DAKOTA´S FLICK

elämäni koira

paljon parjattu kennel käyttiskasvattajien toimesta, Dakota´s->Sensenmann

Kaikille kerrottakoon, Dakotas´s Flick täytti toukokuussa 10 vuotta ja ollut täysin terveenä kaikki vuodet, lukuunottamatta pienia selkäkipuja keski-iässä, mitä ihmisilläkin yleisesti ottaen ilmentyy. Koira on ollut todella terve koko ikänsä, mitään ongelmia ei ole ilmaantunut koko koiran eliniän aikana. Luonne mahtava. Samoin sosiaalisuus mm. koirapuistoissa. Tervepäisen koiran omistaja kiittää terveestä koirasta kasvattajaa. Omistajan vastuu on yhtäläinen kasvattajan vastuun kanssa, joten samalla kiitän myös itseäni pitkänlinjan koirainomistajana synnynnäisestä koiranlukutaidostani sekä osaltani osallistumisesta tätä kautta saksanpaimenkoiran jalostustyöhön.

500

3716

    Vastaukset

    • tsemppiä ed!

      Eikös isänsä Atlaskin ole ollut vielä elossa 12-vuotiaana?

      • korjausta

        14 v

      • 10 +
        korjausta kirjoitti:

        14 v

        Ajateltiin pistää paremmaksi. Ilman tunnuksia.

      • AS mukainen hoito
        korjausta kirjoitti:

        14 v

        18 v

    • no♥name

      Sullahan on ollut koiria ikäsi, siis täältäkin tsempit edelleen. Jatka valitsemallasi uralla! ;)

      • ap.

        Joo, me elellään täällä kerrostalossa edelleen, tosin kotona ei tule oltua kuin pieni osa päivistä. Mökillä kesäaika. Koira sopeutuu mihin vain, stressaamatta mistään älykkyytensä sekä perimänsä ansioista, mukana joka paikassa aina. Jo kahden päivän ikäisenä osoitti varman luonteenlaatunsa. Kiitollinen olen, muuta elämältäni en enää toivo tämän jälkeen. Kiitokset vielä kaikille jotka ovat jaksaneet valaa uskoa vuosien mittaan kaikista netissä levitellyistä mustamaalauksista huolimatta.

      • 3+13
        ap. kirjoitti:

        Olix toi tarkoitettu "virallisen" spl-foorumin ylläpidolle..?

      • hei :)
        ap. kirjoitti:

        Joo, me elellään täällä kerrostalossa edelleen, tosin kotona ei tule oltua kuin pieni osa päivistä. Mökillä kesäaika. Koira sopeutuu mihin vain, stressaamatta mistään älykkyytensä sekä perimänsä ansioista, mukana joka paikassa aina. Jo kahden päivän ikäisenä osoitti varman luonteenlaatunsa. Kiitollinen olen, muuta elämältäni en enää toivo tämän jälkeen. Kiitokset vielä kaikille jotka ovat jaksaneet valaa uskoa vuosien mittaan kaikista netissä levitellyistä mustamaalauksista huolimatta.

        Tarkoitatko niitä virallisen spl-foorumin mustamaalausviestejä joita foorumin perustaja levitteli mustamaalatakseen just vain ja ainoastaan sua omaa narsistista egoaan pönkittääkseen?

    • ???

      Väitätkö ette ole joutunut kortisonia syöttämään koirallesi koskaa ja sen takia se on pysynyt tavallista terveempänä "käytössä"?

      • 100 vuoden salaisuus

        Mun kokemuksen mukaan elimet kuten haima ja maksa on mahdollista tuhota helpostikin elimistön endrokrinologiaan puuttumalla eli vertatuottavien elinten toimintaan kun puututaan kemiallisesti elinikä lyhenee huomattavasti. :)

      • ent. käyttis
        100 vuoden salaisuus kirjoitti:

        Mun kokemuksen mukaan elimet kuten haima ja maksa on mahdollista tuhota helpostikin elimistön endrokrinologiaan puuttumalla eli vertatuottavien elinten toimintaan kun puututaan kemiallisesti elinikä lyhenee huomattavasti. :)

        Väitätkö, että koirasi elinikä siis pitenee mikäli et käytä sitä näyttelyissä etkä kokeissa, jotka rasittavat sen elimistöä turhaan eli jos annat sen elää luonnonmukaisesti se elää pidemmän ja terveemmän elämän?

      • ggggggrr
        ent. käyttis kirjoitti:

        Nimenomaan koiran tulee antaa elää luonnonmukaisissa olosuhteissa eli saksanpaimenen kohdalla toteuttaa juuri sitä tehtävää mitä varten se on jalostettu eli kuten v. Stephanitzkin aikoinaan totesi, pyrkiä pysymään toimintakykyisenä olosuhteista riippumatta.

      • ...
        ggggggrr kirjoitti:

        ;)

      • EVL
        ... kirjoitti:

        ;)

        Eikö maanpuolustuksellisesti Etelä-Suomen rajavartiosto ole muka enää mitään?

      • Åboakademi
        EVL kirjoitti:

        Eikö maanpuolustuksellisesti Etelä-Suomen rajavartiosto ole muka enää mitään?

        Kivääri käteen ja menox :DDD

      • mur2
        ent. käyttis kirjoitti:

        Väitätkö, että koirasi elinikä siis pitenee mikäli et käytä sitä näyttelyissä etkä kokeissa, jotka rasittavat sen elimistöä turhaan eli jos annat sen elää luonnonmukaisesti se elää pidemmän ja terveemmän elämän?

        Väitän.

      • ent. käyttis
        mur2 kirjoitti:

        Väitän.

        Perustele väitteesi. Jalostamallako mielestäsi voidaan saada yhtä paljon pahaa aikaanko kuin nk. villillä koirankasvatuksella omistajan persoonallisuudenominaisuuksista ja koiranlukutaidosta huolimatta?

    • tuleva harrastaja

      Sua ei ole näkynyt näyttelyissä eikä kilpailuissa, miksei?

      • vaanettänimittäin

      • 96/100/24v

        KOska en ASperger-henkilönä jaksa paskanjauhantaa mitä noissa harrastetaan.

    • 13+17

      Eikö sinulle riitä yhteiskuntakelpoinen koirakko? Eikö tavoiteltavampaa kuin hakea turhia "pisteitä" joistain teennäisistä sisäpiirikokeista ole käytännön elämässä pärjääminen vaativan koirarodun kanssa? Luulisi yhteiskunnallisesti olevan todellakin tärkeämpää harrastaa koulutustoimintaa suuremmissakin piireissä kuin mitä liitot nykyisin edustavat. Täällä meilläkinpäin missä olen Robinia tavannut olisi paljon parannettavaa ihan käytännön tasolla.

    • punaruskea

      Ketjun ei nähtävästi ollut tarkoitus muodostua näin pitkäksi?

      • asperger.

        Minkäs sitä luonteenominaisuuksilleen voi?

      • 13+2
        asperger. kirjoitti:

        Minkäs sitä luonteenominaisuuksilleen voi?

        Nebulan palvelin yö

      • www.
        13+2 kirjoitti:

        Nebulan palvelin yö

        Ennenku alat hakkeroida ota yhteyttä Iluun. Se tietää näistä.

      • jalka .-.
        www. kirjoitti:

        Ennenku alat hakkeroida ota yhteyttä Iluun. Se tietää näistä.

        Onk silläkin krooninen suolistotulehdus?

      • Flick
        jalka .-. kirjoitti:

        Onk silläkin krooninen suolistotulehdus?

        Ei ole leikin ASia. Pääkaupunkiseudullakaan ei vielä nykyisin ole tarpeeksi osaamista.

        Onneksi olen itse välttynyt moiselta.

    • spl porvoo

      Kerrostalossa elää lajityypillistä elämää?? :D :D Porvoossa vissiin :D

      • :))

        Porvoossapa siellä ja sinnekin terveiset!

    • @Viikki

      Saksanpaimenkoiran sairaudet -foorumi hävisi/siirrettiin jonnekin?

      • M.R.I.

        Väitätkö tekeväsi eläinlääkäreiden/tutkijoiden kanssa yhteistyötä?

    • lovelove

      MOI ! Hieno koiruus sulla !!! ♥ Harvinaisen lahjakkaasti olet saanut toimimaan koiran psyko-fyysiset ominaisuudet. Sulla on käynyt hyvä tuuri, lisäksi varmasti olet pätevä koirankasvattaja ja osaat koulutuksessakin hyödyntää omia henkilökohtaisia vahvuuksiasi.

      • ♥♥♥

        Kiitos kannustuksestasi.

      • ASperger.
        ♥♥♥ kirjoitti:

        Kiitos kannustuksestasi.

        Eipä mitään.

    • " "

      on se ainakin leikkisä..

    • !!!?

      Tästäkö ketjusta ei ole lähetetty viestiä eteenpäin? Kysyitkö omistajalta tahtooko hän koiraansa mainostettavan netissä???

    • haukkuuko?

      Eikös koira ole yhä viriili?

      • 20+1

        95 % varmasti.

    • ???

      Väittääkö tämän ketjun aloittaja ettei ko. koiralla ole mitään perinnöllisiä sairauksia?

      • nimimerkki.

        Jokaisella on perinnöllisiä sairauksia, sekä ihmisillä että eläimillä, kai ymmärrät?
        Se, miten ne arkeen vaikuttavat ja kuinka pitkällä niiden selvittelyssä tutkimustyö on, riippuu koiran omistajasta mikäli kasvattaja ei ole asiaan ollut tarpeeksi halukas paneutumaan.

        Väitätkö, ettei henkilö joka on kasvattanut hermorakenteeltaan sairaan koiran pennusta asti aikuiseksi ja elättänyt sen 12-vuotiaaksi (Bacteroides-kasvatti/tottis 96/100 24-vuotiaana, ensimmäinen saksanpaimenkoira) ei olisi perehtynyt myös nykyisen koiransa sukuun sekä sen perinnöllisiin sairauksiin tarkemmin ja tänne tulisi huutelemaan vain typeryyksiä?

      • von ...
        nimimerkki. kirjoitti:

        En ala väittelemään enää kanssasi koska se ei johda mihinkään. Tiedät itsekin olevasi oikeassa.

    • AS-koira

      Syy minun.

    • Töölönkatu, Hki

      Kerrostalossamme asuu jo monta saksapaimenta jotka olen kouluttanut yhteiskuntakelpoisiksi.

      Tervetuloa tutustumaan.

      • asperger.

        Katselemme tästä ikkunasta kuinka naapuruston sakupentua kasvatetaan, ohjeistamme vain tarvittaessa. Myös musta sakun pentu on tarkkailun alla.

    • kiitos sinulle

      :)))

    • Töölönkatu jatkoa

      IPOa en jaksanut hakea, koska mulle vittuiltiin tarpeeksi liiton aktiivien toimesta, mikä nähtävästi oli tarkoitus ennenkuin rotua vaihdettiin mm. snautsereihin.

      Mulle riittää se mitä olen koiran kanssa saanut aikaa yhteiskunnallisella tasolla.

      • ASperger.

        IPOhan on pelkkää väkisinsuorittamista, kuka tahansa koiranlukutaitoinen & eläinten vietteihin perehtynyt pystyy siihen. Asiasta on tehty jostain syystä vain liian iso numero viime vuosien aikana.

    • 17+14

      ;))

      terv. Robin & Emäntä

    • 4+11

      Missä ihmeessä olit melkein vuoden? Sun jutut on ihan legendaarisia :D

      • aito Assi

        Tässä LInnankoskenkadun puistossa oleillaan. Patsas suunnitteilla jos taloyhtiön varoista irtoaisi. Kaivarissahan on jo sakupatsas.

      • .........
        aito Assi kirjoitti:

        Tässä LInnankoskenkadun puistossa oleillaan. Patsas suunnitteilla jos taloyhtiön varoista irtoaisi. Kaivarissahan on jo sakupatsas.

        Voisitko tehdä jotain sen patsaan hankkimiseksi, pian. Sähän tunnet kaikki siitä lähiympäristöstä ja kaikki rakastavat koiraasi. Vahinko, että ovikoodisi muuttui jonkin aikaa sitten.

      • ???
        ......... kirjoitti:

        Voisitko tehdä jotain sen patsaan hankkimiseksi, pian. Sähän tunnet kaikki siitä lähiympäristöstä ja kaikki rakastavat koiraasi. Vahinko, että ovikoodisi muuttui jonkin aikaa sitten.

        Miksi ovikoodi vaihtettiin taloyhtiön hallituksen toimesta?

      • vaimistäonkyse
        ??? kirjoitti:

        Miksi ovikoodi vaihtettiin taloyhtiön hallituksen toimesta?

        Etkö tahdo ketään ulkopuolista vierailemaan taloosi?

      • tervetuloa
        vaimistäonkyse kirjoitti:

        Etkö tahdo ketään ulkopuolista vierailemaan taloosi?

        Riippuu henkilöstä.

      • 277
        ??? kirjoitti:

        Miksi ovikoodi vaihtettiin taloyhtiön hallituksen toimesta?

        SIKSI jottei sinun tarvitsisi kysellä!!

      • tulossa...
        ......... kirjoitti:

        Voisitko tehdä jotain sen patsaan hankkimiseksi, pian. Sähän tunnet kaikki siitä lähiympäristöstä ja kaikki rakastavat koiraasi. Vahinko, että ovikoodisi muuttui jonkin aikaa sitten.

        Vuokranantajani suostui ehdotukseeni!

    • nooo huh huh!!!

      En ymmärrä tästä ketjusta sanaakaan! Jotain privaattiläppää, oletan!

    • Flick

      Kiitos tämänhetkiselle ylläpidille. Tapasimme Stenbon tuossa Linnankoskenkadunpuistosa tänään, kehui koiraani hyvinhoidetuksi. Keskustelimme myös muutaman sanan Kimistä.

      • :DD

        Outoa että kysyi olemmeko joskus aimmin tavanneet..

    • 27 84 30

      Mä en oikeesti enää jaksa typeryyttänne perkeleen idiootit

      • 10+

        Joku kyseli koirani ruokavaliosta. Ottakoon puhelimitse yhteyttä mikäli kiinnostaa.

    • 3+3

      Aspergerius on terveyttä. Assi tietää mitä tekee.

      • 3+10

        Tsemppiä edelleen. ;)

    • kivaa I

      Hesan pelastuslaitos ei toimi oikein. Hälytin apua epileptiselle henkilölle, joka kertoi kärsivänsä krampeista. Pelastuslaitos ilmoitti hänen verenpaineensa sekä sokeriarvonsa olevan kunnossa ja lähti pois. Henkilö istuu yhä tiedottomassa tilassa puistossa.

    • sosiaalinen sokeus

      Sulla on todella kaunis ja hyvinhoidettu koira, oletko todella huolehtinut siitä 10 v täysin yksin? Ovatko autisminkirjolaisille koirat tärkeitä?

    • 19+17

      Mikäli täällä Töölössä ei osata kouluttaa pikkukoiria vaan jatkuva räksyttäminen yötä päivää sallitaan pitää ottaa järeämmät keino käyttöön. Esim. fyysisesti sekä psyykkisesti taitava koiranomistaja tietää mitä tehdä.

    • 15+15

      Autismifoorumilla lisää pikkuaivojen käytöstä.

    • ex-käyttis

      Kerrothan jatkossakin kuinka menee/olet saanut pääkaupunkiseudun asiat haltuusi?

      • 20:00

        Autismifoorumi päivitetty tänään.

    • Mannerheimintie

      Töölössä ei yksikään pikkukoira enää räksytä, edes aamuisin ennenkuin olemme heränneet. Suurin osa ihmisistä pakenee kun tavataan kadulla. Vain jotkut yhä naureskelevat.

    • ASinfo

      Tänään muutama vaihtoi kadun puolta. Pelkäävätkö vai ovatko suuttuneet? Hiljaisuus tuntuu hyvältä. Ääniyliherkkyyteni en siedä huonoa käytöstä edes pikkukoirien omistajilta arvokiinteistössämme.

    • asperger.

      Milloin sakun häntä alkaa paksuuntua? Meillä alusta asti ollut todella tuuhea ja kauniskarvainen pitkä häntä. Nyt kun koira on 10 v sama tilanne.

    • asperger.

      5 kk ikäinen sakupentu ruvennut räyhäämään? Oletko ottanut yhteyttä kasvattajaan? Millaiset ohjeet sait koiraa ostaessasi pennun/nuoren koiran kasvatuksesta, oletko noudattanut niitä?

      • asperger.

        ps.olisitko voinut ennen pennun ostoa perehtyä saksanpaimenkoiran kasvatukseen myös itsenäisesti

    • yksiö 27m2/asperger.

      Mitä kasvattajien päässä liikkuu?

      -Riippuu kasvattajasta sekä hänen tavoitteistaan. Joillain ei liiku mitään, toisilla hyvinkin paljon.

      Mulla näyttis, jonka avustuksella olemme saaneet vaikutettua asuinalueellamme moniin tärkeisiin asioihin. Mm. päihteiden väärinkäyttäjät karkoitettu lähipuistosta taloyhtiön ja poliisin puolesta.
      Sain vuokrakämpän omakseni, koska olen hoitanut koirani kanssa taloyhtiön asioita huoltoyhtiön puolesta pitkän aikaa, mikä ei olisi ilman koiraani onnistunut.
      Tällaista kommenttia tulee; "miten voit pitää koiraasi kaupungissa vapaana, täytyy olla todella hyvin koulutettu koirasi".

      Koirani on eläinlääkärien ja naapuruston mukaan todella hyvinhoidettu, täytti just 10 v. ;) Kaikki pitävät siitä ja olemme ylpeitä, että olemme saaneet myös rotuna saksanpaimenkoiran mainetta kohotettua vuosien varrella.

      Siinä jotain.

    • 15+8

      Irti päästetään vain niin kauniisti pyydettäessä.

      • <<<

        Irti, kuiskattuna, riittää.

      • asperger.
        <<< kirjoitti:

        Irti, kuiskattuna, riittää.

        Niin, myös SensenMann koiran voi kouluttaa oikein, jolloin se päästää irti vaikka tarina toisin kertoisikin. Asioihin voi vaikuttaa esim. omalla panoksellaan, mikäli luontaista koiranlukutaitoa löytyy. Geneettinen perimä ei estä päästämästä irti, vaan kyse on ohjaajan taitamattomuudesta, mikäli koira ei päästä irti hihasta. Opettele säätämään ruuvit koiran päässä oikeaan asentoon, jos pystyt, ilman sähköä tai muita laittomia keinoja mitä mm. käyttiskoiraharrastajat ovat käyttäneet saadakseen asiat näyttämään joltain muulta kuin mitä ne todellisuudessa ovat.

    • vaihda rotua

      "saksanpaimenkoira-ei-sovellu-enaa-luonteeltaan-virkakoiraksi"

      "Alkaa ottaa pattiin"

      Käyttiskasvattajien syytä. Useimmat näyttikset soveltuvat, esim. minun. Mitä tarkoitetaan "virkakoiralla"? Sellaistako, joka puree kaikkea ja kaikkia verenhimo silmissään. Näinhän nämä Suomen poliisivoimatkin toimivat. Jos käyttäydyt asiallisesti ja yrität selvitellä asioita rauhanomaisesti, tulee turpaan ja sut viedään putkaan potkujen ja käsirautojen kera, minkä jälkeen varmasti alkaa todella tapahtua.

    • - - -

      Eipäs aleta haukkua taas Ilua, vanhaa, sairasta miestä..

    • assi.

      saksanpaimenkoira-ei-sovellu-enaa-luonteeltaan-virkakoiraksi -ketju päivitetty

    • asperger-koira

      Terveiset Stenbolta Kimille täältä Linnankoskenkadun puistosta Helsingin Töölöstä. Puisto on nykyisin todella rauhallinen, kaikki päihteiden väärinkäyttäjät on saatu karkoitettua eikä kukaan enää häiritse 22 jälkeen edes viikonloppuiltaisin.

    • Ejjumarra

      Ei juma mä en ymmärrä tästä ketjusta yhtään mitään.

      Pitäskö tarkistaa lääkitys, aijuu ei mulla oo semmosta, damn.

      • hehheh I

        Ei mullakaan ja mä ymmärrän. Olisko äo:ssasi jotain vikaa?

    • ♥♥♥

      Nojoo, Stenbo katsoi koiraani ja sanoi; kuinka voi olla mahdollista ettei sillä vielä 10-vuotiaanakaan ole juurikaan harmaita karvoja eikä väri haalistunut? Hän uskoi koirani elävän vielä vähintään muutaman vuoden eli 12 v ikä tulisi sillon saavutettua kuten edellisenkin sakuni kanssa. Atlaskin eli yli 12-vuotiaaksi, miksei siis pentunsakin?

      • 14+17

        Ei juma, sun pitäis ryhtyä kasvattajaksi ehdottomasti.

      • ....

        Äiskä on kuulemma hoitanut lapsensa erittäin hyvin.

      • 7+11 ;)
        .... kirjoitti:

        Äiskä on kuulemma hoitanut lapsensa erittäin hyvin.

        ASpergerille koira on tärkein asia elämässä. Se menee kaiken muun edelle.

        http://asperger.nettisivu.org/

      • 13+20
        14+17 kirjoitti:

        Ei juma, sun pitäis ryhtyä kasvattajaksi ehdottomasti.

        Olen mä kasvattajakurssin käynyt, mutta siellä jaettiin vanhentunutta tietoa. Mut helposti pääsin kuitenkin läpi.:)

    • surullinen1

      Heippa vaan. Meillä oli Dakota`s Fina samasta pentueesta. Maailman ihanin, viisain, kiltein ja rakkain tyttö. 10-vuotis synttärit oli 13.5. Fiinuska selvisi vatsalaukun kiertymä leikkauksesta lokakuussa 2012. Mutta ilmeisesti kiinnikeiden repeytymä vei meiltä pienen rakkaan tämän kuun 11pvä.Avausta en edes harkinnut, koska se ei enää mitään olisi auttanut, saati lohduttanut. Vaikka välittömästi lähdettiin Finaa viemään lääkäriin, oli pikkuisella jo pitkälle edennyt shokkitila..

      Fiinuska oli muuten terve, vatsalaukun kiertymää kun ei oteta mukaan. Tervepäinen ja sosiaalinen, niin ihmisten kuin koirien kanssa. Paria narttua ei tosin voinut sietää.
      Finaa jäi kaipaamaan iso joukko ihmisiä.Tyttöä kehuttiin kauniiksi ja viisaaksi, jota hän olikin, harmaata oli ihan pikkiriikkisen kuonon päässä.Joten meilläkin oli ihana aarre, josta en vielä olisi luopunut..

      Sateenkaari sillalle saattelin loppuun asti oman rakkaani...

      • Flick

        KIITOS VIESTISTÄSI!

        Voimia ja halauksia!!!!! Kaikella on aikansa. Minä yritän Robinin kanssa vielä pari vuotta. Onneksi asutaan kohtuu lähellä Viikkiä, joka leikkaa heti kun soitan ja lähden autolla sinne ensioireiden ilmaannuttua. Pari kertaa ollaan jo käyty siellä. Ennaltaehkäisevää leikkausta en harkitse enää, koska uskon koiran pääsevän tarvittaessa pikaisesti oikeanlaisen hoidon piiriin. Minun koirani elää vähintään 14-vuotiaakwsi.

      • edelliselle
        Flick kirjoitti:

        Helvetin hienoa tekstiä omistajalta joka AIDOSTI välittää koirastaan!!!

        Olen samaa mieltä siitä, että vatsalaukunkiertymänkin voi hoitaa kun osaa AJOISSA hakeutua oikeanlaisen avun piiriin! Kyse on minuuteista. Ensioireiden ilmaannuttua tulisi HETI lähteä Viikkiin. Oireet; tulee hakemaan apua emännältä "närästyksen" vuoksi. Alkaa nieleskellä tavallista useammin, yrittää oksentaa, juo vettä enemmän kuin tarvis, kuolaa. Tässä vaiheessa koiraa tulisi henkisesti yrittää rauhoittaa; eli mitään pahaa ei tapahdu, jos rauhoitut hetkeksi. Et lähde täältä vielä, eikö niin.

      • 16+18
        edelliselle kirjoitti:

        Kuinka voit yöllä, esim. nukkuessasi tiedostaa koirasi fyysisen/henkisen tilan?

        Pystyykö Asperger mihin vain?

      • homma toimii!
        16+18 kirjoitti:

        Kuinka voit yöllä, esim. nukkuessasi tiedostaa koirasi fyysisen/henkisen tilan?

        Pystyykö Asperger mihin vain?

        Herään heti kun koirani alkaa oireilemaan. Otan auton avaimet eteisen pöydältä käteeni, puen päälleni ja lähdemme samantien. Matka kestää 10 min.Viikkiin. MIkäli Viikissä ei osata elvyttää vatsalaukunkiertymästä kärsivää koiraa samantien, katsotaan/harkitaan henkilökunnan määräaikaisten työsopimusten jatkoa.

      • Atlaksen poika
        homma toimii! kirjoitti:

        Herään heti kun koirani alkaa oireilemaan. Otan auton avaimet eteisen pöydältä käteeni, puen päälleni ja lähdemme samantien. Matka kestää 10 min.Viikkiin. MIkäli Viikissä ei osata elvyttää vatsalaukunkiertymästä kärsivää koiraa samantien, katsotaan/harkitaan henkilökunnan määräaikaisten työsopimusten jatkoa.

        Viikissähän viimeksikin otettiin koirasi vastaan ennen muita..

      • kiinnostunut.

        Saanko kysyä missä vatsalaukunkiinnitysleikkaus tehtiin? Informoitiinko siellä, että kiinnikkeet voivat repeytyä ilman sen kummempaa erityistä syytä? Mm. ennaltaehkäisevä kiinnitysleikkaushan on todella kallis.

      • Spk:n sairaudet YP
        Atlaksen poika kirjoitti:

        Viikissähän viimeksikin otettiin koirasi vastaan ennen muita..

        Voisivatko Viikistä tulla kotikäynnille tarvittaessa?! Kuinka nopeasti pääsisivät paikanpäälle, välimatkaa n. 10 km.

      • apuri III
        Spk:n sairaudet YP kirjoitti:

        Voisivatko Viikistä tulla kotikäynnille tarvittaessa?! Kuinka nopeasti pääsisivät paikanpäälle, välimatkaa n. 10 km.

        Soitin sinne, palvelu järjestettävissä koska koira on muuten terve. Apua tulee 15 min sisällä, riittääkö jos oikeassa vaiheessa reagoidaan? Kauanko kiertymäoireiston ensioireita kannattaa seurata ennen soittoa?

      • Flick
        Flick kirjoitti:

        KIITOS VIESTISTÄSI!

        Voimia ja halauksia!!!!! Kaikella on aikansa. Minä yritän Robinin kanssa vielä pari vuotta. Onneksi asutaan kohtuu lähellä Viikkiä, joka leikkaa heti kun soitan ja lähden autolla sinne ensioireiden ilmaannuttua. Pari kertaa ollaan jo käyty siellä. Ennaltaehkäisevää leikkausta en harkitse enää, koska uskon koiran pääsevän tarvittaessa pikaisesti oikeanlaisen hoidon piiriin. Minun koirani elää vähintään 14-vuotiaakwsi.

        ps. mä aioin avauttaa ja infota tuloksista eteepäin, koskaan aiemmin en ole tuohon ryhtynyt, mutta nyt sen teen. Ihmisten pitää saada tietoa eri sairauksista, siitä, miten niitä missäkin hoidetaan sekä koirankasvattajien yhteistyöstä omistajien kanssa.

      • 5+8

        MIksi tämä viesti on nollattu??

      • 11+1
        Flick kirjoitti:

        KIITOS VIESTISTÄSI!

        Voimia ja halauksia!!!!! Kaikella on aikansa. Minä yritän Robinin kanssa vielä pari vuotta. Onneksi asutaan kohtuu lähellä Viikkiä, joka leikkaa heti kun soitan ja lähden autolla sinne ensioireiden ilmaannuttua. Pari kertaa ollaan jo käyty siellä. Ennaltaehkäisevää leikkausta en harkitse enää, koska uskon koiran pääsevän tarvittaessa pikaisesti oikeanlaisen hoidon piiriin. Minun koirani elää vähintään 14-vuotiaakwsi.

