ansioitunut mielipide

Heppa-tiitti

"Olen ihmetellyt sitä kuka
vastaa Gesterbyn kääntöpaikan
ja nuorisotalon ympäristön
siisteydestä. Alueella
päivittäin liikkuu paljon
ihmisiä etenkin lapsia,
mutta se on huonosti hoidettu
ja epäsiisti. Voisiko
kunta velvoittaa maa-alueiden
omistajia niiden siivoamiseen?
Aivan hirveässä kunnossa
ovat Gesterbynpolku
6 omistama nuorisotalon
takana oleva parkkipaikka,
autotallien ympäristö
ja alue, josta kaivetaan
matoja. Voisiko sinne laittaa
kieltomerkin, ettei niitä matoja
kaivettasi? Nuorisotalon
lähettyvillä olevat istutukset
ovat hoitamattomia,
samoin metsikkö ja viereinen
kallio.
Kenelle kuuluu Siwan takana
olevan parkkipaikan
siivous?
Nyt kun Gesterbyn lämpö
korjasi putkistoa Siwan
vieressä, niin vastakkaiselle
rinteelle kasattiin hiekkaa
ja jätettiin asfaltti laittamatta.
Kun asfaltti uusitaan,
olisiko mahdollista
yhteistyössä Gesterbyn
lämmön kanssa saada tielle
kaksi koroketta molemmin
puolin Hevoshaansilta
2 roskista, jotta autoliikenne
rauhoittuisi tällä alueella
ja samalla saada se siistiksi
ja viihtyisäksi, sillä täällä
asuu paljon ihmisiä, jotka
nauttisivat tästä.
MARITTA TASKINEN "

-KS 38.

Aika jännä kirjoitus. Johtuisiko alueen "siivottomuus" ihan asukkaiden välinpitämättömyydestä? Minkälaisella kieltomerkillä matojen kaivaminen estettäisiin?Ja miksi? Onko Gesterbyn lämpö- nimistä firmaa enää olemassakaan, taitaa olla kaikuja 80-luvulta.

p.s. nyt keskustellaan tästä aiheesta, ei mistään "savolaisista".Kiitos.

36

489

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • traktorinkuljettaja

      Gesterbyn Lämpö Oy toimii samoin kuin Kirkkonummen Huolto Oy.
      Siis kysy itseltäsi, Heppa-Tiitti, miksi Gesterbyyn alue on niinkuin on tai pitäisi olla . Nyt on Helppo-Heikki "Ville" taas liikkeellä, eikö niin Heppa-Tiitti? Huhujen mukaan "Ville" kerää kamppeet ja muuttaa Varkauteen elokuussa. Huhut ovat huhuja ja "Villen" muuttoaikataulut muuttuu lämpötilojen ja vuodenaikojen mukaan. Taskinen voi luottamuksella kääntyä "Villen" puoleen Gesterby-asiassa.. Samassa poppoossa ovat eli persuissa. Taskinen voi tietysti myöskin kääntyä suoraan Gesterby Lämmön puoleen tai Kirkkonummen Huolto Oy.n puoleen mikä olisi käytännöllisitintä tässä tapauksessa.
      Harvinaisen typerä aloitus nimimerkki "Heppa-Tiitiltä" Lyhdyt sammuu kaikki väki nukkuu jne. Heppa-Tiitillä on huvinsa.

    • gesterbyyluuta

      Luottotieto 03.09.2012 kertoo että Gesterbyn Lämpö on olemassa.. Liikevaihto vuonna 2011 995,7 tEUR. Aloittaja kysyy onko firma enää olemassa. Miksi? Onko osakeyhtiö tehnyt konkurssin tai liitetty Kirkkonummen Huolto OY:n?
      Savolainen istui aikanaan yrityksen hallituksessa. En tiedä istuuko enää. Kummallinen ulostulo nimimerkiltä. M.Taskinen on persu niinkuin V Savolainenkin. No ei sillä sinänsä ole mitään väliä, hyvä niin.

      • Ho-ho-ho-hoo

        Entä RKP:n ja Kokoomuksen luottotieto- ja ulosottomerkinnät, koska saamme tiedonannon niistä?

      • traktorinkuljettaja
        Ho-ho-ho-hoo kirjoitti:

        Entä RKP:n ja Kokoomuksen luottotieto- ja ulosottomerkinnät, koska saamme tiedonannon niistä?

