suomalainen kuolema-dokumentti

Korutonta kertomaa: Yksi kammottava tapaus muutaman vuoden takaa, kun vielä alle viisikymmentä ollut mies lähti illanistujaisista huonon olon takia kotiin. Sinne asti hän ei päässyt, vaan oli oikopolkuna käyttämälleen pellolle tuupertunut. Kaverit ja hänen isänsä etsivät viikkokausia, kunnes isä sitten sieltä pellolta hänet lopulta löysi. Luonto oli jo tietenkin tehnyt tehtävänsä, eli vainaja oli matoja täynnä. Isälle aikamoinen järkytys tietenkin. Eli ei se kuolema aina niin kaunis ole.

Olen usein ihmetellyt miten paljon on ihmisiä jotka pystyvät työskentelemään kuolleiden parissa. Minusta ei siihen olisi. Toivon että jos vaikka kuolen kotona, niin kenenkään ei tarvitse tehdä ruumiinavausta.

Näitä matojen syömiä oli oikein massamitassa sota-aikana. Jotkut hoitivat nämäkin vainajat. Välillä varmaan oikein liukuhihnatyöskentelyssä. Tossa nettilehdessä on siitä juttua:

http://dts.fi/files/2009/10/DT1_2013.pdf

Hyvä dokumentti. Kuolemaa katsottiin monelta kantilta, monen ammattiryhmän edustajan silmin. Oli ilmeisesti saattohoitokodista se kohta, jossa vainajalle laitettiin silmätupot ja leukasiteet. Äitini kuoli terveyskeskuksen vuodeosastolla, eikä hänelle ilmeisestikään sellaisia laitettu, koska ruumishuoneella kun kävin vielä ennen hautajaisia häntä katsomassa, niin hänen silmänsä ja suunsa olivat auki.

Tuossa puhuttiin paljon syyllisyydentunteista. Kai niitä monilla on. Mutta mennyttä ei saa takaisin.

Kauniisti kirjoitatte tärkeästä ja vaikeastikin aiheesta. Totta eihän se kuolema aina kaunis ole. Onneksi, kuitenkin osa meistä pystyy työskentemään näissä tärkeissä tehtävissä.

Muutaman vuoden takaisessa Lotta elokuvassa kuvattiin myös sodan aaikaista ruumiin pesua ja vainajien arkkuun laittamista. Ei varmaankaan ollut helppoa hommaan ja osa oli vielä nuoria tyttöjä, jotka tätä työtä tekivät.

Tuula -pappi

Aikalailla kuolema työllistää eri ammattialojen ihmisiä. Ei sitä vaan tule ajatelleeksi. Hyvin tehty ohjelma, rauhallinen ja selkeä.