Orjapajat, ts. "kuntouttava" työtoiminta

http://karilaurila.puheenvuoro.uusisuomi.fi/145813-suomalaisesta-halpatyovoimasta-tuli-vientituote

30.7.2013 16:23 Kari Laurila 13 kommenttia

Hiipumassa oleville vientimarkkinoille on tullut uusi hittituote, kertoo YLE uutiset tänään (30.7.2013). Tämän vientituotteen suosio on taattu, sillä enää ei yritysten tarvitse lähteä siirtämään tuotantoa mihinkään maapallon toiselle laidalle kohonneitten työvoimakustannusten vuoksi, vaan palvelun voi tilata meiltä Suomesta.

Ruotsalainen silmälasiyhtiö Favoptic nimittäin käyttää rovaniemeläistä kuntoutustyöpajaa postituspalveluihinsa. Rovaniemen monitoimikeskuksen työpajassa pakataan kehyksiä kokeiltavaksi ja käsitellään tilaustietoja. Romotken toimitusjohtaja Riitta Harmanen sanoo, että näin säätiössä valmennettaville ja kuntoutettaville on saatu mielekästä työelämätaitojen harjoittelua.

Riitta Harmanen väittää YLE:n uutisille, etteivät Rovaniemeläisen työpajan, Romotke:n työntekijät ole työntekijöitä, vaan palveluja saavia asiakkaita. Näin sitä terminologialla kikkaillaan. He nimittäin ovat säätiössä kuntouttavassa työtoiminnassa, jossa kuntouttavaa on pelkkä nimi. Kuntouttavaan työtoimintaan sijoitetaan täysin työkykyisiä (ja useimmiten työhaluisia) henkilöitä, joiden työttömyys on kestänyt yli 500 päivää (jatkossa 300 päivää). Sellaiset henkilöt, joilla on jokin avoimille työmarkkinoille siirtymistä haittaava mielenterveydellinen tai terveydellinen haitta, ohjataankin lakisääteisesti muiden sosiaalipalveluiden pariin ennen kuin he kelpaavat kuntoutettaviksi. Kuntouttavaan työhön kelpaavat siis vain rusinat pullasta. Tällä termillä puolestaan pidetään huolta siitä, ettei yleinen mielipide kääntyisi tätä ilmaistyön muotoa vastaan.

Kotimaisessa tuotannossa tätä (kuntouttavaa työtoimintaa) on hyväksikäytetty jo pitkään, esimerkiksi Sipoossa on paikallisen matkahuollon palvelut siirretty tuotettavaksi osana kuntouttavaa työtoimintaa. Nyt siitä siis vielä tehtiin vientituote. Yhteiskuntamme tästä ei hyödy mitenkään, sillä näiden kuntoutettavien ja valmennettavien toimeentulokorvaukset maksetaan yhteisistä verovaroistamme. Näille valmennettavilla ja kuntoutettavilla ei ole ostovoimaa yhteiskuntamme taloutta kiihdyttämään ja usein jää huomioimatta myös se, että mikä yritys pystyy kilpailemaan tällaisen säätiön kanssa, jolla ei ole työvoimakustannuksia tuotannon puolella ollenkaan? (lainaus Sakari Timosen blogista "Kotimaiset hikipajat")

Hurjinta tässä on se, että kuntouttavasta työtoiminnasta annetun lain 8 § mukaan TE -toimisto yksin arvioi aktivointisuunnitelmaa laadittaessa mahdollisuudet tarjota työnhakijalle töitä. Jos töitä ei todennäköisesti pystytä tarjoamaan, niin suunnitelmaan on pakko ottaa kuntouttava työtoiminta. Toimenpiteestä kieltäytyminen taas tarkoittaa työttömälle työttömyysturvaetuuden katkaisemista. Siis käytännössä kyseessä on pakottaminen.
281520
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 28

Vanhimmat

muut rikastuu ja työttömät köyhtyy

Äänestä

Kaikki työttömän työkykyä kohentavat palvelut ovat erittäin tärkeä asia yhteiskunnalle, sillä eihän työttömiä saa jättää oman onnensa nojaan. Mielestäni siinä että työttömillä teetetään töitä ei ole mitään väärää, koska näin parannetaan työttömän työkuntoa ja harjoitellaan työelämän perusasioita - ehdottoman tärkeitä asioita palkkatyötä ajatellen. Työn teko on parasta aktiviteettia muuten joutilaalle työttömälle, ja jos näin pystytään vielä hyödyntämään muita yrityksiä niin se on vain hyvä asia. Me kaikki kuitenkin puhallamme samaan hiileen ja jokaisen tulee tehdä osansa, jotta emme joudu ylikansallisten tahojen jyräämäksi.

