Helsinkipäivänä

on hyvä muistuttaa kepulaisiakin siitä, että maamme pääkaupunki on myös sen talouden veturi ja lähes ainoita valopilkkuja näinä taloudellisesti ankeina aikoina.

Viime perjantain (7.6.2013) Kauppalehti kertoi otsikossaan, että "Helsingin seutu kahmii ulkomaista rahaa". Helsinki on pohjoismaisista pääkaupungeista vetovoimaisin kohde suorille ulkomaisille sijoituksille. Nämä tiedot perustuvat ulkomaisiin tutkimuksiin ja näkemyksiin, joten tässä ei ole kyse kaupunginjohtaja Pajusen mielipiteistä.

Helsingin etuna pidetään työvoiman korkeaa koulutusastetta ja helppoa saatavuutta. Nokian ja Rovion kaltaiset menestystarinat ovat tehneet Helsingistä mielenkiintoisen sijoittajien silmissä. Eräs Helsingiin investoineen amerikkalaisyrityksen edustaja kertoi, että yritys haluaa saada osaavia työntekijöitä tutkimus- ja kehitystyöhön ja tämän kriteerin perusteella valinta osui Lontoon, Berliinin ja Dublinin sijasta Helsinkiin.

Nokian entinen pääjohtaja Jorma Ollila, jonka kepulaiset mielellään mainitsevat keputaustaiseksi, on monen monituista kertaa vaatinut, että pääkaupunkialueesta pitää tehdä vetovoimainen metropoli, joka houkuttelee ulkomaisia investointeja. Kepuhallitusten aikana tämän edistämiseksi ei ole pantu rikkaa ristiin ja nykyisellä hallituksella ei puolestaan rahaa asioiden parantamiseksi. Tästä huolimatta helsinki houkuttelee ulkomaalaisia investointeja. Voi vain kysyä, miten suurella volyymilla se houkuttelisikaan, jos poliitikot olisivat toimineet edes vähäisessä määrin niin kuin Jorma Ollila on esittänyt.

Kepulaisilla on usein suoranainen vihasuhde Helsinkiin. Tämä on kerrassaan omituista oman oksankin sahaamista, mutta hölmöläisvitsit eivät aina ole vain vitsejä vaan valitettavan totta.

30

105

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Valitettavasti

      kuten kapi ja mpp sen päivittäin palstalla todistavat.

    • Hyvää Helsinki-päivää "junantuomalta "paljasjalkaiselle"! Mutta kyllä Kepulandiassakin osataan, siitä hyvän esimerkin on joku linkittänyt avaukselleni:

      http://areena.yle.fi/tv/1910409

      Ehkä sinä olet nähnyt tuon suoranakin?

      Sää nayttäisi selkiintyvän, joten täytyy tästä kohtapuolin lähteä kaupungille tutustumaan juhlapäivän tarjontaan, mutta sateenvarjo täytynee kuitenkin ottaa varalta mukaan. Lähdepä sinäkin "paljasjalkainen" liikenteeseen samoissa merkeissä!

    • kana-aulis

      on hyvä muistuttaa kepulaisiakin siitä, että maamme pääkaupunki on myös sen talouden hanuri ja lähes ainoa veronmaksajien rahojen syöjä näinä taloudellisesti ankeina aikoina.

      Viime perjantain (7.6.2013) Kauppalehti kertoi otsikossaan, että "Helsingin seutu kahmii ulkomaista rahaa". Helsinki on pohjoismaisista pääkaupungeista vetovoimaisin kohde suorille ulkomaisille romanikerjäläisille. Nämä tiedot perustuvat ulkomaisiin tutkimuksiin ja näkemyksiin, joten tässä ei ole kyse kaupunginjohtaja Pajusen mielipiteistä.