        MIksi tämä viesti on nollattu??

      • tiedosta kiitollinen

        Mikä oli Finan lopullien kuolinsyy? Asia kiinnostaisi monia vaikka se onkin vaikea juttu käsiteltäväksi. Lopetettiinko Fina Viikissä? Kauanko kesti päästä päivystyksessä vastaanotolle tarvittavia toimepiteitä varten? Missä kiinnitysleikkaus oli tehty?

    • 18+11

      Mä uskon Stenbon lausumaan eli Dakota´s Flick tulee elämään vähintäään yhtä kauan kuin isänsä Atlas eli yli 12-vuotiaaksi.

      • väitän näin

        Mikäli omistajasta kiinni hän ei luovuta koskaan eli 14 v.

    • 3+7

      Osaatko sanoa kuinka nopeasti olisi lähdettävä, mikäli vatsalaukunkiertymäoireita ilmenee?

      • 14 v

        Kyse on minuuteista. Koiralla valtavat tuskat kokoajan.
        Alle 15 min jos saa apua voidaan pelastaa.

      • Asperger.
        14 v kirjoitti:

        Kyse on minuuteista. Koiralla valtavat tuskat kokoajan.
        Alle 15 min jos saa apua voidaan pelastaa.

        Rauhoita koira ensin, mikä estää oireiden pahenemisen. Vatsalaukku sekä koko sisäelimistö reagoi sekä parasympaattisen, että sympaattisen hermoson kautta.

        Vatsalaukunkiertymän ensioireiden kehittymisen voi estää.

      • 14+2+
        Asperger. kirjoitti:

        Kuinka rauhoitan vatsalaukunkiertymäoireistosta kärsivää koiraa?

      • ♥112/AS
        14+2+ kirjoitti:

        Kuinka rauhoitan vatsalaukunkiertymäoireistosta kärsivää koiraa?

        Puhut varmalla ja rauhallisella äänellä, "sinä seliviät tästä". Teet asiat oikeassa järjestyksessä eli

        1)rauhoita koira
        2)ota auton avaimet, kukkaro, ja puhelin mukaan reppuun
        3) lähde samantien
        4)Viikissä tietävät mitä tekevät

      • assinainen
        ♥112/AS kirjoitti:

        5)koirasi selvisi. TAAS.

    • 14+5

      6) Koirankaan suolisto ei kestä loputtomiin. Kuinka siis voisit ennaltaehkäistä vatsalaukunkiertymää?

      • ♥♥♥

        7) Älä syötä koiraasi pariin tuntiin ennen kuin olet lähdössä lenkittämään sitä.
        8) Ennakoi oireet eli seuraa koiran tilaa koko ajan.
        9) Asu lähellä Viikkiä.

    • 5+6

      Mikäli koira tulee kokemaan tuskallisen kuoleman vatsalaukunkiertymästä johtuen, hyppään talon katolta kuudennesta kerroksesta kirjekuoren kera.

    • 5+6

      Kirjoitin kirjeen jo valmiiksi. Toivottavasti sitä ei tarvitse koskaan lähettää.

    • tietäjä

      Uskon, ettei koirasi tule kuolemaan vatsalaukunkiertymään vaan johonkin muuhun 13 v ikäisenä.

      • Atlas I

        Aika hyvin arvattu. Tulen 3 vuoden päästä tänne kertomaan kuinka kävi.

    • Töölönkatu

      Pyysin hänelle lisäaikaa. Kiitos siitä.

    • 8+20
    • 1+6

      Kiitos moderaatiolle.

    • perinnöllinen sair.

      Voisitteko kaikki jotka tietävät käytännössä jotain vatsalaukunkiertymästä kertoa siitä tarkemmin tässä ketjussa. Erityisesti selviytymistarinat kiinnostaisivat. Sydämelliset kiitokset jo etukäteen yhteistyöstänne.

    • sp:n sairaudet YP

      Kiertymästä voi selviytyä jos toimii nopeasti, mutta se erityisesti kiinnostaisi tietää, mitkä eläinlääkäriasemat kiinnittävät niin huonosti, että kiinnikkeet pettävät alle vuoden leikkauksesta? Vai onko niin, ettei kiinnittää voi yleisestiottaenkaan niin, ettei repeytymistä tapahtuisi muutamien kuukausien päästä leikkauksesta? Onko koirilla käytössä valmistetta joka sisältää atsatiopriinia (käytetään ihmisillä elintensiirroissa hyljinnän estoon)

      t.Flick/ASinfo

      • assinainen.

        Oikeanlainen lääkitys auttaa kiinnikkeitä pitämään vatsalaukun oikeassa asennossa. Vaikka kiertymä olisi tulossa, sitä ei tapahdu uudelleen, mikäli operaatio on tehty oikein ja tarvittava lääkitys sen jälkeen asianmukainen.

      • 13 543
        assinainen. kirjoitti:

        Oikeanlainen lääkitys auttaa kiinnikkeitä pitämään vatsalaukun oikeassa asennossa. Vaikka kiertymä olisi tulossa, sitä ei tapahdu uudelleen, mikäli operaatio on tehty oikein ja tarvittava lääkitys sen jälkeen asianmukainen.

        Sinäkö olet eläinlääkäri, joka pääkaupunkiseudulla kiinnittelee vatsalaukkuja "oikein"? :)

      • assinainen
        13 543 kirjoitti:

        Sinäkö olet eläinlääkäri, joka pääkaupunkiseudulla kiinnittelee vatsalaukkuja "oikein"? :)

        Olen opiskellut eläin- sekä ihmislääketiedettä koko ikäni 3-vuotiaasta lähtien, joskaan en lääkikseen pyrkinyt tietyistä syistä. Tulevaisuudessahan yliopistot tullaan kokonaan lakkauttamaan.

    • tietäjä AS

      Langat tulee sitoa tarkalleenottaen oikein, minkä jälkeen hyljinnänestolääkitys muutamien kuukausien ajaksi.

    • apuri I

      Ok. Eli Flickiltä otettiin viimeksi sydänfilmi eläinlääkärissä, eikä sydämessä ole mitään vikaa, sisäelimet verikokeiden mukaan kunnossa, arvot tavallista paremmat 10 vuotiaana. Nyt on vatsalaukunkiertymä ainut mihin voi menehtyä. Takapääkin kunnossa vaikka oireillut välillä, takajaloissa asentotuntopuutoksia ollut. Silti jaksaa juosta ja leikkiä pentujenkin kanssa koirapuistoissa ja on henkisesti koko ajan hyvin valpas. Vihaiseksi ei ole muuttunut kuten koirat yleensä vanhemmiten fyysisten kipujen vuoksi

    • rtyjhgf

      Mites ne "huippukoiran" käyttötulokset? Kai niitäkin löytyy, kun niin kovasti on kehuttu?

    • 16+8

      Huippukoiran käyttötulokset näkyvät siinä mitä on saatu aikaan yhteiskunnallisella tasolla, mm.omalla asuinalueella, yleisesti parennettu saksanpaimenkoiran mainetta rotuna, tehty poliisin kanssa yhteistyötä, pelastettu ihmishenkiä, toimittu homekoirana jne.jne.jne.. Eikö tässä ketjussa jo joku maininnut tästä, ettei käyttötuloksia tarvitse hakea "virallisista" kokeista, joista kuka vain lähes millaisella koiralla tahansa voi "hakea" tuloksen ilman että koira toimisi arjessa.

      • 6+5

        "Huippukoiran käyttötulokset näkyvät siinä mitä on saatu aikaan yhteiskunnallisella tasolla"

        juuri näin, eli täälä nollataan pääosin kaikki kirjoitukset, jotka sisältävät vähänkin faktaa tai sitten ei

    • Asperger.

      Taas on lähipuistosta karkoitettu huumeiden sekä alkoholin väärinkäyttäjät, kukaan ei metelöi, pikkukoirat eivät räksytä, roskat on kerätty. Flickille sekä Helsingin poliisille ja pelastuslaitokselle kiitokset yhteistyöstä.

    • kyllästynyt.

      Yliopistoista valmistuu nykyisin pelkkiä typeryksiä ja puoskareita, joiden tarkoitus on saada narsisteina päteä ja haalia itselleen mahdollisimman paljon materiaa. Nämä samat typerykset yrittävät pyörittää yhteiskuntaamme, joskaan eivät enää kovinkaan kauaa.

      • kysyn vaan

        Esimerkkinä eräs teologian opiskelija jonka opiskelut ovat kestäneet tiedekunnassa lähes 8 vuotta. Tämä samainen henkilö on useasti uhannut tappaa lähimmäisiään sekä on täysin alkoholisoitunut, narsisti. Tähänkö yliopisto-opiskelu tähtää ja tällainen käytös kuuluu yliopistojen perusperiaatteisiin?

        Aivan turhaan Autismiliitossakin tuetaan vain yliopisto-opiskelijoita, koska mikään koulutus ei kerro ihmisestä yhtään mitään.

    • katodi

      "Koiran omistajan älykkyysosamäärä on Mensassa testattu eli 146."

      Eli vaikka älykkyysosamääräsi riittäisi shakin suurmestariksi, suuriyrityksen johtajaksi tai huippututkijaksi, niin kulutat aikaasi kirjoittelemalla roskaa Suomi24:n keskustelupalstalle?

      • neuroni

        Kerropa mitä roskaa koiran omistaja on kirjoittanut. Samalla voisit kertoa nimesi ja henkilötunnuksesi sekä paikkakunnan missä asut.

    • 10+

      Pitänee lähteä vartiointihommiin stadikan kentälle poliisin avuksi.

    • As-koira

      Kuten sanottu, käyttöominaisuuksien testaus ei vaadi virallisia kokeita eikä näytön suhteen näyttelyitä. Jengi tekee kuten pyydetään mikäli pyyntö on osoitettu oikeille henkilölile oikeassa muodossa.

    • 14+8

      "Eiks tää nyt jo riittäis tästä mitäänsanomattomasta uroksesta!"

      Ajattele muitakin kuin itseäsi. Koira ei ole mitäänsanomaton jos se pystyy vaikuttamaan yhteiskunnallisiin asioihin.

    • herttsaydän
    • C.Leino.

      Voitteko käyttisten harrastelijat lopettaa? Mulla oli käyttis jolla hermorakenne paska, oli ihan Bacteroides-sukua. Eli 12 vuotta. Etsin uutta käyttistä tämän koiran jälkeen, kolmesta eri paikasta luvattiin priimakäyttis, kaikki kuolleet alle 5-vuotiaina, onneksi sattuma ohjasi minut oikeaan suuntaan. Flickistä olen tyytyväisempi kuin mistään aiemmista koiristani, joita on ollut lukuisia.

      • Asperger.

        24-vuotiaana silti hain sen kanssa tottiksesta 96/100 vahingossa.

      • 1+1
        Asperger. kirjoitti:

        24-vuotiaana silti hain sen kanssa tottiksesta 96/100 vahingossa.

        Kuinka autisminkirjolainen voi onnistua tuollaisessa? =O Taitaa koiranlukutaidossa ja älyssä olla jotain vikaa.

    • pst.

      ps. se on ikävää, ettei kaitsuun saan enää mitään yhteyttä, kim kertoi, ettei hän enää ole "koirahommissa" mukana eikä tiennyt puhelinnumeroaan

    • !!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

      Lopettakaa perkele jo. Jos Flickin omistaja on tyytyväinen koiraansa ja koira voi hyvin, ei pitäisi olla valittamisen aihetta edes käyttisten omistajilla.

    • C.Leino.

      Flickillä taas äsken vatsalaukunkiertymäoireisto päällä, nieleskeli koko ajan, joi paljon vettä,, vatsassa kurni. Rauhoitin koiran, minkä jälkeen oireet poistuivat vähitellen. Olen valmiina vuiorokaudet ympäri lähteäksemme Viikkiin.
      Tuttu taksikuski vie sinne 10 minuutissa tarvittaessa.

    • C.Leino.

      En anna kaikinpuolin terveen koiran josta olen 10 vutta yksin huolehtinut, kokea tuskallista kuolemaa. Teen oman henkeni menetyksen uhalla kaikkeni koirani eteen.

    • Flick

      Voisitko surullinen! antaa sähköpostiosoitteesi, tahtoisin keskustella kanssasi lähemmin.

      Minuun saat yhteyden osoitteesta [email protected].

    • apuri II

      Tämä oli se mitä tahdoin. Turvat kiinni, jos ei ole muuta sanottavaa kuin valittaa aiheesta kuin aiheesta turhaan.

      • ....

        Kävin Kivelässä äsken. Koputin Jaana Häkkisen oveen, jonka avasi, koira mukana. Annoin hänelle paperin, missä kerroin esimiehensä huomenna ottavan minuun yhteyttä koska hän toimi väärin. Saksanpaimenkoiria saa jatkossa ottaa mukaan sairaaloihin.

    • tsemppiä!

      Tämä ketju kertoo, kuinka näyttiksen omistaja voi halutessaan saada haltuunsa koko suomi-foorumin sekä vaikuttaa yhteiskunnallisella tasolla tehokkaammin kuin yksikään narsistisesta persoonallisuushäiriöstä kärsivä käyttiksen omistaja.

      ps. emme harrasta näyttelyitä vaikka linja onkin tämä

    • 11+9

      Näyttis käyttiksenä. :))) Kiitos sinulle omistaja.

    • .......

      Joopa joo, käyttisten omistajilla ongelmia itsensä kanssa, koska käyvät nollaamassa kaikki viestit, jotka sisältävät vähänkin asiaa.

      • käyttisnäyttis

        Noita käyttiskusipäitä ottaa helvetisti päähän jos näyttis päihittää heidän koiransa, jotka käyttäytyvät aggressiivisesti tilanteessa kuin tilanteessa. Näille narsisteille on tärkeintä saada youtubessssa egonsa esiin.

    • kateusko?

      täällä riitelee kuiteski kahden eri kuppikunnan porukkaa,mutta täällä meidän pienessä kaupungissa ennenmuinoin se suhteellisen pieni, saman lajin harrastajaporukkakin oli kahtia jakautunut:) ja jessus oltiin kateita,jos toisen "puolen" koira pärjäs:)

    • 19+3

      Noniin, siistiytyihän tämäkin ketju vihdoin ylimääräisistä viesteistä.:)

      • yggdetyjf

        Tosiaan "siistiytyy". Näkee hyvin mihin kuppikuntaan mode kuuluu. Way to go!

    • SPK:n sairaudet YP

      Dakota's Flick toimii poliisin kanssa yhteistyössä ja pelasti taas eilen nuoren miehen hengen, joka 4 kertaa kaatui Linnankoskenkadunpuistossa iskien päänsä maahan.

      • Eetu13.

        Tiedoksi lukijoille, että tästä EI SAA kysyä miten tämä tapahtui, jos näin käy alkaa siivous.

      • 14+
        Eetu13. kirjoitti:

        Tiedoksi lukijoille, että tästä EI SAA kysyä miten tämä tapahtui, jos näin käy alkaa siivous.

        Sehän on kerrottu jo tuolla alempana jos osaat lukea.

    • sankarikoira

      Millähän tavalla mahtoi auttaa pelastumisessa=0

      • v****

        Sinun pitkänlinjan käyttiskoiraihmisenä pitäisi tietää se ilman, että kyselet suomifoorumilla typeryyksiä.

      • 4+11

        Mieti omilla aivoilla.

      • K11m
        v**** kirjoitti:

        Sinun pitkänlinjan käyttiskoiraihmisenä pitäisi tietää se ilman, että kyselet suomifoorumilla typeryyksiä.

        Mulla ei ole sakua, vaan seropi, ollut kohta vuoden, haluisin kans tietää miten hengen pelasti?

      • 19+16
        K11m kirjoitti:

        Mulla ei ole sakua, vaan seropi, ollut kohta vuoden, haluisin kans tietää miten hengen pelasti?

        Etsi puskasta tajuttomana makaavan henkilön koska on opeteltu henkilöhakua ja jäljesti hengityksen voimakkuuden perusteella. Poliisi kertoi, että henkilö olisi voinut kuolla hengityslamaan muutaman minuutin sisällä ellei häntä olisi löydetty ajoissa. Käydään silloin tällöin katsastamassa mitä lähipuistossa tapahtuu.

      • 8+6
        K11m kirjoitti:

        Mulla ei ole sakua, vaan seropi, ollut kohta vuoden, haluisin kans tietää miten hengen pelasti?

        Tyydittikö vastaus uteliaisuudentarpeesi?

    • Flick AA/OO ÄO 146

      OLEN TODELLA TYYTYVÄINEN NYKYISEN MODEN TOIMINTAAN. ILU EI OSANNUT HOITAA ASIOITA OIKEIN AIKOINAAN..

    • 4+11
    • aspergerinfolainen

      Tässä hieman käytöstapoja muutamaan ketjuun kirjoittelijoille joille ei niitä lapsena ole opetettu

      Foorumin tavoitteet vuodelle 2013:

      1) Arvojen ja eettisten periaatteiden kertaus (arvot ottavat kantaa perusasioihin, luottamus syntyy avoimuudesta)

      -avoimuus
      -henkilökohtainen rehellisyys, suvaitsevaisuus, luottamus ja välittäminen
      -yhteishenki
      -tasa-arvo, oikeudenmukaisuus ja erilaisuuden arvostaminen
      -eturistiriitojen välttäminen
      -lain noudattaminen

    • ....

      Arvot alkavat todennäköisesti olla vihdoinkin kohdillaan...

    • 1+8

      Ja höpö höpö, huomen lissää:)

    • htyolkgrtyhfdr

      Mikä ihme juttu tämä Dakota's Flick on? Voisiko jo selittää?

    • 19.8.2013

      Piilottelin tänään lähipuistoon esineitä, ei välitä häiriötekijöistä eli muista ihmisistä, koirista eikä liikenteestä mitään, kun tehtävä on kesken. Tehtävä päättyy vasta silloin kun annan käskyn VAPAA, jolloin riemuitsee saadessaan pitää esineen, minkä jälkeen lähdemme mereen uimaan 200 m päähän. Illalla vielä kotona piilotan possunkielenpalasia sisällä minkä jälkeen uni maistuu.

      • 3+2

        Asutteko siis kerrostaloyksiössä keskellä suurkaupunkia?

      • ;))
        3+2 kirjoitti:

        Asutteko siis kerrostaloyksiössä keskellä suurkaupunkia?

        Meillä kavereiden kanssa jokaisella 2-3 sakua, osa pentuja, osa kodinvaihtajia samassa huoneessa ja kaikki ovat tervepäisiä, hyvinhoidettuja, liikunnallisenoloisia, haukkumattomia, myös muidenkin kuin itsemme mielestä.

      • Hjhjhhj

        Kuulostaa mukavalta koiranelämältä, meillä palkkiona etsintä- ja hakutyöstä on se, että saa jäädä rouskuttamaan sitä heitettyä keppiä, kun se on vain ensin pari kertaa haettu ja/tai nenätyöllä etsitty :)
        Illalla sitten on ulkoilujen jälkeen kuivaluu aina työstettävänä :)

      • 19.8.2013 klo 19:43
        Hjhjhhj kirjoitti:

        Kuulostaa mukavalta koiranelämältä, meillä palkkiona etsintä- ja hakutyöstä on se, että saa jäädä rouskuttamaan sitä heitettyä keppiä, kun se on vain ensin pari kertaa haettu ja/tai nenätyöllä etsitty :)
        Illalla sitten on ulkoilujen jälkeen kuivaluu aina työstettävänä :)

        Mä olen opettanut keräämään pullonkorkkeja jotka viedään roskiin, rakastaa sitä työtä.:)

      • 11+6
        3+2 kirjoitti:

        Asutteko siis kerrostaloyksiössä keskellä suurkaupunkia?

        Joo mut vuokra on vieläkin liian korkea. Asunnon omistaja lähetti saksanpaimenkoirakortin äskettäin eikä tahtonut enää korottaa vuokraani jostain syystä. Kertokaahan, miten jatkossa kannattaisi toimia?

    • rocky

      Hieman sekavaa kn luin sieltä täältä,mutta kyllä tuossa kaveri on hyvin oikeassa monessa suhteessa.

      Jos ymmärsin oikein että kyseessä oli käyttökoira ei näyttely koira.

      Itsekkin jo hieman innostuneena saksanpaimenkoirista joita oli,nykyisin keskiaasialaisen omistaja.

      Kyllä hän pitkälti kirjoittaa asiaa,kaikenlainen myrkyn työntäminen kuten kortisoonit ja muut ei ole hyväksi.

      Itse sanoisin mikäli mahdollista mahdollisimman vähän mitään rokotteita tällöin saavutetaan mahdollisesti aika pitkä ikäinen koira,mutta kaupunki koiran olisi syytä saada kuitenkin rokotteet,saa haukkua mutta tausta kokemusta on hieman.

      • 19.8.2013

        Kyseessä on näyttiskäyttis eli näyttelylinjainen, joka käyttöominaisuuksiltaan verrattavissa käyttikseen. Eli ei siis ole edes sekalinjainen virallisesti.

        Viestien tarkoitus on antaa mietittävää jokaiselle; tärkeimmät pointit voi jokainen itse keskustelun seasta poimia halutessaan.

        Joo, Flick ei ole koskaan tarvinnut kortisonia, joka tuhoaa sisäelimiä, mistä syystä mm. useat luustoltaan ja niveliltään huonokuntoiset koirat kuolevat tavallista nuorempina mm. haimasyöpään. Meillä on syötetty lähes koiran koko elinikä eli 8 vuotta sille vain lisäaineettomia luonnonmukaisia ruokia ja vatsa on pysynyt kunnossa.

        Rokotteista muut olen pitänyt voimassa paitsi kennelyskärokotteen, koska sairauden oireet näkyvät helposti jos siihen sairastuu ja hoitoa saa akuuttitilanteeseen tarvittaessa josta toipuu oikeanlaisella lääkityksellä.

        Haukkuu vain ei-toivottuja taloontulijoita eli niitä, jotka muuten vain kokee epäilyttäviksi syystä tai toisesta. Muuten on hiljaa yksinollessaan, ei hauku postia, eikä tuttuja naapureita eikä koskaan räksytä vastaantuleville koirakoille ulkoltaessa vaan kävelee tyynen rauhallisesti niistä mitään välittämättä ohitse.

      • rocky
        19.8.2013 kirjoitti:

        Jep kiva kun vastasit ja olenkin jo kärryillä.

        Tuo jonka mainitsitkin ruokavalion on todella yksitärkeimmistä tekijöistä,näihin ei kiinitetä välttämättä ehkä tarpeeksi huomiota.

        On hienoa kun koirasi ei ole tyypillinen räksyttäjä vastaantuleville koirille,pitäisin tätä harvinaisena saksanpaimenkoiran kohdalla.

        Omankoirani kohdalla pentuaikana (keskiaasialainen)tämä siis on aika alkukantainen.tein saalatin voikukista tämä oli suurta herkkua koiralle, joten se söi pentuaikaan saalaattina voikukkaa.

        Myöhemmin siirryttiin salattiin,pentuaikaan on mielestäni hyvin tärkeää kiinittää huomio ruokaan mikäli koirasta haetaan mahdollisimman hyvää.

        En siis ole mikään terveysintoilija mutta ymmärrän sen tärkeyden koirankannalta.Ja tässä olisikin opiskelemista loppuiäksi kenties.

        Glukosamiini mitä mieltä olet tämän käytöstä jossain vaiheessa?

      • 19.8.2013
        rocky kirjoitti:

        Kokeilimme Arthryliä sekä MSM-valmistetta vuosia sitten ylläpitääkseni koiran nivelten kuntoa, muttei niistä ollut minkään näköistä hyötyä. MSM:stä meni vain vatsa sekaisin. Hyvin on pärjännyt luonnonmukaisella ravinnolla ilman kumpaakaan valmistetta 10-vuotiaaksi ilman kipuja.
        Koiran voi huomata olevan kivulias, mikäli se läähättää ilman, että sillä on kuuma tai mitään ympäristössä ilmeneviä ylimääräisiä stressitekijöitä, nuolee tai puree itseään jostain tai muuttuu vihaiseksi ihmisille tai toisille eläimille.

        t.saksanpaimenkoiran sairaudet Ylläpito

    • rocky

      tietenkin näyttelyssä olevilla koirilla on hvinkin tarkkaa rokotteet,mutta jos katsotaan koiran parasta mikä on koiran parasta.

      siihen liittyy hyvin moniasia, mahdollisimman luonnonläheisyys.

    • .....

      ♥♥♥

      "Vaikka minä puhuisin ihmisten ja enkelien kielillä mutta minulta puuttuisi rakkaus, olisin vain kumiseva vaski tai helisevä symbaali. Vaikka minulla olisi profetoimisen lahja, vaikka tuntisin kaikki salaisuudet ja kaiken tiedon ja vaikka minulla olisi kaikki usko, niin että voisin siirtää vuoria, mutta minulta puuttuisi rakkaus, en olisi mitään. Vaikka jakaisin kaiken omaisuuteni nälkää näkeville ja vaikka antaisin polttaa itseni tulessa mutta minulta puuttuisi rakkaus, en sillä mitään voittaisi.

      Rakkaus on kärsivällinen, rakkaus on lempeä. Rakkaus ei kadehdi, ei kersku, ei pöyhkeile, ei käyttäydy sopimattomasti, ei etsi omaa etuaan, ei katkeroidu, ei muistele kärsimäänsä pahaa, ei iloitse vääryydestä vaan iloitsee totuuden voittaessa. Kaiken se kestää, kaikessa uskoo, kaikessa toivoo, kaiken se kärsii.

      Rakkaus ei koskaan katoa. Mutta profetoiminen vaikenee, kielillä puhuminen lakkaa, tieto käy turhaksi. Tietämisemme on näet vajavaista ja profetoimisemme on vajavaista, mutta kun täydellinen tulee, vajavainen katoaa.

      Kun olin lapsi, minä puhuin kuin lapsi, minulla oli lapsen mieli ja lapsen ajatukset. Nyt, kun olen mies, olen jättänyt sen mikä kuuluu lapsuuteen. Nyt katselemme vielä kuin kuvastimesta, kuin arvoitusta, mutta silloin näemme kasvoista kasvoihin. Nyt tietoni on vielä vajavaista, mutta kerran se on täydellistä, niin kuin Jumala minut täydellisesti tuntee.

      Niin pysyvät nämä kolme: usko, toivo, rakkaus. Mutta suurin niistä on rakkaus."

      ♥♥♥

    • Ch.Leino

      Sen sanoisin vielä; toivoisin sydämestäni, että käyttisten sekä näyttisten kasvattajat ja omistajat jossain vaiheessa pääsisivät yksimielisyyteen rodunjalostuksellisista linjauksista yhteistyössä jättäen jatkuvan riitelyn mistä on vain kokonaisuuden kannalta haittaa kaikille. Tästä puhuin monen muun ohella virallisella saksanpaimenkoirafoorumilla vuosia sitten viimeksi.

      Koettakaa pyrkiä reilusti ja tasapuolisesti ottamaan kaikkien näkemykset huomioon, sairaiden koirien kasvattajat vastuuseen teoistaan sekä käyttäytyä ihmisiksi vaikkapa vain rodun maineen kohottamiseksi jos ei muuten niidenkin puolesta jotka eivät siihen ole kykeneviä. Kouluttakaa koiranne rakkaudella, asettaen kuitenkin tiukat rajat niille, joita noudatetaan aina eikä vain toisinaan.

      Eipä tässä muuta tällä hetkellä. ♥♥♥

    • ......

      Äsken tultiin Rajasaaresta, siellä oli tosi vähän ihmisiä. Koiruus kävi uimassa puhtaassa merivedessä, jonka jälkeen sitä ei tarvitse pestä koska iho pysyy pesemättä kunnossa ja karva kiiltää. Sai välipalaksi viilin. Nyt nukkuu tuossa vieressä.;)

    • ***

      Kävimme vielä lähipuistossa, jossa istuskeli muutama hämärä tyyppi. Lähtivät 2 minuutin kuluttua pois ilman että tarvitsi sanoa mitään. Nyt on rauhallista ja hiljaista, voimme käydä kohta unille. Jätän kuitenkin puhelimen yöksi auki siltä varalta jos Pasilasta soitetaan kuten viimeksi.

