valmiista aso-asunnosta, johon voin muuttaa heti. Voinko peruuttaa tämän valmistuvan asunnon eli kieltäytyä siitä, saada rahani takaisin, ja sijoittaa ne vaikkapa suoraan tähän jonottamalla saamaani asuntoon? Missä ajassa saan rahani takaisin? Entäpä kun jonotan samalla numerolla, jolla olen saanut tämän rakenteilla olevan asunnon?
VALMISTUVA ASO-ASUNTO JA JONOTUS VANHAAN ASOON
12
681
Vastaukset
- juupasiepäs
Voi herranjestas, onpa ongelma.
Ihan itse rakennat itselles ongelmaa ja piste. Jos jos ja jos..
jos olet jollain numerolla ottanut asunnon vastaan ja maksanut sen, niin se numero meni jo.
Kaikkea kun ei voi saada.- Asuntoloukku
Mulla on tämmöinen tieto:
Kieltäytyminen tulee silloin kun sinut on hyväksytty Kiinteistöviraston taholta
asukkaaksi ja sen jälkeen perut asunnon. Eli siis kolmme tällaista saa olla, ennenkuin joutuu jonon päähän.
Ongelmani on se, että tarvitsisin asunnon pikaisesti, eli joudun säätämään asumisolojani 1,5 vuoden ajan, joten tottakai ottaisin asunnon heti jos saisain - fdjhxyjud
Asuntoloukku kirjoitti:
Mulla on tämmöinen tieto:
Kieltäytyminen tulee silloin kun sinut on hyväksytty Kiinteistöviraston taholta
asukkaaksi ja sen jälkeen perut asunnon. Eli siis kolmme tällaista saa olla, ennenkuin joutuu jonon päähän.
Ongelmani on se, että tarvitsisin asunnon pikaisesti, eli joudun säätämään asumisolojani 1,5 vuoden ajan, joten tottakai ottaisin asunnon heti jos saisainJoo, mutta et voi saada samalla numerolla uudestaan asuntoa, kun olet jo sen käyttänyt tuohon mainitsemaasi uudiskohteeseen.
- bbbbbbbb2
fdjhxyjud kirjoitti:
Joo, mutta et voi saada samalla numerolla uudestaan asuntoa, kun olet jo sen käyttänyt tuohon mainitsemaasi uudiskohteeseen.
tuleehan se numero uudelleen käyttöön jos kieltäytyy ottamasta sitä uudiskohdetta! Käyttää sitten sen siihen kiinnostavaan kohteeseen.
- Tuuppas
Asuntoloukku kirjoitti:
Mulla on tämmöinen tieto:
Kieltäytyminen tulee silloin kun sinut on hyväksytty Kiinteistöviraston taholta
asukkaaksi ja sen jälkeen perut asunnon. Eli siis kolmme tällaista saa olla, ennenkuin joutuu jonon päähän.
Ongelmani on se, että tarvitsisin asunnon pikaisesti, eli joudun säätämään asumisolojani 1,5 vuoden ajan, joten tottakai ottaisin asunnon heti jos saisainMeille kerrottiin että numeron voi käyttää edelleen toiseenkin kohteeseen, mutta tällöin tulee mainitsemasi virallinen kieltäytyminen. Kysymällä selviää, mutta todennäköisesti voit edelleen käyttää tuon numeron eri kohteeseen.
- asoasunto asuja
bbbbbbbb2 kirjoitti:
tuleehan se numero uudelleen käyttöön jos kieltäytyy ottamasta sitä uudiskohdetta! Käyttää sitten sen siihen kiinnostavaan kohteeseen.
samaa numeroa ei voi enään käyttää, vaan haet uuden vaikka jo asutkin asunnossa mutta voit sen hakea varalta jos jossain vaiheessa haluat vaihtaa asuntoa. kokemusta on näin se toimii hyvin helppo ja yksinkertainen toimitus.
yksi (1) numero yksi asunto.
- kalmariunioni
'joudun säätämään asumisolojani 1,5 vuoden ajan'.
Niin siin käy, jos ei ajattele asioita loppuun asti. Uudiskohteet valmistuu ajallaan, ja lähes AINA ilmoitettua aikaa myöhemmin.
Sulla nyt on kuitenkin asunto, joskin vasta valmistumassa.
Monella ei ole. Moni joutuu säätämään niitä asumisolojaan tietämättä, milloin se
asunto omalle kohdalle tulee. Nykuisellä tarjonta ja kysyntä mallilla asikaa mennee paljon kauemmin kuin mainitsemasi 1,5 vuotta... - On mahdollista
Jonotusnumerosi vanhenee vasta kun asunto on valmis ja sinulla avaimet kädessä. Sitä ennen olet jonossa vielä vanhoihinkin kohteisiin.
Jos vastaanotat jonkin vanhan kohteen ennen uudisrakennuksen valmistumista merkitään jonotusnumerollesi yksi tarjotusta asunnosta kieltäytyminen. Joita saa olla yhteensä kolme ennen kuin tiput jonosta kokonaan.
Asumisoikeusmaksun palautuksen käytännöistä en tiedä. Jos otat uuden asunnon saman tarjoajan yhtiöstä niin se varmaan siirretään suoraan. Tietysti pankin kanssa joutuu sopimaan jos on ASO-paperi vakuutena jne. - Ei ongelmaa
Meille kerrottiin kun samaa asiaa kyseltiin aso-toimistosta, että aso-maksun saa takaisin kolmen kuukauden kuluttua kaupan perumisesta.
Voit hakea toista asuntoa samalla numerolla, saat vain sen yhden hylkymerkinnän tietoihisi ja niitä saa olla kolme kpl ennen kuin numero mitätöityy. - kivakesä
Voi herranjumala!!!Ikuisesti köyhdytte!!Ostin juuri ite kesämökkitontin johon alan rakentaa...oma on kivaa!!Eipä oo jononumeroita!!HEH!
- 5235454534
Minullapa ei ole kesämökkiä eikä siis huoliakaan
- Tarkkkaavaisuutta!
Hyväksytty uusikin kauppa on peruttavissa jopa ennen muuttoasi mutta 3kk irtisanomisajalla tottakai!
Ja vanhasta jos aso-asunto sekin irtisanominen on saman pituinen, olet kahden asunnon loukussa, tai kohta ilman asuntoa!
Uudesta joutuu maksamaan sen irtisanomisen ajan myös sen 3kk käyttövastikkeet jne muut lisät kuten mahd. laajakaista joka Hasossa on nyttemmin ( vastoin säädöksiä).
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää
jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole202252Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä
ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi772200Belfastissa käynnissä kunnon persuilu
Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä412079Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen
Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma551458- 741376
Onko kaivattusi rohkeampi kuin sinä?
Vai oletko sinä rohkeampia? Mikä on rohkea teko, minkä sinä tai kaivattusi on tehnyt? Mitä siitä seurasi?46903Kaunein nimi
Mikä on mielestäsi kaunein miehen ja naisen nimi? Haluaisitko itse olla joku toisen niminen?64901Farmi-Amski ja Jucci Hellström - Sydämiä satelee - Onko tässä jotain enemmän?
Amskidamski Anne-Mari Tarkkio ja Jucci Hellström olivat samaan aikaan Farmi Suomi -realityssä. Nyt somessa on nähty mat8791- 52763
Rakastan sinua hiljaisuudessa
Rakastan sinua hiljaisuudessa. Olisit minun tai et, olen odottanut sinua vuosisatojen ajan. Ilman sinua sydämeni on yksi34760