      Helsingin etuna pidetään työvoiman korkeaa koulutusastetta ja helppoa saatavuutta. Nokian ja Rovion kaltaiset menestystarinat ovat tehneet Helsingistä mielenkiintoisen sijoittajien silmissä. Eräs Helsingiin investoineen amerikkalaisyrityksen edustaja kertoi, että yritys haluaa saada osaavia työntekijöitä tutkimus- ja kehitystyöhön ja tämän kriteerin perusteella valinta osui Lontoon, Berliinin ja Dublinin sijasta Helsinkiin.

      Nokian entinen pääjohtaja Jorma Ollila, jonka kepulaiset mielellään mainitsevat keputaustaiseksi, on monen monituista kertaa vaatinut, että pääkaupunkialueesta pitää tehdä vetovoimainen metropoli, joka houkuttelee ulkomaisia investointeja. Kepuhallitusten aikana tämän edistämiseksi ei ole pantu rikkaa ristiin ja nykyisellä hallituksella ei puolestaan rahaa, eikä tule olemaan asioiden parantamiseksi. Tästä huolimatta helsinki houkuttelee ulkomaalaisia maahanmuuttajia. Voi vain kysyä, miten suurella volyymilla se houkuttelisikaan, jos poliitikot olisivat toimineet edes vähäisessä määrin niin kuin Jutta Urpilainen on esittänyt.

      Demareilla on usein suoranainen vihasuhde maataloustuoittajiin.

    • Hyvä Hesa-Päivää!!

      Johtuisiko se keskustalaisten vihasuhde Helsinkiin siitä, että pohjimmiltaan kepulaisia hävettää olla Helsinkiläisten elätettävänä ja riippuvuudesta tukiin. Toisaalta kepu suvuista lahjakkaimmat muuttavat Helsinkiin ja kepukuntiin jäänneet ovat kateellisia. Kepulaiset on kuin rakkikoirat, luu tekisi mieli ottaa, mutta samalla purra ja äristä.

      • Kana-aulis

        Johtuisiko se demarien vihasuhde maalaisiin siitä, että pohjimmiltaan demareja hävettää olla maalaisten elätettävänä ja riippuvuudesta tukiin. Toisaalta demari suvuista lahjakkaimmat muuttavat maalle ja Helsinkiin jäänneet ovat kateellisia. Demarit on kuin rakkikoirat, luu tekisi mieli ottaa, mutta samalla purra ja äristä.

      • osmium seitenkuus
        Kana-aulis kirjoitti:

        Fantastista, Kana-aulis! Sinä peittoat munakarvaupseerin menne tullen!

      • Elätti maalaiset

        Hyvää Pyhjärvi-päivää talikkokommunisti Sonnimiehelle alias sapiens duxille!

        http://areena.yle.fi/tv/1910409

      • kepuelätit
        osmium seitenkuus kirjoitti:

        Fantastista, Kana-aulis! Sinä peittoat munakarvaupseerin menne tullen!

        Sonnimies on taas kovasti ahertanut tänään, kyllä maalaisella on kovasti töitä, pää märkänä pitää vastailla omiin viestiin.. Mistä näitä kepuelättejä oikein tulee, navetan takaa?

      • Kana-aulis
        kepuelätit kirjoitti:

        Sonnimies on taas kovasti ahertanut tänään, kyllä maalaisella on kovasti töitä, pää märkänä pitää vastailla omiin viestiin.. Mistä näitä kepuelättejä oikein tulee, navetan takaa?

        Navetan takaa sinä olet itsekkin ponnistanut, ansiokkaaksi munakarvavakuvaajaksi asti.

        Ja se on paljon se !

      • Kana- aulis
        Elätti maalaiset kirjoitti:

        Hyvää Pyhjärvi-päivää talikkokommunisti Sonnimiehelle alias sapiens duxille!

        http://areena.yle.fi/tv/1910409

        ..Elä itke kommunisti, kepu on suurin puolue viimeistään seuraavien vaalien jälkeen. :) Pure ja ärise....:))

      • Sapiens dux

        Yli 90% kunniakasta Keskustaa äänestäneistä on muita kuin tuen saajia.
        Kyllähän Sinuakin hävettäisi asua kaatopaikalla, helvatan huonossa sosiaalisessa kontekstissa.