    • eräs sensenmann

      Voisiko joku olla ystävällinen ja pyytää kasvattajaa kertomaan koiranomistajien kokemuksista vatsalaukunkiertymäoireiston haltuunsaamisessa tässä ketjussa, erityisesti selviytymistarinat kiinnostaisivat sekä se, kuinka koirat ovat selvinneet arjesta onnistuneen leikkauksen jälkeen ja kuinka pitkään. Kiitos jo etukäteen yhteistyöstänne.

    • mustakaapu

      Kaitsu oletettavasti asuu edelleen samassa osoitteessa Vantaalla Hämeenkylän lähistöllä. Sinne vaan juttelemaan asioista vaikka onkin salannut puhelinnumeronsa. Soitat rohkeasti vain ovikelloa rivarin päädystä. Saat pullakahvit ja asiat järjestyvät keskustelemalla, mihinkään sen vakavampaan ei tarvitse ryhtyä. Fyysiset keinot ovat kiellettyjä, hänhän kertoi aikoinaan että jo vähän yli vuoden ikäisenä yksi koirista kuoli ja toinen 9 v ikäisenä vatsalaukunkiertymään. Ja vaikkei koskaan kukaan antanut kuvaa emästä siitä on kaikenkattava kuvaus olemassa eräällä foorumilla, kuvat otettiin salaa.

    • ***

      Nautittiin tänään aurinkoisesta loppukesän ilmasta Sibeliuspuistossa, missä koiruus sai olla vapaana 3 tuntia luonnonläheisessä ympäristössä heinikossa, söi aamuruuan kalliolla, minkä jälkeen varjoon ison kaadetun puunrungon viereen makailemaan. Piiloteltiin muutama esine, minkä jälkeen uimaan parinsadan metrin päähän ja tapaamaan kavereita. Äsken sai iltaruuan ja nyt kuorsaa sohvassa.

    • omistaja

      Tänään on Helsingissä Taiteiden yö. Menemme Flickin kanssa tekemään pari sirkustemppua Hesperian puistoon; ympäri (pyörii maassa 10 kertaa peräkkäin), koiratanssi (useita eri tottisliikkeitä), leiki kuollutta, kierrä teltta, hae teltasta eväät (vähän sama kuin piiloista etsiminen virallisissa kokeissa, minkä jälkeen koira sivulle ja hallintaan). Poliisilta lupa ettei tarvitse pitää kiinni tämän aikana.;)

    • ???

      Naapuritalossa asuu Barwaxan, 3 kk ikäinen ja on jo alkanut räksyttää ihmisille. Jätänkö asian siihen vai pitäisikö puuttua?

      • Flick

        Pyydä lähipuistoon treenailemaan, jossa opetetaan minkälaisissa tilanteissa tulee haukkua ja milloin pitää olla hiljaa. Ottaa varmastikin avun kiitollisena vastaan. Samalla voit kertoa vähän muutakin pennun ja nuoren koiran kasvatuksesta.

        Omistaja otti vastaan ehdotukseni. Ensi viikolla treenit. :)

      • K.E.

        Kuljimme peräkkäin kotiinpäin. Koiranpentu ei enää haukkunut Flickille. :) Rauhoitin pennun seuraavaa treeniä silmälläpitäen. Nyt tietävät KEitä tulisi seurata jatkossa.

      • huohhhhhy
        K.E. kirjoitti:

        Kuljimme peräkkäin kotiinpäin. Koiranpentu ei enää haukkunut Flickille. :) Rauhoitin pennun seuraavaa treeniä silmälläpitäen. Nyt tietävät KEitä tulisi seurata jatkossa.

        Eikö omistaja sanonut että sillä oli ne liivit päällä sen takia että koira "näkyisi". En ymmärrä. MIksi koiralla pitäisi olla jotain rekvisiittaa, eikä saksanpaimenkoiraa voisi kunnioittaa sen verran, ettei sen päällä puettaisi mitään ylimääräistä. Kaunis turkki sekä rakenneominaisuudet tulevat muutenkin esille jos tarvis.

      • päivitystä

        BW pentu ei hauku enää.

      • .......

        Eikös ole alkanut vielä enemmän nykyisin räksyttämään kuin nuorempana eli n. kk sitten? Vaikkei teitä hauku niin haukkuu kaikkea mahdollista muuta. Sinuna nyt puuttuisin asiaan, sillä turha räksytys on tuossa iässä helpointi kitkeä pois, siis sellainen, jossa ei ole mitään järkeä.

    • 1:23

      Taiteiden yö on kulunut erittäin rauhallisesti pääkaupunkiseudulla tänä vuonna. Poliisit kävivät Hesperian puistossa autollaan, mutta kääntyivät takaisin kun näkivät meidät. Tehtiin muutama tottisliike jossa koira poliisiauton lähistöllä makasi keskellä katua ilman, että välitti kenestäkään ohikulkijasta mitään. Itse seisoin 20 metrin päässä ja koira totteli maassa-käskyä kunnes sen vapauttaisin.

      Alue, jota hallitsemme on nyt meidän vartiointimme varassa, poliisia ei siihen tarvita, mutta yhteyden saa soittamalla oikeaan numeroon heti jos tarvits.

      • tiedosta kiitollinen

        Antaisiko sen oikean numeron mihin soittaa jos apua tarvitaan? 112 ei välttämättä aina toimi oikein.

      • apuri III
        tiedosta kiitollinen kirjoitti:

        Antaisiko sen oikean numeron mihin soittaa jos apua tarvitaan? 112 ei välttämättä aina toimi oikein.

        Numeron saat Aspergerinfon ylläpidosta.

    • 10:42

      Käytiin poliisien kanssa MacDonaldsissa äsken. Nyt lähipuistoon pentua kouluttelemaan. ;)

      • raportti I

        Barwaxanin pentu voi hyvin, on lihonut kilon viikossa, turkki kiiltää, on tasapainoisen oloinen, rakenteessa ei moitittavaa - ei liian laskevaa selkälinjaa/lantiota, näyttää kohtuu suoraselkäiseltä, korvat terhakkaasti pystyssä. Flick antoi oman lelunsa pennun purtavaksi ja odotti kiltisti vieressä, että oli saanut tarpeeksi pureskella, jonka jälkeen pyysimme lelun takaisin, antoi ihan nätisti. Kummallakin heilui häntä koko ajan. Kysyin aikooko kuvauttaa lonkat/etupään. On menossa koulutuksiin lähiaikoina. Ihana omistaja ja koira.

      • 14+13
        raportti I kirjoitti:

        http://jalostus.kennelliitto.fi/frmKoira.aspx?RekNo=FI37061/13&R=166.2

    • Info YP

      Eläinlääkärinä voin vain todeta, ettei pentukoiralla tulisi olla ylimääräisiä "patteja" missään. Koira on yleensä pentuna täysin terve. Tuonlaiset patit mistä oli kuvakin kertoo jostain perinnöllisestä sairaudesta, ei pennuille tule mitään "maitorupia" ilman mitään syytä.

    • faktaa.

      Outoa että Helsingin keskustaa myöten kaikki huutavat jo 200 metrin päästä meidät nähdessään: "MOIKKA ROBIN". En tunne heistä ketään, mutta Roope tunnistaa ystävälliset ihmiset joiden kanssa ollan joskus aikoinaan juteltu kadulla, epäilyttäviä alkaa haukkumaan tai ei reagoi mitenkään tervehdysyrityksiin.

    • 3+3

      Kiitos.

    • 24.8.2013

      Tulimme juuri Pasilasta. Nyt pitäisi jonkin aikaa levätä, töitä on jo lähes hiukan liikaa. Toivottavasti jatkossa on mahdollista jakaa resursseja siten ettei kukaan yksittäinen koirakko rasittuisi liiallisesti. Tämä tiedossa Pasilassa, joku silti ilmoitti viimeksi sieltä etteivät tarvitse apujoukkoja, vaikka toinen niitä pyysi ja ilmoitti niitä tarvittavan.

    • 1:16

      Sinä joka perustit ketjun koskien Flickiä, voisitko yrittää kysellä tässä ketjussa jos et turhaa huomiota halua? Kuten sanoin, vastaan mahdollisimman rehellisesti kaikkiin asiallisiin kysymyksiin.

    • kaikille

      Rajasaaressa siis tavataan jatkossa.

    • .....

      Flickin terveystilanteen päivitys: iho kunnossa, turkki kiiltää, vatsa kunnossa, leikkii pentujen kanssa, hyppelee 3 metrin hyppyjä kalliolta mereen hakeakseen esineitä sieltä. Nyt lähdetään piilottamaan nakinpalasia lähipuistoon. Äsken käytiin Keskuspuistossa jossa sai koko ajan olla vapaana.

      • 3+3

        Tämänkin on joku kateellinen ja sairas ihminen käynyt nollaamassa.

    • käytöstavat?

      Hei kaikille

      Ettekö voisi kannustaa Flickin omistajaa sen sijaan, että haukutte häntä joka käänteessä?

      Näyttäkää mihin pystytte saksanpaimenkoiranomistajina vai ettekö pysty yhtään mihinkään?

      • 10+15

        En voi koska olen kateellinen hänelle. Mun koira on niin sairas että mun pitää purkaa syyttömiin ihmisiin omat ongelmani. Ja olen Keski-Suomesta-

      • Luki.

        minä arvostan henkilöä joka koiran kanssa näkee vaivaa ja jaksaa touhuta.Heiltä voi saada hyvää tietoa taitoa,tälläisen henkilön jos tapaa livenä joka on panostanut noinkin paljon käyttäisin sanaa uppoutunut koiran edun etsimiseen,on aloittavalle ja harjaantuneellekkin saksanpaimenkoiran omistajalle melkoinen löytö.

        Silloin kun minulla oli 1990 vuosikymmenellä/2003 saksanpaimenkoira niin ei ollut saatavilla noin vaan tälläisiä asiaan uppoutuneita sydän juuriaan myöten olevia sakun omistajia.

        Nykyisinhän minulla on keskiaasialainen mutta ihailen edelleen erikoisesti mielenkiintoni heräsi kun näin palstalla tälläisen henkilön joka on mukana tosissaan.

        Tälläisten henkilöiden käsistä ostaisin saksanpaimenkoiran pennun ei tarvitsisi pelätä niin montaa asiaa tai mietiskellä.

        Sitä kysyisin kuinka hän on vartiointi kuvioissa mukana?onko vapaehtoisesti vai palkattu? ja kysehän helsingin keskustan alueesta.Tai helsingistä.

      • ......
        Luki. kirjoitti:

        Kiitos sinulle Luki. viestistäsi. Tuonlainen palaute kannustaa jaksamaan eteenpäin kun joskus tuntuu siltä, ettei millään jaksaisi enää mitään. Jaksan sinunlaistesi ihmisten sekä ihanan koirani ansiosta, muuta ei siihen tarvita.

      • 16+19
        ...... kirjoitti:

        Kiitos sinulle Luki. viestistäsi. Tuonlainen palaute kannustaa jaksamaan eteenpäin kun joskus tuntuu siltä, ettei millään jaksaisi enää mitään. Jaksan sinunlaistesi ihmisten sekä ihanan koirani ansiosta, muuta ei siihen tarvita.

        MIksi ja kuka on tämän viestin käynyt nollaamassa? Sairasta porukkaa täällä saksanpaimenkoirafoorumillakin osa kirjoittajista näköjään.

    • omistaja

      Vapaaehtoisesti koko kesän ajan. Hoidellut pelastuslaitoksen sekä poliisin tehtäviä. Toiminta-alue on taka Töölö josta on saatu päihteiden väärinkäyttäjät karkoitettua. Ruusulankadulla taitaa olla huumevieroitusyksikkö ja tuossa Nordenskjöldin aukiolla A-klinikka, joiden asiakkaat tuppaavat pakkaantumaan tänne läheipuistoihin iltaisin. Ihan kiva olisi jos tällaisesta vapaaehtoistyöstäkin saisi jonkinlaista rahallista palkkaa. Tosin jatketaan sen tekemistä myös korvauksitta jos tarve vaatii.

    • Luki.

      No on kun kyllä hieno juttu jopa hieman vaarallinenkin,eikö mitenkään saisi koiralle hankittua jotain kautta valtion päivärahaa tai vastaavaa,niin ettei tarvitse maksaa veroja.

      Kyseessähän yhteiskunnassamme oleva etu ja hyöty helsikiläisille.

      Eikö ole perustettu jotain yhdistystä joka palkkaisi suojelu toimintaan yksityisiä eritoten pimeeseen aikaan suurimissa kaupungeissa,ennen oli korttelipoliisit mutta nyt tarvittas koirapoliisit joilla saadaan rauhaa aikaan jo pelkällä läsnä ololla.

      Valtio supistaa poliisin määrärahoja kokoajan ei palkata uusia poliiseja tarpeeksi.

      Koira vahdit olisi suuri turva kaupunkilaisille,tähän voisi olla jokin koulutuskin(pätevöityminen ).

      Saksanpaimenkoiria on paljon mutta yhdistyksen pitäisi laittaa käytäntöön hyödyt,ja valikoida henkilöitä.

      Suomi tarvitsee valvontaa,esim:venesatamat jne....

    • omistaja

      En tiedä mistä sellaista tukea voisi hakea. Kysyin kerran Pasilasta tarvitsevatko apua, eivät kuulemma tarvinneet, mutteivät silti pysty hoitamaan lähipuistojen asioita enää ollenkaan. Ei ole mitään järkeä jatkuvasti soitella hätäkeskukseen ihmisistä jotka ovat henkihieverissä tai käyttäytyvät erittäin aggressiivisesti muita kohtaan. Kyllä poliisin pitäisi pystyä puuttumaan tällaiseen. Kukahan on päättänyt, että poliisien resursseja piti vähentää? Soitin kerran koirapoliiseille mutta sanoivat olevansa juuri jossain tehtävässä, eli eivät pystyneet auttamaan.
      Eilen 4 nuorta miestä istuskeli tuossa lähipuistossa kaljatölkkien kanssa ja kun menin viereiselle hiekkakentällä koututtamaan koiraani, häipyivät samantien. Tosta puistosta on löytynyt lasten hiekkalaatikosta huumeruiskujakin, muttei kukaan välitä asiasta mitään. Minä en voi olla puuttumatta asioihin, se vain kuuluu luonteenominaisuuksiini, mutta sitä ihmettelen vaikka yhteiskunnallisista epäkohdista antaisi miten paljon vaan palautetta päättäjille, he eivät tee asioille mitään. Yksi tärkeä projekti mikä mulla on meneillään on hyvinkoulutettujen kilttien haukkumattomien koirien mukaanottaminen sairaaloihin ja terveyskeskuksiin mukaan, osa projektin tavoitteista toimii jo käytännössä, esim. tänään kävin terveyskeskuksessa koiran kanssa ja ihmiset kävivät antamassa positiivista palautetta.

      Hyviä pointteja esitit.

    • :))

      Monet taitavat nykyisin moikata sua kadulla parin kilometrin säteellä vaikket tunne heistä ketään, korjaathan jos olen väärässä.

      • ...

        Ihan oikeassa olet arvauksinesi, sain muuten kirjallisen luvan ottaa koiran jatkossa mukaan jos joudun asioimaan terveyskeskuksessa tai sairaalahoitoon muutamiksi päiviksi jostain syystä. Näytän vartijoille vaan luvan ja pääsy portin läpi koiran kanssa on varmaa.

    • 18+14
      • ei varmaankaan..

      • kotisivu

        Todennäköisesti ei ole, joten oli kiva kun aloitte mustamaalata omistajaa 10 vuotta sitten. Pääosissa käyttiskasvattajat ja teineille käyttiksiä myyneet henkilöt, jotka narsismissaan luulivat saavuttaneensa maailmankaikkeuden.

        Kuinka joku voi käyttäytyä noin törkeästi, taitaa todella olla käynti psykiatrilla tarpeen.

      • 18+14
        ei varmaankaan.. kirjoitti:

        http://keskustelu.suomi24.fi/node/11687729

        Tuohon ketjuun voisi liittä tavat joilla liitto kätyreineen on hoitanut vuosikausia yhteisiä asioitamme. Jos tapaukset lähtevät yksityiskohtia myöten selvitettyinä Euroopan Ihmisoikeustuomioistuimen käsiteltäviksi voi tapahtua rodunjalostuksellinen muutos.

    • 398675

      "Tasapainoinen, vahvahermoinen, itsevarma, hyvin avoin, säyseä (paitsi ärsytettynä), tarkkaavainen ja ohjattavissa oleva."

      Tyypillisiä Flickin ominaisuuksia kaikki nuo.

      • Harjoitus 203

        Tehtiin harjoitus; Flickille tuntematon ihminen sai taistella patukasta koiran kanssa, koira ei päästänyt irti edes 10 minuutin väännön jälkeen. Henkilö pyysi useaan otteeseen päästämään irti, ei päästänyt. Otin tilanteen haltuun, hiljaisella äänellä lausuin sanan IRTI, koira irrotti heti. ♥

      • Rocky
        Harjoitus 203 kirjoitti:

        On hyvä koira ja luonetta.Jotain taitaa olla pennutuksestakin puhetta meneillään,varmaan tosiaan kannattaa valikoida melkoisen tarkasti se narttu.

        Uskon että pennut tulisi saamaan hyvät kodit,jopa ne loppuisi kesken.

      • Flick
        Rocky kirjoitti:

        Monet ovat kyselleet jo etukäteen, en anna urostani kelle vain. Nartun täytyy olla todella terve sekä fysiikaltaan että luonteeltaan ja siitä tulee olla viralliset asiakirjat olemassa. Yksi varteenotettava vaihtoehto, joka hyvästä arvostetusta kennelista olemassa, ei olla vielä juteltu sen tarkemmin mutta alustavasti on puhetta ollut. Vaadin tiukat kriteerit terveyden suhteen eli lonkat/etupää tulee olla AA/OO ja pääkopan täysin terve, myös vanhempien sukutaulut tahdon nähdä vähintään 4 polven ajalta. Tällä nartulla silmämääräisesti erittäin hyvä luonne sekä rakenne kunnossa eli vanhanajan sakun mallinen suoraselkä.

        Kuulostaa todella hyvältä,juuri noin.

        Sukutauluissa voi tulla mutkia matkaan kun ei tiedä tässä vaiheessa.Sinunlaiseltasi koirankasvattajalta olisi helppo ostaa koira ei tarvitisi epäillä kaikkea mahdollista.

        Toivoisin niin kovasti että vastaavanlaisia sakujen omistajia olisi lisää tässä maassa.

        Ei oikein uskalla tulla lukemaa tätä saksanpaimenkoira palstaa kun herää tunteet niin voimakaaksi koska tiedän kyseisen rodun niin hyväksi kun se on oikeissa käsissä.

        Juuri muuten tuo irti käsky on tärkeinpiä jonka osaava kaveri kyllä tietää.Ja todellakin se on jo pentuna opetettava (harjoiteltava).

        Olen itsekkin kohtaisen tyytyväinen siinämielessä vaikka minulla on varsin erinlainen rotu nyt,niin iloitsen jo siitä kun osaa edes vähän tulkita hieman koiraa,tällä tarkoitan keskiaasianpaimenkoiraa jota on melko vaikeaa tulkita.

        Tälläistä koiraahan ei pidä ottaa jos on tottunut pelkästään saksanpaimenkoiraan joka haluaa mielyttää omistajaa käytännössä aina.

        Tälläistä koiraa on vaikea opettaa,ei mitenkään verrattavissa saksanpaimenkoiraan.En tiedä saako tätä sanoa tai kirjoittaa ääneen mutta tässäkin rodussa ollaan menossa huonompaan suuntaan,kyseessä on pentutehtailijoita jotka vähät välittävät kenelle luovuttavat pentuja,tälläinen koira ei missään tapauksessa ole jokamiehen koira.(kyseessä kaukaasianpaimenkoiran sisar rotu) hyvin alkuakantainen.Tärkeintä olisi ymmärtää koiraa ja sen lähtöjuuret.

        -No harhauduin taas sivuraiteille mutta saksanpaimenkoira se on todella vaativa kun ollaan tositoimissa käytännössä.

        Siksi kunnioitan suuresti sinua koska tiedän ettei se ole ihan noin vaan.

    • korjausta

      Olen opettanut pennusta asti irtipäästämistä pyydettäessä, joten se ei pidä paikkaansa ettei SensenMann-sukuinen koira osaa päästää irti pyydettäessä! Se, jos omistaja on mokannut jotain jossain vaiheessa ei ole koko suvun kaikkien koirien syytä. Minun koirani siis päästää irti, tahdoin vaan korjata väärinkäsityksiä joita on mahdollisesti syntynyt jossain vaiheessa tämän suvun koirista erinäisissä kokeissa.

    • tsemppiä!!!

      Teetätä ne pennut, koirasi pystyy siihen edelleen ja jos sulla on jo etukäteen tiedossa ostajat ei kenelläkään pitäisi olla mitään valittamista.

    • ♥♥♥

      Tavattiinkin tuossa äskettäin eräs todella upeannäköinen ja -luonteinen parivuotias narttu joka on arvostetusta terveestä suvusta. Täytynee jäädä odottamaan kuinka käy. Ehkäpä kohtalolla on sormensa tässä pelissä mukanaan.

      • käyttis taitaa olla

        Onko SensenMann-suvusta vai jostain muusta?

    • kaveri.

      Töölöntorillakin näköjään tunnetaan jo koira nimeltä Flick. Näin tänään, kuinka koirakkoa tulivat useat ihmiset morjenstamaan vaikkei hän tuntenut noista henkilökohtaisesti ketään. Otin pari kuvaakin tilanteesta.

    • ......

      Drontal. Comp.Forte Vet. paras matolääke.

    • Töölönkatu

      Hei, mä olen tosi iloinen siitä, että tällä foorumilla on tuotu esiin näyttiksien vahvuuksia, ei koiran aina tarvitse olla käyttölinjainen, jotta se voisi suoriutua meidän kaikkien hyväksi tehtävistä yhteiskunnallisista asioista/saksanpaimenkoiran maineen nostattamisesta. Toivoisin, ettei kaikkia näyttisten omistajia koirineen enää jatkossa herjattaisi julkisesti, koska koirakoissakin on eroja. Nämä luiskaperät ja niiden kasvattajat pitäisi karsia joukoista kokonaan pois.

    • jees.

      Alfanörde rulettaa.

    • Töölönkatu jatkoa

      Sinne Rajasaareen vaan, katsotaan onnistuuko vielä 10-vuotiaalta. En tahtoisi hukata aikaani turhuuksiin. Paperit ja sukutaulut mukaan, mieluiten myös eläinlääkärien arviot koiran terveydentilasta, perinnöllisistä sairauksista tarvitsen myö faktaa.Laitan yhteystietoni ilmoitustaululle lähiaikoina. En kaipaa rahaa vaan hienosta koirastani yhden pennun jonka kanssa jatkamme samoilla linjoilla kuin tähänkin asti.

    • noname.

      Huusitko ikkunasta Barvaxanille jotta osaisi lopetuttaa koiransa turhaan haukkumisen? Varsinkaan kaupunkiolosuhteissa tuollaista ei tulisi sallia. :)

      Asia tällä kertaa ok. Seuraavalla kerralla tapahtuu jotain muuta. Ainiin, ne spurgutkin häippäisivät samantien kun aloin piilotella puistoon nakinpalasia.

      Joo, ja Barvaxan häipyi.

      • Linnankoskenkatu

        En siedä Barwaxanin turhaanhaukkumista yhtään. Flick näkee ikkunasta millaisissa tilanteissa aukoo turpaansa eli ilman mitään syytä toistaiseksi, kaikkea pitää haukkua muuten vain, mitä emme siedä.

    • miksi salataan???

      Koiran kasvattajan yhteystiedot ovat salatut. Kysyin niitä useaan otteeseen eri henkilöiltä, muttei niitä voi kertoa. Miksei?

      DAKOTA´S KENNELIN KOIRATHAN OVAT SENSENMANNEJA ALUNPERIN. Mikä ihme saa ihmiset salailemaan vuosikausia asioita. Jos jollain on koira terveestä pentueesta tai sellaisesta jolla on joitain perinnöllisiä sairauksia mitä sitten, miksi niitä pitää salata? Eikö kaikkien kannalta olisi parasta että asiat tuotaisiin esiin mahdollisimman rehellisesti. Tämä koskee myös käyttisten kasvattajia, ketkä ovat vuosikausia yrittäneet vain rahastaa koiratehtailullaan.

      Uskoakseni SensenMann on ollut luotettava koirankasvattaja vuosia, mistä siis johtuu hänen välinpitämättömyytensä nykyisin kasvattejaan sekä niiden omistajia kohtaan?

      • >>>>>>>>>>>>>>>>>>>>

        ADHD ei usein kuten ei Aspergerkaan ole kovin yhteistyökykyinen jos häntä on loukattu jossain vaiheessa..tästä voi seurata jopa erimielisyyksiä, vaikka toinen osapuoli yrittäisi ihan jotain muuta....

      • 3+4

        Rahaa on tarpeeksi ja omat asiat hyvin, ei siihen muuta tarvita. Viis menneistä.

    • ............

      :))))))

    • ......

      Linnankoskenkadun puistoon hälytettiin TAAS poliisipartio, koska siellä dokasi 6 äijää 1 äiti jolla mukanaan n. 3 v. poika. Lastensuojeluilmoituksen paikka? Onneksi pääsimme poliisien kanssa yksimielisyyteen asiasta. "Mikä sun nimi oli?"

    • KÄYTTIS

      Onnittelut Flickille omistajineen!

      • Ch.Leino

        Kiitos onnitteluista. Kiva, että joskus joku kannustaa jatkuvien haukkumisten sijaan.

    • ehdotuksia.

      Mistähän omistajan tulisi hankkia seuraava koiransa/toinen tämän nykyisen kaveriksi, ehdotuksia? Sekarotuista ei kai kannattaisi lähteä teetättämään?

      • 12+5

        Luulen, että kannattaisi sulauttaa johonkin toiseen rotuun, sakut nimittäin ovat yleisestiottaen todella sairaita nykyisin, mitä käyttisten omistajat kannattavat. Kun käyttiksiä risteytetään vain käyttisten kanssa pääosin, voidaan varmistua siitä, että kannasta tulee todella sairas.

      • ..............
        12+5 kirjoitti:

        Luulen, että kannattaisi sulauttaa johonkin toiseen rotuun, sakut nimittäin ovat yleisestiottaen todella sairaita nykyisin, mitä käyttisten omistajat kannattavat. Kun käyttiksiä risteytetään vain käyttisten kanssa pääosin, voidaan varmistua siitä, että kannasta tulee todella sairas.

        Onneks oot noin hyvin perillä. Käyttölinjoja on sentään moninkertainen määrä näyttiksiin verrattuna. Paljon tuotu viimeaikoina tsekki ja slovakki verta.

      • todella perillä.
        .............. kirjoitti:

        Onneks oot noin hyvin perillä. Käyttölinjoja on sentään moninkertainen määrä näyttiksiin verrattuna. Paljon tuotu viimeaikoina tsekki ja slovakki verta.

        Löytyykö noista yhtään tervettä yksilöä joka kelpaisi terveelle näyttikselle? Ei löydy, joten jopa muiden rotujen kanssa risteyttäminen tuottaa parempaa jättöä kun näiden käyttis-käyttis -linjojen summamutikassa yhdistely.

      • et tunnu tietävän...
        todella perillä. kirjoitti:

        Löytyykö noista yhtään tervettä yksilöä joka kelpaisi terveelle näyttikselle? Ei löydy, joten jopa muiden rotujen kanssa risteyttäminen tuottaa parempaa jättöä kun näiden käyttis-käyttis -linjojen summamutikassa yhdistely.

        Kukas sit näitä käyttiksiä summamutikassa yhdistelee? Jos tollasia syytöksiä ladellaan, niin olisi vähintäänkin aiheellista perustella ne. Muuten jätä kirjoittamatta.

    • miksimiksimiksi????

      J-L noita koirankierrättäjiä !!!!