Äänestä
  • Olen itse ollut suunnilleen joka neljäs työttömyysvuosi jossain kuntouttavassa tai jonkun kurssin työharjoittelussa.Ei se mitään työkykyä tai työkuntoa paranna että esimerkiksi lajittelee pulloautomaatilla pulloja ja sitten taas monta vuotta työttömänä.
    Kaikki tuntemani työttömät ovat olleet kursseilla tai kuntouttavassa työtoiminnassa mutta lopulta päätyneet eläkkeelle ja osa on alkoholisoitunut kun ei ole mitään oikeaa työtä löytäneet.

    Kyllä sitä on täysin oman onnensa nojassa ja kun olen jo yli 50v niin kuinka kauan pitää odottaa tai harjoitella että pääsee oikeaan palkkatyöhön?

    Äänestä

  • Työkkärin ja varsinkin TYPin "palvelut" ja varsinkin orjatyöt ovat tosi haitallisia työttömille. Tuo on tutkittu juttu. Miksi muuten noita työvoimahallinnon "hyviä palveluja" pitää "markkinoida" kerennsin uhalla. Homma haisee todella pahasti, ja vaikka väärinkäytökset ja homman todellinen tarkoitus on paljastunut niin millään ei haluta luopua orjatyövoimasta.

    Äänestä

  • Työkykyä kohennettaisiin itse PALKKAtyöllä jolloin työtön pääsisi rahansarkaan ja normaaliin elämään kiinni kun olisi rahaa elää. Ei tarvita väliporrasta, tarvitaan palkkatyötä - sillä saadaan työkunto ja psyyke parantumaan, kun saa tehdä työtä tietäen ettei enää tarvitse elää täydessä köyhyydessä (se suurin asia joka mielenterveyttä horjuttaa). Aktiviteetin lisääminen työmuotoisena mutta ilman asianmukaista palkkaa ei paranna - päinvastoin kurjentaa oloja eikä ainakaan nosta työkykyä kun joutuu silti stressaamaan köyhyyttä ja venyttämään penniä.

    Parempi vaihtoehto työttömänä onkin aktivoida itseään esimerkiksi lainaamalla pari kirjaa kuntoilusta ja aloittaa käymään salilla nostaen sitä oikeasti omaa kuntoaan ja työvalmiutta! Eikä tarvii kuin tunnin päivässä! Näin minä teen. Kyllä mulla kunto romahtais jos näillä rahoilla (lue tuilla) joutuisi vielä tekeen ilmaiseksi töitä ja elää samalla köyhyydessä rikollisen matalilla tuloilla. Työmatkat eivät ole ilmaisia.

    Äänestä

Suomalaiset työttömät tekevät palkatta töitä ruotsalaiselle omistajalle.
Favoptic Glasögondirekt Sverige AB
Kotipaikka: Danderyd, Stockholm

Äänestä

työtön voi mennä salille sitä työkuntoa hakemaan. Ei se työkunto parane jos tekee ilmaiseksi jotain surkeaa duunia kun muut tienaa.

Äänestä
  • Olen joskus itsekkin ehdottanut työttömille tarjottavan laajemmin vaikkapa palveluseteleitä paikallisiin liikuntatiloihin. Ei se sen kummempaa tulonsiirtoa olisi mitä nykyisin jo harrastetaan, sillä erolla että tästä olisi jotain hyötyäkin ihmisille. Töissähän monesti kunto huononee ja paikat menevät rikki. Näin työttömät pääsisivät myös verkostoitumaan enemmän harrastusten kautta, mikä auttaa työnhaussa enemmän kuin ilmaistöiden teko.