    • >>>Kepulaisilla on usein suoranainen vihasuhde Helsinkiin.

      • Toiselt´puol jokke

        Kepulaisena sinulla ei ole huumorintajua, itse turkulaisena toivotan iloisin mielen hesalaisille hyvää Helsinki-päivää! Ei kukaan turussa ota vakavasti noita juttuja, yksi hauskimpia, mitä olen kuullut oli yhden hesalaisen läppä, että me turkulaiset ollaan todiste siitä, että ahvenanmaalaiset ja hylkeet pystyy keskenään lisääntymään. Turku ja Hesa on hienoja kaupunkeja ja aina vierailemisen arvoisia.

      • Toiselt´puol jokke kirjoitti:

        Näkyy se huumorintaju puuttuvan itseltäsikin.

      • Hylkeen kieltäkö?
        Toiselt´puol jokke kirjoitti:

        Kepulaisena sinulla ei ole huumorintajua, itse turkulaisena toivotan iloisin mielen hesalaisille hyvää Helsinki-päivää! Ei kukaan turussa ota vakavasti noita juttuja, yksi hauskimpia, mitä olen kuullut oli yhden hesalaisen läppä, että me turkulaiset ollaan todiste siitä, että ahvenanmaalaiset ja hylkeet pystyy keskenään lisääntymään. Turku ja Hesa on hienoja kaupunkeja ja aina vierailemisen arvoisia.

        Mitä ihmeen murretta nimimerkkisi on?

    • Onko demarien

      vaalikampanja jo alkanut, kun agitaattorit on herätetty
      lietsomaan vihaa maalaisten ja kaupunkilaisten välille?

      Sitähän demarisatraapit ovat aina vaalien alla harrastaneet,
      kun puolueen tekosilla ei voi kehuskella.

      • Vanha demari

        Ei meillä ole koskaan ollutkaan mitään muuta vaaliteemaa, kuin maalaisten kadehtiminen.

        Tapa talonpoika päivässä teemalla jatketaan loppuun asti.

    • Tottakai näin on, kun tilanne on päästetty sellaiseksi. Jos kaupunkejamme olisi kehitetty tasapuolisesti ympäri Suomen, meillä olisi nyt useita kansainvälisesti kiinnostavia kaupunkeja eikä yksinomaan Helsinki. Helsinkikin tunnetaan vain siitä syystä, että se on usean matkailijan välilaskupaikka matkalla muualle.

      Ihmettelen tuota Jorma Ollilankin yksisilmäisyyttä. Luulisi, että kuuluisalla yritysjohtajalla olisi laajempikin perspektiivi tarkastella asioita kuin pelkkä neulansilmä.

      • Kun tilanne olisikin päästetty sellaiseksi, että oman poliitikot älyäisivät Helsingin merkityksen, niin mitään valittamista ei olisi.

        Suomen kokoisessa maassa ei voi olla useita kansainvälisesti kiinnostavia kaupunkeja. Helsinginkin ongelmana on sen suhteellinen pienuus verrattuna vaikkapa Lontooseen ja Berliiniin, jotka kisaavat Helsingin kanssa it-teknologian kärkipaikoista. Englannin kokoisessakin maassa Lontoo on ihan ylivoimainen kaupunki houkuttelevuuden suhteen. Monet muut suurkaupungit ovat enemmän tai vähemmän näivettyneitä perusteollisuuskaupunkeja.