    • C. Leino

      Voisitteko olla ystävällisiä ja poistattaa asiaankuulumattomat kommenttinne tästä ketjusta. Kiitos.

    • utelias.

      Täällä eilen huudeltiin Flickin omistajan nimeä, mitähän asia koski? Laittaisitko uudelleen saman viestin mitä eilen kirjoitit, tänne?

      • ystävä

        Ei uskalla. Hienosti hoidit homman.

      • Siis täh

        Mitä pahaa siinä on jos kysyy koiran omistajaa?

      • ....
        Siis täh kirjoitti:

        Mitä pahaa siinä on jos kysyy koiran omistajaa?

        Jos on jotain todellista asiaa tuolla ylempänä on sähköpostiosoite johon voi ottaa yhteyttä. Vain asiallisiin viesteihin vastataan.

    • Ch. Leino

      En pidä siitä, että turhaan tullaan vittuilemaan. Asioista voi keskustella rakentavastikin, eli jos jollain on jotain asiallista kysyttävää, vastaan mielelläni. Epäasiallisuudet sivuutan.

    • huohh..

      Kuka käynyt miinustelemassa ketjua, taitaa olla jo selvillä..

    • ...............

      Raportti 23.9.2013

      Aamulla käytiin pikkuisella lenkillä lähipuistossa, jossa haisteltiin lähiseudun koirien kuulumiset, minkä jälkeen aamuruoka.

      Kun emäntä oli saanut hommia jonkin aikaa tehtyä, lähdettiin iltapäivällä hampurilaisille (McDonald´sin juutohampurilainen ilman mausteita kahdella pihvillä) yhdessä, sen jälkeen nakipiilotusta metsässä. Tultiin parin tunnin treenien jälkeen kotiin,minkä jälkeen pienet päiväunet. Nyt on iltaruoka sulamassa ja kohta taas maistuu.
      Parin tunnin päästä käydään vielä puistossa ja sitten unille. Ihanan leppoisaa elämää, ei tarvitse treenailla väkisin missään eikä hakea tuloksia muulloin kuin itselle sopii. Virallisia tuomareita ei tarvita mihinkään, jokainen on oman itsensä tuomari, jonka tulisi pysty kantamaan vastuu tekojensa seurauksista. :) Ja onnellinen koira voi hyvin voidessaan olla 24/7 aina joka paikassa mukana.

    • F & C

      Seuraavat viestiketjut päivitetty tänään 25.9.2013:

      indeksit paukkuu mut silti pennut rekkariin!

      Ikääntyvän liikunta ja treenaus

      Vuosi 2015 kevät

      PALJON ONNEA KENNEL BARWAXAN!

      Vatsalaukunkiertymä

    • Flickin ominaisuudet

      Helppo kouluttaa, todella saalisviettinen (kun pentuna asiantuntevissa käsissä herätettiin se vietti, "!vietittömäksi" koira jää mikäli ei viettiä herätetä ajoissa, mikä on omistajan syytä), miellyttämisenhaluinen, selkeä, keskittymiskykyinen, ongelmaton, isokokoinen.

      • C. Leino

        Hei kaikille taas,

        Sekä käyttölinjaisen että näyttiksen omistaneena voin kertoa, että tervepäisistä näyttelylinjaisistakin voi saada nk. käyttökoiran, mikäli omistaja osaa ohjata koiraa oikein eli koiran ikäkausista riippuen miettiä yksilökohtaisesti koiran persoonallisuudenominaisuudet huomioiden, kuinka tulisi jatkossa toimia mm. ruokailujen, psyykkisen sekä fyysisen aktivoinnin suhteen, jotta kaikki menisi nappiin. Hyvin paljon on omistajasta kiinni perimän ohella, minkälaisen koirasta saa tehtyä.
        Itse arvostan tasapainosta, sopivan saalisviettistä, ohjattavissa olevaa, ihmis- sekä lapsiystävällistä, älykästä, haukkumatonta koiraa, jonka voi ottaa milloin tahansa ihan minne vain mukaan ongelmitta ja joka tarvittaessa hoitaa myös osan poliisin tehtävistä.

      • Flick om.

        Edellisen käyttiksen jälkeen oli alussa eli 10 vuotta sitten hieman vaikeaa herätellä nuoren koiran viettejä kun oli tottunut siihen, että ne heräävät koiralla iän mukana itsestään.
        Flick oli pentuna aika välinpitämätön kaikkea kohtaan, eikä oikein viitsinyt leikkiä edes saalisleikkejä vaikka muuten leikkisä ja hyväntuulinen olikin koko ajan, sen sijaan jo kahden kuukauden ikäisestä käytti nenäänsä taitavasti kun teimme mökillä jälkiharjoituksia namuilla. Katselin hetken eli viikon verran luovutuksesta ja näin koirassa potentiaalia->saalisleikit. Kauaa ei mennyt ennenkun lähti lelujen perään innoissaan niitä heitettäessä. Aluksi ei ollenkaan reagoinut kuten muinoin käyttikseni, joka jo alle 2 kk iässä oli pallon perässä joka paikassa. Koiran aktivointi ja suuntaaminen sille sopivaan harrastustoimintaan on ohjaajasta kiinni.
        Alle kahden vuoden sisällä Flickin syntymästä kävimme tekemässä BH:n joka meni ensimmäisellä kerralla läpi kepeästi. Sen jälkeen jatkoimme jälki-, raunio-, hakuharjoituksilla jonkin aikaa ryhmissä, minkä jälkeen itsenäisesti. Kokeisiin ei kuitenkaan ollut mitään hinkua sen jälkeen kun eri ryhmissä annettiin ymmärtää, ettei saksanpaimenkoirasta ole enää nykyisin mihinkään eli lannistettiin täysin. Päätin, ettei tällainen asenne meidän harrastelemistamme haittaa, ja olemme jatkaneet treenejä tähän päivään asti kahden tai enintään kolmin ystäväni kanssa. Periaatteesta en ole lähtenyt kilpailemaan enkä enää mihinkään ryhmätoimintoihin mukaan, koska en jaksa vastaanottaa jatkuvaa negatiivista palautetta, johon ei edes olisi mitään aihetta.

        Siksi siis Dakota´s Flickillä ei ole tuloksia muuta kuin BH ja muutama pakollinen näyttelytulos. Minulle on tärkeintä olla ollut viettää terveen ja tasapainoisen koiran kanssa 10 vuotta, kokea kaikki mahdollinen sen kanssa yhdessä. Flick pääsee aina joka paikkaan mukaan ja näyttää kiitollisuutensa tästä usein eri tavoin päivittäin. Toivoisin saavani pitää hänet vielä muutaman vuoden, terve kun yhä edelleen kaikinpuolin on. Isänsä Atlaskin taitaa/taisi olla pitkäikäistä sukua.

      • kysyn.vaan
        Flick om. kirjoitti:

        Olitko sinä Flickin omistaja se jolla huonon hermorakenteen omaavan käyttiksen kanssa 24-vuotiaana tottiksesta 94/100?

      • Flick om.
        kysyn.vaan kirjoitti:

        Olitko sinä Flickin omistaja se jolla huonon hermorakenteen omaavan käyttiksen kanssa 24-vuotiaana tottiksesta 94/100?

        Juu olen. Palkintokupponen "paras tottelevaisuus -93" on tuossa hyllyssä tuhka-uurnan vieressä. 12-vuotiaaksi eli ja kuoli verisuonisyöpään.

      • jatkoa...
        Flick om. kirjoitti:

        Juu olen. Palkintokupponen "paras tottelevaisuus -93" on tuossa hyllyssä tuhka-uurnan vieressä. 12-vuotiaaksi eli ja kuoli verisuonisyöpään.

        Irma Niemiaho vaihtoi pennut kun olin valinnut 3-viikkoisena itselleni pentueesta sopivimman luonteeltaan itselleni. Tajusin sen vasta myöhemmin, jolloin koirastani oli jo tullut minulle niin rakas, etten tahtonut siitä luopua, rakasti omiaan ja oli ihana koira kaikienpuolin, joskin hermorakenteesta johtuen liian aggressiivinen vieraita kohtaan ( ei rotumääritelmän mukainen). Backteroides Zarah oli emä, ja tämä äitinsä poika. Wambo vom Murrtal vaikutti vähemmän tässä koirassa..

      • jatkoa...
        jatkoa... kirjoitti:

        Koiran kuoltua vuonna 2003 lähdin kartoittamaan käyttölinjaisia pentuja,koska olisin tahtonut päästä kilpailemaan vielä joskus. Kävin tutustumassa viiteen eri kenneliin/kasvattajaan, mistään ei löytynyt sopivaa, terveestä suvusta olevaa koiraa. Sattuma ohjasi minut Flickin luo vaikka olin koko ajan etsinyt käyttölinjaista. Flickistä tuli elämäni koira.

      • 16+x
        Flick om. kirjoitti:

        Juu olen. Palkintokupponen "paras tottelevaisuus -93" on tuossa hyllyssä tuhka-uurnan vieressä. 12-vuotiaaksi eli ja kuoli verisuonisyöpään.

        Kohtuu hyvin alle vuoden ikäisenä paras tottelevaisuus kaikista ryhmään osallistuneista kilpailijoista koiralta, jonka hermorakenne ei kunnossa. Täytyy olla todella ammattitaitoinen ohjaaja jos tuollaiseen pystyy.

      • jatkoa...
        jatkoa... kirjoitti:

        Koiran kuoltua vuonna 2003 lähdin kartoittamaan käyttölinjaisia pentuja,koska olisin tahtonut päästä kilpailemaan vielä joskus. Kävin tutustumassa viiteen eri kenneliin/kasvattajaan, mistään ei löytynyt sopivaa, terveestä suvusta olevaa koiraa. Sattuma ohjasi minut Flickin luo vaikka olin koko ajan etsinyt käyttölinjaista. Flickistä tuli elämäni koira.

        Käytiin Luun kentällä puruissa kerran, joissa Fidelity-kennelistä olevaa Backteroides-sukuista koiraa kehuttiin ja ihmeteltiin kuinka voi osata tehdä kaiken heti oikein. Luonnetestituomarin mielestä koiraa ei kannattaisi treenata enää puruihin, joten harjoitukset jatkuivat muualla. Koira myytiin aikoinaan käyttiksenä ja sillä oli kaikki käyttöominaisuudet heikkoa hermorakennetta lukuunottamatta, mikä on vakava puute rodun tyyppiominaisuuksissa, mutta oli suoraselkä, B-lonkat, vahva luusto, ei koskaan nivelkipuja, kuoli verisuonisyöpään 12-vuotiaana.
        Tottista harrasteltiin AVO-luokkaan asti jonka jälkeen harjoituksia päivittäin itsenäisesti. Ihana koira muuten paitsi ei voinut sietää ihmisiä lukuunottamatta omiaan tai läheisiä tuttuja, tuli koirapuistoissa toimeen hyvin muiden koirien kanssa.
        Hyppäsi vielä lopetukseen vietäessä itse autoon ja edellisenä päivänä juoksi vielä iloisesti pitkin peltoja vapaana täysillä. Seuraavana yönä vingahti nukkuessani sängyssä vieressäni, eikä päässyt aamulla ylös tavanomaiseen tapaansa lattialta, jolloin kävin hakemassa auton oven eteen ja lähdettiin piikille.
        Annoin lakun joka oli parasta herkkua vielä huoneessa ennen eläinlääkärin paikalletuloa minkä jälkeen nukahti käsivarsilleni.

      • Sigge6
        C. Leino kirjoitti:

        Hei kaikille taas,

        Sekä käyttölinjaisen että näyttiksen omistaneena voin kertoa, että tervepäisistä näyttelylinjaisistakin voi saada nk. käyttökoiran, mikäli omistaja osaa ohjata koiraa oikein eli koiran ikäkausista riippuen miettiä yksilökohtaisesti koiran persoonallisuudenominaisuudet huomioiden, kuinka tulisi jatkossa toimia mm. ruokailujen, psyykkisen sekä fyysisen aktivoinnin suhteen, jotta kaikki menisi nappiin. Hyvin paljon on omistajasta kiinni perimän ohella, minkälaisen koirasta saa tehtyä.
        Itse arvostan tasapainosta, sopivan saalisviettistä, ohjattavissa olevaa, ihmis- sekä lapsiystävällistä, älykästä, haukkumatonta koiraa, jonka voi ottaa milloin tahansa ihan minne vain mukaan ongelmitta ja joka tarvittaessa hoitaa myös osan poliisin tehtävistä.

        Totta, katsokaa esimerkiksi spu Antonia. Koulutettu mutta siviilissä täysin perhekoira!

      • om.
        Sigge6 kirjoitti:

        Totta, katsokaa esimerkiksi spu Antonia. Koulutettu mutta siviilissä täysin perhekoira!

        Koiran rakenneominaisuudet ovat tärkeitä, etenkin kovaa fyysistä työtä tekevien koirien käytössä, muttei täydellistä koiraa ole ja ilman täydellistä rakennettakin voi koirakosta olla paljonkin hyötyä yhteiskunnallisesti, esim. homekoirat, kadonneiden etsintään käytettävät koirat, erilaisissa suurtapahtumissa järjestyksenvalvojien apuna toimivat koirat jne. Kaikkien ei tarvitse harrastaa suojelua tai hyppyyttää koiriaan A-esteiden ylitse, mikä jo terverakenteisenkaan nivelille ei kovin hyvää tee. Älykästä koiraa joka on koulutettu sille sopivaan lajiin, voi pitää ihan samalla tavalla "käyttökoirana" linjasta riippumatta kuin nykyajan käyttölinjaisiakin. Pääperiaatteena vähintään B:n lonkat ja O/O etupää sekä hermorakenne kunnossa, ohjaajan osattava kouluttaa koira yhteiskuntakelpoiseksi.

      • Mickin om
        Flick om. kirjoitti:

        Juu olen. Palkintokupponen "paras tottelevaisuus -93" on tuossa hyllyssä tuhka-uurnan vieressä. 12-vuotiaaksi eli ja kuoli verisuonisyöpään.

        Vuonna 1993 ei tainnu Suomesta löytyä käyttiksiä ?
        Utelaisuus siis heräs, mikä koira kysymyksessä ?

      • näyttis
        Mickin om kirjoitti:

        Vuonna 1993 ei tainnu Suomesta löytyä käyttiksiä ?
        Utelaisuus siis heräs, mikä koira kysymyksessä ?

        Tossahan on pentueen vanhemmat mainittu ylempänä. Näyttishän ko. Koira oli.

      • Inix
        Sigge6 kirjoitti:

        Totta, katsokaa esimerkiksi spu Antonia. Koulutettu mutta siviilissä täysin perhekoira!

        Anton on hyvä esimerkki myös varsinaisille käyttiksille, koska ei kaikki käyttiksetkään saa suojelussa voittajaluokan tulosta saati tulosta SM kisoista. Se on hieno koira ja uniikki näyttis.

      • 2+1
        Mickin om kirjoitti:

        Vuonna 1993 ei tainnu Suomesta löytyä käyttiksiä ?
        Utelaisuus siis heräs, mikä koira kysymyksessä ?

        Miksi pitää saivarrella?

      • 2853734
        Inix kirjoitti:

        Anton on hyvä esimerkki myös varsinaisille käyttiksille, koska ei kaikki käyttiksetkään saa suojelussa voittajaluokan tulosta saati tulosta SM kisoista. Se on hieno koira ja uniikki näyttis.

        Miksi kirjoitat tähän ketjuun eikö Antonille ole oma ketju olemassa?

      • 2853735
        2853734 kirjoitti:

        Miksi kirjoitat tähän ketjuun eikö Antonille ole oma ketju olemassa?

        Lauseen voisit korjata esim. näin;" Myös Anton on hyvä esimerkki varsinaisille käyttiksille.."

      • ......................
        2+1 kirjoitti:

        Miksi pitää saivarrella?

        Eikai ole saivartelua, jos toisen väitteitä kyseenalaistetaan tai korjataan. Mun mielestä se on keskustelua, vaikkakin tuntuu olevan välillä kiellettyä.

      • miksi pitää..
        ...................... kirjoitti:

        Eikai ole saivartelua, jos toisen väitteitä kyseenalaistetaan tai korjataan. Mun mielestä se on keskustelua, vaikkakin tuntuu olevan välillä kiellettyä.

        Kertoisitko miksi ja mitä väitteitä tahdotaan kyseenalaistaa yksityiskohtaisesti?

      • ÄO 152
        ...................... kirjoitti:

        Eikai ole saivartelua, jos toisen väitteitä kyseenalaistetaan tai korjataan. Mun mielestä se on keskustelua, vaikkakin tuntuu olevan välillä kiellettyä.

        Asiallista keskustelua ei ole sellainen jos toisen omakohtaisia kokemuksia tullaan kyseenalaistamaan tai jos joku käyttiskasvattajana itseään pitävä henkilö on myynyt koiran huijaamalla nuorta koiranostajaa kuten usein mm. käyttispiireissä nykyisinkin vielä tapahtuu.
        Jos puhutaan nyt, mikä tosiaan on turhaa, koska ko. koiran kuolemasta on yli 20 vuotta, siitä oliko se "VIRALLISESTI" nykykäsityksen mukaan käyttis näyttis-termein ilmaistuna "käyttölinjainen, jos silloin ei tuollaista käsitettä vielä tunnettu vaikka käyttiksiä oli olemassa pilvin pimein silloinkin niin onko järkevää lähteä esim. tässä ketjussa väittelemään siitä onko Fidelity-kennelin jokin tietty pentue ollut "näyttis" vaiko "käyttis". Nykyajan käyttölinjaisista suuri osa on näyttölinjaisia edelliseen pohjautuen eli ilman näyttölinjaisten jalostusta ei olisi yhtäkään käyttölinjaista olemassa.

      • poistuukohan
        ÄO 152 kirjoitti:

        Ei sulla ikäväkyllä tunnu olevan faktat hallussa sakujen jalostukseen tai linjoihin liittyen, joten parempi kun jätät paasaamisen vähemmälle. Miten se on sun omakohtaisten kokemusten kyseenalaistamista, jos korjataan harhaluulo koiran linjasta? Mut se ei ole asiallista, et sinä olet useissa asiayhteyksissä puhunut huono hermorakenteisesta Bacteroidessukuisesta käyttiksestä. Asiahan kun ei ole niin.

      • hoh hoijaa
        poistuukohan kirjoitti:

        "Nykyajan käyttölinjaisista suuri osa on näyttölinjaisia edelliseen pohjautuen eli ilman näyttölinjaisten jalostusta ei olisi yhtäkään käyttölinjaista olemassa."

        Edellisen viestin kirjoittajahan on oikeassa, jos kerran kyseinen koira oli jonkun mukaan näyttis vaikka se oli käyttökoira omistajan mukaan. Jos omistaja joka ei ole edellisen viestin kirjoittaja kertoo että se on hänelle käyttökoirana myyty, miksi asiasta pitää alkaa kinaamaan?

      • siggelle
        Sigge6 kirjoitti:

        Totta, katsokaa esimerkiksi spu Antonia. Koulutettu mutta siviilissä täysin perhekoira!

        Mikai kirjoitat tähän ketjuun?

      • salon alakoulu
        siggelle kirjoitti:

        Mikai kirjoitat tähän ketjuun?

        Todennäköisesti siksi, koska ei onnistunut vakuuttamaan saksanpaimenkoiran käyttöminaisuuksia testattaessa edes kokeissa mihin koira voisi ilman kokeitakin pystyä, piti mennä käyttisharrastaälykääpiöiden mukana ja uskoa kaikki, mitä he sanovat, kouluttaa koira suojeluun väkisin ja sitten lopuksi tulla suomifoorumiin ylpeilemään kuinka näyttisominaisuuksillakin voi pelailla.

        HUOH.

        Yhtä tyhjän kanssa koko Anton. Meni käyttisväen ansaan, mitään omaperäistä tuosta koirakosta ei löydy. Mitään se ei ole yhteiskunnallisella tasolla pystynyt saavuttamaan, kuten eivät useimmat VIRALLISET käyttölinjaisetkaan .Heh ja huoh.

      • fuss
        ÄO 152 kirjoitti:

        Asiallista keskustelua ei ole sellainen jos toisen omakohtaisia kokemuksia tullaan kyseenalaistamaan tai jos joku käyttiskasvattajana itseään pitävä henkilö on myynyt koiran huijaamalla nuorta koiranostajaa kuten usein mm. käyttispiireissä nykyisinkin vielä tapahtuu.
        Jos puhutaan nyt, mikä tosiaan on turhaa, koska ko. koiran kuolemasta on yli 20 vuotta, siitä oliko se "VIRALLISESTI" nykykäsityksen mukaan käyttis näyttis-termein ilmaistuna "käyttölinjainen, jos silloin ei tuollaista käsitettä vielä tunnettu vaikka käyttiksiä oli olemassa pilvin pimein silloinkin niin onko järkevää lähteä esim. tässä ketjussa väittelemään siitä onko Fidelity-kennelin jokin tietty pentue ollut "näyttis" vaiko "käyttis". Nykyajan käyttölinjaisista suuri osa on näyttölinjaisia edelliseen pohjautuen eli ilman näyttölinjaisten jalostusta ei olisi yhtäkään käyttölinjaista olemassa.

        Valitettavasti taas väärin. Näyttelylinja erottui käyttölinjasta, ei toisin päin. Tämä on tapahtunut monen tapahtuman kautta ja hochzuht luotiin neljään linjaan 70 luvulla. 80 luvulla homma vain kiihtyi saksan liiton presidentin toimesta ja nykyisin ei enää paluuta ole. Kaksi rotua, ei vertailatavissa: Eri luonne, eri kouluettavuus, eri rakenne, eri sairaudet, erilainen perinnöllisyys, erilainen kasvu. Ainoa yhteinen nimittäjä on rodun nimi.

      • :)))
        hoh hoijaa kirjoitti:

        "Nykyajan käyttölinjaisista suuri osa on näyttölinjaisia edelliseen pohjautuen eli ilman näyttölinjaisten jalostusta ei olisi yhtäkään käyttölinjaista olemassa."

        Edellisen viestin kirjoittajahan on oikeassa, jos kerran kyseinen koira oli jonkun mukaan näyttis vaikka se oli käyttökoira omistajan mukaan. Jos omistaja joka ei ole edellisen viestin kirjoittaja kertoo että se on hänelle käyttökoirana myyty, miksi asiasta pitää alkaa kinaamaan?

        Historia toistaa itseään; nykyisin näyttikset ovat jo pääosin käyttiksiä. Jossain vaiheessa huomataan, ettei ole enää käyttiksiä olemassa, kaikki ovat näyttölinjaisia, joista oikeanlaisella jalostuksella saadaan tehtyä käyttölinjaisia, kunnes taas koiria myydään väärille, epäkypsille, koiranlukutaidottomille osaamattomille ihmisille, jotka pilaavat koiran, teetättävät pentuja pilvin pimein piittaamatta jalostuksellisista näkökulmista mitään. Vuodet ja vuosikymmenet vierivät kunnes näyttiskäyttikset valloittavat maailman, jolloin ruvetaan taas vääntämään kättä kumpi oli ennen, muna vai kana.

    • käyttis.

      Sellaistakinko, jota voi pitää taajamassa irti..;)

      • kyssäri VII

        Koiraahan pitää lain mukaan pitää taajamassa kytkettynä TAI välittömästi kytkettävissä. Noudatetaanko lakia siinä tapauksessa, jos koira on aina vapaana ja tottelee omistajansa käskyjä sataprosenttisesti kaduilla, ihmisvilinässä eri tapahtumissa, konserteissa, virastoissa asioitaessa jne. ja on kiltti kaikille?

      • oikeassa olet
        kyssäri VII kirjoitti:

        Koiraahan pitää lain mukaan pitää taajamassa kytkettynä TAI välittömästi kytkettävissä. Noudatetaanko lakia siinä tapauksessa, jos koira on aina vapaana ja tottelee omistajansa käskyjä sataprosenttisesti kaduilla, ihmisvilinässä eri tapahtumissa, konserteissa, virastoissa asioitaessa jne. ja on kiltti kaikille?

        Mikäli ei ole koulutettu sähköllä vaan positiivisen vahvistamisen keinoin.

    • >>>>>>>>>>>>>>

      Laitat vaan viesti tosta eteenpäin ja kaikki osalliset saavat eläintenpitokiellon.Kaikki ne, jotka ovat kusettaneet harrastajia vuosikausia joko suoralla tai epäsuoralla osallistumisellaan toimintaan.

      Pätevä yksityinen juristi on jo löydetty selvittämään asiaa tarkemmin.

    • nimimerkki.

      :D

    • Flickin omistaja

      Toivoisin ketjun pysyvän asiallisena.

      • kaveri.

        Muistuttaisimme vielä, että asialliset viestit tähän ketjuun ovat tervetulleita.

    • ssm

      Jatkuu..

      • EVL 3 polvessa

        Paimenkoiran ominaisuuksien edelleenkehittäminen suojelun sijaan? Suojeluunkin suvun koirat pystyvät tarvittaessa käytännön arjessa, sehän on nähty jo, kokeilla ei ole mitään merkitystä käytännön kannalta kuitenkaan.;) "Virkakoiriksihan" kelpaavat nykyisin myös hyvinkoulutetut sivarit ilman sen kummempaa aggrea, pääasia että pää toimii.

    • ...

      Koiran omistaja kiittää terveestä koirasta kasvattajaa sekä toivoo kasvattajan osallistuvan keskusteluihin myös täällä omalla oikealla nimellään puskiin piiloutumisen sijaan. On aika ottaa asiat julkiseen käsittelyyn salailun sijasta noin yleisemminkin.
      Jos kennelin koirista suurin osa omaa täysin terveen etu- sekä takapään kyynäriltään sekä lonkiltaan, miksi asiaa pitää salailla? Lannerankaongelmat ovat minimoitavissa sikäli kun/jos koiria myydään jatkossa vain niille, jotka sitoutuvat omakustanteisesti (mikäli kasvattajan varallisuus ei siihen riitä) kuvauttamaan myös koiran koko selän noin kaksivuotiaana viimeistään kokonaisuudessaan.

      Sensenmann koirilla ei esiinnyt ihottumia, allergioita, luonteenheikkoutta eikä juurikaan autoimmunologisia sairauksiakaan enää nykyisin. Ainut, mihin tulisi kiinnittää jatkossa huomiota on lannerangan rakenne sekä käskystä HETI irrottaminen pyydettäessä suojelua harrastettaessa.

      • paimenkoira jatkoa..

        Koirapuistosta; koira otti kiinni nuorempaa keskikokoista koiraa niskasta, koska näytti lampaalta ja käyttäytyi lampaanomaisesti. Mitään jälkiä ei jäänyt koiraan, tarkistettiin perusteellisesti. Piti kiinni vain siitä niin kauan kunnes tuli irti-käsky eli noin 2 minuuttia. Omistaja pelästyi mutta naureskeli jälkeenpäin koko asialle.

      • bacteroides
        paimenkoira jatkoa.. kirjoitti:

        Koirapuistosta; koira otti kiinni nuorempaa keskikokoista koiraa niskasta, koska näytti lampaalta ja käyttäytyi lampaanomaisesti. Mitään jälkiä ei jäänyt koiraan, tarkistettiin perusteellisesti. Piti kiinni vain siitä niin kauan kunnes tuli irti-käsky eli noin 2 minuuttia. Omistaja pelästyi mutta naureskeli jälkeenpäin koko asialle.

        Noin paimenkoiran kuuluukin toimia paimennettaviensa kanssa. Ohjailee, muttei vahingoita toisin kuin juuttihihaan jalostetut käyttikset. Olisiko Ollikalla jotain lisättävää aiheeseen? Perustellut asialliset kannanotot ovat tervetulleita.

      • 40 v sakuja
        bacteroides kirjoitti:

        Noin paimenkoiran kuuluukin toimia paimennettaviensa kanssa. Ohjailee, muttei vahingoita toisin kuin juuttihihaan jalostetut käyttikset. Olisiko Ollikalla jotain lisättävää aiheeseen? Perustellut asialliset kannanotot ovat tervetulleita.

