Tuttu eläkeläispariskunta sai sairastumisen johdosta ilokseen perjantaille kaksi vapaalippua Svenska Teaternin ja Kristina Duvemöle näytökseen http://kristina.fi/fi/naytos/
Molemmat ovat 71 vuotiaita, eikä kumpikaan osaa ruotsia. Mutta lipun antaneet sanoivat ja ohjelmassakin sanottiin että suomenkieliset tekstitykset löytyy. Kun vielä Helsingin keskustassa ollaan niin suomeenkielinen varmaan siellä teatterissa pärjää.
Mutta ei kyllä pärjää. Tyrmistys oli suuri kun koko Svenska Teaternissa ei ole ainoatakaan suomenkielistä opastetta missään. Tiedot mistä mennään pääsaliin ja mistä mennään parvekkeelle, ja miten pitää toimia, kaikki vain ruotsiksi.
Kuulutuksetkin olivat pelkästään ruotsiksi. Kehotettiin muun muassa sulkemaan kännykät, mutta vain ruotsin kielellä. Vaimo päätteli että puhelin varmaan pitää sulkea kun muutkin alkoivat kännyköitään räplätä.
Vanhat ihmettelivät että minnekä päällysvaatteet kuuluu jättää. Kun ei ole teatterista tuttua vaatteiden säilytystä missään. He menivät kysymään joltakin vahtimestarin näköiseltä, että minne vaatteet voisi jättää. Tässä jonossa he näkivät että tämä kyseinen vahtimestari luovuttikin pieniä kännykän kokoisia tekstilukulaitteita. Sellaiset vaimo kuittasikin molemmille.
Mitään kylttiä ei ollut millään kielellä, että tekstityslaitteet saa juuri tältä herralta. Olisi voinut jäädä eläkeläiset ilman käännöstekstejä jos ei olisi sattunut menemään juuri tältä kysymään.
Lukulaite sinällään osoittautui hankalan pieneksi. Äärimmäisen epämukavaa ja vaikeata oli seurata 2.5 h esityksen ajan tekstiä kännykän ruudulta, ja samaan aikaan katsoa näytöstä. Näyttämön yläreunassa on kuulemma aikoinaan ollut tekstityslaite, mutta se ei ollut käytössä tai se oli purettu pois.
Päällysvaatteet he jättivät teatterikäytävän seinustoilla ilman vartiointeja oleviin naulakoihin. Mutta mielessä kalvoi koko esityksen ajan pelko että laittoivatko kuitenkin väärään paikkaan. Joku voi käydä kuljettamassa vaatteet jonnekin pois tai joku voi varastaa.
Väliajalla piti pikaiseen mennä WC:ssä käymään. Mutta koko Svenska Teaternissa ei ole minkään kielisiä kylttejä jotka ohjaisivat WC-tiloihin. Vanhukset kävelivät väenpaljoudessa ahdasta 2.5 m leveää käytävää pitkin toiseen päähän teatteria ja arvelivat että jossain vessa varmaan on. Ei ollut, edessä olikin umpikuja. Olisi pitänyt lähteä umpimähkään etsimään WC:tä toisesta suunnasta, mutta enempää aikaa etsimiseen ei ollut.
Väliajalla oli tarkoitus myös juoda kupposet kahvia ja joku suolainen voileipä. Mutta kahvilassa kaikki hinnastot olivat pelkästään ruotsiksi. Vaimo kysyi myyjältä suomeksi että paljonko kahvi ja sämpylä maksaisi. Noin nelikymppiset kassarouvat vastasivat ruotsiksi, ilmeisesti sanoivat että eivät ymmärrä mitä kysytään. Vaimo yritti uudelleen kysyä sämpylän hintoja, mutta taas tuli vain ruotsia vastaukseksi. Lopulta kumpikin otti vain tilkan vettä ja muut tarjoomukset sai jäädä.
Takaisin omille paikoille ja oikeaan kerrokseen ei heti osattu mennä, ja piti taas kysyä neuvoa vahtimestarilta. Tämäkin arvonsa tunteva herrasmies vastasi vain ruotsiksi. Toistamiseen kysyttynä vastaus tuli edelleen ruotsiksi, Vain ”hiss” sana oli ainoa jonka vanhat ymmärsivät, mutta muu jäi pimentoon..
Kumpikin eläkeläisistä tunsivat itsensä tosi nöyryytetyiksi teatterireissunsa jälkeen. Helpotus oli suuri kun pääsivät ulos teatterista ja takaisin ulkoilmaan, jossa alkoi taas pärjätä suomen kielelläkin.
Ilmeisesti Svenska Teatern on ottanut asiaksensa olla jonkinlainen tinkimätön ”ruotsinkielinen linnake”, keskellä pääkaupunkia. Kielikostona teatterin henkilökunta antaa siellä suomenkielisille samalla mitalla takaisin, ja joka ikisenä teatteripäivänä.
Ihmettelen tätä suomenruotsalaista kielivähemmistön pikkusieluisuutta. Hyvin koulutettu teatteriväki ynähtelee ja viitsii tärkeillä suomalaisille eläkeläisillekin.
Kaikki opasteet, kuulutukset kyltit ja ruokalistat vain ruotsiksi. Eikä edes eläkeikäisillekään suostuta vastaamaan mitään suomeksi.