        Jälkiteollisen talouden keskeisiä elementtejä on korkea osaamistaso, mikä tarkoittaa mm. sitä, että paikkakunnalla on arvostettu yliopisto ja korkeakouluopetus, jotka tukevat ja uudentavat tätä osaamista. Se tarkoittaa riittävän suurta osaajien joukkoa, hyviä kansainvälisiä yhteyksiä, verkostoitumista ja eräin osin markkinoita ja niiden läheisyyttä. Helsingillä on parhaat edellytykset näihin kaikkiin. Lisäksi on yhteys Venäjään, kun Pietari on junaradan ja meriyhteyden päässä Helsingistä. Tämä voi olla jatkoa ajatellen potentiaalinen lisämauste soppaan.

        Tähän liittyvä laajempi perspektiivi on nimenomaan sen havaitseminen, että elämme taloudellisessa murroksessa. Raskaan perusteollisuuden merkitys vähenee ja tietoyhteiskunnan tarpeet sekä ns. cleantech-osaaminen ovat vahvoja kasvualoja. Näillä kahdella sektorilla voidaan Suomessa päästä jopa 10 - 15 prosentin vuosikasvuun, mistä kaikki muut alat voivat nähdä vain epärealistisia märkiä päiväunia.

        Helsinkiä ei tunneta minään välilaskupaikkana. Kuten avauksessa kerroin maailman kaupunkien houkuttelevuudesta jälkiteollisena investointikohteena on tehty kansainvälinen selvitys. Sen perusteella sekä jo käytännössä tapahtuneen nojalla että kansainvälisten yritysjohtajien kommenttien perusteella Helsinki houkuttelee nimenomaan investoijia sillä perusteella, että osaamistaso on korkea ja olosuhteet vakaat, ennustettavat ja turvalliset.

    • Pahalta näyttää

      Mitä tuohoon vihasuhteeseen tulee, niin useammalla helsinkiläisellä on vihasuhde maaseutuun kuin mitä maaseudun asukkaalla Helsinkiin. Itse tietysti toimit tuossakin erinomaisena esimerkkinä.

      Helsinki houkuttaa ulkomaisia investointeja, jonkin verran. Kotimaiset investoinnit sen sijaan karttavat Helsinkiä. Olemassa olevakin teollisuus pakenee Helsingistä ja ylipäätään pääkaupunkiseudulta, eikä palvelutuotantokaan enää juuri kasva työntekujämäärällä mitattuna. Niinpä ulkomaisten yritysten on helppo löytää sitä mainostamaasi korkeasti koulutetua työvoimaa ja tulla tänne. Työttömiä alkaa olla niin, että insinöörien palkkatasokin alkaa olla kohta kiinalaisten tasolla.

      Helsinki, niin valitettavaa kuin se onkin, on tuhon tiellä. Asuntojen ja asumisen huikea hinta on suurin yksittäinen tekijä joka tulppaa kasvua ja kiihdyttää Helsingin muuttumista Tukholman tai Malmön kaltaiseksi eriytyvien alueiden ja slummiutuvien kaupunginosien kaupungiksi. Vauraampi väki hakeutuu joko lähikuntiin asumaan tai hakeutuu kokonaan muualle niin työhön kuin asumaan. Helsinki kerää kyllä maahanmuuttajia ja muuta kustannuksia siheuttavaa porukkaa, mutta se työssä käyvä veromaksaja ei pysty Helsinkiin asettumaan kustannustason vuoksi. Kierre on siis valmis, ja jo hyvässä vauhdissa. Valitettavasti Helsingissä esim Vihreillä on merkitävä poliittinen asema, hehän ovat tunnetusti kaiken taloudellisen toimeliaisuuden ja tuotannon vastustajia. Helsinkii maksaa vihreydestään vielä huiman hinnan.

      • Mitään vihasuhdetta maaseutuun ei ole olemassa. Vihasuhde koskee vain Kepun politiikkaa, joka koko maan kehittämisen nimissä näivettää koko Suomea.