        Nyt oli Gesterby Lämpö Oy kysymyksessä, eikä RKP tai Kokoomus.
        Onko Gesterbyn Lämpö Oy ulosotossa? Miksi nimimerkki Heppa-Tiitti "ratsastaa" Maritta Taskisen (ps) kirjoituksella ( KS 38?) Gesterbyn Lämpö Oy on olemassa. Onko Gesterby Lämpö Oy:tä olemassa, kysyy aloittaja samaa kuin kysyisi onko Viljo Savolaisen(sit.pers) niminen mies todella olemassa. Käsitykseni mukaan molemmat komponentit ovat olemassa toistaiseksi Kirkkonummella ja kumpi kahdesta komponentistä poistuu Kirkkonummelta lähitulevaisuudessa jää nähtäväksi.
        Jos Maritta Taskinen (ps) on tyytymätön Gesterbyyn siisteystilanteeseen hän ottaa yhteyttä Lämpöön ja Savolaiseen, edellyttäen että mies vielä istuu kyseisin yhtiön hallituksessa. Psykiatriaa ei tarvita, puhelinsoitto riittää. Eikö niin Heppa-Tiitti?

        Miksi aloitus? Liian paljon aikaa, liian paljon laskuja?

    • traktorinkuljettaja

      Tässähän puhuttiin Gestebyn Lämpö Oy:stä. Gesterbyn Lämpö Oy on käsittääkseni toiminnassa. Miten RKP ja Kokoomus tähän asiaan liittyy?
      Luottotieto koski Gesterbyn Lämpö Oy:tä eikä mitään puoluetta, herran tähden sentään.
      Savolainen istui Gesterbyn Lämpö Oy.n hallituksessa, en tiedä istuuko enää. Oikeastaan ihan sama missä istuu nykyään. Pääsasia on ettei istu KVA:n hallituksessa ja hallituksen puheenjohtajana. Iso askel Kirkkonummen kunnalta ja Kirpeiltä.

      • Heppa-tiitti

        Urpot! piti keskustella matojen kaivamisen kieltämisestä , mutta taas nämä huuhaat repii orkkuja "savolaisesta".Kummallista.

    • traktorinkuljettaja

      Nimimerkki "Heppa-Tiitti". Aloitus kävi omien sanojesi mukaan siten että Maritta Taskinen (ps) arvosteli Gesterbyn siisteyttä ja kysyi Gesterby Lämpö Oy:n yhteistyöhalukkuutta jne. Ville alias "Heppa-Tiitti" lopeta nämä varsin omituiset aloitukset ja ryhdy suunnittelemaan muuttoa Varkauteen. Heppa-Tiitti ("Ville"), aloitteessa et puhu mitään matojen kaivamisesta. Gesterby Lämpö Oy on olemassa jos ei toisin todisteta ja Viljo Savolainen(sit.pers.) istui /istuu yrityksen hallituksessa. Taskinen(ps) voi soittaa Savolaiselle(sit.ps) että mitä Gesterby Lämpö Oy tulevaisuudessa hoitaa hommat Gesterbyyssä. Aloitus on kummallinen, no ei sittenkään kun on kysymyksessä "Ville", on se kummallinen tuo "Ville". Onneksi kunnalle, ettei (sit.persu) Ville enää istu KVA.aan hallituksessa ja sen puheenjohtajana.

      • traktorinkuljettaja

        Lisään.Todellakin Heppa-Tiitti mainitsee" matojen kaivamisen" mitä sitten sillä tarkoittanee. "Villellä" on huumorinsa.

    • samaa jauhetaan

      Loputon, vuodesta toiseen jatkuva savolaiskeskustelu Kirkkonummi-palstalla ja lääketieteellinen termi "pakko-oireinen häiriö". Onko yhteneväisyyksiä vai ei?

      http://fi.wikipedia.org/wiki/Pakko-oireinen_häiriö

      "Pakko-oireinen häiriö (myös OCD, lyhenteenä sanoista obsessive-compulsive disorder) on psykiatrinen häiriö, joka luokitellaan ICD-10 tautiluokituksessa ahdistuneisuushäiriöihin. Pakko-oireita voi liittyä myös muihin psyykkisiin häiriöihin kuten masennukseen. Pakko-oireinen häiriö ilmenee monissa muodoissa, mutta useimmiten se esiintyy potilaan pakonomaisina ajatusmalleina ja/tai tapana tehdä joitakin rituaalinomaisia tehtäviä eli pakkotoimintoja, joiden tarkoituksena on suojella ihmistä oletetulta uhkalta tai katastrofilta.