    Äänestä

  • Hölmöläinen kirjoitti:

    Olen joskus itsekkin ehdottanut työttömille tarjottavan laajemmin vaikkapa palveluseteleitä paikallisiin liikuntatiloihin. Ei se sen kummempaa tulonsiirtoa olisi mitä nykyisin jo harrastetaan, sillä erolla että tästä olisi jotain hyötyäkin ihmisille. Töissähän monesti kunto huononee ja paikat menevät rikki. Näin työttömät pääsisivät myös verkostoitumaan enemmän harrastusten kautta, mikä auttaa työnhaussa enemmän kuin ilmaistöiden teko.

    Ne onkin kätevästi niin hinnoiteltu että vaikka yhtä lippua kohti tuki on suuri, varattomilla ei ole varaa niissä käydä.
    Näin ollen tuetaan rahalla heitä joilla varaa on ja jotka eivät tukia tarvisikaan.

    Middle class welfare - haulla lisää.
    http://en.wikipedia.org/wiki/Hidden_welfare_state
    http://en.wikipedia.org/wiki/Corporate_welfare
    http://www.youtube.com/watch?v=uwG-5xCTGyI

    Äänestä

Haahaa, mä pääsin kerran johonkin huoltoon kirjuriksi ja tuotteiden kirjaajaksi koneelle. Minulla teetettiin pois lähteneen tekijän hommat 1 kk ja olisi enemmänkin mut ku palkkaa ei makseta ni siinä mä istuin ja pelasin Counter Strikeä ja asentelin koneille kaikenlaisia ohjelmia ja tein niistä hitaat työhön. Sain heti lähtöpassit, mutta kun ei minua ole perehdytty hommaan eikä tarjottu palkkatyötä niin tähän minä pystyn orjapalkalla.

Sanoin suoraan et jos olisit palkan maksanut niin tekisin hommat asianmukaisesti, mutta en niin tyhmä ole, että myisin ammattitaitoani halvalla!

Äänestä
  • Tuollaisella työasenteella et kyllä töitä tule ikinä saamaan. Sinulle annettiin tilaisuus osoittaa työtarmokkuutesi ja epäonnistuit siinä täydellisesti. Työnantajat ovat sen verran hyvin verkostoituneita, että nimesi varmasti löytyy useammaltakin "UNWANTED"-listalta.

    Äänestä

  • well done! kirjoitti:

    Tuollaisella työasenteella et kyllä töitä tule ikinä saamaan. Sinulle annettiin tilaisuus osoittaa työtarmokkuutesi ja epäonnistuit siinä täydellisesti. Työnantajat ovat sen verran hyvin verkostoituneita, että nimesi varmasti löytyy useammaltakin "UNWANTED"-listalta.

    Ihan oikein mielestäni tein.

    Vai eikö sinusta työntekijällä ole oikeutta kunnolliseen TESin mukaiseen palkkaan?

    Äänestä

  • Paskaplan Oyj kirjoitti:

    Ihan oikein mielestäni tein.

    Vai eikö sinusta työntekijällä ole oikeutta kunnolliseen TESin mukaiseen palkkaan?

    Tes-palkkaa maksetaan sen jälkeen, kun työntekijä on osoittanut olevansa Tes-palkan arvoinen. Tämä tapahtuu harjoittelussa.

    Äänestä

  • tes ansaittava kirjoitti:

    Tes-palkkaa maksetaan sen jälkeen, kun työntekijä on osoittanut olevansa Tes-palkan arvoinen. Tämä tapahtuu harjoittelussa.

    Väärin. TES:in minimipalkka on lähtötason pienin palkka jota maksetaan, ennen kuin on ansioita palkankorotukseen tai parempaan kuin työehtosopimuksen mukaiseen minimiansioon jolla on työnantaja- ja työntekijäliittojen neuvotteluissa turvattu minimaalinen kohtuullinen korvaus työstä työntekijälle jotta hän saa työstään asianmukaisen minimikorvauksen elämiseen.

    Äänestä

  • tes ansaittava kirjoitti:

    Tes-palkkaa maksetaan sen jälkeen, kun työntekijä on osoittanut olevansa Tes-palkan arvoinen. Tämä tapahtuu harjoittelussa.