        Mä en ymmärrä kuinka sairaita ihmisiä toimii saksanpaimenkoirien "jalostustyössä"..??? Omaneduntavoittelijoita, paljon on tullut tienattua vuosien varrella pelkällä kusetuksella? Ihan sama onko käyttis vai näyttis kyseessä, kummistakin piireistä löytyy näitä, joiden ainut tarkoitus on saada päteä, joten turha jatkossa jatkaa linjojen eriarvoistamista.

      • samaa mieltä
        40 v sakuja kirjoitti:

        Mä en ymmärrä kuinka sairaita ihmisiä toimii saksanpaimenkoirien "jalostustyössä"..??? Omaneduntavoittelijoita, paljon on tullut tienattua vuosien varrella pelkällä kusetuksella? Ihan sama onko käyttis vai näyttis kyseessä, kummistakin piireistä löytyy näitä, joiden ainut tarkoitus on saada päteä, joten turha jatkossa jatkaa linjojen eriarvoistamista.

        "Mä en ymmärrä kuinka sairaita ihmisiä toimii saksanpaimenkoirien "jalostustyössä"..??? Omaneduntavoittelijoita, paljon on tullut tienattua vuosien varrella pelkällä kusetuksella? Ihan sama onko käyttis vai näyttis kyseessä"

        Tämän takia ei ole kovin viisasta ottaa saksanpaimenkoiraa koirakseen ,niitä on liikaa melkein joka ukolla ja huonoja verrattuna esim:20 vuotta sitten olleisiin.

      • Flick
        samaa mieltä kirjoitti:

        Viisasta on ottaa saksanpaimen koirakseen/ystäväkseen mikäli uskoo pystyvänsä tekemään siitä yhteiskuntakelpoisen, joka käyttäytyy hyvin tilanteessa kuin tilanteessa, joka on pääosin terve sekä psyykeltään että fysiikaltaan. Jonka kanssa on mukava harrastaa lajia kuin lajia. Suojelua ei tarvitse kaikkien harrastaa, jokainen valitsee itse lajinsa. Myyjien ja pentutehtailijoiden tulisi myös ymmärtää vastuunsa, mikä tarkoittaa psykologista silmää myydä kasvattinsa oikeanlaisille omistajille, ei ihan keille vain.

      • pilalle mennyt

        "joka on pääosin terve sekä psyykeltään että fysiikaltaan"

        Jännä ettet ole huomannut ettei ole enään juuri noita.

        "Myyjien ja pentutehtailijoiden tulisi myös ymmärtää vastuunsa, mikä tarkoittaa psykologista silmää myydä kasvattinsa oikeanlaisille omistajille, ei ihan keille vain."

        Niin mutta kun ne ei nimen omaan ymmärrä sitä,vaan tehtailevat ja myyvät ja kierre on katkeamaton,liika on liikaa ja tässä on tulos ja pahemmaksi menee joka vuosi.

      • ???
        pilalle mennyt kirjoitti:

        Teetetäänkö siis Flickillä pentuja? Vielä olisi aikaa.

        Kyllä, erittäin kauan sitten jo huomasin.

        Sensenmann ei ole tietääkseni pentutehtailija tai ei ainakaan ole ollut aiemmin, kennelin koirat ovat lähes kaikkia AA/OO tai BB/OO, hyväluonteisia, ei allergioita jne. vietikkyyttä löytyy jos kasvattaja osaa ohjeistaa ostajia oikein ja ostaja on koiranlukutaitoinen sekä kykenevä saksanpaimenkoiran omistajaksi pohjimmiltaan.

      • .................

        Kertoisitko lisää noista jotka eivät ole terveitä pääosin enemmän?

      • Flickin ystävtä
        ??? kirjoitti:

        Teetetäänkö siis Flickillä pentuja? Vielä olisi aikaa.

        Moi,

        5 perhettä tahtoisi Flickistä pentuja, meiltä löytyisi hyvät kodit. Ollaanhan jo tavattu useasti Rajasaaressa ja kun tunnetaan voitaisiin käydä yhdessä ulkoilemassa ja hoitaa toinen toistemme koiria aina kun tarvis.

      • 7+4
        Flickin ystävtä kirjoitti:

        Täällä Töölössä on jo samassa korttelissa kerrostalosakuja 5 kpl, kaikki hyvinkäyttäytyviä, joten saksanpaimenkoira voi olla myös kerrostalokoira, toisin kuin väitetään käyttispiireissä. Mitään ongelmia ei ole ilmennyt. Jokainen koirakko tervehtii toisiaan ja koirat heiluttavat häntää tavattaessa. Käydään lähipuistossa treenailemassa. Isännöitsijät suhtautuvat positiivisesti hyvinkäyttäytyviin koirakoihin ja kuulemani mukaan näitä jopa pyydetty talojen/kiinteistöjen vahdeiksi. Useiden talojen pihat ovat aidattuja joten koira voi olla halutessaan vaikka koko päivän ulkona rauhallisella 50x50 piha-alueella jossa valvontakamerat.

      • lopettakaa herjaus.
        7+4 kirjoitti:

        Eli teetetään,sitähän tiettyjen asiallisten viestien nollaus tarkoitti. Koko käyttisfanatismi loppukoon ikuisesti nollaajien toimesta ja terveet näyttikset valloittakoon maan. Lisää näyttiksiä, ei luiskaperiä, vaan hermorakenteeltaan tasapainoisia, AA/OO luustolla!

      • 13+3
        Flickin ystävtä kirjoitti:

        Moi,

        5 perhettä tahtoisi Flickistä pentuja, meiltä löytyisi hyvät kodit. Ollaanhan jo tavattu useasti Rajasaaressa ja kun tunnetaan voitaisiin käydä yhdessä ulkoilemassa ja hoitaa toinen toistemme koiria aina kun tarvis.

        Viesti on nollattu, miksi? Käyttiksen omistaja, joka menee massan mukana typeryksenä, todennäköisesti liikkeellä.

      • faktaakehiin...
        Flick kirjoitti:

        Kyllä, erittäin kauan sitten jo huomasin.

        Sensenmann ei ole tietääkseni pentutehtailija tai ei ainakaan ole ollut aiemmin, kennelin koirat ovat lähes kaikkia AA/OO tai BB/OO, hyväluonteisia, ei allergioita jne. vietikkyyttä löytyy jos kasvattaja osaa ohjeistaa ostajia oikein ja ostaja on koiranlukutaitoinen sekä kykenevä saksanpaimenkoiran omistajaksi pohjimmiltaan.

        Laitetaas taas vähän faktaa Sensenmanneista, kun nuo Flickin kehut menee vähän överiks. Eli lähes kaikki ei ole a tai b lonkkaisia. Tilastojen mukaan lähes puolella on c tai huonompi lonkka. Ja ainakin mun mielestä n. kymmenen pentuetta vuodessa on jo tehtailua.

      • Flick
        faktaakehiin... kirjoitti:

        "Laitetaas taas vähän faktaa Sensenmanneista, kun nuo Flickin kehut menee vähän överiks."

        -Mielestäni Sensenmann on onnistunut ihan hyvin koiranjalostuksessa.

        "Eli lähes kaikki ei ole a tai b lonkkaisia."

        -Näin minulle kasvattaja sanoi että ovat. Jalostustietojärjestelmästä voi tuon tarkistaa.

        "Tilastojen mukaan lähes puolella on c tai huonompi lonkka."

        -Kenen laatimia tilastot ovat, liiton aktiivienko? Ovatko virallisia?

        " Ja ainakin mun mielestä n. kymmenen pentuetta vuodessa on jo tehtailua."

        -Tuohon en sano mitään, kukin tyylillään.

      • .......

      • :)))))
        ................. kirjoitti:

        Kertoisitko lisää noista jotka eivät ole terveitä pääosin enemmän?

        Ei niitä ole.

      • Kaitsu-fani
        Flick kirjoitti:

        "Laitetaas taas vähän faktaa Sensenmanneista, kun nuo Flickin kehut menee vähän överiks."

        -Mielestäni Sensenmann on onnistunut ihan hyvin koiranjalostuksessa.

        "Eli lähes kaikki ei ole a tai b lonkkaisia."

        -Näin minulle kasvattaja sanoi että ovat. Jalostustietojärjestelmästä voi tuon tarkistaa.

        "Tilastojen mukaan lähes puolella on c tai huonompi lonkka."

        -Kenen laatimia tilastot ovat, liiton aktiivienko? Ovatko virallisia?

        " Ja ainakin mun mielestä n. kymmenen pentuetta vuodessa on jo tehtailua."

        -Tuohon en sano mitään, kukin tyylillään.

        Tota en ymmärrä että Kaitsun oma koira samasta pentueesta on rakenteeltaan surkeampi kuin hänen kasvattiensa koirat. Olisikohan tullut syötettyä pentuaikoina väärin (keksejä, pullaa jne.)? Tai liikutettua liian vähän ja liian tasaisissa maastoissa enimmäkseen?

      • kysynvaan.

      • fgkhjhhgh
        Flick kirjoitti:

        "Laitetaas taas vähän faktaa Sensenmanneista, kun nuo Flickin kehut menee vähän överiks."

        -Mielestäni Sensenmann on onnistunut ihan hyvin koiranjalostuksessa.

        "Eli lähes kaikki ei ole a tai b lonkkaisia."

        -Näin minulle kasvattaja sanoi että ovat. Jalostustietojärjestelmästä voi tuon tarkistaa.

        "Tilastojen mukaan lähes puolella on c tai huonompi lonkka."

        -Kenen laatimia tilastot ovat, liiton aktiivienko? Ovatko virallisia?

        " Ja ainakin mun mielestä n. kymmenen pentuetta vuodessa on jo tehtailua."

        -Tuohon en sano mitään, kukin tyylillään.

        Kertoo paljon kasvattajasta, jos noin paljon valehtelee koiriensa luustosta. Ihan kuule jalostustietojärjestelmästä katsoin tulokset. Sinne on siis kerätty kennelliiton toimesta virallisten lonkkakuvien tulokset. Ei siis taaskaan mitään salaliittoa sinua vastaan.

      • 10+15
        faktaakehiin... kirjoitti:

        Laitetaas taas vähän faktaa Sensenmanneista, kun nuo Flickin kehut menee vähän överiks. Eli lähes kaikki ei ole a tai b lonkkaisia. Tilastojen mukaan lähes puolella on c tai huonompi lonkka. Ja ainakin mun mielestä n. kymmenen pentuetta vuodessa on jo tehtailua.

        Onko tuo Flickin omistajan syytä?

      • 3+16
        fgkhjhhgh kirjoitti:

        Kertoo paljon kasvattajasta, jos noin paljon valehtelee koiriensa luustosta. Ihan kuule jalostustietojärjestelmästä katsoin tulokset. Sinne on siis kerätty kennelliiton toimesta virallisten lonkkakuvien tulokset. Ei siis taaskaan mitään salaliittoa sinua vastaan.

        Tarkentaisitko?

      • 1800-luku

      • =?\
        kysynvaan. kirjoitti:

        MIksei Flickiä ole pennutettu, vaikka samoista vanhemmista muita koiria on?

        Koska omistajan ÄO on riittävä.

    • 19+19

      tän vois vielä nostaa ton Graugeboren ketjun yli

    • Flickin ystävä

      Kommentti tältä päivältä pikkukoirien (jotka räkyttivät raivoissaan kun käveltiin ohi löysässä remmissä) omistajilta samalta asuinalueelta;

      "tuo on maailman kiltein ja hyvinkasvatetuin koira"

    • perimä.

      Onnea CH. Eikös sun isoäitisikin sekä isäsi veli olleet erittäin taidokkaita koirankouluttajia, mm. Rottweilerit sekä lintukoirat koulutettiin hetkessä verovapaiksi 60-70 -luvulla.

    • Flick

      Jatkossa toivoisin, ettei nimimerkkiäni käytettäisi väärin. Kiitos.

    • ......

      Laitan kysymyksen nyt tähän ketjuun kun en löytänyt aiheelle omaa ketjua enkä viitsi perustaa uutta:

      Voiko ikääntynyt tarve koira saada tarpeelliset kivennäis-ja hivenaineet, energian jne. ruokavaliosta, jossa aamuruoka koostuu 5 desilitrasta täysjyväriisiä ja250 kg:sta jauhelihaa? rasvaisesta viilistä kananmunankeltuaisen ja rypsiölyn kera. Jälkiruuaksi näkkäri ja omena. Tällainen ruokavalio 2 krt/pvä tai vaihtoehtoisesti naudanmahaa, riisiä, munankeltuainen.. Luita ja nakin tai sisäelintenpalasia harjoitusten yhteydessä välipaloiksi. Onko tämä tarpeeksi noin 40 kiloiselle urokselle päivässä?

    • Flick

      Nukkuu onnellisena sängyssä tällä hetkellä. Massu täynnä herkkuja (kanansiivet, kuivattu naudanmaha, kevytnakit) iltaruuan ja ulkoilutuksen jälkeen. Säkä 76 cm, paino 43 kg. Liian laiha? Nukkuu 12 tuntia ja tulee aamulla herättämään kun on lenkin aika. Etutassulla kirjoitettu ohimennen.

    • ..................

      Riisit jättäisin pois ainakin jos joka hemmetin päivä syöttää ja lihaa ei noin paljon tarvita.Tai sitten koira liikkuu jo 23 tuntia vuorokaudessa.

      Turhaa syöttää liikaa.oikeastaan itse syöttäisin monipuolisemmin sitä mitä jää tähteeksikin.

      Ikääntyessä kevyempää ruokaa ,kasviksia salattia......ja lihaakin muttei paljo.Suolaa jota nakeissa on pitäisi vältää.

      • Flick

        Riisiä syötän kerran kuukaudessa parina päivänä jauhelihan kanssa, johon yhdistän kananmunankeltuaisia ja rypsiöjyä, muuten pääosin barffataan tai syötän neuta 1,5 kg/pvä. Koiraani on väitetty liian laihaksi, mutta minkäs teet jos koira on täysin terve, syö ruokansa innolla ja liikkuu sopivasti eli n. 4-5 km päivässä vapaana eikä ole vatsaongelmia.
        Itse pidän maustetuista ruuista, joten en niistä tähteitä voi koiralle antaa. Hauskaa oli huomata, että koira pitää omenoista (terveellistä) harva koira syö raakoja hedelmiä tai kasviksia, paitsi luonnonvaraisena sudet mm. puolukoita ja mustikoita.

        Nakkeja saa vain sillon tällöin, koska sisältävät natriumia. Makupaloiksi tai harjoitusten yhteydessä keitetyt possunkielenpalaset ovat parhaimpia.

        Jotkut ihmiset ovat tulleet ihmettelemään kun koirani ei ole kovin lihava, elälinlääkäri totesi, että nykyisin se ei ole harvinaista, koska lähes kaikki koirat ovat ylipainoisia minkä vuoksi vähänkin hoikempia yksilöitä aletaan kytätä saavatko varmasti tarpeeksi ruokaa. Ihmisiltä on kadonnut suhteellisuudentaju. Mieluummin hoikka koira kuin liian lihava, niveletkin pysyvät paremmassa kunnossa loppuun asti kunhan saa vain oikeanlaista liikuntaa päivittäin.

        "harva koira syö raakoja hedelmiä tai kasviksia, paitsi luonnonvaraisena sudet mm. puolukoita ja mustikoita."

        Niin, siis en tarkoittanut, että mustikat tai puolukat olisivat hedelmiä tai kasviksia vaan marjoja.:) Yhtä kirpeitä kuitenkin kuin esim. omena.

        ..tai suurinpiirtein yhtä kirpeitä, toisinaan...

      • .....

    • F........

      Nyt tää foorumi kokonaisuudessaan alkaa näyttää ihan hyvältä. Asiattomuuksia ei juurikaan enää lähetellä vaan keskitytään itse asiaan eli saksanpaimenkoiran jalostukseen. Terveen käyttökoiran jalostustyöhön, miltä löytyy sekä näyttisten että käyttisten positiivisia ominaisuuksia eli; terve luusto, hyvähermoinen, nopea oppimaan, yhteistyökykyinen sekä -haluinen sekä piippaamaton, näin tiivistettynä.

    • Y.P.

      Piippauksesta tuonnempana.

      • Flick

        Piippaus jatkuvasti toteutuessaan on osoitus heikosta koiran hermorankenteesta. Piippausta ei pysty edes patoamisen opettamisen avulla poistamaan, mikäli hermosto ei sitä kestä. Piippaus voi johtua joko väliaikaisesta ongelmasta ohjaajan ja koiran välillä tai on geeneissä, jolloin sitä ei voi poisopettaa erittäin herkälle, pehmeälle koiralle.

      • 7+19

        Ovatko käyttölinjaiset usein pehmeitä luonteeltaan? Joilta ei löydy kovuutta edes normaaleihin tottisliikkeisiin? Piippaavat eikä omistajan kanssa yhteistyö suju.

        Hermorakenteeltaan vakavasti puutteellinen käyttis sai kokeesta arvostetulta tuomarilta lausuntoonsa seuraavan määritelmän: "koiralla ja ohjaajalla erityisen hyvä suhde keskenään, koira tottelee pyyteittä kaikkia käskyjä"

        Tämä tapahtui vuonna -93. Ja pytty on yhä tuossa kirjahyllyssä tuhkauurnan vieressä. Oliko kouluttajalla/omistajalla vaiko tuomarilla hommat hallussa?

      • F...
        7+19 kirjoitti:

        Riippuu omistajasta. Jotkut pärjäävät se näyttisten että käyttisten kanssa yhtä hyvin. Tähän tarvitaan kuitenkin tietotaitoa, joka harvoilta koiranomistajilta löytyy.

        Pehmeäluonteisesta, aggressiivisesta, ylivietikkäästä käyttölinjaisesta ei ole mihinkään kuten ei myöskään kovakalloisesta, uppiniskaisesta, sammakkoperäisestä näyttiksestä.

        Sekalinjaisten kanssa tulee pelkkiä ongelmia.

        Näyttis, jolla ruumiinrakenne sekä hermosto fyysisen terveyden ohella ok, rules.

      • ghhfhgghgghghgghg
        Flick kirjoitti:

        Piippaus jatkuvasti toteutuessaan on osoitus heikosta koiran hermorankenteesta. Piippausta ei pysty edes patoamisen opettamisen avulla poistamaan, mikäli hermosto ei sitä kestä. Piippaus voi johtua joko väliaikaisesta ongelmasta ohjaajan ja koiran välillä tai on geeneissä, jolloin sitä ei voi poisopettaa erittäin herkälle, pehmeälle koiralle.

        Miks ihmeessä piippausta pitäis patoamalla poistaa. Patoaminenhan lisää viettiä, eikä sitä ainakaan haluta lisää, jos koira on jo ajettu piippaus tilaan.

      • 3+12
        7+19 kirjoitti:

        Ovatko käyttölinjaiset usein pehmeitä luonteeltaan? Joilta ei löydy kovuutta edes normaaleihin tottisliikkeisiin? Piippaavat eikä omistajan kanssa yhteistyö suju.

        Hermorakenteeltaan vakavasti puutteellinen käyttis sai kokeesta arvostetulta tuomarilta lausuntoonsa seuraavan määritelmän: "koiralla ja ohjaajalla erityisen hyvä suhde keskenään, koira tottelee pyyteittä kaikkia käskyjä"

        Tämä tapahtui vuonna -93. Ja pytty on yhä tuossa kirjahyllyssä tuhkauurnan vieressä. Oliko kouluttajalla/omistajalla vaiko tuomarilla hommat hallussa?

        Piippauksella ei ole mitään tekemistä pehmeyden/kovuuden kanssa. Mitä tarkoitat ettei löydy kovuutta tottisliikkeisiin?

      • F...
        3+12 kirjoitti:

        Piippauksella ei ole mitään tekemistä pehmeyden/kovuuden kanssa. Mitä tarkoitat ettei löydy kovuutta tottisliikkeisiin?

        Nimenomaan on. Tottisliikkeisiin löytyy taitoa, halua ja osaamista, koska koiran ei tarvitse piipata eli vuotaa hermorakenteensa vuoksi yli. Sillä on sopivasti viettiä eli se hyvähermoisena pystyy tekemään liikkeet ilman turhaa huutoa.

      • F...
        ghhfhgghgghghgghg kirjoitti:

        Miks ihmeessä piippausta pitäis patoamalla poistaa. Patoaminenhan lisää viettiä, eikä sitä ainakaan haluta lisää, jos koira on jo ajettu piippaus tilaan.

        Oikein.

      • 12-3
        3+12 kirjoitti:

        Piippauksella ei ole mitään tekemistä pehmeyden/kovuuden kanssa. Mitä tarkoitat ettei löydy kovuutta tottisliikkeisiin?

        Kuku sulle on noin opettanut? Haloo! Käyttiskasvattajatko?

      • F....
        3+12 kirjoitti:

        Piippauksella ei ole mitään tekemistä pehmeyden/kovuuden kanssa. Mitä tarkoitat ettei löydy kovuutta tottisliikkeisiin?

        Kovuus tarkoittaa koiran kykyä pitää hermonsa kurissa tilanteessa kuin tilanteessa, mikä on perinnöllistä, jolloin lähes minkälainen koulutus vain onnistuu lajista riippumatta. Kykyä olla muistelematta aiempia traumaattisia kokemuksia vuosikausia. Niiden tietoinen unohtaminen ja eteenpäinmeneminen positiivisen vahvaistamisen kenoin. Tätä voi koiralle opettaa, se ei ole pelkästään perimästä kiinni, kuinka traumaattisista kokemuksista pääsee eroon.

        Kovuus ei tarkoita tunteettomuutta, vaan kykyä realistisesti erottaa hyvä pahasta, oikea väärästä ja toimia sen mukaan.

      • !!!!!!!!!!!!!@@@@@@@@
        12-3 kirjoitti:

        Kuku sulle on noin opettanut? Haloo! Käyttiskasvattajatko?

        On opettanut oma kova koirani joka purki saalisviettiä piippaamalla. Nyttemmin ongelma jo melkein selätetty.

      • 15+15
        !!!!!!!!!!!!!@@@@@@@@ kirjoitti:

        On opettanut oma kova koirani joka purki saalisviettiä piippaamalla. Nyttemmin ongelma jo melkein selätetty.

        Mun koiralla on tavallista kovempi saalisvietti, jonka avulla pystyy kouluttamaan sille vaikka mitä, miksei piippaa? Näyttis on.

      • 13+2
        15+15 kirjoitti:

        Mun koiralla on tavallista kovempi saalisvietti, jonka avulla pystyy kouluttamaan sille vaikka mitä, miksei piippaa? Näyttis on.

        Korjataan sen verran, et koirallasi on ehkä tavan näyttistä kovempi saalisvietti. Eli ei juurikaan viettiä. Siinä on vielä valtava ero siihen mitä mä nään paljona saaliina.

      • 12+8
        13+2 kirjoitti:

        Korjataan sen verran, et koirallasi on ehkä tavan näyttistä kovempi saalisvietti. Eli ei juurikaan viettiä. Siinä on vielä valtava ero siihen mitä mä nään paljona saaliina.

        Ootko nähnyt mun koiran? Mun koiralla ON saalisviettiä enemmän kuin useimmilla saksanpaimenilla. Jonka avulla koulutus onnistuu erinomaisesti. MIksi muuten väittelet kanssani itsestäänselvyyksistä täällä? Oletko joku teini keskisuomesta?:)

      • 4+12
        !!!!!!!!!!!!!@@@@@@@@ kirjoitti:

        On opettanut oma kova koirani joka purki saalisviettiä piippaamalla. Nyttemmin ongelma jo melkein selätetty.

        Kuinka sait koiran piippaamaan, olikohan se mahdollisesti käyttis? Saalisviettiä ei pureta patoamalla.

      • 13+12
        7+19 kirjoitti:

        Ovatko käyttölinjaiset usein pehmeitä luonteeltaan? Joilta ei löydy kovuutta edes normaaleihin tottisliikkeisiin? Piippaavat eikä omistajan kanssa yhteistyö suju.

        Hermorakenteeltaan vakavasti puutteellinen käyttis sai kokeesta arvostetulta tuomarilta lausuntoonsa seuraavan määritelmän: "koiralla ja ohjaajalla erityisen hyvä suhde keskenään, koira tottelee pyyteittä kaikkia käskyjä"

        Tämä tapahtui vuonna -93. Ja pytty on yhä tuossa kirjahyllyssä tuhkauurnan vieressä. Oliko kouluttajalla/omistajalla vaiko tuomarilla hommat hallussa?

        Siis kysehän oli hermorakenteeltaan vakavasti puutteellinen näyttis eikä käyttis. Miks puhut vieläkin käyttiksestä vaikka sulle koirasi alkuperä jo aiemmin selvitettiin?

      • ?????!!!!!!!!+++++
        4+12 kirjoitti:

        Kuinka sait koiran piippaamaan, olikohan se mahdollisesti käyttis? Saalisviettiä ei pureta patoamalla.

        Kuinkas sait ex näyttikses piippaamaan?

      • vastaus.
        ?????!!!!!!!!+++++ kirjoitti:

        Kuinkas sait ex näyttikses piippaamaan?

        Tämä on ensimmäinen näyttis minulla, se joka piippasi oli käyttis.

      • hjutftygfghgfhh
        vastaus. kirjoitti:

        Tämä on ensimmäinen näyttis minulla, se joka piippasi oli käyttis.

        Ei siinä fidelityssä ollut mitään käyttistä. Aivan puhdas näyttis. Miten ei mene jakeluun?

      • 4+7=?
        hjutftygfghgfhh kirjoitti:

        Ei siinä fidelityssä ollut mitään käyttistä. Aivan puhdas näyttis. Miten ei mene jakeluun?

        Oletko joku murroisikäinen teini joka purkaa täällä vihaansa?

      • kysynvaan.
        13+12 kirjoitti:

        Siis kysehän oli hermorakenteeltaan vakavasti puutteellinen näyttis eikä käyttis. Miks puhut vieläkin käyttiksestä vaikka sulle koirasi alkuperä jo aiemmin selvitettiin?

        Kuinka hermorakenteeltaan vakavasti puutteellisen koiran (Bacteroides/Fidelity) omistaja onnistui saavuttamaan sillä jo nuorena merkittävän hienot tulokset mm. tottiksesta? Hermorakenne testattiin aikoinaan virallisesti luonnetestillä. Millainen koiranomistaja/kouluttaja silti onnistuu saavuttamaan hienot pisteet tottiksesta palveluskoirakokeissa että tokossa?

        ..Jaksaa koiran kanssa 12 vuotta..rakastaen koiraansa sekä puolustaen sen positiivisia ominaisuuksia...yrittäen niin pitkälle räntäsateessa Sahaajankadun koulutuksissa kuin voi..jossa ei ollut kuin 3 koirakkoa puolen vuoden aikana, koska ei haluttu tulla huonoilla ilmoilla treenailemaan..jota alettiin haukkua ja mustamaalata koiran kuoltua..estää koiranomistajaa löytämästä terveempää käyttölinjaista edellisensä jälkeen..sairaiden henkilöiden toimesta..Toteutettiinko tämä käyttisten vaiko näyttisten omistajien toimesta?

    • Rocky.

      "harva koira syö raakoja hedelmiä tai kasviksia, paitsi luonnonvaraisena sudet mm. puolukoita ja mustikoita."

      Hei flick!

      Tulin taas vilkaisemaan kuulumisia,sä et muuten muistanut sitä kun kerroin jossain kohtaa kuinka se meidän rocky oli luononmukainen (luononläheinen koira).

      Me kun mentiin metsään samoilemaan(vaikka asuikin metsän keskellä) ja se näki kun minä ja emäntä syötiin mustikoita tai puolukoita niin rocky alkoi aina joka kerta itsekkin syömään varvuista suoraan.

      Joskus tuli kerjäämään tai pyytämään että antaisin suoraan suuhun,mutta osoitin kädellä varpuja kohden.

      Ja meillä tyhjeni marjapuskat mustista viinimarjoista ja punaviinimarjoista,rocky kun söi niitä kun oli irti pihalla,tälle koiralle annettiin paljon ruokaa koska se oli niin paljon ulkona irti,aika usein 10litran kattilallinen meni kerralla ruokaa,ahnehan se oli mutta söi.

