Voiko koko Helsingin hoitoalan työyhteisö erittäin huonosti?

Hyvä hoitaja

Olen ollut nyt kaksi vuotta vanhuspuolen hoitotyössä sekä yksityisellä että kunnallisella puolella. En ole nähnyt muuta kuin johdon törkeää hyväksikäyttöä nimenomaan hyviä työntekijöitä kohtaan ja kateutta, kieroilua, valehtelua jne.
Työntekijät ovat myös yhtä sairaita, kateellisia, kieroja, laiskoja, ammattitaidottomia jne.
Mistä tämä johtuu? Kuka tai ketkä ovat päästäneet tämän tilanteen muodostumaan näin mahdottomaksi. Rahalla ostetaan hiljaiseksi pikku-pomot ja rikotaan lakeja röyhkeästi. Tietämättömät ulkomaalaiset työntekijät ovat luku sinänsä, heitä käytetään vielä röyhkeämmin hyväkseen esim. palkat jätetään maksamatta. Olen ollut myös Kustaankartanossa töissä ja siellä on ihan oma pikku valtakunta jossa pääsee osastonhoitajaksi alkoholistit ja lääkkeiden väärinkäyttäjät. Siellä näyttää olevan meiniki se, että mitä hullumpi ihminen sitä korkeampaan virkaan pääsee, hyvät työntekijät potkitaan pihalle tai ihan huvin vuoksi kiusataan niin paljon, että ottavat itse lopputilin.

Eikö päättäjät tiedä tai välitä asioiden oikeasta laidasta, hoitotyöntekijät voivat niin pahoin, että ne loppunpalavat ja jäävät sairaslomalle/sairaseläkkeelle.
Ministerit eivät tiedä ollenkaan kuinka huonosti asiat ovat oikeasti, jos tämä tilanne jatkuu vielä kohta ei ole kunnollisia suomalaisia hoitajia alalla ollenkaan, ei ainakaan Helsingissä.

Lopettakaa jo ihmeessä se valehtelu pikku-pomot, homma karkaa kohta käsistä!

2

223

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • lopun alku

      On karannut jo.

    • neponens

      kusikartanon osasto b3 vakkarihenkilökunta harrastaa tätä opiskelioiden ja keikkailioiden "kiusaamista"
      itselläni vähintäänkin paskat kokemukset Hohun harjoittelu jaksolta tällä osastolla.
      Meininki kuin ala-asteella.
      osaston hoitajalla ei taida olla harmainta haisua mitä siellä tapahtuu.
      Siellä on asukkaatkin vedetty mukaan juoruiluun.
      henkisesti niin kuluttava paikka että en suosittele kenellekkään.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      2
      14881
    2. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      3069
    3. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      3066
    4. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      3065
    5. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      3065
    6. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      3065
    7. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      3064
    8. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      3064
    9. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      3060
    10. Nancy Taylor

      😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍 ❤️ ­­­N­­­y­m­­­f­o­m­­­a­­­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl01560856#NancyTaylor 🔞💋❤️💋❤️💋
      Kauris
      0
      3054
    Aihe