      Potilas yrittää varmistaa, ettei itse aiheuta muille tai itselle peruuttamatonta vahinkoa. Useimmilla ihmisillä on pakonomaisia tai ahdistavia ajatuksia ja impulsseja. Pakko-oireesta kärsivä ahdistuu näistä ajatuksista ja pakkotoimintojen avulla hän yrittää poistaa tai vähentää huolta ja siitä seuraavaa ahdistusta.

      Pakko-oireisen häiriön erottaminen muista ahdistuneisuuden muodoista, kuten tavallisesta jännityksestä ja stressistä, on tärkeää. Henkilöllä, joka vaikuttaa tiettyyn aiheeseen fiksoituneelta tai on täydellisyyttä tavoitteleva, ei välttämättä ole pakko-oireista häiriötä. Pakko-oireiseksi potilas voidaan määritellä silloin, kun pakonomaiseen ajatuksiin tai toimintoihin menee aikaa yli kaksi tuntia päivässä tai oireista on muuten merkittävää haittaa ihmisen toimintakyvylle.

      OCD:tä on väitetty esiintyvän keskimääräistä älykkäämmillä ihmisillä, tosin tätä ei ole koskaan tieteellisesti vahvistettu."

      • traktorinkuljettaja

        Samat sanat Heppa-Tiitti "Ville". Joten rauhoitu ja ala pikku hiljaa kasamaan tavaroita muuttoa varten.Wikipedia on varsin hyvä lähde mutta älä ylitulkitse.
        Itsehän typeryyksissäsi avasit tämän keskusteluketjun. Et ole sanallakaan kommentoinut Gesterby Lämpö Oy:n toimintaa Gesterbyyssä, jossa lainaat suoraan persujen M.Taskista.. Koeta nyt pysyä itse aloittamassasi aiheessa vai mennäänkö psykiatrian puolelle? Wikipedia käyttäen?
        Madonkaivanta, joo se.

        PS sitä muuttoa "pohjoiseen" ei taida tulla lähivuosina? Ja miksi availet näitä merkillisiä keskusteluketjuja joihin et sitten jatkossa osaa sanoa juuta eikä jaata? Pelkkää pottuilua joka taitaa olla leipälajisi.

      • Traktorinkuljettaja

        Tämän psykologisen jäsentelyn jälkeen jonka Heppa-Tiitti (tosin toisella nimimerkillä), on laittanut jakeluun voidaan palata peruskysymykseen. Onko Gesterby Lämpö Oy olemassa vai ei? Vai onko yritys kaikuja 80-luvulta. Heppa-Tiitti kysymys on typerääkin typerämpi,koska mies tietää itse Gesterby Lämpö Oy:n tilanteen. Kysyä voi lisäksi miksi M.Taskinen (ps) ihmettelee Gesterbyyn "surkeaa" tilaa KS kautta. Gesterbyn Huolto Oy, Kirkkonummen Huolto Oy ja V Savolainen (sit.pers.) siinä suora linja
        Taskisen kysymyksille ja vastauksille.
        Onko V.Savolainen tiputettu Gesterby Lämpö Oy:n hallituksessa? Siitäkö katkeranmakuinen vuodatus tältä Heppa-Tiitiltä?

      • traktorinkuljettaja
        Traktorinkuljettaja kirjoitti:

        Pitää olla Gesterbyn Lämpö Oy. Yrityksellä mm lämmönjakeluvastuu Gesterbyyssä.

      • teremenemäst

        Nyt kun lehdessä oli savolaisen juttu valtuustosta lähdöstä niin saapi nähdä loppuuko tämä pakkomielteinen kirjoittelu, tai edes siirtyy toisen paikkakunnan keskustelualueelle :)

      • Jihaaa!
        teremenemäst kirjoitti:

        Nyt kun lehdessä oli savolaisen juttu valtuustosta lähdöstä niin saapi nähdä loppuuko tämä pakkomielteinen kirjoittelu, tai edes siirtyy toisen paikkakunnan keskustelualueelle :)

        Hyvä. Nyt voidaan keskittyä mätiin ruotsalaisomenoihin.