      Kalaa paljon melkoisia ruotoja ja lihoja siis paksuja ruotoja murskasi hampaillaan,kerran meni luu poikkitain kitalakeen kiini ja ei lähtenyt omin avuin,no minä katsoin että mitä se kakistelee ja kurkkasin suuhun,paksu luu oli kiini ja se piti poistaa kunnon pihdeillä koska käsin ei lähtenyt oli meinaan tiukassa. ei muuten olisi lähtenyt.

      Myös lampaan lihaa sai rocky muun ruuanseassa.Emäntä tuossa vierellä sanoi juuri että se olisi syönyt vaikka pieniä kiviä (leikkisästi).

      Rockyn luusto oli vahva sen puruvoimakin oli hirveä poikkeuksellinen mielestäni,emäntä alkoi luettelemaan mitä rocky söi ,kurkkua ja porkkanaa,omenoita,Kuhan ruodot vain rutisi suussa.Kalkkunan munathan se söi aina välillä välipalana kun löysi munakätköjä,näitä kalkkunoita se vartioi myös.

      Rockylla:han oli painoa noin 60kg ehkä parhimmissa voimissaan elinpäivinään 65kg. Tälläinen luonnonkoira joka on pihalla irti ja metsän keskellä on todellinen harvinaisuus jopa tuolloin 1990-2002 alkutaitteessa.

      Tämä koira oli ihmisrakas koira mutta luonnon kasvatti,se olisi pärjännyt suomenoloissa yhdelle sudelle,vertaan nimittäin rockyä laumanvarijoihin keskiaasialaiseen ja kaukaasianpaimenkoiraan,rocky olisi siinäkin mitta puussa ollut kärkikastia,,uskallan jopa väittää ettei läheskään kaikista kaukaasianpaimenkoirista olisi nykyisin vastaavaan.

      Pitää olla olla niin luonnonmukainen ja kaukaasialaista on nykyisin jo väärissä käsissä kovin monella.

      Emäntä tuossa kertoi kuinka kova kalamies se rocky oli,sehän kalasti itsekseen kirkkaassa lammenrannalla,kovasti yritti kalaan ottaa kiini mutta kala oli nopeampi aina.

    • Käyttiksen omistaja

      Ei voi kun ihaillen lukea näitä Flickin juttuja, muut ketjut on täynnä itseään kehuvia koirien omistajia, mutta Flick näyttää tietä tekojen kautta. Sikamageeta toimintaa!!

    • Flick

      Hei Rocky, kiva kun kirjoitit ketjuuni. Palaan asiaan kunhan täällä tilanne on rauhoittunut. Tuonlaisia juttuja mitä kirjoitat on mielenkiintoista lukea.

    • tsemppiä!

      Jatka!

      • ..........

        Tämän jälkeen etsittiin tervettä käyttistä ja kartoitettiin pentuja useista eri paikoista, kaikkien suvut sairaita ts. vanhemmilla perinnöllisiä sairauksia. Moccas- (perianaalifistelia), Deimos (synnynnäinen ruokatorven ja suoliston epämuodostuma), Stenbo (c-etupäät). Tuolloin Saksanpaimenkoiraliitto julkaisi nelisivuista printtiä kasvattajista, minkä perusteella pentuja etsiä ja missä ei oltu kerrottu muuta kuin kasvattajien nimet ja yhteystiedot ja jotain pikku"faktaa" kennelistä. Kukaan ei valvonut saksanpaimenkoirien kasvattajien toimia käytännössä..pentuja vaihdeltiin tuosta vain vaikka omistaja olisi käynyt jo 3 viikon ikäisenä valitsemassa itselleen sopivimman koiran pentueesta, sekoitti ostajien päitä vaihtamalla viime hetkellä koirat keskenään ja myymällä "ristiin", vain siksi, koska tahtoi myydä parhaat pennut lähistölle missä asui..Fiedelity/Backteroides?

      • 15+14
        .......... kirjoitti:

        Remo vai Rudi vaihdettiin Ronyyn ostotilanteessa? Tiedätkö pentueen koirien eliniät ja mihin kuolivat? Ronihan kuoli verisuonisyöpään, ja toinen kives poistettiin, myös rasvapatteja esiintyi jo kohtuu nuorena.

      • f ibewopqi
        15+14 kirjoitti:

        Mitä väliä, pääasia että Fidelityn omistaja Niemiaho vaihtoi airedaleihin jostain syystä.

        Ois edes yrittänyt tehdä yhteistyötä Bacteroidesin sekä sen jälkeläisten kanssa. Ei tullut minkään näköistä ohjeistuista ravitsemuksen suhteen eikä minkään muunkaan pentuja ostettaessa. Sit ihmeteltiin mitä kävi. Fidelity-kennelin omistaja tuntee Backteroidesin erittäin hyvin. Vieläkin.

      • 20+3

        Näkyykö Kennelliiton jalostustietojärjestelmästä Backteroides-koirien kuolinsyyt?

      • 23.
        f ibewopqi kirjoitti:

        Mitä väliä, pääasia että Fidelityn omistaja Niemiaho vaihtoi airedaleihin jostain syystä.

        Ois edes yrittänyt tehdä yhteistyötä Bacteroidesin sekä sen jälkeläisten kanssa. Ei tullut minkään näköistä ohjeistuista ravitsemuksen suhteen eikä minkään muunkaan pentuja ostettaessa. Sit ihmeteltiin mitä kävi. Fidelity-kennelin omistaja tuntee Backteroidesin erittäin hyvin. Vieläkin.

        Päivitäpä Irman ja Riitan yhteystiedot jalostustietokantaan tai liiton viralliselle sivustolle. Kaitsuakaan ei saa mistään enää kiinni, on lopettanut kuulemma koirahommat kokonaan..

      • 16+16
        f ibewopqi kirjoitti:

        Mitä väliä, pääasia että Fidelityn omistaja Niemiaho vaihtoi airedaleihin jostain syystä.

        Ois edes yrittänyt tehdä yhteistyötä Bacteroidesin sekä sen jälkeläisten kanssa. Ei tullut minkään näköistä ohjeistuista ravitsemuksen suhteen eikä minkään muunkaan pentuja ostettaessa. Sit ihmeteltiin mitä kävi. Fidelity-kennelin omistaja tuntee Backteroidesin erittäin hyvin. Vieläkin.

        Vähän sama kuin että Puurunen vaihtoi suursnautsereihin tietyssä vaiheessa...luuserointia.. ei kestetty nähdä mitä oli tullut tehtyä ja yritettiin piilottaa faktat.

    • 10vuotias terve uros
      • surullista

        Koiran omistaja on saanut aikamoista sontaa niskaansa syyttä sekä liiton virallisella foorumilla että täällä. .Miksi? Ihminen, joka on tehnyt kaikkensa saksanpaimenkoiriensa eteen, myös jalostuksellisessa mielessä. Yksikään näyttiksen omistaja ei ole herjaamisiin ollut osallisena.

      • .....
        surullista kirjoitti:

        Mitkä ovat ne käytännön toimenpiteet, joilla hän on edistänyt saksanpaimenkoirien jalostusta?

    • 2+9

      Tuollahan niitä on vaikka kuinka paljon lueteltu.

      • .....

        En löytänyt, voitko laittaa ne uudestaan tai linkin niihin?

    • 9+3

      Poimi ne keskusteluista ja mieti asiaa tarkemmin.

    • Flick.

      Pyytäisin, ettei nimimerkkiäni, joka on Flick, käytettäisi väärin, se näytti äsken olevan varattu. Eli Dakota´s Flick on kyseessä ja Flickin omistaja kirjoittaa tänne sillä nimimerkillä. Flick on Kai Salinin kennelistä ja koiran vanhemmat ovat SensenManneja, eli Kimin kasvatteja.

      Mutta, jos jollekin on niin tärkeää saada kiusata toisia, kuten tälle kello 6-7 välillä aamuisin tänne Flickistä herjoja kirjottavalle tehköön mitä parhaaksi näkee.

      • kertaus.

        Kerrottakon vielä toistamiseen, että Dakota´s Flick on 10,5 vuotias ja täysin terve sekä hyväkuntoinen sekä fysiikaltaan että psyykeltään, ei ole muuttunut vanhemmiten vihaiseksi kuten useat saksanpaimenkoirat mm. fyysisten kipujen johdosta. Turkki kiiltää, luustossa ei ole sellaisia vikoja, jotka haittaisivat koiran päivittäistä elämää, (AA/OO), ei nivelrikko-oireita. Sydän kunnossa, veriarvot priimaa. - Hoidettu rakkaudella.

    • ystävä

      Flick tekee mitä vain temppuja, mutta vain omistajan käskyn alla. Pasilassakin tunnetaan koirakko asiallisesta käytöksestään.
      Mm. viime kesänä koirakko vahti koko puistoa ja hälytti aina tarvittaessa poliisipartion tai pelastuslaitoksen paikanpäälle havaitessaan lainrikkomuksellista käytöstä.

      • ohikulkija.

        Tsemppiä Flickille ja omistajalle!

    • Flick.

      Kiitos tsempeistä!

    • veli-72

      Osaisiko joku suositella Flickin omistajalle mistä kennelistä kaveri koiralleen? Koiran pitäisi olla terveestä suvusta (AA/OO, selkä, ei ihottumia, ei autoimmunologisia sisäelinsairauksia) ja sopeutua sekä kaupunkiolosuhteisiin että maalle. Osata tarvittaessa olla kerrostalossa haukkumatta, myös yksinollessaan, turhaan. Koiran pitäisi olla lapsiystävällinen ja rauhallinen sekä tasapainoinen luonteeltaan, mutta tarvittaessa osata myös puolustaa omiaan.

      • ......

        Jos osaa puolustaa vain omiaan mutta on kaikipuolin sairas ja hermoheikko niin sellainenko sakun tulisi aidosti olla?

        "Suosittelen pehmolelua, viimeistä kohtaa lukuunottamatta siihen pätee nuo kaikki. Parempaan et oikealla koiralla pääse. "

        Millainen on "oikea" koira? Ja mihin pitäisi päästä ja kenen mukaan?

    • 18.11.2013 klo 23:17

      Flickin omistaja saa tällä foorumilla kertoa entisestä Backteroides koirastaan niin plajon kuin sielu sietää. Koira siis oli erittäin hyvinkäyttäytyvä oikeinkoulutettuna, jopa palkintoja sai sekä tokoista mentiin heittämällä läpi.Piti viimeiseen asti omistaan huolta, muttei voinut sietää ketään ulkopuolisia ihmisiä reviirillään ja oli aggressiivinen suurimmalle osalle ihmisistä,kuten emänsäkin Bacteroides Zarah, joka oli kasvatettu ladossa Irja Niemiahon omakotitalon pihapiirissä Anjalankoskella. Tästä ei sen enempää. Koskaan aiemminkaan aiheesta olekaan mitään tullut puheeksi, ihmiset vain tahtovat tietää oletettavasti faktaa uteliaisuuttaan. Tällä hetkellä pääasia on kuitenkin, että asia on kaikille selvä ja Flick, 10, 5 v, voi erittäin hyvin kaikin puolin.

      Eli Fidelity eli 12-vuotiaaksi ja kuoli verisuonisyöpään ja Flick on tällä hetkellä 10,5 vuotias terve uros. Piste.

      • 18:54

        Sensen Mann siis rulettaa edelleen. Atlas eli yli 12-vuotiaaksi joten miksei myös poikansa??

        Useat ihmiset missä koirakko asuu, ovat ihmetelleet, kuinka sakemanni voi yli 10-vuoden iässä vielä olla pirteä, elämäniloinen sekä leikkisä ilman fyysisiä tai muitakaan kipuja. Taitaa olla omistaja osannut valita koiransa oikein pentueesta sekä kasvattaa koiransa oikein. Harva samaan pystyy.

      • 17+13
        18:54 kirjoitti:

        Eipä siinä mitään sen kummempaa ihmettelemistä ole; Quina sekä Atlas hoitivat hommansa hyvin kuten myös Flick, pentueen paras ja tervein uros,joka sai L1 jo pentunäyttelystä.
        Miksi pitää alkaa haukkua ja syyllistää henkilöitä, jotka ovat koiriensa parhaaksi kaiken mahdollisen tehneet? Eikö se riitä, että koirakko on tunnettu asuinalueellaan kaikin puolin terveestä ja tasapainoisesta koirastaan sekä omistajan intensiivisestä paneutumisesta kaikkeen mahdolliseen, joka koskee saksanpaimenkoiria tai yleensäkin rodunjalostusta.

      • 12334556778
        17+13 kirjoitti:

        Voisitko vähän tarkentaa, kuinka olet paneutunut rodunjalostukseen? Tehnyt jotain sen hyväksi?

    • Flickille onnea

      Kuinka voi olla mahdollista, että Flick on terve näyttis vielä yli 10 -vuotiaan ikäisenäkin. Eläinlääkärikin ihmetteli, kuinka saksanpaimenkoira voi olla koko ikänsä ollut noin terve kaikinpuolin, piti harvinaisuutena. Ja kyseessä on sentään pääkaupunkiseudun yksi arvostetuimmista eläinlääkäreistä/eläinlääkäriasemista; ei koskaan ihottumia, kasvaimia, luusto- tai niveloireilua vaikka koira on saanut riekkua hyppiä, pomppia, juosta vapaana metsissä sekä kavereiden kanssa koirapuistoissa.

      Omistajalle suurkiitos kasvattajan ohella. Tämä koirakko on saanut paljon käytännöntasolla hyvää aikaan, viis "virallisista tuloksista", vaikka koira olisikin voinut menestyä näyttelyissä ja kokeissa tavallista paremmin. Niihin ei kuitenkaan ollut kovinkaan suurta hinkua lähteä jostain tietyistä syistä koskaan. Pääasia kuitenkin on, että koira ja omistaja voivat hyvin ja ovat olleet kykeneviä toteuttamaan sen kaiken, mikä olisi jokaiselle saksanpaimenkoiran omstajalle/koirakolle toivottavaa eli yhteiskunnallisesti edustamaan rotua kaikilla mahdollisilla tasoilla positiiviseen suuntaan sekä kannattamaan vain terveimmän koiramateriaalin jatkojalostusta edelleenkin tulevaisuudessa.

      • geelin terveys

        Mun näyttis täytti 12v viime keskiviikkona. Kuvattu 7v AB/00, käynny lääkärissä 2 kertaa, häntä murtunut ja silmätulehdus.Muuten ollut täysin terve.

      • ....................
        geelin terveys kirjoitti:

        Mun näyttis täytti 12v viime keskiviikkona. Kuvattu 7v AB/00, käynny lääkärissä 2 kertaa, häntä murtunut ja silmätulehdus.Muuten ollut täysin terve.

        Mun 10 v kuvattiin viime vuonna viimeksi AA/00. Veriarvot kunnossa. Ei tulehduksellisia sairauksia ollut koskaan. Yksi lyhyt kortisonikuuri 4 v sitten. Mitkään kaivarin eläinlääkäriaseman nivelrikko-oireistoa helpottamaan annetut pistoshoidot yhtä tyhjän kanssa, koska ei ole nivelrikkoa, samoin implantit, jotka estävät normaalin hormonitoiminnan, pelkkää kusetusta. Heh. Tässä siis (tietyt käyttiskasvattajat..) suurin VALHE mitä on vuosikausia yritetty ylläpitää.

        Kaivarin eläinlääkäriasema, jolla mm.Ollikka ja Mäkelä ovat käyneet, informoi asiakkaitaan valheeseen perustuen. Suurinta osaa "faktoista", mitä tuolla eläinlääkäriasemalla kerrotaan, ei tulisi ottaa todesta.

        Summa summarum:

        -näyttölinjaisia ei tahdota hoitaa niiden vaatimalla tavalla tunnetuimmilla eläinlääkäriasemilla; koirille ehdotetaan kastraatiota, koska itsellä on 12 ponia, 15 saksanpaimenta jne. jne. MIKSI?
        Koiria nukutetaan/piikitetään turhaan omistajien odotellessa odotustiloissa - oho - koirasi on niin vanha, ettei se mahdollisesti kestänytkään hammaskiven poistoa nukutuksessa. ?!!!!!!!!!!!! Anestesiasta tuli "vahingossa" liian pitkä...

      • T.Talvio
        .................... kirjoitti:

        Tästä eläinlääkäriasemasta olisi mielenkiintoista kuulla tarkemminkin. Joten mielipiteitä/kokemuksia voi vaihtaa esim. tässä ketjussa.

        Mua kehoitettiin käymään puolen vuoden välein, vaikkei koirassani ollut mitään todellista vikaa eikä se kärsinyt mistään vakavista sairauksista, kokeilin eläinlääkäriasemaa siksi, koska siitä oli ollut juttua ja päätin testata sen.

        Tehtiin ENMG, johon annettiin lieva rauhoitus, minkä jälkeen kuvattiin takaosaa röntgenillä. Pyydettiin odottamaan vastaanoton ulkopuolella. Otettiin ilmoittamatta koiran omistajalle luuydinnäyte veitsellä, jolla voisi kuulemma todeta selkärangan sairauksia.
        Lähdettyämme koiran kanssa autolla kotiin, se huusi ja itki koko matkan, mitä se koskaan aiemmin ei ollut tehnyt, sitä ilmiselvästi sattui. Soitettuani Etelä-Helsingin Eläinlääkäriasemalle, tiibetinspanieleita omistava vastaanottovirkailija ilmoitti, että koira nähtävästi vain oli vielä pökerryksissä rauhoittavasta aineesta.????????

      • ....................
        T.Talvio kirjoitti:

        Vaikka lieviä asentotuntopuutoksia todettiin, koira on sen jälkeen liikkunut normaalisti sen jälkeen kuuden vuoden ajan. Vieläkin, yli kymmenen vuotiaana kaikki neljä jalkaa toimivat täydellisesti eli koira pystyy juoksemaan, hyppäämään, nostamaan kutakin jalkaansa pyydettäessä yksi kerrallaan. - Mihin siis nämä eläinlääkärien arviot perustuvat, mikäli saksanpaimenkoiran luustosairauksista on kyse - eivät yhtään mihinkään! Kaikki luontaistuotehoidot ovat kusetusta, samoin kehoitukset käyttää koira eläinlääkärissä puolen vuoden välein. Pelkkää kusetusta sekä rahastusta. Niitä, jotka eivät ymmärrä lääketieteestä eivätkä koirista mitään on helppo kusettaa. Mutta onko se täysin moraalista, siitä voidaan olla montaa eri mieltä.

      • ??????
        T.Talvio kirjoitti:

        Tästä eläinlääkäriasemasta olisi mielenkiintoista kuulla tarkemminkin. Joten mielipiteitä/kokemuksia voi vaihtaa esim. tässä ketjussa.

        Mua kehoitettiin käymään puolen vuoden välein, vaikkei koirassani ollut mitään todellista vikaa eikä se kärsinyt mistään vakavista sairauksista, kokeilin eläinlääkäriasemaa siksi, koska siitä oli ollut juttua ja päätin testata sen.

        Tehtiin ENMG, johon annettiin lieva rauhoitus, minkä jälkeen kuvattiin takaosaa röntgenillä. Pyydettiin odottamaan vastaanoton ulkopuolella. Otettiin ilmoittamatta koiran omistajalle luuydinnäyte veitsellä, jolla voisi kuulemma todeta selkärangan sairauksia.
        Lähdettyämme koiran kanssa autolla kotiin, se huusi ja itki koko matkan, mitä se koskaan aiemmin ei ollut tehnyt, sitä ilmiselvästi sattui. Soitettuani Etelä-Helsingin Eläinlääkäriasemalle, tiibetinspanieleita omistava vastaanottovirkailija ilmoitti, että koira nähtävästi vain oli vielä pökerryksissä rauhoittavasta aineesta.????????

        Luuydinnäytteen ottaminen sattu todella, sen voi itse kokeneena kertoa. Eikö eläinlääkäri etukäteen ilmoittanut, että koira voi jälkeenpäin olla kivulias, onhan kyseessä sentää selkäydinhermostoon kajoaminen???

      • 10+12
        ?????? kirjoitti:

        Luuydinnäytteen ottaminen sattu todella, sen voi itse kokeneena kertoa. Eikö eläinlääkäri etukäteen ilmoittanut, että koira voi jälkeenpäin olla kivulias, onhan kyseessä sentää selkäydinhermostoon kajoaminen???

        Ei kun se tiibetinspanielien omistaja vaan kerto, että koira oli sekasin enmg-tutkimukseen annetusta lievästä anestesiasta..

        http://www.etelahelsinginelainlaakariasema.fi/yhteystiedot/

        Haistaka Vittu. Rahastajat.

      • 7+12
        T.Talvio kirjoitti:

        Tästä eläinlääkäriasemasta olisi mielenkiintoista kuulla tarkemminkin. Joten mielipiteitä/kokemuksia voi vaihtaa esim. tässä ketjussa.

        Mua kehoitettiin käymään puolen vuoden välein, vaikkei koirassani ollut mitään todellista vikaa eikä se kärsinyt mistään vakavista sairauksista, kokeilin eläinlääkäriasemaa siksi, koska siitä oli ollut juttua ja päätin testata sen.

        Tehtiin ENMG, johon annettiin lieva rauhoitus, minkä jälkeen kuvattiin takaosaa röntgenillä. Pyydettiin odottamaan vastaanoton ulkopuolella. Otettiin ilmoittamatta koiran omistajalle luuydinnäyte veitsellä, jolla voisi kuulemma todeta selkärangan sairauksia.
        Lähdettyämme koiran kanssa autolla kotiin, se huusi ja itki koko matkan, mitä se koskaan aiemmin ei ollut tehnyt, sitä ilmiselvästi sattui. Soitettuani Etelä-Helsingin Eläinlääkäriasemalle, tiibetinspanieleita omistava vastaanottovirkailija ilmoitti, että koira nähtävästi vain oli vielä pökerryksissä rauhoittavasta aineesta.????????

        "koska siitä oli ollut juttua ja päätin testata sen."

        Oliko juttua levittänyt tämän kyseisen eläinlääkäriaseman paremmuudesta verrattuna muihin esim. Ollikka tai Baackteroides kennelien kasvateista joku?

        Asia on jo päivänselvä, joten ei tarvitse vastata mitään. Sairasta, ikävää, inhottavaa, kuvottavaa, epätasa-arvoista, lainvastaista toimintaa kaikin puolin. Vain ja ainoastaan omaneduntavoittelun/narsismin nimissä. - Talin kouluttajat YÖK. - Käytetäänkö vielä sähköä ja erotellaan uudet ja vanhat liiton jäsenet toisistaan kiusaamisen keinoin?

      • tosi outoa!!!!!
        T.Talvio kirjoitti:

        Tästä eläinlääkäriasemasta olisi mielenkiintoista kuulla tarkemminkin. Joten mielipiteitä/kokemuksia voi vaihtaa esim. tässä ketjussa.

        Mua kehoitettiin käymään puolen vuoden välein, vaikkei koirassani ollut mitään todellista vikaa eikä se kärsinyt mistään vakavista sairauksista, kokeilin eläinlääkäriasemaa siksi, koska siitä oli ollut juttua ja päätin testata sen.

        Tehtiin ENMG, johon annettiin lieva rauhoitus, minkä jälkeen kuvattiin takaosaa röntgenillä. Pyydettiin odottamaan vastaanoton ulkopuolella. Otettiin ilmoittamatta koiran omistajalle luuydinnäyte veitsellä, jolla voisi kuulemma todeta selkärangan sairauksia.
        Lähdettyämme koiran kanssa autolla kotiin, se huusi ja itki koko matkan, mitä se koskaan aiemmin ei ollut tehnyt, sitä ilmiselvästi sattui. Soitettuani Etelä-Helsingin Eläinlääkäriasemalle, tiibetinspanieleita omistava vastaanottovirkailija ilmoitti, että koira nähtävästi vain oli vielä pökerryksissä rauhoittavasta aineesta.????????

        "Otettiin ilmoittamatta koiran omistajalle luuydinnäyte veitsellä, jolla voisi kuulemma todeta selkärangan sairauksia."

        Tosi sairasta. Omistajaltahan ei oltu kysytty edes lupaa toimenpiteeseen, eikö niin?? Ja se, että koira vielä jätettiin ilman kipulääkitystä kärsimään?? Häh!?

      • 10+

        Kimille terveiset, vaikkei häntä kiinnostakaan mikään mikä liittyy kasvatteihinsa.

    • omistaja.

      Kiitos! Eräs kreikkalaissyntyinen nainen tuli muutama päivä sitten yhtäkkiä kertomaan kadulla, kuinka hänen mukaansa Flickillä on vielä paljon aikaa. Kerroin toivovani koirani elävän vielä muutaman vuoden, uskon hänen olevan oikeassa. Ystävänsä koira, jossa oli sakemannia suurin osa, oli elänyt 17-vuotiaaksi.

    • Rocky.

      "Ystävänsä koira, jossa oli sakemannia suurin osa, oli elänyt 17-vuotiaaksi."

      Hyvinkin voi elää...näin itse 1990 vuosikymmenellä 17 vuotiaan saksanpaimen koiran ja hänen emäntänsä lenkillä usein (kävely lenkillä).En tiedä kuinka vanhaksi eli mutta aivan hyvinkin 18-19 vuotiaaksi,hieman takalonkissa tai jaloissa oli nähtävissä vaivaa.Koira oli melko suuri.

    • Sakupoika1

      -80--90 luvun taitteessa monta sakua tiedän eläneen 15 vuotiaaksi,yhden 16 vuotiaaksi.nykyään taitaa olla harvinaista.Toki omanikin haluaisin pitää tuonne asti?

    • omistaja.

      Rakkaastaan ei tahtoisi luopua koskaan. Poislähtöä tahtoisi yrittää viivästyttää mahdollisimman pitkään, tosin ei koiran kärsimyksen kustannuksella. Sitä vain niin toivoisi, ettei tulisi mitään yllättävää, jota ei ennalta voisi jo hyvissä ajoin koirasta nähdä. Paras kuolema olisi sellainen, jossa ystävä vain nukkuu hiljaa pois, eikä olisi sitä ennen joutunut kokemaan tuskia.
      Olette oikeassa, ennen oli toisin, en voi ymmärtää, ketkä ja miksi ovat päästäneet rodunjalostuksen tähän tilaan teetättämällä jatkuvasti koiramateriaalia, joka on jo etukäteen tuhoontuomittu.
      Toivotaan kuitenkin, että myös näistä nykyajan sakemanneista löytyisi vielä niitä pitkäikäisiäkin jonkin verran; niistä voisi tehdä koosteen jonnekin.

    • ...

      Juuri tuota olen jo vuosia yrittänyt painottaa, kansalliset lajit, muutkin kuin IPOilut pitäisi nostattaa yhä enenevässä määrin esiin kaikissa medioissa. Saksanpaimenkoirahan on rotumääritelmän mukaan MONIPUOLINEN käyttökoira.

      Aina ei myöskään VIRALLISESTI välttämättä tarvitse kilpailla voidakseen tarjota koiralleen mahdollisimman hyvän aktiviteetteja sisältävän elämän.

    • ....

      Hieno poika. Rakkainpani. Nyt nukkumaan hetkeksi ja päivällä tänään uudet kujeet. Poliisien kanssa.

    • ...........

      Vuosi vaihtui ohimennen. Teimme vuorokauden ympäri töitä sekä Auroran sairaalan sekä Pasilan ympäristössä. Olisiko pieni hetki nyt aikaa levätä? Pasilan poliisista kerrottiin, ettei tarvitse olla peloissaan vaikka henkeämme onkin uhattu. He tietävät missä asumme ja jos joku yrittää tehdä ihanmitävain, partio on aina tavoitettavissA.

    • 6+20

      Kateelliset idioottieinit olivat taas yrittäneet käydä miinustamassa ketjua. Säälittävää.

    • ...

      äikohlairuo.;)

    • perillä

      Flick viikon päästä 10 vuotta 8 kk. Terve. Kahden eläinlääkärin todistukset olemassa. Leikkii täysillä pentujen kanssa koirapuistossa. Juoksee, pomppii, hyppii. Ilman kipuja, luiskaperättömänä. Tosin, koira tavallista paremmin hoidettu koko ikänsä, omistaja tainnut paneutua koirankasvatukseen jo pidemmän aikaa.;)) Kasvattajakurssikin käyty jo vuosia sitten.