    Sitä varten on olemassa koeaika..

    Äänestä

Kyseessä oli työelämävalmennus, ei koeaika. Sitä sopii kysyä mihin on hävinnyt koeajaksi palkkaaminen. Ai niin yksi harjoittelija/nollapalkalla työsktentelevä voi laittaa pihalle kun toinen jo odottaa!

Äänestä
  • Joo, onhan se palkatonta orjatyötä...mutta...jos olisit ollut kiinnostunut hommista ja raatanut kuin muuli, olisit ehkä saanut sieltä vakipaikan.

    Ja vaikket olisikaan, olist saanut kiitosta firmalta. Ne kiitosta saaneet tulee ensimmäisenä mieleen kun työkkärillä on joku homma tarjota.

    Kyllähän se työnteko on työlästä mutta jos siitä saa kiinnostuttua niin onhan se kiva. Sitten on tietysti vielä se että palkka nelinkertaistuu...ja uskallan väittää että myös saanti paranee: Suomessa on tapana ajatella että "työ miehen kunnia".

    Onhan ne videopelitkin kivoja, loppuiän niitä pelailet...

    Äänestä

  • ahkera kirjoitti:

    Joo, onhan se palkatonta orjatyötä...mutta...jos olisit ollut kiinnostunut hommista ja raatanut kuin muuli, olisit ehkä saanut sieltä vakipaikan.

    Ja vaikket olisikaan, olist saanut kiitosta firmalta. Ne kiitosta saaneet tulee ensimmäisenä mieleen kun työkkärillä on joku homma tarjota.

    Kyllähän se työnteko on työlästä mutta jos siitä saa kiinnostuttua niin onhan se kiva. Sitten on tietysti vielä se että palkka nelinkertaistuu...ja uskallan väittää että myös saanti paranee: Suomessa on tapana ajatella että "työ miehen kunnia".

    Onhan ne videopelitkin kivoja, loppuiän niitä pelailet...

    Et nyt oikeasti ymmärrä mikä on pelin henki ja maailman meno tänä päivänä. Vaikka kuinka yrität parhaasi niin se ei auta! Et tule saamaan sitä mielestäsi ansaitsemaasi kiitosta ja työpaikkaa vaikka tekisit mitä, et vaikka olisit maailman kaikkein super ahkerin ihminen ja työjälkesi olis ennennäkemättömän extreme hyvää.

    Miten se nyt menikään se vanha sananlasku jotta: "Se nyt on vain tyhmää maksaa liikaa...kun saa ilmaiseksi".

    Kannattaa kaivaa tämän kertomasi sanonnan -- "työ miehen kunnia" -- tilalle pikaisesti jotain nöyrempää ratkaisua, sillä ajat ovat kurjat eivätkä jätä ketään paitsioon.

    Äänestä

Säätiö harjoittaa liiketoimintaa, mutta ei maksa veroja. Lisäksi rikotaan kaikkia työsopimusehtoja. Kyse on organisoidusta rikollisuudesta.

Äänestä

Eräässä pikkukaupungissa on kehitysvammaisten aikuisten työpaja, jossa nuo parin euron "päiväpalkalla" puuhastelevat keharit on pistetty tekemään sarjatuotantona eräälle pahvifirmalle pahvipakkauksia... Toisin sanottuna työkeskus tuottaa pahvifirmalle alihankintana niitä pahvijuttuja ja varsinaisen työn tekee sitten nuo kehitysvammaiset ilman ns "oikeaa työsuhdetta, palkkaa, työlainsäädännön mukaisia muita juttuja".. ja ne olot siellä pajassa on sen verran puutteelliset, että ns "oikeat työntekijät ei missään tapauksessa saisi työturvallisuuden ja ergonomian nimissä edes työskennellä tuollaisissa oloissa"!

Äänestä
  • Jostain vastaavastahan oli parikymmentä vuotta sitten ihan telkkarissakin. Käyttävät hyväkseen vammaisia jotka eivät koskaan vapaudu. Siinä oli jokin tekaistu pistejärjestelmä muka jossa saivat pisteitä sen mukaan mitä tekivät.

    Eli ei rahaa eikä vapautta.

