Keväinen risotto

Lopunelämän ikee -82

1 puntti parsaa
2 appelsiinia
1 purjo
2 vartta varsiselleriä
n 1 l kasvislientä
1 tl oliiviöljyä
2 rkl voita
3 dl risottoriisiä (miel. arborio)
parmesaania, mustapippuria, suolaa

1. Keitä uusi, nuori, tuore parsa paistinpannussa ripauksessa sokeria ja suolaa, keitto-ohje 4-6 min.
2. Puhdista ja paloittele purjo pieneksi hakkelukseksi, viipaloi varsisellerin varret.
3. Kuullota purjo ja varsiselleri voissa ja öljyssä.
4. Keitä kasvisliemi kuutiosta ja nosta pois levyltä.
5. Lisää kuullottuvan purjon ja varsisellerin joukkoon riisiä 1 dl kerrallaan kuullottumaan.
6. Kun riisi on kuullottunut, muttei ruskistunut, aloita kasvisliemen lisääminen aina kauha kerrallaan.
7. Kun risotto on sopivan pehmeää, ja lisättävä kasvisliemi lähes loppunut, mutta riisi on pehmeää puuromaista velliä, lisää vielä aavistuksen kova parsa.
8. Pyörittele appelsiinit pehmeiksi ja leikkaa hedelmälihaa pitkin kalvottomiksi lohkoiksi.
9. Lisää ne risoton joukkoon. Nosta kattila levyltä.
10. Suolaa ja pippuroi. Lisää halutessasi 1/2 dl raastettua parmesan-juustoa, tai 1-2 rkl parmesaania ruokailijaa kohti.
Tarjoa lisäksi ruokajuomana kivennäis-vettä, makuvettä, tai vettä/maitoa.

1

219

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Päivän Blogi:Sinde

      Onko totta että jotkut vammaisryhmät hyötyvät kasvisruoasta?
      - Eihän ole totta, että käytätte tätä eettisen vakaumuksen tunnustamiseen?
      Onko totta, että kasvisruokaa käyttäen yritätte luoda eräitä tiettyjä vammaisryhmiä?
      - Eihän ole totta, että kasvisruokavalio olisi käytössä luontaisesti omaneduntavoitteluun?
      Onko totta, että kasvisruokaa käyttämällä pyritte luomaan ihmis-suhdetta vasta omaan yksityisyyteen?
      - Eihän ole totta että käytätte kasvisruokavaliota pelkkää psyykkistä kipua tuottavaan vapauden riistämiseen?
      Onko totta, että kasvisruokaa käyttämällä tunnette eräitä ihmis-ryhmiä vammaisina huonosti ja pyritte oman vapauden avulla, eristämiseen?
      - Eihän ole totta, että on vammaisia ihmisryhminä ja kasvisruokalijoina pakosta?
      Onko totta, että vammaiselta saa riistää vapautta käyttäen kasvisruokaa?
      - Eihän ole totta, ettette tunnista vammaista ja ihmisryhmää, edes omasta raivosta?
      Onko totta, että eri-arvoistatte ihmistä käyttämällä kasvisruokaa?
      - Eihän ole totta, että ette tunnista edes eettistä valintaa, vapautta, ja sekoitatte totuutta, todellisuutta ja olemassaolevaa?
      Onko totta, että pyritte osoittelemaan ihmistä, aggressiivisesti riistäen häntä, käyttämällä kasvisruokaa?
      - Eihän ole totta, että ette tunnista aggressiivisuutta Jumaluudesta, ja eristä käyttäen kasvisruokaa?


      Siis, hei please: "Mä pyydän..."

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Pride-liputus närästää monissa Suomen kunnissa

      Suomen lipun nostamisesta on laki. Pride‑liputuksesta ei. Kieltäytyviin kuntiin kohdistuu poliittista painostusta kuin k
      Maailman menoa
      46
      3623
    2. On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää

      jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole
      Maailman menoa
      35
      2347
    3. Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä

      ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi
      Maailman menoa
      80
      2276
    4. Belfastissa käynnissä kunnon persuilu

      Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä
      Maailman menoa
      57
      2181
    5. Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus

      jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.
      Maailman menoa
      25
      1605
    6. Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen

      Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma
      Maailman menoa
      64
      1532
    7. Mitä kirjainta haluaisit

      Ra kastella mahdottomasti?
      Ikävä
      76
      1437
    8. Onko kaivattusi rohkeampi kuin sinä?

      Vai oletko sinä rohkeampia? Mikä on rohkea teko, minkä sinä tai kaivattusi on tehnyt? Mitä siitä seurasi?
      Ikävä
      55
      993
    9. Kaunein nimi

      Mikä on mielestäsi kaunein miehen ja naisen nimi? Haluaisitko itse olla joku toisen niminen?
      Ikävä
      69
      977
    10. Rakastan sinua hiljaisuudessa

      Rakastan sinua hiljaisuudessa. Olisit minun tai et, olen odottanut sinua vuosisatojen ajan. Ilman sinua sydämeni on yksi
      Rakkaus ja rakastaminen
      39
      859
    Aihe