    • traktorinkuljettaja

      Onko Kirkkonummen Huolto Oy olemassa vai onko se kaikuja 80-luvulta?
      Kysymykseen vastaa sit.persu Viljo Savolainen. Hallituksen jäsen molemmissa yhtiöissä aikanaan. Taskisen (ps) vetäminen keskusteluun avaukseksi on aika raukkamaista nimimerkki "Heppa-Tiitiltä" alias Viljolta.
      Heppa-Tiitin kirjoittelu vahingoittaa Gesterby Lämpö Oy:tä ja Kirkkonummen Huolto Oy:tä. Avaus on käsittämätön.

      • Heppa-tiitti

        "avaus on käsittämätön"

        -samoin kuin nimimerkki "traktorinkuljettajan" loputun vauhkoaminen "savolaisesta" vaikka tästä ei pitänyt puhua tässä ketjussa.

    • traktorinkuljettaja

      Niin, niin, Heppa-Tiitti piti puhua Gesterby Lämpö Oy:stä, jonka itse nostit keskustelun osa-aiheeksi. Gesterby on huonosti hoidettu Taskisen (ps) mukaan. Viljo Savolainen (sit.pers.) istui Gesterby Lämpö Oy:n hallituksessa. Molemmat samassa yhdistyksessä (Kirpeät). Joten voivat jutella keskenään Gesterbyyn siivottomasta tilanteesta ja mitä Gesterby Lämpö Oy voisi asialle tehdä. Tollo avaus.
      No onko se Gesterbyn Lämpö Oy olemassa vai ei, Heppa-Tiitti "Ville"?

    • traktorinkuljettaja

      Nimimerkki "Heppa-Tiitti" kun kerran avaat kerskustelupalstan ja tässä tapauksessa käyttäen hyväksi Maritta Taskisen kirjoitusta Kirkkonummen Sanomissa ja lisäksi kysyt onko GesterbyLämpö Oy olemassa vai kaikuja 80- luvulta niin mitä oikein tarkoitat? Mikä on tarkoituksesi tällä avauksella? Viljo Savolainen (sit.pers) on mitätön henkilö periaatteessa, joten savolaiset voivat taputtaa toisiaan selkään vaikkapa siellä Iisalmessa. Gesterby on huonosti hoidettu, Taskisen mukaan ja Te arvoisa nimimerkki kyselette Gesteby Lämpö Oy:n perään.
      Menikö hallitustuoli alta? Arvasin ettei tämä nimimerkki "Heppa-Tiitti" jatka itse avaamaansa keskustelua, roikkuu jonkun" persuruova"Taskisen hameissa.

    • sammetkorpi

      Kuka nyt välittää Gesterbystä? Kerrostalo kerrostalon perään ja koko kylä tutto fiasko, Kirkkonummen Husby. Heppa-Tiitti taas keinottelee.

    • traktorinkuljettaja

      Yksi asia tässä keskustelussa kummastuttaa on se että mutkan kautta suoraan viitataan tähän sit-persu Viljo Savolaiseen. Eli että nimimerkki Heppa-Tiitti on yhtä kuin sit.persu Viljo Savolainen. Merkillistä ettei kunnallispolitiikko Viljo Savolainen puutu keskusteluun ollenkaan omalla nimellään. Tarkoitan, jos nimimerkki Heppa-Tiitti ei ole yhtä kuin sit.pers. Viljo Savolainen, tulisi Savolaisen omalla nimellään puuttua kirjoituksiin tai pyytää/vaatia että Suomi 24 sulkee palstan. Jos näin ei tapahdu voi suurella todennäköisyydellä olettaa että nimimerkki "Heppa-Tiitti" on sit.pers. Viljo Savolainen. Ja tämä avaus yhtä kuin turha. Nimimerkki ei ole rivilläkään osallistunut itse avaamansa keskusteluun (Gesterby/M.Taskinen). Miksi? Nimimerkki "Heppa-Tiitti" kirjoittelee muillekkin palstoille mm "Kirkkonummen vuokra-asunnot myyntiin" ja "Lyhyt yhteenveto".
      Onko se Gesterby Lämpö Oy olemassa vai ei, Heppa-Tiitti?