    Nykyisin vaan ei ajankohtaisohjelmissakaan ole muuta kuin hömppää, toimittajat ja yhtiöt kannattavat orjuuttamistakin.

    Äänestä

  • Orjuus arvossaan kirjoitti:

    Jostain vastaavastahan oli parikymmentä vuotta sitten ihan telkkarissakin. Käyttävät hyväkseen vammaisia jotka eivät koskaan vapaudu. Siinä oli jokin tekaistu pistejärjestelmä muka jossa saivat pisteitä sen mukaan mitä tekivät.

    Eli ei rahaa eikä vapautta.

    Nykyisin vaan ei ajankohtaisohjelmissakaan ole muuta kuin hömppää, toimittajat ja yhtiöt kannattavat orjuuttamistakin.

    Selvä on että lahjotut viranomaisetkaan ei asioista välitä yhtään joten pahemmaksi vain menee aina nämä.
    Suurin osa viranomaisista on ihan turhia kun eivät töitään tee, näennäisvalvonta jolla lannistavat valittajat ja kertovat samalla kuka valitta jotta voi kostaa valittajille on pahempi kuin ei valvontaa ollenkaan.

    Äänestä

Viranomaisten hurjaa vauhtia lisääntyvä laiton toiminta ja valittajille kostaminen voi johtaa koston kierteeseen ja silloin yhteiskuntarauha on vaarassa. Tuota ei nuo kyykyttäjät tajua. Vaikka köyhien potkiminen on kivaa ja suurta huvia viranomaisten keskuudessa niin itku ja parku on suuri kun köyhät alkavat potkia takaisin, tällä menolla se aika on tosi lähellä.
Vaikka moni sanoo ettei nykynuorisosta ole mihinkään niin erehtyy siinä että he alistuvat ja nöyrtyvät viranhaltijoiden "potkittavaksi". Orjayhteiskunnan luomien joka on koko ajan käynnissä tulee vaikeutumaan huomattavasti, tosin estää tuo pitäisi keinolla millä hyvänsä.

Äänestä
  • Ei ole tähänkään mennessä johtanut ja jos katselet nykynuoria niin aika alistuneen näköisiä ovat. Ei ne iloitse edes, joten mistäs se rellestäminenkään alkaisi.

    Äänestä

  • Näkee naamastakin kirjoitti:

    Ei ole tähänkään mennessä johtanut ja jos katselet nykynuoria niin aika alistuneen näköisiä ovat. Ei ne iloitse edes, joten mistäs se rellestäminenkään alkaisi.

    Nehän nykysin syöttää niille pollaan vaikuttavia lääkkeitä jo koululaisille. Ehkä johtuu siitä.
    Sama kun tossa vähän ylempänä mitä vammaisista puhui joku, niillekin niitä syöttelevät, kuolevat kohtuu nuorina siksi kun lääkkeet vie.

    Äänestä

sekin on hienoo kun sut laitetaan johonkin uravalmenus kurssille niin siinä ilmoituksessa kehutaan kuinka se parantaa työlisyys mahdolisuuksia ja tukee saa työnhakuun psykiatrista presidentiin ohom sit esiiteen ala reunassa lukee uhkaus kissan kokoisilla kirjaimilla jos et saavu paikalle menetät työtömyysturvan määrä ajaksi eikä työn hakua uusita jos nää ois niin upeita tilaisuuksia niin miks sut laitetaan sinne salaa ilman että siitä ilmoitetaan tai puhutaan tökärissä mitään etukäteen kun se kurssi määräys tulee postiluukusta sun silmilles

Äänestä

N.3% prosenttia saa työpaikan kuntouttavan työtoiminnan aikana,joten puheet oikeaan työpaikan löytymisesta ovat paskaa.Kun olet ollut viranomaisten mielestä tarpeeksi kauan kuntouttavassa työtoiminnassa,sua kehutaan hyväksi työntekijäksi ja autetaan(valehdellaan)työpaikan etsimisessä,mutta todellisuudessa työtuntisi nousee 4tunnista 6tuntiin kuntouttavassa ja kuntouttavan nimike vain muuttuu ja sama 9euroa tulee edelleen.Kuntouttavassa työtoiminnassa tehdään monessa paikassa oikeita töitä ja noudatettaan kellon aikaa,mutta palkkaa ei makseta,vain 9e ja 3% unelma oikeasta työpaikasta.

