Tämän päivän (12.6.) Vekkarissa lukee, että Jämsän kaupunki on valitsemassa koulukuljetuksia hoitamaan espoolaisen taksiyrityksen. Näinkö pahaksi jämsäläinen hulluus ja kyvyttömyys hoitaa oman kaupungin asioita on jo päässyt. Täällä ei näytä järki riittävän enää pienempinkään asioiden ratkaisemiseen.
Ei voi olla totta!
63
1107
Vastaukset
- etsillei
Jos se on julkinen hankinta niin sen voi tulla hoitamaan vaikka Italialainen taksiyritys. Tähän ei tarvita Jämsäläistä hulluutta tällä kertaa. Julkiset hankinnat löytyy netistä ja sinne voi (olis voinu) Jämsäläisetkin tehdä tarjouksen.
- Asiakas EXEx
Tässäkin asiassa on ne hyvät ja huonot puolensa, mutta minkäs viisaiden päätöksille voi? No tietenkin paikalliset autoilijat valittavat päätöksestä, mutta mitäpä se sitten auttaa. Paikallistuntemustahan Espoolaisella yrittäjällä ei liene ole, joten odotettavissa varmaankin on, että koulukyydit myöhästelevät ja saattavat pienet ekaluokkaiset joutua toiselle puolen kylää, kun eivät ihan ymmärrä vielä kertoa missä tarkalleen ottaen asuvat. Tokihan aina on mahdollisuus, että tämä Espoolainen firma palkkaa näitä paikallisia yritystoimintansa lopettamaan joutuvia taksiautoilijoita itselleen töihin, niin se paikallistuntemuskin tulisi sillä hoidettua. Ehkäpä tämä valinta onkin sopiva näpäytys paikallisille yrittäjille ja heidän hinnoilleen. Nyt heidän on entistä enemmän panostettava palveluunsa, koska se varma leipä heiltä vietiin. Kilpailu on aina tervettä, kunhan se ei mene liiaksi toisten nokkimiseksi, jota jo nyt paikallisten taksiautoilijoiden kesken on riittävästi havaittavissa.
- Peräkorven ukko
"Tähän ei tarvita Jämsäläistä hulluutta tällä kertaa"
Kyllä se on hulluutta, jos nykytilanteessa tahallaan menetetään yrittäjiä ja veronmaksajia. - menoks vaan
Hankintalain ansiosta jämsäläiset yrittäjät voivat saada keikkoja muualta, isoilta kirkoilta.
- PikaDiagnoosi
Ei muualla yhtä hulluja olla.
- pöljääpä pöljää
aina edullisinta kulkea ja kuljettaa matkantakaa ja kiertää vielä kaupan päälle ylimääräinen lenkki........
- Kohtuus kaikessa
Montako miljoonaa euroa Jämsän kaupungin rahoja menee koululaisten taksikuljetuksiin vuosittain? Sillä summalla pyörittäisi kevyesti puolta tusinaa kyläkoulua. Ei koulukuljetus ole mikään jämsäläisten taksimiesten läänitys. Espoolaisyhtiön tarjous oli kuulemma 120.000 euroa halvempi kuin jämsäläisten. Sillä maksetaan jo kolmen opettajan palkka. Ahneelle ennustetaan ikävää loppua. Nyt ahneus kostautui. Eikä ne taksit mistään Espoosta tänne päivittäin aja, vaan paikalliset on kuskeina. Ihan oikea päätös sivistyslautakunnalta. Sitäpaitsi tähän saakka on sanottu aina, että se ei onnistu "kuljetusten takia" tämä ei onnistu "kuljetusten takia". Koko koulunkäynti tuntuu pyörivän taksimiesten ehdoilla. Ehkä nyt huomataan, että koulu ei ole kuljetuksia varten, vaan kuljetukset on koulua varten.
- Veto-Veitikka
Minä lyön tonnin vetoa, että tätä päätöstä vielä kadutaan, eikä yleisönosastkirjoittajilta aiheita seuraavan vuoden aikana puutu, jos tämä kuljetussysteemi toteutuu. Enkä ole taksimies.