        Kotimaiset investoinnit eivät karta Helsinkiä. Samaisessa Kauppalehdessä oli joki aika sitten pitkä lista pieniä ja keskisuuria pk-yrityksiä, joista suuri osa ns. kasvuyrityksiä. Siinä listassa paistoi ylivoimaisesti suurimpana sijaintipaikkana Helsinki. Rovio oli lista kärjessä. Työvoiman osalta Helsinki on tunnetusti työvoimaomavarainen ja työpaikkoja riittää yllin kyllin myös ulkopaikkakuntalaisille. Yksikään muu kaupunki ei tällaiseen saavutukseen ole Suomessa kyennyt. Ja asia on näin vaikka valtionhallintoa ei laskettaisi mukaan.

        Melkoisen outo on se päätelmäsi, jonka mukaan asuntojen kalleus kiihdyttäisi Helsingin muuttumista slummikaupungiksi. Jos asuntojen hinnat ovat kallit, niin ei kai köyhillä silloin ole varaa asua niissä. Oikeampi johtopäätös tuosta olisi kaiketi se, että Helsinkiin voivat muuttaa vain niin varakkaat, joilla on varaa niihin asuntoihin. Maahanmuuttajat eivät ole Helsingissä mikään erityinen ongelma, koska suuri osa heistä on muuttanut tänne työn perässä. Ilman näitä maahanmuuttajia terveyskeskukset, bussiliikenne, siivoaminen ja rakentaminen osin pysähtyisivät Helsingissä. Suomessa ei ole likimainkaan niin paljon maahanmuuttajia kuin Ruotsissa. Ruotsissa on pelkästään joistain maista yhtä paljon maahanmuuttajia kuin meillä yhteensä.

        Helsinki ei ole enää teollisuuskaupunki. Se on muuttunut ns. jälkiteolliseksi kaupungiksi ja siinä edelläkävijä. Ulkoiset investoinnit Helsinkiin on tyypillisesti jälkiteollisen (tietoyhteiskunnan) yhteiskunnan investointeja. Kuten ulkomaiset investoivat kertovat Helsingin vetovoima on ihmisissä ja erityisesti siinä ruumiinosassa, joka sijaitseen kaulan yläpuolella, kun seisotaan tai istutaan.

      • Merkit näkyy
        Mielipidepankki kirjoitti:

        Mitään vihasuhdetta maaseutuun ei ole olemassa. Vihasuhde koskee vain Kepun politiikkaa, joka koko maan kehittämisen nimissä näivettää koko Suomea.

        Asuntojen hinnat johtaa eriytymiseen ja lopulta slummiutumiseen. Kalliit alueet keräävät varakkaan väen joilla on varaa asuntoihin. Varakkaat eivät halua naapurustoon köyhiä, eikä edes vuokrataloja.

        Keskituloiset muuttavat kehyskuntiin halvempien asuntojen perässä, heidän tilalleen tulee erilaisten yhteiskunnan tukimuotojen varassa asuvia, sekä maahanmuuttajia. Jo nyt Itä-Helsingin muutamassa lähiössä on selkeästi nähtävissä keskituloisen tavallisen vöen pakoa muualle ja alueiden muuttumista köyhien asuinalueeksi. Pikkuhiljaa koko Itä-Helsinki on yhtä köyhien kaupunkia ja etelä reuna kaupungista varakkaiden aluetta. Poikkeuksena jotkut Marjaniemen kaltaiset suhteellisen eristetyt alueet idässä, joissa varakaskin väki viihtyy.

      • Merkit näkyy kirjoitti:

        Helsingissä on aina ollut rikkaiden ja köyhien asuinalueita. Ei tilanne ole siitä mitenkään olennaisesti muuttunut verrattuna mennesiin vuosikymmeniin. Sotien jälkeisenä aikana Kaillio, Vallila, Käpylä ja Alppila olivat työväenluokkaisia asuianalueita. Lähiörakentaminen muutti ne vähitellen keskiluokkaisiksi perusduunarien siirtryttyä Jakomäkeen, Kontulaan, Malmille, Puistolaan jne.