    • fixerifax

      V.Savolainen muuttaa huhujen mukaan Varkauteen. Ja tämä Gesterby on pelkkä ratsastus Taskisen kirjoittamaan juttuun KS. En todellakaan ole lukennut Taskisen mielipidettä KS 38 koska niin on Heppa-Tiitti todistanut ja uskon miehen kirjoitukseen..
      Mitä nimimerkki "Heppa-Tiitti" on kirjoittelullaan loppujen lopuksi tarkoittanut jää ihmetyksen sumuiseen arvailuun, 80-luvun kaikuihin?
      Onko Gesterby Lämpö Oy olemassa vai ei on kysymys johon tämä Heppa-Tiitti ei vastaa, se on sen verran varjoinen toveri.

      • terve menoa

        Parasta tämän Kirkkonummi-aiheisen keskustelupalstan osalta Suomi24:ssä on nyt se, että tämä kyseinen valtuutettu muuttaa pois Kirkkonummelta. Sen myötä tämäkin palsta voi jatkossa keskittyä niihin oikeisiin, Kirkkonummeen liittyviin asioihin. Eikä epämääräisten, lähes pakonomaisten kirjoitteluiden ruotimiseen satoja viestejä sisältävissä keskusteluketjuissa. Loputon vihjailu jostain vaikeasti hahmotettavista väitetyistä rikoksista ja laittomuuksista ei johda mihinkään. Vain ottamalla yhteyttä viranomaisiin ja viemällä asiat ns. oikeita kanavia pitkin eteenpäin tuo ratkaisuja.

      • traktorinkuljettaja
        terve menoa kirjoitti:

        Hetkinen. Kuka nyt kirjoittaa? "Loputon vihjalu jostain vaikeasti hahmotettavasista väitetyistä rikoksista ja laittomuuksista ei johda mihinkään" kirjoittaa nimimerkki "terve menoa". No, onpa julistus, kertakaikkiaan.
        Kuka täällä on puhunut rikoksista ja laittomuuksista, esim. tällä Heppa-Tiitin avaamalla palstalla.?
        Sit.pers. Viljo Savolainen on itse sotkenut asiansa. Semmoinen touhu ei ole rikollista eikä laitonta se on silkkaa ja pelkkää tyhmyyttä. Viranomaiset ovat varmasti olleet asialla esim ulosoton ym merkeissä.
        Gesterbyystä ja Gesterby Lämpö Oy:stä piti keskustella ja jättää Savolainen sikseen. Mutta miten jättää Savolainen sivuun kun mies istuu/istui Gesterby Lämpö Oy:n hallituksessa ja sitä ennen Kirkkonummen Huolto Oy:n hallituksessa (nämä yritykset omistavat toisiaan) . Eikö Maritta Taskinen (ps) ole ajan tasalla?
        Vai muuttaa pois Kirkkonummelta, no muutosta huhut ovat kertoneet jo melkein puoli vuotta. Varkauteen. No terve menoa.
        Eli Ville= Heppa-Tiitti.

      • yxinkert.paalumuut.
        traktorinkuljettaja kirjoitti:

        Näitä eri vuodatuksia jo pitenpään lukeneena tulee vain mieleeni, että kyllä se "savolainen" on merkillinen kaveri. Aina jostain kaivetaan esiin, useinmiten muutaman nimimerkin toimesta. Taitaa olla suosittu kaveri,kun hänen edesottamukset taitavat olla paremmin tiedossa kuin omat otetut lääkkeet.

      • traktorinkuljettaja
        yxinkert.paalumuut. kirjoitti:

        Näitä eri vuodatuksia jo pitenpään lukeneena tulee vain mieleeni, että kyllä se "savolainen" on merkillinen kaveri. Aina jostain kaivetaan esiin, useinmiten muutaman nimimerkin toimesta. Taitaa olla suosittu kaveri,kun hänen edesottamukset taitavat olla paremmin tiedossa kuin omat otetut lääkkeet.