    • Atlas.

      Tanja, Atlaksen omistaja varmaan tietää mistä seuraava pentu sulle. Tunnet suvun läpikotaisin ja olet omistautunut elämäsi ajaksi saksanpaimenkoiralle sen näkee kirjoituksistasi sekä livenä. Soita oikeisiin osoitteisiin ajoissa. Tsemppiä ja toiv. nykyisellä koirallasi on vielä terveitä vuosia jäljellä.

    • Flick.

      Tässä hieman lisää hapetuksen sijaan koirankoulutuksesta, mitä metodeja olen itsekin käyttänyt saadakseni koirastani mahdollisimman tasapainoisen ja hyvinkäyttäytyvän:

      http://www.freewebs.com/klikki/

    • Flick.

      Tänään lähti tappouhkauksia talon asukkaille esittänyt henkilö pakkohoitoon. Flickin avustamana.

    • omistaja

      Pitääkö teidän muiden sakut omenista? Flick syö niitä mielellään ja tekee hyvää vatsalle. Annan aina välillä iltapalaksi yhden. Tuossa lähistöllä on omenapuu, josta kesäisin saa ilmaisiksi omenia; Flick etsii maahanpudonneet itse heinikosta ja välipala maistuu.:)

      • ystävä

        Syö kuulemma myös banaania välipalaksi.

    • päivitys 23.1.2014

      Noista neurologisista oireista mistä on tehty uusi aloitus, voitte siis kysellä vaikka tarkemmin eläinlääkäriasema Aistista, jonka yhteystiedot ovatkin jo löydettävissä sekä täältä että googlettamalla.

    • .....

      Joku kyseli onko minulla kokemusta neurologisista sairauksista? Onko teillä muilla sakujen omistajilla? Avointa ja rehellistä keskustelua kaivattaisiin aiheesta.

      Noin joka toisella sakulla mutulla arvioituna nykyisin ilmenee jonkinlaista asentotuntopuutosta varsinkin takajaloissa silloin tällöin, mikä ei välttämätä lyhennä koiran elinikää mitenkään eikä aiheuta kipuja koiralle ja joista huolimatta koiran kanssa voi harrastaa lähes mitä vain ilman lääkityksiä, MIKÄLI nivelet ovat kunnossa eli AA/OO. Silti olisi erittäin tärkeätä saada aiheesta keskustelua täälläkin aikaiseksi jatkuvan salailun sijaan.

      Oireet, mitä toisessa ketjussa kuvattiin, viittaavat hermostoon/neurologiaan liittyviin tekijöihin, mikäli ketjun ajoittaja ei kuvannut koiransa oireistoa väärin.

      • 18:42

        Esimerkinomaisesti voisin kertoa AVOIMESTI täälläkin, että vaikka koirani on täysin terve eläinlääkärien mielestä, olen havainnut sillä näin vanhemmalla iällä jonkinnäköistä oirestoa toisessa takajalassa, mikä on meillä kaikilla ihmisilläkin edessä vanhuudessa. Oireisto on kuitenkin niin lievää, että koira nostaa ko. jalan pyydettäessä samantien (eli ei vakavia asentotuntopuutoksia, jollaiseen joillekin on määrätty kortisonia, joka tuhoaa sisäelimet) sekä ulkona pissatessaan jalka nousee korkeammalle kuin monen muun. Asentotuntopuutoksista huolimatta ei ole kipuja, leikkii kuten pentuna, juoksee kavereiden kanssa elämäniloisena samoin kuin pentuna. Jalat eivät EDES ole menneet ristiin kertaakaan:) Kävelee varmoin askelin neljällä jalalla päivttäin, jokainen tassu toimii hyvin.

        Siinä jotain turhasta provokaatiosta, mitä jossain vaiheessa liiton aktiivit ovat harrastaneet. Koiran selkää ei tarvitse omakustanteisesti lähteä kuvauttamaan; jokaisen kasvattajan velvollisuuksiin sen sijaan kuuluu myyntisopimukseen liittyen osallistua myymiensä koirien kuvauttamiseen siten, ettei jalostusmateriaali=koira kärsisi. Edellisen voi jokainen tulkita omalla tavallaan.

    • asperger.

      Noniin. Saatteko te muut sakujen omistajat ottaa koiran mukaan terveyskeskukseen, kirjastoon ja elintarvikemyymälään? Flick kulkee aina mukana ja ihmiset pitävät siitä.

      • ei mukaan...

        Mielestäni koirat ei kuulu ko. paikkoihin. On paljon allergisia, pelkääviä ja muuten vaan sellaisia jotka ei koirista välitä. Itse ajattelen sen verran kanssaihmisiä, että jätän koirat pois asioidessani yleisissä paikoissa.

      • .....
        ei mukaan... kirjoitti:

        Juuri näin, tuolla on ihmisten pakko olla ja käydä.

      • kaikkialla mukana
        ei mukaan... kirjoitti:

        Mielestäni koirat ei kuulu ko. paikkoihin. On paljon allergisia, pelkääviä ja muuten vaan sellaisia jotka ei koirista välitä. Itse ajattelen sen verran kanssaihmisiä, että jätän koirat pois asioidessani yleisissä paikoissa.

        Flickin saa ottaa mukaan, kuten kaikki muutkin opaskoirat ihan mihin vain. Suurin osa ihmisistä pitää koirasta sekä kiittää päivän pelastamisesta saadessaan hetken olla koiran seurassa. Allergisille ihmisille on omat paikkansa terveyskeskuksissa kuten sairaaloissakin, opaskoirahuoneet sekä osastot ovat erikseen. Sen verran ajattelen kanssaihmisiäni, että näen Flickin kanssa tarpeelliseksi tuottaa heille iloa koirani kanssa. Edes hetkittäin. Jos saksanpaimenkoira on kouloutettu asianmukaisesti yhteiskuntakelpoiseksi, siitä useimmiten on vain iloa ja hyötyä kanssaihmisille.

        Nämä pelkopurijat ja hermorakenteeltaan säikyt tai fyysisistä kivuista kärsivät perseenlaahaajat ovat erikseen, kuten raivohullut piippaavat käyttiksetkin.

    • Huoh......

      Kuka on niin tollo että edes hankkii saksanpaimenkoiran? Niin sairas rotu laahuavine perseineen että huh huh, sääliksi käy koko rotua.

      • onnekas omistaja

        Provohan tuo yöllä kirjoitettu on, mutta kuitenkin.
        Minulla on terve sakupoika, jonka perse ei laahaa. Ehkä sain sen viimeisen kunnon vanhan ajan sakemannin?
        Itse kiltteys omalle perheelle ja tottelee lenkillä. Helppo opetetteva, oikein katsoo välillä silmiin ja pyytää: Opeta minua, tahdon palvella.
        Ja on sentään koira, eikä mikään pölyhuisku.

    • surullinen

      pidin niin lopetetusta 6 v. nartusta.
      Agressiivisten purskausten takia pakko piikittää. Eläinlääkäri totesi liian laahaavan perän aiheuttavan koiraparalle valtavia kipuja.Lääkittiin, leikattiin, kävi juoksumatolla, kuljetettiin jopa kantohihnoilla ulkona.
      Pennusta ei tätä takapääongelmaa voinut nähdä, eikä Karjaalaknen pentutehtailija puhunut muusta kuin että emä on näyttelyvalio ja kaikki ok, kirjat nähtiinkin vasta kun kirjattiin omistajuus Kennelliitossa, mutta silloin pentu oli jo kotiutunut meille :(

      Oli Senseimann, surettaa kun kantakirja roikkuu netissä edelleen.

      Mukavaa taivaallista lenkkimatkaa, Fatima !

      • Flick.

        Outoa sinänsä tuo aggressiivisuus, voisiko siihen olla syynä kasvatus? Laahaava peräpää? Kyllä pennusta jo näkee tuleeko sillä olemaan vaikeita ongelmia selässä/lantiossa myöhemmin, jolloin voi kasvattajalle kertoa tämän perusteena miksei pentu mene kaupaksi. Uskoisin, että kasvattaja, mikäli hänellä vähänkään järkeä päästään löytyy, näkisi tällaisen jo etukäteen ja siitä kertoisi avoimesti. Koira, joka on pentuna parantumattomasti sairas/kivulias tulisi lopetuttaa. Eivät nuo vakavat takapääongelmat vasta vuosien päästä tule esille vaan jo ihan alle vuoden ikäisenä.

      • Flick.
        Flick. kirjoitti:

        "Outoa sinänsä tuo aggressiivisuus, voisiko siihen olla syynä kasvatus?"

        Tai kivut? Kertoisitko mikä koirasi diagnoosi oli selän/lantion suhteen?

      • kjr999
        Flick. kirjoitti:

        "Outoa sinänsä tuo aggressiivisuus, voisiko siihen olla syynä kasvatus?"

        Tai kivut? Kertoisitko mikä koirasi diagnoosi oli selän/lantion suhteen?

        diagnoosi lanton ja selän suhteen= sensenmann

      • provo porvoosta
        Flick. kirjoitti:

        Outoa sinänsä tuo aggressiivisuus, voisiko siihen olla syynä kasvatus? Laahaava peräpää? Kyllä pennusta jo näkee tuleeko sillä olemaan vaikeita ongelmia selässä/lantiossa myöhemmin, jolloin voi kasvattajalle kertoa tämän perusteena miksei pentu mene kaupaksi. Uskoisin, että kasvattaja, mikäli hänellä vähänkään järkeä päästään löytyy, näkisi tällaisen jo etukäteen ja siitä kertoisi avoimesti. Koira, joka on pentuna parantumattomasti sairas/kivulias tulisi lopetuttaa. Eivät nuo vakavat takapääongelmat vasta vuosien päästä tule esille vaan jo ihan alle vuoden ikäisenä.

        Vai on Karjaalla jo "kantakirjakasvatustakin"!Kun alat provota käytä nyt edes oikeita termejä.

      • kiitos.
        provo porvoosta kirjoitti:

        Vai on Karjaalla jo "kantakirjakasvatustakin"!Kun alat provota käytä nyt edes oikeita termejä.

        Voisitko kirjoittaa omalla nimelläsi tai edes koirasi virallisella nimellä?

      • pölvästille
        kjr999 kirjoitti:

        diagnoosi lanton ja selän suhteen= sensenmann

        Noinko paljon tiedät saksanpaimenkoirien selän sairauksista? Kohtuu onnetonta.

      • IPOilijoille
        kjr999 kirjoitti:

        diagnoosi lanton ja selän suhteen= sensenmann

        Koirallani on hieman laskeva lantio. Siitä huolimatta sillä ei ole ilmennyt selässä kipuja koska ollaan harrasteltu vain raunioita, hakua ja jälkeä. Juttelin erään pitkänlinjan sakemannikasvattaja kanssa äskettäin ja hänkin oli sitä mieltä, ettei yhtäkään koiraa pitäisi hyppyyttää A-esteiden ylitse ja vielä vähemmän harrastaa jotain IPOilua joka rikkoo koiran kuin koiran nivelet ja luuston. Sellaista koiraa ei ole edes olemassa joka moisista sirkustempuista ei rampaututuisi jo keski-iässä. Kokeilepa itselläsi samaa mitä suojelukokeissa koirat joutuvat kokemaan fyysisesti. Et takuuvarmasti eläisi enää sen jälkeen kovinkaan kauaa vaan joutuisit rampana johonkin laitoshoitoon loppuiäksesi.

      • siitävaan
        IPOilijoille kirjoitti:

        Ja tää pitkän linjan sakemanni kasvattaja oli varmaan kimi tai jotain muita näyttis porukoita. Ymmärrystä on kuin sialla polkipyörästä. Se on selvä, että loukkaantumisia sattuu urheillessa. Mut sitä voi sattua yhtälailla metsässä kahden koiran leikkiessä, kentällä A-esteellä tai ipoillessa. Käyttikset on rakenteeltaan huomattavasti köykäsempiä kuin näyttislöllykät, joten esim A-este ei ole ongelma.

      • täältä sinne
        siitävaan kirjoitti:

        "löllykät"

        Minun näyttikseni on ainakin kevytrakenteinen,hoikka, kuiva ja kiinteä, joten älä yleistä. Eiköhän noita "löllyköitä" valmistu joidenkin osaamattomien käyttisharrastajien porukoissa jotka ovat itsekiin niin lihavia, etteivät mahdu edes tavalliseen autoon vaan pitää hankkia farmari tai maasturi ihan sitä varten.

      • kjr999
        pölvästille kirjoitti:

        Noinko paljon tiedät saksanpaimenkoirien selän sairauksista? Kohtuu onnetonta.

        juu, kun katsoo jalostustietokantaa, niin kyllä se diagnoosi on SenSen Mann. Kyllä on niin pa..aa koiraa käytetty jalostuksessa, joten siinä se syy on niihin huonoihin lonkka ja selkä juttuihin. Jos sieltä väännetään 13 pentuetta vuodessa, niin siitä on jalostus kaukana. Olet Flick todella onnekas jos siitä tehtaasta olet terveen koiran saanut. Joten onneksi olkoon suuresti.

      • Ystäväsi zenmaster
        IPOilijoille kirjoitti:

        Koirallani on hieman laskeva lantio. Siitä huolimatta sillä ei ole ilmennyt selässä kipuja koska ollaan harrasteltu vain raunioita, hakua ja jälkeä. Juttelin erään pitkänlinjan sakemannikasvattaja kanssa äskettäin ja hänkin oli sitä mieltä, ettei yhtäkään koiraa pitäisi hyppyyttää A-esteiden ylitse ja vielä vähemmän harrastaa jotain IPOilua joka rikkoo koiran kuin koiran nivelet ja luuston. Sellaista koiraa ei ole edes olemassa joka moisista sirkustempuista ei rampaututuisi jo keski-iässä. Kokeilepa itselläsi samaa mitä suojelukokeissa koirat joutuvat kokemaan fyysisesti. Et takuuvarmasti eläisi enää sen jälkeen kovinkaan kauaa vaan joutuisit rampana johonkin laitoshoitoon loppuiäksesi.

        Niin, siinä se ero on käyttö- ja näyttölinjaisen välillä. Toinen on huippu-urheilija ja toinen penkkiurheilija. Vaikka ei kaikkien käyttölinjaistenkaan rakenne kestä esim. IPO3.n saakka, mutta näyttiksiä taitaa olla tasan 1 kpl tällä hetkellä Suomessa, jolla on IPO3 ja kyllähän niitä olisi enemmän, jos niistä vain olisi siihen, mutta ei kestä rakenne, eikä ole hermoja ja viettiä muuhun, kun nuuhkimaan toisten koirien takamuksia.

      • Flick.
        kjr999 kirjoitti:

        juu, kun katsoo jalostustietokantaa, niin kyllä se diagnoosi on SenSen Mann. Kyllä on niin pa..aa koiraa käytetty jalostuksessa, joten siinä se syy on niihin huonoihin lonkka ja selkä juttuihin. Jos sieltä väännetään 13 pentuetta vuodessa, niin siitä on jalostus kaukana. Olet Flick todella onnekas jos siitä tehtaasta olet terveen koiran saanut. Joten onneksi olkoon suuresti.

        Koiraa ei hankittukaan Sensen Mannilta vaan Dakotakselta; siinä on jo suuri ero. Ja valitsin pentueen leikkisimmän sekä hyväluonteisimman pennun ihan tarkoituksella vaikka takapää näyttikin jo pentuna olevan hieman laskeva.Siitä ei kuitenkaan mitään haittaa meille ole missään vaiheessa koitunut ja koira on edelleen lähes 11-vuotiaana hyväluonteinen ja energinen, liekö ammattitaitoisen kasvatuksen tulosta.:) Koira on pentueen tervein. Ehkäpä osaksi tällä kertaa on ollut myös tuuria mukana. Tiedän kyllä saksanpaimenkoiran sairauksista lähes kaiken enkä hyväksy sammakkoperien kasvatusta missään mielessä. Mutta on olemassa myös välimuotoja, kaikkien ei tarvitse omata sahapukkirakennetta, koira voi elää onnellisen elämän ja sen kanssa voi harrastaa kansallisia lajeja siitä huolimatta, ettei harrastaisi IPOilua. Saksanpaimen on MONIPUOLINEN käyttökoira, mikä tarkkoittaa kokonaisvaltaista terveyttä sekä yhteiskuntakelpoisuutta. Jos koiralla ei ole kipuja ja se on hermorakenteeltaan lähes täydellinen, ihmiset pitävät siitä ja se ihmisistä, miksei senkaltaisia koiria saisi jatkojalostaa? Ei suojelukokeen läpäisy ole ainut asia, minkä perustella voidaan saksanpaimenen käyttökelpoisuutta ihmisen palveluksessa mitata.

      • Flick.
        Ystäväsi zenmaster kirjoitti:

        Niin, siinä se ero on käyttö- ja näyttölinjaisen välillä. Toinen on huippu-urheilija ja toinen penkkiurheilija. Vaikka ei kaikkien käyttölinjaistenkaan rakenne kestä esim. IPO3.n saakka, mutta näyttiksiä taitaa olla tasan 1 kpl tällä hetkellä Suomessa, jolla on IPO3 ja kyllähän niitä olisi enemmän, jos niistä vain olisi siihen, mutta ei kestä rakenne, eikä ole hermoja ja viettiä muuhun, kun nuuhkimaan toisten koirien takamuksia.

        Hermoja ja viettiä löytyy, jos ne osataan oikealla tavalla nostaa koirasta esille jo pennusta lähtien, olipa lähes kuinka "lötkö" tahansa alunperin. Yleisimmin se, ettei koirasta tule mitään on taitamattoman omistajan syytä, ei koiran. Se on totta, että paljon löytyy nykypäivänä rakenteeltaan liian suurikokoisia sakuja sekä näyttiksistä että käyttiksistäkin, joka jonkin verran voi estää kovaa fyysistä käyttöä. Mutta, miksi kaikkien saksanpaimenten pitäisi tehdä pelkästään fyysistä työtä; jakautuuhan ihmisrotukin sekä fyysisen että psyykkisen työn tekijöihin, joten miksei sitten saksanpaimenkoirakin. Yhä korostan, että saksanpaimenkoira on monipuolinen käyttökoira, jonka tehtävä on palvella ihmiskuntaa ja toimia ihmisen tukena ja apuna erilaisissa tilanteissa, joten siksi edelleen näin parinkymmenen vuoden kokemuksella tahtoisin, että näyttis- ja käyttisväki lopettaisi ikuiset ristiriitansa keskenään jossain vaiheessa, mitkä eivät johda mihinkään.
        Sitten vielä loppukaneettina; etsin aikoinaan käyttölinjaista koiraa ja hain sitä viidestä eri paikasta; kaikissa oli jotain fyysistä vikaa tai suvussa vikaa hermorakenteessa eli sellaisia sairauksia, minkä vuoksi päädyin nykyiseen koiraani ja mistä olen ollut erittäin tyytyväinen. Tarkoitus oli hakea jostain terve käyttölinjainen, muttei sellaista mistään 10 vuotta sitten löytynyt. Että näin.

    • revi tuosta

      Dakota's Flick= Atlaksen poika, eli yli 12-vuotiaaksi, äitinsä lempeä luonne, hyvähermoinen, isänsä fyysinen terveys.

      • nartsapallukka

        Onnea teille!!!

    • ystävä

      Eläinlääkärien mukaan Flick on ollut koko ikänsä tavallista terveempi. Sillä ei koko elämänsä aikana ole koskaan ollut yhtäkään ihottumaa ja vatsakin on pysyt kunnossa luonnonmukaisella ruokavaliolla. Koira ei ole kärsinyt kivuista, AA/OO, vaikka onkin hieman isokokoinen saksanpaimeneksi. Tulee hyvin toimeen toisten koirien kanssa ja erityisesti ihan kaikkien ihmisten, lapsista lähtien, joista pitää erityisesti. Luonteeltaan erittäin leikkisä ollut aina, myös vanhanakin, mikä kertoo mm. siitä, ettei kipuja ole. Tekee aktiivisesti hommia aina jos jotain pitää tehdä, tekee mielellään, ei pakosta. Koulutettu positiivisen vahvistamisen keinoin. Asuu kerrostaloyksiössä, kesät pääosin mökillä. Asuinalueen parhaiten hoidettu, parhaiten käyttäytyvä koira kuulemma.

      Pääkaupunkiseutu.

    • vuodesta-91 SPK

      Mahtoiko Flickin omistaja käydä Sahaajankadun kentällä räntäsateessa kouluttamassa kolmen koirakon kanssa ainoana Fidelity Ronia vuonna -93, joka ohjattiin kilpailijoiden ryhmään jo 8 kk ikäisenä? Vai oliko tuo kaikki vain harhaa??? Fidelityn koirathan olivat Backteroides- sukuisia alunperin pääosin, joista osalla todettin perinnöllisiä hermorakenteen heikkouksia. Yrittikö tämä koiranomistaja tehdä kaikkensa saadakseen koulutettua koiransa yhteiskuntakelpoiseksi, käytti luonnetestissä (pisteet 96) ja kävi jälkikokeet läpi, mutta kun koira puri ohjaajan lasta, se hylättiin kokeesta samantien. Koe järjestettiin aikoinaan Tampereella. Koira kuitenkin oli niin hyvin ohjaajansa hallinnassa tottelevaisuuden osalta, että sai parhaasta tottelevaisuusosuudesta pokaalin kokeessa, vaikka jälkikoe jäikin suorittamatta. Tämän jälkeen Irma Niemiaho siirtyi Airedalien kasvattajaksi ja jätti sakemannien kasvatuksen sikseen. Tiedä häntä sitten mistä syístä.

      • 50 v sakuja

        :D

      • Sahaajankatu 90-luku

        Mahtoi. Mä muistan tuon ihmisen. Aina mukana kaikessa. Ja koira toimi tottiksessa kuin ajatus.Sen vuoksi se läpäisikin ALOT ja AVOT silmänräpäyksessä noin puolen vuoden aikana. Ja Puurunen piilotteli silloin patukkaa Sahaajankadun kentällä koiralleen ruohikkoon viikoittain yrittäessään harjoitella eteenmenoa.

      • 27.2.2014
        Sahaajankatu 90-luku kirjoitti:

        Mahtoi. Mä muistan tuon ihmisen. Aina mukana kaikessa. Ja koira toimi tottiksessa kuin ajatus.Sen vuoksi se läpäisikin ALOT ja AVOT silmänräpäyksessä noin puolen vuoden aikana. Ja Puurunen piilotteli silloin patukkaa Sahaajankadun kentällä koiralleen ruohikkoon viikoittain yrittäessään harjoitella eteenmenoa.

        Siellä on sellainen hiekkatie joka kulkee nurmikenttien välissä. Siellä harrasteltiin eteenmenoharjoituksia toisinaan. Penturyhmät olivat siellä vähän ylempänä mäen päällä ja tavikset ja kilpailijat alempana. Siinä metsänreunassa käytettiin koiria ennen treenejä tarpeillaan. Ja koira-aitauksessa, joka sijaitsee hiekkatien toisessa päässä.

      • historioitsija
        27.2.2014 kirjoitti:

        Siellä on sellainen hiekkatie joka kulkee nurmikenttien välissä. Siellä harrasteltiin eteenmenoharjoituksia toisinaan. Penturyhmät olivat siellä vähän ylempänä mäen päällä ja tavikset ja kilpailijat alempana. Siinä metsänreunassa käytettiin koiria ennen treenejä tarpeillaan. Ja koira-aitauksessa, joka sijaitsee hiekkatien toisessa päässä.

        Kertoisitko myös mitä kyseisessä paikassa yli 100 vuotta sitten tehtiin?

    • 8+8

      Jatketaanpa joskust tästä...

    • jdjjdodkdjdjj

      No sinähän taas outo olet. Näköjään poistatit kysymykset vietin lisäämisestä oikealla koulutuksella. Tais loppua järki, niin päätit poistattaa kysymykset? Minä olen kanssasi erimieltä, eli vietti on periytyvä ominaisuus eikä sitä saa lisää. Joten koitass todistaa väärä tietoni kertomalla kokemuksistasi.

      • sulle.

        Miksi sun pitää olla noin ilkeä. Mä en sun viestejäsi ole täältä poistattanut. Tietokoneeni on huollossa, mut voin pitää sulle luennon aiheesta saatuani sen takaisi joskus viikon päästä. Mun järjessä muuten ei ihan tutkitusti ole yhtään minkään näköistä viklaa.

    • Nyt täytyy olla

      samaa mieltä nim.jdjjdodkdjdjj:n kansa,jo ihan kokemuksesta.Jos sitä viettiä ei ole,niin ei sitä kyllä minkäänlaisella koulutuksella lisätä.Se on tosi asia,vaikka kuinka vääntäisi.En kuitenkaan pettynyt koiraan,koska aivan mahtava ja tasapainoinen koira oli muuten ja oikein lasten lemmikki.100% varma jos olisin että samanlaisen saisin,ostaisin välittömästi.

    • .....

      Flick odottaa kirjaston eteisessä täysin välinpitämättömänä ohitsekulkevista ihmisistä. Nyt vielä puolen tunnin päästäkin, samassa paikassa.:) Se on koulutettu yhteiskuntakelpoiseksi oikein.

      • kuultua

        Kuulemma ei rähise, piippaa eikä ole muutenkaan kenellekään vihainen/aggressiivinen. Puolustaa tosipaikan tullessa. Älykkyys n. 160 mutulla arvioituna. Rakastaa lapsia yli kaiken.:) Terve kuin pukki. Kohta 11 v.

      • sudenkorva
        kuultua kirjoitti:

        Tsemppii ja toivotaan et elää 15 vuotiaaks. Hyvät mahikset jos ei vielä 11 vuotisena ole mitenkään sairas. Tollasta koiraa on vaikea mistään tänäpäivänä enää löytää.

      • 2+90
        sudenkorva kirjoitti:

        Tsemppii ja toivotaan et elää 15 vuotiaaks. Hyvät mahikset jos ei vielä 11 vuotisena ole mitenkään sairas. Tollasta koiraa on vaikea mistään tänäpäivänä enää löytää.

        totta turiset. tai noin taitavaa koiranomistajaa.

    • ONNEA !

      Tänään Flick kohtasi samantapaisen härpäkkeen, mitä virallisissa luonnetesteissä käytetään (nukkea vedetään narun perässä pulkassa tai vastaavassa). Lähestyimme kohdetta normaalia kävelyvauhtia suoraan edestäpäin n. 50 metrin etäisyydeltä. Sillä oli koirankuonon tapainen "kuononmallinen" etupää,joka osoitti suoraan kohti sekä pullea "keskivartalo" (kadullamme tehdään kunnostustöitä erilaisin laittein). Koko härpäkkeen koko oli noin 2 x 4 m.
      Flick huomasi jo kaukaa, ettemme pääsisi välttämättä kävelemään jalkakäytävää suoraan kotirapullemme. Olemus hiukan madaltui, askeleet muuttuivat ikäänkuin hiipiviksi. Kävelin suoraan huomioimatta asiaa sen kummemmin. Vauhti ei hidastunut Flickilläkään ja jo usean metrin päästä tajusi, ettei ole mistään sen kummallisemmasta kyse. Asia jäi siihen.

      Luonnetestitulos: täydet pisteet tästäkin osiosta (on myös pennusta asti ollut ilotulituksissa mukana ja katsellut niitä avonaisesta ikkunasta tyynen rauhallisen uteliaana, bh:ssa ampumisista ei välittänyt mitään)

      ___________________

      Lainaus "ystävä":

      "DAKOTA'S FLICK 13.5.2014 11 VUOTTA - TERVE YHTEISKUNTAKELPOINEN LAPSI- JA IHMISRAKAS YKSILÖ, TULEE KOIRAPUISTOISSA TOIMEEN TOISTEN KOIRIEN KANSSA. ASUNUT IKÄNSÄ KERROSTALOSSA.- Omistaja hoitanut koiransa yksin lukuunottamatta 6 päivää 5 v sitten. Uskomatonta mutta totta.:)

      • rajavartiosto

        Tuohon ei pysty kuin Aito Asperger-persoona (EVL).

      • AkiL
        rajavartiosto kirjoitti:

        Tuohon ei pysty kuin Aito Asperger-persoona (EVL).

