Työtön ja koulut keskeyttänyt

Sulla on vielä aikaa tehdä vaikka mitä kun noin nuori olet. Itse yritin lukiota reilut 2 vuotta ennen kuin nostin hanskat naulaan ja totesin ettei valmista tule. Sitten töihin, armeijaan, kouluun ja töihin. Nyt tasan kaks vuotta nykyisiä töitä takana ja ikää 27v.

Väkisinkin herää kysymys, millä sä elät? Elättääkö tyttöystävä sua sen lisäks, että saat asua ilmaiseksi ison osan ajastasi hänen luonaan? Ei mua huvita tuntematonta, oikeestaan ketään muutakaan moralisoida, mutta mitä tekisit jos naisesi näyttäisi ovea? Olisit tyhjän päällä, oikeastaan niin pohjalla kuin voi ihminen olla.

Ole kiitollinen että sulla on tyttöystävän katto pään päällä ja ennen kaikkea siitä tyttöystävästä. Ota itteäs niskasta kiinni ja hanki joku päämäärä. Kouluun todennäköisesti, tokihan töihinkin voit mennä. Pitkällä tähtäimellä vaan ne työt joita peruskoulupohjalta saa, ei kovin korkealle kanna.

Kyllä sun keskiarvo ainakin ammattikouluun riittää, ja siitä voi jo saada ihan siedettävän uran. Ei toki mitään lääkäri/juristi- huippuhommaa mutta elannon kuitenkin. Jos saat ittes oikeen kunnolla kasaan, perusta valitsemaltasi alalta yritys ja tähtää kohti taivasta. Tee jotain, äläkä oleta että naisesi jaksaa loputtomiin katsella toimettomuutta.

Nämä neuvot on periaatteessa itsestäänselvyyksiä, mutta tuskin kyseenalaistat niistä yhtäkään. Mitään varmaa tapaa vuolla kultaa hauskaa pitäen ei ole olemassa.
Lähes varmaa on kuitenkin se, että ellet mitään tee, vuodet vierii ja se pohja jonka luulit saavuttaneesi jo, vajoaa vaan entistä alemmas ja sinä sitä kohti.

Itse varmaan tiedät syyt, miksi keskeytit opinnot? Oliko opiskelu liian haastavaa? Etkö tullut toimeen sosiaalisesti? Ylipäätänsä, mikä esti opiskelun. Ilman ammtia on vaikea saada nykyään töitä kun niitä aputöitä ja hanttihommia ei enää ole.
Sinun pitää nyt hakeutua työvoimatoimistoon ja nuorille työttömille on järjestetty erikoisesti omaa ohajusta.
Mikäli et pysty masennuksen vuoksi nyt opiskelemaan kannattaa hakeutua mielenterveysammtilaisten juttusille.

Heips!

Jos olet todella sairaalloisesti masentunut, sinun pitää ehdottomasti hakeutua terveydenhuollon piiriin, heti. Jos sen sijaan koet, että kyse on enemmänkin siitä, että et ole ns. paikkaasi/alaasi löytänyt, sinun olisi hyvä alkaa tutustua itseesi mitä pikimmin ja sitä kautta sitten löytää se, minkä takia olet tänne pallolle ylipäätään tullut. Tapoja on monia, joitakin voin kokeiltavaksi suositella, mutta haluaisin sinusta ja tilanteestasi vähän lisätietoa.

Laitan tähän kysymykset, jotka jäivät minua askarruttamaan, ja muillakin vastanneilla oli ihan hyviä ajatuksia, ehkä voisit vastailla, kun ehdit/jaksat/on aikaa.

"- en oikeen tiedä mitä mä tekisin"
Tämä on nuorilla ihan yleistä. Estääkö jokin sinua kokeilemasta erilaisia/uusia juttuja?

"-En saa itteäni oikeen mihinkään, hakeen töitä tai opiskelupaikkaa"
Minkälaisia ajatuksia sinulla on, kun ajattelet esimerkiksi työttömyyskorvauksen hakemista? Etkö oikeasti pääse sängystä ylös?

"-Oon vaan tyttöystävän kotona päivät pitkät tekemättä mitään. "
JOTAINHAN sinäkin teet, vaikka sitten vain sohvalla istuisit ja kattoon syljeskelisit..... Miten sinä kulutat päiväsi? Nukkumalla? Syömällä? Netissä? Teetkö kotitöitä?