        Tämä vastaus "yxinkert.paaluumt" tuoksahtaa nimimerkki Heppa-Tiitin hengentuotteelta.
        Mies avaa palstan jonka tarkoitus on keskustella Gestebyyn siisteydestä ja Gesterby Lämpö Oy:n olemassaolosta. Avauksen tukena Maritta Taskisen(ps) juttu Kirkkonummen Sanomissa (jota en ole lukennut).
        Ei Savolaista "jostain kaiveta esiin". Sit.pers Viljo Savolainen istuu/istui
        Gesterby Lämpö Oy:n halltuksessa. Ei kai Gesterby Lämpö Oy:n hallitus istu matopurkissa, josta onkia kaivaa madon? No onko se Gesterbyn Lämpö Oy olemassa vai ei? Mikä oli tämän avauksen tarkoitus -loppujen lopuksi?
        Miksi avata keskustelu ja sitten ryhtyä kyynelehtien tujoittaman omaan napaansa ja hokemaan että "kyllä se savolainen on merkillinen kaveri"
        Mites on Taskisen (ps) laita onko sekin merkillinen siskonen"?

      • yxinkert. paalumuut.

        kannattaisiko lukea se lehtijuttu, ettei tarvitse heittää pelkällä tunteella "traktorinkuljettaja"? Gesterbyn lämpö on olemassa ja porskuttaa, hyvä niin.Nimimerkille "traktorinkuljettaja" toivottaisin rentouttavaa kesää, vaikkapa mato-ongella itseään tutkiskellen.

      • traktorinkuljettaja
        yxinkert. paalumuut. kirjoitti:

        kannattaisiko lukea se lehtijuttu, ettei tarvitse heittää pelkällä tunteella "traktorinkuljettaja"? Gesterbyn lämpö on olemassa ja porskuttaa, hyvä niin.Nimimerkille "traktorinkuljettaja" toivottaisin rentouttavaa kesää, vaikkapa mato-ongella itseään tutkiskellen.

        Hyvää iltaa nimimerkki "Heppa-Tiitti" alias Ville. Taisit vastata itse nimimerkillä " yxinkert. paluumuut" asettamaasi kysymykseen" onko Gesterby lämpö-nimistä firmaa olemassakaan, taitaa olla kaikuja 80-luvulta". Heppa-Tiitti oli epätietoinen ja kyseli ja kuunteli kaikujen perään. Vastasit itse Heppa-Tiitti toisella nimimerkillä kysymykseesi, joten soita nyt ps Maritta Taskiselle ja kerro että asiat hoituvat Gesterbyyssä
        Gesterbyyn Lämpö Oy on olemassa ja porskuttaa. Tästä tiedosta ovat asukkaat Gesterbyyssä takuulla iloisia ja onnellisia.
        Omasta puolestani toivon että muutto pohjoiseen sujuu ilman häiriöitä ja pienin mahdollisin kustannuksin.

    • traktorinkuljettaja

      Kääntäkäämme lantti. Miksei ps Maritta Taskinen soita sit.persu V.Savolaiselle ja kysy että miten Gesterbyyn Lämpö Oy aikoo hoitaa
      Gesterbyyn huoltoasiat jatkossa? Sehän olisi kaikkein johdonmukaisinta. Kirjoittelu KS on kaikkein epäjohdonmukaisinta kun molemmat tuntevat toisensa ja istuvat saman tulen äärellä ts Kirpeiden kunnallispoliittisessa teltassa . Tosin Savolainen istuu teltan ulkopuolella sit.persuna, noin poliittisesti. Heppa-Tiitin sulat kastuvat sateessa, noin poliittisesti. Saimme kuitenkin tietää että Gesterbyyn Lämpö Oy on olemassa, hyvä näin. Lisäksi saimme tietää että Lämpö porskuttaa, erinomaista. Joten juttu on loppuunkäsitelty toisaalata en tiedä onko Taskinen tyytyväinen. Turha avaus Heppa-Tiitiltä.

      • kas siinpä kysmä

        Entä miten airsoftaus liittyy tähän kaikkeen? Kas siinäpä vasta kysymys, vastauksia voi miettiä omassa keskusteluketjussaan.