        Onneksi olkoon ja sorry etten ole pitänyt yhteyttä vaikka toiminkin puolustusvoimien palveluksessa.

    • ...........

      Pari päivää 11-vuotis- synttäreihin.

      SensenMann Atlas (isänsä) kuoli 11 v 5 kk ikäisenä kivessyöpään.

      Nähtäväksi jää, päihittääkö Flick isänsä vai lähdetäänkö ensi syksynä.

      Mikäli isä ja poika kuolevat samanikäisinä, kuinka paljon ympäristötekijöillä on vaikutusta koiran terveyteen?

      Atlas sekä Flick ovat eläneet täysin erilaista elämää. Toista on käytetty kokeissa, näyttelyissä, "pennutettu". Toinen elänyt täysipainoista onnellista elämää ilman näyttelyitä, kokeita, pennuttamista. - Kuolinsyyt ovat silti samat kuten myös elinikä. Joten?

      Onko koiran hyvinvointi/eliniän ennuste kiinni

      1)näyttelymenestyksestä
      2)kokeista/tuloksista
      3)asumismuodosta (kerrostalo/rivitalo/omakotitalo)
      4)kasvattajan/omistajan ammattitaidosta
      5)luontaisesta koiranlukutaidosta

      • kumpikampi

        Tämähän menee mielenkiintoiseksi - jalostetaanko saksanpaimenia terveysominaisuuksien perusteella...vaiko vain määrän lisäämiseksi?

        terv. Dakota´s Flickin ystävä

      • vastaus AS

        6) geneettisestä perimästä

        sekä 4) eli ympäristötekijöistä

    • kasvatit RY

      SensenMann Quina (om.Kaj. Salin)= luonne 100 %, periyttää vatsalaukunkiertymää, muuten terve suku, lantion asentoa tulisi hieman vielä korjauttaa..takajalat! Vertikalisaatio! Kaitsu ei kuulemma Kimin mukaan enää ole "koirahommissa" mukana. Puhelinnumero on salainen.

      SensenMann Atlas= fysiikka 80%/100%, kuolinsyyt liittyvät hormonitoimintoihin, esim. kiveskasvaimet.

      MIKÄ ELÄINLÄÄKÄRIASEMA HOITAA TÄLLÄ HETKELLÄ SENSENMANN KOIRIA?

      -

      • omalääkäri

        Espoo.

      • .............

        Espoo. Uusi eläinlääkäriasema.

    • ystäväsi

      Paljon Onnea vaan, paljon Onnea vaan, paljon Onnea Robin, paljon Onnea vaan !

      11 vuotta on jo kunnioitettava ikä saksanpaimenelle. Jos vielä terveenä on pysynyt tähän ikään asti ei voi muuta kuin ihmetellä syitä mitkä tähän ovat johtaneet.
      Edellinen koirasihan eli myös pitkän hyvän elämän lähes 12-vuotiaaksi.

      Näkemisiin ja tsemppiä edelleen teille!

      • omistaja

        Kiitos onnitteluista. Vietettiin eilen synttäreitä tuossa lähipuistossa, tarjolla oli possunmunuaisia, possunkieltä, lihapiirakoita, nakkeja, dippinä kermaviiliä sekä jälkiruuaksi naudan ydinkiekkoluita, banaaneja ja omppuja.:)

        Palaillaan.

    • kiinnostunut.

      Olis mielenkiintoista tietää mikä on tuloksia saaneiden/hakeneiden käyttisten keski-elinikä ja mihin sairauksiin ovat kuolleet lopulta? Olisiko tällaista tietoa jostain saatavilla?

      • jsjdusjshdydhdhdjsdu

        Etköhän sä kaiva tuon tiedon sieltä sairaan mielikuvituksesi syövereistä, kuten kaiken muunkin paskan jauhannan...

      • eräs kokemus

        Mulla oli tunnetusta käyttiskoirakennelista käyttis, joka jouduttiin lopettamaan 6 vuotiaana luusto-ongelmien takia, lisäksi koira oli hermorakenteeltaan surkea. Virallinen kuolinsyy oli sisäelimiin nopeasti levinnyt syöpä.

      • ???
        eräs kokemus kirjoitti:

        Mulla oli tunnetusta käyttiskoirakennelista käyttis, joka jouduttiin lopettamaan 6 vuotiaana luusto-ongelmien takia, lisäksi koira oli hermorakenteeltaan surkea. Virallinen kuolinsyy oli sisäelimiin nopeasti levinnyt syöpä.

        Oliko Bacteroides?

    • .............

      kumpi auttaa PERKELE vei JUMALA ?

      Flick ei ansaitse kuolla ennen aikojaan. Hän tulee kantamaan Atlaksen perimää niin kauan kuin omistaja elää ja vielä senkin jälkeen !

      DaKOTAS FLICK, PENTUEEN TERVEIN JA HYVÄLUONTEISIN UROS!

      KIITOS OMISTAJALLE!

      FLICK, ÄLÄ JÄTÄ MEITÄ VIELÄ, TARVITSEMME SINUA !!!

    • ,?,?,?,,,

      Ei v**tu mitä pa*kaa. Nää jutut voisit kirjotella sulle sun omalle foorumilles. Ketään ei nää itsekehus kiinnosta...

    • kiitos!

      Tulen kertomaan tänne tai joku ystäväni kun aika Flickin kanssa on siirtyä ajasta ikuisuuteen. En usko sen kuitenkaan ole olevan vielä. Sillä jos kiveskasvain havaitaan ajoissa ja leikkautetaan eikä se ole levinnyt, kuolinsyy ei ole kivessyöpä vaan joku ihan muu. (esim. vatsalaukunkiertymä tai takapään pettäminen jalkojen alta, mikä ei tosin todennäköiseltä koiran kunnosta päätellen vielä muutamaan vuoteen todennäköiseltä näytä kuten ei vatsalaukunkiertymäkään, mistä selvitään nopeasti suoritetulla leikkauksella, matkaa ei ole kuin 10 min. Viikkiin)

      Sitten seuraava koirani on sakusekoitus, mikäli ei tervettä saksanpaimenta enää mistään löydy. Tosin uskon sellaisia vielä olevan saatavissa jostain, mikäli ostaja voi todistaa olevansa saksanpaimenkoiran omistajaksi pätevä ja hänellä on esittää siitä lainmukaiset todisteet vuosikymmenten ajalta.

    • FLICK 11 VUOTTA !

      Onnea täältäkin suloiselle Flickille! Tänäänkin kuulemma taas 3 ihmistä oli tullut kehumaan koiran luonnetta, ulkonäköä sekä ulkoisesti kaikkien nähtävissä olevaa terveyttä. Todettiin omistajan olleen kasvattanut koiransa rakkaudella, mikä vuoksi se on niin hyväluonteinen ja onnellisen oloinen. Uimassa käydessä muutama epämääräisen oloinen tyyppi oli tullut koirakon lähelle; Flick samantien oli ottanut tilanteen haltuun ja ajanut ylimääräiset tyypit maisemasta pois, minkä jälkeen oltiin käyty hampurilaisilla.

    • huomioitsija.

      Kummalliselta tuntuu, että kuulemma Atlas kuoli kivessyöpään, kun kasvaimet kiveksistä eivät yleensä leviä mihinkään.Tästä on tuore näkemys pätevältä eläinlääkäriltä. Flickiltä otettiin haima-arvot nyt kun se täytti 11-vuotta rokotusten yhteydessä, joissa ei ollut mitään poikkeavaa. Koirahan ei tarvinnut koskaan kortisonia luusto- tai nivelongelmiin, koska sellaisia ei ole ilmennyt. Kortisoni tuhoaa sisäelimiä ja lyhentää siten elinikää. Koska Flickin kanssa ei ole tarvinnut käydä näyttelyissä eikä kokeissa suuremmin, ei ole myöskään ollut tarvetta minkään näköisiin lääkityksiin, jolla koiran kuntoa olisi näennäisesti tarvinnut nostella. Terve koira tervein elämäntavoin, rakkaudella hoidettu voi hyvin vielä yli 10-vuotiaanakin, mikä on saksanpaimenkoirien tyypillinen kuolinikä. Mutta koska Atlaskin eli yli 11-vuotiaaksi, miksi poikansa lähtisi ennen 12-vuoden ikää täältä. Kyllä osasi omistaja valita itselleen loistavan pennun aikoinaan. Siitä voi kiittää hänen luontaista koiranlukutaitoaan sekä hyvää tuuria.

      • Onnea Flickille!

        Täysin samaa mieltä! Täysin tyjänpäiväisiä kaikki näyttelyt ja kokeet. Terve asiantunteva koirankasvattaja pystyy ilman edellisiä jalostamaan terveitä saksanpaimenkoiria ilman ns. "tuomarointia" JOS omaa luontaisen koiranlukutaidon ja tuntee muutaman pätevän (eläin)lääkärin.

      • kfjjfjjfuffiiffjf
        Onnea Flickille! kirjoitti:

        Mielipide on kuin persereikä. Kaikilla sellenen on.. Mitä tulee koirien kasvattamiseen, niin ainakin Flickin kasvattaja ei ole kyennyt hyviä terveitä koiria kasvattamaan. Johtuuko sitten "tuomaroinnista". Ja jos saksanpaimenesta halutaan mukavia lepposia perhekoiria ilman toimintakykyä, niin suunta on hyvä. Onneks oikeitakin koiria vielä löytyy tarpeeksi niitä arvostaville.

      • kiitos!
        Onnea Flickille! kirjoitti:

        Täysin samaa mieltä! Täysin tyjänpäiväisiä kaikki näyttelyt ja kokeet. Terve asiantunteva koirankasvattaja pystyy ilman edellisiä jalostamaan terveitä saksanpaimenkoiria ilman ns. "tuomarointia" JOS omaa luontaisen koiranlukutaidon ja tuntee muutaman pätevän (eläin)lääkärin.

        Kiitos onnitteluista, huomasin viestisi vasta nyt. Pkioiuhut asiaa.

    • <--

      Ei voi muuta todeta kuin että olipa todella typerä kannanotto taas sinulta. Et todennäköisesti muuhun pysty.

    • .......

      Flickhän on erittäin toimintakykyinen arjessa. Sen toimintakykyisempää saksapaimenta saa hakea. Aina valppaana ja lähdössä omistajansa mukaan kaikkialle. Flickillä on käynyt hyvä tuuri kun on saanut tuonlaisen omistajan, jolla on mahdollisuus pitää koiraansa aina kaikkialla mukana. Ehkäpä jos koiran luonne olisi ollut erilainen, sen olisi joutunut tavallista useammin jättämään yksin kotiin. Ja mitä rakenteeseen tulee, moniko 11-vuotias saku leikkii koirapuistoissa pentujen kanssa täynnä energiaa. Ihmisen iässähän mitattuna tuo tarkoittaa sitä, että 77-vuotias äijä hyppelee ja juoksentelee kilpaa lasten kanssa väsymättä koskaan.

      Omistaja ei varmastikaan siksi ole tahtonut lähteä koiraansa pennuttamaan, koska liiton aktiivit ovat herjanneet häntä ja koiraansa useilla eri foorumeillä vuosikausia sekä levitelleet valheita siitä, millainen OIKEAN saksanpaimenen tulisi olla. Että se siitä. Onneksi Flick on vieläkin kykenevä tekemään jälkeläisiä.

      • jvucyfftfgucu

        Aina samaa liitonaktiivit sontaa. Mee jo ittees.... Ja mitä tulee Flickin kasvattajaan, niin ei työ ole onnistunut jos pentutehtaasta tulee vaan muutama hyvä koira sillontällöin.

      • vastine.
        jvucyfftfgucu kirjoitti:

        Aina samaa liitonaktiivit sontaa. Mee jo ittees.... Ja mitä tulee Flickin kasvattajaan, niin ei työ ole onnistunut jos pentutehtaasta tulee vaan muutama hyvä koira sillontällöin.

        Todella kannustava sekä rodunjalostusta eteenpäinvievä kommentti. Onko sinulla diagnosoitu jokin mielisairaus kun et muuta osaa kuin etsiä jokaisesta viestistä jotain negatiivista? Vai oletko perusluonteeltasi vain kusipää, joka etsii jatkuvasti uusia ja uusia kohteita mitä herjata? Kommenttisi johdosta Flickille tulee vielä jälkeläisiä, sitä oletettavasti tahdoit.:))

    • onnellinen koira

      Flickin tullessa 7 viikon ikäisenä omistajalleen, koiralla ei ollut juurikaan viettiä mihinkään. Se tahtoi vain ottaa asiat rauhallisesti ja mietti tarkoin kuinka missäkin tilanteessa tulisi toimia. Omistajan luontaisen koiranlukutaidon ansioista hän pikkuhiljaa alkoi herättelemään pennun viettejä aktivoimalla sitä saalisleikeillä, purupatukoilla, piilottelemalla namuja metsään. Pentu oli jatkuvasti omistajan mukana kaikkialla. Ensimmäiset 2 päivää vietettiin kaupungissa, minkä jälkeen lähdettiin mökille 3 viikoksi, koska rokotukset eivät vielä olleet voimassa. Mökillä tehtiin pihatöitä, käytiin uimassa ja totuteltiin yhteiseloon, pyrittiin muodostamaan toimiva suhde omistajan ja koiran välille. Flick piti jo pentuna paljon uimisesta ja hyppäsi lampeen muutaman kuukauden ikäisenä ymmärtämättä, ettei vielä osaa uida tarpeeksi hyvin tai ainakaan arvioida, ettei syvään veteen tulisi noin vain hypätä. Nostin sen niskakarvoista ylös vedestä ja se unohti samantien koko asian ja on tapahtuman jälkeen nauttinut jokaisesta uintireissusta mitä on lammissa, järvissä, meressä tehty.
      Mitä tällainen kertoo koiran hermorakenteesta?
      Nyt 11 vuoden ikäisenä se hyppää kallioilta mereen kahden metrin hyppyjä hakemaan keppejä ja nauttii siitä.

      Sitä pystyy pitämään kaupungissa vapaana, koska se on ystävällinen kaikille ihmisille (jotka eivät ole pahantahtoisia) sekä tottelee käskyjä. Myös lasten kanssa se tulee ihanteellisesti toimeen. Kaikki pitävät siitä.

      Omistajan suvussa on taitavia koirankäsittelijöitä, joten ehkäpä tämä ominaisuus on myös periytynyt Flickin emännälle, joka päivittäin saa kehuja koiransa käytöksestä.

      Flick on kuvautettu useaan otteeseen elämänsä aikana eri paikoissa ja sen lonkat ja etupää ovat edelleen priimaa. Ainut ongelma ollut herkkävatsaisuus, joka sekin on saatu hoidettu Tylosinilla vuosiksi kuntoon. Tällä hetkellä ei ole mitään ongelmaa asian suhteen. Koira on syönyt aina pentuaikansa jälkeen lisäaineetonta ruokaa välipaloineen (viiliä, ruisleipää, näkkäreitä, juustoa, penturuokana oli Royal Canin), nykyisin myös hedelmiä, kuten omenoita, banaaneja, viinirypäleitä, kananmunia kuorineen.

      Kaikkea hyvää jatkoon Flickille ja omistajalleen!

      • kuultua

        Äsken oli kuulemma joku vanhempi naishenkilö Cavalierinsa kanssa käynyt tervehtimässä puistossa Flickiä emäntineen ja antanut positiivista palautetta koiran luonteen tasapainoisuudesta ja rauhallisuudesta sekä siitä, että se on koulutettu niin hyvin. Toissapäivänä toinen nainen pikkukoiransa kanssa huomautti, että on varmasti narun toisestakin päästä kiinni kuinka koira käyttätyy, ettei se vain ja ainoastaan ole koiran persoonasta kiinni.

      • hra itsekehu

        Ja sit sä heräsit....

      • nti mulkku
        hra itsekehu kirjoitti:

        Ja sit sä heräsit....

        Sinä et koskaan.

    • omistaja

      4.6.2014

      Dakota´s Flick 11 vuotta

      Viimeisen kuukauden aikana tutkittu perusteellisesti:

      -sydämen ekg normaali, sydänäänet tasaiset ja rytmikkäät
      -sydämen koko röntgenillä normaali
      -sisäelinten ultra; maksa, haima, munuaiset, perna, vatsalaukku normaalit
      -keuhkoröntgen ok, ei muutoksia
      -verikokeet; haima-arvot priimaa, maksa- sekä munuaisarvot normaalit, veren sokeri sekä elektrolyytit raja-arvojen sisällä
      -takajaloissa ei asentotuntopuutoksia
      -paino 38 kg
      -pulssi normaali
      -ruumiinlämpö normaali
      -tavallista parempi iho ja turkki
      -luonne rotuominaisuuksien mukainen; avoin, luoksepäästävä, tasapainoinen, sopivan kova (ei traumatisoidu vaikeistakaan tilanteista), lapsiystävällinen, tulee toimeen toisten koirien sekä kaikkien ihmisten kanssa

      • ONNEA!

        Onneksi olkoon näyttelylinjaiselle sekä omistajalleen! Olet varmasti tehnyt koirasi eteen kaikkesi, hienoa huomata, että jostain vielä tunnollisia ja välittäviä saksanpaimenkoiranomistajiakin löytyy, joilla ei pelkästään raha tai tulokset kiilu silmissä vaan jotka aidosti VÄLITTÄVÄT koirastaan! Erittäin positiivista myös on, ettei omistaja ole lähtenyt pennuttamaan koiraansa KOSKA KOKO KOIRAN SUKU EI OLE TÄYSIN TERVE JOKAISEN SEN JÄSENEN OSALTA, mistä saarnasi aikoinaan liiton "aktiivit" kuitenkin itse syyllistymällä juuri tähän; hakemalla ulkomailta koiria ja parittamalla niitä omiensa kanssa, tulokset olivat mitä olivat, osa on jouduttu lopettamaan mm. käytös- sekä hallittavuusongelmien vuoksi.

      • eräs vaan.

        Voisko toi haiman kunto olla jotenkin verrannollinen siihen, ettei koiraa ole käytetty näyttelyissä eikä kokeissa? Kohtuu monet käyttävät mm. kortisonia parempien tulosten saavuttamikseksi koirallaan eli jos luusto on rikki niin kortisonia peliin, milloin koira kuolee haiman vajaatoimintaan t. sisäelinten tuhoutumiseen. Mevetissä kannatetaan kortisonihoitoa koiralle, jolla ilmenee takajalkojen asentotuntopuutoksia.
        Kas kummaa, kun asentotuntopuutokset häviävät muutaman vuoden kuluttua jos kortisonia ei ole käytetty.
        Entäs nämä suprelorinit sun muut hedelmättömyyttä aiheuttavat valmisteet, joita kaivarin eläinlääkäriasema jakelee; ei mitään merkitystä hedelmällisyyden kannalta, joissain tapauksissa eturauhanen voi pienentyä muutaman sentin, millä ei myöskään ole koiran hyvinvoinnin kannalta mitään merkitystä. Että heh vaan.

        Tätäkin koiraa on yritetty monesti "tappaa" eri eläinlääkäriasemilla, mutta viisas omistajansa on ajoissa nähnyt mistä on kyse, sen vuoksi koira on elossa vielä yli 11-vuotiaana, vaikka Sensenmann-näyttis onkin.:)

      • pärnänen korjaamolta
        eräs vaan. kirjoitti:

        Osuit asian ytimeen.

      • käyttis/näyttis

        voisi hyvinkin olla mahdollista että kun sisäelimiä ei ole tuhilla kortisonivalmisteilla rasitettru KOIRAN ELINIKÄ VOI NOUSTA JOPA KAHDELLA VUODELLA. Eli jos koiraa ei rasiteta turhilla näyttelyillä tai kokeilla, se voi elää jop 18-vuotiaaksi (myös sakut-kokemusta löytyy) Sakasanpaimenenhan keski-ikä on nbykymääritelmien mukaan noin 8-9 v. Mun koirani jaksaa hieman pidempään.

    • kuulin tällaista

      Pitääkö paikkansa, että Flickiltä on poistettu kiveskasvain äskettäin? Kuulin, että leikkaus meni hyvin ja haava on hyvin ja yllättävän nopeasti parantunut. Patologin lausunnon mukaan kasvain oli hyvänlaatuinen ja koteloitunut eikä siis ehtinyt levitä, koska omistaja oli sen ajoissa huomannut. Eli siis Dakota's Flick on tällä hetkellä täysin terve 11-vuotias uros, jota ei ole edes tarvinnut kastroida? Koirallahan vielä voisi teettää vaikka pentuja.

      • Ch.Leino

        Joo pitää paikkansa. Robinin toisessa kiveksess havaittaa jotain ouloa, minkä vuoksi poistatin toisen kiveksen. Eläinlääkäri olisi tahtonut kastroida koiran kokonaan, mutten siihen suostunut. Vanhan koiran kastroinnin seurauksena voi olla takapään lihaksiston lopullinen pettäminen lyhyen ajan sisällä, joten valitsin vaihtoehoista vain toisen kiveksen poiston, mistä koira on toipunut erittäin nopeast ja hyvin. Mitään komplikaatioita ei tullut ja kaikki meni ok. Tällä hetkellä Flick ob elinvoimainen 11-vuotias terve uros. Mukana jatkuvasti joka paikassa sekä kiinnostunut kaikesta mitä ympälillä tapahtuu.

        Olen todella kiitollinen tällaisesta terveesä koirayksilöstä, joka sattumien summana minulle aikoinaan tuli.

    • kysely

      Lukeekohan kennel Atlas Dreamsin omistajat tätä foorumia, keillä Atlas asusti ja joka kuoli kivessyöpään 12-vuotiaana?

      • apuja kiitos

        Kuulin Flickillä olleen jossain vaiheessa vatsalaukunkiertymäoireistoa, minkä on perinyt äitinsä suvusta, mutta joka on mennyt aina tähän mennessä ohitse. Eläinlääkäri oli kuulemma sanonut koiran olevan parhaalla mahdollisella tavalla hoidettu ja tavanomaista terveempi ikäisekseen, mutta kertonyt myös jossain vaiheessa takapään heikentymisen mahdollisuudesta. Voitaisiinko nämä kaikki oireet välttää vielä tässä iässä ja jos niin miten?

    • kyllästynyt.net

      Turvat umpeen kaikilta asiattomilta kirjoittajilta täällä saksanpaimenkoirafoorumilla. Mikäli pyyntö ei mene perille, otetaan järeämmät keinot käyttöön.

      Eli; toisten herjaaminen kielletty julisesti, jos jotain huomautettavaa eri kennelien toimintaperiaatteissa, ota yhteyttä tänne kirjoittamisen sijaan suoraan poliisiin.

    • Flick.

      Minulla on näyttelylinjainen saku, mitä en ole käyttänyt näuyttelyissä kun vain kaksi kertaa; toinen pentuna ja toinen vajaan kahden vuoden ikäisenä. Näyttelyt eivät kiinnosta minua eivätkä koiraani pätkänvertaa. Käytin parissa näyttelyssä koska kasvattaja näin toivoi. Pentunäyttelystä tuli ykkönen ja toisessa meni massan mukana eli ei mitään sen mainittavampaa tulosta. Hyväkuntoiseksi ja hyvinvoivaksi kuitenkin tuomarit totesivat koiran voivan.

      Tämän jälkeen olen harrastellu koirani kanssa hakua, jälkeä, esine-etsintää mökillämme sekä kaupunkiolosuhteissa. Koira on pitänyt harrasteista ja suoriutunut sille asetetuista haasteellisista tilanteista erityisen taitavasti. Koirani on viralliselta nimeltään Dakotas Flick, jolla on aivan mahtava äo, jonka myös käytännöntasolla on jo vuosia näyttänyt. Kaikki pitävät siitä ja se kaikista ihmisistä. Kiitos myös luonmtaisesti koiranlukutaiodosta eli minule itselleni.:)

      ps. kukaan missään koskaan ei voi tulla väittämään, etten osaisi lukea koiraa (olen yi 40 vuotta ollut palveluskoirien kanssa tekemisissä, ensikohtakti tapahtui kun oli 2-vuotias ja jo silloinkin isoikokoiset koirat tottelivat minua)

      • Rocky.

        Tuo koiranlukutaito sitä vaan ei ole kaikilla,on pitkälle perehtyyneen ja sydämmellä omistautuneen ihmisen jalo taito.

        4o vuotta on pitkäsarka koirien parissa oleelle ihmiselle ja erikoisesti sille joka oikeasti on sydämmellään mukana.

    • jatkoa...

      Diagnoosi: Herm Ataksia

      Parapareesi, takapään heikkous, syy toistaiseksi avoin

      Aistiin lisätutkimuksiin neurologin vastaanotolle.

      11 v muuten täysin terve näyttis.

      • ps.

        ps. 4 eläinlääkäriä tutkinut ja konsultoinut tilannetta, koiralla ei kipuja, refleksit toimivat erittäin hyvin etupäässä (AA) takapään asentotunto toisessa takajalassa heikentynyt mitä ei kk sitten vielä havaittu pätevän eläinlääkärin toimesta. Halvausvaara. Koira huomenna neurokirurgille. Muuten voi hyvin, syö hyvin, nukkuu hyvin ja on kiinnostunut kaikesta mahdolllisesta ympäristössään, ei ole muuttunut vihaiseksi, ei läähätä jne, joten eläinlääkärin eikä omistajan mukaan kipua ei koiralla ole. Ulostaa ja virtsaa normaalisti. Pystyy nousemaan ylös makuulta, seisomaan, kävelemään ontumatta.Pirteänoloinen vanhus.

      Tämä koira hoidetaan vielä kuntoon takapäänkin osalta, sen aika ei ole vielä lähteä.Toivottavasti juuri kuukausi sitten perustutkittu koira jolla ei ollut edes takajalkojen asentotuntopuutoksia pystytään hoitamaan vielä kuntoon takapään näennäisestä heikkoudesta huolimatta. Koira on erittäin aktiivinen ja pirteä kaikin puolin eikä kärsi kivuista. Neurologille muutaman tunnin päästä.Ei maksa kuin 2500 e mutta maksakoon. En tahdo kolmea uutta koiraa tuolla hinnalla tämänhetkisen tilalle. Onneksi vakuutus on vielä voimassa tämän vuoden loppuun.

    Ketjusta on poistettu 120 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 4 tuntia töitä kerran viikossa on naisen mukaan liian raskasta

      Tämä ei taija olls lieksalaine vaikka "tuntomerkkiin" perusteella nii vois eppäillä! 🤣 31-vuotias Maya ei kykene tekemä
      Lieksa
      87
      3704
    2. Riikka Purra rosvosi eläkeläiset!

      1900 euron eläkkeestä rosvottiin 350 euroa. Kohtuullista vai? Perussuomalaisia ei enää ole olemassa meille eläkeläisille
      Maailman menoa
      583
      3483
    3. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      43
      3382
    4. Näytit nainen sanoinkuvaamattoman ihanalta

      En voi unohtaa sinua. Pohdin nyt sinua.
      Ikävä
      52
      2177
    5. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      13
      2121
    6. SDP:n kannatus edelleen kovassa nousussa, ps ja kokoomus putoavat

      SDP on noussut Helsingin Sanomien tuoreessa kannatuskyselyssä kokoomuksen ohi Suomen suosituimmaksi puolueeksi. SDP:n ka
      Maailman menoa
      319
      1935
    7. Ihastuksesi persoonalliset piirteet ulkonäössä?

      Onko jotain massasta poikkeavaa? Uskallatko paljastaa? Aloitan; todella kauniit kädet ja sirot sormet miehellä.
      Tunteet
      120
      1895
    8. Kansaneläkkeiden maksu ulkomaille loppuu

      Hyvä homma! Yli 30 miljoonan säästö siitäkin. Toxia.
      Maailman menoa
      157
      1636
    9. Ketä ammuttu ?

      Ketä sielä Juupajoela ammuttu ei kait mainemies alkanu amuskelemaan , , Kyösti H ?
      Juupajoki
      26
      1351
    10. Nainen, meistä tulisi maailman ihanin pari

      Mutta tosiasiat tosiasioina, on liian monta asiaa, jotka sotivat meidän yhteistä taivalta vastaan. Surulla tämän sanon,
      Ikävä
      66
      1332
    Aihe