        Segregaatiota on aina ollut eikä sitä voi kokonaan estää. Helsingissä on hyvin vähän alempaan sosiaaliluokkaan kuuluvia maahanmuuttajia verrattuna Tukholmaan, Göteborgiin tai Malmöön. Sen vuoksi meillä ei ole mitään erityistä vaaraa slummiutumisesta. Asuntojen hinnat ovat pysyneet verraten korkealla joka Helsingin kolkassa verrattuna muuhun maahan. Kysyntää siis on myös vähän huonomaisempien lähiöidenkin omistusasunnoille.

        Luulen, että liiottelet kovasti keskituloisten muuttohalukkuutta pois Helsingistä. Muuttohaluja on lähinnä siinä kohdin, jos halutaan muuttaa kerrostalosta rivitaloon tai rakentaa omakotitalo, jolloin tonttimaata voi helpommin löytyä esim. Espoosta tai Vantaalta.

        Asuntojen korkeat hinnat johtuvat niiden kysynnästä. Halukkaita ostajia on siis enemmän kuin tarjolla olevia asuntoja. Tämä on kieltämättä ongelma, mutta se kertoo myös siitä, että Helsinkissä asuminen ja Helsinkiin muuttaminen ovat hyvin monelle houkutteleva vaihtoehto. Työpaikosta suuri osa sijaitsee Helsingissä ja vieläpä sen keskusta-alueilla ja ihmiset arvostavat lyhyitä nopeita työmatkoja sekä Helsingin huikeita vapaa-ajan palveluja verrattuna kehyskuntien vastaaviin.

    • Keskustaporvari

      Minä en oikein ymmärtänyt tuota vuodatusta. Jos Helsinki on vetovoimainen kaupunki, niin sitten se on. Mikä siis on ongelma?

      • Kun et ymmärrä,,,,,

        Kepulaisille se ja moni muukin asia Helsingissä tuntuu olevan ongelma. Siitäkin huolimatta, että Helsinki on Suomen kepulaisin kaupunki:)))
        (Kapi oli hoksannut senkin).

      • Ongelmia on kaksi ja toinen ongelma on seurausta ensimmäisestä.

        Ensimmäinen ongelma on ymmärtämättömyys. Ei tajuta riittävän yleisesti, kuinka tärkeä alue on väestökeskittymä. Suomen kokoiseen maahan ei oikeastaan mahdu kuin yksi tai pari merkittävää keskittymää. Väestökeskittymä on merkityksellinen nimenomaan taloudellisen pärjäämisen suhteen modernissa jälkiteollisessa maailmassa. Jorma Ollila on tajunnut tämän jo varhain ja yrittänyt saada muutkin tajuamaan - huonoin tuloksin.

        Kun edellä mainittua asiaa ei riittävästi ymmärretä, se johtaa haitallisen aluepolitiikan harjoittamiseen. Kepu harjoittaa juuri päinvastaista aluepolitiikkaa kuin mitä Ollila on peräänkuuluttanut. Ulkomaiset jälkiteolliset investointiyritykset osoittavat Ollilan olevan oikeassa. Sillä taholla on investointihalukkuutta. Jos meillä olisi harjoitettu Ollilan toivomaa aluepolitiikkaa ja karsastettu Kepun harjoittamaa, asiat olisivat vielä paljon paremmin kuin mitä ne nyt ovat. Suomesta olisi voinut siis tulla vielä paljon vetovoimaisempi osaamiskeidas, jos ymmärrettäisiin koko kansan etu eikä elettäisi niin nurkkakuntaisesti.

        Se ei tarkoita sitä, että koko muun kehittäminen pitäisi hylätä. Ei tietenkään. Lapin matkailua ei voi esim. kohdentaa Helsinkiin vaan Lappiin. Kaivostoimintaa ei voi aloittaa Helsingissä vaan siellä missä on malmeja. Se on kohdennettua aluepolitiikkaa, missä ei räiskitä rahaa pitkin Suomea haulikolla ampuen sinne tänne ja tuonne niin kuin Kepu haluaa.