    • liikavarvas1

      Mitä nimimerkki "Heppa-Tiitti" tarkoittaa avaamallaan keskustelupalstalla, otsikoitu "ansioitunut mielipide"? Sitäkö, ettei Gesterbyyn Lämpö oy hoida hommiaan? Maritta Taskisen(ps) juttu (KS) jota Heppa-Tiitti käyttää avoimesti hyväkseen keskustelun avauksena ja sen jälkeen nimimerkin "turpa" sulkeutuu.
      Gesterby on Gesterby eikä muuksi muutu. Kuitenkin tälle kylänosalle kuuluu, Taskisen mukaan, jonkinlainen huolto Olet samaa mieltä Taskisen kanssa, eikö niin? Mikä oli itse asiassa avauksen tarkoitus - jännä juttu- vaiko jäähyväiset Gesterbyyn Lämpö Oy:lle ja sen hallitukselle? Eron hetki-no, sitä sopii epäillä. Toisaalta harvinaisen älykäs keskustelunavaus nimimerkki Heppa-Tiitiltä saattaisi Maritta Taskinen(ps) sanoa.

      .

      • Heppa-tiitti.

        "jota Heppa-Tiitti käyttää avoimesti hyväkseen keskustelun avauksena ja sen jälkeen nimimerkin "turpa" sulkeutuu"

        -asiasta ei syntynyt keskustelua. Lähinnä nimimerkki "traktorinkuljettaja" purki itseään ja pahasti asian vierestä.

        Gbyn lämpö vai mikälie hoitaa tai on hoitamatta. Se matojen kaivelu vaan pisti silmään.Pienet on murheet. Tyypilllinen NIMBY-kirjoitus.

      • liikavarvas1
        Heppa-tiitti. kirjoitti:

        "jota Heppa-Tiitti käyttää avoimesti hyväkseen keskustelun avauksena ja sen jälkeen nimimerkin "turpa" sulkeutuu"

        -asiasta ei syntynyt keskustelua. Lähinnä nimimerkki "traktorinkuljettaja" purki itseään ja pahasti asian vierestä.

        Gbyn lämpö vai mikälie hoitaa tai on hoitamatta. Se matojen kaivelu vaan pisti silmään.Pienet on murheet. Tyypilllinen NIMBY-kirjoitus.

        Nimimerkki "Heppa-Tiitti". "Se matojen kaivelu pisti silmään", kirjoittaa Heppa-Tiitti, siksikö avasit tämän keskustelupalstan? Omituinen lähtökohta keskustelulle. Asiasta ei syntynty keskustelua, kirjoittaa Heppa-Tiitti. Siis tästä madonkaivuustako, sekö oli jutun juuri?
        Todellakin pienet on murheet Heppa-Tiitillä. Madonkaivuu! Gesterby lämpö Oy:n olemassaolo on hakusessa mutta matojen kaivuu pistää silmään. Et ainakaan taida olla mikään onkimies, Heppa-Tiitti.
        Taskinen(ps) kirjoitti yhteistyöstä ja ohimennen madonkaivuusta, johon yksityiskohtaan Heppa-Tiitin silmä pisti. No voi veikkonen. Tarkennetaan seuraavaksi keskustelu ja "silmiin pistävästi" otsikolle "Madonkaivuu Gesterbyyssä ". Mitä mieltä nimimerkki Heppa-Tiitti? Kunnallispoliittisesti madonkaivuu saatta olla merkittävä kysymys Kirkkonummella ja varsinkin Gesterbyyssä. Eli asiaa kannattaa tutkia. Ja kiitos vastauksesta Heppa-Tiitti. Maritta Taskinen (ps) takuulla kannattaa madontutkinta-ajatusta.

      • Heppa-tiitti
        liikavarvas1 kirjoitti:

        Nimimerkki "liikavarvas 1" taitaa kuulua siihen joukkoon, joka EI ole lukenut tuota alkuperäistä viestiä ainakaan ajatuksella. Huutelee vaan muitten mukana. Mutta sen "matojen kaivelu kielletty"-kyltin haluan kyllä nähdä. Gbyn lämpöä vai mikälie ei kannata vaivata töyssyillä, Powerman oy:llä on asiasta parempi kokemus.