- Homojämsäkoski
Pienet ovat opettajien palkat...
- Ahne Taksimies
Minä lyön tonnin vetoa että oli oikea päätös. Hyvä päätös. Ahneella on ulosteinen loppu.
- Näin arvelen
Ei tule siitä hommasta mitään. Espoolaisfirma laski saavansa jämsäläistaksit rengeikseen, mutta näin ei tule tapahtumaan. Kun joutuu tuomaan Espoosta alun toistakymmentä autoa kuskeineen tänne koululaisia kuskaamaan niin homma kusee kintuille pahasti.
- hyvä kajon
ei ole jämsäläisillä varaa olla ottamatta kyytejä vastaan,ovat nääs aikas heikoilla.kaikki ei niin päivänselvää olekkaan,hyvä kun tulee väriä taksi elämäänkin.sitä saa mitä tilaa.sitä saa mitä tilaa.sitä saa mitä tilaa.!!!
- valkoset meset
Sitten kun ei muihin kuljetus hommiin pysty. Ikää tulee, paikkoja alkaa kolottaa ja viina alkaa maistua yms. Niin kyllä koulukyytiin kuski kelpaa..
- Bstä Deehen
Maksaskohan ne sen D-1 kortttiin korotuksen B:stä? poispotkittu massamies ku olen.
- jälkik-mies
mistä vuorosta?
- Järki käteen!!
Mites noi taksiluvat? Ei Helsingin taksiluvilla saa toimia Jämsässä xDDD
- Olenko väärässä
Ei tarvita taksilupia kun autot eivät ole takseja, autot on linjaautoja 1 9, päätellen siintä että haetaan d1 ajokortin omaavia kuljettajia.
- daa.......
HAHHAH!!! Tää on taas perinteistä jämsäläistä idioottimaisuutta ja sisäsiittoisuuden aiheuttamaa tyhmyyttä mitä voi lukea täältä ja jämsän seudun mielipidekirjoituksista. Miten ihmiset oikeesti voi luulla että espoosta tulee tänne taksikuskit ajamaan noita koulukyytejä? Ne on ihan paikallisia, tai riittävän paikallistuntemuksen omaavia. Ihan sama olisi luulla että jämsästä pääsee taksikuski helsinkiin ajamaan ilman paikallistuntemusta vaan sen takia että se on ollu jämsässä taksikuskina. Ja jos tämäkään perustelu ei riitä niin lukekaa tän päivän jämsän seutu. Siellä relink hakee kuskeja ja siinä on myös vaatimukset työhön. Ja en näe tässä mitää pahaa. Se on voivoi jos kilpailutuksessa paikallisyritys ei pärjää. Vielä kerran, kyllä te olette idiootteja kun että mistään mitään tajua..
- Leipää, huutaa...
Ainahan niitä kuskeja voi Jämsästäkin hakea. Eri asia sitten on, löytyykö niitä nälkäpalkalla koulukyytejä ajamaan.
- tolpalla odotellut
Milloin olet nähnyt taksisuharin nälkäpalkalla tekevän töitä?? Laiskimmat eivät viitsi lähteä edes kopista ulos heittää kyytiä, jos tietävät matkan olevan liian lyhyt!
(Ei kaikki suharit kuulu tähän joukkoon, on ihan hyviäkin näillä seuduilla.) - Muut ajot
tolpalla odotellut kirjoitti:
Milloin olet nähnyt taksisuharin nälkäpalkalla tekevän töitä?? Laiskimmat eivät viitsi lähteä edes kopista ulos heittää kyytiä, jos tietävät matkan olevan liian lyhyt!
(Ei kaikki suharit kuulu tähän joukkoon, on ihan hyviäkin näillä seuduilla.)Yksikään jämsäläinen taksi ei lähde tuon yhtiön töihin minkäänlaisella palkalla.
- ei eka kerta kartell
Muut ajot kirjoitti:
Yksikään jämsäläinen taksi ei lähde tuon yhtiön töihin minkäänlaisella palkalla.