"-Oon kaks kertaa koulut keskeyttänyt, ja ajatus koulusta tai työpaikasta ahdistaa aika paljon."
Minkätyyppisiä kouluja ja mistä johtui keskeytys? Mikä siinä koulussa/työpaikassa ahdistaa?

"-olin 9kk armeijassa, sen sentään suoritin kunnolla."
Mikä oli armeijassa helppoa tai edesauttoi sen suorittamista?

"-oon laiska,"
Miten se ilmenee? Oletko laiska omasta mielestäsi vai jonkun toisen mielestä?

"-oon myös ahdistunut ja masentunut ihminen"
Miten tämä ilmenee? Miten sinä määrittelet masentuneen ihmisen?

Parisuhdevinkkinä: Anna tunnustusta tyttöystävllesi, että saat hänen luonaan olla ja asua. Jos hän vielä sinut elättääkin, niin aika ihmemimmin olet löytänyt, sitä kannattaa TODELLA arvostaa!!!

Se, mitä sinun kannattaa tehdä, on ottaa vastuu itsestäsi ja omasta elämästäsi, niin, että hallitset omaa elämääsi ja seisot henkisesti ja taloudellisesti omilla jaloillasi. Se, MITEN sen teet, on sitten eri juttu...... Mutta jos nyt vastailet ensin, niin jutellaan sitten lisää.

Lämpimiä ajatuksia sinulle lähettäen,
Lumi

Olen jo 24-vuotias mies eikä minulla ole koskaan ollut edes tyttöystävää koska en kykenisi ahdistuksen takia seurustelemaan vaikka haluaisinkin. Rahaa sentään saan mutta se ei paljon lohduta kun kaikki muu oleellinen puuttuu ja muutenkin tunnen itseni täysin epäonnistuneeksi.

Olen jo kolmen vuoden ajan ollut melkein kokoajan toimettomana jotain pientä yritystä lukuunottamatta. Eipä mistään ole tullut mitään kun aina on joutunut kaiken lopulta keskeyttämään ahdistuksen takia. Kuntoutukseenkin meneminen tuntuu mahdottomalta kun kärsin niin pahasta ahdistuneisuushäiriöstä, masennuksesta ja unettomuudesta. Yritän sitten mitä tahansa niin ahdistun joka asiasta niin pahasti että joudun antamaan periksi. Mitään hyvää tulevaisuutta näillä ongelmilla on turha odottaa.

Voin niin samaistua ihmisiin täällä. Olen 21 vuotias. Peruskoulun jälkeen menin ammattikouluun(kestää 3v minulla). Sain ekat 2 vuotta suoritettua mutta sen aikana alkoi jo masennusoireet tähän päivään asti.... n. 2-3 vuotta ..... olen yrittänyt aloittaa tämän ammatin viimeistä vuotta jo 4 kertaa..aina epäonnistunut masennukseni takia ja yleisen ahdistuksen.. Ja kyllä.. olen saanut psykiatrista hoitoa.. nyt säännöllisesti yli vuoden ja sitäkin ennen kävin hetken aikaa... ei ole lähtenyt pois.

Koen, että ahdistaa jos olen vaan kotona tekemättä mitään ja toisaalta, en voi saada enää rahaa vaan sillä että olen kotona (sain kelalta yleistä asumistukea ja sossulta rahaa noina aikoina ja koska asun poikaystävän kanssa joka opiskelee niin hänellä myös vähän opiskelurahoja) eli olemme eläneet hyvin mutta niukasti..

nyt aloitin vähän aikaa sitten koulun taas..ja en kestä enää :( haluan kuolla ...ja yhdestä vuodesta olisi vain kiinni.. mut minkäs teet jos joka ikinen pvä on kamppailua...selviänkö huomisesta?

Jos ongelmana tuntuu olevan oman paikan/oman jutun löytäminen, kannattaa ottaa yhteyttä työvoimatoimiston koulutus/uraneuvontaan. Sinne pääsee yleensä ilman ajanvarausta ja vaikkei olisikaan kirjoilla työttömänä työnhakijana. Siellä osataan neuvotella eri koulutusvaihtoehdoista ja tarvittaessa ohjata ammatinvalintapsykologille tai työkyvynarviointiin.