      • liikavarvas 1
        Heppa-tiitti kirjoitti:

        No nyt päästiin asiaan. "Matojen kaivelu kielletty"-kyltti. Taskinen pyytä että semmoinen kyltti sinne "jonnekin" laitettaisiin. Taskinen kirjoittaa että Gesterby on epäsiisti ja kyselee että voisko Gesterby Lämpö Oy.n kanssa hoidella asiat kuntoon. Kylttiä ei ole nyt mutta mitä jos se Lämpö Oy hoitaisi asian. Kunhan kunnan lupa on saatu. Sinnehän voidaan laittaa semmoinen hirvivaroituksesta varoittava( kokoinen) kyltti jossa lukee" Madonkaivuu kieletty sakon uhalla!" Tällainen asiaa kuuluu kyseisen alueen taloyhtiöiden haliituksille pohdittavaksi ja päätettäväksi.Kirkkonummen kunnan päättävät elimet pohtivat sitten aikanaan myöntääkkö matokyltti vai kieltääkkö. Taskinen voipi nostaa asian esille jossakin lautakunnassa. Tässä on M.Taskiselle (ps) kunnallispoliittista työsarkaa kynnettävänä.

      • Heppa-tiitti
        liikavarvas 1 kirjoitti:

        Harmi vaan, ettei vaalit ole nyt tulossa. Silloinhan joku taho voisi järjestää "gesterbyyn puhdistus"-talkoot. Vaalien alla siellä pyörisi ihan simona kaikenlaista harista ja varista. Taitaa vaan se matopaikka olla kunnan mailla.

      • liikavarvas 1
        Heppa-tiitti kirjoitti:

        Harmi vaan, ettei vaalit ole nyt tulossa. Silloinhan joku taho voisi järjestää "gesterbyyn puhdistus"-talkoot. Vaalien alla siellä pyörisi ihan simona kaikenlaista harista ja varista. Taitaa vaan se matopaikka olla kunnan mailla.

        Nyt nimimerkki "Heppa-Tiitti" poikkeat itse aloittamastasi ketjusta. Lue nyt hyvä mies uudestaan aloittamasi keskustelu. No joo, turha juttu. Heppa-Tiitiltä taas yleistä v-ttuilua Maritta Taskisen jutun pohjalta.
        Taitaa vaan se se matopaikka olla kunnan mailla, kirjoittaa Heppa-Tiitti. Eikös Maritta Taskinen poliittisena toimiana tiennyt mistä madot kaivetaan siellä Gesterbyyssä? Aloituksessaan Heppa-Tiitti kyselee Gesterby Lämpö Oy:n perään ja kysyy suu auki, onko firma kaikuja 80-luvulta. Tietämätön kun tuntuu olevan firman hengissäolosta. Keskustelussa päästään kuitenkin eteenpäin. Heppa-Tiitti on paikantanut madonkaivualueen siis ja eli kunnan aluetta. Madot ja madonkaivuu Gesterbyyn ongelmana siirtyy näin ollen kunnan ongelmaksi? Mitäs Taskinen siihen sanoo?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää

      jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole
      Maailman menoa
      20
      2242
    2. Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä

      ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi
      Maailman menoa
      76
      2185
    3. Belfastissa käynnissä kunnon persuilu

      Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä
      Maailman menoa
      41
      2069
    4. Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen

      Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma
      Maailman menoa
      52
      1438
    5. Mitä kirjainta haluaisit

      Ra kastella mahdottomasti?
      Ikävä
      74
      1366
    6. Onko kaivattusi rohkeampi kuin sinä?

      Vai oletko sinä rohkeampia? Mikä on rohkea teko, minkä sinä tai kaivattusi on tehnyt? Mitä siitä seurasi?
      Ikävä
      46
      893
    7. Kaunein nimi

      Mikä on mielestäsi kaunein miehen ja naisen nimi? Haluaisitko itse olla joku toisen niminen?
      Ikävä
      63
      892
    8. Farmi-Amski ja Jucci Hellström - Sydämiä satelee - Onko tässä jotain enemmän?

      Amskidamski Anne-Mari Tarkkio ja Jucci Hellström olivat samaan aikaan Farmi Suomi -realityssä. Nyt somessa on nähty mat
      Kotimaiset julkkisjuorut
      8
      781
    9. Arvaa sattuuko se

      Että teen töitä siihen että unohdan sinut. Mitä muutakaan voin
      Ikävä
      52
      753
    10. Rakastan sinua hiljaisuudessa

      Rakastan sinua hiljaisuudessa. Olisit minun tai et, olen odottanut sinua vuosisatojen ajan. Ilman sinua sydämeni on yksi
      Rakkaus ja rakastaminen
      33
      744
    Aihe