      • Mielipidepankki kirjoitti:

        Ongelmia on kaksi ja toinen ongelma on seurausta ensimmäisestä.

        Tuohan on politiikon puhetta, kuin suoraan Himasen raportista. Mitä kokreettisesti siis pitäisi tehdä? Kepu on taas oppositiossa, missä ovat hallituksen esitykset ja päätökset?

      • kapi.k.korhonen kirjoitti:

        Tuohan on politiikon puhetta, kuin suoraan Himasen raportista. Mitä kokreettisesti siis pitäisi tehdä? Kepu on taas oppositiossa, missä ovat hallituksen esitykset ja päätökset?

        Konkreettisesti valtion budjettirahaa pitäisi ohjata esim. pääkaupunkiseudun infrastruktuurin kehittämiseen. Akuutteja kohteita ovat kehärata ja Kehä kolmosen perusparannus. Toinen kehityskohde on panna lisää rahaa perus- ja soveltavaan tutkimukseen, joka palvelisi kasvavia tuotantoaloja.

        Kolmas ja hyvin tärkeä uudistamistoimenpide olisi noudattaa maan perustuslakia ja palauttaa sen myötä kuntien itsehallinto. Se tarkoittaisi ns. rosvorahan maksamisen lopettamista. Pääkaupunkiseudulla se tarkoittaisi noin 2-3 kuntaveroprosenttiyksikön käyttämistä oman kunnan tehtäviin. Esim. Vantaan kohdalla tämä uudistus lopettaisi melkein kertaheitolla Vantaan talousongelmat.

        Eli noin yleisesti: Ei heitetä rahaa kankkulan kaivoihin vaan panna se poikimaan sinne, missä syntyy uutta rahaa entisen tilalle.

      • Oletko ajatellut

        esitellä piakkoin anaalikarvoituksesi toveri Kapin tapaan?

        Juttusi ovat jo sitä tasoa, että se hetki ei line enää kovin kaukana??

    • Kempeleen morsian

      Helsinkiä on sanottu ulkomaita myöten homojen pääkaupungiksi. Näin ovat näreet.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää

      jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole
      Maailman menoa
      19
      2186
    2. Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä

      ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi
      Maailman menoa
      39
      2075
    3. Belfastissa käynnissä kunnon persuilu

      Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä
      Maailman menoa
      28
      1980
    4. Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen

      Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma
      Maailman menoa
      47
      1386
    5. Mitä kirjainta haluaisit

      Ra kastella mahdottomasti?
      Ikävä
      74
      1326
    6. Onko kaivattusi rohkeampi kuin sinä?

      Vai oletko sinä rohkeampia? Mikä on rohkea teko, minkä sinä tai kaivattusi on tehnyt? Mitä siitä seurasi?
      Ikävä
      46
      873
    7. Kaunein nimi

      Mikä on mielestäsi kaunein miehen ja naisen nimi? Haluaisitko itse olla joku toisen niminen?
      Ikävä
      56
      802
    8. Farmi-Amski ja Jucci Hellström - Sydämiä satelee - Onko tässä jotain enemmän?

      Amskidamski Anne-Mari Tarkkio ja Jucci Hellström olivat samaan aikaan Farmi Suomi -realityssä. Nyt somessa on nähty mat
      Kotimaiset julkkisjuorut
      8
      741
    9. Arvaa sattuuko se

      Että teen töitä siihen että unohdan sinut. Mitä muutakaan voin
      Ikävä
      52
      723
    10. Rakastan sinua hiljaisuudessa

      Rakastan sinua hiljaisuudessa. Olisit minun tai et, olen odottanut sinua vuosisatojen ajan. Ilman sinua sydämeni on yksi
      Rakkaus ja rakastaminen
      32
      708
    Aihe