Jos koet, ettet ahdistuksen tai masennuksen takia jaksa hakeutua töihin tai kouluun, olet oikeutettu saamaan kuntoutusta. Minusta se on paitsi sinun oikeutesi, myös velvollisuutesi. Tyttöystäväsi on hyvä ihminen kun auttaa sinua, muttei hänkään jaksa ikuisesti vaan sinun on myös itse autettava itseäsi tai haettava apua muualta.
Voihan olla niinkin, että kotona oleminen ja toimettomuus on ahdistuksesi suurin aiheuttaja. Vai olitko jo koulussa ahdistunut/masentunut? Kotona yksin oleminen tuskin ainakaan auttaa tilannetta, joten olisi hyvä jos sinulla olisi edes jotain tekemistä ja rutiineja. Netissä surffailua kellon ympäri en suosittele, se on omiaan masentamaan lisää.

Todettuja masennuksen ja ahdistuksen lievityskeinoja on liikunta, ulkoilu, säännöllinen päivärytmi. Ehkä pärjäsit armeijassa sen takia, että siellä oli näitä? Harrastatko nyt jotain liikuntaa? Masentuneena voi tietysti tuntua äärimmäisen vaikealta lähteä vaikka lenkille. Mutta vähänkin on parempi kuin ei mitään. Saisitko jostain lenkkeilyseuraa? Tai voisit harrastaa jotain sellaista liikuntaa josta pidät, esim käydä vaikka uimahallissa tai metsässä kävelyillä. Ota vaikka kamera mukaan ja kuvaa kevään tuloa, jos tuntuu hölmöltä lähteä metsään ilman mitään "syytä".

Jos et halua tai kykene nyt menemään kouluun, töihin tai edes kuntoutukseen, niin yritä löytää jotain netin ulkopuolista sisältöä elämääsi. se voi olla ihan mitä vain maan ja taivaan välillä. Jos olet yksin viihtyvä tyyppi, sinun ei tarvitse väkisin vääntäytyä sosiaaliseksi, mutta vietä aikaa ainakin niiden muutamien ihmisten seurassa kenen kanssa viihdyt. Voitte vaikka pelata korttia, käydä leffassa tai urheilutapahtumissa, rakentaa jotain, pelata lautapelejä, aloittaa jonkin yhteisen projektin. Ehkä voit käydä auttamassa äitiäsi tai mummoasi piha/kotitöissä vaikka kerran viikossa ja juoda samalla kahvit yhdessä?

Yritä pysyä päihteistä ja liiallisesta netin käytöstä erossa, ne pahentavat oloasi pidemmän päälle. Nimim. kokemusta on.

Tsemppiä!

En halua kilpailla mistään pahimman luuserin tittelistä mutta kuitenkin tuntuu siltä että olen pahin luuseri mitä maa päällään kantaa kun en ole koskaan edes seurustellut ja lähestyn jo 25 vuoden ikää. Tiedän kyllä että on niitä muitakin mutta yllättävän monella on ongelmistaan huolimatta elämänkumppani rinnallaan. Sitä olenkin aina ihmetellyt miten monille muille on niin yksinkertaista löytää tyttö/poikaystävä itselleen.

En todellakaan uskaltaisia hakeutua mihinkään työkkäriin kun kaikki pienemmätkin asiat tuottaa niin suuria ongelmia. Työkkärissä on niin painostava ja ahdistava ilmapiiri. Kuntoutukseen meneminen tuntuu myös pelottavalta ja ylivoimaisen vaikealta. Näen asian niin että minua pahempaa luuseria saa oikein hakemalla hakea vaikka en tässä asiassa haluakkaan kilpailla.

Voit arpoa haitaan asti,itse ankstasin 35 vuotiaaksi ,
ja nyt jos ei mitään kaameaa tapahdu valmistun 2014
ammattikorkeastaja työpaikkain on jo valmiina.

Keskiarvoni oli 5,4 että jonkin aikaa se vei
poluopinnoilla piti mennä.

Sinun kannattaa ainakin pyrkiä sosialisoimaan enemmän ihmisten kanssa. Tyttöystävällesi voi käydä onnettomuus, ja sitten olette kumpikin puilla paljailla. Jos et halua valtiolta almuja, kannattaa ainakin varmuuden vuoksi hankkia pari uuttakin tyttöystävää ja hemmotella heitä kokkaamalla romanttisia päivällisiä / illallisia niin että voivat istua valmiiseen pöytään oravanpyörän täyteisen päivän jälkeen. Myös hieronta-taitoa kannattaa herjoitella.

Kannattaa myös opetella selviytymistaitoja kuinka selviytyä tarvittaessa yhteiskunnan ulkopuolella jos tulee lähtö.