Tuleepahan sitten sossuluukulle lisää porukkaa? Pitäis vain nuolla haavat ja miettii seuraavalla kerralla kartellikuviot uusiksi??
- Mikä pakko
Mikä kilpailutus? Eihän mitään hankintoja tarvitse kilpailuttaa. Siihen on jo pääministeritason ennakkopäätös.
Ei kansallisesti, eikä eu tasolla, vaikka molemmat rajat menisivät rikki.
Mutta toisaalta, jos täkäläisillä päättäjillä ei ole kavereita? - Duunari3
Ei täällä Jämsässä liikaa työmahdollisuuksia ole.. En häpeä pätkääkään ajaa koulukyytiä, oli sitten yritys vaikka Rovaniemeltä. Paikallistuntemusta on jo liki 40 vuotta ja JUU LAITOIN työhakemuksen menemään. Täällä taas ruikutetaan kateellisena nälkäpalkoista. Ainakin asiallista mies miehelle keskustelua oli puhelimessa ja ensimmäisen tilini saatuani, (jos nyt satun töihin pääsemään) niin laitan tilinauhani vaikka julkiseksi, jos puhelin keskustelun sisältöinen paketti saadaan kasaan. Toiset tekee tulosta volyymilla. Aikansa tulosta tekee sohvaperunakin hyvillä taksoilla, mutta kaikki hyvä loppuu aikanaan.
- isä maalta
te ! jotka rohkenette töihin kyseiseen espoolaiseen yritykseen ,en minä ja varmaan moni muukaan katsotso teitä suopein silmin,olette ainakin mun silmissä "LUUSEREITA" tulen katsomaan mihin ja kenen kyytiin lapseni nousee!!!!
- Kokemusta ehkä
Anteeksi vaan, mutta leipä on otettava sieltä mistä sen saa. Kyllä Nokian , UPM:n , Paperiston jne. jne. sata kertaa, ovat saaneet nöyrtyä ja lisää tulee.
- asia ok
aivan sama millä silmällä katsot,luuseri on se joka toisia mollaa.
- säästöä tämäkin
vieppä itse lapsesi,säästö se on sekin,kaupunki saa sen parempaan laittaa.käytäntö on just sellanen,itse vie jos yleinen kyyti ei kelpaa,ei se sen kummosempaa ole.
- Heh heh
Vie pentus itte kouluun,säästyypähä veronmaksajien rahoja :D:D:D:D
- Järkyttävää
Ei minunkaan lapseni nouse työppäristä löytyneen kuskin kyytiin. Ammattimiesten hommaa ne koulukuljetuksetkin on.
- juupajoo1
ja ammattilaisethan ei koskaan ole työttömiä tai että te-toimistossa ei asiakkaana ole ammattilaisia?
- Epäilenpä vaan
juupajoo1 kirjoitti:
ja ammattilaisethan ei koskaan ole työttömiä tai että te-toimistossa ei asiakkaana ole ammattilaisia?
Tuskin sieltä kovinkaan suurta kokeneiden koulutaksin kuljettajien joukkoa löytyy.
- itsekkin voi kuskata
siinä tapauksessa,viet lapsesi itse.kyl se vaan käy.
- ?????
Tulee kauhee taisto eläkeläisistä heinon kanssa!
- ELÄKEKORTTI ON
Pääsin juuri vanhuuseläkkeelle, ajokortissani on kirjainyhdistelmä ABCED1EDE kenelle voisin ilmoittautua töihin Jämsässä, olen ajanut kolmipyörästä mopoautoa viimeiset kymmenen vuotta ilman kolareita ja käynyt Arvallla ja Juoklahdessa kaksi kertaa, joten minulla on runsas ajokokemus.
Laittakaa yhteystietoja palstalle, mahdollisista hyvistä ja pimeästi maksavista työnantajista Jämsän alueelta, kun jaksa pitkää työmatkaa kulkea kävellen.
- Mustafa2
Taksikuskin homma on tänä päivänä koiran hommaa, johon ei enää halukkaasti lähde kukaan, joka osaa jotain muutakin tehdä kuin pyörittää auton rattia.