Molemmat ovat 71 vuotiaita, eikä kumpikaan osaa ruotsia. Mutta lipun antaneet sanoivat ja ohjelmassakin sanottiin että suomenkieliset tekstitykset löytyy. Kun vielä Helsingin keskustassa ollaan niin suomeenkielinen varmaan siellä teatterissa pärjää.
Mutta ei kyllä pärjää. Tyrmistys oli suuri kun koko Svenska Teaternissa ei ole ainoatakaan suomenkielistä opastetta missään. Tiedot mistä mennään pääsaliin ja mistä mennään parvekkeelle, ja miten pitää toimia, kaikki vain ruotsiksi.
Kuulutuksetkin olivat pelkästään ruotsiksi. Kehotettiin muun muassa sulkemaan kännykät, mutta vain ruotsin kielellä. Vaimo päätteli että puhelin varmaan pitää sulkea kun muutkin alkoivat kännyköitään räplätä.
Vanhat ihmettelivät että minnekä päällysvaatteet kuuluu jättää. Kun ei ole teatterista tuttua vaatteiden säilytystä missään. He menivät kysymään joltakin vahtimestarin näköiseltä, että minne vaatteet voisi jättää. Tässä jonossa he näkivät että tämä kyseinen vahtimestari luovuttikin pieniä kännykän kokoisia tekstilukulaitteita. Sellaiset vaimo kuittasikin molemmille.
Mitään kylttiä ei ollut millään kielellä, että tekstityslaitteet saa juuri tältä herralta. Olisi voinut jäädä eläkeläiset ilman käännöstekstejä jos ei olisi sattunut menemään juuri tältä kysymään.
Lukulaite sinällään osoittautui hankalan pieneksi. Äärimmäisen epämukavaa ja vaikeata oli seurata 2.5 h esityksen ajan tekstiä kännykän ruudulta, ja samaan aikaan katsoa näytöstä. Näyttämön yläreunassa on kuulemma aikoinaan ollut tekstityslaite, mutta se ei ollut käytössä tai se oli purettu pois.
Päällysvaatteet he jättivät teatterikäytävän seinustoilla ilman vartiointeja oleviin naulakoihin. Mutta mielessä kalvoi koko esityksen ajan pelko että laittoivatko kuitenkin väärään paikkaan. Joku voi käydä kuljettamassa vaatteet jonnekin pois tai joku voi varastaa.
Väliajalla piti pikaiseen mennä WC:ssä käymään. Mutta koko Svenska Teaternissa ei ole minkään kielisiä kylttejä jotka ohjaisivat WC-tiloihin. Vanhukset kävelivät väenpaljoudessa ahdasta 2.5 m leveää käytävää pitkin toiseen päähän teatteria ja arvelivat että jossain vessa varmaan on. Ei ollut, edessä olikin umpikuja. Olisi pitänyt lähteä umpimähkään etsimään WC:tä toisesta suunnasta, mutta enempää aikaa etsimiseen ei ollut.
Väliajalla oli tarkoitus myös juoda kupposet kahvia ja joku suolainen voileipä. Mutta kahvilassa kaikki hinnastot olivat pelkästään ruotsiksi. Vaimo kysyi myyjältä suomeksi että paljonko kahvi ja sämpylä maksaisi. Noin nelikymppiset kassarouvat vastasivat ruotsiksi, ilmeisesti sanoivat että eivät ymmärrä mitä kysytään. Vaimo yritti uudelleen kysyä sämpylän hintoja, mutta taas tuli vain ruotsia vastaukseksi. Lopulta kumpikin otti vain tilkan vettä ja muut tarjoomukset sai jäädä.
Takaisin omille paikoille ja oikeaan kerrokseen ei heti osattu mennä, ja piti taas kysyä neuvoa vahtimestarilta. Tämäkin arvonsa tunteva herrasmies vastasi vain ruotsiksi. Toistamiseen kysyttynä vastaus tuli edelleen ruotsiksi, Vain ”hiss” sana oli ainoa jonka vanhat ymmärsivät, mutta muu jäi pimentoon..
Kumpikin eläkeläisistä tunsivat itsensä tosi nöyryytetyiksi teatterireissunsa jälkeen. Helpotus oli suuri kun pääsivät ulos teatterista ja takaisin ulkoilmaan, jossa alkoi taas pärjätä suomen kielelläkin.
Ilmeisesti Svenska Teatern on ottanut asiaksensa olla jonkinlainen tinkimätön ”ruotsinkielinen linnake”, keskellä pääkaupunkia. Kielikostona teatterin henkilökunta antaa siellä suomenkielisille samalla mitalla takaisin, ja joka ikisenä teatteripäivänä.
Ihmettelen tätä suomenruotsalaista kielivähemmistön pikkusieluisuutta. Hyvin koulutettu teatteriväki ynähtelee ja viitsii tärkeillä suomalaisille eläkeläisillekin.
Kaikki opasteet, kuulutukset kyltit ja ruokalistat vain ruotsiksi. Eikä edes eläkeikäisillekään suostuta vastaamaan mitään suomeksi.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Enpä taida ihan pikapuoliin mennä tuonne vääräkielisten hakattavaksi. Pitäkööt hur-rit hikisen Svenska teatterinsa ihan omana tykönänsä.