Äänestä

Suomi kohta Kiinan tiellä, missä kaikki kusettaa kaikkia. Kohtahan "kuntouttavasta" töistä kannattaa ennen viimeistä päivää kääntää kaikki vähänkin arvokas.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


hmmmm? kirjoitti:

http://karilaurila.puheenvuoro.uusisuomi.fi/145813-suomalaisesta-halpatyovoimasta-tuli-vientituote

30.7.2013 16:23 Kari Laurila 13 kommenttia

Hiipumassa oleville vientimarkkinoille on tullut uusi hittituote, kertoo YLE uutiset tänään (30.7.2013). Tämän vientituotteen suosio on taattu, sillä enää ei yritysten tarvitse lähteä siirtämään tuotantoa mihinkään maapallon toiselle laidalle kohonneitten työvoimakustannusten vuoksi, vaan palvelun voi tilata meiltä Suomesta.

Ruotsalainen silmälasiyhtiö Favoptic nimittäin käyttää rovaniemeläistä kuntoutustyöpajaa postituspalveluihinsa. Rovaniemen monitoimikeskuksen työpajassa pakataan kehyksiä kokeiltavaksi ja käsitellään tilaustietoja. Romotken toimitusjohtaja Riitta Harmanen sanoo, että näin säätiössä valmennettaville ja kuntoutettaville on saatu mielekästä työelämätaitojen harjoittelua.

Riitta Harmanen väittää YLE:n uutisille, etteivät Rovaniemeläisen työpajan, Romotke:n työntekijät ole työntekijöitä, vaan palveluja saavia asiakkaita. Näin sitä terminologialla kikkaillaan. He nimittäin ovat säätiössä kuntouttavassa työtoiminnassa, jossa kuntouttavaa on pelkkä nimi. Kuntouttavaan työtoimintaan sijoitetaan täysin työkykyisiä (ja useimmiten työhaluisia) henkilöitä, joiden työttömyys on kestänyt yli 500 päivää (jatkossa 300 päivää). Sellaiset henkilöt, joilla on jokin avoimille työmarkkinoille siirtymistä haittaava mielenterveydellinen tai terveydellinen haitta, ohjataankin lakisääteisesti muiden sosiaalipalveluiden pariin ennen kuin he kelpaavat kuntoutettaviksi. Kuntouttavaan työhön kelpaavat siis vain rusinat pullasta. Tällä termillä puolestaan pidetään huolta siitä, ettei yleinen mielipide kääntyisi tätä ilmaistyön muotoa vastaan.

Kotimaisessa tuotannossa tätä (kuntouttavaa työtoimintaa) on hyväksikäytetty jo pitkään, esimerkiksi Sipoossa on paikallisen matkahuollon palvelut siirretty tuotettavaksi osana kuntouttavaa työtoimintaa. Nyt siitä siis vielä tehtiin vientituote. Yhteiskuntamme tästä ei hyödy mitenkään, sillä näiden kuntoutettavien ja valmennettavien toimeentulokorvaukset maksetaan yhteisistä verovaroistamme. Näille valmennettavilla ja kuntoutettavilla ei ole ostovoimaa yhteiskuntamme taloutta kiihdyttämään ja usein jää huomioimatta myös se, että mikä yritys pystyy kilpailemaan tällaisen säätiön kanssa, jolla ei ole työvoimakustannuksia tuotannon puolella ollenkaan? (lainaus Sakari Timosen blogista "Kotimaiset hikipajat")

Hurjinta tässä on se, että kuntouttavasta työtoiminnasta annetun lain 8 § mukaan TE -toimisto yksin arvioi aktivointisuunnitelmaa laadittaessa mahdollisuudet tarjota työnhakijalle töitä. Jos töitä ei todennäköisesti pystytä tarjoamaan, niin suunnitelmaan on pakko ottaa kuntouttava työtoiminta. Toimenpiteestä kieltäytyminen taas tarkoittaa työttömälle työttömyysturvaetuuden katkaisemista. Siis käytännössä kyseessä on pakottaminen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu