Mun eka suukko 16.5.2013

Mä yritin olla ihan yhtä nopee vastaan kun sä, mutt kun iskä tuliki toisen kerran viel tarkistaan, ett oonko mä jo oikeesti menny nukkuun, enkä mä ollu, ku mä olin ettimässä vielä mun kirjahyllystä sitä Saima Harmajaa. Seki kirjotti päiväkirjaa ja jos mä nyt oikein ulkoo muistan, ni seki oli ihastunu yhteen poikaan, mutt se oli ainaski neljä vuotta vanhempi ku Saima, mutt me ollaan mun eka suukin antajan kans ihan samalla luokallaki että silleen.

Se Saimahan kuoli nuorena siihen keuhkosairauteen ja joku on sanonu että se on oikein runoilijoiden tauti.

Äiskän ope ja mäki tiedetään kyllä, että ny on oikee Saima Harmajan vuosi. Aamulla telkussaki siitä oli jotain, mutt en mä viittiny kuunnella sitä Istalaa, kun mä jo ennestään tiesin siitä vähän, silleen niinku mun ikäselle ihan tarpeeks.
Lapsien ku ei pitäs kai kaikkee lukee, niinku ei aikuistenkaa lasten päiväkirjoja, mutt oon mäki sen verran, että se kirjotti ku se poika oli ollu siellä nin siihe omaan päiväkirjaansa, no tää onki päiväkirjaa mitä mä tässä muistelen, enkä kirjota kenenkään toisen runoo, mutt ihanku runoo niinku silleen kuiteski:

Voi lyhyttä vaaleaa kesäyötä, joka loppui liian pian, voi pilvien hohtoa liikkumatomassa järvessä, voi sitä kuvaamatonta ahdistusta, kun hän kiersi kuuman aran kätensä ympärilleni. Vielä nytkin pysähtyvät kaikki ajatukseni kun muistan sen. Siis niinku melkein ku 16.5.13, vaikka mä muistelen, että se kirjotti päiväkirjaansa totnki yli 80 vuotta sitte, mun mummoki sitä nuorempi.

Tosta mulle tuli vaa mielee, että oli se mun eka suukin antajaki vähän silleen niinku ensin kömpelö ja olin mäki ja kun kaikki silleen katto vielä, että mitä se oikein niinku yritti.

Mutt ny mun tarttee taas lopetella, ku mun iskä ja äiskä tuoll alakerrass huutaa toisillee. Joo, sä oot ihan oikeessa. Aikuisten pitäs pystyy kirjottamaanki huutamatta toisilleen, mutt nyt kun se jotenki meni silleen, että äiskä kuiteski niinku jotenki tän mun kirjottamisen takii saiki tietää että mun iskä kirjottelee tänne rakkausrunoja jolleen toiselle, niin se uhkas erota iskästä, kuulu tänne asti.

Aikuiset aina vaa luulee, ettei me lapset mitään kuulla eikä ymmärretä sitä mitä kuullaa, mitä meistäki muka puhutaa hiljaa. Mutt ei me kuuroja olla kaikki, paitsi vammaset tietty, ketkä on oikeesti silleen niinku kuuroja, ettei ne voikaa kuulla. Mutt tartteeko sitä aina kaikkee iskälle ja äidille kertookaa, mitä on sattunu kuuleen, se on sitt kuiteski lasten vika, jos ne eroo, eiks ookki? Lapsetki ymmärtää aikuisten asioita enemmän ku aikuiset uskookaa ja siks ne älyääki olla hiljaa paremmin ku aikuiset siitä mitä sattuvat tietään vaikka nyt omasta iskästä tai äidistä, niinku emmäkään kertonu äidille, että iskä kirjottaa runoja jolleki mikäsenytoli Karkeloiden kuningatar tai prinsessa tai tsaaritar tai jotain. Joku kuninkaalliseks heittäytyny nyt kuiteski ja Suomi on tasavalta.

Ai niin siitä runojen lukemisesta. Mun mummo on 79 vee ja sanoo, että ei sitä kirjoja lukemalla ihmisistä mitää uutta opi, vaan ihmisiä lukemalla.

Tai joo, emmäsittenkään malta olla kehumatta, että mä muistan ulkoo senki Saima Harmajan runon, jota se Istala lausui aamutelkussa, mä otan vaa nyt mallia aikuisista, jotka tänne kirjottelee ja joita oon lukenu. Ne aina jankkaa sitä Taabermanniaki. Se oli se Rannalla. Ihanat vaaleat pilvet liukuvat taivaalla. Hiljaa ja lumoavasti laulaa ulappa. Aaltojen hyväilyistä hiekka on väsynyt. Tulisit aivan hiljaa, tulisit juuri nyt. Se on varmaan huhtikuussa sitt ollu rannalla se Saima ja tommosia ajatellu. Ei mutta nythän siitä taisi tulla proosaa ja mua jo ihan oikeeasti alko väsyttään ja on jo uusi päivä ja kouluunki pitää taas aamulla vielä, niin että heippa ja kiits tosta, että kerroit, että mä olen siinä oikeessa.:) Aikuisilla ei oo mun mielestä kovin monta kertaa sisuu sanoo, ett lapsi olis oikeen oikeessa missään asiassa ja että niillä on aina vaan oppimista niinku muka aikuisilla ei olis, oppisivat haukkumaanki toisiaa nii, ettei lapset kuule tai ymmärrä, ett ne haukkuu toisiaa. Ja tekemään sovintooki vähän hiljasemmin tai vaihtaan hiljasempiin jousiin. Niiden mielikappaleista en jaksa enää kertoo ja oikeesti ketä kiinnostaiskaa.