Suuremmissa kaupungeissakin tippiä antaa taksikuskille parhaiten duunarilähiöiden asukit. Sitten kun kuskaat jonkun pingviinin rivitalon pihaan, ei ylimääräistä takuulla heru.
Somali-Taxi aja tulevaisuus lapsi halppa hinta Jämsä koulun.- sfsdfsd
Minä peukutan kaikki paitsi somali-taksi -jupinasi. Montako somalia on nähty jämsässä muutenkaan?
- näin on
juhannuksena asiakas halusi kyydin himoksen tolpalta pitemmälle matkalle,vapaina olevista takseista kuudes lähti ajoon ja vei perille saakka,nämä viisi vapaana olevaa taksia ei halunneet kyytiä,sanoivat "ei kerkiä ,nyt on kiire,ei tarvitse nyt on täälläkin ajoja yms..onko tämä oikeaa palvelua.ketä varten taksit ovat?joku jossain mättää!!! asiakkaalla oli rahaa ja kunto kohdallaan,eli ei mikään luuseri.
- Todennäköinenselitys
En usko, että taksimies sanoo: "ei tarvitse nyt on täälläkin ajoja" Todennäköisempää on, että takseilla on juhannuksena esimerkiksi paljon sovittuja noutoaikoja, koska mökkejä on niin laajalla alueella. Ennalta sovitut ajot on luonnollisesti hoidettava sopimusten mukaan, ennen kuin voi muualle lähteä.
En ole koskaan ajanut taksia, kyydissä olen ollut, eikä ole mitään moittimista. - Fhjgjjgjgghgbg
Mihin asti olis ollut menossa?
- näin on
eipä ole uskon asia,vaan täyttä totta,kuudes auto otti tyttären kyytiin,joka sana on tosi,ikävä kyllä! tolpalla vapaana olevat autot sanoivat näin.
- Todennäköinenselitys
Mistä tiedät, että olivat vapaita "pitemmälle matkalle"? Ilmeisesti eivät olleet, koska eivät voineet rahakasta tytärtäsi lähteä kauas kuskaamaan. Vai oliko niin kännissä, että katsoivat parhaimmaksi pitää auton verhoilut puhtaina.
- Tanja Helylästä
Todennäköinenselitys kirjoitti:
Mistä tiedät, että olivat vapaita "pitemmälle matkalle"? Ilmeisesti eivät olleet, koska eivät voineet rahakasta tytärtäsi lähteä kauas kuskaamaan. Vai oliko niin kännissä, että katsoivat parhaimmaksi pitää auton verhoilut puhtaina.
Voi voi olisi Lauri ollut tolpalla niin olis vienyt tytön kotiin ja maksanut vielä 50 ekee palvelusta.
- näin on
todennäköinenselitys voi tarkistaa taksikeskuksesta tapahtuman,tytär soitti myös sinne,sieltä sanottiin"odota siellä,kyllä sinut joku vie"
- työllistetty
Jihuu mää pääsin haastatteluun ns. Koulukyyti firmaan ja kävin siellä myös. Ilmoittavat minulle kuinka käy. Yes oon nii onnellinen. Töitä ja päivä aikaan. Ja mikä helpointa, lasten ja koululaisten kanssa, eikä kännisten ukkojen ja akkojen kyttäämistä, milloin maksavat millo eivät.
- Fffbfjfbjfbjbdjbddjd
Varaudu vittuiluun jos menet tuon firman työntekijäksi. Jopa selkään puukottamiseen. Jotkut saattavat tehdä työnteosta vqaikeaksi... Näin koska firma ei ole jämpsäläinen vaan pahan, pahan ulkopaikkakunnan... Protektionistia... Säälittävää, minusta.
- suhaaja
Fffbfjfbjfbjbdjbddjd kirjoitti:
Varaudu vittuiluun jos menet tuon firman työntekijäksi. Jopa selkään puukottamiseen. Jotkut saattavat tehdä työnteosta vqaikeaksi... Näin koska firma ei ole jämpsäläinen vaan pahan, pahan ulkopaikkakunnan... Protektionistia... Säälittävää, minusta.
Paskanmarjat, oot kateellinen vaan kun itse olet työtön!
- Edellinen kirjoittaj
suhaaja kirjoitti:
Paskanmarjat, oot kateellinen vaan kun itse olet työtön!
En ole työtön. Olen täystyöllistetty ja vähän yli.
En tosin työskentele enkä asu Jämsässä; kesämökkini on Jämsän kaupungin alueella joten on paikallinen mieliala tullut tutuksi, hyvässä ja pahassa. Itse asun kaukana Jämsästä.
Mikä saa sinut kuvittelemaan että olen työtön? Ole kateellinen itse keskenäsi, se on havaintojeni mukaan kovin jämpsäläinen tapa ''hoitaa asioita''.
Päinvastoin, tuolla paikkakunnalla lie lottovoitto saada työtä. Ei, en piruile, sen te osaatte paremmin kuin moni muu.
Kuten joku jo kirjoitti, on moni muuttanut muualle töiden perää, hyvä niin; mutta nyt kun ulkopaikkakuntalainen firma tarjoaa työtä paikkakuntalaiselle niin se ei yhtäkkiä kelpaa. Mitä teitä metsäpeikkoja oikein riivaa??
- hörönaurut sinulle
Joko olet käynyt mopoautojen kirjallisessa kokeessa, milloin on ajokoe.
Homma kyllä vaatii muutakin kuin mopoautokortin, joten jatka vaan sinnikäästi eteenpäin jonain kauniina päivänä vuosien kuluttua sinullakin saatttaa olla ajokortti josssa kirjaiyhdistelmä bd1 ja tietysti mopo mukana. - Suhhaaja
Mikä on, kun itsenäisiä Jämsäläisiä Taksi-yrittäjiä ei saa Espoolaiselle isännälle rengiksi?
Eikö työnteko kiinnosta? - On aikoihin eletty
Niin ajatella, että tuommoinen ainutlaatuinen tilaisuus ei kiinnosta! Kun siitä saisi vielä vähän palkkaakin, joka ei tosin taida peittää kuluja, mutta työhän se tärkeintä on, että sitä saisi kumminkin tehdä.
- joskus myös jämssä koulu
Eikös torppari-aika ole päätynyt jo viime vuosituhannella. en olekuullut mitää hyvää kyseisistä yritysryppäistä.
- Loistava liikeidea
Olen tässä mietiskellyt, että minäkin taidan tehdä tarjouksen ensi vuonna. Tottahan minä pystyn halvemman tarjouksen tekemään kun en hanki yhtään autoa vaan värvään halvalla muut tekemään homman puolestani ja nappaan vaan mukavan siivun siitä välistä.
- manne-mersu
Vieläkös Jämsän takseista kukaan käyttää nykyään semmoista mustalaisen hattua, mitä käyttivät vielä 60-luvulla. Siinä oli lipan päällä semmoista paksua narua solmuun vedettynä.
- Traktorillako
Hyvä tehdä tarjous, jossa vaaditaan selvitys myös kuljetuskalustosta.
Eihän tämä tiedä siitä kalustosta vieläkään. Normaalisti tarjousta ei edes käsiteltäisi, kun ehdot eivät täyty. Voitelurahaa vai tutun kauppaa? - Pieleen meni
Pahahan siitä kalustosta on selvitystä tehdä, kun sitä ei ole. Jämsän taksit piti olla, mutta ku eivät lähteneetkään pikkurahalla rengeiksi.
- Ei jämsäläinen
Ei lie missään sanottu että kalusto pitää olla "taksi", ja tämä ylittänee jämsän äijän ymmärryksen. Piti järjestää kuljetus. Piste. Ja joku keksi markkinaraon ja tarjosi pieniä linja-autoja. linja-autoilla eivät todellakaan ole mitään yhteistä taksin kanssa. Ei taksilupaa, ei kuljettajalta ammattiajolupaa. Riittää että kuljettajalla on D- tai D1 -luokan ajokortti sekä ajopiirturin kortti kun oletettavasti digitaalinen piirturi. Aautolla ja yrittäjällä pitää olla luvat kunnossa ja nämä luvat kelpaavat sellaisenaan ihan joka kunnassa ja kaupungissa Suomessa, Ahvenanmaata lukuunottamatta.
Mutta hän joka ei perin pohjin tunne alaa, ei voi tajuta mitä tässä on tapahtunut ja mitä ei ole tapahtunut. - paikallisia kuskeja
Ei jämsäläinen kirjoitti:
Ei lie missään sanottu että kalusto pitää olla "taksi", ja tämä ylittänee jämsän äijän ymmärryksen. Piti järjestää kuljetus. Piste. Ja joku keksi markkinaraon ja tarjosi pieniä linja-autoja. linja-autoilla eivät todellakaan ole mitään yhteistä taksin kanssa. Ei taksilupaa, ei kuljettajalta ammattiajolupaa. Riittää että kuljettajalla on D- tai D1 -luokan ajokortti sekä ajopiirturin kortti kun oletettavasti digitaalinen piirturi. Aautolla ja yrittäjällä pitää olla luvat kunnossa ja nämä luvat kelpaavat sellaisenaan ihan joka kunnassa ja kaupungissa Suomessa, Ahvenanmaata lukuunottamatta.
Mutta hän joka ei perin pohjin tunne alaa, ei voi tajuta mitä tässä on tapahtunut ja mitä ei ole tapahtunut.kyllä se on onnikka kuljettajilta vaadittu ennemmin ammattiajolupaa, kuin juustokatolta. Mutta O. Heinolta on vapautunut ammattitaitosia D kortillisia kuljettajia.
- Pppppperkele P
paikallisia kuskeja kirjoitti:
kyllä se on onnikka kuljettajilta vaadittu ennemmin ammattiajolupaa, kuin juustokatolta. Mutta O. Heinolta on vapautunut ammattitaitosia D kortillisia kuljettajia.
Itse ajan bussia. Ei o mulla muuta kuin ABECD-kortti ja hyvin on pärjätty jo toistakymmentä vuotta. Puhut siis sontaa kun et tiedä mistä puhut. Oletko itse bussinkuljettaja, ja jos on niin millainen se sun ammattiajolupaa on?
- tlitäynnä
mulla onkin A BE CE D kortti ja ADR ajolupa .Nykyään teen keikkaa muun työn ohessa..
- Vai miten on?
"Ei lie missään sanottu että kalusto pitää olla "taksi""
Eipä niin, mutta kun ei taida olla minkäänlaista vapaata kalustoa?- äitisuoerdjsjssj
niitä on autoliikeet pullollaan. Saahan niitä tarvittaessa, vaikka omaksi tai rahoituksen tarjoajan avustamana.
mitä höpiset???
- Lisää höpinää
Juu, kyllähän autoja saa, mutta mahtaako olla valmiita busseja rivissä ostajaa odottamassa ja mahtaako olla ostajalla rahaa kymmenen bussin kertaostoon. Ihan romuilla tuota hommaa ei voi kuitenkaan hoitaa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää
jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole232269Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä
ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi782206Belfastissa käynnissä kunnon persuilu
Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä422081Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen
Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma561464- 741376
Kaunein nimi
Mikä on mielestäsi kaunein miehen ja naisen nimi? Haluaisitko itse olla joku toisen niminen?66915Onko kaivattusi rohkeampi kuin sinä?
Vai oletko sinä rohkeampia? Mikä on rohkea teko, minkä sinä tai kaivattusi on tehnyt? Mitä siitä seurasi?46903Farmi-Amski ja Jucci Hellström - Sydämiä satelee - Onko tässä jotain enemmän?
Amskidamski Anne-Mari Tarkkio ja Jucci Hellström olivat samaan aikaan Farmi Suomi -realityssä. Nyt somessa on nähty mat9797- 52763
Rakastan sinua hiljaisuudessa
Rakastan sinua hiljaisuudessa. Olisit minun tai et, olen odottanut sinua vuosisatojen ajan. Ilman sinua sydämeni on yksi34760